31.1.2006

TYÖELÄMÄN HUONONTUMISEN SYLLOGISMI

"Kun valtiokapitalismi on kehittynyt modernilla ajalla, taloudelliset, poliittiset ja ideologiset järjestelmät ovat yhä suuremmassa määrin joutuneet yksityisten tyrannioiden kaappaamiksi. Nämä tyranniat ovat suurin piirtein yhtä lähellä totalitaarista ihannetta kuin ne totalitaariset poliittiset järjestelmät, joita ihmiset ovat tähän mennessä rakentaneet." Noam Chomsky: Ideologia ja valta

Globaalin talouden henki piilee suurten monikansallisten korporaatioiden logiikassa. Korporaatiot pyrkivät voittamaan tai nielemään kilpailijansa. Kaikki markkinoiden toimijat joutuvat kilpailemaan korporaatioden kanssa, samoilla säännöillä. Korporaatiot voivat siirtää toimintansa paikasta ja maasta toiseen edullisimpien toimintaolosuhteiden (verotus, työvoima, raaka-aineet, päästörajoitukset) mukaan. Korporaation siirtyessä maasta toiseen, luovuttaja maa häviää taloudellisesti, vastaanottaja maa voittaa. Korporaatioiden liikevaihto on verrattavissa valtioiden liikevaihtoon. Korporaatioiden liikkeet vaikuttavat suoraan toimintavaltioiden taloudelliseen vaurauteen ja työpaikkoihin. Poliitikot, joiden tehtävä on valtioiden asioista, ovat korporaatioiden edunvalvojia valtioissa. Poliitikot voivat vain toivoa, että heidän järjestämänsä valtiolliset olot miellyttävät itseriittoisia, narsistisia korporaatioita. Korporaatioiden voitto perustuu tuotantoalueiden tuotantokustannusten alhaisuuden ja markkina-alueiden hintatason korkeuden väliseen eroon. Siksi on edullista luoda maantieteellisesti toisilleen etäisiä alueita, joilla tuotantokustannukset ovat alhaiset, ja toisaalta alueita, joilla markkinahinnat ovat mahdollisimman korkeat. Tuotantokustannukset saadaan alhaisimmiksi luomalla valitulle alueelle (esimerkiksi sodankäynnin keinoin) mahdollisimman suuri kurjuus ja köyhyys, jolloin paikalle saapuva, "pelastava", "työnantaja" korporaatioinfrastruktuuri, pystyy ottamaan ihmiset nälkäpalkalla työhön humanitaarisen auttajan tavoin.

On selvä, että voimakkaatkaan valtiot, kuten USA, eivät mahda mitään omalakisesti toimiville globaaleille korporaatioille. Korporaatiot kiristävät ja kilpailuttavat kaikkia valtioita yhtäläisesti. "Näistä institutioista on tullut suurimmalta osin vastuuttomia ja ne ovat muuttuneet yhä immuunimmiksi julkiselle valvonnalle, samalla kun ne ovat saaneet voimakkaan ja alati tiukkenevan otteen maailman järjestyksestä." Chomsky Kukaan kuluttaja ei hyödy tällaisesta vapaasta kilpailusta. Työolot heikkenevät kaikissa valtioissa korruptoituneimman kehitysmaan olosuhteille kilpailukykyisiksi. Työolosuhteita ei voi paeta, nille ei ole vaihtoehtoja, valtioissa, jossa kaikki on yksityistetty korporaatioiden armoille. Kehittyneemmissä maissa kohkataan luovuudesta arvona, mutta ihmiset eivät kuitenkaan ole luovia vapaasti ja älyllisesti, vaan ainostaan "luovan" työnsä säilyttääkseen (mikä tietenkin on moraaliton ja täysin epävapaa asiantila, todellisen luovuuden vihamielinen vastakohta). Entisestään heikentynyt valtio "on nykyisin vakavan hyökkäyksen kohteena demokraattisimmissa yhteiskunnissa, muttei siitä syystä, että se sotisi libertaarista visiota vastaan. Asia on pikemminkin päin vastoin: hyökkäys johtuu siitä, että valtio takaa (heikon) suojan joillekin tämän vision osatekijöille." Chomsky Vaikka lähes kaikissa anarkistisissa visioissa on toivottu valtion vallan purkamista... nyt sen tekevätkin aivan muut kuin anarkistiset ja libertaristiset voimat... valtiovalta ja byrokratia puretaankin taisteluareenaksi näitä voimia vastaan. Sillä taistelussa korporaatioita vastaan, vahva valtio on ensimmäinen mieleen tuleva lisäpeliaikaa tuottava taiteluhauta, joka ei sinänsä tietenkään riitä valtioita riitatutavia ja murentavia korporaatiota vastaan pitkällä tähtäimellä, mutta jonka suojissa on mahdollista suunnitella keinoa jolla kuolemattomuuttaan uhoavat korporaatiot, jättiläismäiset psykopaatit, alistetaan.

Sitä ennen korporaatiot tekevät ennennäkemättömiä voittoja. Pääoma siirtyy globaalisti yhä harvempien käsiin. Maailman luonnonvarat hupenevat ennätystahtia, ja kilpailun kiristyessä luovuttajia eivät varmasti ole vahvimmat. Valtiaiden utopia, niin sanottu musta timantti, täydellistyy. Kaikki miehet ovat pääoman orjia, kaikki naiset ovat pääoman prostituoituja. Tämä on pelin henki, joka pilkaa kaikkia entisten aikojen veriuhreja ja ihmisyyden voittoja.

Se mihin kokoajan hupenevan valtio-institution suomaa suojaa ja lisäaikaa tarvitaan on globaalin vallankumouksen suunnittelu. Tämä toiminta on aivan välttämtätöntä siitä huolimatta että sosialisti taiteilija William Morris kirjoitti jo 1880 luvulla:

"Olen tietoinen nykyisin vallitsevats mielipiteestä, jonka mukaan kilpailullinen ja yksityistä etua ajava järjestelmämme on viimeinen talousjärjestelmä maailmassa, ja jonka mukaan järjestelmämme on täydellistymä ja siinä on saavutettu lopullinen tila. Tämän mielipiteen vastustaminen on epäilemättä rohkeaa, sillä minulle on kerrottu, että sen kannalla ovat jopa kaikkein oppineimmat miehet." (Chomsky)

Meillä on kuitenkin 1880 -luvun tilanteeseen verrattuna yksi todella hyvä ja kiistämätön argumentti: maapallon aineelliset resurssit ja luonto. Maapallon pilaantuminen, ilmakehän lämpeneminen, eläinten sukupuutto ovat jatkuvasti vahvistuvia retorisia keinoja. Ne ovat totuus, joka on etsijöiden puolella. Ne ovat aikapommi, joka räjähtää myös ajattelemattomien käsiin. Sen jälkeen ei kootuilla pääomilla, joille koko sininen planeetta uhrattiin, tee yhtään mitään. Ja sitä ennen... monenlaiset levottomuudet ja sotilaalliset yhteenotot voivat tehdä pääomien kokoamisen turhaksi.

Tällaiset katastrofit, jotka välttämättä seuraavat nykyistä kehitystä, ovat voimakkaita argumentteja positiivisen utopian rakentajien puolesta. On valittava, sen sijaan että katsoisimme mitä tapahtuu. Tiedämme aivan kiistattomasti mitä tapahtuu. Katsominen on pelkkää ajan hukkaa.


TAVOITTEET JA VISIOT: UUSI TALOUSJÄRJESTELMÄ

”Visiolla tarkoitan käsitystä tulevaisuuden yhteiskunnasta, jossa säädylliset ihmiset voisivat ajatella elävänsä, käsitystä, joka elähdyttää kaikkea mitä teemme. Tavoitteillla tarkoitan valintoja ja tehtäviä, jotka ovat meille mahdollisia ja joita haluamme tavalla tai toisella tavoitellla sellaisen visiot johdattamina, joka saattaa viitata vain kaukaisen ja hämärään tulevaisuuteen.
Elähdyttävän vision tulee perustua jonkinlaiseen käsitykseen ihmisluonnosta. Sen tulee perustua sille, mikä on hyväksi ihmisille, heidän tarpeilleen ja oikeuksilleen ja niille ihmisluonnon piirteille, joita pitää vaalia, kannustaa, ja joiden tulee antaa kukoistaa kaikkien yhteiseksi hyödyksi.” Chomsky

Uuden talousjärjestelmän suunnittelu, jos kuka libertaristi kunnianhimoiseen ja kaikkia valtoja uhmaavaan hankkeeseen uskaltaisi rytyä, muistuttaisi painajaismaisessa monimutkaisuudessaan simultaanishakkiturnausta vastustajina kaikkien tunnettujen talousjärjestelmien klassikot, ja nykyisen puolestapuhujat, todelliset ja kuvitteelliset hyötyjät. Näiden simultaanivastustajien tiedot kattavat kaikki heidän tuntemansa pelit. Pelataan kellon kanssa: vastustajilla on aikaa loputtomasti, haastajalla vain yksi elämä. Häviö yhdellä laudalla tarkoittaa häviötä kaikilla.

Siirtojen tulee olla ymmärretäviä, sääntöjen mukaisia. Vaikeudet on voitettava kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Ihmiskäsityksen on oltava realistisempi, mutta myös syvempi kuin mikään aikaisempi. Jokaisen siirron seuraukseen on oltava suunnitelma ja varasuunnitelma. On oltava henki, logiikka ja metodi, joka ei ole banalisoitu myytti. Jokaisen pelin täytyy päätyä voittoon: lopputoksen on oltava voitto niille ihmisluonnon piirteille, joita haluamme vaalia, kannustaa, ja joiden tulee antaa kukoistaa kaikkien yhteiseksi hyödyksi.

Onko tällaisen shakkipelien shakkipelin suunnittelu vaikeampi tehtävä kuin matkapuhelimen suunnittelu? Onko tehtävä ihmiskunnalle mahdoton nyt tai tulevaisuudessa? Tietomme ja ymmärryksemme on pinnallista kaikissa tämän kaltaisissa kysymyksissä. Iskulauseita on helppo muotoilla mutta ne eivät ole kovin hyödyllisiä todellisten valintojen äärellä.

Voimmeko odottaa, että nykyinen malli saavuttaa oman lakipisteensä, oman kehityksensän evolutiivisen päämäärän, ja että se sitten itse itsestään keksii positiiviset ratkaisunsa ongelmiin... kenties laittaa itse itsensä viralta? Chomsky toteaa että korporaatioiden valtaa on ehkä mahdoton (itse-)epäillä klassisesta anarkistisesta lähtökohtasta, vallan oikeutuksesta, käsin. Korporaatiot oikeuttaavat itsensä sillä, että ne tuottavat elinkeinon monille. Jos päädymme kaikesta huolimatta näkemykseen, että korporaatioiden valta tulee purkaa, tämän purkamisen syitä tulee olemaan mahdotonta selittää nälkäiselle lapselle tai omaa etuaan etsivälle massaihmiselle. "Todellisilla libertaareilla on tästä syystä paljon työtä edessään." Chomsky

Kaikki työ on käytännössä tekemättä.


KEINOT


Onfray ehdottaa ensiavuksi ateismia: "Jokainen prolegomena lumouksen palauttamiseksi maailmaan edellyttää kopernikaaista kumousta: on lopetettava taloususkonto."

Chomsky ehdottaa valtion vahvistamista: "Asialleen omistautuneen anarkistin nykyisenä tavoitteena pitäisi nähdäkseni olla joidenkin valtion institutioiden puolustaminen nihin kohdistuvaa hyökkäystä vastaan ja saman aikaisesti pyrkimys saada ne vastaanottavaisemmiksi merkitykselliselle demokraattiselle osallistumiselle. Lopullisena tavoitteena paljon vapaammassa yhteiskunnassa kuin mitä omamme on, tulisi olla niiden purkaminen, jos otolliset olosuhteet tämän toteuttamiseksi vain ovat saavutettavissa."

Mitä tulee tuotantoon ja maapallon luonnovarojen kulutukseen, lopullisena päämääränä ei joka tapauksessa voi olla muutamien harvojen taloususkonnon epäjumalien rikastuttaminen, ja koko muun maailman henkinen kurjistaminen. “Tuotannon lopullisena päämääränä ei ole tuottaa tavaroita vaan vapaita ihmisiä, jotka elävät tasa-arvoisesti toistensa kanssa kumppanuudessa.” John Dewey (Chomsky) “Luoda ymmärrys siitä, että asioiden arvoa voi tarkastella muustakin kuin herruuden näkökulmasta.” Bertrand Russel (Chomsky)

Mitä voimme todellisuudessa valita? Mitkä ovat keinot tavaraa tuottavien korporaatioiden alistamiseksi vapaiden ihmisten tuotantoon? Jos valtiopolitiikka on alisteista korporaatioiden taloudelliselle vallalle, emme voi käydä korporaatioita vastaan demokraattisin poliittisin keinoin: meillä ei ole vaaleissa valittavana todellista muutosvoimaa, on vain korporaatiovallan hidasteita ja rasvareita.

On selvää, että muutoksen täytyy olla kopernikaainen, globaali, epäpoliittinen, rationaalinen: vapaasti riehuvalle erilliselle taloudelle ei voi jäädä pakopaikkaa, kolmatta maailmaa lapsiorjavoimineen.

Väkivalta ei missään tapauksessa voi tulla kysymykseen. Ensinnäkään millään kapinallisryhmällä ei voi olla taloudellisia resursseja käydä pääomia vastaan avointa aseellista sotaa. Toiseksi millään kuviteltavissa olevalla ryhmällä ei voi olla rationaalista, monien ymmärrettävissä olevaa legitimiteettiä purkaa asellisesti korporaatioiden valta. Sissitoiminta ja terrorismi puolestaan tekevät kontrolliyhteiskunnasta yhä mahdottomamman toimintaympäristön, yhtä lailla maissa joihin terrorismi kohdistuu kuin maissa jotka toimintaa tukevat.

Nyky menolla kello raksuttaa kohti epämiellyttävintä mahdollista tulevaisuutta. Tulevaisuutta, jonka totaalisuuden rinnalla natsien keskitysleirien kurjuudet olivat pelkkä lasten mehuhetki. Jokainen teko tai tekemättä jättäminen, mikä edesauttaa nykyisen talousjärjestelmän kristallisoitumista on aktiivinen rikos ihmiskuntaa vastaan. Mitä pikemmin kaikki tahot, mukaan lukien pääomavallasta eniten hyötyvä harvalukuinen eliitti, oivaltavat globaalin kapitalismin logiikan kristallisoitumisen olevan kaikkien ihmisten tasapuolinen vihollinen, sen nopeammin kykenemme alistamaan erillisen talouden Onfrayn ja lukemattomien muiden viimeisen kahden sadan vuoden aikana eläneen ajatteliljan ehdottamalle "hedonistisen yhteiselämän hankkeelle".

Päämäärän saavuttamiseksi on otettava käyttöön kaikki olemassa olevat älylliset ja filosofiset, retoriset ja taiteelliset keinot. Kysymys on aina retoriikasta... siitä kenen puolella on totuus... kuka osaa tämä kotikenttäetua käyttää retorisesti. On lyötävä totuudella. Ei vain numeroilla, ei tilastoilla, ei väsyneellä nollatutkimuksella, ei seniliteetin omilla aseilla, jotka ovat säälittäviä, vaan logiikalla, joka murskaa hyöteishenget, punkit, täit, kaikki nämä kapitalismin hämähäkit, tappavat bakteerit ja viruksiksi tulleet mentaaliset rakenteet. Kun puhutaan suuren mittakaavan muutoksista, joilla on vuosisataisia tai tuhantisia vaikutuksia kulttuuriin... sellaisista muutoksista, joiden edessä olemme peräänantamattomasti... monia ihmisiä ei voi vakuuttaa argumentein tai mielipitein. Tarvitaan silmien eteen tuotuja havainnollisia tosiasioita, loputtomia variaatioita, tarvitaan kristallinkirkasta todistamistaitoa.

Harvalla on mahdollisuus hankkia pitäviä todisteita... tarvitaan yhteistoimintaa... kaiken tiedon ja taidon alojen yhteistä henkeä. On luotava herkleämätön kultuurivallankumous, herkeämätön kapina, laaja, tyhmyydelle vihamielinen karnevaali. On poljettava maahan kapitalismin ja modernin ikonit, pilkottava totuudella, tuhottava, saastutettava totuudella maaperät, joissa kapitalismi pesii, nistittävä jakaantumalla lisääntyvä kyklooppilisko solu solulta, nistittävä laserilla, keksittävä mahdolliset aseet... kohdistettava planeetan vahvuinen laser tähän yhteen kykloopinsilmään: kapitalismin murskaamiseen. Millään muulla, kuin tällä karnevaalilla, joka pyrkii uusien aseiden keksimiseen, massojen dekonstruoimiseen, voimien kollektiiviseen kohdentamiseen, ei ole merkitystä.

Entä mitä mahdollisuuksia kurinalaisen valtamedian hallitsemilla globaaleilla massoilla on dekonstruoitua? He eivät varmaankaan osallistu aktivistitoimintaan tai muihinkaan maailmanparannuskerhoihin. Massat ovat passiivisia, median hengen läpitunkemia, satanistisen rahanvallan luomia itsesimilaarisia kauhun sommitelmia... tämä on ehkä taantumukselliselta kuulostava näkemykseni... mutta massat todella ovat kammottavan henkisiä... kuin muinaisuuden katakombeissa koluavat eläimet, ne eivät elää värehdi uusista ajatuksista, vaan banalisoidusta myytistä, seksualisesta voimasta ja totalitarismin hengestä. Media on massojen peili, niiden kiertohengitys ja baanaali, epäsensitiivinen narsismi. Massoja voidaan sommitella miten tahansa, kunhan hallitaan mediaa.

On ojentauduttava massoja kohti, ankarasti, kosiskelematta, dekonstruktion karnevalistista savonarolannyrkkiä ilmassa heilutellen, pyrittävä tavoittamaan massat, pirstomaan massat, hajoittamaan ja karnevalisoimaan massat. On dekonstruoitava massan käsite... luotava hajaannus, valtojen herpaantuminen, kollektiivinen ihmistenvälisen siteen hahmo, suoran käskysiteen, valtasiteen, auktoriteettisiteen hahmon dekonstruktio. Kulttuurivallankumouksen täytyy tarkoittaa myös jotain muuta kuin aktiivistin hihojen heiluttamista. Sen täytyy tarkoittaa mediavallankumousta. Sen täytyy tarkoitaa taloususkonnosta luopumista (ennen muuta) mediassa. Miten tämä on mahdollista, kun kaikki mediat ovat pääoman hallussa? Johtajien ja tekijöiden vaihtaminen ei auta mitään. Lainsäädännön uudistaminen voisi auttaa, mutta on vaikea kuvitella että sellaiseen riittävästi ja globaalisti ryhdyttäisiin.
Tarvetta ei ole riitasoinnulle, kuin ehkä ensiapuna. Tarvetta on kulttuurille, joka on voimakasta ja positiivista, uusia arvoja työstävää. Sellainen kulttuuri, karnevalistinen kollektiivinen kulttuuuri, joka viha sanaa yksilöllisyys, täytyy syntyä ilman rahoitusta, koska korporatiivinen rahoitus ei milloinkaan suuntaudu spontaanille ja uutta luovalle alueelle, vaan lähinnä luovuutta ja toimintakykyä estävien henkilöiden ja merkitysten uurastuksen yksipuoliseen tukemiseen.

Kulttuurivallnakumouksen ongelma on siinä, että sen on synnyttävä ilman pääomien huomiota, ilman pikkurahaa, kokonaan ilmaiseksi. Sen on oltava turhaa. Mutta sen on oltava täynnä mieltä. Sen on oltava kaikille mahdollista. Kulttuuri vallankumouksen väline ei ole kalliita pääomia ja tuotantoja vaativa materiaaliperustainen taide... elokuva, musiikki, arkkitehtuuri, vaan fyyisesti mobiilein ja liikkuvin, kevein ja plastisin: vain mobiili ja plastinen voi selvitä pääoman ulossulkemisista.

Tällainen taidemuoto on kynä ja paperi... ja internet... joka on resursseiltaan yhä huonommalta näyttävän tulevaisuuden ainoa todellinen media (koko planeetan rikkauksien suuntautuessa roskan, sodan ja luovuuden esteiden tuottamiseen... mikä on pääomien intohimoinen päämäärä). Korporaatiot eivät anna penniäkään sielun pelastukseen.... päin vastoin, ne tulevat panostamaan miljardeja pitääkseen jokaisen todellisen ajatuksen syntymättömänä, tappaakseen sikiöt, tuhotakseen ja seksiorjuuttaakseen kaiken sen missä on idullaan edes hämärästi aistittava väkivaltainen rakkaus.
Vallankumouksessa, josta puhun, ei ole kysymys sensuurin lisäämisestä, vaan sensuurista luopumisesta. Nykyinen länsimedia, taide, tiede ja koko kulttuuri on paljon kontrolloidumman sensuusin läpi käymä kuin Stalinin neuvostoliitto. Sensorit ovat toimijoiden sisällä (ei ulkona, niin kuin rehellisempinä aikoina). Sisäiset nihiloijat ovat suhteessa taloususkontoon. Sensorin viesti on hyvin yksinkertainen: se mikä ei tuota herruutta, eli taloudellista voittoa, on hyödytöntä. Taloudellinen voitto taas on ennalta määrätty median manipulaatiolla. Tämä on aika mielikuvitukseton, neuvostorealismia absurdimpi tilanne.

Taloususkonnon lopettaminen on toki ensimmäinen askel kohti sisäisestä sensuurista, nihililoinnisa luopumista. Ensimmäinen valonpilkahdus pitkään pimeään keskiaikaan. Mutta taloususkonnosta luopuminen on uskomattoman vaikeaa meille, jotka olemme sisällä länsimaisessa kulttuurissa, joka on kokonaan suhteessa taloususkontoon tai sen vastustamiseen. Länsimainen kulttuuri on taloususkonnon ympärille muodostunut syöpäkasvain. Avoimen järjestelmän kollektiivinen voimakas, pikku hiljaa varovasti käytäntöä lähestyvä ajatusten kehittely voi olla mahdollinen keino löytää ja käsitellä uusia välttämättömyyksiä.

Paine kulttuurivallankumoukseen kasvaa joka hetki. Se on ikään kuin loogisesti toteutuva ennustus. Kuinka kauan kestää, että tarvittava henkinen ja intellektuaalinen muutosvoima siihen on olemassa? Riittääkö meidän elämämme siihen? Syntyykö tästä rähmälläänolon voimattomasta tilasta enää mitään mainostoimistoproosaa kummempaa? Eräs vaihtoehto on, että luonto tuhoutuu kokonaan, kauniit eläimet kuolevat pois, että ihmislaji senilisoituu, unohtaa lumouksen ja alkaa pelata tasohyppelyä tietokonekonsolilla. Se tuntuisi ikävältä.




SUOMEN PRESIDENTINVAALIT 2006

Edellä sanotun valossa voidaan tarkastella taannoisia vaaleja. Tarja Halonen ruumiillistaa Sauli Niinistön tappiota. Tämä tarkoittaa: meillä on kuusi vuotta peliaikaa. Jokainen sekunti siitä on käytettävä vallankumoukselliseen ajatteluun. Minkään muun laista toimintaa ei tarvita. Tarja Halosella on mahdollisuus ottaa toivottavasti ravistelevasta vaalituloksesta opikseen: munattomuus ei nyt riitä! Nyt on pystyttävä taistelemaan pääoman visvaisia miehiä vastaan ohjuksin. On pystyttävä lyömään fyysinen rauta kuralätäkössä läträävien kapitalismin seniilien naamaan. On kaivettava vallihautoja, on varauduttava äärimmäiseen sotatilanteeseen: silmät tyhjänä vaeltelevat pääoman seniilit eivät tule antamaan periksi taistelussa ihmissielun jäljellä olevaa immuniteettijärjestemää vastaan. Taistelussa sielun rippeistä puhuu ikiaikainen runous vastaan korporaatioiden kieli... siinä sosiaalitanttaa ja pääomien itsetiedottomassa talutusnuorassa kiemurtelevaa koiramaista kokoomuspelleä ei erota toisistaan. Vastakkkain asettelujen aika on siltä osin ohi. Mutta meillä on lisäaikaa... monia kullanarvoisia sekunteja lisäaikaa. Se on tärkeintä näissä vaaleissa.

30.1.2006

TAPAHTUMINEN vs. REALISMI

"Oikeat entiteetit ovat tapahtumia, eivät käsitteistä." Deleuze

Tekniikka, jos mikä, on pelkkää tapahtumista, operaatioita, prosesseja, koneen toimintaa. Kone tai piirilevy on taphtumien, syiden ja seurauksien tiivistynyt kimppu. Mutta miten mahdotonta onkaan sanallistaa täsmällistä toimintaa. Tai muodostaa edes selkeää vuokaavio siitä.

"Lausumat eivät tyydy kuvaamaan niitä vastaavia asiantiloja: lausumat ja asiantilat ovat pikemmin kaksi ei-paralleelista muotoilua - ilmaisun muotoileminen ja sisällön muotoileminen - siten, että koskaan ei tehdä niin kuin sanotaan, eikä koskaan sanota, mitä tehdään. Mutta kyse ei kuitenkaan (välttämättä, vaikka tilaisuus tarpeen tullen avautuu luonnostaan SL) ole valehtelemisesta, pettämisestä tai erehtymisestä, vaan merkkien ja ruumiiden sommittelemisesta, kuten sommitellaan saman koneen erilaisia osia." Deleuze

Realismi voi siis parhaimmillaan olla kahden erimuotoisen sommitelman rinnakkaisuutta ja abstraktia, osittaista vastaavuutta. Naturalismi on jäsentymätöntä dataa, joka täyttää ja tukkii maailman. Surrealismi on tapahtumista, joka ei enää välitä omista rinnakkaissuhteistaan, toisten kokonaisuuksien, prosessien tai hahmojen kanssa. Surrealismi on funktionaalisuutta, paikallisilla, muunnetuilla ehdoilla. Surrealismi on situationismia, loogista toimintaa, joka seuraa olosuhteista... mutta olosuhteiden ei tarvitse olla missään empiirisesti vallitsevia olosuhteita.

29.1.2006

RUOTSALAISEN ROY ANDERSSONIN

esikoiselokuva Eräs rakkaustarina (En kärlekshistoria, 1970) on äärimmäisen herkkävireinen kahden tukholmalaislapsen (noin 14 vuotiaan) rakkauden kuvaus, ja samalla kaunis ajankuva. Tässä elokuvassa on kaiken aikaa ainutlaatuinen tunnelma, intensiivinen suhde luontoon, kesän valoon... voimakas paikan tuntu.

Ingmar Bergmanin Käärmeenmuna (1977) on 1920-luvun Berliiniin sijoittuva omaperäinen, implisiittisesti aika radikaalejakin väittämiä sisältävä tutkimus toiseen maailmansotaan johtaneista yksilöpsykologisista syistä. Bergmanin mukaan miehet (Mengele ja muuta Das Experiment -kumppanit) toimivat jo hyvissä ajoin, kaksikymmentä vuotta ennen ratkaisevaa sukupolvea. Kaksikymmenluvun valmistelut liittyivät lähinnä henkisen ilmapiirin myrkkyttämisen uusien tehokkaampien tekniikoiden kokeiluun ja hallintaan. Organisoitujen yhteiskunnallisten täsmämyrkytysten tehtävä on lumouksen tuhoaminen: ajaa parhaat naiset bordelliin ja parhaat miehet itsemurhaan, jolloin Hitleristä tulee näiden ongelmien looginen ratkaisu.

ÄITI JA ISÄ

tulivat taas hiihtämästä. Isä on hiihtänyt kahden päivän aikana 70 km, äiti vaan 50 km. Kun sanoin vaan, sydänläppäleikkauksestaan hyvin toipunut äiti kysyi, koska itse olen viimeksi hiihtänyt 50 km.

28.1.2006

SPONTAANIT KEKSINNÖT

Miten kukaan kolmetoista vuotias voi keksiä mitään todella uutta ja ennen näkemätöntä?

Kuinka monenlaista keksimistä on?

Yhdenlaista on ongelmanratkaisu, joka lähtee tekniikan tai tietämyksen tason pohjalta ja on luonteeltaan diakronista, syy seuraussuhteisiin perustuvaa. Ongelman ratkaisussa haravoidaan ja pyöritellään tunnettuja ratkaisuja niin kauan, että niiden ominaisuuksista kenties paljastuu jokin pakotie.

Keksintö on aina hyppy, ei suoraviivaisen päättelyn tulos. Keksintö ei synny tunnetun tilanteen näkemisen pohjalta. Tunnetun yhteyteen täytyy tuoda jokin uusi hahmo, luoda jokin uusi yhteys.

Miten spontaani keksiminen ylipäätään voi olla mahdollista? Miksi nyt syntyvien ei tarvitse käydä läpi kaikkia edellisten sukupolvien vaikeuksia hahmottaakseen elinympäristössään vaikuttavia ja toimivia ideoita? Heidän polkunsa on uusi, tuore, heillä on persoonallisia kiinostuksen kohteita, he yhdistelevät harrasteita ja asioita omassa persoonassaan yksilöllisesti, tilanteet ja ongelmat joita he kohtaavat ovat uusia... koska he haluavat muodostaa synteesin kaikista kiinostuksen kohteistaan, löytää yhteisen nimittäjän... siksi myös intuitiiviset ratkaisut, jotka heidän mieleensä tulevat spontaanisti, saattavat joissain tapauksissa olla uusia.

MATERIAALINEN JA MATERIALISTINEN OLENTOHAN

ihminen on, mutta se ei tarkoita, etteikö materiaaleista voisi nauttia kestävästi. Kestävää materiaalista kulttuuria on kestävä rakentaminen, kestävät esineet, tehokas kierrätys, ja kulutuksen näkeminen julkisena, ei yksityisenä, toimintana. Massamedia on yksityisen kulutuksen, yksityisen materiaalisen kokemuksen tekemistä kollektiiviseksi, julkiseksi. Massamedian tehtävä on pyrkiä vähentämään luonnonvarojen kulutusta, ei missään tapauksessa lisätä sitä. Siksi massamedian on tultava tehokkaammaksi, yksilöllisemmäksi syvemmäksi, ja ennen muuta sellaiseksi, että yleinen maku ei rajoita yksityistä. Kun pääsemme kokonaan eroon tunteesta massojen diktatuuri (populaari, underground, best seller, worst seller), on paljon siitä, mikä oli 1900-luvun painajainen, jätetty taakse.

SAMAE KOSKISEN

soololevyä Vol 1 (julkaistaan 8.2) esiteltiin juuri YleX:ssä live-esiintymisen kera. Musiikki kuulosti hyvältä ja sanoitukset harvinaisen onnistuneilta. Tuli esiin että tekstejä ovat kirjoittaneet runoilijat Sanna Karlström, Tomi Kontio, Inka Nousiainen, Kauko Röyhkä ja Saila Susiluoto.

Riihimäellä asuva ystäväni, joka soitti kesken radiohjelman, yllättäen tunsikin tämän lupaavan Samae Koskisen. Kun avasin Sister Flon webbisivut, paljastui että entisen luokkakaverini pikkuveli soittaa bändissä kitaraa. Mukavaa.


http://www.samaekoskinen.net/
http://www.hansoovoice.com/sisterflo/

LEFFOJA

Sam Peckinpahin Rautaristissä (1976) on muutamia katsomisen arvoisia kohtauksia, kuten se jossa uusi kapteeni haastattelee kahta alaistaan, joita epäilee homoseksuaaleiksi. Siihen kohtaukseen kiteytyy jokseenkin paljon homoseksuaalisuuden ideasta... tai ainakin Peckinpahin omaperäinen ja syvä näkemys ikiaikaisesta aiheesta. Hemoseksuaalisuus on siitä historiallisessa mielessäkin outo ilmiö, että sen harjoittajat, eivät pyri tuomaan asiasta mitään todellista tietoa esiin. Homojen itseretoriikkaa leimaa tarkoitushakuinen seniliteetti, joka on kaukana Peckinpahin myyttisestä, joksin homoseksuaalisuuteen terveeellä varauksella suhtautuvasta mielikuvituksesta. Mitään homofobista hänen käsittelytavassaan ei ole... on vain terve uteliaisuus ja epäilys, terve halu tutkia jotakin ilmiötä, minkä meidän aikakausi kovin ponnistuksin yrittää jättää tutkimatta ja ymmärtämättä. Ymmärrys ei ihan aina ole sitä että tulkitaan kaikki asiat toiveajattelun omaisesti niin parhain päin kuin mahdollista. Homoseksuaalisuuden ongelma piilee sotatilanteessa (ja sotatilanteessahan me kaiken aikaa olemme, niin kauan kuin paskiaset saavat häiriöttä johtaa maailmaa) siinä, että homoseksuaalinen mielenkiinto kohdistuu saman sukupuolen edustajaan. Tämä on poikkeuksellinen ominaisuus, joka ei puhkea valta osassa väestöä missään tilanteessa. Siksi homoseksuaalin on oltava enemmän valppaana kuin heteron, mikäli aikoo toteuttaa seksuaalisuuttaan edes hieman. Sota on miesten maailma. Miesten maailmassa valtaosa ei kykene toteuttamaan seksuaalisia välttämättömiä tarpeitaan lainkaan. Homoseksuaalit sen sijaan kykenevät hieman... mutta heidän on oltava valppaana tarttumaan tilaisuuteen, ja mikä tärkeintä olla valppaina olematta tarttumaan tilaisuuteen joka on ansa... sillä homofobia on todellinen ja agressiivinen ilmiö itsestään epävarmojen keskuudessa. Miesten maailma perustuu suoriin ja yksiselitteisiin käskysuhteisiin ja viholliskuviin. On ymmärrettävää, että seksuaalisen relaation tuominen tälle alueelle sekoittaa kuviota pahasti... käskysuhteet monimutkaistuvat, vihollinen voidaankin äkkiä nähdä houkuttelevana ihmisenä, jonka "elämä" on "inhimillistä" ja pelastamisen arvoista. Motiivi "homoseksuaalisuus" on normipoikkeama tässä ympäristössä... se on poikkeus toimintatapaan ja lakiin, sääntöön ja ennustukseen. Se on ilmiö, joka aiheuttaa kaaosta, lojaliteettiongelmia ja häiriötä paljon vakavammalla tasolla kuin naisten läsnäolo sodassa. Sillä naisen haluttavuus on norminmukaista tuossa tilanteessa... mutta myös naisen muuttuminen mieheksi, pelkiksi miehisiksi ominaisuuksiksiin on normin mukaista. Naisen ja miehen roolit sotatilanteessa eroavat tehtävien ja kaskysuhteiden tasolla, kun taas homoseksuaali on miesten leiriin soluttautunut nainen, jolla ei ole läheskään samoja mahdollisuuksia toteuttaa seksuaalisuuttaan kuin luonnollisilla naisilla. Homoseksuaalin aseman vaikeus luo paineen, joka saa hänet helpommin lipsumaan säännöstä luovaan individualistiseen valintaan, mikä saattaa olla sodan mahdollisissa tilanteissa totaalisen tuhoisaa.

Elokuva kaiken kaikkiaan on tietenkin peckinpahlaista etiikkaa, miehisen ahneuden maailman pimeyden realisointia, naisen toiveajattelun kaltaista ylistystä... liiallista ja romantisoitua naisen asemaan eläytymistä. Elokuvan yksiselitteinen opetus: kun paskiaiset saavat johtaa, he tapattavat yhtä lailla omia kuin vihollisia keksinäisen valtataistelunsa ja kunnianhimonsa välineenä. Paskiaiset on siivottava, yksi kerrallaan, ja siivouksen on jatkuttava ikuisesti, sillä Leviathanin peräaukko, joka heidät yhteiskunnan korkeimpiin asemiin synnyttää, ei milloinkaan taukoa edes hetkeksi.

Luis Bunuelin Los Olvidados (1950) on ylittämätön mestariteos katupoikien maailmasta. En ole milloinkaan nähnyt yhtä realistista kuvausta siitä henkisestä tilasta, jossa tuollaiset poikajoukot (joissa itsekin liikuin 10-15 vuoden iässä) tomivat. Yllättävät, ilkeät mieleenjuolahdukset, vastustamattomat kepposet ja varastelut, vahvimman oikeus, vailla mitään sisäistä tai ulkoista pakkoa kumpuva julmuus, julmuuden avulla näyttämisen halu... siinä kai tärkeimmät. Mutta elokuva on myös paljon muuta. Bunuelin surrealismi on suora jatkumo realismin ja naturalismin viivasuoralla linjalla. Elokuvahistorian ylivoimaisia tähtihetkiä.

26.1.2006

DELEUZEN FILOSOFIA

suhtautuu googlerunouteen samoin kuin signaalinkäsittelyteoria serverin uumenissa toimivaan ohjelmakoodiin. Teorian ja käytännön välinen suhde on erittäin suora ja helppotajuinen, tarvitaan vain hyvä koodari ja esimerkki on esikuvaansa ilmaisuvoimaisempi.

MAAN OMISTAMISEN

pahin ongelma on se, että omistettu maa voidaan antaa pilattavaksi, vedet saastutettavaksi tiettyä hintaa vastaan, niin kuin nyt käy Kiinassa, Venäjällä ja muualla Aasiassa. Kukaan ei haluaisi pilata omaa maataan, haudata kotiinsa ydinjätteitä. Toisen omistamasta maaperästä ei tarvitse kantaa vastuuta, niin kuin ojassa kasvoillaan makaava kuollut juoppo herättää lapsikuluttajien heleän naurun, ja aikuisten kuluttajien hyvän olon tunteen. Mutta, se joka siellä makaa, ehkä se onkin Matti? Oman itsensä, oman maansa tuholle omistamisesta voidaan maksaa tähtitieteellisiä hintoja, kuten viihdeteollisuudesta olemme saaneet oppia. Sille, jolla ei muussa tapauksessa ole leipäpalaa (= joka vuotista Garan Canarian kaksiviikkoista), näyttäytyy tähtitieteellinen rikkaus paon viivana.

Jotenkin täytyisi muistuttaa rikollisille, ettei maata, tai ruumista (joka on aikaisempien sukupolvien pahojen tai hyvien tekojen uute) voi omistaa. Kuluttaja ei omista fyysistä planeettaa, jossa sikailee ja tuhoaa.

Ihmisten ja maan tuholle omistajat, jotka nyt siirtyvät katastrofien talouteen, tuhojen kaupankäyntiin, täytyisi viimeistään nyt pystyä erottomaan maaplaneetan elonpiiristä. Heidän toiminnalliset mahdollisuutensa olisi kerta kaikkiaan tehtävä tyhjäksi uskomattoman kovilla nuijaniskuilla korvien väliin. Olisi siirryttävä kauneudelle omistamisen talouteen mottona: mitä vähemmän keskitysleireja ja savuavia krematorioita, sen enemmän kauneutta, pandakarhuja ja Ferrareita.

Ferrari kaiken kaikkiaan on vaikea kysymys. Jos monista tulee miljonäärejä, monet tahtovat Ferrarin. Tarvitsevatko nuo monet Ferrarin? Onko Ferrari nautittava olemassa olevana, vai omistettuna? Onko Ferrari tuskallinen ellei sitä saa omistaa? Joka tapauksessa, yhtä vähän kuin servaali ei voi olla tavallinen kotikissa, tai kuulento tavallinen lomamatka, Ferrari ei voi olla jokaisen omistama auto. Olisiko kauniisiin sarjavalmisteisiin tai käsityönä valmistettuihin esineisiin suhtauduttava mielluummin julkisena kuin yksityisomaisuutena? Miten päästä ulos materialismin syöpäsairauksista, hedonismin huimauksesta, esineiden, vaatteiden, materiaalien, hajuvesien, luksustalojen, ylellisyyden aistivankilasta, rahan kammottavasta sensualismista?
Puu on syidensä
komiulotteinen lista
dyadi
ei-virtaus
järjestetty tietorakenne

KOHTAAMISIA I

Lähetä avoin kirje
sille, joka haluaa tutustua

Lähetä avoin kirje
sille, joka todennäköisesti tuntee
sen, joka haluaa tutustua sinuun

Lähetä avoin kirje
sille, joka todennäköisesti tuntee
sen, joka todennäköisesti tuntee
sen, joka haluaa tutustua sinuun

Lähetä avoin kirje
sille, joka todennäköisesti tuntee
sen, joka todennäköisesti tuntee
sen, joka todennäköisesti tuntee
sen, joka haluaa tutustua sinuun

Lähetä avoin kirje
sille, joka todennäköisesti tuntee
sen, joka todennäköisesti tuntee
sen, joka todennäköisesti tuntee
sen, joka todennäköisesti tuntee
sen, joka haluaa tutustua sinuun

Lähetä avoin kirje
sille, joka todennäköisesti tuntee
sen, joka todennäköisesti tuntee
sen, joka todennäköisesti tuntee
sen, joka todennäköisesti tuntee
sen, joka todennäköisesti tuntee
sen, joka haluaa tutustua sinuun

Lähetä avoin kirje
sille, joka todennäköisesti tuntee
sen, joka todennäköisesti tuntee
sen, joka todennäköisesti tuntee
sen, joka todennäköisesti tuntee
sen, joka todennäköisesti tuntee
sen, joka todennäköisesti tuntee
sen, joka haluaa tutustua sinuun

jne.

ONNETTOMUUKSIEN ALKEMIA II: KAPITALISMI

"Sama koskee sitä, että et tiedä, mihin ruumis pystyy, ja sitä että ruumiissa on monia asioita, joita et tiedä, asioita jotka ylittävät tietosi, ja sitä, että mielessä on paljon sellaista, joka ylittää tietoisuutesi: mihin ruumis pystyy? mihin affekteihin kykenet? Kokeile, mutta kokeileminen vaatii paljon varovaisuutta. Elämme melko sietämättömässä maailmassa, ja paitsi ihmiset myös vakiintuneet vallat haluavat välittää meille surullisia affekteja. suru ja surulliset affektit ovat kaikkea sitä mikä vähentää toimintakykyämme. Vakiintuneet vallat tarvitsevat meidän surujamme tehdäkseen meistä orjia. Tyrannilla, papila ja sielujen ostajilla on tarvetta vakuutta meille, että elämä on kovaa ja raskasta. Heidän ei tarvitse niinkään hillitä meitä kuin ahdistaa meitä... On turha sanoa "tanssitaan", kun emme ole oikein iloisia. On turha sanoa "mikä onnettomuus kuolema on", kun olisi pitänyt elää, että olisi jotain menetettävää." Deleuze

Maailma ei ole paratiisi, mutta suru, joka on tehtyä, siksi että muutamat tahtovat kaupallistaa onnen tavoittelun on rikollista. Yksinkeitainen lääke: on päästävä eroon niistä valtaa pitävistä tahoista, jotka organisoivat pääsemättömän surun ja mahdottoman surusta pääsemisen tavoittelun. Heidät täytyy pyyhkiä pois tältä planeetalta, jos tahdomme, ettei planeettamme tuhoudu. Mutta tämä on sivuseikka. Tämä on vain ensiapu (jonka edesauttamatta jättäminen on rikollisuutta).

Miten pitää huoli siitä, ettei politiikka tai globaalintalouden hirviö uusiudu? Miten rakentaa keinoäly hallinnoimaan maita ja mantuja, ja koko globaalin maailman kaikia tuotantoja? Miten päästä eroon pääomien seksiorjista, eli poliitikoista, lopullisesti? Nämä ovat äärimmäisen vaikeita kysymyksiä. Voiko arsitokratia huolehtia työtä ja tuotantoa organisoivan keinoälyn ohjelmoinnista. Entä jos aristokratia sairastuu, eikä kykene uudelleen ohjelmoimaan koneen ohjelmoinnissa olevia virheitä.

Siltikin: eikö mikä tahansa kone ole turvallisempi vaihtoehto kuin moderni ihminen, musta saatanan palvoja.

PIENIÄ ILMOITUKSIA

Me emme tiedä mitään varmaa, mutta totuus paljastuu vähitellen. Totuus on varma, muttei koskaan läsnä. Minua huvittaa Pascalin koominen vedonlyönti. Eihän epäuskoiselle voi paljastua muuta kuin se, että olisi kannattanut uskoa. Kannattavuus on vaikea laskelma.

Ihminen ei osu liian kaukaiseen maaliin millään käsiaseella. Mikään näkymätön kumilanka ei estä liikkumasta maalin luo ja asettamasta tähtäintä siihen kiinni. Vai pakeneeko maali meitä? Vai olemmeko liian lojaaleja sovituille etäisyyksille, katetun ampumaratamme kanssakilpailijoille.

Kaikki mielipiteet eivät ole tärkeitä. Demokratia on kaaoksen ja katastrofin rajankäyntiä. Olen lukenut yhtä Deleuzen sivulausetta kolme päivää. Suostumatta liikkumaan ei voi ajatella. Ajattelu, rakentaminen, synteesi, taide, ei ole sitä että ollaan isi-äidin kilttejä haaveita, niitä jotka heidän seksuaalisuutensa tuhosi, tai lojaaleita massojen kykloopinsilmän liikkumattomuudelle.

Ajattelu on jatkuvaa eteen päin pääsemistä sitä varten kehitettyjen käsitteiden avulla. Paikallaan olo ei ole ajattelua, vaikka aivoja käytettäisiin kuinka. Ajattelu on vapautta kaikissa tilanteissa. Se ei ole jatkuvaa paluuta kuppilasta esteen tykö, sitä ihmettelemään ja sen viereen nukahtamaan. ajattelu on tehokasta esteiden ylittämistä.

Kammottavinta sille, joka luulee olevansa ajattelija, on havaita lopultakin koko elämänn kuluneen yhdessä paikassa ja asennossa. Näkökulmassa, josta ei näe todella mitään. Siinä vasta ilkeä palkkio epävarmuuden sietämisestä. Hermostuksen ja ahdistuksen sietämisestä. Palkkio itsehillinnästä, rauhallisuudesta ja järkevyydestä, kastraatiosta ja teeskennellyn vaarattomuuden kuoleman vakavista tartuttamisista. Palkkio pahasta vallantahdosta, mustasta magiasta ja heimopäällikkyyden salatusta katkerasta haaveesta.

SPINOZALAINEN KARNEVAALI

Ruumiit voivat olla biologisia, psyykkisiä, sosiaalisia, verbaalisia; ne ovat aina esineitä. Kaikki on sekoitettu esineistä, esineet läpäisevät toisensa, pakottvat toisiaan, myrkyttävät toisiaan, sekantuvat toisiinsa, sulavat nestemäisiksi, höyrystyvä, palavat tuhkaksi, hajoavat osiksi, muuttuvat pölyksi, tekeytyvät käsitteiksi, piiloutuvat otsikoiden tai yleisnimikkeiden alle, luokittuvat, kategorisoituvat, järjestyvät suuruus järjestykseen tai painonsa mukaan, kierrättävät itseään ja toisiaan, vetäytyvät, syrjäytyvät, lakkaavat tuottamasta hyötyä, muuttuvat selittämättömällä tavalla toimimattomiksi, laiskoiksi, epävarmoiksi, menettävät alkuperäisen värityksensä, menettävät tehonsa, ruostuvat, puhkeavat lauluun, tilittävät, muuttuvat van Kempelenin puhekoneiksi, muutuvat äänihuulten malleiksi, muuttuvat osaksi orgaanista luontoa, tai mekaanisiksi eläimiksi, muuttuvat hellyyttäviksi vauvoiksi, uudistuvat, päivittyvät, kehittyvät, kaunistuvat, korjaantuvat itsestään, korjaantuvat kovista iskuista, uppoutuvat ja tuhoutuvat, korvaavat toisiaan, peilaavat toisiaan, vääristelevät itseään ja toisiaan, antavat vääriä todistuksia kuperilla peilipinnoilla, asettuvat toistensa kanssa mielekkäisiin suhteisiin, tekevät yhteistyötä, auttavat toisinaan, kiusaavat toisiaan, teeskentelevät toisilleen, muuttuvat toinen toisensa varaosiksi, tunkeutuvat toisiinsa, varastavat toisiltaan, rikkovat toisiaan, varastavat toisista osia ja myyvät niitä edelleen, aiheuttavat toisten poisheiton, katoavat toistensa sisään, katovat kokonaan, menevät pois muodista, palaavat muotiin oman yritteliäisyytensä avulla, retroilevat, tulevat tarpeettomiksi, hylkivät toisiaan, vetävät toisiaan puoleensa, kuten syöjä ahmii saaliinsa, kuten rakastunuit uppoutuu rakastettuunsa, kohtaavat ja törmäilevät sattumalta ja tarkoituksella, muuttuvat alkutekijöikseen, koostuvat kemiallisista yhdisteistä, asettuvat lääkkeiksi johonkin vaivaa, heittäytyvät työkaluiksi, ovat käyttöiältään ennustettavissa, ovat alttiita ennustamattomiin muodonmuutoksiin, ja rikkoutumiselle.

25.1.2006

LISTA

"tässä suhteessa on harmi, että monet kirjailijat lopettavat pilkuttamisen, joka toimii ranskassa samoin kuin JA" Deleuze

Lista on... "fyysisen perustan ja metafyysisen pinnan välillä". Onko kuva listojen lista?... onko tila listojen listojen lista? Millaisia listojen muodostamis- ja järjestelyperiaatteita on olemassa (jätetään nyt hetkeksi huomiotta numeereiset matriisit ja dyadit)?

Synonyymilistoja; toisin sanoen -listoja; ikään kuin -listoja; esimerkkilistoja; tavaralistoja; vaihtoehtolistoja; lajilistoja; nimilistoja; inventaariolistoja; listoja siitä mitä kuvassa on; listoja kuvista; listoja kuva-albumeista; listoja kadonneista esineistä; listoja siitä mitä huoneessa on; listoja päivän tapahtumattomista tapahtumista; listoja tekemättömistä töistä; listoja jonkin aikajakson kärsimyksistä; listoja parhaista hetkistä; listoja sairauden vaiheista kronologisessa järjestyksessä; listoja sairauden vaiheista vakavuusjärjestyksessä; listoja mukavista paikoista; listoja joissain paikoissa tavatuista nisäkkäistä; listoja havainnoista jonkin ajan kuluessa; listoja havainnoista jonkin populaation keskuudessa; listoja naisten miellyttävistä ominaisuuksista; listoja nautituista aterioista; listoja mieleen juolahtavista lauseista; listoja tiettyjä sanoja sisältävistä lauseista; listoja sanayhdistelmistä joilla on tietty rytmi, tietty tavumäärä ja tietty yhteenkuuluvuus; listoja sanayhdistelmistä joilla on sama tavumäärä ja samat kaksi viimeistä tavua; listoja lauseista joissa on jokin tietty henki; listoja lauseista joissa toistuu oireellisesti jokin; listoja lauseista jotka ovat järjestetty niin että ne käsittelevät johdonmukaisesti jotakin tiettyä asiaa; listoja lauseista jotka ovat järjestetty samalla kertaa enemmän kuin kahden järjestysperiaatteen mukaisesti; aakkosjärjestyksellisiä listoja; listoja toistaan pidemmistä lauseista; listoja kirjoista pituusjärjestyksessä; listoja jonkin aihepiirin ympärillä paikallaan pyörivistä lauseista; listoja löysistä lauseista ilman tarkkaa järjestysperiaatetta; listoja tietyllä tavalla vihjailevista lauseista; listoja jotka on lomiteltu toisten listojen kanssa; listoja hyvänkuuloisista tiettynä päivänä silmiin osuneista lauseista; listoja tuntemattomista sanoista; sekoitettuja listoja; sanojen osista, lauseista ja lauseiden osista koostuvia listoja; listojen listoja; listoja, joiden alkioiden välissä on pienempiä listoja, joiden alkioiden välissä on suurempia listoja; listoja kehitysaskelista; listoja lauseista, jotka vähitellen paljastavat jonkin asian tilan; listoja aforismeista joissa on kaikissa jotakin yhteistä; mustia listoja; listoja tosista ja kauniista lauseista; sanallisesti luonnehdittujen valheiden ja petosten listoja; listoja itse tehdyistä raaimmista mahdollisista murhista; listoja tekemättömistä rikoksista; listoja vastenmielisyyden kohteista hämähäkkieläinten joukossa; listoja puhuvista henkilöistä lauseineen ja kaikkine mahdollisuuksineen, affekteineneen, ruumiineen ja kykenemisineen; listoja elokuvista filmimateriaaleineen ja kuvausryhmineen; listoja kadonniats elokuvista uudelleen toteutuksineen; listoja kohtauksista, joilla on yhteinen juoni, ja jotka ovat järjestetty niin, että lopputulos on jonkin verran jännittävä; listoja keskeneräiseksi jääneiden romaanien lopuista; listoja kadonneista teoksista sisällyksineen; listoja niistä ihmisistä jotka ovat ajassa mitaten kärsineet eniten; listoja onnellisimpien koskaan eläneiden eläinten syntymäajoista; listoja jäätanssin liikesarjoista, joita ei voida liittää yhteen; listoja rikotuista ennätyksistä, jotka pysyivät pisimpään voimassa; listoja uusista urheilulajeista; listoja uusista tuntemuksista kehossa; listoja kyllästymisistä; listoja mielihaluista jotka eivät ole tyydytettävissä; listoja asioista, joihin ei kyllästy; listoja kappaleista joista ei muodostu kokonaisuutta; listoja lukumäärältään yhtäsuurista irtaimistoista; listoja saman kadun talojen rakenneosista.

ENSYKLOPEDIA

"Lähdetään tässäkin keskeltä eikä ensimmäisestä periaatteesta." Deleuze

Ensyklopedia on Niitty, aina keskeltä kasvava, keskeltä laajeneva, rehottava, aukinainen, reunoilta varjoisa.

KUVA

Kuvassa on valepukuinen tuntematon henkilö, joka
todellisuudessa oli Nostradamus,
omalaatuista liikettä tuottava alastomuus,
lintuja tarkkaillaan, mitään päätöksiä ei tehdä
härän viilletystä vatsasta syntyy kaksipäinen ja nelikätinen,
päivä jona Aquileia viettää juhliaan,
eläinradan hahmot asettuvat rinnan ja sarjaan,
eivät ne oikeasti ole joutsenia, härkiä tai käärmeitä,
välttämättömyydet kirkastuvat yksitellen.
Voidaanko tämä kaikki nähdä kuvasta?
Millainen tämän kuvan täytyisi olla että
nämä asiat voitaisiin nähdä?
runoudessa häntä kiinnostaa
tällä hetkellä häntä kiinnostaa
musiikki, erityisesti kielenä
kuinka monin eri tavoin voidaan lukea
ymmärsin että häntä kiinnostaa
viikonloppuisin häntä kiinnostaa
yhtä hyvin häntä kiinnostaa
mistä lapset tulevat kuin miksi
pilvet pysyvät taivaalla

EMOTIONAALINEN HERKKYYS

Suomen armeija oli minule sanoin kuvaamattoman tuskallinen kokemus, koska en pystynyt ajattelemaan poeettisin kuvin sitä mitä kohtasin joka hetki. Ymmärsin fyysisen tapahtumisen joten kuten, mutta koko henkinen tapahtuminen oli minulle hämärän peitossa. Henkistä tapahtumista oli hyvin paljon. Oikeastaan asiat tapahtuivat melkein pelkästään sillä tasolla. Myyttisten välähtävien alkukuvien ylenmääräisestä paljoudesta aivoni ruuhkautuivat ja ylikuumenivat niin pahasti, että vajosin syvään toimintakyvyttömyyteen, paniikkiin. Tuntui, että olisi tarvittu kokonainen tragediataide selvittämään yhdenkin päivän emotionaalinen umpisolmu.

Vaikka ihmisellä muka on ylisuuret aivot siihen nähden mitä hän tarvitsee, me emme silti kykene ajattelemaan (ajattelemaan poeettisin kuvin) edes yksinkertaisimpia arkielämämme vaiheita. Henkisissä sairauksisa on kysymys tästä: ajattelukyvyttömyydestä... jonkinlaisesta radikaalista kyvyttömyydestä ratkaista monimutkaisia differentiaaliyhtälöryhmiä. Alkuarvoista ja reunaehdoista käsin, kuvitella toisessa, täsmällisessä muodossa funktioita, jotka määrittelevät suhteita, hetkiä, kohtaamisia, menetyksiä. Se on kulttuurin, ei aivojen vika: kulttuurin, ei aivojen laiskuutta.

Masennus on sairaus, joka syntyy tilanteessa, jossa kulttuuri ei anna mitään vihjeitä siitä, miten elämänansassa tulisi toimia (paeta, mutta millä ehdoin), jotta voisi olla tuhoamatta emotionaalista herkkyyttä. Differentiaaliyhtälöryhmän ratkaisu on paon viiva... koska sei ei ainoastaan tee järjestelmää, jonka sisällä olemme havaittavaksi ja ymmärrettäväksi, vaan myös ennustettavaksi ja hallittavaksi. Ihmisen ongelma ylipäätään on: miten toimia tuhoamatta emotionaalista herkkyyttä (miten hahmottaa paon viiva). Kulttuuri on tietoa, joka välittyy tavallisen kansalaisen teoista, ei kirjoista tai luennoilta. Kulttuuri on sommitelma, joka synnyttää kirjailijan... kirjailija synnyttää sommitelman... mutta kulttuurin perusta ei tule kirjoista, taiteesta, vaan elämästä... jos taiteen perustava suhde elämään on katkennut, taiteesta tulee autonominen omia kuviaan pakkotoistava ja kierrättävä seniliteetti: kaikki toivo aidosta paon viivasta menetetään.

Kysymys emotionaalisesta herkkyydestä on niin radikaali, ettei ole ollenkaan ihmeellistä, että sitä tutkiessaan joutuu kääntämään kaiken vakiintuneen tiedon ja tavan ylösalaisin, että joutuu karnevalisoimaan koko olemassa olon ja tunnetun historian. Taiteilijalle elämässä on kysymys tästä: miten säilyttää emotionaalinen liikkuvuus, miten säilyttää työkyky, miten olla kastroimatta itseään, miten olla valitsematta Oidipus kuninikaan sokaistusta. Taiteilijan on mietittävä tätä, koska hänen silmiensä edessä heilutellaan jatkuvasti punahehkuista rautaa. Tilanne, mikä tahansa, jossa emotionaalinen herkkyys voidaan jollakin keibnolla säilyttää on taiteilijalle mahdollinen... yhtä kaikki... muut tilanteet mahdottomia. Mitään ulkonaisia kriteereitä tälle asialle ei tietenkään voi olla. Kysymys on sielun tilasta, jota on ulkoa päin joskus mahdotonta arvioida.

Törkeyttä on se, millä tavalla valtarakenteet pyrkivät tekemään nuo olotilat mahdottomiksi... siksi, tunnustakaamme että ihmiskunnan historia on roskaa, joka ei ainakaan ansaitse kunnioitusta, eikä juuri muisteluakaan... muuta kuin siinä mielessä, että voimme vain naiivisti toivoa ettei sen turtuneet holocaustit milloinkaan enää toteutuisi. Ihmiskunta on kertakaikkiaan melkein mitään kunnioitusta ansaitsematon. Vain muutamat ihmiset ovat tällä planeetalla toimineet todellisten paon viivojen hyväksi... puhuneet todellista paon vapauttavaa kieltä, vallan tukahduttavan aneemisen kielen sijaan. Tämä tarkoittaa: joille paon viiva yli päätään näyttäytyy jonakin muuna kuin vallantavoitteluna. Tämä pätee ennen muuta taiteilijoihin ja kirjailijoihin, jotka ovat poroporvareita yhtä kaikki. Profeetoilla ja neroilla ei ole mitään tekemistä tuon joukon kanssa. He ovat suorastaan vastakohdat, kaikissa pyrkimyksissään vastakkaiset.

Se mitä kutsumme kulttuuriksi, pikemminkin juuri luo jatkuvasti istitutioita ja yhä hienostuneempia tieteellisfantastisia valtarakenteita, muttei anna niiden suljettujen systeemien differentiaaliyhytälöiden ratkaisuja. Se ei, joko 1) tunne niitä, tai 2) reaalisia ratkaisuja ei luoduille systeemeille ole olemassa, tai 3) ratkaisut tahdotaan kätkeä.
Alistetulla maailmaan syntyvällä ihmislapsella (kuninkaatkin syntyvät maailmaan orjina), joka pakotetaan keskenkasvuisena institution ankariin reunaehtoihin, on edessään ylivoimainen älyllinen ponnistus pyrkiessään epätoivoisesti selvittämään mistä vaihtoehdoista 1), 2) tai 3) kulloinkin on kysymys, minkä lisäksi ratkaisut täytyy itse löytää. Kaikki paon viivan hahmottelu on luonteeltaan etsimistä, poeettisen alkukuvan etsimistä, vankilan reunaehtojen määrittelemän differentiaaliyhtälöryhmän ratkaisujen etsimistä... käytännössä puhdasta tahtoa välttää henkinen ja emotionaalinen väkivalta.

"Sama koskee sitä, että et tiedä, mihin ruumis pystyy, ja sitä että ruumiissa on monia asioita, joita et tiedä, asioita jotka ylittävät tietosi, ja sitä, että mielessä on paljon sellaista, joka ylittää tietoisuutesi: mihin ruumis pystyy? mihin affekteihin kykenet? Kokeile, mutta kokeileminen vaatii paljon varovaisuutta. Elämme melko sietämättömässä maailmassa, ja paitsi ihmiset myös vakiintuneet vallat haluavat välittää meille surullisia affekteja. suru ja surulliset affektit ovat kaikkea sitä mikä vähentää toimintakykyämme. Vakiintuneet vallat tarvitsevat meidän surujamme tehdäkseen meistä orjia. Tyrannilla, papila ja sielujen ostajilla on tarvetta vakuutta meille, että elämä on kovaa ja raskasta. Heidän ei tarvitse niinkään hillitä meitä kuin ahdistaa meitä... On turha sano "tannistaan", kun emme ole oikein iloisia. On turha sanoa "mikä onnettomuus on kuolema" kun olisi pitänyt elää, että olisi jotain menetettävää." Deleuze

en ei milloinkaan, ei edes antiikissa, ole viitsinyt keksiä tyhjentävää vastausta emotionaalisen herkkyyden edelleen nopeasti poroksi polttavaan kysymykseen. Toisaalta tyhjentävää vastausta ei ole, koska institutiot muttavat muotoaan, niiden reunaehdot muuttuvat samalla, kun niiden sisäinen systeemi tulee yleisesti analysoiduksi. Institutiot edustavat hitaasti etenevää kaaosta, absoluuttisen epäjärjestyksen tilaa. Karnevaali on istitutioiden vastakohta, puhtaan järjen ja sileän dynaamisen emootion pinta. Tämä vastakohtaisuus on ihmeellinen asia... kertakaikkiaan käsittämätön (minulla on mennyt koko elämä sen kirkkaaseen hahmottamiseen... että tällä planeetalla ei todellakaan tiedetä mitä on emotionaalinen herkkyys... se ei kuulu täkäläiseen tietoon!) asian tila, joka saa vahvasti epäilemään, täytyykö elämää siis olla myös muilla planeetoilla, ja tämän olla jonkinlainen pahojen, tuohottavien sielujen rangaistussiirtola tai komposti.

24.1.2006

Puhuimme ystävyydestä, mutta ystävyyteen kuuluu aika selkeitä odotuksia, ruumillisuudesta vapauttavia sanoja ja tekoja. Naisen ja miehen välinen suhde on aina jotain muuta kuin ystävyys, enemmän tai vähemmän kuin ystävyys. Siihen sisältyy aina mahdollisuus nauttia toisen ruumiista tai mahdollisuus epäröidä, aina yhtä piinaava, mahdollisuus kieltäytyä... mahdollisuus uhrata kaikki nautinnolle... mahdottomuus nauttia... mahdottomuus uhrata mitään... halu ajatella seurauksia... halu olla ajattelematta... kaikki nämä hyvin vaikuttavina voimakkaina tunnetiloina, joiden keksiminen ei yleensä terveeltä ihmiseltä vaadi mielikuvitusta. Ystävyyden ruumiillinen vapauttavuus tarkoittaa myös: mitä enemmän on ystäviä sen enemmän on mahdollisuuksia uusiin ystäviin, siihen suuntaan ei periaatteessa ole mitään estoja tai rajoituksia, paitsi aika, joka haluaa tulla jaetuksi ystävien kesken sopivasti. Miehen ja naisen välisessä suhteessa, omastaan ja toisen ruumiista nauttiminen ei yleensä tarkoita sitä, että sitä kautta tulisi hankkineeksi mahdollisuuksia nauttia yhä useammista tilaisuuksista... yhä useammissa yhteyksissä. Tietyn, ei ehkä ollenkaan kyseenalaistumattoman logiikan mukaan, suurempi nautinto edellyttää yhä suurempaa pitäytymistä varioimasta nautinnon kohdetta. Tämä kohtalon ja omistamisen ajatus, tämä keskittymisen ja erikoistumisen ajatus, on vieras aikuisten ystävyydelle, joka on luonteeltaan henkisyyteen ja monimuotoisuuteen pyrkivää.
Surkeaa olisi jos ei olisi lottorivinä vetämässä, käsikirjoituksina kustantamoissa, tekstiviesteinä tyttöjen puhelimissa. >>

LAITAN TÄMÄN MUISTIIN

Timo vertasi poeettista kuvaa differentiaaliyhtälöryhmän ratkaisuun.

- Annetaan tai jäljitellään reunaehdot.
- Muodostetaan reunaehtojen pohjalta yhtälöitä, jotka määräävät muuttujien väliset suhteet yksiselitteisesti (klassiset viha ja rakkaus, modernin hiukkasmaailman pyörteinen hämmennys).
- Etsitään yhtälöille parhaat mahdolliset reaaliset ratkaisut.
- Etsitään surreaaliset ratkaisut, jos ei reaalisia löydetä.

Kysymyksiä: Voidaanko poeettista kuvaa simuloida, keinotekoisessa maailman maallissa? Onko mitään keinotekoisia maailmoita olemassakaan? Olemassa on vain se mikä on välttämätöntä. Mitä tapahtuu kun muuttujat alkavat takaisinkytkeytyä reunaehtoihin, ratkaisut muuttua joka hetki kaoottisesti.

Täytyy pohtia näitä, kaivaa perusoppikirjoja sekä kaaosdynamiikkaa.

PELIMIES

Suhtautuminen tähänkin ilmiöön aiheuttaa kuilun lännen ja idän välillä. Lännessä pelimies ei kaikkien mielestä ole haukkumasana, mutta idässä vehkeilijä tungetaan poikkeuksetta tyhjään öljytynnyriin, jonka pohjalla on eläviä rottia. Elävän ruumiin läpi käytävänsä purevat rotat ovat vehkeilijän palkkio.

ÄÄNILEVY

Allan Blumbleinin ja kumppanien keksintöihin perustuva stereoäänilevyn kaiverrus ja prässääminen on mitä loistavin keksintö. Puhtaasti mekaanisena tuotteena, äänilevyn kopioiminen on kotioloissa mahdotonta. Ja kun se on mahdotonta, se on mahdotonta. Keskustelu loppuu siihen. Levyn koko aiheuttaa sen pakkauskoon laajenemista. Suuri pakkaus taas on oivallinen syy (ei tekosellainen) printata pintaan ja sisäkanten jonkin näköistä.

Jos hifiharrastajia on uskominen, äänilevyn ja levysoittimien kehitys ei ollankaan ole hiipumaan päin. Uusia toinen toistaan ylihinoitellumpia viidenkymmenen kilon levysoitin mötiköitä tulee jatkuvasti markkinoille. Puhutaan, että vinyylilevyjen äänentoisto ei ainakaan ole digitalista tasoa huonompi, päin vastoin (muistelen takavuosin hifimessuilla kuunnelleeni viisikymmen luvun Blue Noten jazzlevytystä hienolla vinyylipaketillaa, massiivisilla putkivahvistimilla ja suurilla herkillä elektrostaattisilla kalvokaiutytimilla: streokuva oli uskomaton, minulle täysin ennen havaitsemattoman realistinen tilantuntu... ajattelin... tätäkö se onkin, äänitetty musiikki). Ja jokuhan niitä tuotteista ostaa. Täytyy myöntää sekin, että ovathan nuo laitteet parhaimmillaan hivelevän kauniita. Noita laitteita voitaisiin tuottaa myös laadukkaasti ja halvalla.

Voi olla, että mekaanisen levyn aikaan ei ole paluuta... paitsi jos musiikkiteollisuus palaa siihen, eikä enää tuota digitaalisen formaatin CD:levyjä.

CD:levyn piratismista olen sitä mieltä, että rikollisena toimintana sen täytyy olla kiellyttyä. Lähinnä ajattelen kuluttajia, jotka sattavat ostaa piraatin hyvässä uskossa aitona. Vertaisverkoissa levitettävistä tallentietsta ajettelen niin, että elokuvat ovat huomattavan pakkaushäviön takia laadultaan niin paljon alkupeärisiä huonompia, ettei varsinaisesta tuotteiden kopioinnista voida puhua. Mp3-muoto kelpaa musiikissa maistiaisiin ja viihdepuoleen: muoto ei ole kopio alkuperäisestä. Tekijän oikeuksia kuitenkin tullaan ehkä jollain tapaa rikkoneeksi.

Tyytyisin tekniikkaan, jolla jokaista kuuneltua, verkosta imuroitua mp3-tiedostoa kohti luottotililtäni maksettaisiin 0.01 senttiä suoraan merkityn tekijän pankkitilille. Vain kuuntelu maksaisi, kopion lähde voisi olla mikä tahansa. Minusta tällainen olisi oikeudenmukainen järjestely... eikä vielä aiheuttaisi liikoja vihanpurkauksia, jos verkosta latautuisi pelkkää uteliaisuutta gigatavuittain paskaa. Hinnan pitäisi olla niin pieni, ettei uteliaisuus ja uuteen tutustuminen ala harmittaa niin helvetisti kuin levykaupassa aina tapahtuu.

On muistettava, että valtaosa musiikkia kuuntelevia ihmisiä haluaa laajentaa tietoisuuttaan ja musiikkimakuaan... tämä ei saa olla rangaistavaa, niin kuin nyt halutaan lainsäädännöllä osoittaa.
Vanjushka, voi sinua mädältä sianlihalta
ja sahajauhoilta haisevaa kuivunutta räkätöyhtöä,
varastit herätyskellonikin.
Haisevana tulet maalta, Omskin kuvermentista
kaupunkiin pitämään kaupungin
ihmisiä pilkkanasi. Niin paljon kuvittelet
olevasi toisia, hyväuskoisia, hienostuneempi,
että kun loukkaat toiset eivät tunne mitään,
höristävät vain kuin lehmät korviaan sinun
mahtisi ja aälysi säihkeen edessä.
Elävä oppitunti tulee sinua jonain päivänä
vastaan kuin tavarajuna. Sen jälkeen ikävien
temppujen tekeminen ei enää olekaan niin
harmitonta ja helppoa. Oman kärsimyksesi
muisto tulee liittymään jokaiseen pahaan
tekoosi. Nyt sinä vielä sentään osaisit hävetä,
jos joku sinua kouluttaisi. Myöhemmin häpeä
muuttuu vaikeaksi, kivulloiseksi, mahdottomaksi.
Saat paaduttaa sydämesi Vanja rukka.
Luottamuksesi hupenee päivä päivältä,
kohta et enää ole nuori veijari, kasvosi kavaltavat.
Temppujen täytyy käydä likaisemmiksi, kohdistua
yhä hyväuskoisempiin, yhä heikompiin, samalla
kun ne jäytävät itseäsi yhä enemmän
niinä tuhantena puukoniskuna, jotka olet
saanut ottaa omaan rintaasi samanlaisilta
kuin itse olet. Kirottu olet Vanja, kirottu.

23.1.2006

TUPAKANPOLTTO ON NAUTINNOLLISTA PISTE.

Sikarinpössyttely on nautinnosllista, enkä vihaa mitään muuta niin paljon kuin paskaperiferiaa, jossa henkilöä kielletään polttamasta sikaria omassa työhuoneessaan. Sellaisia lakeja säätävä senaatti olisi sivistynyttä tuhota kovilla nykyaikaisilla aseilla ja kylvää suolalla.

Nautintoja ei ole paljon. Tupakanpoltto on ylinopeuden lisäksi yksi niistä suurimmista. Se ei häiritse ketään, sen on oltava joka paikassa mahdollista ilman mitään rajoituksia.

Minkä minä sitten voi sille, jos en itse pysty polttamaan kuin enintään yhden sikarin kuukaudessa keuhkojeni tavattoman heikkouden takia. Se on minun ongelmani, minun kärsimykseni, että tupakointi todellakin aiheuttaa vakavaa terveydellistä haittaa, suurempaa kuin alkoholi. Samalla tavalla kuin on oma ongelmani, ettei autollani pääse yli sataa.

http://xs24.xs.to/pics/05151/antonin_artaud.gif

TARJA HALONEN

on ihmeellinen sossumamma, josta en pysty lausuamaan ajatustakaan alleviivaamatta hänen ulkoista olemustaan. Tällaista tämä elämä on, totuus. En ole kuullut häneltä mitään selkeää linjanvetoa, joka osoittaisi, että hän osaa tehdä eron fasistin ja vasemmistomystikon väliltä. Näiden sossujen konsensus ja älytyhjiö on kyllä varmaan avoimen fasismin jälkeen ikävin ilmiö mitä kuvitella saattaa. Siksi melkein toivoisi Niinistön voittoa vaalikierroksella, että näitä hieman heräteltäisiin näitä nukahtaneita, nuukahtaneita, nuopallaanolevia, holhoajia ja mielipuolisten lakien säätäjiä.

Leikki sikseen. Eiköhän sitä parempiakin keinoja herättelyyn löydetä kuin irvinaamainen Niinistö.

TEKIJÄNOIKEUS

Tässä mainio tietopaketti (via Kemppinen) siitä, keitä varten uusi tekijänoikeuslaki on tehty.

Ongelma on siitä, että kulttuuri ei ole kenekään taksikuskin tai koululaisen kokonaan omaa keksintöä, vaan useinmiten pelkkää vaikutteiden kierrättämistä. On aivan oikein, ettei vaikutteiden kierrättämisellä voi rikastua.

Ongelmaryhmä on se häviävän pieni määrä henkilöitä, jotka oikeasti painivat luovan työn kysymysten ja pakkojen piinapenkissä. Jos ajatellaan kaikkia aikakausia, nämä henkilöt ovat harvoin eläneet omien töidensä taloudellisilla voitoilla. Nykyaikana tilanne on heidän kannaltaan paljon huonompi, koska uusi tekijänoikeislaki haittaa ratkaisevasti heidän toimintansa. Heille ei ole mahdollista saada vaikutteita, kulttuurituotteita käyttöön, kaupan ylihinnoitelluilta hyllyiltä. Ajatellaanpa vaikkapa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia, tavallista ensyklopedistia, joka viettää päivänsä 16-18 tuntisissa työskentelyekstaaseissa. Hän kuluttaa viikossa keskimäärin noin 1000 DVD-nimikettä, joista enintään yhden havaitsee katsomisen arvoiseksi muiden lentäessä välittömästi roskatunkioon. Tämä tarkoittaisi kaupan hyllystä, olettaen että hyllyssä olisi yksikin näistä tuhannesta nimikkeestä, noin 20 000 euron viikko-ostosta. Kuitenkin se mitä hän todella katsoo on enimmillään vain 10 euron, mutta usein vain 2 euron hintainen alennustuote. Toisaalta ensyklopedistien tuotteet leviävät juuri fanikanavia pitkin, samoin kuin tieto heidän olemassaolostaan: ovathan he poliittisesti kiellettyjen listalla, vankileirien saariston vakioasujaimistoa, joiden olemassaolon valtakulttuuri tahtoo kaikin lakisääteisin keinoin kieltää. Heidän tuotteensa ovat saatavilla vain underground-markkinoilla, sillä kukaan kaupallinen toimija ei uskalla ottaa heitä listoilleen poliittisista syistä, sillä he tekevät vain arkaluontoista, kiellettyä kauneutta, eivätkä esimerkiksi väkivaltaa tai pornoa, joka on sallitua. Ensyklopedistit, kuten Bach tai Mozart, Henry Miller tai Homeros, ovat ne henkilöt, jotka puhuvat kulttuurista, ja oikeasti markkinoivat hyviä teoksia. Voitot kerätään yleensä vasta vuosisatojen jälkeen. Levy-yhtiöt ja kirjojenkustantajat elääryupevät näillä klassikoilla leveästi antamatta minkäänlaista, edes pientä luovaa panosta maailmanhistoriaan.

Haluan tuoda edellisellä esimerkillä esiin, että ihmisillä on hyvin poikkeavat ruokahalut. Nykyinen laki terrorisoi niitä, joilla on kova, jatkuva nälkä. Onko nälkä rikos? Onko nälkä ehkä sairaus? Miksi nälästä halutaan sakottaa? Onko nälkä poliittisen rotuerottelun peruste?

Suuri osa niistä kulttuurin uusista tuotteista, joista me maksamme järjettömiä ylihintoja kauppaportaalle on pelkkää roskaa, tämä on ehdottomasti tunnustettava. Tämän roskan seulomiseen menee ensyklopedistilta sitä enemmän aikaa mitä korruptoituneempaa ja vammaisempaa valtakritiikki (=maksetut mainokset) ovat. Systeemissä, jossa olemattomalla arvostelukyvyllä varustetut massat ovat kokonaan mainoskoneistojen ja maksettujen kritiikkien armoilla, ei ole yhtään yllättävää, että syntyy keinotekoinen tarve, juuri sille mitä kulloinkin satutaan tuottamaan.

Tällaisessa kulttuurin tuotannossa on minimoitu riski, tai se on poistettu kokonaan. Se on sama kuin tuotettaisiin sohvia Stalinin venäjän suunnitelmataloudessa. Sohvatehtaalle ei ole kilpailijaa. Kaupallinen kulttuuri on yksi suuri tehdas, joka haluaa tehdä kulttuurista hallittavaa, ennustettavaa suunnitelmataloutta. Taiteilija, jos hänessä on yhtään jäljellä mitään aitoa ja todellista taiteilijaa, on tietysti aina tämän mekanismin häviäjä. Mekanismin tarkoitus on tulla riippumattomaksi taiteilijasta, tasapäistää taiteilija, niin että hänen vaatimuksiaan ei tarvitse ottaa huomioon, vaan kaikkia sisältötuottajia voidaan kilpailuttaa mielin määrin... sadistisesti... kuka tekee halvimmalla, kuka uhraa itsensä seuraavaksi, kuka on valmis mihin tahansa?

Tällainen tilanne tietysti vaatisi jatkuvaa kulttuurivallankumousta eikä mitään rajoittavia, kaupallisia sotilasjunttia tukevia lakeja.

Uusi tekijänoikeuslaki on rikollismafian harjoittamaa sytemaattista henkistä väkivaltaa, jonka tuhovaikutukset kulttuuriin ovat mittaamattoman suuret. Se on myös rikollisuutta käytännössä, sillä suuren mainostamisen tarkoitus on viihdeteollisuudessa lisätä minkä tahansa tuotteen, eikä vain hyvän tuotteen, myyntiä. Pettynyt mainonnan uhri ei saa rahojaan takaisin. Törkeän mainonnan vastalääkkeeksi on keksi internetin vertaisverkot, joista jokainen voi imuroida ilmaisiksi huonolaatuisia (mp3) maistiaisia mainostetuista tuotteista, ja tutkia niiden laatua. Tämä kuluttaja suoja on haluttu kieltää helvetin enkelien ja kiristysliigan toimesta. Nämä ihmiset jotka sommitelevat tällaisia alimman mahdollisen koskaan mitään luovaa edes yrittämättömän roskasakin rahastus- ja paskanlevityskeinoja eivät ole vain riivattuja paholaisen työntekijöitä vaan itse sysimustia paholaisia. Tämä laki on perkeleen hienoin taideteos maan päällä. Helvetin esikartanoista on enää turha haaveilla, sellainen tarkoittaisi meille paimenidylliä. Helvetissä autuailla ja ylevillä seuduilla tällaista pahuutta ei osata edes kuvitella.

On tajuttava, että meillä on tämän roskakultuurin (jonka tarkoitus todellakin on vain huijata hyväuskoisilta teineiltä uutuustuotteilla ja mainonnalla ylimääräinen liikkuva raha pois) ohella on myös oikea kulttuuri. Siinä kulttuurissa taiteilija luo sommitelman siitä sommitelmasta joka on luonut hänet. Oikea kulttuuri on vuosituhantisen työn tulos, eikä sen olennaiset tuotteet tietenkään ole enää tekijänoikeislain piirissä. Sellaisia tuotteita saa ladata vertaisverkoista ilmaiseksi niin paljon kuin sielu sietää, eikä siinä paholaisten, näiden saatanalotjakkeiden, paskanvisvaiset lainsäätämisen voi merkitä mitään. Toinen asia on se, että todellinen kulttuuri ei voi tulla ihmisten tietoon muita kuin epävirallisia levityskanavia pitkin.

Kuvotusoksennussaastaseniliteetti on vallannut melkein kaikki viralliset kanavat... minkä sille voi että seniliteetti on valtionuskontomme. Itse en usko mihinkän auteur-teoriaan, että jätetonnissa on yksi gramma kultaa. Suomesta ei kaupanhyllyltä edes löydä monia kiinnostavia teoksia, puhumattakaan mistään elintärkeistä tuotteista.

Ja ajatelkaapa nyt, onko vilpittömälle ja rehelliselle tekijälle todella haittaa vai hyötyä siitä, että hänen tuotteensa leviävät lukemattomina kopioina ympäri maailmaa? Ei kai nyt kukaan sellaisesta kärsi? Asiasta kärsivät vain mainoistajat, jotka hukkaavat mainoksia vastaavaa hyötyä siihen, että netti on parempi mainoskanava kuin mikään mitä rahalla voi saada, ja toiseksi, että turhan mainostaminen netin ansiosta menettää merkitystä.

Ellei tekijänoikeuslakia romuteta, meillä ei kohta ole kiinnostavaa katsottavaa, kuunneltavaa, luettavaa, pelattavaa. Vain törkein, hävyttöminen, ilman minkäänlaista omaatuntoa ja arvostelukykyä tuotettu sonta, joka nyt jo on vallannut aivan kaiken tilan, aivan jokaisen pienen sopenkin, jää jäljelle, juhlii ja kukoistaa.

Miettikää näitä tosiasioita, jotka säädätte näitä paskasakin elättämislakeja, nerojen tuohoamisleireillekuljettamislakejanne. Te olette fasisteja! tuhoamisleirien arkkitehdit!

En ole milloinkaan elämässäni nähnyt tällaista kierouden ja mustan pahuuden astetta, jota tyhmyys, tahdottomuus, lahjattomuus ja seniliteetti onnellisesti säestävät.

POSITIIVINEN UTOPIA

Koostuu absoluuttisesta rakkaudesta ja vihasta. Välinpitämättömyys on sille tuntematon.

SYMPATIA

"On vaikea saada epähomogeenisen kokonaisuuden elementit vehkeilemään keskenään ja toimimaan yhdessä. Rakenteet liittyvät homogeenisuuden edellytyksiin, mutta sommitelmat eivät. Sommitelma on yhteistoimintaa, se on sympatiaa, symbioosi." Deleuze

Aiemmin ehdotin että sommitelma olisi poeettisen kuvan eräs varma tuntomerkki. Deleuze tuo mukaan yhteistoiminnan, sympatian, läpivirtauksen näkökulman. Sympatia on jonkinlaista läpivirtausta.

"Sympatia ei ole epävakaata arvonannon tunnetta tai henkistä osanottoa, päinvastoin. Se on ruumiiden ponnistusta ja läpäisemistä sekä vihaa ja rakkautta, koska myös viha on seos. Viha on ruumis, ja se on hyvä vain silloin, kun se sekoittuu siihen, mitä se vihaa. Sympatia tarkoittaa ruumiita, jotka rakastavat ja vihaavat toisiaan, ja kyseessä ovat joka kerta väestöt näissä ruumiissa tai näillä ruumiilla. Rúumiit voivat olla biologisia, psyykkisiä, sosiaalisia, verbaalisia; ne ovat aina ruumiita tai korpuksia." Deleuze

Ruumis voi olla siis esine, kuten animaatioelokuvista tiedämme, yhtä hyvin kuin pelkkä käsite, otsikko tai lauseen osa. Olennaista on vain se, että siellä missä on sommitelma, ja sommitelman elementtien välinen täsmällinen läpivirtauksen kaltainen ehdoton sympatia, voidaan puhua vain vihan ja rakkauden termein. Välinpitämättömyys, epäfunktionaalisuus on tuntematon käsite poeettisessa kuvassa. On vain häviöttömien piirielementtien ja vastusten luoma suhde siihen mikä on maapotentiaalia. Tämä kaikki on analysoitavissa ja pantavissa uudelleen kokoon analyysin tuloksien pohjalta. Kokoonpantu puhuu edelleen pelkästään vihan ja rakkauden termein, eikä siinä ole mitään epäfunktionaalisuuteen viittaavaa oikosulkua, suunnitteluvirhettä.

Välinpitämättömyys on oikosulku, eikä sille tarvitse etsiä mitään muita merkityksiä. Se kaikki palautuu yhteen ja samaan valitettavaan täysin epämielekkääseen, energiaa tuhlaavaan asian tilaan.

Tavallinen rakenne, niin kauan kuin siihen ei kytketä jännitettä, niin kauan kuin siltä ei edellytetä sympatian virtojen tehokasta kanavointia, on tietyllä tavalla poettiisen kuvan ulkopuolinen asia. Poeettinen kuva on integroitu sympatiapiiri.

"silloin kun on sodassa, ei rakasta.
silloin kun rakastaa, ei ole sodassa.

sehän on tiettyä teeskentelytaitoa, sota.
sehän on tiettyä teeskentelykyvyttömyyttä, rakkaus.

sota on ironiaa, rakkaudessa ei ole ironiaa vaikka naurua piisaakin, jota
taas sodassa ei piisaa
paitsi häijyä pelon naurua. rakkaudessa piisaa iloista neron naurua."
Tuntematon nykyrunoilija

22.1.2006

EIRONEIA - TEESKENTELY

"Sehän on sodankäynnin väline. On teeskenneltävä heikkoa tai onnetonta."

"dissimulation, i.e. ignorance purposely affected to provoke or confound an antagonist, a mode of argument used by Socrates against the Sophists ; generally, mock-modesty ; sarcasm ; understatement ; II. pretence, assumption, when a person at first appears willing, but then draws back III. generally, dissembling ; 2. pretext"

GOOGLETEKSTIN KIRJOITTAMINEN

on improvisoitua seikkailua annetulla kartalla, jossa on kaiken aikaa valittava mielenkiintoisin kulloistakin tilaa vahvistava reitti tai nopeiten johonkin toiseen miellyttävään tilaan johtava reitti. Välitilat ovat niitä joita yrittää välttää, koska epämiellyttävästä sekavuudesta ja hälyisyydestä ei ole pulaa noissa maailmoissa.

STEFAN LINDFORSIN

Miten joku ehtiikin sanoa niin paljon olennaisia ja ajankohtaisia asioita niin lyhyessä ajassa. Loistava radiohaastattelu löytyy täältä:

http://www.yle.fi/radio/radiosoitin/peili.shtml?radiopeili/realaudio/audio_out/1137928874-9294.ra#
Kovan haukkumis- ja katkeroitumistyön jälkeen
tekee mieli löytää myönteistä.
Liian heppoisin perustein usein.

NAAPURISSA

Kolkutetaanpa naapurin oveen, istutaan keittiön pikku pöydän ääreen ja jutellaan hetkinen. Kuunnellaan millainen tarina heillä on kerrottavanaan.

Vidja ja Tanja olivat kauan sitten onnellisesti naimisissa. Vidja oli ihmeellinen mies. Siivosi, laittoi ruokaa, huolehti vaimostaan. Toiset miehet pilkkasivat häntä. Tanjalle alkoi tulla ajatuksia, hän tunsi kyllästyneensä ja tahtoi kokeilla seksiä jonkun toisen kanssa. Tanjalla oli aika työ laittaa Vidja ulos elämästään, mutta lopulta hän onnistui. Vidja muutti valtionkonttorin miesten pukuhuoneeseen. Saunaillan jälkeen hän pesi ja pyykkäsi. Hänellä oli patja lattialla. Eräs vanhempi rouva löysi Vidjan ja otti tämän kotiinsa. Vidja ei enää ollut niin ahkera. Kun pariskuntra vieraili Vidjan vanhempien luona, nämä eivät pitäneet vanhasta rouvasta, koska tämä tuntui touhuttomalta terhakkaaseen Tanjaan verrattuna. Tanja sai kuulla Vidjan menestyksestä, nykyisestä melkein kukoistuksesta, ja alkoi katua. Hän perehtyi okkultismiin ja sai alkoi hankkia miestään, jonka joku pahantahtoinen noita oli häneltä vienyt, taikakeinoin takaisin. Tanja oli epätoivoinen, kun mitään ei tapahtunut. Mutta sitten Vidja tuli takaisin ja he menivät jälleen naimisiin. Vidja ei kuitenkaan enää tehnyt kotona mitään vaan käyttäytyi kuin kuningas. Tämä sopi äärettömän mustasukkaiseksi muuttuneelle Tanjalle erittäin hyvin: hän palveli miestään auliisti. Kun katselimme valokuvia näin eräässä kiinnosvan näköisen puun. Pyysin että saisin kuvan itselleni. En huomannut, että kuvassa suuren puun juurella istui Vidja. Selasin nopeasti muita kuvia, ja teeskentelin tulleeni toisiin ajatuksiin: halusinkin kuvan, jossa Vidja ja Tanja olivat yhdessä onnellisen näköisinä. Tanjan ilme selvästi rauhoittui, ja hän myöntyi pyyntööni.

Siirrytään seuraavaan asuntoon, yksi ovi oikealle. Kaunis Aleksandra on hyvin surullinen, juo päivästä päivään. Mitä syytä noin kauniilla, ikäsitään varmasti kaksikymmentä vuotta nuoremman näköisellä naisella on olla surullinen? Meillä on hänelle lahja Helsingistä: tytöt ovat koonneet hänelle rahaa. Aleksandra keittää teetä. Istummme hiljaa. Sitten hän aloittaa tarinansa. Kauan sitten hän oli onnelinen ja naimisissa elämänsä miehen kanssa. He yrittivät lasta, eikä lasta tullut. Sitten lapsi tuli, poika, mutta oli vesipää. Mies ei kestänyt katsoa poikaa. Mies ehdotti lapsen jättämistä laseten kotiin. Aleksandra ei suostunut. Kun mies vaati ja vaati, Aleksanda vihdoin suotui ja vei lapsen itkien lastenkotiin. Seuraavan päivänä hän kuitenkin haki lapsen pois. Sitten lähti mies. Aleksandra jatkoi yksin sairaan lapsen kanssa ja teki kovasti työtä. Kun lapsi oli kymmenen oli Aleksandra saanut koottua (toimimalla Helsingissä prostituoituna) tarvittavan määrän rahaa, jotta lapsen suuri leikkaus Ranskassa voisi tulla ajankohtaiseksi. Oli päästävä Ranskaan. Aleksandra meni naimisiin miehen kanssa jolla oli Ranskan kansalaisuus. Oleskelulupa järjestyi ja lapsi leikattiin. Mies häipyi Aleksandran antamine rahoine: he joutuivat palaamaan kotimaahan. Sen jälkeen, kymmenen vuotta, Aleksandra on elänyt vain lapselleen, lumeavioliittoja, prostitutiota. Nyt uutena vuotena 2006, jotakin purkautui. Poika pahoinpiteli äitinsä, kauniin Aleksandran, vakavasti ja hyppäsi asunnon parvekkeelta, yhdeksännestä kerroksesta pää edellä asfalttiin. Aleksanda on hyvin toivoton ja hautoo itsemurhaa. Oliko poika minulle tekosyy ryhtyä prostitutioon, palvomaan rahan jumalia, Aleksandra tuo satumaisen kaunis filosofi pohtii. Ehkä meidän olisi sittenkin pitänyt uhrata hänet rakkautemme tähden! Yritämme rauhoittaa häntä Ksenofonin sanoin, kuolevaisia olemme, kuolevaisia tiedämme synnyttävämme.

Seuraavalla ovella meidät ottaa vastaan touhukas Eleonora. Eleonora on kuuden lapsen äiti. Hänellä on 19, 20 ja 21 vuotiaat, sekä 1, 2 ja 3 vuotiaat pojat. Asunto on pieni kolmio. Kahdessa lastenhuoneessa on kummassakin kolmoiskerrossänky. Vain vanhemmat pojat ovat Eleonoran omia. Nuorimmaiset ovat ottolapsia. Kun antaa pirulle pikkusormen, se vie koko käden, vitsailee päivällisen valmistamisessa touhuava Eleonora keittiössä, jossa juomme teetä. Kolmevuotiaan pojan Eleonora otti lastenkodista, jossa kävi sattumalta ammatttinsa puolesta ryhmävierailulla. Poikalapsi oli sitonut ikkunan läpi naiseen niin kovan katsekontaktin, että Eleonoran oli palattava seuraavana päivänä katsomaan poikaa. Hän ei pystynyt poistumaan ilman poikaa, ja adoptoi tämän mieheltään kysymättä. Eleonora vieraili tämänkin jälkeen samassa lastenkodissa ja keskusteli hoitajien kanssa ihmeellisestä tapauksesta. Hän oli niin onnellinen lapsensa kanssa, piti tätä omana lapsenaan. Sitten lastenkodista soitettiin, että on tullut toinen ihan samanlainen poika, samalta äidiltä. Eleonora meni heti katsomaan poikaa, ja ihastui tähänkin samalla tavalla. Poika, pikkuveli. oli adoptoitava. Jonkin ajan kuluttua lastenkodista soitettiin, että haluaisiko Eleonora tutustua lastensa äitiin. Ensin Eleonora epäröi pitkään, sitten suostui. Jonkin ajan kuluttua lasten äiti, nuori tyttö, soitti Eleonoralle. Hän oli taas raskaana ja tarjosi lastaan. Eleonora mietti. Kun lapsi syntyi, ja paljastui, että taas oli kysymyksessä samanlainen rakastettava, melkein jumalainen tumma suurisilmäinen poikavauva, Eleonora ei voinut muuta kuin ottaa lastenkotiin muuten joutuvan pojan. Nyt Eleonora on maailman onnellisin äiti, kuuden kauniin tumman jumalaisen pojan äiti. Achilles, Odysseus, Agamemnon; Herakles, Theseus, Perseus, siinä koko syvänkeskittyneellä intensiteetillä tarkkaileva sielukatras. Työtää riittää, mutten valita, sanoo puuhakas mama rosa ja naurahtaa.

Siirrymme seuraavaan asuntoon. Olemmehan kovin utelaista kuulemaan seuraavan tarinan. Mutta siitä kirjoitankin joskus toiste, paremmalla ajalla.

JOS KAIKKI TIEDE, TEKNIIKKA JA TAIDE

on retoristen keinojen muotoja, ei tieteen taiteen tai tekniikan yhteisöissäkään voida todella arvostaa muuta kuin retoristen keinojen tuottamista. Puhdas kunnianhimo tähtää retorisen keinon tuottamiseen yhteisölle. Marx oli ennen muuta kunnianhimoinen. Suurin kunnia olisi nykyisin tarjolla uudelle Marxille, jos sellainen voisi syntyä. Sen Marxin täytyisi olla Dostojevski, Noam Chomsky, Karri Kasparov, Max Weber, Gilles Deleuze, Pasolini, Bill Gates, Guy Debord, Rabelais, J.S Bach ja lukemattomat muut henget yhdessä ruumiissa.

Sellainen henkilö ei milloinkaan voi olla erikoistunut, siinä mielessä että tyytyisi laiskasti etsimään ajattelunsa perusteita ja kyseenalaistajia jonkin erikoisalan piiristä. Ajattelua täytyy kyseenlaistaa joka hetki kaikilla mahdollisilla erikoisaloilla ja yleisillä opeilla. Varsinkin ajattelua täytyy kyseenlaistaa äärimmäisillä henkilöillä ja ilmiöillä, rajalöydöksillä, ihmeillä, patologisilla tapauksilla. Toden ajattelun täytyy kestää koko maailma, ei vain keskinkertaisuuden ja yksisilmäisyyden painetta. Mutta silti, on oltava jokin erikoisala, jokin syvälle nähty metafora, jokin todellisen luonnontieteellisen, objektiivisen tutkimuksen kenttä... että uuden tiedon hankkimisen ylivoimainen vaikeus ei pääsisi hetkeksikään unohtumaan. Mistään tiedonlasta sosiaalisena kenttänä ei ole hyötyä, ellei sen tuottamia tuloksia kyseenlaisteta ja verrata jatkuvasti postmodernin verkottuneen globaalin informaatioyhteiskunnan jatkuvasti laajenevaan kummajaiskokoelmaan. Tieteen, taiteen ja patologioiden mysteerit, informaatioajan kummajaiskokoelma, on retoriikan korkein muoto. Se kaikki on (tai toivottavasti tulee olemaan) internetissä, jokaisen ulottuvilla. Paikkaan sidottuja kirjastoja ja akatemioita ei tarvita rajalöydöstiedon välittämiseen. Jos joku osaisi käyttää, jos jolla kulla olisi äärimmäisen tehokas näkökulma informaatiomaailman kummajaisiin, siihen verrattuna Aristoteles olisi olematon pikkutekijä.

UCCELANI ET UCCELINI

Jos Pasolini Haukoissa ja varpusissa (1966) väittää (lintujen kieltä opetteleva, ja oppiva, pyhän Franciskuksen oppilas) paratiisin olevan animistisen logiikan läpitunkema, on Salò eli 120 Sodoman päivää (1975) yhtälailla argumentti helvetin animistisuudesta. Siinä missä paratiisin lumous on puhdasta valoa, helvetin lumous on pimeää. Lumouksen poissaolo vallitsee vain liberaalin sekularismin umpiseniilissä tahallisen tyhmyystuotannon välitilassa. Sekularismin ironista välinpitämättömyyttä käytetään työvälineenä, helvetinrakentamisen rakennustelineenä, kunnes falskius voidaan riisua animistisen mustan timantin hiukkastasolle ulottuvan pahuuden hengen päältä. Sekularismi on laaja hieman kalteva autiomaa, joka täytyy ylittää kuljettiinpa sitten mihin suuntaan hyvänsä. Mutta toiseen suuntaan se on paljon raskaampi.


http://www.sea.fi/esitykset/kevat2006/pasolini2006.html

ULKOPOLIITTINEN PUHE MUUTTOLINNUILLE

Vladimir Zhirinovsky on esittänyt ulkopoliittisessa TV-puheessaan Venäjän voivan tiukentaa rajavalvontaa kakkien muuttolintujen osalta mikäli lintuinfluenssaa kantavat Turkissa nyt talvehtivat yksilöt aikovat kevään tullen palat normaalisti Venäjälle. Zhirinovsky uhkasi lintuja rajalle asetettavin tarkka-ampujajoukoin, jotka eliminoivat kiikaritähtäinkivääreillä kaikki maan rajan ylittävät linnut. Epäilyttäviä muuttolintuja kielletään yrittämästä paluuta Venäjän maaperälle.

NAISTUTKIMUS JATKUU

Arvoituksellinen, hämmentävä taltiointi lännen vahvaa naista, Divas in Las Vegas 2002: Celine Dion, Anastacia, Cher, Shakira, Dixie Chicks, Stevie Nic.

http://www.amazon.com/gp/product/B00006LPC0/104-9606511-1124754?v=glance&n=130

20.1.2006

ON LOPETETTAVA DYSTOPIAT

negatiiviset utopiat ja tulevaisuusfantasiat, sillä on havaittu että ihmiste eivät pelottelusta tule viisaammaksi, he eivät hätkähdä helvettiä, eivätkä edes todellisuudessa pelkää sitä. Päin vastoin helvetti herättää massaihmisessä toiveita siitä, että nöyryyttävä turhautuminen vihdoin loppuisi.

Helevetin kuviin ei kannata uhrata aikaa. Todellisuus on joka tapauksessa kammottavampi jo nyt kuin mikään mikä voisi olla terveen ihmismielen kuviteltavissa. Sairaita meillä on liikaa, joka päivä lisää liikaa.

Positiivinen tulevaisuusfantasia on ainoa mitä kannattaa yrittää. Se ei tarkoita vartiotornilehden kannen tapaisia kuvaelmia maailmasta, vaan ainoastaan kertomuksia sellaisesta maailmasta, jossa jokainen ihminen ajattelee karnevalistisin kuvin, maailmasta, jossa rahan valta on päiväksi tauonnut.

Tuo maailma olisi niin onnellinen, jos joku sen osaisi kuvata, että kaikki maailman ihmiset sen nähdessään ja kokiessaan järkyttyisivät ehkä lopullisesti. Mikään ei voi järkyttää ihmisen mieltä enempää kuin se, että hänet pakoketaan tajuamaan helvetti hänen itse tahtomakseen ja järjestämäkseen olotilaksi, joka lakkaa heti, kun helvettiä lakataan toivomasta.

Kirjoittakamme positiivinen tulevaisuus jo tänään. Ajattelun on käytävä käsiksi nyt globaalin markkinatalouden moottoreihin. On annettava mahdollisuus asioista päättäville ja vastaaville tahoille tulla järkiinsä. Heille on annettava mahdollisuus ymmärtää omaa parastaan. On tutkittava ja annettava vakuuttava käsitys siitä miten ja mihin suuntaan asiat, joiden on pakko kehittyä, voivat kehittyä hallitusti. On käytävä käsiksi helvetinkoneeseen, omien lastemme tähden. On keksittävä ylivertaiset älylliset ja henkiset keinot, joilla kapitalismin ruttohenki taotaan niin alas, että se ei milloinkaan enää nouse ylös pilkkaamaan, kiusaamaan ja kaasuttamaan vilpitöntä puhdasta kehkeytyvää ihmissielua.
Henkisiä ravintoketjuja on monensuuntaisia. On pedon ja saaliseläimen vainoharhaisuutta, on syödyksitulemisen viettiä ja henkistä härkähimoisuutta. Uusia ilmiöitä esiintyy ja niitä voi hienovaraisesti tunnustella, voi lentää hetkessä jonnekin missä vähiten odotetaan, ilmestyä kuin tiikerinräjähdyskuvakasvot marjapensaasta, voi venyä yliluonnollisesti ja kietaista yhteen pyhäinjäännökset ja todistuskappaleet maailman laidoilta. Voi naamioitua kaikkiin mahdollisiin asuihin, lisääntyä, tai vähetä, kadota kokonaan.

ATEISMI

"me ylpeilemme Ateisteina olemisellamme. Ateismi on Totuus - tai pikemminkin kaikkien Totuuksien perusta." Michael Bakuninin

Minuta ateismi on pikemminkin näppärä työkalu, jota voidaan käyttää karnevalistisen kulttuurin mahdollistamiseen aina milloin jonkin uskonnon kaltaiseksi naamioituneen valtajärjestelmän kumoaminen osoittautuu tarpeelliseksi.

Nykyään ateismin työkalua tarvitaan lähinnä taloususkonnon lopettamiseen, mutta myös fasismin ja fundamentalismin taikauskoja vastaan.

Vasemmistomystiikassa ateismi ei ole mikään institutio vaan karnevaalismin, nurinkääntämisen, työväline. Tämä Bakunin, joka hätkähdyttää epäajankohtaisuudellaan, äärimmäisellä vanhentuneisuudellaan, näyttää olevan melkoisen tietämätön näistä päämääristä halutessaan institutionalisoida ja kivettää sitä sun tätä epämääräsitä sofismia. Tarkoistan että tuhat vuotta vanhemmat vasemmistomystikot, kuten evankelistoista vaikka Matteus ja Johannes, ovat paljon säilyneempiä.

Ateismivälineen käyttäminen taloususkontoa vastaan edellyttää taloususkonnon pappien ja heidän temppeleidensä naurunalaiseksi tekemistä. Tämä karnevaali on kuvattu Petroniuksen Trimalkion pidoissa, mutta nykyisin rap-muusikkojen ja muiden miljonäärien (jotaka ovat olemassa siksi että massat näkisivät heidän olevan mahdollisia) tekeminen naurunalaiseksi on paljon vaikeampaa, paljon parempia aseita vaativaa. Petroniuksen runoilijan hahmoalttiudesta on nykyisinkin hyötyä, mutta täytyy sanoa, sortumatta kehitysuskoon, että kyllä meidän internetaikakauden ihmisten pitäisi yltää tuhat kertaa korkeampi tasoisiin taiteellisiin tuotteisiin kuin Homeros, Petronius tai Dostojevski. Jokaista julkaistavaa tekstiä tulee tarkastella Homerosta vasten. Se on ainoaa lukemisen arvoista kritiikkiä. On mietittävä, millaisen talousjärjestelmäsuunnitelman kimpussa Dostojevski tai Homeros työskentelisi jos eläisi nyt. Muiden asioiden miettiminen on käytännössä, ei vain turhaa vaan törkeä rikos, josta pitäisi langettaa vähintää kuolemantuomio.

DESIGNRUNOUDEN HENKI

on olla täydellisen muotopuhdasta. Mutta sen soluista uupuu elämä, kekseliäisyys, rohkeus, tuoreus ja rentous. Sen solut ovat itsekeksittyä puuta ja heinää. Niistä uuppuu kollektiivisen näyn voima. Siinä on 2/3 tahtoa ja 1/3 älyä. Minkä tahansa tahdon rajoittama äly ei todennäköisesti milloinkaan yllä logokseen, jolla olisi näyn puhuttelevuutta ja voimaa.

POOEETTINEN KUVA

Se mitä Agrippa (minusta) Occultiassaan tekee on antiikin ja keskiajan poeettisten kuvien analyysiä ja systematisointia, hyvin bachelardlaisittain.

Kun puhutaan kuvasta puhutaan ensisijaisesti poeettisesta kuvasta, joka esiintyy ensin lyriikassa ja legendoissa, sitten vasta maalaustaiteena, fyysisesti ottaen kuvina. Michelangelo tai Caravaggio eivät luoneet vaan tulkitsivat poeettista kuvaa, joka oli tradition, etupäässä raamatun karnevalististen vasemmistomystikkorunoilijoiden fabuloivan mielikuvituksen, näkyjen, elämänkokemuksen ja maagisen traditiotuntemuksen tuote.

Toisaalla (http://poetiikkapakki.blogspot.com/2006/01/tunteen-kuva.html) on keskusteltu runonkuvasta, epäilty raskaasti sen perustavuutta. Ennen kuin Bachelardin näkökulmaa, jossa runokuvalle annettaan perustava asema, lähdetään arvostelemaan, on ehkä syytä huomauttaa, että Bachelardin käsitykset tässä kohtaa poikkeavat muusta tuntemastani tieteellisestä fenomenologiasta. Lisäksi on todettava, että Bachelardin itse ottamat runoesimerkit ovat suomalaisen lukijan kannalta (suomennokset) hyvin epäonnisesti valittuja, joskaan Anhava enempää kuin Kiiskinen eivät ehkä sopisi Bachelardin esimerkkimateriaaliksi sen paremmin. Bachelardilla kysymys omaperäisestä poetiikasta, jonka kaanoniin kuuluvat runot Bachelardin olisi ennen muuta täytynyt itse kirjoittaa. Aisopoksen jotkut faabelit ovat käsittääkseni lähimpänä sitä mitä Bachelard tarkoittaa.

Jos jätetään nämä asiat huomiotta ja katsotaan sitä mitä Bachelard oikeastaan tahtoo sanoa, voidaan huomata että pakkomielle on kaiken aikaa päästä suoraan kiinni itse ilmiöihin sinänsä, ilmiöihin jotka ovat ikään kuin eristettyjä kemiallisia prosesseja, tiettyjä suodatuksia maailman moninaisista ja sekavista yhteenpunoutuneista tapahtumasarjoista. Tutkimuksen kohteeksi valitut eristetyt ilmiöt, tavallaan mekanismit, tai lait, kuvitellaan sitten toisessa paradigmassa, jonka avain on juuri tuo runokuva, joka mahdollistaa muunnoksen. Muunnos on tarpeen, jotta päästäisiin analysoimaan ilmiöstä jotain sellaista, mitä ei voida siinä itsessään havaita, ikään kuin johtamaan ominaisuuksia, joita ei empiirisesti ole edes olemassa. Runokuva valitaan myyttisessä mielikuvituksessa aina siten, että sen ominaisuudet sopivat fenomenologisella tieteellisellä täsmällisyydellä, tuon kemiallisesti eristetyn ilmiön sisäpuolen uloskääntämiseen, konkretisoimiseen. Kysymys on jonkin abstraktin tuomisesta konkreettiseksi runokuvan avulla. Mutta tuo abstrakti alkuperä, ensimmäinen, jota ajateltiin, ja joka tavallaan on runokuvan takan, ei ole enää runokuvasta aikojen jälkeen palautettavissa. Voidaan vain ymmärtää, että se ilmaisee jotain hyvin yleistä, ja monissa erilaisissa systeemeissä mahdollista ilmiötä. Mutta näiden abstraktioiden hahmott6amisen perusteella erilaiset runokuvat voidaan systematisoida, samaistamalla samaan abstraktioon liittyvän kuvittelun moninaisuus. Tämä on täsmälleen sitä, mitä Bachelard tekee ja mitä Agrippa tekee.


Mitä tulee itse kuvan käsitteeseen, siihen kuuluu kai kiinteästi rajaus. Rajaus määrittää kuvan. Kuva esittää joissain rajoissa jotakin asioita ja asioiden vällisiä suhteita. Suhteet, muut kuin geometriset, ovat paljolti kuviteltavissa, niistä ei erikseen pidetä kirjaa: kuva kertoo ne aina uudelleeen, älylle joka ymmärtää kuvan tilan, tilanteen sen sommitelmasta. Kuvassa on tämä, että siitä voidaan nähdä. Poeettisessa kuvassa varsinkin. Kuvasta voidaan nähdä kenties hyvinkin paljon, vain sommitelmaa tarkkailevan sielun hahmoalttius on rajana. Mutta se materiaali mistä kuva on pantu kokon, on tarkoin rajattu ja jollakin kehyksen ulkopuolisella tasolla liikkumatonta. Kuva on eriasia kuin tila. Mutta tila on jotain mikä voidaan kuvasta nähdä.

"Lausuma on aina kollektiivisen sommitelman tuote, joka laittaa peliin meissä ja meidän ulkopuolellamme väestöjä, moneuksia, territorioita, muutoksia, affekteja ja tapahtumia." Deleuze

Kuva on siis tämän sommitelman rekonstruktio.

"Kirjailija keksii sommitelmat hänet keksineiden sommitelmien pohjalta. Hän saa moneuden siirtymään toiseen moneuteen." Deleuze

Bachelard puhuu kosmisesta psykoanalyysistä, jolla hän tarkoittanee lähinnä runokuvien esseististä purkamista, jossain kaikkein laajimmassa ja analyyttisimmässä mielessä. Proustin romaani on tietynlaisten runokuvien purkamista juuri tässä mielessä. Bachelard ei missään tapauksessa halua rajoittua vain siihen mikä on yksittäisen kirjailijan, Proustin hahmoalttius tai esteettinen mielenkiinto.

Tolstoin Anna Karenina on enemmänkin laaja runokuva, jossa on hyvin paljon hienoja, lähes tieteellisen analyyttisia siveltimenvetoja. Tarkkarajaisessa kuvassa jokainen rakennuselementti yksittäiseen merkkiin asti on muodon ehdoille alisteinen, sitä rakentava, melkein voisi sanoa kannatteleva. Suhteet ovat hyvin selkeät, mutta ne täytyy ennen muuta nähdä... mikä henkisessä mielessä tarkoittaa suurinpiirtein samaa kuin tuntea... niitä ei ole minkäänlaista systemattista kirjanpitoa olemassa. Ja tuskimpa kirjailija itsekään niitä osaisi enää jälkikäteen palauttaa, osoittaa, merkitä, numeroida, jokaista kielellistä syventävää rinnastusta, vivahdetta, sanaa, merkkiä. Vaikka periaatteessa suhteiltaan täydellisen taideteoksen rakenteet, sanat, merkit, ovat selkeyttävästi ja yksinkertaisesti numeroitavissa.

19.1.2006

monitori
pari puhelinta
taskulaskin, jonka näytössä kryptinen vihje: todellisuutta ei voi muuttaa
kynäteline (kynät taitavat olla Jemenillä prkl, aina ne katoavat)
pari telinettä piirustuksia varten
sekalaista konttoritarviketta
kissa putoaa toistuvasti tämän kryptisen palapelin päälle
kuulokkeet musiikkia varten
pari vihkoa joissa on kryptistä töherrystä ja skitsejä
rahtikirjoja
digikuvista printattuja kuvia
käyntikorttilaatikko
käyntikorttiskanneri (tämä kryptisenä näyttäyttyvä komponentti jääköön vähemmälle käsittelylle)
piirustuksia nippu
rullamitta
työntömitta
toinen rullamitta
kuulosuojaimet
toinen nippu piirustuksia
mappeja rivi joissa on piirustuksia (helvetisti)
2 seinää täynnä piirustuksia, ohjeita, muistutuksia (osa on kehunut näkymää todella kryptiseksi, osa lottovoitoksi)
nippusiteitä
kolmas rullamitta
kolmas nippu piirustuksia
4 mainoslippistä, joiden kryptisessä viestissäsi on tällä kertaa hiutale totuuttakin
digikamera
tyhjiä paristoja
hinnastoja ja muita näytteitä jostain täysin kryptisestä kielestä (olisiko hollanti?)
seinät täynnä magneetteja muistilappujen kiinnitykseen
rikkinäinen istukan holkki
poranteriä johonkin aivan käsittämättömän kryptiseen koteloon pakattuna
lappuporan lappu
mellapeltiä
rikkinäinen mitta-anturin kiinnitysadapteri (?)
mainoslehtisiä, joista erään reunukseen on ennen kysymysmerkkiä kryptisellä käsialalla kirjoitettu sana Tequilasalaliitto
pari sokkaa
kierretappeja
pistepuikko, joka näyttää kryptiseltä mutta tehokkaalta työkalulta
katkennut murtosokka (muistoesine)
katkennut U-pora (kuin myös)
teräsviivaimia ja kulmaimia kohtalaisen kryptiselle tasolle asti
erilaisia taulukoita kryptisine kalligrafisine kiinankielisine merkintöineen

TARTUFFE

En edes yritä teeskennellä, etten olisi innostunut runoudesta. Mitä runouteen tulee, en aio teeskennellä innostumatonta. En edes yritä teeskennellä innostumatonta. Miten teeskennellä innottomuutta siihen mikä on mahdotonta? Miten teeskennellä innottomuutta olla pehmeä, servaali tai nainen? Miten teeskennellä innottomuutta olla sarvikuono, ampiainen, miekkakala? Löytyykö minusta aitoa innottomuutta yliluonnolliseen? Löytyykö minusta ripaustakaan pyhän hengen vastaisuutta? Teeskentelisinkö, etten tiedä mikä Jumala on? Teeskentelisinkö idioottia vain miellyttääkseni niitä, jotka ovat suurella vaivalla rakentaneet maailmankuvansa huomiottajättämisille ja poissulkemisille? En viitsi teeskennellä intohimotonta, vetistä, märkää. Enpä taida viitsiä esittää välinpitämätöntäkään. Olisiko pyhän hengen poissaolon teeskentely toisinaan edullista? Auttaisiko teeskennelty itsekontrolli minut ulos terminaaleista? Teeskentelisinkö, etten joka hetki näe pakanallisia jumalia silmieni edessä? Ei tee mieli näytellä huumekoiralle hermostunutta. Teeskentelisinkö käsieni vapinaa ja hikoamista lentokoneen ohjaamossa sen jälkeen kun kapteeni on lyöty tajuttomaksi. Näyttelisinkö ilmeetöntä tyhjälle suurelle seinälle vihdoin riipustamani taideteoksen edessä. Antautuisinko kiusaukseen väittää, etten joka yö näe selkeitä ja pelottavia unia. Tekeekö mieli tunnustaa, etten tiedä mitä ne tarkoittavat? Tekeekö mieli esittää tyhmää, koska se rauhoittaa? Huvittelisinko antautumalla kuvittelmiin, etteivät ennustukseni toteudu. Huvittelisinko nauttimalla säännöllistä lääkitystä. Antautuisinko turhaan toivoon, silloin kun näyttää selvältä, että on pakko kirjoittaa runo 150 km/h paahtavan auton ratissa. Etsisinkö kuolemaa suurimman elämänhalun hetkellä? Teeskentelisinkö innostumatonta ja kaipaamatonta juuri silloin kun näyttää, että on vääjäämättä kuoltava? Teeskentelisinkö huojennusta, kun vaara on ohi?

JUHANA VÄHÄNEN

KK: "Olen tulossa siihen ajatukseen, että Juhana Vähäsen viime kuukausina kirjoittamat tekstit ovat tämän hetken mielenkiintoisinta tavaraa."

Mitä runouteen tulee, en pysty teeskentelmään innostumatonta. Vähäsen blogituotannosta ammennan jatkuvasti vaikutteita, niin paljon kuin osaan ja pystyn. En kiistä, etteikö Cantorin pölyä -kokoelma olisi tehnyt minuun melkoista vaikutusta.

Runomaagimme henkilö on tekstejä omituisempi, seurassa hiljainen, konsensushakuinen. Kuin itämaisen itsepuolustuslajin mestari, ei yleensä lähde väittelemään mistään, myötäilee tilannetta kuin vesi. Kun puhe on lasin täyttämisestä, on vastaus usein ehdoton: kyllä! Ja hiljaisuuden laskeuduttua, toisten nukahdettua, herää toisenlainen persoona, hallitun jyrkkä ja ehdoton, koomisuuteen asti kiistämisenhaluinen, karnevalistisesti hymyilevä persoona, hyvin täsmällisesti, veitsenterävästi argumentatiivinen, pyrkimyksenään melkein mikä tahansa muu kuin yksimielisyys. Tämä aiheuttanee säännöllisesti hämmennystä.

VASEMMISTOMYSTIIKKA ON KARNEVALISOITUA KULTTUURIA

"oikeistomystiikka" ruumistista pönötystä ja sosiobiologista yhteisymmärryksen hymähdystä hakevaa puhetta isi-äidistä, mummosta ja ukin suurista teoista, ja noista niin loputtoman kiinnostavista pikku paheista.

"Käsitys karnevalisoidusta kulttuurista johtaa Bahtinin vasemmistolaisuuden niin kauas taaksepäin ja eteenpäin historiassa, niin oudoille alueille, ylös- ja alaspäin kulttuurin piirissä, että lukijaa hämmästyttää tällaien näkökulmien laajuus, ja noita näkökulmia pyrkii mielessään vertaamaan meikäläiseen kulttuuripolitiikkaan." Henri Broms

18.1.2006

yhdessä tai oikeastaan sadassa
paikassa, tai oikeastaan Maan nopeudella
joutua nopeampien jalkoihin
tai oikeastaan hajuun, matkalla
satojen kilometrien
pituisessa joessa, tai oikeastaan
kerran Pariisissa,
arabikortteleissa
saman suuntaisissa
mutta vähemmän vauraissa
tai oikeastaan vielä tuttavallisemmin
yhdessä niistä
katselin edessäni kävelevää mulattityttöä
tai oikeastaan tummanviolettia
taivasta, ja sade alkoi
ei vain uusi ajanlasku
ei vain uusi eukaristinen rukous
vaan oikeastaan koko rypäs ääniä
jotka muistuttivat synnytysosastolta
kantautuvia tai oikeastaan tukahdutettuja
naurahduksia, lipuivat
kanavaan yksi toisensa jälkeen
kun aurinko oli kohoamassa
kun saavuin jykevälle muurille
tai oikeastaan se ei ollut aukio
vaan pienempiä aukioita eri puolilla
tai oikeastaan eri aikakausien
yleisten tapahtumien virrassa
ja yö, se ei ainakaan ollut sateinen
ei kylmä, vaan älyllinen ja keskittynyt
liikaa ajatteleva
lapsi, ei voi sanoa, että jokin tai joku
lapsi, ei voi sanoa hänestä mitään varmaa
ehkä taskuvarkaiden poissaolo
tai ehkä kenen tahansa
ei näkymätön
vaan oudosti välkehtivä
alaston ja paljastettu
poissaolo

HENRI BROMSIN

(venäläisten) Alkukuvien jäljillä on kyllä todella mukavatunnelmainen kirja. Vaikka olen vasta alussa huomaan jo muodostaneeni kirjaan tykkäämissuhteen niin kuin elimistö muodostaa tykkäämissuhteen tiettyihin perusravintoaineisiin. Tämä tarkoittaa sitä, että joudun luultavasti palauttamaan tämän Timon kotikunnankirjastostaan lainaaman yksilön jossain vaiheessa ja haalimaan käsikirjastooni oman kappaleen. Kirja, johon tietää palaavansa, kannattaa omistaa.

ERILAISUUS

Matti: " En hyväksy erilaisuutta, koska se on sosiaalisesti vahvojen tapa kiusata heikkoja."

Mainio huomio tämä. Aiemminhan oli niin, että erilaisuutta piti suvaita, koska ei saattanut tietää mitä voimavaroja siihen kätkeytyy. Nyt äärioikeistolaiset ovat keksineet tehdä tästä erilaisuuden suvaitsemisesta pakon ja ryhtyneet porukalla erilaisiksi. Heidän keksityn erilaisuutensa, noiden pikku paheiden, omahyväisessä suvaitsemisessa on se ongelma, että he eivät millään suvaitse tavallisuutta. Tavallisuus on nykyisin, kaiken määrättömän friikkeilyn ja televisionkatselun keskellä, sangen harvinaista. Voikin huoletta sanoa, että nykyisen mittapuun mukaan vain uudelleen syntynyt Kristus täyttää tavallisuuden tiukat kriteerit. Erilaisuus on taide- ja erikoislukioiden ilkeää psykopatologista fasismia, äärioikeiston huipputieteellisenkieroa, parhain biologisin, kemiallisin ja ballistisin asein kivikaudella seikkailevaan sieluun kohdistettua teknokraattisentehokasta kidutuspohjaista riistoa.
Tehtailtujen kulkutautien bisneksessä
kaikki aika kuluu kalliiden rokotusten hankkimiseen.
Huone on tyhjä
Raskolnikov häipynyt
tammikuun tulipalopakkaseen
maksamatta tietenkin
avaimet taskussaan
sain pitää henkeni
kiitos siitä
mutten osaa iloita
on vaihdettava kalliit lukot
kaikkiin monilukkoisiin panssarioviin
sama juttu tietenkin jos olisin
odottanut kuukauden
sen lisäksi että olisi pitänyt
järjestää kiusallinen häätö
huolissani olen mokomasta typeryksestä
nyt nukkuu jossain makkaralaatikossa
tai vanhan naisen luona
saa keuhkokuumeen, heittää
henkensä, kuinkas muuten
ihmiset antavat oppitunnin,
sama asia
mistä minä aina nämä
raskolnikovit löydän
mistä ilmestyvätkin joululahjojen
ilmasijakelijan silmiini
poika parka, et osaa olla vakava
ihmiset vielä ilkeästi opettavat
tulisit nyt syömään kalakeittoa

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com