D&G Deleuzen ja Guattarin filosofinen yhteistyö on loistava esimerkki siitä mikä blogeissa voisi olla normi: kommenttipalstojen avulla kuka tahansa voi ryhtyä yhteistyöhön kenen tahansa kanssa.

Yhteistyöntekemisen muodot ovat kirjoittamisen kiinnostavinta aluetta.

Lehtikirjoituksen lukeminen on vaikeaa siksi, että sitä ei voi kommentoida, vaikka sitä juuri usein haluaisi kommentoida. Kirjoissa on sama ongelma. Julkisen sanan julkisen, välittömän ja yksityiskohtiin pureutuvan, kommentointimahdollisuuden puutteesta syntyy nykyisin, kun mitä tahansa julkaistaan, mutta vain kaupallisilla periaatteilla, aina ikävä, pelkurimainen, itsetärkeä ja vallantahtoinen vaikutelma.

Näkisin mielelläni blogeissa tuhatkertaisen määrän täysin omaperäisiä filosofeja ja runoilijoita. Kuten Gilles Deleuze sanoo, filosofeja ovat ne, ja vain ne, jotka tulevat filosofeiksi. Sama taitaa päteä runoilijoihin.

Blogien voimavara on täydellinen soveltuvuus vuorovaikutteisiin työskentelytapoihin, mahdollisuus energioiden ja voimavarojen jatkuvaan uusiutumiseen ja liikkeeseen, radikaali kapinallinen avoimuus. Eli käytännössä kaikki se mitä ranskalainen libertaarinen filosofia on syvimmissä unelmissaan toivonut ja rukoillut. On vain pohdittava, ja ennen muuta konkreettisesti työstettävä tapoja, joilla kirjoittaminen voi tulla kollektiiviseksi, rakentavaksi, jäämättä aina joka tapauksessa tapahtuvan eriävien mielipiteenilmaisuiden unettavalla ja turhauttavalle tasolle. Luulen, ettei äärimmäiseen käsitteellisyyteen turvautuva kirjoittaminen ole läheskään ainoa tapa kollektivisoida kirjoittamisprosessi. Tässä täytyy tietysti ottaa huomioon, että tällaiset kirjoittamisen tavat ovat ihmiskunnalla vielä alemmalla kuin lapsen tasolla.

Tunnisteet: Deleuze

 10:21 ip. 12 comments

  Tekniikka on retoriikkaa.
Edison oli reetori.
Tiede on retoriikkaa.
Einstein oli tiedemies,
hänen vaimonsa oli reetori.
Talonrakennus on retoriikkaa.
Le Corbusier oli reetori.
Musikki on retoriikkaa.
Schönberg oli reetori.
Vallankumous on retoriikkaa.
Robespierre oli reetori.
Analyysi on retoriikkaa.
Marx oli reetori.
Filosofia on retoriikkaa.
Sokrates oli reetori.
Platon oli reetori.
Runous on retoriikan kuva.

Tunnisteet: Albert Einstein, kokoelma-kehittelyssä, runo, sukeltajanaiset, teknologia

 9:50 ip. 1 comments

  TOISIN KUIN GILLES (DELEUZE) minä en suinkaan usko että filosofian ensisijainen tehtävä on käsitteiden luominen. En voi tajuta tätä päämäärää sopia sanojen merkityksistä irti niiden käytöstä, tai jopa luoda sanoja omaan käyttöön. Toisin kuin Gilles väittää, juuri teknikot ovat kaikkein innokkaimpia käsitteellistäjiä: voimme vain tutkia internetistä löytyvää akronyymien määrää vakuuttuaksemme tästä. Ei voi väittää, että antiikin filosofit olisivat olleet luovia ennen muuta käsitteiden muodostamisessa. Ennemminkin he olivat todennäköisyyksien vaiston- tai tiedonvaraisen tuntemisen ja vakuuttamistaidon, retoriikan ja dialogin ammattilaisia.

Akronyymi on tyypillinen käsite, merkkiyhdistelmä, jolla on kiinteä viittaussuhde johonkin rakenteeseen, tilaan tai abstraktiotasoon. Akronymien keskinäiset suhteet eivät kerro asiantuntemattomalle mitään, vetelipä käyttäjät niiden välille viivoja miten innokkaasti tahansa. Asiantuntemattomalle akronyymi, käsitteen nimi, on yhtä kuin musta piste, jolla on viivoin kuvattuja abstrakteja suhteita toisiin mustiin pisteisiin. Hyvin muodostettu ja nimetty filosofinen käsite täytyy tulkita vain paremmin naamioiduksi tekniseksi akronyymiksi, sopimukseksi siitä, että merkit ymmärretään tietyllä täsmällisellä tavalla. Akronyymin ymmärtämiseksi lauseessa on kuitenkin välttämätöntä ymmärtää systeemin täsmällinen mekaniikka oikein. Lause voi puhua vain eroista ja samuuksista suhteessa nimettyyn (ehkä kontekstin ulkopuolella tarkemmin määriteltyyn).

Akronyymien maailma ei mitenkään voi olla avoin systeemi. Mieluumminkin se on peli, jossa on tietyt säännöt (paikalliset ja yleiset määritelmät, paikalliset ja yleiset muuttujat), joita noudattamalla voi menestyä paremmin tai huonommin. Käsitteellistäminen ei paranna vaan heikentää retoriikan mahdollisuuksia. Täydellisesti fiksatussa systeemissä kaikki retoriset systeemin sisältä tulevat yritykset ajatella syteemi uudelleen, voidaan kumota toteamuksella: systeemin nyt kuitenkin toimii (parhaiten) näin. Täsmällisesti määritellyissä systeemeissä retorista vapautta (paon viivat?), voidaan saavuttaa vain asettumalla systeemin ulkopuolelle.

Loppuun asti käsitteellisessä ajattelussa (ja tässä ei auta se, että yritetään määritellä itse käsitteen käsitteellisyys jotenkin uudelleen, hämärämmin tai "vapaammin") nousee myös esiin vakava kysymys kielen kommunikoivuudesta. Se että monimutkaisia järjestelmiä voidaan kuvata kevyesti, tapahtuu sillä kustannuksella, että yksinkertaisten järjestelmien kuvaaminen muuttuu tarpeettoman raskaaksi.

Päinvastoin kuin Gilles, minä uskon, että filosofian uuttaluova tehtävä on pikemminkin päästä eroon käsitteistä. Päästä suljettujen systeemien välisten erojen luokittelusta avoimeen systeemiin. Avoimen systeemin voimavara on retoristen keinojen rajattomuus. Itselleen käsitteitä luova (ja toiset tulkitsemaan pakottava) kielipeli rajoittaa retorisia keinoja. Se ikään kuin pakottaa uskomaan: tämä on vakuuttavinta mahdollista retoriikkaa, koska tämä on pelin sääntö. Päin vastoin kuin Gilles näyttää uskovan, sellainen on hyvin usein täydellisen epävakuuttavaa.

Toisin kuin Gilles, minä en suinkaan usko että filosofian ensisijainen tehtävä on käsitteiden luominen. En voi tajuta tätä intoa sopia sanojen merkityksistä. Aivan samoin kuin Afrikan savannien villieläimet eivät menesty ahtaissa häkeissä, ihmismieli vaatii oman luonteensa tunnustamista. Gilles, toisin kuin Michel, pitää halusommitelmia ensisijaisina valtasommitelmien sijaan. Mutta toisin kuin Gilles väittää, juuri teknikot ovat kaikkein innokkaimpia käsitteellistäjiä: voimme vain tutkia internetistä löytyvää epätiedon määrää vakuuttuaksemme tästä. Aivan kuin tämä olisi liian itsestään selvä seikka huomioitavaksi. Yhtälailla tässä paon viivassa toisiinsa sekoittuvat empiirinen ja transsendentti, välttämätön ja mahdollinen. Mitä tämä erottelujen hämärtyminen saa aikaan? Tätä on tarkasteltava Michelin uusimpien tutkimusten pohjalta, joissa sileä tila hylätään.

Vastaavasti Michel väittää, että todellisuuden välittömyyden ja erityisyyden säilyttävä vastadiskurssi on mahdollinen, mutta hän pitää mahdottomana identifioida perustaa tälle tieto- ja valtasuhteisiin kohdistuvalle vastarinnalle. Päinvastoin kuin Gilles, Michel uskoo, että filosofian tehtävä on pikemminkin päästä eroon käsitteistä. Minulla on se käsitys, että feministinen filosofia on kuitenkin hyvin epämääräinen alue tämän kysymyksen käsittelyyn. Päästä suljettujen systeemien välisten erojen luokittelusta avoimeen systeemiin. Avoimen systeemin voimavara on retoristen keinojen rajattomuus. Itselleni tämä ei ole samalla tavoin henkilökohtainen ongelma kuin Michelille tuntuu olevan. Nomadin nietzscheläisyys, saati traditionaalisuus ei ole aivan noin ilmeistä. Halu ei tukeudu tarpeisiin, vaan pikemminkin päinvastoin, tarpeet johtuvat halusta. Päinvastoin kuin Paul väittää, vauhti ei itsessään ole väkivaltaa. Itseasiassa se voi helposti olla aivan päinvastaista.

Modernit sotakoneet, toisin kuin antiikin varhaiset keksijät, eivät näytä olevan kiinnostuneet tämänpuoleisen yhditämisestä tuonpuoleiseen. Gilles näyttää uskovan, että sellainen on hyvin usein täydellisen epävakuuttavaa. Samoin itse luulen, että niin kauan kun yksikin nomadi pystyy löytämään, kysymään, havaitsemaan, keksimään maailmasta tai itsestään jonkin uuden immanenssin, maailman ei ole suljettu järjestelmä. Johtopäätös: jos nomadin synnystä vallitsee ristiriitaisia käsityksiä, maailma ei ole suljettu järjestelmä. Pikemminkin tämän voi ymmärtää Michelin esittämien yleisten “aikalaisdiagnoosien” kuin esimerkiksi hänen epistemologisten kannanottojensa kautta. Ennemmin kuin `rakentaa' tai konstruoi, Michel dekonstruoi luojansa – ja tätä ei nähdä kielteisenä asiantilana. Pikkemmin kuin päinvastoin minä aivan kuin olisin yhtälailla varovasti ennemmin kuin myöhemmin hylkäämässä vastaavasti samoin toisin kuin erilailla.

Tunnisteet: Deleuze, halu ja mimeettinen halu, Hypotalamuksen kaupunki, tämän- ja tuonpuoleisuuden dialektiikka, vankeus ja pakeneminen

 6:49 ip. 0 comments

  Ne eivät ole aivan sama asia. Niissä on toisistaan eroavia piirteitä. Ne eivät ole toisistaan paljon eroavia asioita. Nyt tuntuu, että ne eivät ole lainkaan sama asia. Niissä ei välttämättä ole mitään yhteistä. Ne eivät ole samassa ulottuvuudessa. Ne eivät ole paikkaan sidottuja. Ne eivät ole millään tavalla sidottuja. Emme välttämättä osaa erottaa niitä unelmista. Niitä on vaikea erottaa toisistaan. Niissä hyödynnetään samaa tekniikkaa. Se on varmaa, että niiden aistit ovat ylivertaiset. Ne tekevän täsmälleen samat asiat. Samat liikkeet toistuvat. Mutta ne eivät toistu luonnollisena. Ne eivät ole fyysisesti näkyviä. Ne eivät ole ulospäin näkyviä. Niiden välillä ei ole näkyvää eroa. Ne eivät estä sisäistä liikuntaa. Olen varma, että ne tietävät minun olevan paikalla. Pelkään että ne eivät pysy samana. Tässä tietysti tapahtuu muutos. Muutos tapahtuu pienin askelin. Siihen tulee hyvin erilaisia variaatioita. Ennakoimaton käyttäytyminen lisääntyy. Missä vaiheessa hyppy tapahtuu? Hyppy tuntemattomaan? Onko muutos teknologian seurausta? Onko se ihmisen hallinnassa? Johtuuko se laakerikupeista, T-kappaleiden vaihdosta? Ne muuttuvat ulkonäöltään ja ominaisuuksiltaan. Ne muuttuvat konkreettisiksi ja niitä on helpompi käsitellä. Ne muuttuvat hyvin nopeasti. Tummat ja vaaleat ruudut vaihtavat paikkaa. Jokien uomat vaihtavat paikkaa. Liikkuva koti ja kaivinkone vaihtavat paikkaa. Jalanjälkiä, veritahroja ja hevosenmunkkeja saattaa olla nyt vaikea seurata. Seurauksena saattaa olla vaikea ärsytys. Tämä saattaa olla vain käsitteellinen epäselvyys. Suunta muuttuu erillisten päätösten ketjuna. Suunta muuttuu kiinteän koordinaatiston suhteen, hetkeksi takaisin päin. Merellinen maisema toistuu kauniisti ja värit ovat kirkkaat. Taivas toistuu luonnolisesti, pilvet erottuvat taivaasta. Sama toistuu toistumistaan: kaasumassat liikkuvat ylös ja alas. Matkan varrella käy selväksi, että kyseessä on tuttu tarina. Mutta maisema ei ole näkymä, jonka jokainen näkee samanlaisena. Maisema pimenee ja kirkastuu taas auton mentyä. Näiden seutujen aiheina ovat luonto, metsä ja eläinasetelmat. Muisti tallentaa etäiset näkymät postikorttimaisen tarkoiksi kuviksi. Tila, ikkuna, taivas ja maa toistuvat kautta linjan. Maisema on elävä henkilö, joka saapuu tervehtimää meitä. Sama tarina toistuu melkein jokaisessa kylässä. Katulyhtyjen sarjat muodostavat eräänlaisen silmän, jonka läsnäolo vaikuttaa siihen mitä tapahtuu. Todellisuudessa nuo puunrungot ovat onttoja.

Tunnisteet: a_nurin, aivotutkimus ja neurotiede, lista, muisti ja unohdus, proosa, proosarunoelma, runo, tämän- ja tuonpuoleisuuden dialektiikka

 12:46 ap. 2 comments

  AI TEKOÄLY New Scientistin 24 syykuuta numerossa on aiheesta hyvä artikkeli.

Ihmisaivot, ja niiden toiminta, ei ole helppo esikuva, koska aivot ovat vain massaa, jota voidaan käyttää monentasoisilla tietoisuuslogiikoilla, softilla.

Ihmisälyn rajoja ei tunneta, mutta teknologia luultavasti välttämättä auttaa ihmistä tulemaan älykkäämmäksi ja oman itsensä kaltaiseksi, vapauttamalla ihmistä toistoista ja pakoista, monotoniasta ja rutiineista, jotka estävät aivojen tehokasta hyötykäyttöä.

Jos ihminen onnistuu luomaan itseään paremman keinoälyn, ihmisen kokemus ja viisaus karttuu siitä niin paljon, että keinoäly ei taas jostain syystä enää olekaan ihmisen tasolla. Ihmisaivot vapautuvat toisiin, korkeamman tason tehtäviin, jos keinoäly hoitaa sen, mitä aivot hoitivat ennen.

Keinoalyn esikuva tulisi joka tapauksella olla jonkinlainen anti-Oidipus, joka ei välttämättä murhaisi luojaansa, isäänsä, ihmistä, vaikka niin onkin mielekästä ennustaa.

Luultavasti ihmisentasoinen, tai korkeampi tasoinen keinoäly edellyttää ihmisenkaltaista ruumista ja käsiä, jotka eivät ole erikoistuneet mihinkään tehtävään, mutta joilla voidaan tehdä mitä tahansa, koetella todellisuutta, tehdä havaintoja jne. Olisi pystyttävä havaitsemaan rakenteita kaikilla fyyisen ja käsitteellisen olemisen tasoilla. Tämä edellyttää kenties ruumista, tai riittävän tarkkaa simuloitua fysikaalista todellisuuden mallia.

>>

Tunnisteet: aivotutkimus ja neurotiede, ennustaminen, teknologia

 8:28 ip. 0 comments

  RETORIIKKA Teknologia ei voi olla sinänsä mikään kulttuuri.
Teknologia on retoriikan ala: se on ikään kuin luonnontieteellinen puolustuspuhe, jolla oikeus vakuutetaan siitä, että jokin keksintö todella on teollisesti käyttökelpoinen.
Viimekädessä oikeus vakuutetaan materialisoimalla teknologia, tuottamalla prototyyppi.

Samoin kuin tekniikka, kaikki taiteet ovat retoriikan aloja: taiteen tehtävä on vakuuttaa historian valamiehistö, onnistumalla esittämään jotakin olemassaolevaa, luomalla siitä toimiva malli.

Jos tekee eron teknologian ja humanismin välille, jos sanoo, että siinä on kaksi kulttuuria, sellainen henkilö Aristoteleen mukaan valehtelee. Valehtelu on antikulttuuria, ja fasismia, puhdasta poissulkemista, väkivaltaa, idioottimaisuutta ja tyrannipolitiikkaa.

Kulttuurirajoissa on kysymys puhtaasti retoristen keinojen välisistä rajoista: eri piireissä ja ammattikunnissa osataan käyttää erilaisia retorisia keinoja vakuuttumiseksi siitä, mitä todellisuus on. Jos me haluamma kuitenkin, mikä on hyvin todennäköistä, pitää täydellisimmän mahdollisien puolustuspuheen, meidän täytyy hallita kaikki mahdolliset retoriset keinot, ja luoda itsellemme mahdollisimman vähän ajattelun rauhoitusalueita, toisin sanoen esteitä.

Jos tunnemme oman kantamme, oman maailmamme, ja jos tunnemme vastustajamme, sen maailman logiikan, ja jos näistä kahdesta uskomme olevamme oikeassa (totuuden olevan puolellamme), ajallinen voittomme on puhtaasti retoriikan, vakuuttamisen, alaa koskeva kysymys.

Siksi katson että teknologiakulttuuri sellaisena puhtaasti poliittisen väkivallan muotona kuin se Suomessa ilmenee, ansaitsee osakseen puhdasta halveksuntaa ja raudanlujaa tyrmäämistä. En sano, että täsmälleen yhtä rajua tyrmäämistä kuin tekniikkafobinen humanismi, sillä humanismi on nykyolosuhteissa ennemminkin pakotettu poliittiseen radikalisoitumiseen, pitämään taloudellisesti puoliaan, jolloin kokonaisvaltainen ajattelu silläkin puolella menetetään. Joka tapauksessa minulla ei ole mitään sympatiaa kummankaan laista antikulttuuria kohtaan.

Teknologia sinänsä ei mielessäni ole mitenkään negatiivista, päin vastoin teknologia on eräs hienoimpia, syvimmin todellisuuden olemukseen pureutuvia fenomenologisen tutkimuksen ja retoriikan muotoja.

Tunnisteet: rehellisyys ja valehtelu, teknologia

 6:15 ip. 0 comments

  PIDÄN IHMISISTÄ joiden tahdonvoima on paljon keskimääräistä suurempi. Pidän ihmisistä, jotka eivät kykene kontrolloimaan Erosta, koska Eros on heissä. Pidän ihmisistä, joiden täytyy elää hetkessä. Pidän ihmisistä, joilla on paljon pakkoja ja vähän vapauksia. Pidän vapaista ihmisistä. Pidän ihmisistä, jotka eivät koskaan ole olleet muuta kuin vallankumouksellisia. Pidän ihmisistä, jotka uskaltavat olla pieniä, vaikka ovat suuria. Pidän ihmisistä, jotka kertovat aina vaan samoja tarinoita vuodesta toiseen: vallankumoustarinoita. Pidän ihmisistä, jotka osaavat näytellä. Pidän ihmisistä, joilla on lukemattomia persoonallisuuksia, eikä vain kaksi. Pidän aidoista ihmisistä. Pidän ihmisistä, joille valehtelu on mahdotonta. Pidän ihmisistä, jotka ovat mykkiä, mutta joilla on tunteet. Pidän ihmisistä, jotka eivät väitä puhuvansa totta. Pidän ihmisistä, jotka elävät kokonaan fantasiassa. Pidän ihmisistä, jotka ovat todellisuudentajuisia. Pidän ihmisistä, jotka osaavat tehdä taikatemppuja. Pidän ihmisistä, joille spiritismi, telepatia ja eläinten kielet ovat tärkeitä tutkimuskohteista. Pidän polyteknikoista ja polyhistoreista. Pidän ihmisistä, joilla on hyvä huumorintaju. Pidän vakavista ihmisistä. Pidän ihmisistä, joilla on jokin vakava puute tai sairaus, ja jotka kärsivät siitä. Pidän terveistä ihmisistä. Pidän ihmisistä, joille helpointa on eläytyä Kristuksen kärsimyshistoriaan. Pidän kevytmielisistä ihmisistä. Pidän ihmisistä, jotka ovat lukeneet paljon kirjoja. Pidän ihmisistä, jotka voivat eläytyä helposti Pontius Pilatuksen tai Juudaksen kohtaloon. Pidän ihmisistä, joilla ei ole aikaa lukea kirjoja. Pidän ihmisistä, jotka osaavat sanoa jotain viisasta tai sukkelaa. Pidän ihmisistä, joille nokkeluus ei merkitse mitään. Pidän ihmisistä, jotka menevät sanattomiksi. Pidän häveliäistä ihmisistä. Pidän ihmisistä joille Maria Magdaleena on läheisin naistyyppi. Pidän röyhkeydestä vain silloin kun sitä osoitetaan tyrannille päin naamaa. Pidän ihmisistä, jotka sukeltavat. Pidän ihmisistä, jotka eivät kykene pidättämään henkeään liian pitkään. Pidän ihmisistä yhtä paljon kuin eläimistä ja kasveista. Pidän ihmisistä ja esiintymisestä. Pidän ujoista änkyttävistä ihmisistä, jotka osaavat soittaa jotakin silloin kun heitä ei kuunnella, mutta jotka ovat täysin kyvyttömiä yleisön, mikrofonin tai kameran edessä. Pidän ihmisiä, jotka eivät milloinkaan pysty käyttämään maailmanhistoriallisesti ainutlaatuisia lahjojaan hyötyäkseen niistä. Pidän ihmisistä, jotka eivät pysty tappamaan ihmistä. Pidän ihmisistä, jotka ovat pohjimmiltaan taistelijoita. Pidän ihmisistä, jotka työskentelevät elokuva-alalla. Pidän ihmisistä, joille taide ei ole keino ansaita rahaa. Pidän ihmisistä, joille taide sinänsä ei merkitse mitään. Pidän ihmisistä, joille taideteosten tekeminen on retoriikkaa samassa mielessä kuin puolustusasianajajalle todisteiden esittäminen vakuuttavasti. Pidän ihmisistä, jotka puhuvat suoraan. Pidän hienotunteisista ihmisistä. Pidän ihmisistä, joilla on omia ajatuksia ja kykyä päättää asioista. Pidän ihmisistä, jotka eivät kuvittele hallitsevansa elämäänsä. Pidän ihmisistä, jotka tuntevat asioiden oikeat nimet. Pidän ihmisistä, koska ihmiset ovat hyvin kauniita. Pidän ihmisistä, jotka kunnioittavat omaa kauneuttaan, eivätkä myy sitä huutokaupassa. Pidän ihmisistä, jotka ovat tulleet kauniiksi. Pidän ihmisistä, joissa ei ole mitään pikkumaista, mitään elämätöntä, mitään tuhlailevaa, mitään kylmää, mitään ohutta. Pidän intohimoisista ihmisistä, jotka tekevät aina sen mitä päättävät. Pidän suuruudenhulluista ihmisistä. Pidän realisteista, jotka ymmärtävät pakkojen välttämättömyyden, eivätkä alennu turhiin toiveisiin. Pidän ihmisistä, jotka eivät milloinkaan kykene hylkäämään jumalaa. Pidän ihmisistä, jotka uhraavat säännöllisesti, luonnostaan, jumalille, eikä uhraamatta jättäminen ole milloinkaan tullut heidän mieleensä. Pidän ihmisistä, jotka eivät milloinkaan osaisi olla uhraamatta jumalille, jotka eivät yksinkertaisesti pysty sellaiseen. Pidän ihmisistä, joiden analyyttinen kyky on rajaton. Pidän ihmisistä, joiden älyn nopeus muistuttaa yliluonnollista venymistä. Pidän ihmisistä, jotka siksi uskovat yliluonnollisiin asioihin. Pidän ihmisistä, jotka eivät kykene olemaan minuuttiakaan mainostoimistossa tuntematta syvää kuolemankaltaista tuskaa. Pidän ihmisistä, jotka tulevat toimeen kaikkien kanssa. Pidän ihmisistä, jotka kestävät kidutusta. Pidän ihmisistä, jotka osaavat tanssia. Pidän rujoista ja kömpelöistä ihmisistä. Pidän enkelin kaltaisista ihmisistä. Pidän ihmisistä, jotka ovat kirottuja, joille asioiden tekeminen on ylivoimaista. Pidän ihmisistä, joissa on molemmat sukupuolet. Pidän korostetun femiineistä tai maskuliinisista ihmisistä. Pidän ylikorostuneista piirteistä ja muodoista. Pidän tasapainoisista ihmisistä, jotka eivät milloinkaan horju. Pidän ihmisistä, jotka elävät täydellisesti viettiensä armoilla. Pidän köyhistä ihmisistä. Pidän ihmisistä, joita ei pakota mikään. Pidän ihmisistä, jotka eivät milloinkaan puhu rahasta. Pidän rikkaista ja vapaista ihmisistä. Pidän pienistä katulapsista, joiden käytös on hienostunutta, ja joilta voi oppia eleganssia ja keveyttä. Pidän ihmisistä, jotka juovat paljon alkoholia sydänsuruihinsa. Pidän ihmisistä, joille alkoholi on puhtaan ilon lähde. Pidän ihmisistä, jotka eivät kykene murhaamaan itseään. Pidän iloisistä ja elämänhaluisista ihmisistä. Pidän ihmisistä, jotka useinmiten ovat masentuneita tai mielisairaalan suljetulla osastolla, ja joiden sielussa ei ole ainoatakaan varjoa. Pidän pyhistä ihmisistä. Pidän skitsoita. Pidän ehyistä persoonallisuuksista, jotka eivät kykene elämään täydellisen tuhoavassa ympäristössä. Pidän ihmisistä, jotka selvästi eivät selviä. Pidän ihmisistä, jotka keksivät aina keinon selvitä. Pidän ihmisistä, joille selviäminen edellyttää yliluonnolliseen uskomista. Pidän ihmisistä, jotka eivät pyydä toisilta ihmisiltä mitään. Pidän ihmisistä, jotka antavat toisille ihmisille äärettömän paljon. Pidän ihmisistä, jotka tavoittelevat terveyttä ja ajattelevat elämää. Pidän ihmisistä, jotka ovat usein ja totunnaisesti läpikäyneet kuoleman. Pidän ihmisistä, jotka pelkäävät kuolemaa enemmän kuin mitään. Pidän ihmisistä, jotka eivät milloinkaan ajattele kuolemaa. Pidän vain yhdenlaisista ihmisistä.

Tunnisteet: Jeesus, lista, proosa, proosarunoelma, rehellisyys ja valehtelu, runo

 5:06 ip. 1 comments

  KUOLEMANKULTIN INITIAATIORIITTI 1. Vesikoe: Huppupäiset teknomunkit heittävät noidaksi epäillyn mereen. Lukevat haltiakielisen loitsun. Jos ei huku, on noita, ja poltetaan krematoriossa.

2. Ilmakoe: Huppupäiset teknomunkit raahavat noidaksi epäillyn haulitorniin ja pudottavat alas. Lukevat haltiakielisen loitsun. Jos ei kuole, on noita, ja poltetaan krematoriossa.

3. Maakoe: Huppupäiset teknomunkit laskevat noidaksi epäillyn ruumisarkussa hautaan. Täyttävät haudan maalla. Lukevat haltiakielisen loitsun. Jos ei tukehdu, on noita, ja poltetaan krematoriossa.

4. Tulikoe: Huppupäiset teknomunkit heittävät noidaksi epäillyn rovioon. Lukevat haltiakielisen loitsun. Jos ei pala, on noita, ja poltetaan krematoriossa.

Menevät syömän haltiajogurttia. Ottavat haltiatyttöjä palkintonaaraiksi. Menevät eduskuntaan juomaan porkkanamehua. Kirjoittavat Helsingin Sanomiin pääkirjoituksen ja larppaavat kynttilänvalossa.

Tunnisteet: groteski, lista, runo

 9:08 ip. 5 comments

  Toimistorasta

Mekaaninen reippaus

Arvokehidaste

Tunnisteet: fragmentti, nimiä, runo

 7:29 ip. 0 comments

  HIDASTETTU KILPI II inhimillisesti
ajatteli hän inhimillisesti
suussa ajatteli
paremmalta suussa ajatteli
maistuu paremmalta
karvas maistuu paremmalta
veden karvas
makeaksi veden karvas
sekottaa makeaksi
sokerit sekottaa makeaksi
hyppysellisen sokerit
sulaamassa hyppysellisen sokerit
veteen sulaamassa
astiasta veteen sulaamassa
palasta astiasta
pari palasta astiasta
vielä pari
hyvänsuostumisilta vielä pari
vahvisti hyvänsuostumisilta
mielessänsä vahvisti
kerran mielessänsä vahvisti
mieluisen kerran
uuden mieluisen kerran
todisti uuden
tarvitsevansa todisti
totiin tarvitsevansa todisti
jonka totiin
vesi jonka totiin
se vesi
pisaralleen se vesi
lasissa pisaralleen

Tunnisteet: runo

 6:14 ip. 0 comments

  MYYTTI ON AJATTELUN RAUHOITUSALUE On ainakin kahdenlaisia myyttejä:
1) ajallisia myyttejä
2) klassisia myyttejä

Klassinen myytti kestää toistuvia rationaalisen älyn hyökkäyksiä, ajallinen myytti hajoaa, murtuu, murenee, dekonstruoituu, katoaa, riittävän terävän iskun vaikutuksesta. Ajallinen myytti luodaan ajattelun rauhoitusalueeksi, vallanpidon välineeksi. Klassinen myytti puolestaan kertoo ihmisen olemisesta jonkin riittävän syvällistä: elämän lyhyys ja tietämyksen rajat estävät asioita syvenemästä myytin pätevyyden tuolle puolen. Klassisia myyttejä on vähän, ajallisia on paljon.

Barthesille ajattelun rauhoitusalue on mitä suurimmassa määrin sidoksissa aikaan. Ajattelun rauhoitusalue on jo jotain valmiiksi koodattua tekstissä. Yleisessä kielenkäytössä ajattelun rauhoitusalue on sellainen käsite tai lausuma, josta ihmiset ovat tai teeskentelevät olevansa samaa mieltä. Silti myytti voi olla hyvin pitkälle toden kaltainen. Ajattelun rauhoitusalue on terveellistä yrittää demystifioida. Ajattelun rauhoitusalue on Barthesin mukaan viime kädessä depolitisoitua puhetta. Ajattelun rauhoitusalue on sisällöltään erittäinen epämääräinen, mutta viimeaikaisten tapahtumien valossa yleiskuvaltaan varsin kielteinen. Jos tällainen ajattelun rauhoitusalue on olemassa ja ihmiset kunnioittavat sitä. Ajattelun rauhoitusalue on alkukertomus, yhteistä omaisuutta ja yhteistä painolastia myös. Ajattelun rauhoitusalue on salainen ovi, jonka kautta kosmoksen tyhjentymättömiä energioita virtaa inhimilliseen. Asioita ei pidä kaiken aikaa kyseenalaistaa, jos aikoo elää hetkessä. Kukapa ei haluaisi elää hetkessä? Ajattelun rauhoitusalue on julkista aluetta: uni on yksityinen ajattelun rauhoitusalue. Ajattelun rauhoitusalue on kertomus, jonka avulla kulttuurisesti selitetään tai ymmärretään. Ajattelun rauhoitusalue on olemassa ennen representaatiota ja representaatio aktivoi sen. Ajattelun rauhoitusalueen pääasiallinen toiminta on naturalisoida historia ja esittää se luonnoksi. Rauhoittaa historia. Ajattelun rauhoitusalue on kokonaan parhaiden runoilijoiden tuotetta, poeettinen kuva, jolla ei ole mitään tekemistä todella tapahtuneen historian kanssa. Ajattelun rauhoitusalue on pelkkkä jumaltaru, leirinuotiolla sekoilevien tietämättömien metsäläisten tuote, joka käsittelee heidän syvimpiä ja pyhimpiä totuuksia, jotak tietysti nykyteknologian valossa eivät toimi. Ajattelun rauhoitusalue ei ole kilttiä. Se välittää tiedon siitä, mistä elämässä lopulta on kysymys. Vaikka elämässä ei ole kysymys siitä. Ajattelun rauhoitusalue on siis järjen muodon ottanut tunteellinen diskurssi. Tämä ajattelun rauhoitusalue, jota muotoilen, on mielestäni lähellä totuutta. Ajattelun rauhoitusalue on sadunomainen kertomus, jonka tarkoituksena on liikuttaa tietämättömien tunteita. Vain tietämttömien tunteet liikkuvat, muuta ovat kuolleita. Kuolema on yhtä kuin tieto. Tietoyhteiskunta on kuolemankultti. Ajattelun rauhoitusalue tämäkin. Urheiluln maailmanennätykset ja Elviksen levytykset ovat ajattelun rauhoitusalueita. Samoin transistorin toimintaperiaate.

Pääsiäisajan yksi sitkeästi elävä ajattelun rauhoitusalue on, että pitkäperjantaina sataa aina räntää. Ajattelun rauhoitusalue: On riski, että Xboxin kello nollautuu ja laite jää looppiin (ns. "Clock Loop"). (Väärin). Fakta: Xboxin kello nollautuu tietyn ajan kuluessa. Stalinin mukaan ajattelun rauhoitusalue on jotain yleisesti hyväksyttyä, jota ei kyseenalaisteta. Rasistisen ajattelun rauhoitusalue on saanut aikaan valtavan paljon vahinkoa ihmisille ja yhteiskunnalle. Naisten valtaoikeudet ja homoseksuaalisuus ovat nykyään ajattelun pyhimpiä rauhoitusalueita. Ajattelun rauhoitusalue on kuitenkin ristiriidassa tosiasioiden kanssa. Islamin ajattelun rauhoitusalue on siis hyvin tunteisiin vetoava tarina sorretusta vaikeuksien kautta voittoon kulkevasta ihmisestä. Tämä on seurausta virheellisestä tutkimusmateriaalista. Metafysiikka on myytin systematisoitu perillinen, ja se on erottamattomasti kiinni empiirisessä kokemuksessa. Kyseenalaistaminen pirstoo kokemuksen. Se, joka analysoi, ei voi elää ulkopuolisten ennustamattomien vaikutteiden rytmittämässä tilassa. Toinen sitkeä ajattelun rauhoitusalue on Estonian tekninen kunto.

Vaikka takana on hyvä ajatus olla traumatisoimatta pienipeniksisiä miehiä, ajattelun rauhoitusalue on väärä. Asioita ei pidä kaiken aikaa kyseenalaistaa, jos aikoo pystyä tekoihin. Ekelöfille vain ihmisen sisällä piilevä ajattelun rauhoitusalue on `elävä', samoin kuin taideteos näiden ajattelun rauhoitusalueen ilmentäjänä. Se muuttaa historiaa eläväksi ja puhdistaa asiat ikuisiksi. Aikaan saannokset edellyttävät ajattelun rauhoitusaluetta. Metsä ei kasva, ellei sitä jätetä hetkeksi rauhaan moottorisahalta. Historiallinen ajattelun rauhoitusalue on vahva poliittinen työkalu: se estää tehokkaasti valtaretoriikan murenemisen. Joka ei pysty vakuuttamaan, häviää oikeudenkäynnin, vaikka olisi oikeassa. Ajattelun rauhoitusalue on vakuuttamisen este, kun puhutaan rikoksita ihmiskuntaa vastaan. Ensimmäinen ajattelun rauhoitusalue on se, että Miljoonakala tarvitsee suolaa akvaarioonsa. Ajattelun rauhoitusalue on rakenne. Yksityiskohdat vaihtuvat, rakenne säilyy, ihmisen mielenrakenne pysyy hämmästyttävän samana. Se on taiteiden kannalta valaisevaa, rauhan kannalta tuhoisaa.

Tunnisteet: metafysiikka, Poliittinen muistio, seksuaalisuus: sukupuoliinjakautumisen fenomenologia, Stalin, symboli-myytti-allegoria-metafora ja hahmoalttius

 4:17 ip. 0 comments

  UUSIN TULI & SAVU -LEHTI on todella tukeva paketti, mutta mukana on yllättävän monen tasoista yrittäjää.
Rautaista asiaa esittää Teemu Manninen kirjoituksessaan Runouden myyteistä.
Pohjanoteeraus on jonkun Christian Bökin julistus "runoilijoiden täytyy" sitä ja tätä plää plää plää. Bökin tekstiin on sijoitettu joitain koneellisesti tuotettuja runosäkeitä, jotka ovat todella mielenkiintoisia, sekä Italo Calvinon päteviä ajatuksia. Muuten Bökin oma hölmö lätinä ei ole missään suhteessa esimerkkeihinsä.
Haastattelussa runo -nimistä kikkailevahkoa mutta tyhjänpäiväisen tuntuista tekstiä en oikein jaksanut lukea.

Ville-Juhani Sutinen kirjoittaa ensin pitkästi siitä miten runoarvostelua pitäisi kirjoittaa ja rikkoo sitten kaikki omat sääntönsä arvostellessaan Catgharina Gripenbergin suomennosvalikoimasta. Arvostelusta käy ikävästi ilmi se, että Sutinen haluaa sympatiseerata kokoelmaan, mutta hänellä ei oikeasti ole siitä yhtään mitään asiaperustetta, mielenkiintoista sanottavaa. Syy voi olla Gripenbergin, kukaties: Sutinen kyllä onnistuu täydellisesti lamauttamaan kaiken mielenkiinnon tätä kokoelmaa kohtaan.
Lehden muut arvostelut ovatkin huipputasoa, mainittakoon kirkkaimpina Juhana Vähäsen analyysi Kari Aronpuron uudesta kokoelmasta, ja Mikko Jakosen nautittavan tosi tyrmäys Otto Grundströmin rasittavasta kirjoituskokoelmasta.

Helmi on myös K. Silem Mohammadin ja Teemu Mannisen runo Ilmiselvää. 6:23 ap. 1 comments

  LYHYT HUOMAUTUS MERKITYSTEN PERUSTASTA "Henkilökohtainen mieltymys ei ole ainoa syy olla kiinnostunut jostakin. Joittenkin ihmisten mielestä runous on kiinnostavaa siksi, että se tuo esiin tämänkaltaisia kysymyksiä, eikä sen takia, että runoudessa itsessään olisi jotain kiinnostavaa." K.Silem Mohammad&Teemu Manninen: TUli&Savu

Ensinnäkään ihmiset eivät milloinkaan valitse tätä maailmaa henkilökohtaisten mieltymystensä, vaan pakon edessä: tänne synnytään, eikä kukaan kysy kiinnostaako.
Ihmisiä kiinnostaa paljon enemmän kokea mielekkääksi se mikä on pakko, kuin tehdä jotain mielekästä mikä ei ole pakko.
Runous on pakon tekemistä mielekkääksi, ei mielekkään tekemistä pakoksi tai pakon väittämistä mielekkääksi.

Jos runouden tarkoitus on kuvata maailma, ja sydämeen mahtuu koko maailma, runous on sydämen puhetta.
Persoonallinen teksti on vajavaisen sydämen puhetta: hyvin yleistä.
Ainutlaatuinen teksti on vain harvinaista.
Mitään omaa siinä ei tarvitse olla, ellei sitten koko maailma, joka tietysti on oma.

Runous on järjestelmien järjestelmä, jossa kaikkien järjestelmien kysymykset heräävät toisessa muodossa.
Järjestelmässä sisällä oleminen on sitä kiinnostavampaa, mitä enemmän se herättää kysymyksiä, joihin on vaikea vastata.
Järjestelmän päämäärä on hyöty ja siinä mukana oleminen on pakko.
Vastenmielisistä pakoista vapautuminen on ihmiselle merkityksellistä.
Vastenmielisisitä pakoista voi vapautua vain toiseen, seuraavaan järjestelmään, joka on edellistä pakottavampi tai luontevampi.

Runouden kiinnostavuus määräytyy sen symbolisen järjestelmän mukaan, jonka sisällä tekijä on. Runouden kaikki merkitykset ovat projisoituja rakenteita siitä järjestelmästä, jonka sen tekijä voi tajuta.
Runous on sydämen puhetta vain sikäli, että sen tekijä on vapautunut enemmän pakottavista järjestelmistä, luontevimpaan mahdolliseen: koko maailmaan, joka käsittää kaikki toimivat järjestelmät, muttei mitään toimimatonta. Maailman osa tarkoittaa osaksi toimivaa, maailma tarkoittaa kokonaan toimivaa.

Tunnisteet: Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka

 5:20 ap. 0 comments

  HIDASTETTU KILPI ajatteli hän inhimillisesti
suussa ajatteli hän
paremmalta suussa ajatteli
maistuu paremmalta suussa
karvas maistuu paremmalta
veden karvas maistuu
makeaksi veden karvas
sekottaa makeaksi veden
sokerit sekottaa makeaksi
hyppysellisen sokerit sekottaa
sulaamassa hyppysellisen sokerit
veteen sulaamassa hyppysellisen
astiasta veteen sulaamassa
palasta astiasta veteen
pari palasta astiasta
vielä pari palasta
hyvänsuostumislta vielä pari
vahvisti hyvänsuostumislta vielä
mielessänsä vahvisti hyvänsuostumilta
kerran mielessänsä vahvisti
mieluisen kerran mielessänsä
uuden mieluisen kerran
todisti uuden mieluisen
tarvitsensa todisti uuden
totiin tarvitsensa todisti
jonka totiin tarvitsensa
vesi jonka totiin
se vesi jonka
pisaralleen se vesi
lasissa pisaralleen se

Tunnisteet: runo

 3:45 ap. 0 comments

  TODELLISUUDENTAJU Päällisin puolin vaikutan varmastikin aika iloiselta ja harmittomalta, mutta todellisuudessa olen hyvin tunteellinen ja temperamenttinen.

Minua on aina hirvittänyt ajatuskin siitä, että muut ihmiset tulisivat tietoiseksi, millainen minä todellisuudessa olen.

Todellisuudessa olen tälläinen pikku hörhö Espoosta joka tykkää moottoripyöräillä, grillata ja järjestää saunojaisia.

Todellisuudessa olen kotoisin Cape Fearista, ihan kiveksenheiton päästä Mummilan Janin lapsuudenkodista.

No, minun olisi pitänyt mainita tästä sinulle jo aikaisemmin, mutta todellisuudessa olen taksikuski ja taksa takaisin kaupunkiin on 150 mk.

Todellisuudessa olen ollut samassa tilassa jo vuosia, mihin olen vain saanut hieman täydennystä vuosien varrella.

Itse asiassa minä olen Vladimir, suurlähetystön talonmies. Todellisuudessa olen FSB:n kenraali.

Todellisuudessa olen niin eläinrakas, että en pystyisi nistimään ainuttakaan eläintä (nimimerkki koti täynnä ötököitä ja karvaturreja).

Todellisuudessa olen kotona pelaamassa puolustusvoimien uutta Tee työtä, jolla on tarkoitus -verkkopeliä.

Todellisuudessa olen tavallinen kaveri, mutta mediassa ja keikoilla pukeudun Hector-asuun.

Tunnustus: luulen olevani itsevarma, todellisuudessa olen surkea toisten ihmisten miellyttäjä. En seurustelisi todella lihavan kanssa.

Minun olisi pitänyt mainita tästä aikaisemmin, mutta todellisuudessa olen ilotyttö ja veloitan 100 Euroa seksistä.

Pakko tunnustaa, etten yhtään pidä tästä työstä. Mutta kun rahan takia ihminen tekee mitä vain.

Todellisuudessa olen rauhallinen (lemmikkieläimenä kaniini), älykäs, vastuuntuntoinen, laskelmoiva ja minulla on huomattava omaisuus.

Valehtelisin jos sanoisin että naiset, jotka yrittävät saavuttaa nuoruuden keinotekoisesti, näyttävät todellisuudessa vanhemmilta.

Tunnustettakoon, että todellisuudessa olen lahjakas matemaatikko ja harrastan oopperoiden kirjoittamista.

Todellisuudessa olen lintu, joka ei koskaan luopuisi siivistään, kun ne kerran on saanut.

Minä olen herkkä teflon, eikä paska tartu minuun. Todellisuudessa olen vain hyvä psykologi.

Todellisuudessa olen ruma ja läpikotaisin ilkeä piru. Mielikuvitukseni on etanan kehitystason luokkaa, ja kirjoitan yhtä selkeästi kuin vakavasti.

Todellisuudessa olen vain hyvin väsynyt ja sairas. Saamattomuuteni johtuu sairaudesta, josta en kehtaa kertoa kenellekään. Omat ideaalini ovat aika kaukana siitä mitä todellisuudessa olen?

Olen julkisuudessa, olen siis olemassa -todellisuudessa kun nolokin julkisuus on parempaa kuin ei julkisuutta lainkaan.

Olen tullut tulokseen tietyn lookin täyttävästä pikkuvirkamiehestä.

Suurin paheeni on se, että lipsun työajalla proosaan ja jopa kirjoittamaan uskottavia runoja.

Minun oli pakko tunnustaa, että todellisuudessa olen tappanut kaksi lapsistani omin käsin. Vika on tietenkin todellisuudessa, ei minussa.

Samalla yritän vakuutella itselleni, että todellisuudessa olen ihan vitun hyvä jätkä, tavallinen kansan mies. Hynynen.

Veikkaan, että musta on tehty paljon julmempi kuin todellisuudessa olen.

Siltikään en tunne itseäni, en tiedä millainen ihminen minä todellisuudessa olen. En osaa edes hahmottaa omaa vartaloani. Peili sanoo ensin yhtä ja sitten toista.

Todellisuudessa olen iloinen ja villi. Sain fyysisesti elää todeksi Paavalin sanat: 'Lihan mieli on kieli"

Ei rinnakkaistodellisuudessa välttämättä tapahdu kaikki ihan toisin päin kuin tässä todellisuudessa.

Toistaiseksi olen puhunut gravitaatiomassasta. Mutta todellisuudessa putoan sinne, mistä painovoima aiheutuu, atomiin.

Siis todellisuudessa eikä vain paperilla, olen hyvin pieni.

Todellisuudessa minä ja muut valkosoluorjat olemme menneet halpaan.

Jos totta puhutaan, todellisuudessa olen aivan tavallinen persaukinen, joka sattuu vaan tuntemaan niitä oikeita ihmisiä.

Nyt olen onnellinen. Valehtelematta. Ehkä minä tarvitsin tuon maailmanympärimatkan kymmenessä päivässä ymmärtääkseni mitä todellisuudessa kaipasin.

Eilen kävelimme nopeasti kotiin kasvissyöjien orgioista, joissa kidutettiin eläimiä ja ehkä myös ihmisiä. Ylipappi sanoi: Ole rauhallinen ihmislapsi, olen näyttävä Sinulle mitä todellisuudessa kätkeytyy kärsimykseen. Ooooo Ooooo. Olet näkevä, huhuuu, viuh viuh, että jumalallinen valo loistaa Suruttaren silmistä, räps, räps. Olet oleva, ja olet tuleva, klip klop, olet menevä ja olet mahtava. Ooooo O ooo, hu huuuu. Olet joutuva suuria vihollisia vastaan. Aamen. Aamen. Allah. Hospati. Olet voittava heidät kirkkaudellasi. hobittihobittihobittihobittihooooo... Taitavan ja kokeneen, kärsineen lyyrikon ja mahtavan sankarin ja isän, ja lapsenkakkakikkareen pitkähiuksisuudessasi olet oleva larppijaakkojen ja kierosilmäisten vesipäiden kuningas tästä dynastiasta seuraavaan. Olet o o o o, olet e e e e e. Olet saava hienon rahapussiin ja palkkionaaraan, ja larppileirin, Joulupukin ja Petterin rekivermein. Allah, Aamen, Awrgh Skhchers, Haltiakieltä, Esperantoa Pölöpöö.

Näinhän ei todellisuudessa ole.




(Lisää runoja samasta aiheesta: Marko Niemi, Timo Salo, Ulf Karl Olov Nilsson)

Tunnisteet: biografinen, ensykandi, ensyklopedinen estetiikka, mainostaminen ja kätkeminen, proosa, proosarunoelma, runo, todellisuudentaju

 8:02 ip. 0 comments

  Keppihevonen on oikean hevosen korvike.
Kepponen kopioidaan neljä kuukautta myöhemmin Bedford Streetillä.
Kerettiläinen mieleni kyselee onko tässä mieltä.
Keripukki on halunnut Pukiksi Pukin paikalle.
Kerjäläinen on kovin veltto ja tämän niska on omituisessa kulmassa.
Kerma vaahtoutuu parhaiten kylmänä.
Kermavaahto vatkautuu nopeasti esimerkiksi Tupperwaren pikasekoittimessa.
Kernaasti tätä juo, samettisen nahkainen kevyen keskitäyteläinen.
Kerran Karhulassa hotellin respasta sanottiin, että meidän sauna on rempassa.
Kerrankin tiede kiihdytti tunteita.
Kerrasto pysyi kuivana paitsi hihansuut.
Kerros oli veden valoisa pinta, jossa perustuottajat yhteyttivät.
Kersantti Kuoleman johtaessa tulta kranaatit kumpareen taakse heittivät vänrikit.
Kerskakulutus oli täydessä vauhdissa.

Tunnisteet: biografinen, ensykandi, ensyklopedinen estetiikka, kässärissä editoituna, proosa, runo

 7:13 ip. 1 comments

  NE TEKEVÄT SEN ITSE ne usein tekevät sen itse

vain siksi ja vain siksi

itse asiassa

tekevät joka hetki yhtä aikaa jotakin

ja ne tekevät sen aina

ja tekevät ilmeisesti väärin

rankaisemalla possua

kun saavat sen kiinni itse teosta

ne valitsevat ulkoa sopivan paikan

jonne ne tekevät uhrialttarin

eivätkä pysty murtamaan reikiä

kalloon, ne tekevät kaiken itse

syvästi tietoisia ne eivät välttämättä ole

vaan tekevät sen kohtuuttoman vaikeaksi

ja likaiseksi, tai mahdolliseksi suorittaa keveästi

ja sen tähden ovat vaarassa

ja tekevät ilmeisesti väärin

kun ajan kuluessa kehittyvät pidemmälle

ne tekevät oikeita asioita

mutta toiset ne tekevät asioita oikein,

tekevät tulokset kiinnostaviksi

tajuan sen itse vasta nyt:

ne, jotka uskovat ja tekevät avoimesti

hyvää sekä pysyvät nöyrinä, tekevät

pahoja tekoja salaa

Tunnisteet: biografinen, proosa, runo

 2:09 ap. 0 comments

  IHMISET OSTAVAT IHMISILTÄ He haluavat tietää, kuinka nopeasti kuolleet ostavat, mikä on kysyntä ja milloin hylly pitää täyttää.

Kaupat ovat sitä varten, että niissä myydään tuotteita, joita kuolleet ostavat.
Lue lisää:

Kuolleet ostavat heidän laihdutustuotteitaan, -palvelujaan ja lehtiään, että oikeasti saavuttaisivat pysyvän laihdutustuloksen.

Kysyttyjä ovat muun muassa silmät, haima ja munuaiset, joita varakkaat sairaat zombiet ostavat elinten välittäjiltä.

Tähän kategoriaan kuuluvat kuolleet ostavat kaupasta valmiiksi paloiteltua lihaa ilman että heidän täytyy itse tappaa eläintä tai aiheuttaa sille kärsimyksiä.

On totta, että kuolleet ostavat tuoreempaa tavaraa.

Kuolleet ostavat pyöreitä häkkejä ja kalamaljoja niiden koristeellisen ulkonäön vuoksi eivätkä tule ajatelleeksi, että ne ovat eläimille huonoja.

Jos olet kanankasvattaja ja naudanlihan hinta nousee, kuolleet ostavat enemmän kananlihaa ja myyntisi kasvaa.

Kuolleet ostavat tunteen perusteella.

Kuolleet ostavat viehättääkseen muita, hankkiakseen valtaa, kamppaillakseen ikävystymistä tai yksinäisyyttä vastaan, ilmaistaakseen esteettisyyttä.

Zombiet ostavat enemmän tavaroita, ja myös jätettä syntyy enemmän. Ja surullista kyllä, useissa maissa jätteitä ei vieläkään käsitellä kunnolla.

Zombiet ostavat niitä viihdykkeeksi.

Zombiet ostavat kasvavassa määrin niiden tuotteita, joiden arvot näyttävät vastaavan heidän omiaan.

Tulevaisuuden profetioita: Insinööri on kiinnostunut vain siirtämisestä, kauppiasta taas ei kiinnosta se mitä zombiet ostavat, kunhan he vain ostavat sitä häneltä.

Zombiet ostavat yhä useammin osallisuutta tällaisiin mielikuviin. Brändin arvo on Business Week -lehden mukaan 29 miljardia dollaria.

Yritys ostaa ihmisiltä työvoimaa ja zombiet ostavat yrityksiltä hyödykkeitä. Tätä epäoikeudenmukaisuutta ovat pohtineet monet viisaat zombiet ja toiset.

Miksi zombiet ostavat hampurilaisensa paistettuina kun ne voisi itsekin paistaa? Kuinka tuomittavia nämä mukavuutta rahalla ostavat kuolleet ovatkaan!

Joukkoliikennettä käyttävien osuus romahtanut: zombiet ostavat yhä suurempia autoja.

Olisi oiva kesätyö, eikä tarvitsisi kaupankassalla vain katsella kuola valuen, kun zombiet ostavat suklaata.

Mitä enemmän kuolleet ostavat ja kuluttavat, sitä korkeampana elintasoa pidetään, riippumatta siitä kuinka paljon tuo elämäntyyli kuluttaa ympäristöä.

En usko että zombiet ostavat enemmän tavaraa jos kaupat ovat enemmän auki.

Kun tavara on edullista, kuolleet ostavat paljon.

Jos bensan hinta nousee, zombiet ostavat vähemmän bensaa - ei tähän vielä mitään psykologiaa tarvitse sotkea.

Miksi zombiet ostavat luomutuotteita: a) huvikseen, b) ne kasvattavat lihaksia, c) niissä on vähemmän lisäaineita?

Miten ainesosan määrä ilmoitetaan?

Kun kuolleet saavat uuden kodin, heillä on suuria odotuksia tulevaisuudestaan – mutta täyttyvätkö ne koskaan täysin?

Millaiset zombiet ostavat Namiskaa?

Kuolleet ostavat tavaraa nurkat täyteen, puuhaavat kaikenlaista, ajelevat autoilla ja moottoriveneillä.

Kuolleet metsästävät karhuja ennen ajanlaskun alkua.

Yleensä kuolleet ostavat Uuden testamentin lahjaksi toiselle, mutta itselle ostetaan mieluiten koko Raamattu. Kirjannäköinen ääniraamattu on hyvin suosittu.

*(Google + korvaaminen. Yhteistyönä Timon kanssa)

Tunnisteet: biografinen, mitä voidaan tietää, proosa, proosarunoelma, runo, Timo Salo

 12:00 ap. 2 comments

  Sain siis neljännnen luokan jälkeen kesällä opettajaltani postilähetyksenä (joka oli kirjattu Tukholmasta, missä opettajani vietti kesänsä) kirjoitusvihkon. Vihko oli aika paksu ja mietin aluksi mitä kirjoittaisin, ja kysymystä siitä kirjoittaisinko omasta elämästäni vai täysin fiktiivistä. Päädyin täysin fiktiiviseen jäänityskertomukseen, joka oli minulle uusi aluevaltaus (olin erikoistunut aiemmmin fiktiivisiiin kouluaineisiin ja riimirunoihin. Lapsena en milloinkaan kirjoittanut omasta elämästäni). Ensimmäiset vaikeudet koskivat päähenkilön nimen valintaa: uskottavasti tuntemani nimet, eivät tuntuneet uskottavilta jännityskertomuksen päähenkilön nimiltä. Päädyin vieraantuneeseen, ulkolaiseen nimeen. Aluksi pohdin raskaasti miten voisin kirjoittaa ulkolaisen minulle tuntemattoman miehen jännittävistä seikkailuista tuntematta ainoatakaan ulkolaista muuten kuin tv:n jännityssarjojen pohjalta. Olisi tuntunut todella typerältä kopioida jotain olemassa olevaa ideaa. En jakasanut ratkaista tätä kysymystä ja aloin vain kirjoittamaan. Se ei oikein sujunut, päätin kuitenkin kirjoittaa vihkon täyteen. Jännistyskertomus valmistuikin juuri sopivasti vihkon viimeiselle sivulle. Valmis ajattelin. Ei tehnyt mieli lukea sitä. En silloin saanut käsialastani selvää paremmin kuin nykyäänkään. Opettajan motiivi, joka ehkä oli parantaa käsialaani, ei ollut täyttynyt. Parin viikon päästä sitten luin kertomukseni niiltä osin kuin sain siitä selvää, ja totesin sen olevan täyttä puppua. Mietin polttaisinko opettajalta lahjaksi saamani kauniin vihkon. En raastinut. Häpeissäni kumitin koko vihkon tyhjäksi. Se oli aika suuri urakka, ja kumia kului paljon. Sen jälkeen kirjoitushalut olivat olennaisesti aiempaa vähäisemmät. Tajusin, että kirjoittaakseen jotakin uskottavaa täytyy tietää ja miettiä aika paljon enemmän kuin olisin halunnut.

Tunnisteet: biografinen, mitä voidaan tietää

 8:38 ip. 0 comments

  EI SENTÄÄN CYBERDYNE Päivitin paskan. En wipettänyt kun siellä oli jotain roinaa levyllä. Ylläpito rikkoi xemacs+vm-comboni, toivottavasti skandit eivät lahota mailin bodyä. Niinjoo, rootin passi on nyt se joka mulle sen sanottiin olevan. Aiemmin ei ollut. High Tech Computer Sales Jargon MICROPROCESSOR CONTROLLED - Does things we can't explain. Lähempääkin löytyy vastaava härveli. Kaikissa koneissa pitäisi nyt olla 6.5.9f. Jos jokin asia ei toimi, rutiskaa. bsdlpr pois päältä. Softat yleensä ymmärtävät lp-komennon tai ovat konffattavissa käyttämään SysV lp:tä. Toimii paremmin kuin bsdlpr ja on myös IRIX:in natiivi. Impressarion kautta saa myös remote lpr-printterit tanaan, jos tarvista on. Jonkun tahmatassun jäljiltä oli virtuaaliswappi päällä. SITÄ EI PERKELE LAITETA PÄÄLLE ELLEI TARVITSE AJAA JOTAIN MUINAISTA FORTRAN-MÖSSÖÄ. VIRTUAALISWAPPI EI OLE OIKEAA SWAPPIA, JA SEN KÄYTTÖ KOKEMUSTENI MUKAAN AIHEUTTAA SOFTIEN KAATUILUA. Myös fstabissa yritys ottaa stanu (/dev/swap) swappialue uudelleen käyttöön. SIIS: JOS ETTE TIEDÄ MITÄ TEETTE, ÄLKÄÄ TEHKÖ. JOS TESTAILETTE, POISTAKAA KLUNSSINNE TESTIN JÄLKEEN. JOS OLETTE EPÄVARMOJA, KYSYKÄÄ JOLTAIN. Ajattelin että tuo mailini ilmaisee implisiittisesti tuon seikan. Levyä ei varmuuskopioida. Jos yksikin pakan levyistä hajoaa, menetämme koko pakan sisällön. Eli miettikää mitä sinne säilötte ja mitä ette... nyt on lisälevy /m/permit/pavedata. Pakassa on 8 levyä straipattuna kahden kontrollerin yli. Suorituskyky:
#---------------------------------------------------------
# Disk Performance Test Results Generated By Diskperf V1.2
#
# Test name : 8 disks 1G 303
# Test date : Thu Aug 31 11:44:30 2000
# Test machine : IRIX64 permit 6.5 023391312 IP27
# Test type : XFS striped data subvolume
# Test path : /m/permit/pavedata1/testfile
# Disk striping : group=8 unit=303
# Request sizes : min=12341088 max=4194304
# Parameters : direct=0 time=10 scale=1.000 delay=0.000
# XFS file size : 107602329126 bytes
#---------------------------------------------------------
# req_size fwd_wt fwd_rd bwd_wt bwd_rd rnd_wt rnd_rd
# (bytes) (MB/s) (MB/s) (MB/s) (MB/s) (MB/s) (MB/s)
#---------------------------------------------------------



*Tämä lienee ensimmäisiä Flarf-runojani (?), tosin löydetty taitaa olla suurimmaksi osaksi, eli ei siis ihan oikea Flarf (?), päiväys 2000-09-17(8. Katsotaan filestä lisää, hetkinen...

Tunnisteet: proosa, proosarunoelma, runo

 6:49 ip. 1 comments

  SEMIOOTIKKO HENRI BROMSIN ROMAANI PAIKAN HENKI joka vertaa syvällisen kokemuksellisesti 70-luvun lopun Suomea ja Neuvostoliittoa, eräänlainen matkakirja siis, vaikuttaa hyvin kiinnostavalta. Tässäkö nyt on ensikertaa käsiini osunut uskottava suomalainen näkökulma naapurimaiden ällistyttävään vastakohtaisuuteen. Bromsin romaani väläyttää vakuuttavasti esiin jotain siitä meidän näkökulmastamme käsittämättömästä korkeudesta, jossa Neuvostoliiton henkinen elämä Eestissä talvehti, kaikesta rajottavasta totaalisesta pakkovallasta huolimatta, sillä Neuvostoliitossa, toisin kuin länsimaissa, eräs elämän sektori, jota voisi kutsua henkisyydeksi, oli jostain syystä jätetty tai tehty mahdolliseksi, kaiken muun rajoittavuuden kustannuksella tietysti. Tämän jo pois mennen ja kokonaan elintilansa luovuttamaan joutuneen korkeakulttuurin peruja on se planeetanvaihto, jonka yhä jollakin hyvin epäaistillisella tasolla koemme, matkatessamme Venäjälle tai Eestiin. Sillä yhä vieläkin noilla, vielä eilen pyhillä seuduilla, leijuu jokin Dionysoksen hohtavan jumalkulkueen viimeinen symbaalinkaiku, jumalan valon viimeinen kajo maan päällä, johon niin täydellisesti sopivat Konstantino Kavafisin sanat:

Jumala hylkää Antoniuksen

Kun keskellä yötä äkkiä kuulet
näkymättömän seurueen kulkevan ohi
soidessa ihmeellisen musiikin ja äänten soiden -
älä turhaan murehdi onneasi joka jättää,
pieleen menneitä tekoja, kaikkia
epäonnistumisia, älä kokonaisen eliniän
suunnitelmia, jotka kuvitelmiksi muuttuivat.
Kuin kauan sitten valmistautuneena, rohkeasti
sano jäähyväiset Aleksandrialle, joka lähtee.
Varsinkaan älä mitään uskottele itsellesi,
älä sano että se oli unta, että kuulit väärin;
älä alennu sen kaltaisiin turhiin toiveisiin.
Kuin kauan sitten valmistautuneena, rohkeasti
kuten sopii sinulle joka olit tällaisen kaupungin arvoinen,
mene vakain askelin ikkunaan
ja kuuntele liikuttuneena, mutta
älä rukoile, älä valita niin kuin pelkuri,
vaan viime nautinnoksesi kuuntele
salaperäisen seurueen ihania soittimia
ja sano jäähyväiset Aleksandrialle, jonka menetät.*


Eikö tämän runon kuvaama kokemus olekin täsmälleen juuri se, jonka koimme Tallinnassa vuonna 1997, Riikassa vuonna 1999, Vilnassa 2001, Pietarissa 2003, Moskovassa tänään ja Odessassa kukaties huomenna? Kas, näinkö tässä kävi, näinkö pääsi käymään... visvan paskan vittumaisille sontarääpäleillekö täytyy luovuttaa hengen ja ylivoimaisen sulon ja kauneuden rajattomat maa-alueet, että sekasikiöt ja imbesillit siasivat juhlia koko iljettäväs typeryytensä voimalla, kas, näinkö pääsi käymään, että alkeellisimpien idioottien ja seniilien inhottavat limaiset paskamaisuudet pääsivät saastuttamaan senkin, mikä oli pyhintä ja korkeinta ihmisyydessä, mikä suostui elämään kurjuudessä, lähes olemattomin aineellisin voimavaroin, puoluesaastojen kommunistihuorien ja länsimaisenpaskaseniilikuramössön visvaisessa puristuksessa, kas näinkö tässä pääsi käymään, että suuret jumalat hätistellään pois imbesillien, vammaisten ja oksennusmössön tieltä? Sanokaamme siis jäähyväiset Aleksandrialle, jonka menetämme. Jatkan lukemista sitä suuremmalla innolla, kun tietää, että enintään kerran kahdessa vuodessa voi löytää jonkin lukemisen arvoisen romaanin, josta ei ennen ole tiennyt.


* Suomennos Tuomas Anhava. Timo Hännikäisen suomennos tästä ei ole läheskään samaa tasoa. Aapo Junkolan suomennos Kavafiksen tuotannosta on päinvastaisista puheista huolimatta täysin nautittava.

Tunnisteet: a, Dionysos, henki ja logiikka, mitä voidaan tietää, Moskova, musiikki, näkökulma, Pietari, Suomi, Timo Hännikäinen, Venäjä

 6:08 ip. 0 comments

  Ensinnäkin, antaa vaan ulkolaisten ihmetellä sitä että täällä melkein kaikki ovat orginaaleja runoilijoita, sellaisia joita jostain Ruotsista on ilmeisesti mahdotonta löytää yhtäkään. Suomi on runoilijakansa, tarvitseeko sitä nyt niin paljon hävetä. Kenelläkään täällä ei ole yksinoikeutta kieleen. Mitäpä muuta meillä on ollutkaan kuin kielemme, suo, laulu, petäjäinen ja eksistentialismi. Siinä missä ruotsalainen ja venäläinen ovat etsineet valtaa ja loistoa, suomalainen on etsinyt yksinäisyyttä ja hyvää hillapaikkaa. Tarvitseeko sitä nyt niin paljon hävetä, että täällä osataan kirjoittaa niin hyviä ja omaperäisiä runoja. Kenenkään ei ole syytä ottaa kieltä panttivangiksi, ryhtyä liian vakavaksi leikkijäksi. Muistetaan vaan karjalanmummojen sääntöä, että ensin tulee mieleen sanoja, sitten laitetaan yhdyssanoja, sitten keksitään hyvältä kuulostavia sijapäätteitä, sitten muodostaan kokonaisia lauseita, ja sitten nauretaan vedet silmissä.

Tunnisteet: kirjallisuus, Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka, Suomi, Venäjä

 5:28 ip. 0 comments

  "hänen opintonsa ja virkansa edellyttivät naimattomuutta ja pappisvihkimystä"

Ajatus, että tiedemiehelle tai hengenmiehelle (munkki) ei sovi avioliitto, on yhtä älytön kuin sanoisi, että etsiä saa muttei löytää.

Tarkennan ajatusta sillä huomautuksella, että Graalin löytyessä etsinnät yleensä vasta toden teolla alkavat. Jos etsimisaue on rajattu tarkasti, ja Graal piilotettu visusti sen ulkopuolelle, saa tietysti etsiä turhaan koko ikänsä.

Ajatus, että tiedemiehelle tai hengenmiehelle (munkki) sopii avioliitto niin kuin kenelle tahansa, on yhtä älytön kuin sanoisi, että kaikki etsiminen on turhaa.

Tunnisteet: etsiminen, Graal-mytologia, seksuaalisuus: sukupuoliinjakautumisen fenomenologia, usko ja uskonnot

 5:16 ap. 0 comments

  TEATTERISSA ON HETKIÄ "jotka eivät kestä identtistä toistoa. Se on toiston taidetta, jossa tehdään joka kerta uudestaan eläväksi (varioimalla)." Plimsoll

Jännä ajatus tuo ettei kestä identtistä toistoa.

Jos olisi musiikki, joka ei kestäisi yhtään identtistä toistoa, mutta joka varioituna kestäisi ikuisuuden. Kas, sehän olisi klassisen musiikin vastakohta, musiikin, jota yritetään konservoida. Klassisen apollonisen musiikin ajatushan on saavuttaa jonkinlainen levytettävä kiveen hakattu muoto ja mielenkiintoisuus, joka kestää sellaisenaan lukemattomia kuuntelukertoja.
Paaninen musiikki taas on jonkinlaista ikuista variointia, josta tietää, että se kestää vain kerran joka ei milloinkaan toistu.

Tunnisteet: a, mitä voidaan tietää, musiikki, teatteri, toisto

 5:05 ap. 0 comments

  FOXY LADY 10 on muuten hyvä pornoklassikko, jossa nuori poeetta Rocco Sifredi debytoi nussimalla vanhan mutta sitäkin mehuatihkuvamman Teresa Orlowskin miltei hengiltä. Kunnioituksen, jota nouseva tähti tässä 80-luvun lopun huumassa nauttii, kuulee siitä tavasta jolla sanat "Rocco" "aah" "Fantastisk!" "Rocco" "oih" lausutaan. Vaikka taitavat kyllä olla jälkiäänitystä. Kiivas poeetta itse ei enempiä kommentoi, antaapa tekojen puhua puolestaan.

Teresassa mietityttää lihan ja luun suhde kehossa. Vaikka nainen ei näytä suhteiltaan tai muutenkaan mitenkään erikoiselta, näyttää luun päällä oleva liha, sen värinä ja liike, jotenkin makoisammalta ja eloisammalta, iho pehmeämmältä ja sileämmältä, jäsenien liikkeet ja aukkojen sulkeutumiset veneerisemmiltä, plastisemmalta kuin mitä nykyään näkee. Erotiikkaan pätee sama kuin runouteen: valmistustekniikka hallitaan puutteellisesti, toisinaan onnistutaan, toisinaan ei.

Mutta ennen muuta, katsokaa kuinka naiset näissä ihmiskunnan historiaan jäävissä filmeissä nauttivat. Tutkikaa ja analysoikaa kykyjenne mukaan heidän nautintojensa aitous ja aste. Tulisiko sen herättää vihaa? Kiihottaako se vihan ja alistamisenhalun kautta? Kiihottaako se siksi, että näillä naisilla on lukemattomia partnereita, joiden joukkoon me emme kuulu? Onko meillä kenties toiveita tai todellisia mahdollisuuksia joskus kuulua tuohon joukkoon? Seuraako tästä joitain monimutkaisempia yhteiskunnalisia prosesseja? Voimmeko kuvitella hyötyvämme tästä kaikesta jonakin päivänä? Vai onko ehkä niin, että nuolemme ikuisesti näppejämme, syrjittynä ulos niistä ajoista ja paikoista, joissa Eros kerran ammusekli holtittomasti nuoliaan. Leena Krohn on ehkä oikeassa liittäessään moraalin mielikuvitukseen. Ilman mielikuvitusta, emme osaa johtaa minkäänlaisia sytä tai seurauksia sille toiminnalle mitä näemme jatkuvasti silmiemme edessä. Pornossa kiinnostavinta on syyt ja seuraukset: miksi ja miten, millaisten syiden vallitessa, joku henkilö ajautuu tai hakeutuu pornoteollisuuteen? Mikä on ero niiden ihmisten välillä jotka ajautuvat, joita vedetään, ja jotka hakeutuvat, joita sysitään? Miten ihmisille käy pornoteollisuudessa? Miten käy häviäjille, miten voittajille? Miten niille, jotka huumeiden kautta ajautuvat ulos, miten niille, jotka menettävät ulkonäkönsä luonnollisen rappeutumisen tietä?
Nämä ovat kaikki kiinnostavia kysymyksiä, joihin tuskin on mitään valmiita ja helppoja vastauksia, mikäli mielikuvituksemme ei ole liian ahdas. Nämä ovat kaikki kiinnostavia kysymyksiä, joita Rainer Werner Fassbinderin ja Pier Paolo Pasolinin tapaiset elokuvaohjaajat tutkisivat, jos eläisivät.

Tunnisteet: pornotutkimus

 4:25 ap. 0 comments

  ASIOIDEN VALMISTAMINEN On asioita, 1) joita ihmiskunta onnistuu valmistamaan, 2) joita ihmiskunta onnistuu toisinaan valmistamaan ja 3) joita se ei onnistu valmistamaan.

Olemassa oleva tekniikka hallitsee tapausta 1. Tapausta 2, tekniikka hallitsee puutteellisesti. Tapausta 3 se ei hallitse.

Tapauksen 1 asioita ovat leipä ja autot.
Tapauksen 2 asioita ovat runot, musiikilliset ja romanttiset tunnelmat. Taidot, jotka voidaan unohtaa ja taas löytää uudelleen.
Tapauksen 3 asioita ovat pyrkimykset joihin ei vielä tai koskaan ylletä: kylmäfuusio, kvanttitietokone, hissi avaruuteen, lähetysvirheetön telepatia.

Näistä tapaukset 1 ja 3 ovat kiistattomasti objektiivisesti todettavia.

Tapaus 2 on erikoinen: se sisältää intention ja lopputuloksen välisen epämääräisyyden. Ei voida sanoa, että liittämällä intentio tunnettuun tekniikkaan saadaan toivottu lopputulos. Jos ajatellaan runoutta: juuri mikään ei ole kokonaan runoutta, mutta melkein kaikessa on vähän runoutta. Se on tekniikalle vaikeampi haaste kuin kulta, joka edustaa tapausta 1. Kaikessa ei välttämättä ole vähääkään kultaa, mutta puhdasta kultaa osataan silti jalostaa. Ensinnäkin tiedetään mitä kulta on, tunnetaan alkuaine: se voidaan analysoida, mitata ja punnita, objektiivisen perustein. Valmistamisen, siis jalostamisen, intentio on analyysin tulos: puhdas kulta. Runoutta valmistamisen intentiona ei voi punnita objektiivisin metodein. Siksi täydellinenkin tekniikka ja muisti saattaa johtaa johonkin muuhun kuin lopulta oikeaan lopputulokseen: jos intentio on epäselvästi nähty. Jos intentio on selvästi nähty: kenties havaitaan, että mikään tiedossa, käytössä tai olemassa oleva tekniikka ei riitä.

"Toisaalta kaikella paskalla, mihin runoilijan on koskettava, on mahdollisuus muuttua kullaksi", väittää Anni Sumari. Mikä siis on muodonmuutoksen tekniikka, jolla kaiken voi muuttaa kullaksi, jolla puhdasta kultaa voi jalostaa kaikesta, vaikka malmiesiintymä ei sisältäisi kultaa juuri ollenkaan? Eikö se vähintään riipu joka kerta eri tavalla lähtökohdasta. Voiko puhdasta kultaa valmistaa mistä tahansa, raaka-aineesta, joka on jo jalostettu joksikin muuksi kuin kullaksi: Ei. Kulta runouden metaforana tuskin on kovin tarkka ja loppuun asti mietitty: sen pohtimista ei kannata jatkaa tämän pidemmälle. Mutta tähän asti se riittää.

Mikä ihme on sitten tämä käsityöläisasenne runouteen? Kuka idiootti kirjoittaa saman runon viiteenkymmeneen kertaan, jos samassa ajassa voi kirjoittaa kokoelman uusia ja huomattavasti parempia. Tietysti sitä kai tekee jos on ihan pakko. Tästä käsityöläisasenteesta en ymmärrä paljon... kenellä voi olla niin tarkasti tiedossa tekemisen intentio... ja toisaalta miten siinä sitten voi jäädä niin kauas sillä hetkellä kun sisäinen kriitikko vaihtaa ammattia ja runoilee lähtökohdan. Haavikkokin sanoo, että runot tulevat yleensä kerralla, mutta että näytelmän saattaa joutua kirjoittamaan kahteenkin kertaan, valitettavasti.

Tunnisteet: a_nurin, aivotutkimus ja neurotiede, idiootti, muisti ja unohdus, teknologia

 3:14 ap. 0 comments

  VALTION TEHTÄVÄ ei ole imeä kaikkein epätoivottavimpien trendien kyrpää. Valtion tehtävä ei ole pakottaa ihmisiä voimaan hyvin. Minä en tahdo ottaa romantiikkaa panttivangikseni. Minä en tahdo ottaa mitään taidetta panttivangikseni. Eikä sanojani tule toistaa minään muuna kuin mielipiteinäni. Runous on aina pakanallista ihastusta poikkeukseen. Runous on aina kuolevaa kieltä, mutta ei koskaan kuollut kieli. Runous on se osa ihmisaivojen toimintaa, jolla elin liittyy toisiin elimiin. Runous on aina ja kaikkialla inhimillisen elämän syvimmässä ytimessä. Tässä on kaksi mielipidettä. Toinen koskee runoutta, toinen sitä mikä minusta kuuluu ihmiselämän syvimpään ytimeen. Tärkeää ei suinkaan ole tutkia epäolennaisuuksilta vaikuttavia yksityiskohtia. Tärkeää ei ole ainoastaan se osa terveyttä, mikä sairaudessa menetetään. Tärkeää ei ole edistymisen nopeus vaan mieluumminkin sen varmuus. Tärkeää ei suinkaan ole muoto, vaan suunnitelmassa olevat oikeat asiat.

Tunnisteet: Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka, Poliittinen muistio, proosa, proosarunoelma, runo

 12:53 ap. 0 comments

  KOSKA BLOGEIHIN EI LIITY MATERIAALISTA VALTAA (ketään ei toistaiseksi voida rahan tai sen puutteen avulla estää bloggaamasta, niin kuin kirjailijoita estetään kirjoittamasta kirjoja), epäpuhtaat motiivit näkyvät suhteellisen räikeästi, ja naurettavastikin, koska niillä ei voida saavuttaa mitään. Ilmaisukanavana blogi suosii puhtaita motiiveja, mikä onkin ainoa tapa saavuttaa jotain historiassa, ja nyt uutuutena ensikertaa myös tosiajassa.

Tunnisteet: bloggaaminen, Poliittinen muistio, vallankumouksen muodot

 9:24 ip. 0 comments

  PARI AJATUSTA RUNOUDESTA Ensimmäinen ajatus. Eilisestä runomaratonista olisi tullut hauskempi, jos esiintymistilaan kiinteästi liittyvään eteiseen olisi asetettu piilokamera ja portsareiden ilmeistä ja eleitä olisi heijastettu esiintyjien takana olevalle suurelle kankaalle.

Portsarit eivät usein ole runoilijoita. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että he kyllä erottavat muita selkeämmin sen mikä runoudessa on huonoa ja toimimatonta, mutta he ovat aika epäherkkiä tajuamaan hyvyyttä ja toimivuutta. Tämä johtuu siitä, että suurin osa kaikesta runouden nimellä kulkevasta yrittelystä on ehdottoman kelvotonta. Portsarit siis tajuavat tämän selkeästi. He eivät tajua, että jokin runous on aivan radikaalisti erilaista kuin se, mikä ei herätä mitään, ja tuntuu lähes ikävystyneeltä, lähes jähmettyneeltä, jäykältä ja innottomalta. Heille runous on jotakin, joka on etupäässä jotakin. Niin kuin heille kaikki asiat ovat jotakin, joka on etupäässä jotakin. He eivät ole runoilijoita. He eivät elä normipoikkeamasta, vaan normista, kiinnittämättä huomiota siihen, miten terve tai sairas normi on. He ovat tavallisia ihmisiä.

Toinen ajatus. Runous on ollut ja tulee varmasti aina olemaan hienoin ja suosituin taidemuoto. Tämä asema vahvistuu sitä enemmän, mitä halvempaa, plastisempaa, helpomminmukanakulkevaa ja kevyempää on runouden tuotanto ja julkaisuvälineistö, ja vastaavasti mitä uuvuttavammalla tavalla raskaampaa ja kalliimpaa on kaiken muun taiteen tuotanto ja julkaisuvälineistö. Runoutta voi tuottaa aivan yhtä uskottavasti kuin Homeros, Keats tai T.S.Eliot, aivan uskomattoman pienin ja jokaiselle ihmiselle mahdollisin aineellisin ja ajankäytöllisin (miestyövuodet, vrt. elokuvat, musiikki jne.) resurssein. Muuta taidetta kuin runoutta tarvitaan lähinnä aistien virkistämiseen ja hereillä pitämiseen. Elokuva ja sinfoniamusiikki kuuluu tähän lajiin. Mutta saman asian ajaa usein ja paremmin myös luonnossa käyskentely. Siksi luonnossa elävä ihminen ei tarvitse muuta taidetta runouden lisäksi, joskin hänelle kaikki toimet ovat runoutta.

Nykyisellä ilmaisten tiedotus- ja julkaisuvälineiden aikakaudella resurssikysymys runoutta kahlitsevana ilmiönä tulee vastaan kielialueiden rajoilla. Jos musiikin tai kuvien tuotanto on runouteen verrattuna raskaampi ja välineellisempi prosessi, sen leviäminen on runouteen verrattuna kevyttä ja rajatonta. Runouden rajojen olemassa olon huomasi eilen melkein kärjistyneenä, jopa suomenruotsalaisten ja suomalaisten runoilijoiden välillä. Mutta paras runous on myös musiikkia, ja tässä elehtivässä epäkäsitteellisessä olemuksessaan se ylittää kaikki kielirajat, välittäen oman kielensä hienouden muilla kielillä puhuvien tietoisuuteen. Sillä tavalla kielistä innostutaan. En minä koulun ruotsintunnilla kyennyt kunnolla edes nukkumaan, mutta luettuani Söredgrania ja Björlingiä, ymmärsin ruotsinkielen kauneuden. Vergiliuksen paimenrunoja ymmärtää täydellisesti kuka tahansa latinaa koskaan näkemätönskään; ja Verlainen maaginen laulu pakottaa meidät hellästi mutta täysin periksiantamattomasti ja kukaties lopullisesti ranskan kieliopintojen pariin. Entä Rilken Orfilaiset sonetit? kuka ei niiden jälkeen palvoisi saksankieltä? Tai silloin kun kuulemme ikivanhan Ahmatovan lukevan nuoruudenrunojaan, emmekö juuri sillä hetkellä tulekin tehneeksi lopullisen päätöksen kansalaisuudesta ja muutosta Venäjän sydänmaille? Eikö se ole eksistentiaalisen varmuuden kirkas hetki? Esimerkkejä on lukemattomia, kaikki runoilijoiden työtä.


Tästä voi kuunnella mitä Henry Miller ajatteli blogeista ja niiden vaikutuksesta vuonna 1949.
http://ubu.wfmu.org/sound/miller_henry/Miller-Henry_New-York.mp3

Tunnisteet: kirjallisuus, musiikki, Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka

 8:45 ip. 0 comments

  HAKUKONERUNOUS - FLARF? Teemu Manninen: "Uskon, ettei yksikään flarffattu runo (niin kuin mikään muukaan runo) toimi sellaisenaan ilman kollaasintekijän manipuloivaa tietoisuutta siitä erityisestä huonoudesta ja irstaudesta, jota kulloinkin haetaan. Kyse on siis sanomasta, ei pelkästä sanonnasta. Flarfillakin on oltava viesti. Runoilijan haaste on edelleen tuon viestin olemassaolosta viestittäminen: yhteiskunnan karmeus, jonka yhteiselle legitimoinnillemme emme halua itseämme paljastaa, on sekin, tietyssä mielessä, sopimus - siis tämä yhteinen kammomme."

Flarffattu runo, tai mieluummin sanoisin hakukoneavusteinen runous yleensä, voi olla

”runoutta, joka hyödyntää internetistä löydettyä (tai muuten löydettyä) sairasta, inhottavaa, kammottavaa, mautonta, tökeröä, poliittisesti epäkorrektia, latteaa, naiivia, kuvottavaa ja täysin uskomatonta kielenkäyttöä yhdistellen näitä elementtejä kollaasin menetelmin toisiinsa siten, että syntyy eräänlaista itseään ironisoivaa ihmisen syvän typeryyden (ja samalla kaiken inhimillisen näennäisälyllisen toiminnan) parodiaa, joka ei enää saisi naurattaa, vaikka sille nauraakin vedet silmissä”

mutta sen ei tarvitse olla mitään tällaista. Tiettyä internetille tyypillistä, vääristynyttä tekstiavaruutta, josta kieltämättä löytyy yllimäärin "sairasta, inhottavaa, kammottavaa, mautonta, tökeröä, poliittisesti epäkorrektia, latteaa, naiivia," ei tarvitse välttämättä painottaa näin, tai siis sitä voidaan suodattaa miten vaan.

Kaikki tekstit ovat hakukonerunouden materiaalia. Parodista ulottuvuutta ei tarvitse olla. Mutta asiat kieltämättä menevät paljon vaikeammiksi, jos aletaan käyttää sinänsä kirjallisesti uskottavaa lausetta kollaasin materiaalina. Juhana Vähäsen kollaasit kyllä osoittavat, että tällainen tapa onnistuu mainiosta. Jos Vähäsen lähteet olisivat googlattavissa, mikään ei estäisi luomasta mielenkiintoisia hakustrategioita oikeiden lauseiden täsmälöytämiseksi.

Googleavusteinen runous on minusta pohjimmiltaan musiikkia, joka syntyy kielen käytännöistä. Parhaassa googlerunossa ei käytetä googlea ollenkaan, sellaista on esimerkiksi Jyrki Pellisen runous aika-ajoin. Pellisellä on kaikki tarvittavat hakukoneet päässään, eikä hänen tarvitse keksiä mitään. Kaikilla aloittelevilla ei kuitenkaan ole pellisen hakuavaruutta synaptisessa käytössään, joten he pyrkivät samaan Googlen avulla: ettei tarvitse keksiä mitään. Sillä pakonomainen keksiminen on parhaimmillaankin surkeaa (ellei sitten ole esteettinen koominen keino niin kuin Rousseaun Tunnustuksissa, jotka ovat kyllä tekemättömien tekojan ja rikosten vilpitöntä ja liikuttavaa tunnustamista), eikä milloinkaan vedä vertoja sille mikä on totta (myönnän että tämä on hyvin slaavilainen ajatus). Mitä suurempi moninaisuus hienostuneita käytäntöjä meillä on tekstuaalisessa hakuavaruudessa, sen mielenkiintoisempaa täsmällisempää piirrettä, vivahdetta, elettä, rytmiä, hahmoa, liikattä, pääsemme hakukoneella havaitsemaan, systematisoimaan ja komposoimaan.

Mitä enemmän meillä on verkkoon kirjoittavia Volter Kilpiä, vianankarjalan runomummoja ja Jyrki Pellisiä (heille kaikille pitäisi hankkia tietoneet ja opettaa heitä käyttämään blogeja, tai hankkia kotiavustaja, Dostojevskin suomalainen sihteeri, joka kirjoittaisi sanelun, laulun, verkkoon, blogilistalle) sen paremmat mahdollisuudet on hakukonerunoudella, joka suhtautuu näihin lähteisiin samalla intohimoisella kunnioituksella kuin Stravinskin partituurit venäläiseen kansanmusiikkiin, tai Pellisen runot Pellisen pään sisältöön.

Tunnisteet: Dostojevski, etsiminen, Jyrki Pellinen, kirjallisuus, Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka, Suomi, Venäjä

 8:31 ip. 8 comments

  TEKSTIKONST - TEKSTTAIDE Eilinen runomaraton ravintola Dubrovnikissa parani tasaisesti loppua kohden, tai sitten kysymys oli alun alkaen mahdottoman kivuliaan olotilani vaiheittaisesta helpottumisesta. Mukana oli tuttuja ja tuntemattomia yllättäjiä. Jyrki Pellinen oli oma tuttu itsensä, luki jyrkimäistä tekstiä, mutta yllätti valitsemalla varhaista materiaaliaan Niin päinvastoin kuin kukaan (Otava 1965). Aki Salmelalta kuultiin jo tavaramerkiksi muodostunutta epälausuntaa ja poeettista mutinaa, diskreettien, esityksen aloittavien ja päättävien tokaisujen välissä. Eino Santaselta kuultiin tuttua ja uutta, lähes syyttävä, sinuteltu surrealistinen kihlajaispuhe, joka varmaan saisi kihlautuvat vielä kerran miettimään aikeitaan. Teitittelymuotoa voisi kokeilla. Uutta oli jonkinlainen ranskaan, tarkemmin sanottuna en muista mihin, sijoittuva riikinkukkotarina, joka lausuttiin varmaan santaslaiseen korkeaan juhlapuhetyyliin, mutta joka kuitenkin vaatisi, jostain syystä, uutta lukukertaa.

Joitain ruotsalaisia, vain ulkonäöltä mieleenjääneitä lausujia (koska kielitaitoni on auttamaton), kuultiin kaiken aikaa ja ohella.

Cia Rinne, jonka tekstitaidenäyttelyn avajaisissa Laivurinkatu 43 piipahdin jo aiemmin iltapäivällä, oli minulle ensimmäinen varsinainen yllättäjä. En ollut ilmeisesti oikein galleriassa sisäistänyt Rinteen tyyliä, sillä esitys oli hienostuneessa jännittävässä sensuellissa musikaalisuudessaan vertaansa vailla (siksi en halua verrata häntä esimerkiksi John Cageen, jonka asennoitumisessa tektiin on kyllä paljon samaa). Cia Rinne oli selvästi siunatussa tilassa niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Ruotsalaisista runoilijoista melkein ainoana mieleen jäi Ulf Karl Olov Nilsson, jolla oli todella mielenkiintoisia tekstejä ja loistava presenssi. Nilssonilta kuultiin myös hulvatonta ruotsinnnosta markiisi de Saden Filosofia budoaarista, jonka Tommi Nuopponen on ylivertaisena kulttuuritekonaan meidän kielelle täydellisen nautittavasti tuottanut.

Teemu Mannisen ekspressiivinen rentous ja välittömyys olivat omaa luokkaansa, ja melkein laulullisen ilmaisun dynaamiset rekisterit käytettiin tarkkaan hyödyksi. Harva osaa niin vakaasti ja itsevarmasti tukeutua nauruun, ironiaan, kontekstitietoisuuden turvaverkkoon kuin Manninen, näsäviisauden, banaalin, viisauden ja pateettisuuden rajoja tutkivassa ilmaisussaan.

Leevi Lehdolta kuultiin uusimman kokoelman materiaalina hieno musiikillinen ääneruno, joka koostui suomenkielen sanojen päätteistä. Joistain päätteistä erotti selvästi sen, mistä mahdollisista sanoista ne oli irrotettu, jotkut päätteet taas olisivat sopineet mihin tahansa ja abstrahoituvat täysin. Teksti ikään kuin tuntui lähestyvän joitain merkityksiä, mutta jäi jotenkin esikiellellisen laulun tasolle. Ekspressiivistä kiihkoa löytyi.

Minusta illan todellinen debytantti oli nuori Jonimatti Joutsijärvi, josta löydettiin uusi täysiverinen suomalaisen eksistentialismin ylevä edustaja. Hänen traditiostaan ei puutu loistavia karismaattisia edeltäjiä, Siljosta Haanpäähän, Mukasta Koivumäkeen. Joutsijärven suvereeni ulkomuistista resitoitu de kooninglainen abstrakti eksperssionismi toimi kaikilla tasoilla: vakuuttava teksti ja ilmaisukeino olivat yhtä.

Peter Mickwitzin teksteistä en saanut tolkkua huonon kielitaitoni takia, mutta veikkaampa niiden olleen hyviä. Mickwitziä saadaan kuulemma suomeksi Jyrki Kiiskisen käännöksinä.

Illan loppupuolella Juhana Vähänen luki pitkän ja ihmeellisen proosarunonsa, joka oli taiteellisessa hienostuksessaan yksi illan ehdottomia kohokohtia. Mitä pidemmällä teksti eteni sen enemmän Vähäsen elegantti terve huumori kirvoitti hillittyä hysteeristä naurunhihitystä yleisössä. Teksti oli todella hauska, mutta on vaikea sanoa, mikä siinä oli hauskaa. On vaikea sanoa mistä siinä puhuttiin, mutta sen uskaltaa ehkä sanoa, että siinä puhuttiin jostain hyvin olennaisesta asiasta. Siinä tunnuttiin seikkailevan konkreettisessa todellisuudessa, missä tahansa, lauseiden väliset siirtymät saattoivat olla todella pitkiä tai todella lyhyitä. Mutta siinä pysyttiin kaiken aikaa jossain, ihan tietyssä tilassa (viittaan Cia Rinteen siunattuun tilaan).

Miia Toivio onnistui esityksessään myös erinomaisesti. Ilmaisussa oli latautuneisuutta, voimaa ja tarkkuutta, joka tuntui ajoittain olevan mielenkiintoisessa ristiriidassa tekstin moninkertaisesti ironisten sisältöjen kanssa.

Lopuksi kuultiin ruotsalaisten elektronimusiikki-teksti-esitys, joka aika ajoin kuulosti siltä että miehet tietävät mitä tekevät (näyttivät vähän Tommi Perkolan serkuilta... onkohan Tommilla sukujuuria Ruotsissa).

Illan aikana kuultiin paljon useampia esityksiä kuin olen tässä maininnut. Pahoittelen kielipuolisuudestani (itselleni) syntyvää vahinkoa.

Tunnisteet: biografinen, Jyrki Kiiskinen, Jyrki Pellinen, Kiiltomato, kirjallisuus, Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka, Tommipommi

 4:53 ip. 4 comments

  HESARI Leevi Lehto: "Toinen osa on julkaisemisen ja kilpailun vapaus. Olen ottanut Hesarin esiin (ja päättänyt pitää sen siellä) siksi, että tämä ihanne ei sen edustamalla alueella (ja sen syystä) toteudu. Kilpailun ja vapauden sijalla on yhden julkaisun ja yhden yhtiön monopoli eli määräävä markkina-asema, niin kuin kilpailulainsäädännössä sanotaan. "

Miksi Suomessa ei ole Hesarille kilpailijaa? Liian mahtava henkinen ja aineellinen haaste? Aito, riittävän suuri kilpailija, ilman mitään ohjelmanjulistustakin riittäisi puhdistanmaan ilmaa.

"Haluamatta kärjistää huomautan, että valtajulkisuus on tuskin missään läntisessä demokratiassa yhtä keskittynyt kuin Suomessa."

Michel Onfrayn Kapinallisen politiikassa esittämä analyysi Ranskasta on viimeistä piirtoa myöten sovellettavissa Suomen nykytilanteeseen, joten luulen, että Ranskassa tilanne ei sen mukaan mitä Onfrey keksii kirjoitaa, voi käytännössä olla paljon parempi. Vaikka valtajulkisuus ei Ranskassa ole yhtä keskittynyttä kuin Suomessa, onko se aidosti moniarvoisempaa? On varmaankin, paljonkin. Mutta miksi ihmeessä kaikki se mitä Onfray sanoo jää kaikesta huolimatta voimaan, niin Ranskassa kuin Suomessa?

Tunnisteet: Suomi

 8:29 ip. 0 comments

  HELSINGIN SANOMIEN PÄÄKIRJOITUS prostituutiosta taas oikein asiantunteva ja pätevä. Onhan selvä, että prostituutio on Suomessa nykymistassaan valtava yhteiskunnallinen ongelma, joka pitää kieltää. Syytä ei pidä kieltää. Prostituution vaino muistuttaa Stalinin runoilijavainoja: prostituoitu kun kiteyttää näiden vallan ytimessä puuhailevien stalinistien omat toimintatavat liian kirkkaasti. Aivan kuin heidän hommansa ei olisi ihmiskauppaa. Yhtä vähän Helsingin prostituoidut taitavat olla siitä "riistosta" itse tietoisia. Jokainen asiaan perehtynyt tietää, että he ajavat SEL -luokan mersuilla, ja monilla on omistuksessaan kaksi, kolme keskusta-asuntoa. En ole vielä Suomessa nähnyt kurtisaania, jolla ei olisi varaa tuhansien eurojen kelloihin ja koruihin. Entä sitten nämä asiakkaat, joita tässä kriminalisoidaan? He ovat köyhiä, koska heillä ei ole varaa joka kuukausi lentää lentokoneella seksimatkakohteisiin niin kuin ylellisyystoimittajilla. Ahkeran, ehkä kuukausien raatamisen ja orjuuden hedelmänsä he kantavat palkkapäivänä kurtisaanille, palauttaakseen ihmisarvonsa edes muutamaksi sekunniksi, saadakseen edes hetken hellyyttä, tunteellisuutta ja oikeanlaista hoivaa. Sitä en oikein ymmärrä, että kenellä tämä ammatinharjoittaminen tai seksinostaminen tuottaa sitä yhteiskunnallista haittaa? Suojaus tauteja vastaan on keksitty... Suomessa prostituutio on joka tapauksessa todella kilttiä, siistiä ja näkymätöntä verrattuna, monien maiden katu- ja maanteidenvarsiprostituutioon, joka on selkeästi työntekijälleen helvetti. Käsitykseni mukaan useimmat naiset toimivat, ainakin Helsingissä, yksityisyrittäjinä, ilman mitään "rikollisjärjestöä", ellei sellaiseksi lasketa asuntoja kierrättävää verkostoa. En ole milloinkaan havainnut vilaustakaan mistään parittajista, siinä mielessä kuin ulkomailla poikkeuksetta.

Tunnisteet: mitä voidaan tietää, seksuaalisuus: sukupuoliinjakautumisen fenomenologia, Stalin, Suomi, tämän- ja tuonpuoleisuuden dialektiikka

 5:11 ip. 4 comments

  TYCHO BRAHEN KALENTERI (Sedikseltä) listaa huonon onnen päivät: Tammikuussa niitä ovat 1, 2, 4, 6, 11, 12, 20; helmikuussa 11, 17 ja 18.; maaliskuussa 1, 4, 14 ja 15; huhtikuussa 10., 17. ja 18.; toukokuussa 7. ja 18.; kesäkuussa 6.; heinäkuussa 17. ja 21.; elokuussa 20. ja 21.; syyskuussa 16. ja 18.; lokakuussa 6. päivä; marraskuussa 6. ja 18 päivä ja joulukuussa 6., 11. ja 18. päivä.

Olisi hauska tietää mihin nämä perustuvat. Toistaiseksi voin vain todeta että marraskuun 18. ainakin pätee. Perjantaina kärsin kammottavasta riidanhaluisesta olosta, kuten edelleenkin. Saa nähdä helpottaako se tässä välillä, ennen kuin taas saavutaan huonovointisuuden ytimeen.

Tunnisteet: mitä voidaan tietää

 2:18 ap. 4 comments

  KANSANLUONTEEN SUPPENEMISALUEET: POPULISMI JA MAGIA Vaikea tätä soppaa on selventää. Varsinkin kun muistan isoäitini olleen hysteerisen tuneherkkä, mutta mahdollisimman vähän runollinen, kylläkin uskonnollinen tai ainakin taikauskoinen, tyyppi.

Ehkä mainittu herkkyys on se jokin mikä kaikessa, jopa poliisin ammatissa kiintyy runolliseen, poeettisen hahmotuksen kautta mielekkääksi tekemiseen, jokin potentiaalinen ominaisuus kaikissa ihmisissä, joka pyrkii merkityksellistämään maailman ja asiat jotain muuta kautta kuin sosiaalidarwinistisen pelin säännöstön pohjalta (eräänlainen helpotus ja henkireikä,niin häviäjille kuin voittajille). Tämä poeettinen hahmotus varmaan esiintyy juonteena kaikessa enemmän tai vähemmän taipumusta edellyttävässä inhimillisessä toiminnassa. Nimittäin esimerkiksi ammatit koetaan perinteisesti sitä arvostettavimmiksi mitä enemmän niihin liittyy poeettisen kuvittelun kerrostumia. Lääkäristä tai juristista ei ole pitkä matka näytelmäkirjailijaan. Insinööristä ei ole pitkä matka dekkaristiin... matemaatikosta ei ole pitkämatka lastenkirjailijaan... sotilaasta ei ole pitkä matka runoilijaan, kun asiaa tutkitaan puhtaasti poeettisten hahmojen kannalta.

Runous on aina ja kaikkialla inhimillisen elämän syvimmässä ytimessä... vakiintuneessa yhteiskuntajärjestelmässä, jossa nopeiden voittojen mahdollisuudet ovat eliminoitu. Nopean valtauksen, sodan, haudan- ja pankkiryöstön muutoskaudella ei runous tietenkään näyttele mitään roolia.

Runous ei ole muutoskauden ilmiö, vaan se on sitä mikä asioissa on kestävää ja kiinnostavaa, jaollista ja hauskaa. Siinä mielessä runous on elämän ydin, koska se syntyy vakiintuneesta pitkän tähtäimen elämäntavasta. Runous ei tietenkään voi muuttaa maailmaa, koska maailma on runouden kehkeytymisen edellytys. Jos maailma ei sulkisi korviaan vaan kuuntelisi ihmisen hiljaista kaipuuta, siitä vähitellen tulisi runollinen paikka.

Pitkälle vakiintunut ja hienostunut kulttuuri on arkipäiväisissä käytännöissään lähellä runoutta. Sellaisen kulttuurin säännöstä on erittäin vaikea lausua tai kirjoittaa, koska se ei ole kirjoitetussa sanassa, vaan maailman demonstratiivisessa jatkuvasti miljardeja kertoja rinnakkaisessa tapahtumisessa kehkeytynyt. Maailman sattuma-avaruus, tapahtumien todennäköisyysavaruus on aina jotain suurempaa kuin mihin yksikään mielikuvitus kykenee (Nabokov väittää toista, mutta hän olikin luopio eikä kirjailija). Jos kuvittelemme mielikuvituksemme pystyvän samaan tai enempään kuin elämän luonnollinen tapahtuminen, se ei niinkään kerro mielikuvituksemme erinomaisuudesta kuin ympäröivän totunnaisen elämämme latteudesta.

Kaaos polarisoituu niin että ihmisten reaktiot alkavat muokkaamaan syistä aiheutuvia seurauksia. Kultuurinen ihminen ei tyydy olemaan pelkkä ulkoisten voimien vahvistin, vaan hän alkaa muokkaamaan todellisuusvaikutustaan luonteensa oman logiikan mukaan. Mitä pidemmälle hän on libertiinin radikaalin vapauden ja omaperäisen utooppisen filosofiansa läpitunkema, sen enemmän ja räjähtävämmin hänen sanansa ja tekonsa synnyttävät reaktioita, radikaleja kohtaamisia, suunnan muutoksia ja elämää. Kun samasta syystä aiheutuu entistä todennäköisemmin jotain muuta kuin ennen, jotain muuta kuin on totuttu näkemään, on kulttuuri muuttunut. Ja siihen on ollut myötävaikuttavana kentien vain m,uutama henki, jotka ovat keksineet libertiinin tavan elää, siinä ympäristössä, joka sattuu kulloinkin olemaan historiallinen totuus ja vääjäämättömyys. Se voi olla muoti, tai lopullisempi heilahdus. Tekniset vallankumoukset aiheuttavat tällaisia muutoksia. Ihminen valitsee reaktionsa ja käyttäytymisensä metaforan uudelleen. Se millaista kokemamme elämä todellisuudessa syvimmiltään on, johtuu näistä kollektiivisen käyttäytymisluonteen, kansanluonteen prosseisseista. Kansanluonne saattaa uudessa historiallisessa tilanteessa paljastaa uuden heikkouden, joka oli sen aikaisempi vahvuudeksi tulkittu ja juhlittu ominaisuus. Kansanluonne on voimakkaimmin kieltä kehittävä, kuolettava, kulttuuria hienostava, karkeistava, voima. Runous on sen armoilla kokonaan. Runous ei voi muuttua kokonaan ylikansalliseksi, kirjalliseksi, niin kuin magia. Negatiivisessa tapuaksessa, runoilija, halutessaan pysyä tehtävässään, joutuu keksimään sisältönsä: hänestä tulee populisti tai maagi. Hän vieraantuu tehtävästään.

Kansanluonteen positiivisessa tapuksessa keksinnön kohteeksi jää taiteellinen keino: sisältö saadaan kansan kollektiivisesta geniuksesta annettuna. Edellisessä tapauksessa taiteellinen keino ei uusiudu, koska huomio kiinnittyy "kekseliäisyyteen" ja "mielikuvitukseen"´(populismi), tai niiden analyysiin (magia), jotka ovat yksilön ominaisuuksina aina harhaa. Normaalitilanteessa kekseliäisyys on yhtä kuin kansanluonne, ja mielikuvitus on kollektiivinen äly. Runoilija vain ottaa nämä työvälineet omikseen. Jos nämä välineet eivät ole käytössä... runoilija ei voi kokea mitään omakseen... kaikki muuttuu simulaatioksi, uskotteluksi tai magiaksi. Kirjallisuus muuttuu uskottavien teosten tekemisen simuloimiseksi. Elämän simuloimiseksi, tapahtumisen simuloimiseksi, abstrakteiksi työnäytteiksi, joissa on eksplikoidut arvosteluperusteet. Voimannäytteiksi, voimanponnistuksiksi, kuolemaa uhmaaviksi pönötyksiksi, keikkea herkkyyttä herjaaviksi teknisiksi yhdenmiehen maailman ennätyksiksi lasinsirpaleiden ja auton romun syömisen sekä paljaalla nyrkillä naulojen hakkaamisen oudoilla saroilla.

Tunnisteet: avaruudet ja ulottuvuudet, henki ja logiikka, Nabokov, okkulttinen filosofia, paikka, vieraantuminen

 10:38 ip. 4 comments

  TUNTEVAT ROBOTIT ovat kohta teollisuudessa, esimerkiksi vaikeiden kappaleiden hionassa ja laserhitsauksessa arkipäivää. Ihmiskäden symmetriset mallit voitaisiin kiinnittää voimaohjatun robotin kahteen anturiin pianistin malliksi. Pianon ääntä voitaisiin tarkkailla binauraalisella keinopäämallilla. Rekisteröityä voitaisiin verrata esimerkiksi kaikesta äänitetystä pianokirjallisuudesta koostuvaan opetusmateriaaliin. Keinopianistilta voitaisiin pyytää uutta tyylillistä tulkintaa tunnettujen levytysten pohjalta. Toisessa tapauksessa voitaisiin pyytää konetta soittamaan kappale täsmälleen jotakin tiettyä levytystä matkien.

Kone opettelisi kappaleet aina "korvakuulolta" imitoiden, vertaamalla keinopäällä äänitettyä, pianolla tuotettua ääntä, johonkin tiettyyn levytykseen. Robotin voimanohjausta säädettäisiin adaptiivisesti niin, että ääni, tahti, fraasi, taite, osa, kappale lähestyisi levytettyä asymptoottisesti. Kun levytys olisi kokonaan harjoiteltu, sitä voitaisiin kohettaa paikkaamaan virheet. Virheenkorjaus voisi perustua digitaalisessa muodossa olevaan partituuriin. Näin harjoiteltaisiin yksitellen kaikki olemassaolevat levytykset. Sitten erilaisista tulkinnoista voitaisiin luoda hybridejä tai karikatyyrejä tai neutralointeja. Esimerkiksi dynaamisen vaihtelut voitaisiin poistaa, mutta mikroajankäytöllisiä trendejä lisätä. Dynaamiset vaihtelut voitaisiin potensoida. Legatot muuttaa stakatoiksi, ja päin vastoin. Välillä voitaisiin lainata esimerkiksi kosketus tai pedaalinkäyttö joltain toiselta. Mielenkiintoinen kokeilu voisi olla sellainen, että kone laitettaisiin opettelemaan aina itse soittamansa äänite, matkimaan itseään, tekemään itsestään karikatyyri. Tätä rekursiota voitaisiin toistaa mielivaltainen määrä.

Mitä hyvää tällaisesta robotista seuraisi? Pianokilpailut voitaisiin lopettaa turhina ja naurettavina. Ihmisen olisi keksittävä jotain uutta kilpaillakseen koneen kanssa. 9:40 ip. 0 comments

  SUOMALAINEN RAKKAUSTARINA "Romaani on tärkein. Suomalaiset rakastavat kaunokirjallisuutta. Dekkarikin on romaani, mutta eipä ole dekkaribuumista huolimatta yhtään dekkaria yltänyt vielä Finlandia-ehdokkaaksi. ">>

Dekkaribuumi oli lyhyt vaihe Edgar Allan Poen tuotannossa.

Suomalaiset rakastavat kaunokirjallisuutta. Siksi Aleksis Kiven elämä oli mitä oli. Suomalaiset rakastavat hyvää journalismia eivätkä satuja. Siksi meillä iltapäivälehtien kannet ovat mitä ovat. Suomalaiset rakastavat hyvää tv-viihdettä. Siksi mummot kuolevat sydänkohtaukseen nähdessään Ridgen elävänä. Suomalaiset rakastavat hyviä mediakasvoja. Siksi meillä on Mertaranta. Suomalaiset rakastavat hyvää musiikkia. Siksi meillä on tangomarkkinat. Suomalaiset rakastavat hyvää mainontaa. Siksi meillä on Vesa Keskinen. Suomalaiset rakastavat romantiikkaa. Siksi meillä on Marika "salarakas" Fingeroos. Suomalaiset rakastavat kaikkein menestyneimpiä urheilijoita. Siksi Matti Nykänen on vankilassa. Suomalaiset rakastavat vilpittömyyttä ja älyä. Siksi Paavo Lipponen on vähintään pääministeri. Suomalaiset rakastavat luontoa, metsiä ja tuhansia järviä. Siksi Pentti Linkolalta loppuu työ, eikä hänen tarvitse hermoilla mistään.

Tunnisteet: Edgar Allan Poe, Matti Nykänen, rakkaus, Suomi, Vesa Keskinen

 6:37 ip. 0 comments

  KASVOT -MONIKKO on minusta ihan mainio. Kasvot ovat kyllä aina sen verran epäsymmetriset, että oikeaa ja vasenta puoliskoa voidaan puhutella erikseen - epäsymmetria ilmeisesti myös johtuu siitä, että niitä tosiaan puhutellaan erikseen aivokuorenpuolikkailta, ristiinkyketysti.

Teitittely on vähän samantapainen ilmiö. Puhutellaan kunnioittavan etäisyyden päästä, tunkeilematta, tunnustaen, että kasvot saattavat olla naamio, joka kätkee taakseen useampia persoonia. Teitittely tunnustaa kiusallisen uteliaisuuden ja tungettelunhalun puutteen, vähintään se tunnustaa kasvokolikon puolikkaat.

Tunnisteet: mainostaminen ja kätkeminen

 6:26 ip. 0 comments

  MITÄ IHMETTÄ LAHJAKKUUS ON? kysyy Teemu Manninen.

En lue hänen tekstiään nyt pidemmälle vaan vastaan heti itse: lahjakkuus tarkoittaa esimerkiksi tasapainotaiteessa ja gymnastik-voimistelussa tiettyjä myötäsyntyisiä koordinaatioon, lihasten ominaisuuksiin ja hallintaan liittyviä piirteitä, jotka ovat lajiin huomattavasti tavallista väestöä sopivampia. Se ettei kolmen pallon tai fuugalinjan jongleerauksesta siirtyminen neljään onnistu, johtuu usein lahjakkuudesta: siitä että kolmea osattiin jongleerata harjoittelematta.

Lahjakkuus on jonkinlaista erinomaista soveltuvuutta. Esimerkiksi ihmisten musiikilliset myötäsyntyiset kyvyt vaihtelevat tyrmäävän paljon. Pianisti on sitä kiinnostavampi mitä laajempia vaikeuksien vuoristoja hän on joutunut ylittämään omassa itsessään tullakseen myöhäisellä iällä, melkein vanhuuden kynnyksellä lupaavaksi pianistiksi. Yksikätisyys ja erilaiset synnynnäiset pakkoliikkeet ovat varma vihje vanhemmille siitä, että pianistin uraa lapselle kannattaa ainakin harkita: vaikeudet jotka näistä ominaisuuksista seuraavat jo pelkän pianotuolilla tasapainossa pysymisen kannalta ovat pedagogisia tajuntoja sumentavaa luokaa. Siinä ollaan lähtökohtaisesti riittävän etäällä klaviatuurin kosketustaiteen monokromaattisen tasaisuuden edellytyksistä, niin että matkan pituus vertautuu suoraan päämäärän ehdottomaan suuruuteen.

Kirjoittaja puolestaan on runoilijana vähälahjainen jos häneltä puuttuu tunteiden runsautta, kykyä tarvittaessa hienoon tyyliin sekä eleganttiin keveyteen. Kirjoittaja voi yrittää kehittää kykyjään, mutta tiettyä runoilijoille ominaista äärimmäistä tunneherkkyyttä ei voi kehittää, vaan se täytyy omata myötäsyntyisesti.

Erittäin tunneherkkäkin ihminen voi pitkään kuvitella olevansa samanlainen kuin muut, mutta jotenkin viallinen, kokea epäviihtymystä ja ihmetellä maailmaa. Siksi depressiota ja melankoliaa ei sairautena turhaan ylistetä! Syvään koomaa lähenevään depressioon äkkiä vajoava tunneherkkä Proust-lapsi kokeekin mielenkintoisen montaasileikkauksen: edellisenä päivänä hän on tunnetilojensa tiedoton paratiisiasukki, seuraavana päivänä häntä ei erota vanhainkotisairaalan vuodeosastolla pitkäaikaisdepressiossa makaavastya 90-vuotiaasta mummosta muu kuin ikävuosien lukumäärä.

Tällainen inhimillisen elämän ääripäiden hetkellinen välähtäminen, ei vain silmien eteen, vaan osaksi omaa jakamatonta kokemusmaailmaa, muuttaa henkilön persoonallisuuden lopullisesti, sillä sen aiheuttamaa kauhua ei ole liioiteltua verrata tuntemattoman Jumalan lyömäksi joutumiseen. Henkilö joka on omassa elämässään kokenut tämän montaasiteknisen mestariteoksen, ei milloinkaan enää kyseenalaista oman tunneherkkyytensä mittaamatonta arvoa, ja taistelee loppuun asti ollakseen vajoamatta porvarillisen elämän unettavaan tyhjänpäiväisyyteen, joka ei (hänelle) ole mitään muuta kuin salaa hiipivä depressio ja hiljainen kuolema.

Tunnisteet: Proust

 11:24 ip. 5 comments

  Leevi Lehto: "Keats jättää meidät tavallaan roikkumaan taivaan ja maan väliin tokaistessaan yhtäältä ironisesti, että taide "teases us out of thought" (jonka toistaiseksi joudun kääntämään väljästi "unohduksen tarjoamiseksi"), toisaalta summatessaan vähän väsyneesti kaiken tietämisemme ehdot paljon puhuttuun ja parjattuunkin kaneettiinsa, johon Wittgensteinillakaan ei silti ole ollut paljon lisättävää: "Beauty is truth, truth beauty"."

Unohduksen tarjoamiseksi mistä?
Eikö se ole jotakin, minkä muistamiseksi jonkin toisen unohtaminen on välttämätötä?
Lumoutunut olotilahan sen täytyy joka tapauksessa olla, muuten unohdus olisi kuoleman kaltainen.
Poisso-olo tai länsäolo.... riippuu mantereesta, jolta asioita tarkastellaan.
>>

Tunnisteet: a_nurin, muisti ja unohdus

 10:52 ip. 0 comments

  KEMPPISELLÄ ASIAA KOOTTAVISTA >> Kemppinen on yksi bogistanin odotettuja tulokkaita. Luulenpa että paras hänen suunnaltaan antaa vielä odottaa kehkeytymistään. Mainostetaan nyt, että Kemppisen burleski käännös libertiini Catulluksen runoista on tyylipuhdas klassikko, joka kuuluu jokaiseen suomalaiseen hyvin varustettuun kirjahyllyyn. Esikoisrunokoelmastaan on jäänyt mieleeni ilmapistooliammuntaharrastusta käsittelevä runo, jossa oli vertaus ilmapistoolin äänestä ja jonkin asian kylmään veteen kastautumisesta. 9:44 ip. 0 comments

  KEKSITTY KIRJALLISUUS Tommipommi: "Todennäköisesti silloin pidetään jokseenkin surkuteltavana sitä, että joskus piti tyytyä lukemaan sellaisten ihmisten juttuja, jotka käyttivät pääosan ajastaan kirjoittamiseen. Ihmetellään mitä mielenkiintoista sellaisella ihmisellä edes periaatteessa voisi olla kerrottavanaan."

Tätä samaa olen miettinyt lukiessani Iiro Seppäsen extremelajeista kertovaa kirjaa. Iiro Seppäsen yksi kappale vastaa sisällöltään sataa nykyaikaista jännityskirjaa ja viittäkymmentä populaarititeellistä kirjaa. Syy on hyvin yksinkertainen: Seppänen kertoo lapsellisissa kouluaineissaan vain sen mitä on itse tehnyt ja kokenut.

Nykyajan fuitiokirjailijat joutuvat keksimään sisältöä tuotteisiinsa, vaikka kaikki keksiminen pitäisi kohdistaa taiteelliseen keinoon, niin kuin Proust ja Tolstoi tekevät. Keksityssä jutussa huonoa on se, että se tuntuu heti keksityltä, eikä minkäänlaista todellista kiinnostavuutta voi olla edes teoriassa.

"Jos kirjat kirjoitettaisiin asioiden ilmaisemiseksi, niiden pituus vaihtelisi tasaisesti esimerkiksi välillä 1-10000 sivua. Näin ei tietenkään ole. Netissä asiat voi ilmaista juuri niin lyhyesti kuin on tarpeen. Kirjailijan professio ja kuuluisa luomisen tuska perustuu vain siihen, että media on vaatinut tarpeetonta monisanaisuutta. " Tommipommi

Tunnisteet: Proust, Tolstoi, Tommipommi

 9:11 ip. 1 comments

  EROTTUMISTARVE inhimillisenä päämääränä on yhtä outo kuin samaistumistarve. Ihmiset jakaantuvatkin tämän periaatteen mukaan kahteen luokkaan: toisessa luokassa ovat ne jotka kokevat tarvetta erottua tai samaistua, toisessa luokassa ovat ne, jotka eivät koe.

Ainutlaatuisuutta on erottumisen tai samaistumisen tarpeen puuttuminen. Tämä johtuu siitä, että ainutlaatuinen erottuuu muutenkin niin räikeästi, ettei hänelle voi tulla mieleen toivoa vielä suurempaa välimatkaa lajitovereihin. Samastumisen kohdetta ainutlaatuinen ei vaan löydä. Ainutlaatuisuus päin vastoin kuin yksilöllisyys tahtoo sopeutua, ja etsii keinoja oman erottuvuutensa kätkemiseen, mahdollistaakseen edes jonkinlaisen yhteisöllisen elämän. Ainutlaatuisuus ei kuitenkaan onnistu kätkemään itseään täysin, ja tämä aiheuttaa vaaran: määrättyä yksilöllisyyttä ja suljettua estetiikkaa tavoittelevien viha kohdistuu ainutlaatuisen negatiiviseksi koettuun olemukselliseen ja todelliseen erottumiseen. Yksilölliset tavoittelevat positiivista ja tahdonalaista erottumista, ja uskottelevat, että sellainen voi pelkkien merkkien ja symbolien tasolla olla mahdollista. Mutta ihmislajista voi erottua positiivisesti vain hyvin rajatussa ja harvinaisessa tapauksessa: laji on yhtä kuin täydellisyys, hyvin tarkka omasta ylpeyydestään ja parhaimmuudestaan. Esimerkiksi tekemällä jossakin jo lanseeratussa urheilulajissa maailmanennätyksen, voi pienen hetken erottua positiivisesti. Mutta sekin on hyvin merkityksetöntä toisten ihmisten kannalta.

Ainutlaatuisuus on luokiteltavuuden antinomia, siis eriasia kuin yksilöllisyys. Yksilöllisyydet voidaan aina luokitella valitsemalla luokitteluperusteeksi heidän tarpeensa erottua tai samastua. Samanlaisesta tarpeesta syntyy luokka. Vaikka ilmenemismuodot olisivat näennäisen erilaisia, sisäinen dynamiikka ja psykologia on täsmälleen yhdenmukainen.

Siinä missä yksilöllisyyden alkusiemen on myötäsyntyistä, ainutlaatuisuus on kokonaan vaativan rakennustyön, hengen ja tunteen tulos. Yksilöllisyys on variaatio, ainutlaatuisuus on teema.

Tunnisteet: samuus - ero - vastakohta

 7:52 ip. 0 comments

  MARKUS LEHTIPUUN MATKAOPAS Vienan Karjalaan on paras koskaan lukemani matkaopas. Tarkat ja mielenkiintoisella tavalla omaperäiset ja ytimeenpureutuvat havainnot sekä käytännölliset ohjeet pätevät hätkähdyttävällä ennustuksenomaisella tarkkuudella. Lehtipuu on itse kokenut jokaisen laajaan tiiliskivenpaksuiseen hyödylliseen oppaaseen sydänverellään kirjoittamansa rivin. Tällaista opasta voi verrata harvinaisiin runoeepoksiin. 6:19 ip. 0 comments

  MAGIA JA TIETEELLINEN SPEKULAATIO "Jos joku saisi sähkölampun esimerkiksi vain sormiaan napsauttamalla, kysymys olisi magiasta. Maagikko uskoo, että maailmassa on tavallisten ihmisten aisteilta tai tutkijoiden mittalaitteilta kätköön jääviä (latinaksi occulta) ominaisuuksia. Niinpä maagikon sormien ja sähkölampun välillä pitää olla jokin salaperäinen "meediumi" joka välittää halutun vaikutuksen."

Näin sanoo filosofi Heikki Mäki-Kulmala teoksessaan Näin puhui Sarasvuo. Ihmeellistä kyllä Mäki-Kulmalalta tuntuu jäävän huomiotta, että esimerkiksi painovoiman, jonka vaikutukset jokainen saattaa kokea ruumiissaan, olemus on aisteilta ja tutkijöilta selvittämätön. Miten ihmeessä peruskoulun käynyt sivitynyt ihminen voi puhua alentavaan sävyyn "mittalaitteilta kätköön jäävistä ominaisuuksista", kun kerran sudenpentujen käsikirjastakin jo tiedetään, että on lukuisia voimavaikutuksia, joiden olemus, hiukkasvaikutus tai jokin vastaava, jää aisteilta ja mittalaitteilta kätköön. Ehkä Mäki-Kulmalan kannattaisi tutustua luonnontieteisiin esimerkiksi Teknillisessä Korkeakoulussa järjestettävillä avoimen yliopiston kursseilla. Mikään tieteellinen teoria ei tietääkseni myöskään sano sitä, ettei sellaisiakin ilmiöitä voi olla olemassa, joiden olemus ja vaikutukset vain harvoin ja välillisesti tulevat nykyisten mittalaitteiden tai aistien ulottuville. Sellainen teoria olisi tyhmä hypoteesi siksi, että jos niin ilmaisen asian kuin painovoiman olemusta ei saada kuin vaivoin mitatuksi (USA:ssa 4000km välein olevat havaintoasemta painovoima-aalloille), miten jokin vielä kenties heikompi ja paljon vaikeammin havaittava vaikutus voitaisiin mitata, tai sulkea pois mahdollisuuksista. Onko kaikki hiukkaset nyt varmasti empiirisesti löydetty, eikä vain teoreettisissa, puhtaan spekulaatiivisissa malleissa?

Toinen asia on se, että okkultismin perusteoksessa, Agrippan Okkultiassa, jonka ulkopuolelle harvoin kannattaa vilkuilla silloin kun magiasta puhutaan, ei todellakaan väitetä mitään tuollaista banaalia Mäki-Kulmalan viittaamaa esimerkkiä sähkölampusta. Ainetodellisuuteen liittyvistä maagisista vaikutuksista puhutaan tietyissä poeettisen mielikuvituksen rajoissa: Agrippan käyttämät ja nimeämät lähteet ovat usein antiikin runoilijoita. Ei kai nyt runoja ja poeettisia kuvia kukaan tuolla Mäki-Kulmalan ehdottamalla tavalla lue? Eihän?

Mäki-Kulmala jatkaa: "Sigmund Freud on teoksessaan Toteemi ja tabu esittänyt, että kaiken magian - niin jäljittelyyn kuin kosketukseen perustuvankin - taustalla olisi usko mielikuvian ja symbolien voimaan: jonkin olion kuvalla, symbolilla tai pelkällä nimellä voidaan hallita tuota oliota. Freud uskoi myös, että pienen lapsen maailma on maaginen, koska hän ei vielä osaa tehdä eroa todellisuuden ja sen kuvien tai symbolien välillä. Myös ihmiskunnan alkutaival oli hänen mukaansa ollut maagisten uskomusten vahvasti sävyttämä.
Hänen mukaansa me olimme kuitenkin matkalla yhä realistisempaa ja magiasta yhä vapautumeenpaa maailmaa tai maailmankäsitystä kohden. Jos moderni ihminen kiinnostui magiasta ja alkoi uskoa siihen, kyse oli Freudin mukaan taantuma eli regressioilmiöstä."

Jos viitsii avata vaikka sähköpiirianalyysin alkeisoppikirjan, saattaa yllätyksekseen huomata, että asioita hallitaan siellä pelkästään kuvalla, symbolilla, yksikön tai suureen nimellä. Sähkö on ilmiö, jota voidaan hallita tällä tavoin. Se, että hehkulamppuun syttyy valo katkaisijaa painettaessa, on seurausta tällaisesta, eikä minkään muun laisesta ajattelusta. Sähkö on havaittu alun perin empiirisesti, mutta sitä hallitaan tuntemalla sen "nimi", eli sen laki. Viittaan jälleen Teknillisen Korkeakoulun avoimiin kursseihin, joille sekä Mäki-Kulmalan, että tulevaisuutta päin mäntyä ennustaneen Freudin olisi syytä hakeutua.

Silloin kun todellisuuden ja sen kuvan välille ei osata luoda eroa, on kysymys kansanomaisesta maagisesta uskomuksesta, lähinnä kuulopuheesta, joka on ihan eri asia kuin kirjallisessa kontekstissa kehittynyt systemaattinen magia, eksaktin luonnontieteen hypoteettinen perusta. Systemaattinen, looginen, kuvien, symboleiden, voimavaikutusten ja rakenteiden analogiin hahmoihin tiukasti nojautuva luonnontieteellinen spekulaatio ilman eksaktia empirismiä on siis jonkinlaista magiaa, vaikka siitä saattaa puuttua magialle tunnusomainen analogioiden taksonomiasuuntainen systemaattisuus. Tätä harrastivat niin Lucretius Carus, Plinius vanhempi kuin myöhemmät kosmologit Galileista ja Tyko Brahesta Einsteiniin. Tätä harrastavat välttämättä kaikki ne, joilla on vakavaa mielenkiintoa luonnotieteitä kohtaan.

Jos ihmiskunta kykenisi selvittämään kaikki mielekkäät kysymykset, joita se luonnolle kykenee asettamaan, maagisen kuulopuheiden varassa olevan uskomuksen ja kirjallisessa kaanonissa kulkevan tiedon ero olisi vähintään yhtä suuri kuin antiikissa, ellei suurempi.
Nykyajan tieteen ongelma on se, että tieteellinen kirjallinen traditio ei juuri poikkea kuulopuheesta tai huhuista. Henkiä, jotka kykenisivät asettamaan luonnolle mielekkäitä, todella filosofista merkitystä sisältäviä kysymyksiä ja myös tuottamaan niihin kysymyksiin vastauksen, on olematon määrä. Heidän työtään vaikeutetaan jatkuvasti, klähtien siitä, ettei heillä ole lainkaan toimeentuloa nyky-yhteiskunnassa. Toinen ongelma on tieteellisen kirjoituksen ja merkintätavan kansanomaisuus, jota saa matemaattiset yhtälötkin näyttämään huhupuheilta, maagiselta uskomukselta. Niitähän muistellaan ulkoa joissain tenteissä, jotta niiden sovellusten vaikutuksia voitaisiin hallita kenttäolosuhteissa ilman kirjallisen tradition tukea: tämä on huhun ja kuulopuheen logiikkaa. Ja tästä kaikesta ei ole kaukana sellainen ajatus, että se mitä nykyään nimitetään tiedeyhteisöksi on mitä syvällisimmällä tavalla Freudin kammoaman kansanomaisen maagisen uskomusjärjestelmän vallassa, ja siitä vapautuminen on mahdollista vain kokonaisvaltaisemman tasapainoisen kirjalliseen kaanoniin ja rationaaliseen kriittiseen järkeen naulatun klassisen magian avulla.

Pahin ongelma mitä siitä seuraa, kun ihmiskunnan varomaton edustaja onnistuu paljastamaan jonkin ilmiön "nimen" eli lain kykenemättä pitämään sitä kansalta salassa, on se, että kansa alkaa rehennellä ja hallita tätä nimeä, toistamalla sitä mekaanisesti, tuottaa sillä vaikutuksia, käytellä sitä omiin yksilösosiaalidarwinistisiin päämääriinsä, ja mikä kammottavinsa, kuvitella, että ymmärtää ja hallitsee asioiden olemuksen, kun kykenee tuottamaan vaikutuksia. Sillä hetkellä asioiden olemus alkaa kätkeytyä. Sillä toisin kuin Freud itseään rauhoitellen kuvitteli, Paha on siellä missä Pahan "nimi" mainitaan.

Tunnisteet: Juha Kulmala, okkulttinen filosofia, pahuus, Sigmund Freud

 5:03 ip. 2 comments

  Viiveen, paikallaankävelemisen
takana on bussi ja kotimatka

viive ei päästä ajoissa perille
paikallaan käveleminen estää katoamasta

estää jättämästä jälkiä
jos mitään ei tapahdu ohi tietoisuuden
on olo kuin Proustilla Japanissa ennen sotaa
asiat tapahtuvat
pudistellen, sortumalla

odotuksen metafora
tuntuu pitkältä ja tyhjentävältä
jotta ajan saisi kulumaan
on kokemusta osattava miellyttävästi viivyttää

Tunnisteet: Proust, runo, viive - odotus

 2:56 ap. 0 comments

  ÄLYKKYYS JA LUOKITELTAVUUS Jos työhaastattelussa haluaa tulla luokitelluksi pitää hyväksyä, että myös raitiovaunussa saattaa tulla luokitelluksi.

Markkinat tuottavat kuluttajan, joka pyrkii siihen mitä toinen haluaa, ja tahtoo itse sitä minkä markkinat salaa määräävät. Jäljelle jää ihannehahmo: muotti, joka voidaan täyttää joksikin tunnistettavaksi tyypiksi konsensuskatekismuksen vakiintuneilla keinoilla.

Taiteissa ehkä hieman yllättäen, tunnistettavuus ja luokiteltavuus tarkoittaa jonkinlaista individualistisnarsistista oman estetiikan etsintää: se on kaikki säännönmukaisesti yhtä ja samaa. Omaperäiset ja luokittumattomat henget taas luovat aina poikkeuksestta yleistettävää, jaollista estetiikkaa, ainutlaatuisin tuloksin.

Post moderniin laumaan, erikoisuuksiin yhden ja saman ilmentymänä, uskovat, asettuvat riviin kuin DuChampin pisoaarit odottamaan kaunotaiteiden museoon pääsemistä edellyttävää signeerausta. Mielivallalla hekumointiin ihastunut käsi sitten poimii signeerattavat joukosta. Niinpä elämä voi olla ainoastaan pyrkimistä tai toivotonta odottamista, tyhjentyneenä- kaikesta siitä mitä Walter Benjamin kutsui auraksi. Nihilistinen aikakautemme on tehnyt uskomattoman tehokkaasti tyhjäksi kaikki sädekehän mahdollisuudet, antaakseen likuhihnalla valmistettujen esineiden voittaa ja rehennellä. Elämät, olemassaolot ja henkilöt näyttävät tulleen tuotantoyksiköstä: se missä toinen on kielletty, on yhden ja saman valtakunta.

Herää mielenkiintoinen kysymys siitä, mikä tuo kunnianarvoisa yksi ja sama sitten on, ja mikä on se toinen, ja miten ne muka voidaan pitävästi erottaa toisistaan.

Eläinkunnan tuntemattomista katakombaaisista muinaisuuksista tuntuu virranneen runsaslukuisena lisääntynyt fauna planeetan kunnia-arvoista vakiasujaimistoa, suuria, voimakkaita, terveitä, taitavia, kykeneviä, uskollisia älyllisiä kädellisiä olentoja, joilta kuitenkin tuntuu puuttuvan eleganssia, syvä sensuaalisuutta ja viimekädessä tunteellisen mielikuvituksen syvyys (tässä kohtaa on huomautettava, että nuo kyvyt puuttuvat itseltäni mitä täydellisimmässä määrin, kadehtimisen ja vihaamisen sijaan pyrin kuiten osoittamaan esiin tulevalle kauneudelle ihailua ja kunnioitusta, koska tuollainen harvinainen kauneuden läsnäolo valaa minunkin rujoon ja piemeydessä kasvaneeseen olentooni ja sieluuni pisaran loistoa). Juuri tähän viimeksi mainittuun heidän tyyni rauhallisuutensa ja jämäkkä tasapainoisuutensa perustuu: heidän sisältään ei yksinkertaisesti voi aueta mitään kovin kohtalokkaita sisäänsä nieleviä kuiluja, jos ei mitään kovin hätkähdyttäviä korkeuksiakaan. Se vaara on kertakaikkiaan olematon. Ja hyvä niin. Paljon riittää muuallakin puuhaa kuin kuiluissa ja korkeuksissa.

Eikä johtajiltaan puutu tätä viimeksi mainittua hyvettä, päin vastoin, johtajat ovat kaikkein suojatuimpia, sisältäpäin. He eivät todellakaan ole mitään tunteellisten äärettömyyksien ensyklopedisesti virittyneitä kansalaisia, eivät mitään sielun perhosten keräilijöitä, rakenteissa ja tiloissa viipyjiä, vaan raakoja kestäviä ruumisvektorikimppuja, joiden aivot toimivat kuin niittokone aamu kuudesta ilta kymmeneen.

He ovat siis yksi, yhtä, johtajat ja alaiset. Hyvä niin.

Mikä sitten on toinen, esiintymistiheydeltään niin ihmeen harvinainen, nyt jo ehkä kadonnut ja mitään osaa näyttelemätön, tai ainakin itseään suuresti häpeävä ja piilotteleva laji? Laji, jota voi kirota, vainota, salametsästää, vihata ja kiduttaa, kansallisosialistisen tarmon koko hillittömyydellä, enää omissa päiväunissaan?

Tämä laji, jos se eläisi ja sen annettaisiin tulla esiin mistä lie koloistaan (Nazaretilainen ajattelija Kristus otaksuu jokaisen ihmisen sisällä asuvan kolossaan tämän lajin piilottelevan edustajan, ja tätä näkemystä joissain piireissä ilosanomanakin tervehditään, mutta tiedä häntä, ovatko vanhat puheensa totta ollenkaan, mitä nykyihmiseen tulee), olisi joka tapauksessa aina ja ikuisesti uhanalainen, ei niinkään kykyjensä toistaitoisuuden vaan äärettömän tunteellisuutensa takia. Tämän ehkä jo edesmenneen lajin äly ei toimi ilman tunteita, eläviä, koettuja. Lajin voimavara on hieno kokoava syvä tunteellisuus, joka kääntyy yhtä nopeasti kokijaansa vastaan, kun tunteen liikkumisedellytykset ympäristöstä poistetaan tai estetään. Lajilla ei ole mitään omia tunteita, fiiliksiä, omaakivaa, kiksejä, adrenaliinimyrskyjä, extremekokemuksia jne. Tunteet ovat tiloja, joiden täytyy elää ympäristössä, lajia ympäröivissä tunnelmissa, joita lajin edustajat luovat. Tämä toisille, lajinedustajille ja koko maailmalle sysätty vastuu tunnelmien kokemisen mahdollisuudesta, tekee syvästi tunteellisista äärimmäisen haavoittuvia yhteiskunnallisille äärimmäisyysliikkeille ja poissulkemisille, jotka pystyvät täydelliseen sadistiseen tukahduttavuuteen. Tämän haavottuvuuden jatkuva huomioon ottaminen tuo heidän ajatteluunsa erikoisen kompleksisuuden tunnun, vaikka heidän ilmasunsa saattaa olla koruttomuudessaan hätkähdyttävää. Juuri tuon kompleksisuuden ykseyden kautta heidän yhtälönsä, heidän estetiikkansa on yleistyvää ja jaollista kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa.

Korkein tunnettu inhimillinen äly on tällaista hienon tunnemekanismin hallitsemaa ja siis tavallaan kollektiivista; jokainen tällä planeetalla elänyt henkisiltä saavutuksiltaan poikkeuksellinen henkilö on ollut tällainen. Mutta heidän saavutuksensa eivät ole heidän omiaan missään yksinkertaisessa mielessä, eivätkä he siksi ole ensimmäisinä intoilemassa niiden saavutusten rahoiksi lyömisellä. Jos he ovat aitoja, toista lajia, heillä on kunnioitus elämää kohtaan.

LÄHDE: Michel Onfray: Kapinallisen politiikka, s. 274.

Tunnisteet: aivotutkimus ja neurotiede, Jeesus

 12:40 ap. 0 comments

  VOIKO VENÄJÄ MUUTTUA? Venäjä ei pysty muuttumaan, koska sen kaikki kauhut nähneessä ikivanhassa sielussa on jotakin hyvin kaunista ja hellää, josta se ei pysty eikä halua luopua. Venäjän kielikin on jonkinlainen hellittely ja jokeltelu kieli.

Hyvä niin. Kulttuurin kehitys tarkoittaa sitä, että kulttuuri kykenee säilyttämään arvokkaimman sisältönsä ja ominaispiirteensä ja samalla sopeutumaan uusiin olosuhteisiin. Venäjällä tämä prosessi on tapahtunut hitaasti, mutta nopeammin kuin monissa muissa maissa, joissa on vain kylmästi omaksuttu ulkoa jotakin täysin vierasta ja annettua, ja siinä samassa jätetty oma kauneus ja rakastettavuus heitteille. Kulttuurin loppu on se kun kulttuuria ei enää viljellä, tai sitä ei pystytä vilejelemään, koska elinvoima, herkkyys ja tunteellisuus ovat kadonneet tekijöistään (niistä, joille kulttuurin tekemiseen annetaan mahdollisuus ja kannustus, niistä, jotka saavat jatkaa, ja joiden kehitystä ei kaikin keinoin pyritä tukahduttamaan) löytymättömiin.

Venäjän järkeistäminen ja kuvaaminen on vaikeaa koska venäjältä puuttuu yksimielisyys: elämä on radikaalisti polyfonista, koska tunteiden kunnioitus näyttelee aina merkittävää roolia kaikissa kysymyksissä. Kovin väkivaltaisiin ja elämälle vieraisiin redusoiteihin ei venäjällä voida päätyä, eikä mikään kovin mielipuolinen hyötyajattelu tai tehokkuusfilosofia voi siellä vallata elintilaa itselleen. Venäläisessä keskustelussa tunteita ei voida sivuuttaa tai unohtaa. Ja niin olkoon ikuisesti!

Joskus käy niin, että ihmisiä voidaan loukata kunhan ei tunteita loukata, venäläistä sielua. Siinä voidaan mennä pahasti pieleen. Mutta yllättävän usein se toimii ja tuottaa oikeudenmukaisuutta.

Itse en tiedä miten asiat venäjällä makaavat. Täkäläiset kirjoittajat ja tiedotusvälineet ovat lähestulkoon kyvyttömiä sanomaan venäjästä mitään olennaista. Ja niin tuntuvat olevan venäläiset itsekin tätä nykyä. Itse en ole kiinnostunut kuulemaan jotain länsimaistetua, äärimmäisen totuudelle vierasta taloudellista, poliittista, kulttuurista tai sotilaallista näkökulmaa venäjästä.

Joskus kun olen vaikka Pietarissa tuntuu siltä, että kaikki uhkakuvat äkkiä häviävät, että venäläiset sittenkin ymmärtävät ja rakastavat maataan ylpeästi, sen hellää tunteellista kulttuuria, yöntummaa orientaalista väri-intensiteettiä, eivätkä ole myymässä itseään (mikä on kai suurin henkilökohtainen pelkoni) länteen... ovat vain onnellisesti, vaatimattomasti (mikä ei kyllä aina kuulu heidän hyveisiinsä), onnen vaihteluita sietäen, ja niitä perin juurin ymmärtäen, rauhallisesti, hätäilemättä, kiihkoilematta, lämpimästi, ikuisuutta silmällä pitäen, hymyillen. >>

Tunnisteet: näkökulma, Pietari, rakkaus, Venäjä

 9:47 ip. 4 comments

  "vähän sellaista Leena Krohnin tyhjää paatosta"
"yrittää peittää sillä jotakin"
Timo 7:19 ip. 2 comments

  KORKEASSA YHTEISKUNNALLISESSA ASEMASSA oleva nainen on joko: 1) vallan elastinen välikappale, joka avaa miehille uskomattoman rikkaat toistensa nöyryyttämisen horisontit (vain mielikuvitus on rajana), 2) täydellisen epäaistillinen ja seksitön olento, 3) harvinainen poikkeus. 5:01 ip. 4 comments

  JOS MINULLA OLISI YHTÄÄN RAHAA muuttaisi Moskovaan, eläisin vain öisin, tutkisin ja valmistelisin salaa kolmessakymmenessäviidessä vuodessa eeppisen teoskokonaisuuden, jota kutsuisin nimellä "Dionysiaca". Harmi tosiaan että kirjallisuus aina edellyttää vapaasyntyisyyttä.

http://www.hup.harvard.edu/catalog/L344.html

Tunnisteet: Moskova, Venäjä

 7:01 ap. 0 comments

  NYKYÄÄN BLOGITARJONTA alkaa olla jo niin runsasta, että luultavasti kokoajan jotain olennaista jää huomaamatta. Siksi linkittää kannattaa harkitusti, mutta aina kun jotain huomattavaa tulee esiin.

Tunnisteet: bloggaaminen

 4:54 ap. 0 comments

  TERVEYDEN VÄLÄHDYS On varmaan yleisesti tiedossa että masennus voi olla paljon konkreettisempi, invalidisoivampi ja kivuliaampi sairaus kuin jokin fyysisperäinen ja helposti diagnosoitava. Todella masentuneella ei ole epäilystäkään siitä onko sairas vai ei, tarvitseeko sairaalahoitoa vai ei.

Todella syvän ja vaikeasti autettavan masennuksen syy ei ole oman itsen kohtaaminen vaan toisten kohtaaminen. Se ei ole itseen kohdistuvaa epätoivoa vaan toisiin kohdistuvaa epätoivoa: hämärä aavistus siitä, että heistä ei kenties pääse eroon. Masennuksen ytimessä on kirkas oivallus siitä, että vaikka itseään ja omia ominaisuuksiaan hellästi rakastaakin, niillä eväillä ei pärjätä hengissä siinä joukossa jonka muodostavat toiset.

Katatonista tilaa lähestyvä masennus on puhdasta raivoa, sanoin kuvaamatonta vihaa, joka ei löydä kohteita, puita metsältä, ja joka siksi kääntyy mykästi sisäänpäin. Se on sukupuuttoon tuomitun lajin reaktio sen tosiasian edessä, että mitään sellaista selviytymiskeinoa, jolla samalla kertaa voisi säilyttää oman arvokkuutensa, lajinsa kauneuden ja elämänilon, ei maan päällä ole valmiina. Se on sen lajin kauhua, joka huomaa syntyneensä kadonneeksi, ja joka heti käsittää että kadonnut ei voi palauttaa olemassaoloaan maaplaneetalle ellei kykene muuttamaan olosuhteita ja edellytyksiä, jotka lajin olemassaolon mahdollistavat. Siihen on liityttävä äärettömän paljon ja syvää itsesääliä, että itsemurhan kykenee välttämään.

Seuraavaksi mieleentuleva ensimmäinen ajatus tervehtymisen tiellä on hyväksyä se, että mitään kirjallisuutta, mitään musiikkia, mitään taidetta tai tiedettä ei omalle lajille ole olemassa vaan kaikki pitää itse tehdä alusta, omin käsin ja nurkumatta. Tämä johtuu siitä, että aikaisemmin samanlaisiksi kirotuiksi syntyneet ovat päätyneet poikkeuksetta loogiseen itsemurhaan, sen kaiken toivon rahdunkin totaalisen poissaolon edessä.

Seuraavana kehitysjärjestyksessä tulee havainto, että aivan kaikki toivo ei ole mennyttä, että samanlaisia vielä olemassa olostaan vakavasti kamppailevia kirottuja kohtalotovereita on muitakin, ja että elämän suuri ja juhlallinen arvokkuus on koko tämän systeemin totaalisen mahdottomuuden käsittämisessä, sen kanssa elämisessä ja jopa silmänräpäyksellisessä ylittämisessä: kohtalon ovelassa väistämisessä, ja niistä hetkistä nauttimisessa, kun kohtalon silmä välttää. En tiedä mikä voisi olla enemmän elämän arvonimen ansaitsevaa, mahdottomampaa, arvokkaampaa kuin elää kadonneeksi luultuna lajina: nähdä suoraan vastaantulijoiden silmistä koko ihmislajin ytimeen. Uskoa millisekuntiin, mutta olla uskomatta ikuisuuteen. Kirotun vilpitön onni, silmänräpäyksen kestoinen, on äärettömän arvokasta. Siihen kadonneen, kadonneeksi uskotun lajin ahtaaseen ja joka hetki kriittiseen olemassaoloon kiteytyy koko vapautuneen rehottavan läsnäoloaan kadonneen kustannuksella juhlivan lajin elämä. Sukupuuttoon luultu saa joka hetki todistaa miten olemassaolevat lajit jakaantuvat jyrkäsi kahtia: niihin, jotka joka hetki rajoittavat itseään väkivaltaisesti mahtuakseen olemassaolonsa säädettyihin raameihin ja niihin, jotka yhtä sinnikkäästi yrittävät olla jotakin täyttääkseen itsensä mentävän aukon.

Tunnisteet: kohtaaminen, kohtalo, melankolian anatomia

 1:08 ap. 0 comments

  VOIKO VENÄJÄÄ YMMÄRTÄÄ? Minä en ainakaan Venäjää ymmärrä vaikka miten tahtoisin. Tämä johtuu siitä, että olen käynyt ja matkustellut siellä kymmeniä kertoja ja kokenut huomattavan paljon kaikkea sellaista, mitä ei missään tapauksessa voi kokea missään muualla.

Eli uskon asiaksi Venäjä minun kohdallani jää... joskin puolustan tätä "kerettiläistä" ajatusta mahdollisimman perinpohjaisilla tiedoillani ja täysin omakohtaisella tutkimusmatkailullani.
Kaikista vähiten venäjästä kertoo se mitä siitä täällä uutisoidaan, poislukien nuo sotajutut ja kaikista räikeimmät ja objektiivisesti selvimmät ikävät tapaukset, joita kyllä riittää joka paikassa. Mutta Venäjän tapauksessa, toisin kuin luullaan, niitä e i v o i y m m ä r t ä ä.
Jos niitä voisi ymmärtää, olisi aivan yhdentekevää olla Dostojevski tai Tolstoi, sillä hehän e i v ä t y m m ä r r ä, vaan kuvaavat. Ja ihmettelevät.

Venäjä ei ole muuttunut heidän ajoistaan piirun vertaa. Kaikki on täsmälleen samoin kuin dostojevskin roomaneissa. Itse en ainakaan huomaa mitään eroa, paitsi elämä ehkä vähän värikkäämpää, vapaampaa ja mielenkiintoisempaa, mielenkiintoisia valmiita romaanihahmoja ja kauniita naisia enemmän. Muutahan siellä ei paljon ole.

Länsiomaiseen politiikkaan puree freudilainen psykoanalyysi jäännöksettä: tuon roskaläjän analysointi on lasten leikkiä, eikä siitä tarvitsisi oikeastaan enää kirjoittaa mitää, koska kaikki on jo sanottu siitä ikävyydestä jo niin moneen unettavaan kertaan.

Mutta Venäjää... ei, sitä ei missään tapauksessa voi ymmärtää. Minä en hyväksy sellaista ajatusta. Muutenhan ne osaisivat kirjoittaa siitä ja selittää sen.

Tunnisteet: Dostojevski, Tolstoi, Venäjä

 12:05 ap. 0 comments

  TÄLLÄ HETKELLÄ TUNTUU että Hannu Helinin runotuotanto, ensimmäisestä runosta aina uusimpaan, on lineaarinen kehityskulku tuotannon heikoimmasta aina tuotannon parhaimpaan. Tämä voi olla näköharha, eikä ainakaan viimeinen sana.

Helinin välikysymys blogistanin kehityssuunnista.

Tunnisteet: bloggaaminen

 11:17 ip. 0 comments

  ITSEMÄÄRITTELYONGELMIA Luen tuon toivomuksen “lakkaamme määrittelemästä ja mittaamasta itseämme ja toisiamme”, niin että nimen omaan ykslöiltä itseltää poistuu vastuu olla jotakin yleistettävää.
Yleistyksemme eivät osu juuri koskaan harhaan siksi, että ihmiset ovat niin kiihkeän halukkaita olemaan juuri sellaisia, että heidät olisi helppo luokitella. Helppo luokiteltavuus, käsiteltävyys ja motiivien käsitettävyys, johonkin edulliseen tarpeelliseen luokkaan kuuluminen, tasoittaa tien elämässä kaikkein varmimmin. Luokiteltavuuden korostaminen on oman yhteiskunnallisen hyödyllisyyden korostamista.

Mutta siinä on myös varjopuolensa: tehdäkseen itsestään luokiteltavan yksilön on välttämätöntä nihiloidan itsestään pois runsaasti monimuotoisuutta ja olemisen kannalta, toisten ihmisten mielyttämisen kannalta, rakastettavuuden kannalta, tärkeitä ominaisuuksia. Karsiminen ja suoranainen väkivalta on hyödyksiolemisen välttämätön edellytys ihmislajilla, joka ei ole ole “luotu” valmiiseen paratiisiin. Ihmisen hyödyntämistä ja ihmiskauppaa on ollut olemassa koko tunnetun historian ajan. Mistähän kumpuaa tahto kiistää sellainen paratiisista sysätyn ihmisen olemukselle vieraaksi?

Tämä itsenihilointi ja itsensä orjuuttaminen joka tapauksessa on inhottavaan yleistämiseen taipuvaisten mielestä naurettavaa. Inhottavaan yleistämiseen taipuvaiset ovat kuitenkin aina sen verran oikeassa, että heidän rasistisille jutuilleen hymähtää hyväntahtoisen ymmärtävästi.

Se mistä velvollisuutemme määritellä itsemme jatkuvasti toisille ja kolmansille osapuolille kumpuaa on todella mielenkiintoinen kysymys, asian ydin. Tuon velvollisuuden poistaminen poistaisi myös halun ja tarpeen yleistää. Itsemäärittelemisen velvollisuus liittyy kuitenkin kiinteästi elinkeinojenharjoittamiseen, ammattiylpeyteen ja markkinatalouden säännöstöön. Itsemääritteleminen on melkein aina naurettavaa: aivan kuin joku määrittelisi itse oman sotilasarvonsa. Mieleen tulee Pentti Haanpään kertomus vääpelistä joka ylensi itsensä. Itsensä alentaminen ei ole sen anteeksiantamattomampaa. Eikä sekään että hyväksyy ja uskoo toisten lyömät leimat sellaisenaan: näyttämisenhalu syntyy joissain tapauksissa virheellisistä leimoista.

Ongelma on siis tuossa tarpeessa määritellä, asettaa jonoon hyödyllisyyden perusteella.
Hyödyllisyyden määrittelevät taas jotkut toiset. Ne jotka hyötyvät toisista eniten. He eivät pyri olemaan omalle itselleen hyödyllisiä, vaan nimen omaan hyötymään toisista. Vastavuoroisesti hyödyksiolemistaan korostavat eivät pyri hyötymään itse itsestään, vaan olemaan hyödyksi muille. Niin he uskovat hyötyvänsä eniten siitä että heitä riistetään. Riiston ydin on siinä, että se ei ole täydellistä, kunhan vain itse haluaa tulla riistetyksi. Täydellistä riisto on vain silloin kun riistetyksitulemistaan alkaa vihata. Käytännössä tämä tapahtuu jokaisella riistetyllä vanhenemisen myötä, jolloin riistäminen muuttuu sitä armottomammaksi, mitä vähemmän seksuaalista ja käytännöllistä hyötyä riistetystä voidaan saada. Vanhuksilta kuitenkin orjien keskuudessa poistetaan ihmisarvo ja sananvapaus, jotta heidän valituksiaan ei tarvitsisi ottaa vakavasti.

Hyödyllisyyttä voi olla myös tilanteen mukaan hevosenkaltaisuus, lehmänkaltaisuus, siankaltaisuus tai kanankaltaisuus. Parasta on olla jokin niistä, paitsi silloin kun joutuu teuraaksi tai vanhuuteen. Seksiorjankaltaisuus on hyödyllistä silloin kun isäntä sattuu kaipaamaan sadismin huvituksia, ja lapsen kaltaisuus silloin kun äiti tahtoo helliä. Ne ovat huonoja silloin kun tulee vanhaksi eikä pysty tyydyttämään isännän väkivaltaisia kidustushaluja tai jos äiti haluaa purkaa seksuaalista turhautumistaan lapsen tukisteluun.

Nämä ovat hyödyksiolemisen kategoriat.

Yleistettävyys on aina jonkinlaista persoonallista ja poliittista rähmälläänoloa johonkin suuntaan, nelijalkaisuutta tai jopa matelua, mutta vain tiettyjen auktoriteettien edessä; muuten alempien edessä tietysti hillitöntä ylpeyttä, jopa sadistista ylvästelyä ja pöyhkeilyä. Persoonallinen kategorisoitumattomuus olisi jonkinlainen tasapainotaiteen huippu, ja libertiiniyden utooppinen singulariteetti, joka vaatisi edes yksittäistapauksessa toteutuakseen reippaasti paljon paremmat välineet kuin ihmiskunnan tähänasti kirjoitettu filosofia, ja paljon terävämmän järjen ja suuremmat henkiset tasapainotaiteilijan kyvyt kuin ihmislajille nykymuodossaan ovat ominaiset.

Tunnisteet: halu ja mimeettinen halu, seksuaalisuus: sukupuoliinjakautumisen fenomenologia

 9:05 ip. 0 comments

  LEHMÄ on raukea laumaotus, jonka toimintoja motivoi eirittäin vähän käsitteellinen tai abstarkti ajattelu. Lehmä tuntee silti kaiken. Se on jonkinlainen suurisilmäinen, pitkäripsinen tunnekimppu, jonka aivot ovat kytketty pois käytöstä. Tämä aiheuttaa hankaluuksia monessakin suhteessa. Lehmä on suhteellisen avuton ilmaisemaan itseään muissa kuin aivan välttämättömiä tarpeita, ruokaa, ulostamista, lypsämistä ja kiimaa koskevissa asioissa. Lehmällä olisi usein tarvetta esimerkiksi selittää asioita tai syyttää toisia siitä mistä häntä itseään epäoikeudenmukaisesti syytetään. Lehmä joutuukin monesti kantamaan toisten syyt niskoillaan, kun isäntä hermostuu.
Lehmä kunnioittaa hyvää ja oikeudenmukaista isäntää aina ja kaikissa tilanteissa. Lehmä saattaa myös puolusta isäntää hänelle huutavia tai sättiviä vastaan. Epäoikeudenmukaista isäntää lehmä sietää vain nurkuen. Se teeskentelee tyhmää ja alistuvaista, mutta todellisuudessa sen ylpeys on nujertumaton. Lehmä saattaa odottaa vuosia tilaisuutta, jolloin epäoikeudenmukaisen isännän tai karjakon pää sattuu sopivasti sen takasorkan taakse. Jälki on yleensä likaista: paskakuorrussa kallo haljenneena makaava natsi.
Lehmällä on eroottisia tarpeita, joita keinosiementäjän masturboiva käsi ei kykene tyydyttämään. Lehmät lesboilevat yleisesti laitumella, se ei ole mikään salaisuus. Jotenkin nämä kädettömät kantturat ovat vain niin kykenemättömiä tyydyttämään toinen toisiaan tai edes itse itseään. Kädellisten paratiisit ovat näiltä kotieläimiltä, niin kuin kaikilta kotieläimiltä suljetut. Mutta se ei tarkoita etteikö lehmillä olisi mielikuvitusta, se on vain hyvin kehittymätöntä. Siksi siellä missä on lehmiä pitäisi aina olla myös sonneja. Sonnit ovat komeita, ja voi sanoa ettei siltä, joka ne on kuvitellut, ole puuttunut ainakaan mielikuvitusta. Noilla suurisilmäisillä kauniilla lehmillä on siis valtava potentiaalinen mielikuvitus. Lehmät, jotka saavat pelehtiä aika ajoin sonnien kanssa ovat onnellisempia ja lypsävät huomattavasti paremmin ja kestävät paremmin sairauksia. Eläinlääkärilaskut ovat maatiloilla yleisesti ottaen varsin suuria, ja päästämällä eläimet nauttimaan toisistaan niitä voidaan ratkaisevasti pienentää.

Tunnisteet: aivotutkimus ja neurotiede, ensykandi, kässärissä editoituna, proosa

 5:59 ip. 2 comments

  IKARISET LEIKIT Tässä lepää vaatimaton taiteilija Vladimir Kolumbus, Neitsyt Marian jonglööri. Hän lepää matolla, uupuneena päivän harjoituksista. Hänen uusi ohjelmanumeronsa koostuu neljästä vaiheesta: 1) tasapainossa pysyminen, 2) tasapainossa pysyminen, magnetisoitujen esineiden ja oman kehon pomputtelu, 3) tasapainossa pysyminen nuoralla hengenvaarallisissa korkeuksissa, 4) tasapainossa pysyminen nuoralla hengenvaarallisissa korkeuksissa, magnetisoitujen esineiden ja oman kehon pomputtelu. Tämä kaikki edellyttää asioihin vaikuttavien veto-, poisto- ja hyrrävoimien täydellistä leikinomaista hallintaa. Vladimirin käsittelyssä esineet tuntuvat valitsevan lentoratansa yhteistyöhaluisesti. ”Tasapainotaiteen rappio johtaa gladiaattorinäytöksiin” on Vladimir Kolumbus joskus minulle sanonut.
Sirkus ei ole vielä tyhjentynyt. Tuolla Norjan kuningas Olav Fraggesen jongleeraa kolmella keihäällä, ja tuossa pallomestari Friedrich pitelee tasapainossa oljenkortta kummankin kämmenensä selällä ja pyydystää ilmasta höyheniä nenänsä päähän. Aivastuksen voimasta höyhenet lentävät levälleen, ja harjoitus jatkuu.
”Ihminen voi luoda itselleen kuolemattomuuden kunhan tietää miten heittää olkipilli kämmenselältä nenänpäähän”, sanoo Vladimir Kolumbus.
Seuraavassa harjoitusnumerossa Vladimir Kolumbus pomputtelee kymmentä kumipalloa isovarpaallaan. Hänen rentoutensa ja näkymätön voimansa ovat ainutlaatuisia. Seuraavaksi hän seisoo päällään ja jongleeraa viidellä bumerangilla.
Vladimir Kolumbus on joskus sanonut: ”Runouden ensimmäinen tehtävä on aikaan saada lumous, toinen tehtävä on auttaa kestämään kidutusta, muita tehtäviä ei ole." ja "On vaikea kuvitella mitään hyödyllisempää kuin runous.” ja "Runous on tanssitaiteilijan ja jonglöörin partituuri."
Nyt Vladimir Kolumbus kiinnittää itsensä monimutkaiseen huvipuiston härveliä muistuttavaan vempeleseen, joka kieputtelee häntä ympäri areenaa. Porteista ajetaan sisään kolmekymmentä ympäriinsä laukkaavaa sirkushevosta, jotka hyppivät Vladimirin yli vauhkosti potkien. Tämän ohjelmanumeron nimi on: ”Miten elää täysin välittämättä siitä mitä ympärillä tapahtuu”. Vladimir vaikuttaa raukelata, äärettömän rentoutuneelta. Nyt hän jongleeraa yhdellätoista renkaalla, jolloin hän ottaa kaksi viimeistä rengasta vyössään olevista koukuista.
Alan itsekin jossain määrin innostua asiasta, ja päätän ryhtyä sirkustaiteilijan uralle. Kilpailu on kuitenkin tässä vaiheessa kovaa, ja minulle on alusta asti selvää, että on keksittävä jotakin täysin omaperäistä tai jätettävä koko haave. Mitä enemmän omaperäisyyttä, sen enemmän tilaa. Nyt kaikki jongleeraamaan palloilla, renkailla ja keiloilla!

Tunnisteet: lumous, luonnos, mitä voidaan tietää, proosa, proosarunoelma, runo

 5:07 ip. 0 comments

  SEKSIORJUUTEEN SUOSTUMISEN (ehdottoman rakastamasta pidättymisen) palkka on vapaus shoppailla. Siinä kai Elfriende Jelinekin kirjallisuuden ydinsanoma, johon minulla ei ole mitään lisättävää.

Tunnisteet: aforismi, Poliittinen muistio

 5:02 ip. 0 comments

  VENÄJÄN ÄLYMYSTÖN ELI JOHDON (Venäjällähän, sanotaan meillä, ei ole demokratiaa, kun poliittinen valta ei siellä ole heti rähmällään taloudellisen vallan edessä) suurin älyllinen ongelma on kai se, kuten Viktor Jerofejev toteaa, että ollaan jääty päivittelemään neukkuaikaa kun uudet uhkakuvat ovat jotain paljon totalitaarisempaa. Neukkuaika on joka tapauksessa pelkkä maanpäälle asettunut jumalan valtakunta verrattuna siihen todellisuuteen jota kaikki länsimaiset kirjailijat, nobelkirjailija Elfriende Jelinekistä, Michel Houellebecqiin, Hannu Raittilasta, Arto Virtaseen ja Nietzschestä filosofi Onfrayhyn esittävät. Parhaiden kirjailijoiden ja filosofien hahmotus kannattaa ottaa siinä mielessä vakavasta että se on ehdottomasti vääristelemättömin ilmaistu totuus niistä olosuhteista joissa länsimaat toimivat tällä hetkellä. Ei ole mitenkään mielenkiintoista jatkaa samaa vanhaa valitusvirttä vuosisadasta toiseen. Kulttuurin ja kirjallisuuden tehtävä ei mitenkään erityisesti ole sättiä ja toitottaa kauhuja: se kaikki on perin ikävää likaista työtä, joka jää niiden ihmisten harteille, jotka ylipäätään kykenevät mihinkään vastuulliseen toimintaan. Ehkä se on yllätys että he ovat, edelleen, kirjailijoita ja filosofeja, eivät esimerkiksi tiedemiehiä tai poliitikoita.

Venäjä on tässä Onfrayn ja miljoonien kumppanien tarkasti hahmottamassa kehityksessä niin äärettömän paljon jäljessä, että heidän kannattaisi melkein tajuta millainen hillitön ja voittamaton etumatka heillä on: kunhan vain lähtevät päinvastaiseen suuntaan ja kovalla vauhdilla. On aivan turha kuvitella, että länsimaista talousmallia ja elämänmallia voi kopioida kopioimatta yhteiskunnalista ihmisen sukupuolisuuden muutamassa sukupolvessa tuhoavaa syöpäsairautta. Tuota sairautta, sen täysin kiistämätöntä, miljardein todistein esiin tulevaa pahanlaatuisuutta, kannattaisi tarkkailla vähän enemmänkin. Marx ei meille riitä: se tehoaa kuin penisiliini keuhkosyöpään.

Mistään muusta ei elämässä ja ihmisyydessä ole kysymys kuin sukupuolisuudesta, erotiikasta ja kyvystä rakastaa. Talous on erotiikkaan verrattuna täysin mitätön voima, tahdottaessa systeemivaihdannainen, leikiten hallittavaissa, suunniteltavissa ja järjestettävissä oleva paljon matkapuhelinta yksinkertaisempi sivuseikka, jonka ei luulisi näinä aikoina huolettavan yhtäkään rehellistä täysjärkistä inhimillistä olentoa (ellei oltaisi jo menty niin pitkälle että vain rahalla saa erotiikkaa). Jos ei sitä halua hyväksyä, että kohta ei rahallakaan saa, pitää lopettaa jankuttamasta sitä latteaa valhetta, että asiat toimivat omalla painollaan, eikä yksi ihminen tai kansakunta voi niille mitään. Yksi ihminen ja kansakunta voi tietenkin mitä tahansa, kaiken. Yksi ihminen keksi penisiliininkin. Yksi ihminen on aina keksinyt kaiken sen mikä on todella tärkeää. Kukaan muu ei ole koskaan tehnyt mitään ratkaisevaa paitsi se yksi ihminen.

Tunnisteet: Poliittinen muistio, Venäjä

 5:31 ap. 0 comments

  MASTERS OF RUSSIAN ANIMATION sarjassa on ilmestynyt jo ainakin neljä DVD:tä. Tämä on varmaan parasta mihin voi rahansa sijoittaa. Äärettömän korkeatasoista taidetta. Olen esteettisestä ihastuksesta tyrmätty.

http://shopping.yahoo.com/b:Masters%20of%20Russian%20Animation%20Movies:96671608

http://www.amazon.com/gp/product/B00004S89F/103-7661842-9370235?v=glance&n=130&v=glance

http://en.wikipedia.org/wiki/History_of_Russian_animation

http://store.russiananimation.com/ 4:56 ap. 0 comments

  OLLI SINIVAARAN HIILILIEKISTÄ täällä Teemu Mannisen ansiokas analyysi. Sinivaaran kokoelmasta onkin sanottu yllättävän vähän mitään vakuuttavaa. Itsekään en ole oikein lievältä pelonsekaisuudeltani kyennyt ajattelemaan kunnollisia ajatuksia siitä. Pidin kokoelmasta rajoitetusti, eniten sen kaikkein yksinkertaisimmasta ja tutuimmasta aineksesta, muutamasta vähän modernistishenkisestä mannerlaisesta ehyestä selkeästä sivusta ja muutamista ylevän-koomisista pakkotoistorakenteista. Pidin yleisesti ottaen kokoelman mysteeriluonteesta, vaikka se jäikin minulta paljolti selvittämättä.

Mannisen analyysi onneksi avaa kanavat kaikkiin olennaisiin suuntiin. Mannisen analysoimat pitkät parisäevyörytykset jäivät minulta olemattoman tutustumisen varaan voimieni hiipuessa niiden tavattoman planetaarisen raskauden ja vakavanjäykkyyden edessä. Näitä runoja ei totisesti lueta vitseinä naamaa väännellen, purskahdellen, niin kuin jonkun Proustin, Kavafisin, Vergiliuksen tai Homeroksen eetosta. Voimien totaalista loppua vauhditti kyllä sekin, etten mitenkään voinut havaita ilmaisukeinoa kovin tehokkaasti valituksi suhteessa ilmaistavaan (ne taitavatkin olla yksi ja sama asia?). Minulta katosi usko siihen, että sanojen takana tai kohteena olisi jokin todella kaiken laskosten selvittelemisen ja kielellisen salapoliisityön vaivan maksava kokemus tai ilmiö. Jäljelle tuntui jäävän sanoista ja niiden yhdistelyistä yllättyminen, joka ei kohdallani jaksanut joka kerta olla suuren suurta.

Sinivaaran keinoillaan tavoittelema (onko se nyt sitten kielen itsessään, vai jokin mihin kielenrakenne tai sana viittaa... luulen että edellinen... sanokaa te jotka olette opiskelleet) tuntuu erikoisessa ihmeellisyydessään minusta niin kertakaikkisen jouluiselta, ylimaalliselta ja tavoittamattomalta, että epäilykset sitä kohtaan alkoivat kokoelman puoliväliin tultaessa käydä ylittämättömiksi, ja "usko ilman tietoa" tarpeelliseksi. Mannisen sädehtivän terävän analyyttisen tieteellisen traditiotunteva käsittelykään ei kyllä kokonaan palauta uskoani siihen, että Sinivaara parisäkeillään erikoisen tehokkaasti lähestyisi jotakin ollennaista kielen tai todellisuuden ilmiömaailmaa. Hieman ikävästi ja ehkä tarpeettoman kulttuuripoliittisesti tulkittuna: sen se vakuutta, että on runoutta, jossa on jotakin mitä voidaan purkaa osiin ja analysoida, on rakenteita, on ajatuksia, on konstruointia, jotka ovat havaittavia ja joista voi nauttia ryhmässä, jos on hankkinut käyttöönsä, esimerkiksi opiskelemalla yliopistossa, sopivia välineitä ja käsitteitä, eikä ole opiskellut liikaa mitään sellaista mikä tekee nauttimisen vain noista rajatuista, ennaltamäärätyistä ja kanonisoidusti havaituista asioista hankalaksi tai kyseenalaiseksi. Ehkä kysymys ei ole ilmiöistä, kuvallisuudesta, ajatusrunoudesta... vaan mistä... ylioptimismista sanan ilmaisuvoimaan, tai sanaan sinänsä, taikauskosta, että jollakin, joka on vain merkki on joitain tuntemattomia ominaisuuksia? Tämä ei välttämättä ole viimeinen sana tästäkään asiasta. Kokoelma ei tyhjene Mannisenkaan kirurginviiltoihin vaan jatkaa älyllistä viettelevää kiusallista paavillista kutkutteluaan. Tässä toinen hyvä, erinäkökulmainen arvio samasta.

Tunnisteet: kirjallisuus, Olli Sinivaara, Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka, Proust, usko ja uskonnot

 6:33 ip. 0 comments

  PUHUTTELU Itse teidän täytyy se ymmärtää. Teidän täytyy kulkea ja jäädä sen luo. Teidän täytyy kävellä näin.Teidän täytyy tuntea nuo tutut, juustot ja kutut, autonrutut, uima-allastut. Teidän täytyy oppia meidän kieli ylittää meidän mielemme. Totta kai teidän täytyy lentää, kuin se joki siinä elokuvassa, se kasvain meidän sisällämme. Teidän täytyy saada paljon aikaan, niin voimme puhua lyhyesti. Teidän täytyy jättää kuolematta, niin voitte elää ikuisesti. Miksi teidän täytyy valehdella? Siinä tapauksessa meidän täytyy jättää teidät, teidän täytyy ymmärtää tämä. Sädehtiä, teidän täytyy sädehtiä. Teidän täytyy olla sopusuhtaisia ja vielä älykkäitä. Kadehtia, teitä täytyy kadehtia. Se saa teidät humaltumaan onnesta. Teette niin kuin teidän täytyy tehdä. Tänään teidän täytyy yksin vaeltaa unen tahmeaan syliin, se on ektoplasmaa. Olkaa siis varovaisia, teidän täytyy kävellä näin. Näin tässä on käynyt. Täytyy päästä lepäilemään kalmistoon. Se jokin teidän sisällänne. On niin helppoa hautautua tyhjiin kasvoihin, stop merkin kohdalla vain kiihdyttää lujemmin. Se on hautausmaa. Jos teidän täytyy valehdellakin, me uskomme kaiken tietenkin, koko juttu tämä on satua muutenkin.

Tunnisteet: kateus, proosa, proosarunoelma, rehellisyys ja valehtelu, runo

 11:25 ip. 0 comments

  TEITITTELY Te olette minulle avaruus, kaunein maan päällä, superyksilö. Te olette jäätävän jumissa, ettekä ymmärrä kuka huvipurtta ohjaa. Te olette huiputtanut viisaitakin, mutta meitä te ette enää hämää. Aiomme nähdä pienimmän liikkeennekin.

Te olette kaunis ruusu, tulppaani ja peyote. Te olette kuullut ihmisistä jotka Lennonista tekivät lihaa. Te olette toinen henkilö. Te puolestanne olette minun ystäväni ja minä haluan auttaa teitä. Te olette kuin Valkoinen Neekeri. Ja nyt te olette tehnyt tunteitteni kanssa töitä. Te olette hyvin täydellinen, liian täydellinen. Mitään vikaa en teistä löydä. Te olette heikko ja tarvitsette suojaa, minun tulitikkutyttöni. Te olette tähti. Lainatkaa minulle unelmanne. Toteuttakaa se puolestani. Eikä mikään voi teitä pysäyttää.

Te olette aina tukenani. Ja te haluatte että minulla on kaikki hyvin. Kiitos, että olette olemassa kulta. Te olette jotakin, mitä minä en voi koskaan unohtaa. Yöllä te kolaatte ikkunan alla. Olette taas unohtanut jotakin. Te olette pikkutyttö isoissa raameissa, söpö noin laihaksi. Missä te olette? Milloin te tulette? Teillä on harhakäsitys, että olisitte synnynnäinen johtaja. Te olette toisen kanssa. Te olette kanssa toisen.

Te olette temppeli ja marttyyrien hautaholvit. Mikä teidän sukunimenne on? Miksi te olette opettaja? Te olette tussin väärällä päällä raapinut yön pimeydessä feikkiparkettiinne pari uunoa sanaa: ”minä haluan että te lähdette!” Ennen teidän oli helpompi tietää minkä puolesta olette ja mitä vastaan. Jos te olette punkkari, te ette saisi olla mitään muuta. Te olette kulkenut länteen ja itään, mutta löydättekö te tien minun sydämeeni. Te olette täällä. Te olette Lontoossa. Anteeksi jos kysyn. Jo nuorena te olitte kova vääntämään rattia. Te olette uranne huipulla. Te haluatte päästä ajamaan. Teidän valtakunta, voima ja kunnia. Te olette aurinko.

Te nukutte huonosti ja istutte pitkän matkan autossa. Te olette dokannut liikaa ja te olette fyysisesti täysin poikki. Se ei ole nastaa. Se on tuskaa. Te menette sinne lavalle ja pääsette hikeen. Te olette mennessänne täysin kuollut. Jos te olette intiassa, te kuuntelette väkisin intialaista musiikkia. New Yorkissa kuuntelette monia erilaisia rytmejä. On sellaista musiikkia jota on miellyttävä kuunnella, mutta joka ei ole teidän tyyliänne. Teidän tyyliänne on rock, reggae ja folk.

Tunnisteet: avaruudet ja ulottuvuudet, mitä voidaan tietää, proosa, proosarunoelma, runo

 11:15 ip. 3 comments

  KALVINISMIN ILTAHÄMÄRÄ Amerikkalaiseen kalvinismiin kuuluu kai erottamattomasti se että suuria omaisuuksia ihaillaan ja pidetään jonkinlaisina jumalan lahjoina niille, joita jumala rakastaa. Näin on ainakin Chaplinin elokuvassa Kultakuume.

Harvan miljonäärin omaisuus on kuitenkaan ansaittu yhtä puhtaan ja vilpittömän toiminnan kautta kuin Chaplinin esittämän päähenkilön. Päähenkilö pääsee osakkaaksi kultakaivokseen, koska on sen omistajan mielestä niin hyvä ja vilpitön tyyppi.

Tosielemässä, kuten tiedetään, rahantahkoaminen ei ihan aina perustu ihmisen arvokkuudelle, erinomaisuudelle ja suoraselkäisyydelle. Rahaa voi tehdä lukemattoman monenlaisin ehdoin. Ylipäätään rahaa on todella vaikea tehdä, jos kovin tiukasti pitää kiinni omanarvontunnostaan, omaehtoisuudestaan ja suvereniteetistaan yksilönä. Ääripäässä on sitten näiden arvojen täydellinen lokaanpolkeminen. Pystymällä johonkin, mitä moni ei pysty tekemään, tienaa parhaiten. Ehkä yllättäen, suurinta pystymistä ei vaadikaan taiteellinen pianonsoitto, johon vain yksi miljoonasta pystyy, vaan esimerkiksi täysin armoton murhaaminen mafian käskystä.

Pystyminen on jotakin sellaista, mitä monet periaatteessa osaisivat, mutta mihin monet eivät kertakaikkiaan pysty kykenemään. Pystyminen on ennen muuta kylmää hermojen hallintaa. Tämä on yhteistä pianokilpailun voittajalle ja palkkamurhaajalle: he ovat kummatkin psykopaatteja, sen lisäksi että ovat alansa ammattilaisia. Heitä useammat osaavat soittaa pianoa jopa taiteellisesti, samoin kuin painaa liipaisinta. Ongelmia tulee kun taiteellista soittoa on synnyttävä sotilaallisesta käskystä tai liipaisinta pitää painaa aina samanlaisella tyyneydellä yhtä huolimatta uhrin sukupuolesta, iästä, yhteiskunnallisesta arvosta tai mistään muustakaan.

Kalvinismi on uskonto, joka juhlii tällaisia ominaisuuksia, psykopaattia puolijumalaan, ja jonka keskiössä on sosiaalidarwinistisiin peleihin puhtaaksi lyömäaseeksi valjastettu oikea Jumala. 6:19 ip. 2 comments

  PERJANTAI-ILLAN VIESTIT Timolle näyttivät tältä: "ei iätb asia ratkesi. kei₤a sgs annankaduja vartin pbstc."

Alkoholilla ei tietenkään ollut osuutta asiaan, vaan sillä, että matkapuhelimestani on näyttö hajalla, ja joudun näpyttelemään viestit tuntumalla. Ei oikein rytmistys sujunut tuossa. 6:16 ip. 0 comments

  MIELIPIDE: SEKSIN OSTAMINEN on miehelle ehdottomasti ainoa tapa Suomessa saada seksiä silloin kun sitä todella tarvitsee. Seksin ostaminen on ainoa syy suomalaiselle miehelle olla ansiotyössä, ainoa ihmisarvon edellytys pihtareiden ja ilkiöiden visvavaltakunnassa. Muutenhan me eläisimme lapissa erakkoina, kirjoittaisimme shakespearelaisia tragedioita, iloitsisimme joka sekunti ekstaasissa ja osentaisimme kaiken yhteiskunnallisen saastan ajatuksellekin. Suomalaiset naiset venäläisten naisten absoluuttisina negaatioinahan tunnetusti perustavat elämänsä puhtaalle kiusanteolle ja antavat vain niille joilla on. Tämä on erittäin vittumaista, saastuttavaa ja nopeasti loppuunkuluttavaa kummassakin meille ainaisessa perustapauksessa: seksiä ei saa vuosiin tai seksin saamiseen hukkuu.
Se joka seksin ostamista Suomenkaltaisessa kriisipesäkkeessa vaikeuttaa syyllistyy kuolemansyntiin. Se tarkoittaa Suomalaiselle miehelle itsemurhaa, välintöntä muuttamista pois maasta venäjänkaltaiseen paratiisin ytimen abstraktiin tiivistymään tai aseelliseen vallankumoukseen ryhtymistä. Suomen ei tule etsiä enempää malleja ja esikuvia sieltä missä helvetti on irti vittumaisimmillaan ja ilkeimmillään. Meidän tulisi mieluumminkin fransiskaanimunkin raivolla pyrkiä kohti absoluuttista viisautta ja paratiisia, kuin mattivanhaslaista pahuuden, vieraantumisen, syrjäytymisen, likaisuuden ja saastan keskipistettä.

Tunnisteet: Suomi, tämän- ja tuonpuoleisuuden dialektiikka

 3:19 ip. 5 comments

  PERJANTAI ILTANA söimme hauskaksi nuorisoloungemestaksi viikonloppuöisin muuttuvassa Iso-Roobertinkadun kiinalaisessa ja olimme suunnistamassa siitä Annankatua kohti rautatieasemaa, kun Uudenmaankadun kulmana takaa puikahti esiin pari tuttua kasvoa. Pysähdyimme hetkeksi kummatkin pariskunnat, kunnes lievän hämmingin jälkeen havaitsimme että tuttuus oli sittenkin ehkä vain toispuoleista. Jatkoimme matkaa omiin suuntiimme. Mutta kulman takaa alkoikin virrata todellinen eeppisten tetralogioiden hahmosaattue, todellinen friikkien karnevaalikulkue, jonka perään saatoimme liityä sulavasti ja huomaamatta. Perillä ravintolassa CMX:n kitaristin Janne Halmkronan ohjauksella päädyimme germaanisten eeppisten tetralogioiden vakiohahmon tiiviisti kansoitettuun pöytään. Tervehdin: "Hi, my name is Sven. I heard your music first time twenty years ago. I was excited. Im still excited." Siinä sitä oltiin kuin mitkäkin sylilapset Lordi, Halmkrona, Johnny Michaels, minä ja kokko eeppisten friikkien harlekiinisaattue sanattoman ihastuksen vallassa kuunnellen tuon suoraan Goethen fabuloivasta kynästä pulpahtaneen Krakovan suolakaivosten syvyyksistä päivänvaloon repäistyn Mefisto-hahmon käheääänisiä edesottamuksia.

Hyvin kostea ilta päätyi tietysti Lostariin, missä oli muuten ihan älyttömän hauskaa. Lordin levylle laulamaan perjantaina lennätetty Metal God istui pilkkuun asti Lostarin pöydässä enemmittä häiriöittä. Suomi ja Helsinki on ihmeellinen, eksoottinen, melkein myyttinen paikka, jossa ketkä tahansa voivat viettää mukavaa ja rauhallista kapakkailtaan kenenkään tuntematta tai häiritsemättä. "Siinä aseteltiin vähän mikrofoneja. Ensimmäinen koeotto, ja löysät valuivat punttiin. Se oli siinä. Täydellistä! Jumalaista!" hehkutti Sony BMG:n A&R manageri Halmkrona Udon esitystä.

Loppuillasta muistan ainakin keskustelleeni Timo Harakan ja joidenkin Aamu-TV:n kirjallisuudesta kiinnostuneiden toimittajatyttöjen (heillä on jokin kirjallisuuspiiri, johon kyselivät klassikkovihjeitä) kanssa Döblinin Berlin Alexanderplazista, Turgenevin vaikutuksesta Strindbergiin ja Flaubertiin sekä Eisensteinin Betzhkinin niitystä, jonka käsikirjoittajia Isaac Babel oli. Lopuksi tietenkin oltiin kaikki tanssilattialla. Lostarissa, mattivanhaslaisessa ydinperheiden Suomi-Finlandiassa, pilkku tulee aina silloin kun vodka alkaa virrata, juttu luistaa ja meno ehtii saavuttaa parhaan nousuhuumansa. Sitten taas kaikki niihin kilometrin pituisiin taksijonoihin yhtäaikaa jonottamaan. Lainsäädännöllinen ilkivalta pitäisi jollakin keinolla pystyä nujertamaan tästä maasta, jossa rehellisen libertiinin elämä on tehty kaikin puolin mahdottomaksi.

Tunnisteet: Isaac Babel, kirjallisuus, musiikki, paikka, Suomi

 10:30 ip. 0 comments

  Vastatuulia on työstettävä jatkuvasti, sanoo Don Quijote. Tuuliviirit, tänään näin, huomenna noin. Munkki levittää kätensä ja kauhoo ilmaa. Kevyemmässäkin tuulessa voidaan harrastaa väittelyä. Taipuvia puita, leviäviä muumiotaudin itiöitä, ajelehtivia kauneudenaiheuttajia, hyönteisiä ja tuulen mukana sinun hiustesi kultainen tuoksu. Kynttilän liekki hiljaa lepattaa kuin kääröjen yli kumartunut apostoli. Ontuva perhonen lepattaa siipiään toiselta puolen keveästi juonen vaatimiin ilmansuuntiin. Aurinkotuulet hulmuavat tuntureilla, aamuruskon hiukset sekaisin. Tyynenä lepää lahdelma, tyynenä koko tuo mahtava muinaismeri. Sen pohjalla vahvat ajatukset liittyvät niihin sopiviin eliöihin, niin myös heikot. Vasta puhtaassa merituulessa ja pitkässä aallokossa ymmärtää yksinkertaisen lajin kauneuden. Tapahtuu myös niin, että he pitkien vastatuulten saattueessa menevät maihin. Tyttöameeba koettaa haukata ilmaa, mutta suu täyttyy vain suolaisella vedellä. Rannalla lepää taistelemaan kyllästyneitä epäorgaanisen luonnon tuulimyllykonstruktioita lapa ojossa. Tuuli on ilmakehässä liikkuva maan pinnan suuntainen ilmavirtaus. Tuulen suunta nimetään sen mukaan, mistä tuulee. Tuuli tempasi hatun ameebalta, ja vei lämmön mennessään.

Tunnisteet: a, Don Quijote arolla, proosa, proosarunoelma, runo

 12:01 ap. 0 comments

  GOOGLERUNKKARIN PÄIVÄKIRJASTA Aivan samoin kuin se, joka tahtoo onanialla laajentaa asitillisen herkkyytensä rekisteriä hakeutuu jesuiittojen sisäoppilaitokseen, yrittää kirjoituspakkoinen hallita neuroosejaan rahan voimalla. Kun kaikki aika on myyty pois kirjallisilta töiltä, ei sanottavaa, aikaa ja kykyä niihin tarvitse enää etsiä. Maansa myynyt alkaa kärsiä suunnattomasta koti-ikävästä, hakeutua pois seurasta, varjoihin ja salaisiin pimentoihin. Kirjoittamiseen lipsuminen alkaa muistuttaa näpistelyä, pakkoliikettä, kleptomaniaa, lainvastaista hysteeristä nopeutettua toimintaa, jota kiihottaa kielletyn hedelmän mätä makeus. Kirjoittelu tapahtuu kenties pimeässä komerossa, jossa vain profeettojen yöllisiin näkyihin suunnitellut pimeäkirjoituslaitteet voivat kirjallisen onanistin painetta helpottaa. Kuinka monta kertaa pitää käydä tarkastamassa, että ovi tuli kiinni ja että huoneessa on pimeää. Aluksi koko touhu vaikuttaa perin juurin neuroottiselta ja säikähtäneeltä, mutta sitäkin kiihottavammalta. Esinahka on ahdas ja rohtunut, jututalaismainen, eikä sovellu sovitukseksi mihinkään asiaan. Kaikesta tulee liioitellun todellista. Kaukana ovat libertaarin ironian ja burleskin huumorin hekumallinen liikkuvuus. Myöhemmin kun toimija paatuu, paheet syvenevät ja kieroutuvat, proseduurit liukastuvat, on todellinen koukku valmis: se on pahempaa kuin onania, se on koukuttavampaa kuin Danonen persikkajogurtti tai heroiini. Kaikki aika ja energia kuluvat kirjoittamisen välttelyyn. Sitä keksii itselleen kaikenlaisia tekosyitä, ettei tarvitsisi kirjoittaa. Toistaa jotakin mekaanista pelkästään sen takia että aika kuluisi ja olisi pois jostakin. Asettaa itselleen minuuttirajoituksia, rakentaa keinotekoisia esteitä ja hidasteita kirjoituksen tielle. Langettaa kognitiivisia sakkokierroksia. Mutta Marko Tapion Arktinen hysteria on kertomus siitä: mitä enemmän pahetta, kiellettyä, rikollista, kontrolloimatonta padotaan, sitä voimakkaammin ja pakonomaisemmin se murtautuu esiin. Päällimmäisenä on häpeä: miten voi selittää itselleen tai toisille kaiken sen kymmeniin tuhansiin hyvinkirjoitettuihin lisukoihin nipistetyn ajan kaiken juhlimisen ja sosiaalisen riennon keskellä. Ne teoskokonaisuudet koostuvat jonkinlaisista poissaolon silmänräpäyksistä. Kuinka kauka niiden aikan käydään, sitä ei kukaan tiedä. Niin kaukana varmasti kuin ehditään ja päästään, ehkä kuolemankin tuolla puolen. Hermes on siivekäskantapäinen, nopea. Joka tapauksessa se säntäily ei voi olla mitään moraalista toimintaa. Siinä ei voi olla jälkeäkään mistään rehellisestä työstä. Jos haluamme sanoa sen ilkeästi: se on pelkkää alhaista nautinnonhalua, pelkkää hekumointia. Pelkkä suhteellisuuden, kauneuden, toteeminrakentamisen ja plastiikan veistoharjoitus, niin kuin jokainen jesuiittarunkkari tunnustaa. Siitäkin huolimatta että lopputulokset kieltämättä ovat nerokkaita puhtaita kuin Platonin luolan seinille hermessauvalla roiskittuja hiomattomia jalokivirypäleterttuja. Mutta pyhittääkö päämäärä kaikki teot, kaikki varkaudet miljonääreiltä, kaikki vilpit rulettipöydässä, kaikki petokset auktoriteetteja kohtaan?

Tunnisteet: biografinen, Hermes - yleisyhdistäjä, okkulttinen filosofia, proosa, proosarunoelma, runo

 9:18 ip. 0 comments

  FASISIMI PERUSTUU SIIHEN että tavallista ihmistä ei saa kiusata. Fasismi on kiltteyttä.

Tunnisteet: aforismi, Poliittinen muistio

 8:54 ip. 0 comments

  BLOGI On turha elää sellaista elämää, josta syntyy kirjailija, ellei sitä ennen ole tehty kaikkea mahdollisimman monien kohottamiseksi olosuhteisiin, jotka synnyttävät kirjailijan.

Blogi on tehokkain tunnettu tapa edistää museotonta taidetta, taidetta joka pyrkii haihtuvaan ylevään ja mahtailuttomaan erinomaisuuteen. Joka käyttää voimavaranaan huoletonta ja epäpuhdasta siitosta, Hermes-sauvan hekumallisia sipaisuja, aviottomilla lapsilla juhlimista, siementen huoletonta ja libertiiniä roiskimista sinne tänne, ehkäisyn kieltämistä, ruohikossa ja raunioissa elämisen paanista autuutta. Ele, sana, loistava luonnos, kursailematon burleski tyyli, kohtisuora asento, säihkyvän elämäkerran muotoon itselle kirjoitettu olemassaolo: siinä yleistetyn, jaollisen, varastetuksi tulemistaan anelevan estetiikan pohja. Ja on vaikea kuvitella että kyynikkofilosofi olisi suostunut siihen mikä olisi hidastanut hänen reittejään ja pysäyttänyt karnevaalin. Yleistettynä estetiikka on muodonmuutoksen väline, joka muutta olemassa olon esineeksi ja tuoeksi, se kääntää joka päiväisen elämän suunnan peräruiskuttaakseen siihen mahdollisimman paljon vapautta ja säkenöivää voimaa. Hermes-ryhmysauvainen kyynikkofilosofi kulkee Paavo Lipposen, Goebbelsin, Zdanovin, noiden kirjallisuuden tutkijoiden, Adolf Ehrnrootin, Tanja Karpelan, sekä seniiliäänisten auktoriteettien ohitse vailla kaikkea ylpeyttä tai laupeudentuntoa, heihin katsettaan kohdistamatta, avokämmenen rystypuolella heidät pehmeästi mutta täysin periksiantamatta tieltään sivuun siirtäen. Kyynikon katse kriminalisoi energian hukkaaminen, elinvoiman köyhdyttämisen, ja himoaa vitalismia, jota luonnehtii kulttuurin radikaali käyttö, hedonistinen voluntarismi, ylellinen logiikka, ja eettinen poliittinen libertiini ystävyys.

Kulttuurin porvarillisen käytön tai sen markkinoista aiheutuvan elinvoimattomuuden seuraukset arvioidan todennäköisesti väärin. Ajattelun loppu on massojen katekismus, joka on sitä yksinkertaisempi, populistisempi ja suurelle yleisölle suunnatumpi mitä elitistisempi on kulttuurina juhlitun hyödyketeollisuuden asema. Kuinka paljojn on pelkästään tilaavieviä kirjoja, äänilevyjä tai Duchampin sanaleikin Anemic-Cinema vahvistavia elokuvia?

Ja paljonko niiden rinnalla on lukukelvotonta, epäselvää, vapaaehtoisen esoteerista filosofiaa, antikirjallisuudelle tai tyyli vihamiselle omistautunutta eliittidekkaristiikkaa, jyrkän soliptista ihmelapismuusikkoutta, jotka harrastavat kokeellista laboratoriokulttuuria luodakseen teoksia, joita ei ole mahdollista kuulla kuin asialle-erikoistuneessa äänitearkistossa, kulttuuria joka on erikoistunut vain ajatusten, äänten tai sanojen yhdistämisen laimeaan mielihyvään, piittaamatta teosten todellisuusvaikutuksista. Paljonko on yksinpuhuvia autisteja tai vihattavia, pakkolaitoshoitoa ja kovaa pakotettua medikalisaatiota kerjääviä aspergerikkoja ja teoreettista hiukkasfysiikkaa opiskelevia larppilasseja, jotka ottavat kulttuurin panttivangikseen?

Todellinen ajattelun ja libertiiniyden käsitteellinen katoaminen pelkistyy vaihtoehtoon: puutteenalaisuus tai elitismi, yksinkertaisuus tai käsittämättömät oikut. Seniiliä yhtä kaikki. Yksien harjoittama äärimmäisyyksien epätasapaino ja väkivalta palautuu toisten yksipuolisuuden kivettyneeseen epätasapainoon ja väkivaltaan. Ne ne ovat kuin rautaisia käsiä, jotka painavat yhteisöön kaipaavan yksilön pään veden alle tai tulee. Pakottavat valitsemaan vanhoista dikotomioista... oikeisto ja vasemmisto, nuo vihattavat dekonstruktiota kerjäävät käsitteet elävät näiden yhteiskunnallisten seniilien ajatusmaailmoissa tuoreina ja käyttökelpoisina. Puhdasta lobotomisoimisen ja kastruoimisen aktista saamaansa sadistista nautintoa, he pakottavat valitsemaan leirin, yksilön määrittelemään itsensä toisen tai kolmannen osapuolen suhteen, ne paottavat jopa puolustaman satunnaisesti valittua leiriä kynsin hampain, vaikka kätkettynä toiveena onkin omaksua äärimmäisyyksiä riivaava negatiivisuus, seniliteetin suppenemisalue, sekin yhtä kaikki.

Yhtäältä kulttuurin puuttuminen, kertakäyttöajatusten ja markkinoiden apurien pönkittäminen; toisaalta perin pohjin vaikeatajuiset teokset, joissa lukijoiden oletetaan masokistisesti kaivavan muutamat mutaan uponneet helmet ansaitakseen tietonsa: sadistinen velvoitus tiedon takia, alistaa tiede äärimmäiselle rangaistukselle, että jonkin luomuksen paratiisiin pääsee vasta sovitettuaan, uurastettuaankovasti, kadottuaan, osoitettuaan katumuksensa ja alistuttuaan hyödyttömälle kurille. Preussilaiskompleki edellyttää sanoinkuvaamattoman roskamäärän lukemista näköalanaan pelkkä papukaijailu.


LÄHDE: Michel Onfray: Kapinallisen politiikka, s 267 - 268.

Tunnisteet: bloggaaminen, Hermes - yleisyhdistäjä, Hypotalamuksen kaupunki, okkulttinen filosofia, Poliittinen muistio, tyyli

 6:40 ip. 0 comments

  IDEALISTI, LIBERTIINI, ROMANTIKKO mitä muuta voisin sanoa itsestäni. Voiko tällainen henkilö olla muuta kuin fiktiivinen?

Tunnisteet: aforismi, biografinen

 6:16 ap. 0 comments

  PAIKALLA on ehkä aavistuksen kasvoton, mutta muuten erittäin kelpo orkesteri. Pieni, nuken kasvoinen tyttö, Ain’Elisabethin ystävätär Ebba Winter, uhkea, Janus-kasvoinen vaalean hiusharjan omaava nuori nainen; Bradpitt- kasvoinen Peter Franzén, päässään lakki, kartiomainen, lokerollinen, ontto; sama enkeli kasvoinen tyttö joka oli senaatintorilla Leningrad Cowboysien keikalla ja 21 –kasvoinen, pistävä silmäinen mies. Kirjoituspöydän takana istuu kookas punakka professori, ensimmäisen maailmasodan veteraaneja hänkin, syventyneenä sanomalehteensä. Hänen vasen jalkansa on nostettu sievästi oikean päälle. Jalka on usein ontto, varsinkin vanhempana.

Parvekkeella ohut kasvoinen Ludwig-nuorukainen katsoo kaiteen yli kuinka meren pinta keinuu. Ajatuksen vankila. Kyvyttömyys liikkua tämän keinovalaistun tilan ulkopuolelle. Nämä tieteen ihmelapsen keinovalopäät. Maankuori, naamio pimeyden päällä. Pimeyttä lattiasta kattoon, valon fotonit, kalat, aivojen aineen vaihdunta. Ajatuksen kytkentäkaavio. Aurinko jatkuu käsissämme, tulen rajallinen ehto, ajatus häilyy jonkin planeetan painostavassa varjossa, naamion varjossa, pimeys.

Äkkiä neitsytkuninkaan valtaa ontto tunne siitä, että joku on käynyt munimassa pesään. Puutarhuri on hädissään piiloutunut tiskin taakse, aseen kanssa. Sivuovesta sekä kulman takaa ryntää joukko kumidaijuja hurjasti öristen. Hän ei ymmärrä näkemäänsä, hänen päänsä on ontto puinen lyömäsoitin. Pimeässä Ernon takana vilahtaa neonvärisiä, nopeita hahmoja. Eksoottisen näköisen nuoren naisen pää vilahtaa ikkunassa. Kaikki on kaoottista. Nurkan takaa kuuluu sihinää, tussahduksia, ja sitten räjähdyksiä. Keskellä konfliktia on osattava nähdä kuvien taakse ja luettava rivien välistä. Monarkian synty ja toistuvat vallankaappaukset lipuvat hänen silmiensä editse.

Kun on lähdettävä kävelemään hän lausuu ääneen kehotuksia itselle: Näe mitä edessä tapahtuu. Katse mahdollisimman kauaksi. Pidä riittävän suuri turvaväli. Silloin kävely ei ole katkonaista tai nykivää. Suunnittele reittisi etukäteen. Tuholaisista on päästävä eroon. Jos rotanmyrkky on keksitty, miksi sitä ei käyttäisi. Tuholaisia piilottelee myös kasvien lehtien alapuolella ja lehtihangoissa. Loisen ookystia voidaan löytää mikroskoopilla ulosteesta, mutta Cryptospora-loisia vastaan ei ole hoitoa. Mikroskoopilla katsoessaan joutuu helposti liian “lähelle”. Kaukoputkella katsoessaan joutuu helposti liian ”kauas”. Unohda kuolema, keskity naisiin. Usein juuri nainen on naamioitu kuolema. Tsunami – siunaus valepuvussa, Nicole Kidmanin armonlaukaus.

Ovatko naiset erityisiä - vai pelkkiä miehiä pehmeässä valepuvussa?

Veden valepuvussa esiintyvä myrsky on viheliäisen orjuuden edelläkävijä. Meidän on epäiltävä herkeämättä. Epäilykset hyttysten merkityksestä varmistuvat vähitellen. Meidän täytyy paljastaa näitä asioita, asettua alttiiksi joka hetki. On tuotava esiin. Täytyy paljastaa, että maanpinta on erittäin altis kulumiselle. Ne ovat maan kasvot, joita muurahaiset kuluttavat kuin kiduttavat rapisevat kuivat tunteet, tai pitkäpiimeiset keskustelut hoviväen kanssa vailla Mombasaa. Maa on ontto pallo, ja kaikki mitä on, se kätkee sisäpuolelleen. Se ei paljasta mitään. Sen sydän on ontto lihas. Se on äiti maa, siis nainen, ikään kuin se olisi jokin kasvoton voima.

Nyt siihen katsellaan ylhäältä ja alhaalta ja nauretaan ja huudetaan: katsokaa tuo maa, sen kamaralla ja vesissä syntyi alkeellista elämää 0,5 miljardia vuotta sitten. Outo vaikerrus alkaa. Taustalla näkyy punainen kajo rotan omasta elektroniikasta. Edessä häämöttää täydellinen sekamelska, hautavajoaman tummanpuhuva reunajyrkänne, ja sen takaa nousevat pilvien peittämät Ngorongoron alueen tulivuoret. Maiseman keskeltä nousee ensin yksi pää sitten toinen ja lopulta monta päätä. Alaviistosta suunnatut nuolet saavat toimijan vaikuttamaan kuviteltua vastustajaansa suuremmalta. Yläviistosta tuleva keila tunkeutuu kaikkiin valonpuoleisiin eteisiin. Jostain puun takaa ilmestyy Brolgeerikrotiikko ZX€:lle seuraaja, joka värinöivän odottelun jälkeen arvostelee toimijan ja kertoo mitä toimijalle kuuluu.

Tunnisteet: aivotutkimus ja neurotiede, mainostaminen ja kätkeminen, muurahaiset, proosa, proosarunoelma, runo, vankeus ja pakeneminen

 12:53 ap. 0 comments

  TERRA COGNITAN Kimmo Pietiläiselle vinkiksi: Cornelius Agrippan länsimaisen tieteen historian kannalta keskeinen Three Book of Occult Philosophy on vielä suomentamatta. Teos käännettiin kaikille sivistyskielille ensimmäisen kerran viimeistään 1600-luvulla. Useimmilla kielillä teoksesta on monta eri käänöslaitosta.

Tunnisteet: kirjallisuus, okkulttinen filosofia

 11:45 ip. 0 comments

  KOKEELLINEN TAIDE on sitä että tekijä tietää hyvin tarkasti mitä on tekemässä, mutta etsii vielä keinoja toteutukseen. Keinojen etsiminen on kokonaan oma prosessinsa.
Tietenkin edellytyksenä on se, että on varaa kokeilla myös jotakin aivan väärää.

Tunnisteet: etsiminen, mitä voidaan tietää, Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka

 11:43 ip. 1 comments

  MENETELMÄVAIHEET generoidaan tarina, johon sisällytetään muuttujavaihtoehtoja, kysely perään
generoidaan yksilö
generoidaan Kimi Räikkösen malleja sekoitejakauman (frailty) avulla
generoidaan paretopisteitä
generoidaan hevonen ja osa eläinkuntaa
generoidaan lintu, kaksisiipisenä
generoidaan apina ja muita vertailukohtia
generoidaan päähenkilölle helpotuksia
generoidaan vakiosanomia kielellä joka on normaalia väriä
generoidaan satunnainen salasana varikolle
generoidaan liikuttamalla väliainetta välissä
generoidaan jäsenissä, josta se sitten virtaa kehoon
generoidaan köyhä testipopulaatio, jossa emien lukumäärä kunkin isän kohdalla noudattaa tiettyä annettua jakaumaa
generoidaan tietokoneohjelmia tai tietorakenteita, joissa liikkuvia bittejä kuvataan elävillä organismeilla
generoidaan organismeille vaikeuksia
generoidaan kaksi asuntoaluetta
generoidaan asukkaille nimiä ja osoitteita
generoidaan kahdenlaiset levytys, koolaus, eristeet ja verhouslaudat runkomalliin
generoidaan automaagisesti melskettä ja hälinää
generoidaan vartiointia alueiden rajalle
generoidaan periodista ääntä (soinnilliset äänteet formantteineen)
generoidaan aperiodista ääntä (soinnittomat äänteet)
generoidaan satakieli, jota vain osa populaatiosta kykenee tulkitsemaan
generoidaan suunnittelun eri vaiheissa erilaisia esityksiä
generoidaan uutta liiketoimintaa erityisesti kierrätystä palveleville sektoreille
generoidaan tietynlaisia havaintoja tietyssä ympäristössä
generoidaan (pseudo)satunnaisiahavaintoja siihen: 6 * MAT #TRANSFORM A BY R / 7 *
generoidaan käyttäjälle ilmoitus
generoidaan automaattisesti kaksi muuta yllätystä
generoidaan nappia painamalla suuri lasku tai lähete
generoidaan tämän kuvauksen perusteella, joten ne voidaan käytön jälkeen tuhota
generoidaan ennen varsinaista ostotapahtumaa
generoidaan kohinaa, joka kompensoi kvantisoinnissa syntyvää informaatiohukkaa
generoidaan kuvia, joita roskapostibotit eivät tajua
generoidaan kuva painojäljestä, jota tarkastellaan näyttöjärjestelmässä
generoidaan ostotapahtuma
generoidaan kuitti asiakkaalle ja välitetään maksutieto reskontralle
generoidaan isot menot ja tulot, jotka näyttävät kunnioitusta herättäviltä
generoidaan pienet menot ja tulot, jotka näyttävät hävettäviltä
generoidaan sata lukua normaalijakaumasta, ja lasketaan bootstrap-estimaatit
generoidaan tiedosto nimeltä PART100.SDT
generoidaan vaikeuksia avaimen ja edeltävän salakielen tulkitsemisessa
generoidaan kuulumattomia taajuuksia
generoidaan joka kerta satunnaisesti, joten niiden ilmaantumisesta ei koskaan tiedä etukäteen
generoidaan automaattisesti kasvavaa kuitua joihinkin päihin
generoidaan yleensä siten, että sekä luut ja pehmytkudokset korostuvat
generoidaan valmiiksi ja lähetetään asiakkaalle sähköpostitse
generoidaan klikkaamalla generate/generoi -nappia

Tunnisteet: Google, runo

 9:37 ip. 0 comments

  VAIKKA OLENKIN SYKSYIHMINEN on minusta myös marraskuun ja keskitalven pimeys todella mukavaa aikaa. Kun ulkona on pimeää, tunne siitä, että pitäisi olla kaiken aikaa toisaalla, lievenee. Nyt pitää työskennellä. Keväällä ja varsinkin kesällä on aikaa sitten maata syvässä koomassa pimennetyssä huoneessa. Kesä hainäkuun vaihteessa, sinä päivänä kun olen syntynyt, aivotoimintoni lakkaavat ja ruumiintoimintoni melkein. Se on kristallisoitunut hetki, kammottava. Kesällä tunnetta siitä, että pitäisi olla jossain toisaalla, että pitäisi olla rakastamassa joita kuita elämän arvoisessa elämässä, ei voi lääkitä. Kesällä voi vain heittäytyä konekiväärituleen ehdottomien valtakunnanrajojen ja historiallisten käännekohtien piikkilankoja vasten. Syksyllä, kun näen hyönteisten liikkeiden hidastuvan ja kohmettuvan, saan siitä jonkinlaista synkkää piristystä ja omat liikkeeni alkavat notkistua ja nopeutua. 8:49 ip. 0 comments

  VODKAN YLISTYS Tänään olen ollut uskomattoman tehokas. Ponkaisin ylös aamuvarhain, ja olen saanut aikaan kaiken sen, mitä tavallisesti en rohkenisi vaatia itseltäni edes viikon aikaansaannoksiksi. Kiitos hyvin käytetyn yön.

Myöhään eilen illalla päätin hervota hetkeksi kiireistäni ja laitoin saunan päälle. Saunakamariin toin kaksi lasia, joista toiseen kaadoin jääkylmää vettä, toiseen venäläistä vodkaa. Saunassa polttelin lempisikariani, Balmoral Idealistia (a 3€) ja kuuntelin Black Sabbathin Dion ja Ian Gillanin levytyksiä. Huilaustauolla loikoilin takan edessä ja tyhjensin vodkalasin, ja sen perään vesilasin. Joskus aamuyöstä vaivuin onnellisena uneen.

Vodka on ihana aine. Se ei niinkään vaikuta työsuoritteidemme laatuu tai määrään silloin kun olemme sen vaikutuksen alaisina. Vodka vaikuttaa seuraavana päivänä, hyvänä rentona olona ja tarmokkuutena. Pitkän aikaa vielä vodkallakyllästetyn illan jälkeen olemme hyvällä tuulella ja kaipaamatta mitään. Vodka on myös hyvä janojuoma. Pidän aina isoa lekaa jääkaapissa maitopurkin ja tuoremehupurkin vieressä.

Vodkaa ei tarvitse juoda usein. Kertaleka viikossa tai parissa riittää meidänkin olosuhteissa antamaan pitkää ikää ja pitämään ihmisen terveyttä yllä. Vodka on myös varmaan paras lääke kaikkea perheväkivaltaa ja muuta häiriötä vastaan: ei voi olla mitään lempeämpää ja eroottisempaa kuin vodkalla kyllästetty kaunis ihmissielu. Vodka paljastaa myös tehokkaasti idiootit ja viholliset: he ryhtyvät öyhöttämään. Tärkeintä kuitenkin on vanha viisaus: vodkaajuomattomaan mieheen ei milloinkaan voi luottaa.

Liika on kuitenkin liikaa. Kaikki me muistamme kuvat 28 vuotiaasta Timo K. Mukasta. Siitä tulee mieleen eräs koulukaverini Mikke, joka rippikouluiässä oli mustapartainen parimetrinen hujoppi, jolla oli ulkonäön ja äänen römeyden suomaa auktoriteettia jopa vanhempiin miesopettajiin. Mikke oli kovista olosuhteista lähtöisin oleva kovis, jonka seuraan tietysti automaattisesti hakeuduin, sillä välillä pääsi katselemaan maisemia hänen nostelleessan ryysyistä seinälle, kavereita vuoron perään, mitä mielivaltaisimpien oikujen vallassa. Mikke oli siis hyvä tyyppi, täysin arvaamaton, röökinurkkauksen syljeskelijä, jonka läheisyydessä aika ei todellakaan käynyt pitkäksi, mikä koulun kaltaisessa saattohoitolaitoksessa on oppilaan arvokkain hyve. Viimeksi tapasin Miken junassa. Nyt hän pukeutui kuin teinit, oli ajanut parran, ja vaikutti jotenkin kouluaikoja lyhemmältä ja hennommalta. Hän oli nuorentunut noin 15 vuotta siitä, miltä näytti 15 vuotta sitten.

Tunnisteet: Venäjä

 8:04 ip. 0 comments

  ON TURHAUTTAVAA kun ihmiset tulkitsevan sanotun sen perusteella, mitä käytetyt sanat tuovat heidän mieleensä. On turhauttavaa, että ihmiset kirjoittavat näkynsä niillä sanoilla, jotka sattuvat tulemaan heidän mieleensä. Mieli pitäisi pakottaa irti satunnaisuuksista. Että mieleen tulisi jotain tiettyä, ei mitä sattuu. Ja että sanat eivät toisi mitään mieleen, vaan olisivat itse mieli, niin kuin koodi koneessa. Siksi sanojen käyttö pitäisi lopettaa. Että sanoja ei voitaisi tulkita, käyttää. Että niitä ei voitaisi valita. Vaan että kaikki viestit ja tulkinnat olisivat etukäteen lukossa. Että ei olisi parempaa, tarkempaa viitettä olevaan, vaan puhuttaisiin suoraan olevalla, sen toiminnallisuudella, viittaamatta mihinkään. Lähetettäisiin postissa talopaketteja ja kuorma-autoja ja tukiasemarunkoverkkoja. Että meihin olisi ohejlmoitu joku ohjelma joka lukisi ne. Historiallisessa kielessä kierrossa oleva sana on liikaa sidoksissa kuvaan. Joka on kuva esineestä tai asiasta. Haivainnolistava esitys. Kun on asiat itsessään ei ole havainnollistavia esityksiä. Ei ole korostuksia, ei ole huomiottajättämisiä. Ei ole huomioita, on vain kaiken kattava sokeus. Mitään ei voida tarkentaa, mihinkään ei voida kohdistaa. Koska kädet ovat poikki. Koska sormellaosoittelu on kielletty ja mahdoton hyve. Ja kielletystä ei saa kiellettyä kuin poistamalla se ensin itseltä ja asettamalla vartijat, vaatimalla samaa muilta moraalisuuteen itkien vedoten. Tietokone on kategorinen imperatiivi. Tietokone on moraali. Se ei hyväksy sellaista mitä se ei itse pysty käsittelemään. Se jää odottamaan, että sille annetaan sellaista mitä se pystyy käsittelemään. Sne kieltäytyminen on mykkää. Virheilmoituksia ei toivotussa todellisuudessa ole. Iloinen kone olisi ilomielin valmis amputoimaan käden tai jalan itseltään, jos sillä sellainen olisi. Sanoille tulisi antaa koodi, jota sitten käytetään sanan asemasta asiallisissa konteksteissa, joissa pyrkimyksenä ei ole kiristäminen tai lahjominen. Enää. Ei kiristämistä ja lahjomista enää, koska kaikki ovat vammaisia jo. He ymmärtävät koodit oman kyvyttömyytensä kautta yhdellä ainoalla ja oikealla tavalla. Vammaisella tavalla. Heidän kyvyttömyytensä tekee kaiken yksiulotteiseksi, siis helpoksi. Kun heiltä poistetaan ominaisuuksia, heidän kielensä tarkentuu ja muuttuu viiltävän ohueksi. Se alkaa merkitä vähemmän ja yksisellitteisemmin. Siihen tulee kiinnostava historian siipien havinan tuntu. Ja lopulta se saavuttaa täydellisen yksiselitteisyyden, joka on piste. Paikallaan pysyvä, liikkumaton, musta, piste.

Tunnisteet: Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka

 6:32 ip. 0 comments

  HÄPEÄN TIEDEMIES Onko muuten tuo internetissä tajaan häiriköivä nimimerkki "Tiedemies" taas jotain parodiaa? On tietysti. Ovat lukeneet ranskalaista yhteiskuntafilosofiaa, ja kuvittelemalla, että pelkkä etumerkin kääntäminen riittää tekemään siitä hienon elämänasenteen tässä periferiassa.

"saa ihmisen kuulostamaan libertaristilta tai muulta hörhöltä." Tiedemies

Mikä sitten näiden meikäläisten parodikkojen (ranskalaisen yhteiskuntafilosofian totunnaisten maalitaulujen) mielestä on libertatrismin vastakohta? Liberalismi? Libertaari tai mitä? Libertaari tai koira? Voi olla että amerikkalainen versio käsitteestä viittaa johonkin hyvin erilaiseen ilmiöön kuin ranskalainen. Niillä on kuitenkin epäilemättä sama alkujuuri, vapaus pääomaan, vapaus henkiseen pääomaan, vapaus aineelliseen pääomaan. Missä vaiheessa tulkitsemistraditiot alkavat taistella toisiaan vastaan?

En tiedä näistä nykyajan aivonsa tietokonepelien ja pornon kanssa pois poltaneista "tiedemiehistä" (viittaan tästä eteenpäin "tiedemieheen" yleisenä käsitteenä, en henkilöön.
Voi olla että hutkintani menee ohi alkuperäisestä kohteesta, mutta jossakin on kohde, johon se osuu, ja joka minua henkilökohtaisesti lähes sairaaloisesti kiinnostaa) mitään, mutta heidän huonoon maineeseen saattamaansa teknillinen ajattelu saattaa olla ihan yleisesti ihmisen henkisen tasapainon kannalta jopa välttämätöntä. Ikävää, että se mikä meille on vahvistava lääke, on heille myrkytyskeino.

Luulisi, että juuri teknillinen ajattelu sietää vähiten hulluutta, suhteellisuuden- ja todellisuudentajuttomuutta, provokatiivisuutta. Sellaisen luulisi ilmenevätn tehottomuutena koneen toiminnassa, tai jopa täydellisenä toimimattomuutena. Ellei sitten olla rakentamassa, jonkinlaista antikonetta, koko ihmiskunnan energiat ja toimintakyvyt syövää. Sitä säälittävien "tiedemiesten" sietäisi vakavasti pohtia, niiden lapsentekopuuhien, lapsenkakan, vaippojen ja muun perhehössötyksen keskellä.

Se mikä näistä libeeraalista vulgaarihedonisteista, "Enjoy!" -miehistä, tekee niin iljettäviä tyyppejä, ei ole heidän joopajoo-kaikkikäy-asenteensa kaikkea alhaista ja masentavaa kohtaan, vaan heidän fanaattinen, lähes intohimoinen halunsa tukahduttaa kaikki ylevä, hyvä ja luova. Tällaiset älykkäät ja fasistisen ideologian perinjuurin omaksuneet vulgaarihedonistit ovat äärettömän vaarallisia, jos saavuttavat yhteiskunnassa tai tiedeyhteisössä jonkinlaista asemaa (ja yleensä vuorenvarmasti saavuttavat). Heidän kosketuksensa muuttaa kaiken todella arvokkaan paskaksi, ja heidän sosiaaliset sidoksensa voidaan lukea jäännöksettä de Saden teoksesta Filosofia budoaarissa (joka on foucaultlainen allegoria vallankäytöstä). Kun on kohdannut näitä tyyppejä professoreina, niiden juttuihin kokelaina suhtautuu vähän vakavammin ja vähän vähemmän älyllisen pelin dialektisessa hengessä.

Kaikissa porvarillisissa vanhoissa kunnon ammateissa on puolet hyvää. Sääli että häiriköt ja epätasapainoiset seniilit likaavat noita maineikkaita yhteiskunnallisia asemia. Tämän tietäen Baudelaire julistaa raivoisaa hengen riippumattomuutta porvareista, mistä he sitten tulevatkin, oikealta tai vasemmalta. Porvareilla nimittäin on taipumusta (diagnosoin tämän sairausilmiöksi) liberaaliin asenteeseen kapitalismia kohtaan (älkäänyt... ei kapitalismin vaihtoehto ole kommunismi... ette te itsekään siihen usko). Siinä he tekevät virheen, sillä kapitalismi ei niinkään juhli ahneutta kuin tekee kaikesta yksityisyrittelijäisyydestä ellei turhaa niin rikoksen.

Jokaisen Amerikan historian lukeneen pitäisi tietää, että henkinen työ on ensimmäistä kullan etsintää ja yksityisyrittelijäisyyttä. Sitten vasta tulee toimeenpannut teot, todellinen kullan etsintä, joka on jotain ihan muuta. Henkinen olemassaolokin on eräänlaista ahnautta. Ahnautta pitää kiinni arvokkuudesta, ahnautta olla muuttumatta kokonaan orjaksi (joka "tiedemiehille" on niin sanoin kuvamattoman vastenmielinen ajatus). Kapitalismin lähtökohta on siis väkivalta porvaria ja dandyä kohtaan. Kapitalismi on pääoman pahin vihollinen. On sitten psykoanalyysin tehtävä tutkia nämä epäilyttävät nobelistit vailla aineellista ja henkistä pääomaa: heidän perversioidensa motiivit.

Ranskalainen yhteiskunta filosofia Battaillesta Foucaultiin on kuitenkin ihan jäännöksettä piirtänyt silmiemme etteen "tiedemiehen" ruman ja älyttömän apinakarikatyyrin.
"Vapaaehtoinen orjuus auttaa välttämään libertaariseen vapauteen liittyvän ahdistuksen. Sen avulla saavuttaa symboliset palkkiot, joihin useimmat tyytyvät: niin helppoa ja suorastaan riemullista on suostua liberaalien markkinoidebn kehumaan ja juhlimaan vulgarihedonismiin. Voi vauvanvaippojen paskanlillikakanhajua! Kuluttaminen ja omistaminen säästää olemasta tai olemisen arvoisesta. Eduilla on kuitenkin hintansa. Ne kivettävät vierantumisen ja velvoittavat alistumisen loputtomaan lisääntymiseen, näiden outojen kierojen retoriikkojen kautta.
Libraaleihin logiikkoihin kiintyneellä yksilöllä ei ole enää mitään keinoa saada omalakisuuttaan takaisin, jos hän on sattumalta jonain päivänä päättänyt luopua siitä hallitsevien yhteiskunnallisten iperatiivien hyväksi. Avioliiton, isyyden, äiotiyden, luoton tai velan, palkkatyön ja laumaideologian siteiden alistamana ja alamaisena hänen osakseen jää vajoaminen pehmesti mutta varmasti suohon. Takaisinmaksujen, elatusapujen, verojen ja vakuutusten välissä (jotka ovat myös libertaarin vitsaus) jokainen hänen tililtään otettu kuukausierä todistaa, että hän on enää alamainen, tuskin enää yksilö." Onfray

Siinä se, "tiedemiehet" lienee riittävällä tarkkuudella kuvattu. Saa nähdä miten reagoivat, muuttavatko tyyliään, vai jatkavatko pakkomielteidensä parissa... naurettavaa ristiriitaansa, ja sotaansa kaikkea valtamansa ja miehittämänsä tieteen ikiaikaista, kunniakasta henkeä vastaan.

Häpeä, siinä avainsana.

Tunnisteet: Amerikka, Hypotalamuksen kaupunki, mitä voidaan tietää, Poliittinen muistio, pornotutkimus, sielu, tasapaino

 5:30 ip. 0 comments

  TÄMÄN TIMON LINKITTÄMÄN Ylioppilas Larvannon hyvän tekstin innoittamana tekee mieli kaivaa jostain Johann Christoph Friedrich GutsMuthsin teoreettiset pohdinnat voimistelusta tai ainakin K. E. Levälahden Voimistelusanasto selityksin ja kuvin II. Telineliikkeet (Otava 1926. 189s. Nid. K2-3.) ja alkaa todella runoilemaan Michael Jacksonin prototyyppiä, joka leikkii oikean kokoisilla kaivureilla, nostureilla, rahtilentokoneilla, hinausaluksilla, öljytankkereilla, junilla, sotahelikoptereilla, asetehtailla, kylmälaboratorioilla, plastikkakirurgisilla klinikoilla, päihdehuoltolaitoksilla, paperikonetehtailla, ydinreaktoreilla, mielisairaaloilla jne. jotka ovat olemassa yksityisesti ja keinotekoisesti vain hänen yksityisten leikkiensä ja mielikuvituksensa olosuhteina, helpottamassa ammattimaisen kuvittelemisen ja leikkimisen raskasta työtä.

Tunnisteet: Timo Salo

 1:05 ap. 0 comments

  LIEMESSÄ Kylläpä on jotenkin rauhallinen olotila. Kuumavesipadassa istuu muukalainen. Aallot keinuttelevat hänen vartaloaan rauhallisesti. Mukava ja turvallinen kohtuamme saa vauvan tuntemaan olonsa kotoisaksi. Nautin todella olostani. Kun suomalaiselta roiskuu kuola, niin se roiskuu kunnolla. Tekeekö mieli sukeltaa? Perheessämme oli aikanaan englanninbulldoggi, jonka suurinta huvia syksyisin oli hyppiä vastaharavoituihin lehtikasoihin. Hetki kuluu. Ei vastausta. Koppakuoriainen ei edelleenkään räpiköi. Ei naura. Käytän mielikuvaa, jossa istutaan kaulaa myöten vedessä ja annetaan käsien kellua. Menen siis veteen istumaan kaulaa myöten, dammy kädessä. Upoksissa ollessaan ihminen painaa vain noin kymmenesosan normaalipainostaan.

Tahtoisin pysäyttää tämän höyryävän laivan. Ankkurina toimikoon tämä uittopäällikön poika, joka sukeltaa kohta menneeseen. Syvälle ihmisen viettimaailmaan tämä uusi ohjus joka tapauksessa sukeltaa. Missään vaiheessa ei tämän kanssa pääse satamiin sisälle. Tehdään koe: Jos penni kelluu, kelluu mieskin. Taustatietoja: Yhteen vesimolekyyliin kohdistuu naapurimolekyylien vetovoimia. Välillä rämmitään nilkat suomudan upottamina. Tällaiselta pohjalta ponnistava nuori on pahassa liemessä. Tällainen on maisema. Kolmonen kelluu vatsa ylöspäin mutta on silti hengissä. Nelonen pirteähkö vaikka makaa kyljellään. Viitonen kelluu mutta tuntuu olevan kunnossa. Kuutonen, alaston nainen, höyhenillä varustettu, kelluu puoliksi. Kyborgityttöjä lilluu altaissa joissain laboratorioissa.

Lillua vedessä, jossa samaan aikaan lilluu ties mitä. Aallonpohjalla lilluu itsetunnoton mies. Suomalainen kirjolohi räpiköi irti karikolta. Sonera sukeltaa Octopusiin. Kela sukeltaa ip-ympäristöön ja vauhdittaa sähköisiä synapseja. Pienessä lammikossa pulikoi nelisenkymmentä virtahepoa.

- Eric! kuuluu huuto rannalta. Pian Jackie on korviaan myöten liemessä ja hengenlähtö on lähellä. Dick Murphy on liemessä stetsoniaan myöten. Keittokirjoissa neuvotaan marinoimaan hai happamassa liemessä. Samassa liemessä olevalta kaverilta on turhaa odottaa todellista apua. Lojua, kelliä, lillua, virtoja pitkin, sotku ja litku. Sonta lilluu litkuvirroissa. Kiteet liikkuvat nesteessä ajautuen takimmaiseen kaarikäytävään tai kiinnittyvät käytävän ampulaan. Nesteestä höyrystyy lisää nestettä kaasufaasiin. Nesteeseen muodostettava kupla siirtyy kupukohtaan pysyen siinä nosteesta huolimatta. Pläkki-pilkku pestään sitronin-nesteellä, hierotaan ja pidetään valkian-loisteessa. JONES lähtee teiskontien nesteeltä kohti ajopaikkaa klo 9.00 tasan. Määritellään nesteelle mitattavat suureet kunnon seurantaa varten.

Tunnisteet: proosa, proosarunoelma, runo, Suomi

 11:14 ip. 2 comments

  VITTORIO DE SICAN POLKUPYÖRÄVARKAAN tasoisen klassikon luulisi joskus nähneensä, mutta itse en ollut. Tyrmäävä, ainutlaatuinen kokemus, yksi parhaista koskaan näkemistäni elokuvista. Elokuva toimii kuin kone, virtapiiri. Virta kytketään alustamalla päähenkilömiehen elämä riippumaan polkupyörästä. Tämän jälkeen jokainen lähikuva ja yleiskuva jännittyy polkupyörien tarkkailemisen painostavan motiivin mukaan. Jännitys jatkuu lumovana herkeämättä elokuvan loppuun saakka. De Sican ylittämätön taide on siinä, että kukapa meistä kohauttaa edes olkapäitään, vaikka vastaamme astelee päivittäin tusinoittain vastaavan laisia kovan onnen sotureita (ja eikö housuissammekin ole samanlainen kirottu!), jotka ovat samanlaisen ja samankokoisen, subjektiivisesti suuren, mutta objektiivisesti mitättömän, riivauksen vallassa. 8:46 ip. 4 comments

  KARPOLLA ON ASIAA Mielenkkiintoinen tapaus. Jätin 12.10 autoni erään eteläsuomalaisen kaupungin aseman pysäköintialueelle, pysäköintiruudun ulkopuolelle, reuna-alueelle, paikkaan, johon olen tavannut autoni jättää useiden vuosien ajan. Pysäköintialue on aina ääriään myöten täysi, ja tämä ongelma on hyvin tiedossa. Sain poliisilta pysäköintivirhemaksun, johon ei ollut merkitty autoni rekisteritunnusta, eli joku oli vain saattanut siirtää sen omasta autosta ikkunaani. Olen tietenkin kiinnostunut vastaisuuden varalta tietämään mistä oikeasta on kysymys, sääntöjen muuttumisesta, vai toisen henkilön rikoksesta? Poliisi ohjaa minut tekemään valituksen pysäköinnin valvojalle. Valitusaika on viikko, seitsemän päivää. Keskiviikkona 19.10 tuon valituksen kaupungin kansliaan. Seuraavana päivän 20.10 aamupäivällä, kun olen kotonani, pysäköinninvalvoja soittaa ja kysyy kirjauksen yhteydessä tarvittavia tietoja. Annan tiedot. Valitus hylätään, koska se on tullut virastoon myöhässä, 20.10. Toimitin valituksen kuitenkin pysäköintiviranomaiselle henkilökohtaisesti 19.10 kello 9.10 am. Pysäköinnin valvoja enempää kuin johtajakaan eivät ota vastuuta asiasta, vaan hylkäävät puheluni hullun häiriköintinä ja öyhötyksenä. Koko prosessin motiivi on minulle se, että saisin tietää syyn, vastaisuuden varalle. Ainoa tapa selvittää syy on nostaa kanne oikeusistuimeen. Se tuntuu melko mahtipontiselta eleeltä 25 euron takia. Kärsimäni vääryys on kuitenkin melko ilmeinen. Hankala juttu. Ei tekisi mieli luovuttaa näiden huonojen virkamiesten edessä.

Tietääkö joku mihin hallintoelimeen seuraavaksi voisi valittaa? Oikesukäsittelyyn ei millään viitisi siirtyä, mutta jos siirtyisi, voittaisin kyllä jutun, sillä minulla on dokumentteja osoittamaan väitteeni todeksi. Aika paljon tällaisen 25 euron varkauden perässä juoksemiseen uppoaa työtä, jos oikeuksistaan haluaa periaatteessa pitää kiinni.

Tunnisteet: mitä voidaan tietää

 7:41 ip. 6 comments

  OSTOKSILLA - Sirkusta ei ole.
- On nälkä.
- Sirkusta ei ole.
- On nälkä. On nälkä. On nälkä. On nälkä. On nälkä.
- Sinä olet sanonut viisasataa kertaa minuutin aikana, että sinulla on nälkä. Selvä. Ymmärretty.
- On nälkä.
- Sirkusta ei ole.
- On nälkä.
- Sirkusta ei ole
sen ulkoiluttajaksi.

Tunnisteet: nälkä, pienoisdraama, proosarunoelma, runo

 6:11 ip. 1 comments

  NÄITÄ JYRKI PELLISEN todella hienoja homeerisia runoja olen sieltä kaupasta ehtimiseen käynyt kysymässä ja päivitellyt, että koska ne tulevat, kuinka kauan meillä muka on varaa olla saamatta niitä?
En tiedä voiko kysymys todella olla siitä, mutta minusta ajatus, että tämän tasoinen runous ei Suomessa löydä kaupallista kustantajaa on tyrmistyttävässä skandaalimaisuudessaan herkullinen. Mitähän sitä sitten niiden mielestä kannattaa yrittää? Kyllä niiden arvostelukyvyn täytyy olla aikalailla mielenkiintoisella tasolla. Minusta nämä ovat kielellisessä alkuvoimaisuudessaan huomattavia, hyvin huomattavia runoja. Ja minusta on todella typerää että minun täytyy tämä sanoa, päästä tämäkin sanomaan, niin kuin kysymys olisi jostain suurtakin asiantuntemusta vaativasta uudesta ja ihmeellisestä havainnosta.

Tunnisteet: Jyrki Pellinen

 1:39 ap. 2 comments

  Ruumiini yli kulkee
vanhat dikotomiat
kaksi syvään uurrettua
taisteluhautaa, tulilinja,
ainakin yksi valtakunnan
ja maanosan raja,
sukupuolien eroosio
ja millä kaikilla rintamilla
sotaa ikinä käydään
itsesäälini on sitä, etten
tahtoisi antaa minkään
jäsenen kuivua
puolikkaan kasvoista jäätyä

Tunnisteet: runo, seksuaalisuus: sukupuoliinjakautumisen fenomenologia

 7:11 ip. 0 comments

  PARI MIETELAUSETTA "Omiin juttuihinsa kyllästyminen on jonkinlainen mielisairaus"
Tommipommi

"Vaikka höyhentyynyn repiminen kuinka vastaisi itsetyydyttymistä"
Juhana Vähänen

(kenties Chaplinin Kultakuumeen innoittamana? kenties Otto Muehlin Manopsychotisches Ballettin, jossa kukko höyhennetään perinpohjaisesti?)

Tunnisteet: Tommipommi

 6:52 ip. 0 comments

  VAPAAEHTOISUUDEN ENSYKLOPEDINEN HENKI "Keksin maksiimin, että pakollisia asioita ei koskaan kannata tehdä yksin (se on tehotonta ja ilman ryhmäpainetta on vaikea motivoitua) ja että vapaaehtoisia asioita ei kannata tehdä koskaan muuten kuin yksin." Tommipommi

Itse olen huomannut että vapaaehtoisia asioita on myös kivaa ja tehokasta tehdä porukalla, mutta ongelmia ilmenee silloin kun vapaahetoinen muuttuukin joissain tapauksissa, ehkä hetkellisesti, velvollisuudeksi ryhmää kohtaan. Silloin toiminnan pohja putoaa jotenkin hankalalla tavalla pois. Mukana olija alkaa haikailla yksinäisyyden ja vapaaehtoisuuden iloja, joissa kriiseistä päästään yli vain ja ainoastaan luottamalla itseen ja omaan toimintaan, sysäämättä vastuuta pakoksi muuttuneesta vapaaehtoisuudesta toisen niskoille, mikä on jatkuva kierre silloin kun vapaaehtoisryhmästä on löydettävä vapaaehtoisia likaisiin ja raskaisiin hommiin.

Tämä siis tietyllä tavalla puoltaa teesiä: päämäärätietoinen ryhmävapaaehtoisuus, muuttuu aina jossain vaiheessa, hetkellisesti, velvollisuudeksi ja pakoksi, sillä mitään päämäärää ei voi saavuttaa uhrauksitta.

Ryhmävapaaehtoisuus tulisi pystyä pitämään täysin päämäärättömänä. Sellaisesta taas katoaa helposti motiivi, ellei kysymys ole jonkinlaisesta zeniläisestä "tiestä".
"Tiellä" kulkeminen ryhmässä on sekin hillittömän vaikeaa uskon ja lojaalisuuden vaatimuksineen, sekä kaikkine vapautta rajoittavine toinen toisiin kohdistuvine pyyteineen, joita ilmaantuu yllättävän helposti ja huomaamatta.

Hyvä ja kaikesta huolimatta jäljelle jäävä syy vapaaehtoiseen ryhmäpuuhaan on kuitenkin se, että riittävän heterogeenisen ryhmän henkilöt voivat paikata toistensa heikkoudet ja muodostaa ikään kuin yhden paljon jäseniään täydellisemmän suvereenin superyksilön. Siis tarkoitan, että kollektiivisuudella on mahdollisuus tähän, en tarkoita, että se mahdollisuus olisi usein todellinen (useinmiten kollektiivisuus, varsinkin homogeenisissa ryhmissä, moninkertaistaa vain tekevien käsien määrän ja ajatuksia rajoittavat varjot). Tämä edellyttää kuitenkin radikaalia heterogeenisuutta henkilöissä ja ominaisuuksissa, jotta kaikki tasapainoahorjuttavat ohuudet saadaan paikattua. Tällaisen pyrkimyksen lopputulosta voi pitää oikeutetusti ainoana mahdollisena nietzscheläisenä yli-ihmisenä: yli-ihminen on äärimmäisen heterogeenisen ryhmän, uskon ja halun tiukan organisaation positiivinen lopputulos. Radikaalin heterogeenisuuden kasassapitäminen edellyttää jonkinlaista syvähenkisyyttä, joka puolestaan taas edellyttää uskoa, jne. Kysymys palautuu aina ja jatkuvasti siihen, miten usko ja sen kohde ilmaistaan. Looginen johtopäätös on se, että usko ja sen kohde, tekijä ja teos ovat yksi ja sama. Yli-ihminen voi siis ilmetä jonkinlaisena ensyklopediana, sen hengessä. Kollektiivisesti sukupolvesta toiseen työstetyllä ensyklopedialla ei ole mittaa eikä määrää, se on loputtomasti kiteytyvä ja rakentuva organismi, jolla ei ole minkäänlaisia pyyteitä harrastajiaan, uskojiaan kohtaan, mutta joka ottaa auliisti vastaan kaiken sen, mikä sen henkeen itsestään selvästi kuuluu. Se on yhtä onnellinen ja otettu yhdestä pienestä arvokkaasta harvinaisesta kolmirivistä, kuin kymmenentuhannen säkenöivän ja neroatihkuvan kämmenartikkelin wagneriaanisesta puolivuotiskatsauksesta.

Dogmaattisen uskon ongelma on täsmälleen sama kuin foucaultlaisen vallan ongelma: se melkein aina enemmän kuin päivän vanha. Historia ei tunne mitään jatkuvaa vallankumousta, elävää vallankumouksen henkeä, yhtä vähän kuin se tuntee dogmaattista uskontoa, joka olisi "joka päivä uusi". "Hallita kuten hallitut hallitsisivat jos heillä olisi valta"... tästä todellisen poliittisen vallan asettamasta kokeesta historia ei ole selviytynyt kertaakaan puhtain paperein, yhtä vähän kuin me ajatuskokeesta: "Toteuttaa kaikki mielemme liikahdukset, jotka nyt ovat kykyjemme ja rajoitustemme ulkopuolella."

Eikö olekin syytä kiittää, ei vain lainsäädäntöä ja omien voimiemme rajoituksia, vaan myös köyhyyttä ja kaikkinaisia esteitä, jotka meitä estävät liikaa riahaantumasta oman (individualisen ja kaikesdta ensyklopedian hengestä vapautuneen) mielemme vapaaseen ilmaisemiseen materiaalisessa, välittömästi toisten ihmisten elämään vaikuttavassa todellisuudessa. Eikö materiaalisen todellisuuden tulisikin mieluummin olla mahdollisimman neutraali meidän, samoin kuin kenen tahansa toisten yksipuolisista päähän pinttymistä. Eikö materiaalisen todellisuuden tulisi olla ensyklopedinen sanan radikaaleimmassa merkityksessä?

"Valtaa käyttävät", sanoo Onfray, "ovat aina turmeltuneita, olivatpa he sitten kuninkaiksi muuttuneita filosofeja tai filosofeiksi muuttuneista kuninkaita." Tämä on pohtimisen arvoinen ja ankarasti tulkittava argumentti, ja pakottaa meidät, mieluumin kuin hyväksymään latteutta ainaisen vallan olemassaolosta, miettimään voidaanko valta ehkä sittenkin jollain tavalla kiretää, tehdä merkityksettömäksi, tai ainakin vähemmän merkitykselliseksi.

Koska valtaa käyttävät "aina ovat turmeltuneita", meidän täytyy ainakin ensimmäiseksi ja lähtökohtaisesti hylätä kaikki valtaa käyttävät, ja luopua odottamasta heiltä mitään huomion osoituksia itsellemme: jos niitä tulee, olemme jo kietoutuneet, ties kuinka syvälle, vallan tukahduttaviin verkkoihin.

Kollektiivisen yli-ihmisen suvereniteetti on eräs keino, jolla voimme pyrkiä ohittamaan vallan, ja sen haavoittavat vaikutukset. Yli-ihmisen suvereniteetti ylittää nimen omaan vallan juhlimat idolit, tuon vaihdannaisen kauppatavaran, joilla, olivatpa he miten täydellisia ja jumalankaltaisia tahansa on aina helpostipaljastettavat ohuutensa. Idolien ohuudet, ovat juuri se Akilleen kantapää, jolta kollektiivinen superpersoona meitä suojaa. Kaikki ikonit ovat oman ohuutensa ympärille muodostuneita vankiloita ja hullujenhuoneita.

Huomatessaan kollektiivisen yli-ihmisen voittamattomuuden ja oman lypsävän ja riistetyn karjansa, hyväksikäytettävien idoliensa heikkouden, valta tulee vihaiseksi siitä, että sen kauppatavaraa, tuota individualisti-idolien iänikuista rihkamaa pistetään halvalla. Valta ei ryhdy kilpailuttamaan yli-ihmistä, vaan se kohdistaa siihen täsmällistä ja musertavan avointa väkivaltaa, jonka se uskoo kykenevän hajauttamaan kollektiivisen, vapaaehtoisuuteen perustuvan yli-ihmisen ensyklopedisen hengen. Yli-ihmisen suuri koko kostautuukin nyt näkyvyytenä, johon on helppo kohdistaa yllättävän suorasukaista, puhtaan väkivallan strategiaa.

Yli-ihminen joutuu keties hajaantumaan jälleen partikulaariseksi, yksittäisen vapaaehtoisuuden logiikkaan, yksilöllisten ohuuksiensa armoille, ellei se pysty suojaamaan itseään salaseuraisuudella.

Tunnisteet: ensyklopedinen estetiikka, halu ja mimeettinen halu, henki ja logiikka, Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka, Tommipommi

 6:40 ip. 0 comments

  MITÄ ON BANAALI? Vastaus: banaali on hyörimistä, pyörimistä, suuria eleitä ja kovaa ääntä, pohjimmaisena motiivinaan rahan ansaitseminen, silloin kun kaiken voisi hoitaa ihan hyvin ja tyynesti rehellistä työtä tekemällä.

Mahtipontisesti propagoidun 1900-luvun sodan banaalius on siinä, että kysymys on lopultakin pelkästään rationaalisista taloudellisista parametreista: mikä on sodan antama ruiske taloudelle, minkä verren uutta moottoritietä sodan varjolla voidaan rakentyaa, minkä verren sotateollisuus saa kansantalouteen vauhtia jne.

Pornon banaalisuus tulee esiin vain silloin kun jotakin tehdään pelkästään rahan, eikä enää lainkaan nautinnon takia. Videonauhalle taltioitu eroottinen ekstaasi ei todellakaan olisi banaalia, mikäli Eros todella voitaisiin taltioida. Liian usein pornossa on kysymys enemmän teeskennellystä erotiikasta ja sadistisen vallan- ja alistamisenhalun tyydyttämisestä kuin varsinaisesta eroottisesta nautinnosta. Meidän kulttuurimme ja kielemme on näillä elämän osa-alueilla niin kehittymätön, että se tuskin kykenee erottamaan näitä asioita toisistaan. Tarvitaan vielä sata markiisi de Saden tasoista analyyttistä henkeä, ennen kuin tietoisuutemme yltää arkielämään riittävästi näille alueille.

Tunnisteet: pornotutkimus

 5:45 ip. 1 comments

  JOS TEEMU MÄEN (en ole nähnyt, onko verkossa?) kissantappovideo on nostanut kohua vuosituhannen vaihteen Suomessa, niin mitäköhän tuosta Otto Muehl Manopsychotisches Ballett (1970) kukontappovideosta mahdettiin sanoa vuonna 1970 ? Tästä se kaikki alkoi? Taltio on kuvottavuudessaan omaa huikeaa luokkaansa.
http://www.ubu.com/film/ 5:04 ap. 0 comments

  PIER PAOLO PASOLININ SIKOLÄTTI on varmaan ahdistavimmalla tavalla mieletön elokuva mitä olen milloinkaan nähnyt. Jonkinlainen meidän näkökulmasta jo täysin käsittämättömäksi muuttunut 1900-luvun henkisen vierauden mielenmaisema yhdistyy italialaisuudelle ominaiseen painajaismaiseen pitkäveteisyyteen ja tylsyyden kaikkivaltaiseen tunteeseen. Jos sanon, etten ymmärtänyt elokuvasta mitään, en ainakaan valehtele. Tämä elokuva ei ole älyllisesti vaikea: en usko siinä olevan mitään mikä selviäisi älyä käyttämällä. Hieno esteettinen keksintö oli erämaan kannibaalijoukon johtajan tekojen ja hänen viattomien kasvojensa välinen hillitön ristiriita.

Eilinen Wim Wendersin Väkivallan loppu oli huomattavasti miellyttävämpi, joskin hieman kaivelemaan jäävä elokuvakokemus. Wenders naamioi miellyttävän viihteellisyyden ja rentouden ulkokuoreen väkivallan ja kontrolliyhteiskunnan ahdistavimmat ja vainoharhaisuutta herättävimmät ainekset, vähän David Lynchin tapaan.

Tunnisteet: näkökulma

 2:18 ap. 0 comments

  KOLLAASIRUNOON LIITTYVÄÄ TEKIJÄNOIKEUSTIETOA löytyy Kemppisen blogista (http://kemppinen.blogspot.com/):

"Naapuri, joka yrittää pidättää omistusoikeuden toiselle naapurille lainaamiinsa tiiliin, menettää oikeutensa, kun tiilistä muurataan talo. Kadonnutta omistusoikeutta korvaa saatava: tiilien käyttäjän on maksettava niistä vastike. Mutta pelkkä liittäminen suurempaan kokonaisuuteen siirtää tiilet rakennuttajan omaisuudeksi. Varastettu tavara on palautettava oikealle omistajalle maksutta. Jos elektroniikkaliikkeestä varastetuista komponenteista on rakennettu tietokone, se on uusi esine, jota liikkeen omistaja ei saa hallintaansa."

Tunnisteet: Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka

 7:15 ap. 0 comments

  FELLININ PIETARI Haluaisin nähdä ja näenkin Venäjän samoin kuin Fellini näkee Rooman. Kirjallisuuden, taiteen ja elokuvan suhde venäläiseen "todellisuuteen" on on aina perinteisesti ollut toisenlainen kuin samojen ilmaisukeinojen suhde länsimaiseen todellisuuteen. Venäläinen todellisuus kuvataan aina vastapäivään, kun länsimainen kuvataan myötäpäivään. Saavutetut vaikutelmat ovat yllättävän lähellä toisiaan kun kaikki korostamiset tapahtuvat päinvastaisiin suuntiin: Venäjä saadaan näyttämään melkein Italialta.
Kun lähdetään etsimään pietarialaisuudelle felliniläistä tulkintaa, täytyy kanonisoiduista korostuksista ensin palata realismiin. Realistisinta, nykytodellisuuteen pätevintä pietarilaista kirjallisuutta edustanee Daniil Harms. Felliniläisyys sovellettuna venäläisyyteen tarkoittaisi suurin piirtein yhtä suuren harppauksen ottamista johonkin tuntemattomaan eroottiseen suuntaan, kuin jostain nykyvenäläisestä tv:n rikossarjasta on Harmsiin. Kummallista on että venäläiset itse, varsinkin älymystö, tuntuu olevan kaikista tietämättömintä siitä, mitä venäläisyys tarkoittaa.

Tunnisteet: Fellini, Pietari, Venäjä

 2:21 ap. 2 comments

  VUODEN VALOPILKKU on maailmanlaajuisesti Blogger (Google?) ja kansallisesti Blogilista.

Kaukana takanapäin ovat painostavat ja ahdistavata ajat, jolloin ammattitoimittajat päättivät siitä mitä luemme. Nykymaailmassa kenelläkään ei voi olla aikaa lukea niin paljon henkilökohtaisten mieltymysten vastaista mieltymysten mukaisen kustannuksella. Siksi meillä on Blogilista, johon kukin voi koota päivän lehden, sopivan laajana, sopivan kansainvälisenä ja täsmälleen omien mieltymystensä mukaisena (kunhan vain vielä saamme tuhannesti enemmän kirjoittajia ja tuhannesti enemmän laatua).

Seuraava projekti on oman digitaalisen radiokanavan kokoaminen (radio-ohjelma lista), ja oman digitaalisen TV-kanavan kokoaminen (TV-lista). Sitä ennen kaivataan yhtenäinen, blogimainen formaatti digitaalisille radio- ja TV-asemille. Kysymys tulee olemaan päivitysjärjestyksessä olevasta digitaalisesta filmi- tai äänitearkistokokonaisuudesta, johon uusin päivitys ilmestyy aina listan päällimmäiseksi.

Nostakaamme malja tiedonvälityksen ja median ylivoimaiselle hienolle kauniille vapaalle uudelle uljaalle maailmalle, joka ei enää tulevaisuudessa ole "minkäänlainen" siinä mielessä, että mikään kulttuurin muoto ei vie tilaa toiselta tai tukahduta toista. Kaikki olennainen elää vapaana omissa verkostoissaan, joissa tila tai aika eivät ole taloudellisia kysymyksiä ollenkaan, ja joissa mainostaminen tapahtuu luonnollisimmalla mahdollisella tavalla, eli innostuvan henkilön henkilökohtaisena viestinä toisille.

Huolenaiheet, jotka jäävät jäljelle ovat ulkoisen todellisuuden neutraloimiseen liittyviä: räikeän mainostamisen, julkisen musiikin ja huonon arkkitehtuurin lakisääteinen kieltäminen, luonnon tuhoamisen lopettaminen. Visuaalista ja auditiivista ympäristöämme ei enää tulevaisuudessa saa töhriä kaupallisella kuonalla, vaan ärsykkeiden täytyy rajautua niille varattuihin tiloihin, käytännössä kaupallisiin medioihin ja oleskelutiloihin.

Tunnisteet: bloggaaminen, mainostaminen ja kätkeminen, musiikki

 1:34 ap. 1 comments

  FELLININ ROOMAN hekumallisen ruuan ja syömisen katseleminen kostautui: joudun nyt matkustamaan sata kilometria vain saadakseni kunnollisen italialaisen illallisen.

Godardin Tout va Bienin katsominen toi mieleen hauskan tapauksen muutaman vuoden takaa. Tapasin Aktivist -lehden ensimmäisissä suurissa kekkereissä latvialaisen leopardiunivormuun pukeutuneen leidin. Ensitreffeillä vein hänet katsomaan juuri tuota Godardin ehkä kaikkein räikeimmin ja anarkistisimmin poliittista kaksituntista. Kännykän räplääminen alkoi muistaakseni jo vartin kuluttua, ja leidi poistui näytännöstä puolen tunnin sisällä. Juoksin perään, mutta se ei enää voinut pelastaa romanssia.

Agnes Vardan Cleo From 5 to 7 on hieno elokuva jossa leikitellään reaaliaikaisuuden illuusiolla. Elokuvan päähenkilö Clopan (Cleo) maailmassa kuluva aika on sama kuin elokuvaan kuluva aika. Elokuva on tutkielma erään pariisittaren eräästä iltapäivästä, ilman että mitään olisi erityisesti painotettu, jätetty pois tai lisätty. Pysähtyneet hetket ja pelkkä kuljeskelu ovat muotopuhtaan ja mielenkiintoisen tutkielman kantavaa rakennetta. Mieleen tulee vähän Godardin Aviovaimo Pariisissa, joka on tieteellinen tutkielma naisesta, ja siitä miten nainen käyttää aikaa, tuosta tavattoman vaikeasta aiheesta, josta tietomme ovat lähes olemattomat.

Tunnisteet: elokuva, Fellini

 10:23 ip. 0 comments

  JUKKA KEMPPISEN BLOGI Juuri kun pääsin Timolle ihmettelemästä miksei Jukka Kemppinen pidä blogia, Kasa kuulemma linkttää, via Timo:

http://kemppinen.blogspot.com/

Tunnisteet: bloggaaminen

 7:38 ip. 1 comments

  Katselin vartin Sin Cityä ja Star Wreckia. Yhtä hyvät elokuvat. Toinen tehty isolla, toinen pikku rahalla. Kumpikaan ei opeta mitään uutta.

Maailma on rajallinen paikka, kuin pieni, jatkuvasti supistuva saari. Sen herruus on rajallisen hallintaa. Se on ok, kunhan tietää sen olevan rajallisen hallintaa. Maailmaa kietää Okeanoksen virta, jonka takana on rajattomuuden manner. Rajallisen herra voi kieltää rajattoman asuttamisen, siinä pulma.

Mielikuvitus ei suoraan ja vapaasti voi muuttaa peruslainalaisuuksia, järjestystä tuolla saarella, josta ihmisten täytyy elää. Esittämisen keinoja mielikuvitus voi hallita äärettömyyksiin. Elämä on onneksi suurimmaksi osaksi esittämistä.

Mielikuvituksen valloitukseen ei suikaan tarvitse hankkia mitään kansainvälistä rock-tähteyttä, Venäjän viisumi riittää.

Tunnisteet: mitä voidaan tietää, paikka

 6:51 ip. 2 comments

  MARKKU LAHTELA "En mä oikeastaa täydellistä parannusta vaadi, vaan muutaman yksinkertaisen seikan oivaltamista."
"Jos mä tässä suurin piirtein olen oikeassa."

http://www.yle.fi/multifoorumi/arkki/zgo.php?z=20031218203834493293 6:40 ip. 0 comments

  PAAVO RINTALAN profeetallista ilmoitusta:

http://www.yle.fi/multifoorumi/arkki/zgo.php?z=20031218203582658517

"Ihmiskunta pystyy kiertämään kuun, mutta ihmiskunta ei pysty suojelemaan pientä lasta." 9:24 ip. 0 comments

  SUOMALAISET NÄYTTELIJÄT PELKÄÄVÄT suomalaista näytelmää. Suomalaiset näyttelijät pelkäävät suomalaisen näytelmän rooleihin osallistumista.

http://www.yle.fi/multifoorumi/arkki/zgo.php?z=20031218203239153229 9:18 ip. 0 comments

  PSYYKEN HAJOAMINEN jossa seksuaalisilla tekijöillä ja näiden tekijöiden paljoudella (vai vähyydellä?) on melkoinen sijansa. Pohjolan villi Sexus Timo K. Mukka tv-haatattelussa:

http://www.yle.fi/multifoorumi/arkki/zgo.php?z=20031218203377860073 8:52 ip. 0 comments

  ARVO TURTIAINEN ilmoittaa tosiasioita, niitä, joita yksikään toinen ei syystä tai toisesta missään tilanteessa, minkäänlaisten olosuhteiden vallitessa sano, varsinkin luovan ihmisen toimeentulosta, apurahoita ja muusta olennaisesta:

http://www.yle.fi/multifoorumi/arkki/zgo.php?z=20031218203061899094 8:38 ip. 0 comments

  BECKETT JA GOOGLE tuntuu tällä hetkellä minusta erittäin mielenkiintoiselta ja tutkimisen arvoiselta työhypoteesilta.

Tässä Juha Mannerkorven pitkäpiimäinen, pohdiskeleva haastattelu Beckettin suomentamista koskien:
http://www.yle.fi/multifoorumi/arkki/zgo.php?z=20040603124837445655

En muuten jostain varmaan psykoanalysoitavasta syystä Mannerkorven ja Kirstinän tavasta korostaa sitä, että työskenetelevät vaimojensa kanssa.

Tunnisteet: Beckett

 8:00 ip. 0 comments

  F.E.SILLANPÄÄ Tässä
http://www.yle.fi/multifoorumi/arkki/zgo.php?z=20031220174046625195

on aivan varmasti absurdein ääninauha, mitä olen elämässäni kuullut.

Olisin kiinnostunut todella tietämään minkälaisen todellisuuden vallitessa tällaiset sanat ja tällainen kaiken naurettavuuden ylittävä pateettisuus oikeutetaan. Erikoista ajatuksen juoksua kertakaikkiaan. Ensimmäistkä kertaa elämässsäni ymmärrän niitä jotka ironisoivat, parodioivat ja vihaavat tällaista "ääni väristen" retoriikkaa. Tämä on kammottavuuden huippu. 7:14 ip. 0 comments

  AVIOLIITTO tai parisuhde on institutio siinä missä tiedeyhteisö, taideyhteisö tai poliittinen päätöksentekokone. Niiden osa monien muiden ohella on käyttää talouselämän tuottamia hyödykkeitä, sekä tasapainottaa ja hillitä ekonomisen laskelmoinnin valtaa.

Myymällä keskinäisen luottamuksen ansaitakseen pääomavallan suosion, aviopuolisot menettävät kyvyn vastustaa tuota pääomavaltaa, jonka etujen mukaista on rikkoa ihmisten väliset sopimukset ja liitot kulutuksen lisäämiseksi.

Kun naiset alkavat kilpailla miesten kanssa taloudellisin perustein, katoavat näyttämöltä naisten työt ja miesten työt yhtä lailla kuin roolit. Tavoitellessaan taloudellista valtaa siinä mikä on miesten (naisten) asia, nainen (mies) ei voi olla tasa-arvoinen kilpailija. Tässä menetetään täydellisesti sukupuolten voimavara, se että miehet ovat hyviä siinä missä miehet ovat hyviä, ja että naiset ovat hyviä siinä missä naiset ovat hyviä.

Miesten ja naisten tasa-arvon toteutumisen ensimmäinen edellytys on miesten ja naisten roolien ja töiden täydellinen separoiminen. Vasta sellaisessa maailmassa, jossa on olemassa miesten työt ja naisten työt, voidaan katsoa kokonaisuutta, kuinka paljon naistentöistä yhteensä maksetaan ja kuinka paljon miesten töistä yhteensä maksetaan. Tämä ei sulje pois sitä, etteikö naisten ja miesten ammatteihin voisi kuulua samoja, kun vain niiden roolilliset merkitykset ovat täysin erilaiset.

Tunnisteet: naistutkimus, Poliittinen muistio, roolit minuudet ja subjektin ykseys, seksuaalisuus: sukupuoliinjakautumisen fenomenologia

 12:28 ap. 0 comments

  TÄSSÄ JOKU Anita Konkan linkittämä Venäjäaiheinen kiinnostava blogi. Tyyppi kirjoittaa hyvin mutta vaikuttaa jotenkin turhan energiattomalta ja vaisulta (tai vain nuorelta ja epäluuloiselta) päästäkseen sisään mihinkään mikä on Venäjällä kiinnostavaa. Ei siellä nyt ainakaan missään ulkomaalaisporukoissa kannata liikkua... siinähän tulee vaan ryöstetyksi ja parhaassa tapauksessa murhatuksi, eikä mistään positiivisesta kanssakäymisestä paikallisten kanssa voi olla tietoakaan, kun ei pääse käyttämään ainoan poikkeavan mysteerin vetovoimaa, vaan vertautuu, analysoituu ja kategorisoituu poikkevan ryhmänsä kautta. Lisäksi ulkomaalaiset ovat aivan liian vaisua ja hidasta seuraa Venäjällä, jossa syke on sata kertaa nopeampi kuin vaikka Suomessa. Paikasta pitää liikkua toiseen uskomattomalla paahdolla, ja meininki on muutenkin todella intensiivistä, normaalia ja sydäntä lämmittävää, eli melkein kuin kotona olisi aamutakki päällään.

Jos Suomi tuntuu ok paikalta eikä mikään ahdista, eikä mitään ole liikaa tai liian vähän, Venäjälle ei kannata ollenkaan mennä. Venäjällä kaikki asiat ovat määritelmällisesti erilailla kuin Suomessa, siksi menettää ainakin varmasti kaiken sen mihin täällä on sattunut kiintymään. Toisaalta saa yllin kyllin kaikkea sitä mitä täällä ei ole, mutta sitä kaikkea pitää kyllä haluta ja kaivata, muuten siellä ei ole mitään järkeä vetelehtiä. Jos ei esimerkiksi sydämestään kaipaa jatkuvaa vapautunutta juhlimista ja kuvankauniiden suloisten ja romanttisten tyttöjen intensiivistä ihailemista, antaa Venäjä sellaiselle henkilölle hyvin vähän jos mitään. Naisten lisäksi Venäjällä on hyvin hyvin vähän mitään todella ainutlaatuista ja kiinnostavaa. Tiedän, että kaikille naisen palvonta ei jostain syystä riitä elämän ainoaksi sisällöksi. Ihmettelen sitä kyllä.

Rahattomuus ja ulkomaalaisuus ovat varmaan se kehnoin yhdistelmä niin Venäjällä kuin kaikkialla. Tarkemmin en tiedä, mutta luulen siihen yhteiskuntaan olevan melkein mahdotonta päästä sisään, ellei fyrkka järjesty jostain Venäjällä toimivasta länsifirmasta, tai jollain etätyöllä kotimaasta.

Tunnisteet: Suomi, Venäjä

 11:36 ip. 0 comments

  MITTARISSA nyt 99909 kävijää. Tänään varmasti juhlitaan sataa tonnia. 8:44 ip. 0 comments

  KAS EN HUOMMANNUTKAAN tuota kuka oli edellä mainitun talouselämä lehteen kirjoitetun artikkelin tekijä. Lievä pettymys, että kirjoittaja ei ole talouselämän vaikutaja kuten tekstiä lukiessa kuvittelin. Epäilin kyllä joissain paikoissa voisiko niin ollakaan, sillä ajatus siitä, että tuotteita, kuten autoja tai tietokoneita, voitaisiin koskaan, ilman ihmistäkään, tuottaa kovin halvalla. Kaikki vaatii energiaa, ja teollisuus ilman ihmistä, puhtaina prosessina ja koneina, redusoituu energiaongelmaan. Lisäksi tekstissä on lievää teknisen koulutuksen saaneelle ihmiselle silmään pistävää ylioptimismia teknologian ja tuotantovälineiden todellisista mahdollisuuksista tuottaa autonomisesti riittävä määrä sellaista hyötyä (silmänlumeen ja turhuuden sijaan), joka voisi ihanteellisesti käytettynä poistaa orjuuden kokonaan.

Johtopäätökset sen sijaan ovat mitä timanteinta ja vakuuttavinta asiaa, niitä ei vain voida kenties toteuttaa yhtä halvalla, pienin uhrauksin, kuin kirjoittaja toivoo. 6:53 ip. 0 comments

  KOMEAA TEKSTIÄ >>

"Jos huumekauppa ja prostituutio laillistettaisiin, meillä olisi välittömästi näiden toimialojen ylikansallisia yrityksiä, jotka kasvaisivat muutamassa vuodessa globaalien taloustoimijoiden eturiviin. Talouselämä toteuttaisi tämän ihan heti, kun elämää edustavat ihmiset vain antaisivat luvan. Jos ihmiset sallisivat, pääsisivät kauppakorkeakoulun käyneet miehet ja naiset organisoimaan kansainvälistä huume- ja ihmiskauppaa planeetan lihavimpien optio-ohjelmien ajamina.

Markkinatalous on paras talouden ohjausjärjestelmä, joka tunnetaan. Se on silti aivan jumalattoman primitiivinen ja kehno. Siksi on välttämätöntä jatkaa sitä talouden rajaamista ja sääntelyä, jota liberaaleimmissakin talouksissa harjoitetaan. Esimerkiksi huumekauppa ja sen tukitoimintona esiintyvä palkkamurhabisnes eivät missään maapallolla ole laillista liiketoimintaa. Jos hyväksytään sääntely tämän kaltaisessa asiassa, on jo hyväksytty sääntelyn periaate. Loppu on keskustelua siitä, mihin sääntelyn rajat vedetään."

On totisesti mielenkiintoista, miksi prostitutio* on nykyisessä henkisessä ilmastossamme niin tavattoman juhlittu ammatti. Miksi isoäidit itkevät onnesta nähdessään tyttärentyttärensä ajautuvan prostitutioon? Miksi naisella ei ole kykyä tajuta materiaalisen todellisuuden petollisuutta? Vai onko prostitutio petollista? Kysykäämme Balzacilta ovatko ne, joilta prostitution harjoittaminen kielletään, ihmiskaupan uhreja?



*Tarkoitan prostitutiolla kaikkea ihmisessa synnynnäisesti olevan tai omistukseen hankitun toiminnallisen kyvyn alistamista aineellisen hyödyn sosialidarwinistiseen peliin. 6:30 ip. 0 comments

  VÄÄRÄSSÄOLEMISEN MYÖNTÄMISEN MAHDOLISTAMINEN on kapinallisen politiikan päätavoite. Kostohenkeä, ylilyöntejä ja liiallista retoriikkaa pitää kaikin tavoin hillitä, jotta nykymuotoista globaalia kapitalismia kannattavat tietämättömät tahot voisivat helpommin myöntää olevansa ja aina olleensa väärässä, silloin kun todellisuuden on pakko paljastua. Väärässä olijoista ei kannata tehdä syntipukkeja, jolloin heidät pakotetaan taitelemaan kuolemaan, oman mielettömyytensä takia.

Tunnisteet: Poliittinen muistio

 6:23 ip. 0 comments

  Korkealle viritetty trapetsi,
ja heti sen alapuolella huumorin turvaverkko.

Maanpinnalle viskattu lakoninen hirttoköysi,
maan alle kaivettu epäilyksen turvaverkko.

Tunnisteet: aforismi, runo

 5:27 ip. 1 comments

  VAROVAISIA ENNUSTEITA Jos me saisimme edes kaiken tekijänoikeuksista vapaan suomenkielisen kirjallisen materiaalin internettiin niin, että tutkiminen hakukoneilla kuten Googlella olisi mahdollista, olisimme luultavasti kymmenessä vuodessa kansakuntana henkisesti korkeammalla tasolla kuin Italian renesanssi koskaan.

Jos kaikki menee niin kuin uskon, kymmenen vuoden kuluttua kukaan ei enää tarvitse sitä kirjallisuutta, jonka ihmiskunta on kirjoittanut ennen 2000 lukua. Raamattu, antiikin kirjallisuus, kalssikot ja kaikki muu tulee kirjoitettua niin moneen kertaan ja niin paljon paremmin. Me emme suorastaan voi enää tajuta sitä ajattelun heppoisuutta, auktoriteettiuskon tukahduttavaa tyhmyyttä, sanonnan kömpelöä pitkäpiimäisyyttä ja kaikkea muuta helppoheikkimäisyyttä, jota ihmiskunnan historia melkein kokonaan on. Todellinen kirkas ajattelu alkaa joskus viiden vuoden päästä. Tulee uusi sukupolvi, jonka henkisen syvyyden, alastoman liikkuvuuden ja plastisuuden rinnalla, jotkut antiikin hahmot näyttävät surkastuneilta sirkuskarikatyyreiltä.

Kuten aiemin totesin, kaikesta julkaistusta kirjallisesta, taiteellisesta, filosofisesta ja tieteellisestä materiaalista tulisi lakisääteisesti laittaa internettiin kopio 18 kuukautta julkistamisen jälkeen. Kopion tulisi olla sellainen, että se ja siinä oleva materiaali olisi haettavissa kaikilla normaaleilla hakukoneilla. Ei tietenkään ole vaikea kuvitella sellaisen "henkisen työn" tekijän todellisia motiiveja, joka ei tällaiseen arkistointiin olisi halukas suostumaan.

Silti luulisi, että ikuisen elämän takuu, takuuvarman unohduksen sijaan, houkuttelisi vähäisimpiäkin, pienimpiäkin henkiä, ja jopa bestsellertason mikrobeja. Näitä, joiden ansioita, arvoja ja lahjoja nykyään juhlitaan, näitä jotka ovat ylimielisiä, itsevarmoja, tottelevaisia, heimon toimintaohjeita loppuun asti seuraavia, vahvojen kanssa heikkoja, heikkojen kanssa vahvoja, yksinkertaisia, ennakoivia, pelejä ja stadioneita raivokkaasti harrastavia, hurskaita, irrationaalisia lahkolaisia, arkipäiväisyyksiin ja keskeneräisiin ajatuksiin erikoistuneita profeettoja, narsistisia, itserakkaita, laumahenkisia, konsumeristisia, vallassaolevia mytologioita kuuluttavia, moraalittomia, muistittomia, rasistisia, kyynisiä, seksistisiä, misogyynisiä, konservatiivisia, tanntumuksellisia ja opportunistisia.

Kaikki todellinen ajattelu joka tapauksessa tapahtuu tästä lähtien internetissä, blogeissa, tai niistä kehittyvissä alustoissa. Blogien ulkopuolelle rajautuu selkeästi henkinen erämaa, jossa pitävät valtaan hyvin palkatut helvetin ulossulkijalihakset.

Varmaan jokaiselle yöpöytälamppunsa alla kirjakassaa pölyäkeräämässä pitävälle on itsestään selvää, että internet on epämukavampi luku- ja hahmotusmedia kuin kirja, laadukas kirjasto, tilataideteos, maalaus, teatteriesitys, elokuvatetteri jne. Mutta meillä ei ole näitä, koska 1) ne ovat kalliita, eivätkä kaikkien ulottumattomissa, 2) koska ne eivät sisällä kaikkea, ja niissä kaikki ei ole ulottuvilla, 3) koska helvetin ulossulkijalihakset pitävät huolen siitä, ettei mitään todellista teosta julkaista kaupallisena tuotteena, kuten kirja, kirjasto, tilataiodeteos, maalaus, teatteriesitys, elokuva jne. Mitä nopeammin koko henkisen elämän arsenaali saadaan vapaaehtoisesti ja lakisääteisesti internettiin, sen nopeammin päästään antamaan letaaleita iskuja ja viiltoja helvetin hyvin palkatuille ulossulkijalihaksille.

Ei ehkä uskoisi että internet, joka kymmen vuotta sitten oli pelkästään joidenkin uutisryhmiin kirjoittavien selkeästi sosiaalisilta kyvyiltään puolitekoisten friikkein harrastus, on juuri se, joka ihmiset todella vapauttaa uudenlaiseen sosiaalisuuteen. Uskon, että nykyisellään internet ja blogit vielä hohtavat tuota vanhan vastenmielisen "pienoeeriajan" pölyistä ja tyhmää henkeä. Todellinen renesanssi alkaa vasta sitten kun käyttöliittymät ja ohjelmistosovellukset kehittyvät vielä asteen verran niin, että netistä tulee todella koko kansan juttu, ja pääasiallinen media.

Tuntuu selvältä, että blogien tapaisista persoonallisista olemis, media, joutilaisuus, turhuus, harrasterakenteista, tulee uuden sosiaalisuuden kivijalka. Kuin ihmiset tapaavat toisensa kasvotusten ensikertaa, he tuntevat toisensa jo melkein läpikotaisin. Kaikki se mikä sosiaalisuudessa yleensä on ikävää jää pois, ja päästään heti sukkana asian ytimeen. Sellaiset asiat kuin itsen määrittely ja toisen arviointi jäävät kokonaan vanhentuneina pois. Ollaan vain kaiken aikaa asioiden syvissä, kevyissä, iloisissa ja miellyttävissä ytimissä.

Tunnisteet: käyttöliittymät ja käyttöjärjestelmät

 5:12 ap. 0 comments

  LUMOUKSEN POISSAOLO on kyvyttömyyden revanssi. Ja kyvyttömyyden päämäärä on aina huomiota herättävä jäljelle jääminen. Psykoanalyysi tehoaa kyvyttömyyden riisumiseen hienoista vaatteistaan. Se paljastaa puhtaan vallantahdon, joka syntyy siitä, että hienostelulla ei voi ilman valtaa pärjätä taloudellisesti. Kuvio on harvinaisen selvä, ja harvinaisen ikävä.

Alastomuuden edessä psykoanalyysi on voimaton, tarpeeton.

Tunnisteet: lumous

 4:56 ap. 0 comments

  Missä tilassa hän on? Hän on siinä tilassa, jossa runoilija on kun hän kirjoittaa. Hän on riisunut vaatteensa ja palannut alastomuuteen metsästysretkeltään, jolloin hän oli kadoksissa kaikelta havainnolta ja kirjoitetulta sanalta. Oliko hän poissa yhden yön niin kuin kotkaemo? Vai oliko hän poissa viikon? Se painajainen tapahtuu aina yön yli, ja kuoleman yli.

Hiljainen Okeanos-virta kiertää tuota maailman kokoista saarta, jossa valkoiset liljat huojuvat, ja joka on hurjien eränkävijöiden huvipuisto. Moni on rakentanut sinne pysyvän asunnon, eikä käy tällä puolen enää. Aurinkoiseen tyhjyyteen he palaavat enää kuolemaan, hetkeksi, ikään kuin heräämään unesta joka on kirkas tietoisuus, hämärässä kasvanut, jotta voisivat jälleen ylittää tuon virran, ja palata kotiin, unettomuuteen.

Tällä alastomuuden mantereella, joka ei tavallaan ole mikään planeettaa haikara lepää haikaran kanssa, kissa hyväilee kissaa. Hän on siinä tilassa, jossa runoilija on kun hän kirjoittaa. Hänen unessaan eläimet kulkevat pareittain ja parit ovat jakamattomasti yhtä, tanssia yhteisen painopisteensä ympärillä.

Tämä aurinkoinen tyhjyys on tuon saaren alitajunta ja uni. Siksi täällä asuvan tai vierailevan katse paljastaa kaikki toiminnan motiivit paitsi sen, joka tuo lumouksen maailmaan. Aurinko ei tuo lumousta maailmaan, koska se ei paista sine suoraan. Aurinkorannat ovat kaikista synkimpiä paikkoja. Aurinko täytyy nähdä unessa, ja jos aurinkoa kaipa alati, on uneen muutettava asumaan.

Häneltä, joka on uskaltautunut uneen asumaan, puuttuu alitajunta, häneltä puuttuu vaatteet, hän on alasti, eikä häntä voi riisua sen enempää kuin hän joka hetki on. Hän elää unessa ikuista unetonta runoilijan päivää.

Tunnisteet: lumous, proosa, proosarunoelma, Runoilijan päivä, unet

 4:17 ap. 0 comments

  YKSIN NUKUTUT YÖT tulisi kriminalisoida, samoin kuin toistuvat nukahtamiset saman henkilön kainaloon. Ukrainan vilkkaat koirat sen tietävät: yö ei ole nukkumista vaan ystävien kanssa seurustelua varten. Meillä on paljon oppimista koirien maailmasta, jossa päivät kuuluvat isännälle, uskollisuudelle, torkkumisen ja tottelemisen dialektiselle periaatteelle... mutta yö kuuluu rakkaudelle. Surullinen on se koira, ja kamalaa on kuulla sen itkua, jota ei isäntä päätä yöksi pannasta vapauteen. Sellaista ei tapahdu Kievin portilla koskaan! Sellainen tiedetään eläinrääkkäykseksi, eikä sellaista ihminen kestä katsella sydämensä pakahtumatta! Vasta sitten, kun jokainen mies tuntee ja rakastaa kansakunnan jokaista naista niin kuin viisas mies neitseellistä vaimoa, ollaan astuttu Dionysoksen puutarhaan johtavan pitkän ihanalle puistokujan päähän, jonka myötä kaikki yksityisomistuksen mustat kiroukset hellittävät otteensa.

Tunnisteet: a, Dionysos, proosa, rakkaus, runo, Ukraina

 9:04 ip. 0 comments

  TANSSIN ENSISIJAISUUDESTA "eikä omaa elämäänsä muutenkaan tarvitse koskaan perustella kenellekään.">>

Sosiaalidarwinistisen väkivaltapelin sisällä tapahtuvat kohtaamiset, ihmissuhteet ja kaikkinainen sosiaalisuus on niin äärettömän tuhoavaa ja negatiivista juuri siksi, että ihmisillä on jatkuva velvollisuus ensinnäkin perustella omaa elämäänsä sosiaalidarwinistisen pärjäämisen näkökulmasta ja toisaalta määritellä itsensä epiteetein, luonnehdinnoin, ammatti- ja arvonimikkein, ansioluetteloin ja -tuloin, toisille ja kolmansille osapuolille, jotka joka tapauksessa jäävät tämän henkilön oman epäilyttävän todistuksen, ja itse muodostamansa, vielä epäilyttävämmän, mielikuvan varaan.

Siksi kaikesta sosiaalisuudesta on tietynlaisten yhteiskunaolosuhteiden vallitessa parasta luopua, tai sitten suostua tapaamaan vain hyviä vanhoja ystäviä, tai henkilöitä, jotka ovat lukeneet toistensa blogeja vuosikaudet. Vastakkaista sukupuolta kannattaa tavata sellaisessa paikassa missä voi vain tanssia, ja missä kaikki muu kommuniakaatio on tehty mahdottomaksi, ja mistä on mahdollisimman välitön siirtyminen intiimimpään fyysiseen kanssakäymiseen. Mitä nopeammin vehdataan sängyssä, sen nopeammin ollaan kaikesta henkevästi samaa mieltä, ja käyttäydytään niin kuin oltaisiin aina tunnettu. Kaikki ihmisten väliset erimielisyydet, johtuvat siitä, että ensin uuvutaan turhassa keskustelussa ja sitten vasta, jos sittenkään leikitään Eroksen leikkejä, jotka vasta ovat edellytys henkiselle puheelle.

Maailmassa, johon lumous on palautettu, kaikki ihmiset, tutut ja tuntemattomat, käyttäytyvät toisiaan kohtaan niin kuin olisivat aina tunteneet, ja niin kuin jokin mielenkiintoinen keskustelu olisi vain hetkeksi tauonnut, jonkin muun väliintulon seurauksena.

Tunnisteet: dystooppinen orientaatio, lumous, näkökulma, Tommipommi, utooppinen orientaatio

 8:21 ip. 0 comments

  NAUTIN JUURI VIIMEISEN ATERIANI Tämän jälkeen kaikki maistuu pahvilta. Aloitan kynsisieneen sisäisen kahden kuukauden lääkekuurin, jonka ainakin tutustumisen arvoisiin sivuvaikutuksiin kuuluu se, että se poistaa makuaistin. Kulinarismi vain kynnet, siinä pulma.

Tunnisteet: biografinen

 8:08 ip. 0 comments

  DEMOKRATIAKONE KRITIIKIN HÖYKYTYKSESSÄ Jukka Mallinen kritisoi eilen demokratiakone-haaveiluitani. Keskustalaiset kuulemma mobilisoisivat nopeasti sähköpostilistoin (yksityiskohtaiset käskytykset äänestysnapukkaa painaville) tarvittavan enemmistäjuntan kaikkiin päätöksiin ja junttaisivat läpi omat kantansa kaikkessa. Koodaisivat kuulemma myös nopeasti automaatin, jonka tietokantaan kerättäisiin juntan käyttäjätunnukset ja salasanat, ja joka automatisoisi kymmenien, ellei satojentuhansien äänestyskäyttäytymisen. Systeemi kuulemma tekisi diktatuurin keskustalaisille vielä nykyistäkin naurettavammaksi lasten leikiksi. Toisaalta Mallinen ehdotti, ehkä hienoista toiveikkuutta äänensävyssään, perehtymistä sveitsiläiseen kansandemokratiaan.

Luonnostelin venäjäntuntija Malliselle mietintöni Suomen ja Venäjän naapuruussuhteista, ja ilmaisin iloni Venäjän nykyisestä kehityksestä, joka käsitykseni mukaan ei voi johtaa muuhun kuin dionysisen runsaudensarven avautumiseen siitä pinnan alla kytevän ilon bunkkerista, joka Venäjä tänä päivänä on. Mallisen mukaan Venäjä on samassa tilanteessa kuin Saksa vuonna 1933. Seurasi hetken hiljaisuus. Ylipäätään Mallinen tuntui olevan sillä kannalla, ettei runoilijan liiemmin kannattaisi uhrata "kallista aikaansa" poliittiseen ajatteluun saatikka toimintaa. Kiistin tämän näkemyksen tuomalla esiin, että nykyaikainen reaalipolitiikka kaipaa kekkoslaista väriläiskää ja wagneriaanisen mittasuhteen muodontajua.

Lopuksi vetosin kiivaalla palopuheella läsnäolijoiden järkeen ja omaantuntoon, esittämällä hartaan toivomuksen, ettei minua asetettaisi mihinkään virkaan, eikä minkäänlaisissa vaaleissa ehdolle, ja jos ehdolle asettamista ei voitaisi rauhanomaisesti estää, ainakaan minkäänlaisia puoltoääniä ei minulle anettaisi, puhumattakaan minkäänlaisen poliittisen juntan muodostamisesta, ja vielä puhumattakaan siitä, että minkäänlaiseen sotilaalliseen vallankaappaustoimintaan missään tilanteessa antauduttaisiin. Vaikka runoilijavallassa globalisaation maailmaa tietysti, ikään kuin sen keskushermostoon välittömästi ja lamauttavasti vaikuttavana myrkkynä, kohtaisi tyrmäävä onni ja luomouksen jäännöksetön palauttaminen, saattaisi epäkohtiakin esiintyä. Tietynlaisilla leikkimielisiä leirejä esimerkiksi saattaisi esiintyä, ikään kuin menneitä maailmoja pienoiskoossa, joissa parodista tasohyppelyä harrastaisivat tietyt, siinä aiemmin harjaantuneet, ja sillä jopa ylvästelleet henkilöt. Tällaista kiusausta olisi runoilijan ironiantajulla hyvin vaikea välttää. Lopuksi painotin, että oikeudenmukaisuus ei saa perustua kostoon, ja että rangaistusta tehokkaampi keino sairaan parantamisessa on armahdus. Kohotimme maljan kuolemantuomioiden kumoamisille.

Tunnisteet: Jukka Mallinen, Suomi, Venäjä

 5:23 ip. 0 comments

  HUMANISMI teknologian ja talouskasvun keinotekoinen hillitseminen, hyväntekeväisyys tai mikään hörhöily ja paapominen eivät ole yhtään enempää globaalia kapitalismia vastustavien, vaihtoehtoista talousmallia pohtivien tahojen mieleen.

Nuo “hyväntahtoisten hölmöjen” pyrkimykset ovat nykyisen järjestelmän sisäisiä ristiriitoja, jotka eivät pysty mitenkään hillitsemään tai muuttamaan kaiken ikävän syytä, eli järjestelmää itseään, mutta voivat kyllä eksyttää ja hukata toiminta- ja ajattelumahdollisuuksia etsivien nuorten ihmisten tarmon ja energian lupaamalla jotakin.

Vain globaalille kapitalismille vaihtoehtoisen talousmallin rauhallinen ja kaikkeen kuviteltavissa olevaan inhimilliseen tietoon perustuva luonnostelu, voi nykytilanteessa olla tuottavaa ja hyödyllistä työtä. Terrorismi on tämän pyrkimyksen pahin vihollinen, koska siitä seuraava globaalin kapitalismin varpailleennousu ja kontrolli-intensiivisyys estävät tehokkaasti rauhanomaisten viidakkokapitalismin vastaisten voimien toimintaa.

Ihmiskunnan tulevaisuus riippuu yksinomaan ja loputtoman monessa suhteessa sen kyvystä lopettaa globaali kapitalismi nykymuodossaan kokonaan. Mitään hillintää ei kannata silloin kaavailla, kun se tapahtuisi järjestelmän itsensä sisältä, mutta sen logiikkaa vastaan… eli käytännössä ei tule onnistumaan, eikä johtamaan millekkään muulle kuin hetkellisen tehottomuuden ja lisääntyvän kontrollin tielle.

Todelliseen toimintaan emme tarvitse mitään pieniä suomalaisia poliittisia pipertäjiä, vaan kopernikaalista vallankumoustahtoa ja wagneriaanisen mittasuhteen poliittista ajattelua, joka perustuu pitkälle kehiteltyy (vielä kehittelemättömään) yhteiskuntafilosofiaan, demokraatiaan ja teknologioiden nykyistä tehokkaampaan hyväksikäyttöön. Se ei missään tapauksessa saa perustua ruumiillisiin ikoneihin, karismaattisiin johtajiin tai muuhun arveluttavaan, hallitsemattomia voimia liikkeelle viettelevään totalitaariseen henkilönpalvontaan. Mieluiten vaihtoehtoinen poliittinen päätöksenteko saisi perustua edellä esittämäni kaltaiseen demokratiakoneeseen.

On luotava malli, joka on tehokas, mutta joka perustuu erilaiseen poliittisen vallan ja taloudellisen vallan suhteeseen kuin nykyinen, ja jossa omaisuuserot eivät kykene tuottamaan ihmisten välisiä arvokkuuseroja. Nämä ovat kaksi poissuljettavaa asiaa nykyjärjestelmässä, joka on muuten tehokas ja hyvä.

Tunnisteet: Poliittinen muistio

 1:14 ap. 0 comments

  JOS KOKONAISUUKSIA ARVOSTELEE kirjoja, teoksia, syteemejä, koneita, aikakausia, tiloja, niitä ei pitäisi arvostella suhteessa toisiinsa, vaan suhteessa johonkin absoluuttiseen arvostelijan omaan kirjaan, teokseen, systeemiin, koneeseen, aikauteen, tilaan. Kun kaiken arvostelee suhteessa omaan, tulee noiden arvostelmien kokonaisuudesta sellainen, että se kertoo paljon. 12:05 ap. 0 comments

  MILITARY TECH -LEHDEN äärellä aina tulee näitä iloisesti hymyileviä sotilaita ja suurpääoman edustajia katsellessaan, kaikkia häkellyttäviä iloisenvärikkäitä tappokoneita katselleessaan ja tutkiessaan mieleen, että mitä, jos tätäkin kaikkea tekniikkaa käytetään ryöstömurhaamisen lisäksi vain ryöstömurhaamalla kokoon haalitun omaisuuden suojelemiseen, ja hienomekaanisella suunnittelulla aikaansaadun yhteiskunnallisen kurjuuden ylläpitämiseen. Mieleen tulee Sam Peckinpahin Wild Bunch: seitsemäntoista varastettua aselaatikkoa, joista kuusitoista myytiin Meksikolaiselle diktaattorille ja yksi vuorilla vailla toivoa tasiteleville kapinallisille. Optimistinen kuvaelma.

Tunnisteet: sotatila, teknologia

 11:32 ip. 0 comments

  LOKAKUU 2005 taisi olla tämän palstan tuottoisin, lehmä lypsi 148 Word-sivua 12 fontilla. Vuodessa tuo vauhti tarkoittaisi 1776 sivua. Kymmenessä vuodessa 17 760 sivua, eli keskiverto euroopplaisen henkisen työn tekijän koko elämän kirjeenvaihto 1700 luvulla. Pidän tätä palstaa julkisena kirjeenä ystäville. 11:20 ip. 0 comments

  VASEMMISTO-OIKEISTO DIKOTOMIAN POISPYYHINTÄ Se mitä Onfray puhuu vasemmistomystiikasta on ongelmallista monestakin syystä, mutta pääasia lienee se, että sellaisilla käsitteillä kuin vasemmisto ja oikeisto ei voi nykytodellisuudessa viitatat mihinkään olemassa olevaan.

Meillä on globaalin kapitalismin kiteytyvä musta timantti, jonka toimijat, Satanisti Sannat, Pedofiili Pertit, Ternimaito Paavot, Harlikka Hanskit, Rokkari Roopet, Larppi Lasset, Hörhö Harjut, Skeptikko Kallet, Pummi Pasit, Friikki Frankit (parodisten sarjakuvahahmojen lista on loputon), ovat kaikki yhden ja saman hengen erimuotoisia variaatioita. Jos psykoanalysoimme globaalin kapitalismin toimijan, huomaamme että analyysiproseduuriksi kelpaa aina sama mekaaninen kaava.

Toimijat ovat samassa suhteessa oman itsensä objektiivisiin, biologisiin annettuihin, ja toisaalta omien halujensa objektiiviseen, reaaliseen hintaan. Heillä ei ole varsinaisesti minkään sosiaalidarwinistisen metsästäjä-saalis kuvion ulkopuolista olemista, siis olemista missään filosofisessa mielessään. Edes eroottisina olentoina he eivät ole olemassa, sillä heillä on omistussuhde myös omaan treenattuun tai läskistyneeseen kehoonsa, ikään kuin käyttöliittymään, nautintaoikeus. Kaiken perustana olevan prostituution logiikan mukaan, he joko kylmästi vaihtavat rahaksi omistamansa kehon, sen seksuaaliset ja toiminnalliset edellytykset, tai toisessa tapauksessa, pornoelokuvien pääomasijoitusmallin mukaan kuten juhlitut tähdet, sijoittavat pikkutarkasti huolletun ja treenatun keho-omaisuutensa niin, että kehon rapistumattomuus tuottaa pääomatuloja pornoviihteen tekijänoikeus (Tanja Karpelan poliittinen ohjelma), teosto- ja gramexmaksuina.

Heidän keskinäiset suhteensa on kuvattavissa jäännöksettä biodarwinistisella markkinatalousmallilla. Näin siis jäännöksettä, jokaisen lihayksikön kohdalla kapitalismin infernovaiheen lopussa, kiteytyneessä mustassa timantissa.

Jos käytämme psykoanalyyttistä proseduuria erotteluvälineenä, huomaamme, että on olemassa toinenkin ryhmä ihmisiä, joihin edellä kuvattu yksinkertainen psykoanalyysi ei pure. Heihin pätee mutkikkaampi analyysikaava. Myös he ovat pakotetut elämään totaalisen globaalin kaiken kattavan pimeyden sisältä, mutta todellisuudessa heidän olemisensa tapahtuu järjestelmän ulkopuolella. Toisin kuin edellä mainituilla, heillä on vielä jonkinlainen puhtaan olemisen alue, mutta se on myös puhtaasti imaginaarinen globaalin kapitalismin kaikenkattavuuteen nähden. Helvetillisyyden ytimissä he ovat ikään kuin kehittäneet jonkinlaisen virtuaalisen persoonan, joka käy ontuen sosiaalidarwinististä peleistä metsästämässä leivän sille, joka odottaa kaiken ulkopuolella ja on keskittynyt "puhtaaseen olemiseen" ja Dionysoksen palvontaan. Tällaisen hahmon psykoanalysoiminen on vaikeaa, tai ainakin vaikeampaa. Hahmo on epäselvä. Käytännössä globaalin kapitalismin retoriikka kiistää tällaisen hahmon olemassaolon, mikä on hyvä asia, koska niin se ei pysty ääretöömän tehokkaasti sitä vainoamaan.

Nyt voimme redusoida muinaisen oikeisto-vasemmisto dikotomian, tähän uuteen malliin niin, että oikeistoksi asetetaan pelkästään timantin sisällä toimiva ryhmä (jotka pahantahtoisesti tai pelkkää tietämättömyyttään, kuvittelevat hahmottavansa todellisuuden edustavan jonkinlaista "ainoata mahdollista maailmaa"), ja vasemmistoksi asetetaan olemisensa ulkoistanut ryhmä.

On syytä havaita, että pääoman avulla sosiaalidarwinistisesta saalistuksesta vapautuneet lihayksiköt, rocktähdet, lähetyssaarnaajat, presidentit, pornotähdet, talousrikolliset, jääkiekonpelaajat ym. eivät kuulu vasemmistoon, sillä vaikka heillä onkin hetkellinen vapaus loputtomasta kidutuksesta, heillä ei ole mitään globaalin kapitalismin helvetin höyryjen kaikenkattavuuden ulkopuolista imaginaarista olemistapaa. He nauttivat siitä mistä voivat, ilman, että heillä olisi mahdollisuutta kuvitella pakenevansa sitä geneettisen interferenssin aiheuttamaa totaalista ihmissuvun rappiota, jonka lumouksen katoaminen ja sitä seuraava partnereiden yhdentekevyys (käytännössä interferenssi, koska parinmuodostus alkaa perustua, ei suinkaan sattumanvaraisuuteen, vaan vielä mielettömämpiin "samankaltaisuus" -kriteereihin) mutamassa vuosikymmenessä aiheuttaa koko populaatiolle.

Tunnisteet: Dionysos, Kapinallisen politiikka, lumous, Michel Onfray, Poliittinen muistio

 10:31 ip. 0 comments

  DEMOKRATIAKONE Aivojen yleisen häpäisemisen lopettamiseksi tässä lyhyt mietintö siitä millainen tietoverkossa toimiva demokratiakone voisi olla.

- Tietyn maan kansalaisilla salasana ja käyttäjätunnus (ikärajoitukset päätöskohtaisesti).
- Demokratiokoneella oma sivusto, johon kirjaudutaan, ja jossa aihepiireittäin voi koota oman seurattavien päätöksentekoprosessien suosikkilistansa.
- Suosikkilistalla on tiettyjä päätöskäsittelyjä koskevat keskustelufoorumit, joihin voi omalla tunnuksellaan kirjoittaa.
- Keskustelun päättymisen jälkeen on tietty harkinta-aika, jonka kuluessa verkkoäänestys tehdään.
- Äänestysajan päätyttyä äänet lasketaan ja päätös asettuu voimaan.
- Kenenkään ei tarvitse välttämättä seurata päätöskäsittelyjä tai äänestää.
- Asiaan vihkiytyneet, asiantuntijat, intressipiirit tai ne joilla muuten vaan on ylimääräistä aikaa, voivat lobata kantojaan vapaasti tietoverkossa ja muualla. Sekä kirjoittaa keskustelufoorumiin ja muille palstoille niin pätevää analyysiä ja kritiikkiä kuin sielu sietää.
- Eturyhmät voivat palkata ammattipoliitikkoja ja filosofeja kantojensa tutkimiseen ja ajamiseen.
- Päätökset tekevät kuitenkin yksittäiset ihmiset, ne jotka ovat jonkin asian suhteen riittävän aktiivisia. Käytännössä jonkinlainen dynaaminen senaatti, johon jokainen halukas voi osallistua.
- Protestiäänet sallitaan, samoin kuin häirikkökirjoittelu. Kaikki tehdään omalla käyttäjätunnuksella ja salasanalla.
- Yskikin äänestäjä riittää päätöksen tekoon. Tällöin ainoa äänestäjä päättää asian yksin. Jos ketään ei kiinnosta, päätös arvotaan koneella.
- Jos kaikki asiat ovat valtakunnassa täydellisesti, ketään ei kiinnosta äänestää ja demokratiakone tekee kaikki päätökset automaattisesti keinoälyllä.
- Demokratiakoneen keinoäly oppii aiemmista äänestystuloksista, ja päätöksistä, joista on olemassa ennakkotapaus, kone selviää automaattisesti.
- Äänestäminen on aina kuitenkin mahdollista, ja koneen ohjelmointia on mahdollista muuttaa muuttamalla äänestyskäyttäytymistä.
- Jos valtakunnassa kukaan ei ole tyytyväinen, kaikki äänestävät. Tyytymättömimmät ovat aina aktiivisimpia äänestäjiä, ja järjestelmä minimoi jatkuvasti tyytymättömien määrää ohjelmoimalla keinoälyään.
- Ainoa asia, johon tarvitaan hallintovirkamiehiä on äänestyskaavakkeiden muotoilu.
- Demokratiakoneesta saatava hyöty: 1) mahdollistaakaikin puolin täydellisen ja tehokkuudessaan rajattomasti nykyistä hienostuneeman päätöksenteon yhteiskunnassa, 2) estää tehokkaasti poliittisen päätökseteon kytkeytymisen rahanvaltaan. Estää myös passiivisia voimia vaikuttamasta yhteiskunnassa, koska passiiviset lihayksiköt äänestävät kyllä edustajalihayksikköä, mutta tuskin ovat kiinnostuneita itse asioista.
- Demokratiakonetta voidaan kokeilla, simuloida ja demota rajattomasti, ennen kuin se otetaan käyttöön.

Tunnisteet: aivotutkimus ja neurotiede, sielu

 9:52 ip. 0 comments

  YHTEISKUNTATOTTELEMATTOMUUDEN TAIDE Vaikeinta Kapinallisen politiikassa on sen ajatteleminen miten infernovaiheen täydellistyvässä, jokaisen oljenkorren murskaavassa globaalissa kapitalismissa ostetaan aikaa vaihtoehtoisen järjestelmän suunnitteluun.

On selvää, että vaihtoehtoinen järjestelmä pitää suunnitella ikään kuin varastamalla: siihen käytettävä aika täytyy varastaa järjestelmästä. Mitään apurahoja tai myönnytyksiä ainoaankaan merkitykselliseen teokseen tai tekoon ei voida missään tapauksessa odottaa. Ne ovat kertakaikkiaan poissuljettuja.

Varastamisen ja yhteiskuntatottelemattomuuden mekaniikat ovat kaikkein hankalin puheenaihe, koska neroverkon tavoin itseorganisoituvana kontrolli- ja vakivaltamekanismina globaali kapitalismi omaksuu salamannopeasti varokeinot ennaltaehkäisevään toimintaa, jolla kaikki olennainen ajattelu pyritään vahingoittamaan invaliidiksi, ja raiskaamaan täysin mahdottomaksi. Infernoon helvetillistyvä kapitalismi siis oppii jatkuvasti nopeammin ja enemmän itseensä kohdistuvan kritiikin ja vastarinnan menetelmistä ja retoriikoista. Siksi vastarinnan retoriikkaa on ehkä vaarallistakin viljellä avoimissa julkaisukanavissa, kun sotaa kerran käydään häikäilemätöntä ryöstösotilasjunttaa vastaan.

Ongelma on nimen omaan se, että kapinnallisen politiikan edellyttämään älylliseen abstraktiotasoon yltävien henkilöiden määrä yhteiskunnassa on joka tapauksessa häviävän pieni. Suurimman osan väestöstä aivokapasiteetti ei riitä siihen että heitä voitaisiin valistaa tai auttaa. Siksi on olemassa jatkuva vaara, että määrässä ja fyysisessä voimassa merkittävät massat yksinkertaisesti murkaavat toisinajattelijat, globaalin kapitalismin henkisten ytimien suunnittelemilla erityisillä hypermoderneilla kaasutuksen ja tuhkaamisen kaikenkattavilla menetelmillä.

Miten välttä krematorio, se on jokaisen alkeelliseenkaan ajatteluun kykenevän yksilön ainoa huolenaihe globaalissa kapitalismissa.

Tunnisteet: apuraha, Poliittinen muistio

 7:18 ip. 0 comments

  KYVYT Hulluuden tunnistaa metodisesta järkevyydestä, järkevyyden metodisesta hulluudesta.

Tunnisteet: aforismi

 7:10 ip. 0 comments

  VAIHTOEHTOINEN TULEVAISUUS Vakavan ja tasapainoisen ajattelun suurin haaste on dialektiikan laskoksista irti pyristely. Se ei onnistu muuten kuin ulottamalla henki, kaikkein pienimpienkin ryppyjen sisään, jolloin lopulta pääsemme eroon koko pyykkikorista.

Suuri selkeys edellyttää ajattelussa aina omaa, omalakista järjestelmäänsä, joka ei ole reflektiivisessä suhteessa toisiin, aikaisempiin tai rinnakkaisiin järjestelmiin. Omalakinen järjestelmä kuitenkin imee kaikesta kaikki ne vaikutteet, jotka se kykenee omaksumaan, ankaran järjestyksensä puitteissa.

Jyrkät vastakkainasettelut, dikotomiat, ovat aina sotaisan tunnetahdon radikalisoitumisen osoituksia, eivätkä milloinkaan voi kuulua tasapainoiseen ajatteluun. Omalakinen järjestelmä, ei voi olla minkään sotatahdon vallassa. Siksi tunteenomaiset reaktiot, jotka kuuluivat se hahmotteluvaiheeseen, eivät enää kuulu sen kokonaisuuteen.

Tunneimpulssi tai -tila on kaiken voimakkaan ajattelun alkuunpaneva liikahdus. Ajattelu on tunnetilan analysoimista, sen erottelua, mikä tunteessa on hyödyllistä viisauteen viittaavaa, ja toisaalta mikä siinä on harhaa. Tunneimpulssit eivät kuulu ajatteluun, muuten kuin edellytyksenä. Tunneimpulssien vallassa tapahtuva ajattelu on äärilaidasta ja harhasta toiseen poukkoilua, dikotomiasahausta, separointia, listan haarukointia. Alkukantainen tunneimpulssi koostuu aina viitteellisyydestä ja harhasta. Mutta toisaalta, ajattelussa ei voi päästä eteenpäin ellei harhojaan kartoita. Tunne opettaa meille harhojen maantieteen, ja siksi se lopulta opettaa meille tien ulos harhoista. Ilman voimakkaita räjähtäviä tunneimpulsseja ajattelu ei milloinkaan ole riittävän voimakasta vapautuakseen omista- ja viimekädessä oman traditionsa harhoista.

Harhoista vapaa puhdas tunnetila on myös kaiken ajattelun päämäärä, puhdas ja omalakinen järjestelmä, joka tuottaa lisää itseään, puhtautta ja tilaa. Huomiotamme pirstovat ja kerjäävät kivut voitetaan ajattelemalla ne pois.

Tunnisteet: henki ja logiikka

 6:37 ip. 0 comments

  KYSYMYS KUULUU: ovatko ihmiset kaikkialla länsimaissa jo ehtineet rakentaa identiteettinsä ja toimeentulonsa Eroksen, Dionysoksen, lumouksen poissaolon varaan? Onko läntisestä maailmasta tullut jäännöksettä suuri sex-shop?

Kaipaavatko ihmiset enemmän lumousta vai tuottoja, jotka lumouksen poissaolo tuottaa? Räjähdysmäisesti lisääntyvä masennus ja psykoosit koululaisilla kertovat meille omaa ilahduttavaa kieltään. Ehkä ihminen ei ole vielä niin pohjalla, niin rappeutunut, ettei reagoisi ainakin alitajuisesti siihen että haistaa zyklon B:n tuoksun olohuoneessaan.


Toisinaan minua häikäisee ihmisten kyvyttömyys tajuta humanismin, humanitaarisuuden, hyväntekeväisyyden, rock-kapinan ja kaiken vapaaehtoishyvistelyn merkitys. Se ei suinkaan ole maailman muuttaminen, vaan olemassa olevan järjestyksen, eli rahan kiteytyvän vallan, pönkittäminen. Vallankumous ei todellakaan kypsy hyvää tekemällä järjestelmässä, joka on hyvän tekemisen kanssa ristiriidassa, siksi hyvistely voi olla vain köyhdyttävä periaate.

Joka tapuksessa ilman tuota väkinaisesti ja varautuneesti osoitettua sosiaalista kiltteyttä, meidän on vieläkin vaikeampi kestää sitä kiihtyvää kehityskulkua, johon kapitalismi infernovaiheessaan meidät syöksee. Suosittelen kaikkein kylmimmän suihkun ottamista, ja pikaista eutanasiaa. Se tuottaa aitoa, kivikovaa muutospainetta. Kaikki muu ajattelu, paitsi kivikova Kapinallisen politiikka, pitä heti lopettaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että Kapinallisen politiikka edellyttää kenties miljoonia taiteellisia tutkielmia toistaiseksi käsittelemättömästä aiheesta nimeltä Positiivinen tulevaisuus.

Kun elämä käy raskaaksi, voimme aina lomailla keräämässä vaikutteita halvassa Dionysoksen paratiisissa, joka ainoa elämämme ja mielikuvituksemme askarteluin piiri, ja jonne bussilippu Helsingistä maksaa kymmenen euroa.

Tunnisteet: Dionysos, kollektiivinen aineeenvaihduntahäiriö, lumous, melankolian anatomia, obsessiiviset harrastukset, Poliittinen muistio, pornotutkimus

 6:22 ip. 2 comments

  SEURAAVAT KOLMEKYMMENTÄ VUOTTA ajattelin omistaa Kapinnalisen politiikan alustavalle hahmottelulle. On selvä, että työn erään pienen osa-alueen täytyy käsittää kymmeniä ellei satoja taiteellisia teoksia, positiivisia apuleeisia tulevaisuusfantasioita.

Työn se osuus, jossa nykyinen globaali kapitalismi analysoidaan, on jo alustavasti tehty ranskalaisten yhteiskuntafilosofien, Battaillen, situationistien, Debordin, Foucaultin, Godardin, Deleuzen, Guattarin ja yleiskatsauksellisen Onfrayn toimesta. Työtä voi jatkaa havainnoimalla arkea, joka sisältää miljoonittain kiinnostavia, paljon puhuvia yksityiskohtia teoriamme tueksi. Itseasiassa pikku teoriamme on niin vedenpitävä, että jäännöksettä jokainen fyysisen todellisuuden havainto ja tapahtuma, internetin keskustelu ja ilmaus, toimii sen pätevyydestä mitä loistavimpana todistuksena: riittää että valitsemme asioihin (ikiaikaisen kuolemattoman sielumme universaalilla työvälineellä) yllättävän, teoriallemme ominaisen globaalin kapitalismin ulkopuolisen näkökulman. Näppärää. Jokainen lauseemme voidaan todistaa kymmenellä miljoonalla kiistattomalla objektiivisella näytteellä internetin hakuavaruudesta. Lauseidemme vastaisille ajatuksille ei voida löytää ainoatakaan dokumenttia vahvistukseksi. Näppärää.

Tarkoituksemme on siis toisaalta tuoda järkyttävällä voimalla esiin fataalit todisteet siitä että:

- Globaali kapitalismi tuohoaa maailmasta lumouksen
- Lumouksen tuhouduttua astuu esiin partnereiden yhdentekevyys
- Partnereiden yhdentekevyys johtaa ihmisen geneettisen perimän rappeutumiseen
- Geneettisen perimän rappeuduttua lumouksen puuttumisen varaan rakennetaan tuottava liiketoiminta
- Tuo liiketoiminta on olennaisesti pornon ja seksuaalisten elämysten, tai näitä sublimoidumpien ja nämä osittain korvaavien materiaalisten elämysten, tuotantoa


Toisaalta haluamme ilmaista positiivisen tulevaisuusfantasian, jonka ydin on:

- Toisenlainen, täysin mahdollinen ja omalakisesti toimiva, tehokas talousjärjestelmä, mahdollistaa lumouksen palauttamisen maailmaan
- Lumouksen palauduttua maailmaan astuu esiin kyky havaita partnereiden yhteensopivuus
- Partnereiden yhteensopivuuden havaitsemisesta seuraa geneettisen perimän elpyminen kahdessa sukupolvessa
- Lumouksen puuttumisen varaan rakennettu liiketoiminta kuihtuu itsestään pois



Me luomme rauhassa ja iloiten tätä teoriaa samalla kun ihailemme globaalin kapitalismin meille tarjoavaa todistusaineiston faunaa. Aika ajoin lomailemme Dionysoksen paratiisissa ja keräämme voimaa ylitsepursuvasta lumouksesta. Sitten taas palaamme rajan tälle puolelle havaitsemaan helvettiä ja sen ytimessä olevaa ajatteluvirhettä. Työskentelemme rauhassa ja iloisesti vihellellen, kunnes Jumalan oikeudenmukaisuus on materialisoitunut läpitunkemattomaksi, koko globaalin maailman täyttäväksi kiistattomien dynamiittipötkönkaltaisten lauseiden kudelmaksi. Sitten, ellei hahmotuksemme, rentoa, lapsellisen, naurettavan, melkein häpeällisen helposti saavutettua kiistämättömyyttä oteta todesta, hypähdämme höyhenen kevyesti ja elegantisti sivuun ja raapaisemme tulen kengän pohjasta niin kuin Chaplin.

Tunnisteet: Dionysos, Kapinallisen politiikka, lumous, Michel Onfray, Poliittinen muistio, pornotutkimus

 5:37 ip. 0 comments

  KANNATTAAKO SITTEN kolmeksi helposti neljäksi vuosikymmeneksi venähtävä makailu veden ja liejun täyttämässä maakuopassa, viidakossa piilottelu, vallankumouksellisuus, sissitoiminta? Vain siksi, että lopputuloksena tavoittaa kyvyn piirtää yhden ehyen kolmirivin paperille?

Minusta voitto näyttää yhtä tähtitieteelliseltä kuin riski olemattomalta.

Ehkä elämme vain kerran. Miksi rampata päivästä toiseen ilotalon portaikossa, tuonpuoleisen kiilto silmissä, sokeana tämän puoleiselle, sille mitä on tässä ja nyt: ei mitään. Maailma on tässä ja nyt, eikä tuonpuoleisesta ole takuita. Siksi on valittava viidakko, raikasta yöilmaa kivikovalla alustalla, graniittiöitä vuorilla, hevosen hien hajua, kalasnikovin rasvan hajua, purppuraunia, jogurttiaamiaisia; kaikki vain yhden kolmirivin takia, että lumous palautuisi maailmaan.

Tunnisteet: Hypotalamuksen kaupunki, lumous, tämän- ja tuonpuoleisuuden dialektiikka, utooppinen orientaatio

 11:49 ip. 0 comments

  IMPERATIIVI: VARALLISUUSEROJEN KOSKEMATTOMUUS On äärimmäisen tärkeää, että Kapinallisen politiikka ei tee vaatimuksia taloudellisten varallisuuserojen nimissä. Ihmisten varallisuudet ovat ja tulevat olemaan erilaiset. Kapinallisen politiikka poistaa varallisuuserojen merkityksen. Kaikki mahdollisuudet vedota aineelliseen kateuteen on poissuljettu heti alkuunsa. Kapinallisen politiikan perusta ei ole varallisuuserojen poistaminen, vaan lumouksen palauttaminen maailmaan. Tämä on toiminnan ainoa perusta ja ainoa lähtökohta. Varallisuuserojen poistamiseen ei suorastaan pidä ryhtyä. Ne tulee säilyttää, mutta vain tietyn siedettävän normin ulkopuolisena, toisarvoisena ja perifeerisena kilpailukenttänä, jolle joutukoot ne, joiden itsehillintä ei sitä kykene välttämään. Pörssit siirretään periferiaan, jonkinlaiseksi merkityksettömäksi ateistiseksi tasohyppelyksi, jota saavat vapaasti harrastaa ne, joita tietokonepelit, sen jälkeen kun lumous on palautettu maailmaan, kiinnostavat. Niukkuutta ei pörsseissä varsinaisesti jaeta, vain rikkautta. Rikkaudelta viedään kaikki nöyryyttävä ja halventava merkitys kurjuuden poistamisella. Ihmiset säilyttävät arvokkuutensa, koska heidän ei tarvitse alistua perustoimeentulonsa takia mihinkään pääoman kurjuutta luoviin prosesseihin. Rikkaudet eivät yksinkertaisesti kiinnosta Kapinallisen politiikkaa. Omistajat omistakoot ainetta: ihmisiä he eivät voi omistaa, jatkaa heidän nykyistä prostituointiaan. Ainoastaan lumouksen palauttaminen maailmaan on toiminnan merkitys.

Tunnisteet: Kapinallisen politiikka, lumous

 10:20 ip. 0 comments

  AVANT-GARDEN EDELLYTYKSISTÄ Taide, esittää asiat tarkoituksenmukaisella tavalla ja tarkkuudella, sellaisessa yhteydessä, että ne kertovat mahdollisimman paljon. Sitä, kenelle ne kertovat paljon ei ole tarpeen määritellä. Ne kertovat paljon sellaiselle, jolle asiat ylipäätään kertovat jotakin. Minkä verran täsmälleen ottaen ne kertovat, sitä ei ole tarpeen määritellä.

Tässä mielessä useammat blogit ovat taidetta kuin ehkä osataan kuvitella.

Taide, joka sotkee ilmaisuunsa oletuksia ja johdattelua siitä, kenelle tai kuinka paljon toivovat ilmaisevansa, on huonoa taidetta. Jos rikomme tuota huonon taiteen sisäistä oletusta, ja katsomme taidetta epäsympatian tai vieraan näkökulman työvälineellä, taide näyttäytyy parodisena, naurettavana, kuluneena, tyhmänä, epätarkkana. Pelkkä näkökulman muutos pudottaa huonolta taiteelta pohjan.

Siksi on tehtävä teoksia ja kirjoitettava kirjoja jotka ovat jokaiselta yksityiskohdaltaan ja molekyyliltään dynamiittia sanan nietzscheläisessä merkityksessä. Esiin asettamisten on oltava sillä tavalla totta, että ne yksitellen syövät maan globaalin kapitalismin, laiskaan totuuden inttämällä kieltämiseen perustuvan maailmanjärjestyksen alta. Kun viimeinen todellisuuden murunen vetäistään esiin, kun kapitalismi tehdään kyvyttömäksi pakenemaan mihinkään kieltämiseen omia rikoksiaan, järjestelmä romahtaa oman sietämättömyytensä alla.

Pelkästään taiteellista tuotantoa, esimerkiksi runoja, julkaisevien henkilöiden ongelma on siinä, että taiteellisessa muodossa voidaan sanoa noin 1/500 osa kaikesta siitä ajattelusta, jota vähääkään mielenkiintoisemman taiteellisen muodon laatiminen edellyttää. Siksi tuntuu oudolta, että ilmaisen tiedonvälityksenaikakaudella, henkilöt kieltäytyvät julkaisemasta tuota ajattelua. Esimerkiksi Ilppo Tiihosen blogin luulisi täyttyvän kymmenistä tuhansista sivuista tiukkaa taidefilosofiaa – jos hän nimittäin on runoilija!?

Avant-garde taiteen ensimmäinen ja ehdoton edellytys, joka erottaa vuorenvarmasti teeskentelijän aidosta on tekijän ei-taiteellinen, ei-kokeellinen, yhteiskuntafilosofinen tuotanto. Mitään avant-gardetekoa, yhtäkään ideaa, ei voi ajatella, ilman valtavaa, massiivista, kymmeniätuhansia kirjoitettuja liuskoja käsittävää pohjustusta. Siksi ilmaisen tiedonvälityksen aikakaudella tuntuu kummalliselta, että tuo aiemmin pelkästään taloudellisiin resursseihin perustunut julkaisemattomuus yhä jatkuu.

Kaikkea ilman tiukkaa hyllymetreissä mitaten laajaa Kapinallisen politiikkaa olevaa avant-gardetaidetta pitää epäillä äärimmäisen piinaavasti ja kaikkiin ajattelun välineisiin säälimättä vedoten.

Tekijän ei tietenkään tarvitse selittää mitään. Silloin hänen teostensa tulkitsemiseen täytyy olla olemassa kanonisoitu tapa. Ja on epäselvää, onko kysymys lainkaan taiteen nimen ansaitsevasta toiminnasta. Taidetta ei ole se että osoittaa oppineisuuttaa taiteen ymmärtämisessä. Sellaisella ei ole mitään yleissivistystä kummepaa arvoa, niin kuin ei millään kuviteltavissa olevalla lukeneisuudellakaan. Täydellistä lukeneisuutta ja taiteen keinojen hallintaa oletetaan itsestään selvästi jokaiselta joka elää vuonna 2005, kun sota kapitalismia vastaan –niitä vastaan joilla on ihmisen kasvot, mutta jotka eivät ole ihmisen lihaa ja verta, jotka ovat lajin vihollisia (Mikki Hiiret, Lieju Heikit, Seniili Elvikset, Larppi Lasset, Satanisti Sannit, Pedofiili Pertit, Poliisikoira Pasit ja Ternimaito Paavot, eli koko kapitalismin visvanlotkuva revohka), ja jotka täytyy sysätä äärimmäisellä voimalla kauas meistä - käy kuumimpana, ja henkisesti kymmenen kertaakin jotain Nietzscheä voimallisemmat kapinan välineet täyttävät lasten toivottomalta askartelulta reunoiltaan palamaan sytytetyllä hiekkalaatikolla. Sellaisesta ei tarvitse mitään erikseen mainita tai huomauttaa, einakaan henkilöiden itsensä.

Tunnisteet: Poliittinen muistio, sotatila

 9:33 ip. 0 comments

  GEORGE W. BUSH: Koska globaali kapitalismi on jatkuvaa demokraattisin yhteistuumin jatkettua ryöstömurhaa, jokainen orja joka joskus kuvittelee voivansa hyötyä siitä murhaamisesta on pahin mahdollinen kapitalisti, ja siksi oman sähkötuolirangaistuksensa ansainnut, ellei palvele kontrollin määräämissä puitteissa rahan, kulutuksen, tuhlaamisen, hukkaamisen, saatuttamisen ja geneettisen perimän tuhoamisen käskyvaltaa.

Orjuus on orjien itsensä valinta.

Aina voi kieltäytyä murhaamasta rahan käskystä ja tehdä itsemurhan.

Tunnisteet: Poliittinen muistio

 6:51 ip. 0 comments

  ONFRAYN VAHVUUS on ongelmien tunnistaminen ja analysoiminen, mutta hänen tarjoamistaan lääkkeistä sen sijaan en ole vielä täysin vakuuttunut.
Kapitalismia seuraavaan talousjärjestelmään siirtyminen edellyttää suunnitelmalta huippuunsa vietyä läpinäkyvyyttä, täydellisyyttä ja selkeyttä. Onfrayn tarjoamat ehdotukset eivät ole vielä ihan tätä, mutta niissä on kenties idulla, jotakin kehittelyn arvoista.

Varmoja asioita ovat seuraavat:

- Yksityisomistus, kapitalistinen talousjärjestelmä ja kilpailuttaminen ei katoa mihinkään, mutta siitä tulee jonkinlainen yhteiskunnallinen aliohjelma, jota säätelee tiukka politiikka ja lainsäädäntö. Arvokkaalle herrasmiestavalle hoitaa liiketoimia raivataan vallankumouksen avulla elintilan ensimmäinen orastava sieman. Keinot erottaa poliittinen päätöksenteko täydellisesti taloudellisesta päätöksenteosta täytyy tutkia.

- Johtajiin perustuva keskushallinto tai valtahierarkia on epäilyttävä. Valta siirtyy aina hyviltä luopioilleshakespearelaisen myrkytysjärjestyksen mukaan. Johtajat ovat osoittaneet kyvyttömyytensä ja ennen muuta turhuutensa aivan riittävän monin tavoin. Jonkinlainen tietoverkkoon ja keinoälyyn perustuva itseohjautuva demokratiakone, jonka toimintaan jokainen kansalainen voisi omalla käyttäjätunnuksellaan ja salasanallaan liittyä, voisi olla jonkinlainen ajateltavissa oleva poliittisen toiminnan päämuoto. Tärkeintä kuitenkin on tehdä mahdottomaksi Paavo Lipposten, Tanja Karpeloiden, Sauli Niinistöjen ja Matti Vanhasten hyvää makua herjaava ja pyhäinhäpäisyn kaikki sairaat muodot ylittävä ilkivalta.

- Yksityisomistuksen rinnalle luodaan vahvat vaihtoehdot toisenlaisen talousjärjestelmän ja elämänmuodon olemassaololle. Valinta pitää olla kaikille ihmiselle vapaa.

- Yhteiskunta pyrkii taloudellisen eriarvoistamisen totaaliseen poistamiseen (henkilön arvo ei riipu omaisuudesta, joten hänellä on myös kaikki oikeus omistaa, omistamattomuudesta ei kuitenkaan seuraa mitään kohtalokasta loukkua), mutta henkisten erojen täydellistämiseen, niiden väliseen ehdottomana imperatiivina määriteltyyn tasa-arvoon.

- Teknologia ja tekniset keksinnöt ovat yhteiskunnan perusta. Teknologiaa käytetään taloudellisen eriarvoisuuden poistamiseen. Yhteiskuntahengen tärkein tehtävä on kasvattaa teknologista ja taloudellista ateismin henkeä. Teknologia tai talous eivät sinällään ole hyviä tai pahoja: niitten hyvyys tai pahuus riippuu siitä miten niitä sovelletaan.

- Yhteiskunnan päämäärä on rationaalinen asenne teknologiaan ja talouteen. Ranskan vallankumouksen henki ja valistus kohoavat kukoistukseen ja nykyinen teknologia- ja talousfundamentalismi on kriminalisoitu.

- Kaikki institutionalisoitu uskonnonharjoittaminen on jyrkästi ja ehdottomasti kiellettyä. Mutta yksityistä uskonnon harjoittamista varten on olemassa ortodoksisen perinteen mukaan rakennettuja kirkkoja. Vain kreikkalaista hartauskirjallisuutta saa olla saatavilla. Tyhmyyttä kohtaan on käytävä häikäilemättömin asein. Valheelta on poistettava työvälineet yhtä raa-asti kuin valehtelijat nyt kastroivat hyväuskoisia kapitalismin hengessä. Tämän tahdon symboliksi puretaan Vatikaanin alue viimeistä kiveä myöten.

Tunnisteet: henki ja logiikka, Poliittinen muistio, usko ja uskonnot

 6:28 ip. 0 comments

  MITÄÄN TERVEEN JÄRJEN ulottumattomissa olevaa tuskin kannattaa ottaa muutoksen, jaksamisen lähtökohdaksi:

http://www.yleradio1.fi/yhteiskunta/puheenvuorot/id3004.shtml

Vastukset ovat liian suuria, että ne voisi voittaa pelkällä tuurilla. 7:31 ap. 0 comments

  TÄSTÄ ON HYVÄ TAAS ALOITTAA Kuuntelin Schubertin kahdeksannen sinfonian ja huomasin että musiikin kuuntelu on todella vaikeaa. Ymmärtää hyvin mitä se tarkoittaa kun Sibelius sanoo, ettei pidä piirtää yhtään turhaa nuottia. Se tarkoittaa sitä, että pitää antaa kuuntelijalle mahdollisuus kuvitella, että musiikki voisi olla hänen itsensä säveltämää. Turhat nuotit ovat vieraannuttavia, eikä kuuntelija helpolla usko niitä itsensä kirjoittamiksi. Hänen ajatuksensa katkeaa, kun alkaa miettimään turhan nuotin merkitystä. Siksi musiikin kuunteleminen, joka on hyvin vaikeaa, jos aikoo sinfonisesta teoksesta kuulla ihan kaiken, vaurioituu. Musiikin kuunteleminen saattaa olla sitä, että kipeästi muistaa tunteen, jonka vallassa jokin kantava rakenne välähti tai kehkeytyi.

Tunnisteet: musiikki

 6:59 ap. 0 comments

  OLEN OTETTU siitä että Onfrayn kaltainen hieno opettaja ja systemaattinen ajattelija on vetänyt yhteen Kapinallisen politiikasaan kaikki ne teemat, joita olen tämän kahden vuoden aikana tällä palstalla käsitellyt. Siksi suosittelen Onfrayn kirjaa, jossa tämä kaikki on sanottu paremmin ja viisaammin.

Lopuksi tahdon kiittää lukijoita ja sanoa vielä sanasen. Nykyisessä kultturissamme ei ole mitään sellaista piirrettä, jonka voisimme säästää läpikäydessäme sen täydellisen inhimilliseten energioiden romahtamisen, joka on ainoa kuviteltavissa oleva tulevaisuutemme. En voi sanoa, että tulisi ikävä tätä kaikkea elämän tukahduttavaa saastetta, joka nyt lähes yksinomaan ympäröi meidät. Me emme voi sille enää mitään, että globaali kapitalismi tulee järsimään kaiken energiamme, lihamme ja luumme. Meillä ei ole mitään tarjottava, ei edes tyhjyyttä, seuraavalle sukupolvelle.

Kääntäkäämme siis katseemme voittaneeseen, juhlivaan kulttuuriin, jossa dionysinen imperatiivi osattiin asettaa riittävän varhaisessa vaiheessa apollonisen herraksi. Katsokaamme venäjän nuorisoa, tuota sädehtivässä dionysisessä energiassa kylpövää värikästä satamiljoonaa päistä kaunista ja ilahduttavaa goetheläistä teatteriseuruetta. Katsokaamme tuota aistinautinnon antiikin ylittävää reilusti ylittävää hehkua ja voitokkuutta. Katsokaa tuota miten nainen rakastaa miestä, miten ruumis kuuntelee järkeä, miten tyttö kääntyy pojan puoleen metrotunnellissa, jonka portaat nostavat loputtomasti himmeään valoon rakastavaisia hiljaisia pareja.

Katsokaamme niitä jotka ovat ylivoimaisia voittajia. Katsokaamme ihmeellisen viisauden kulttuuria, jossa olosuhteiden taivaallisuus ylittää kevyesti sen mitä Michelangelo kykeni kuvittelemaan Sixtuksen kappelin kattoon. Katsokaamme pientä kalpeaa Apollonia, jolla on kytketty raskas, oikeudenmukainen lukko jalkaan. Ja katsokaame jättiläismäistä hyvyyttä, Dionysoksen hymyileviä viininkosteita huulia. Ihailkaamme tätä valtakunnan kokoista ruusuntuoksua, jota lumouksen katoaminen ei ole vgielä saavuttanut.

Ja mistä tämä etumatka? Miksi tämä sokaiseva energia, tämä sokaiseva lumouksen valo? Vain siksi, että jokainen sosialismissa vietetty päivä kaksinkertaistaa kauneuden syntyvien lapsien kasvoilla. Vain siksi että jokainen lumouksessa vietetty päivä on täynnä voimaa ja elämää. Vain siksi että ihmisille vain hetkeksi anettiin sielu ja heistä tuli melkein jumalan kaltaisia.

Mitä sanottavaa heillä voisi olla länsimaiden väelle, jota he eivät tunne eivätkä rakasta? Kaukana ovat länsimaat näistä Leninin lapsista, ja kaukana pysyköön. Sitä rukoilkaamme.

Tunnisteet: Dionysos, Kapinallisen politiikka, lumous, Michel Onfray, Poliittinen muistio, sielu

 3:54 ap. 0 comments

  UUSI TEOSTOMAKSU Se on sellainen, että jos kuulen artistia tahtomattani, artisti maksaa minulle kappaleestaan tietyn hinnan, esimerkiksi kaksi euroa. Jos kuulen saman kappaleen toistamiseen, tahtomattani, hinta korottuu kaksinkertaiseksi, häiritsevyyden lisäännyttyä redundanssin takia. Jos kuulen kolmannen kerran, artistilta amputoidaan käsi tai äänijänteet.

Kuulluksi tulemisellakin on oltava jokin hinta. 12:49 ap. 3 comments

  KAKSI SYYTÄ OTTAA JUMALAAN ETÄISYYTTÄ: 1) rakastaa liikaa, niin että kaikki sattuu, 2) ei saa vietellyksi.

Tunnisteet: aforismi, rakkaus

 12:44 ap. 0 comments