4.7.2006

On vaikea saada selville mitä rajan takana tapahtuu. Mitä siellä on tapahtunut. Ja mitä täällä on tapahtumassa. Siitä on aikaa kun viimeksi ilmaistiin jotain selvästi. Kun viimeksi oli kyky ilmaista. Kun viimeksi oli jotain mikä oli mahdollista ilmaista. Unohdettiinko se taito, vai ne yksinkertaisesti hahmottuvat tapahtumasarjat. Jos sitä ajattelee matkana, siitä puuttuu palasia. Jossain vaiheessa on täytynyt nukahtaa. Tai siirtyä täyttämään sanaristikkoa. Jossain vaiheessa on täytynyt havahtua siihen, että junan ikkunasta maisema toistuu täsmälleen samana kuin hetkeä aiemmin. On ehkä kuviteltu nähdyksi unta. On kuviteltu, että tarinassa jotkin sanat ovat lipuneet ohi korvien. On kuviteltu silmien monitoroineen rivejä tajuttomasti, mielen uneksuessa toisenlaisesta vapaudesta.

Tietysti voi matkustaa paikan päälle ja ottaa valokuvia. Niiden omaisuus, jotka ovat sijoittaneet aikaan, ei näy valokuvissa. Jokin voi näyttää samalta kuvassa, yhtä vauraalta, mutta olla todellisuudessa arvotonta. Me voimme tallentaa aikaa elokuvaksi tai ääninauhaksi, mutta mikään ei takaa, ettei se kaikki ole vain lavastettua, harjoiteltua tai satunnaista, yksittäistä. Mikään ei takaa ettei kaikki ole vain havaitsijan, rekisteröivän laitteen läsnäolon, kivettämää tai innoittamaa.

On vaikea nähdä mihin suuntaan he ovat matkalla. Loittonevatko he, vai lähestyvätkö. Ovatko he kooltaan suurempia vai pienempiä kuin me. Millä tavalla heidän puheäänensä muuttuu, heidän astuessaan rajan tälle puolen. Katoaako heidän kaupunkinsa sillä hetkellä. Mitä he näkevät. Mitä he ajattelevat meistä. Miten he arvioivat meidän tilan ja oman tilansa. Kadehtivatko he meitä todella, vai onko se vain ovela juoni, uusi strateginen ase. Miksi he eivät kirjoita mitään. Miksi he eivät anna kuvata itseään. Aivan kuin minusta näyttäisi siltä, että he jäykistyvät liikkumattomiksi aina kun silmäni kohtaa heidät, mutta puhe, joka kuuluu seinän lävitse on jotakin muuta. Olen kuullut joitain varomattomia keskusteluja, joissa toistuu lause: ”Vastuu on aina kuulijalla.”

Kaikki on meidän mielestämme hyvin monimutkaista. Sillä me emme havaitse mitään, mutta jotakin kaiken aikaa tapahtuu. Me tarkastelemme kehyksiä, näytteitä, analyysitasolla. Mutta ne ovat tyhjiä. Kaikki mikä tapahtuu, on niiden välissä. Tunnemme kipua, mutta emme usko sen olevan todellista. Uskomme sen olevan rangaistus jostakin virheestä. Marssittamalla tyhjiä kehyksiä kavalkadissa me emme voi imitoida mitään. On siirrytty tilaan, jossa imitaatio on mahdotonta. Linnut joko ilahduttavat meitä tai pitkästyttävät meitä. Mutta ne eivät milloinkaan opi toistensa kieltä. Eräillä on pääoma ajassa, toisilla tilassa. Linnut eivät kuule toisiaan. Eikä se mitä nähdään, kuullaan tai voidaan todistaa ole mitään todellista tietoa lintujen välisistä eroista.

Tapasin paholaisen eteläisessä mäenrinteessä muurahaiskeon vieressä. Hän sörkki kekoa hiilihangolla, kehotti työläisiä riskinottoon, ja tiputteli palavaa muovia niiden niskaan. Kysyin: Milloin tämä aika on ohi? Hän katsoi kekoa, ja vastasi: Minusta tuntuu, että ne eivät milloinkaan lannistu. Ovatko ne isompia vai pienempiä kuin me? Se riippuu siitä mitä etäisyydeltä asiaa tarkastellaan... ja oletko sinä yksin.

Ajattelen että olen mustalaisleirin kitaristi, yksi heistä. Kävelemme vankkureiden perässä niityllä. Soitamme ja laulamme jotakin mikä syntyy siinä kävellessä, mikä syttyy, palaa ja sammuu, katoaa kuin savu eikä milloinkaan tule takaisin. Jatkuvaa keskittymistä soittoon ei tulkita autismiksi tai paoksi, koska toiset tanssivat. Laulujen sanat kertovat siitä mitä on, ja ne syntyvät silloin kun ne lauletaan. Sävelet, melodiat ja soinnut syntyvät pakottomasti rakenteessa, johon koko elämä virittyy: niissä ei ole mitään sattumanvaraista, mitään ennestään tunnettua, mitään kokonaan uutta, mitään identtisenä toistuvaa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eräillä on pääoma ajassa, toisilla tilassa.. loistavaa. Minkä takia nimeäsi ei löydy mistään, julkaisetko eri nimellä? Vai pelkäätkö joutuvasi Kajaanin runoviikoille? Olisi kiva nähdä näitä kirjana. Olisi varmaan lukijoita.

Sven Laakso kirjoitti...

Julkaisen toisella nimellä.

Toistaiseksi julkaisuja on yksi. Valmisteilla, ja toivottavasti jo pian valmiinakin, on lisää, tosin aivan erityylistä.

http://tuli-savu.nihil.fi/sivu.asp?c=270&p=269,270

http://www.kiiltomato.net/?rcat=Kotimainen+runous&rid=1186

http://tuli-savu.nihil.fi/kirjat.asp?c=35&arvosteluid=514

Ville-Juhani kirjoitti...

...ks. myös Eino Leinon päivän Turun Sanomat...

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com