31.5.2005

UUDEN VUODEN YÖ

Samuel Colt teki kaikista miehistä tasa-arvoisia. General Electric teki miehestä ja naisesta tasa-arvoisia. Mutta ei Moskovassa. Värjöttelin kadun kulmassa ilman takkia tulipalopakkasessa, tähyilin tyhjää katua. Kulman takaa asteli kaveri. "Oletko menossa klubille?", kysyin. "Jep." "Paska meininki. Lensin pihalle. Tuo takkini narikasta niin saat tuhat ruplaa." "Ok." Annoin narikkalapun. Mies katosi porttikäytävään.

Paikalle ilmestyi sukupuolijakaumaltaan sopivasti painottunut pieni jatkoseurue. Odotimme takkini, maksoin kaverille sen mitä lupasin, mikä oli koko lompakkoni sisältö. Pysäytimme Zhigulin. Sata ruplaa. Liikaa. Pysäytimme seitsemänmetrisen mustan limusiinin. Satakymmen ruplaa (3€). Liikaa. Naiset tähyilivät mekoissaan ja sukkahoususäärineen alkoivat jo palella. Katselin limusiinin etääntyviä perävaloja, katsoin naisia ja kadun toisella puolen auki olevan alkoholimyymälän shampanska-pulloja, samalla tunnustellen tyhjää lompakkoani. Pysäytimme jälleen Zhigulin. Yhdeksankymmentä ruplaa. Ok. Koko seurue ahtautui pieneen henkilöautoon, nätti tyttö tuli syliini istumaan, ja tunnelma oli mitä parhain.

Perillä lähiössä notkui katettu pitopöytä venäläisiä perinneruokia, tytöt tanssivat suomalaisbändi Värttinän tahdissa pöydillä, miehet joivat vodkaa ja nauroivat. Näin jatkui pitkälle seuraavaan päivään.

KK:N VARJOFINLANDIA

elää kultakautta, voimakkaasti... jotakin... "punasiirtymää toden suuntaan"



Tällä hetkellä en tunnu kuuluvani mihinkään.
Nyt on pakko ottaa särkylääkettä.
Jomottaa silleen ärsyttävästi tosta
otsan kohdalta, silmien välistä.
Sekavaa on kaikki.
Mikään ei ole hyvin.




EDELLINEN MERKITÄ

improvisaatio, on nyt kirjoitettu uusiksi korjauksin ja laajennuksin.

28.5.2005

MATKOJA 1996

-
Bulma
1996-10-xx

27.5.2005

26.5.2005

2005-05-25.mp3

25.5.2005

FLAUBERTIN

Pyhän Antoniuksen kiusaus ei kokonaisuutena ole mikään erikoisen toimiva teos, vaikka erikoinen onkin. Kome ensimmäistä kirjaa toimivat hienosti kun Antoniukselle esitellään harhojen ja kiusausten valtakuntia hänen aina välillä mätkähtäessä sieltä kaikin puolin langenneena ja tili tyhjänä kummittelevan erakkomajansa pölyiselle lattialle. Neljäs kirja (s.70 - 142) alkaa paikoin jo puuduttaa, kun juututaan keskustelemaan kaiken maailman filosofisten oppisuuntien edustajien kanssa. Viidennessä kirjassa, jossa Flaubert vyöryttää suurin piirtein kaikki jumalahahmot jotka ihmismieli on koskaan kuvitellut Antoniuksen silmien eteeen, alkaa lukeminen jo tökkiä pahasti. Pitkää kappaletta vaivaa vähän saman tyyppinen riittämättömän mielikuvituksen rajoilla olemisen tuntu kuin Nietzschen Zarathustrassa pahimmillaan. Ennen kaikkea Flaubert ei tarjoa mitään uutta tietoa jumalista, hän vain tyytyy opinnäytetyömäisesti luettelemaan antiikin ja myöhemmän kirjallisuuden kanonisoimia kuvia. Vaikutelma on ikävystyttävä. Eikä romaani ainakaan parane loppua kohden.
Ilmeisesti Flaubertin suurin piirtein koko elämänsä kestäneet ongelmat tämän romaanin loppuunsaattamiseksi johtuivat juuri siitä, että hänellä ei yksinkertaisesti ollut rakennusaineita romaanimuotoon. Hänen olisi pitänyt tyytyä luomaan värikäs mutta tarkemmin komposoitu laaja novelli, ja jättää onttouttaan koliseva iänikuinen metafyysinen perimmäisen totuuden haihattelu ja merkityksetön maailmankaikkeuden syleily kokonaan pois. Saattaa olla, että muutaman kymmenen sivun novelli lopputuloksena 25 vuoden säntillisestä työstä olisi ollut liikaa jopa Flaubertin kaltaisen viilaajan (lue nautiskelijan ja laiskottelijan) hermoille.
1994-06-24.mp3

AUDIOPÄIVÄKIRJAN

piirre jolta odotan eniten on julkaisun jokapäiväisyys, säälittävyys ja tasainen heikkolaatuisuus. Levylle tai konserttiin päätyy vain pitkien aikajaksojen takuuvarmimmat, hienoimmat ja ylivoimaisesti parhaat ideat. Levytyksiä ja konsertteja (joissa kokonaan uusi ohjelmisto) ei ole kovinkaan usein. Kiteyttäminen, hiominen, laskelmoiminen, viilaus ja nihilointi jäävät levyjäjulkaisevien ja konsertoivien välikausien päänvaivaksi. Heidän ankara tuotteistava uurastuksensa varmistaan sen että lopputuotteesta poistuu kaikki se mikä voisi olla vähääkään kiinnostavaa ja kehityskelpoista. Audiopäiväkirjan ylevä tavoite on toinen: olla nihiloimatta, varioida loputtomasti.
2005-05-24.mp3
Tiedostot ovat toisen persoonani nimellä.

24.5.2005

AUDIOMERKINTÄ

Aion siis tästä lähtien linkittää tänne päivittäisen auditiivisen tuotoksen mikäli sellainen on syntyäkseen. Tarkoitan pientä vaatimatonta, iMacini sisäisellä mikrofonilla äänitettyä mahdollisimman lyhyttä (20s - 2 min) soitin- tai puheimprovisaatiota. Saatan myös linkittää jotain materiaalia arkistojen kätköistä.
2005-05-21.mp3
2005-05-23.mp3

ETSITÄÄN PALVELINTILAA MP3-TIEDOSTOILLE

Tietääkö kukaan miten ja minne olisi järkevintä sijoittaa pieniä 1-2 Mt mp3 tai mp4 tiedostoja, niin että saisin linkin mukavasti tänne blogiin? Aloitan heti audiopäiväkirjan kun vain joku kertoisi miten se kannattaa tehdä?

KAKSINAAMAISUUS - KASVOKOLIKKO - NAAMIO -MUISTIO

"Janus, pimeyden herra, ratsastaa pakoon mustalla oinaalla ja hänen kaksista kasvoistaan toinen on jo mädäntynyt, toinen nukahtanut väsymyksestä." Flaubert: Pyhän Antoniuksen kiusaus

"Janus oli roomalaisen mytologian alkujen, loppujen ja muutoksen sekä ovien ja porttien jumala. Janusta palvottiin kylvöajan alussa, satoa korjatessa, häissä, syntymäpäivinä ja muissa tärkeissä aluissa ihmisen elämässä.

Janus kuvattiin usein kaksikasvoisena, kasvot katsomassa eri suuntiin, toinen menneisyyteen ja toinen tulevaisuuteen. Alun perin toinen kasvo oli parraton ja toinen parrakas, mahdollisesti symboloimassa kuuta ja aurinkoa, mutta myöhemissä kuvissa molemmilla kasvoilla oli parta. Januksen oikeassa kädessä oli avain.
Kaksikasvoinen Janus oli kuva-aiheena useissa roomalaisissa kolikoissa.

Mytologian mukaan Janus hallitsee kaikkia alkuja: jokaisen päivän ensimmäistä tuntia, jokaisen kuun ensimmästä päivää ja jokaisen vuoden ensimmäistä kuukautta. Roomalaisissa kodeissa päivä aloitettiin aamurukouksella Janukselle. Latinan kielessä vuoden ensimmäinen kuukausi tammikuu (Ianuarius) nimettiin Januksen mukaan, mistä se myöhemmin levisi germaanisiin kieliin (esim. englannissa January, ruotsissa Januari, saksassa Januar).
Alkujen, loppujen ja ovien lisäksi Janus symboloi muutosta primitiivisestä elämästä sivilisaatioon ja maatalousyhteiskunnasta kaupunkivaltioon. Hän myös piti yllä tasapainoa sodan ja rauhan sekä nuoruuden ja vanhuuden välillä." Wikipedia



23.5.2005

VARHAISTA RYPÖMISTÄ

Liejun viehätys kävi minulle selväksi jo varhain. Eräänä kuuman heinäkuisen päivän iltana rankkasateen jälkeen kävelin serkkuni kanssa shorteseissa heinäpellon laitaa. Suolammikon luona traktorinpyörien painamissa syvissa urissa lillui vetelää kiihottavaa liejua. En muista kumman aloitteesta kaikki sai alkunsa mutta aloimme mättää liejua toistemme päälle. Muutaman ylilyönnin kiihottamina emme voineet välttää kiusausta heittäytyä mutakuoppaan painimaan. Noustessamme uupuneina ja huohottavina, olimme hiuksista varpaisiin liejun peitossa, suussakin oli liejuinen maku.
Koska meillä ei ollut muita vaatteita kuin risoista farkuista leikatut shortsit, tuntui hauskuuden hinta pieneltä. Ja taisimme heittäytyä vielä kerran tai pari rypömään oikein sielujemme täydeltä. Hullutuksen jälkeen, juostuamme kotiin ja esittäydyttyämme kurapelleinä äidille, odotimme hänen yhtyvän hyväntahtoisesti ilonpitoomme. Mutta se ei mennyt ollenkaan niin kuin olimme odottaneet. Äiti sai hillittömän raivokohtauksen ja kantoi meidät hiuksista ulkosaunalle, jossa peseytymisen jäkeen saimme vielä kunnon selkäsaunan koivuniemenherralta.

21.5.2005

KADOTUKSEN ORIENTAATIOT

Kristillisen teologian sielunpelastuksen ja kadotukseen joutumisen ajatuksessa täytyy olla jotakin pahasti vialla. Näin myöhäisinä aikoina ei pitäisi pahoja sieluja enää ollakaan jos kaikki olisivat jo joutuneet kadotukseen. Mutta eikö analyyttinnen kuiva ja kaikista pyhimysten houreista vapaa silmäni näekin tuossa Beelzebubin ilmielävänä ja tuossa Herodiaan? Minun havaintoni mukaan pääasiallisesti pahoja sieluja maanpäällä vilisee ja hyviä on niin harvassa että en ihmettele jos joku ei tiedä sellaisia olevankaan ja pyöristää ylösotettujen lukumäärän nollaan.

Tästä on vedettävissä pari johtopäätöstä. Joko kristillinen teologia on virhellinen: myös pahojen kuolevaisten suku ja henki on ikuinen samoin kuin hyvien suku. Tai sitten tämä tila jossa olemme -johon olemme ajautuneet- on nimenomaan se kadotus, josta varoitettiiin, ja jonka lainalaisuuksien armoille sielunsa pelastuksen menettänyt on vihdoin joutunut. Toisaalta sieluja ei synny tyhjästä, eivätkä ne lisäänny räjähdysmäisesti hillitsemättä niin kuin vähäjärkiset kanit tai "älykkäät" ihmiset. Ehkä eläin on ensin viaton, älykkyyden kasvaessa siitä tulee paha, kunnes ihmisenmuodon saadessaan siitä tulee helvetillisen ilkeä ja tarkoituksella kaiken kauniin ympäriltään tuhoava. Lopulta vuosimiljardien huomenna tuo demoninen olento sitten saavuttaa kaiken veren ja ulosteen keskellä kummallisten, ristiriitaisten ja selittämättömien välivaiheiden, niin sanotun luonnonvalinan, ja perverssin evoluution kautta enkelimäisen olotilan, jolloin voidaan varovasti alkaa puhua hyvästä sielusta, sielunpaimenesta ja pyhimyksestä. Ehkä todella tarvitaan näin pitkäkestoista itsekidutusta ja raipanlyöntiä, hyvyyden alasajoa lihan puhdistautumiseen, mutta tällä kertaa se näyttää kyllä koituvan tämän planeetan tuhoksi, valitettavasti. Kummallinnen, lähes amerikkalaisella yliopistokampuksella ironisesti ilveilevän ja jonglööraavan kvanttifyysikon mielenliikkeen tasoinen, on jumalan paradoksaalinen aivoitus tässä kohtaa, tarjotessaan pyhimyksille ja martyyreille uudenlaista ei kovinkaan suussasulavaa purtavaa.
Miksi teksti on sellainen kuin on ja toimii
niinkuin toimii.
ja hän sanoi
ja hän sanoi
hän sanoi myös
hän sanoi vielä
Milks testis on.
Ja sellainen hän on.
___________Taulujen valinta
____laulujen järjestäminen
____taulujen kehystäminen
____laulujen käsittely
____taulujen luominen


iskusanakompositio,
__________upotus.

20.5.2005

KEVÄTTÄ RINNASSA

on nyt jo minullakin niin paljon että paineelleni mielekästä ulospääsytietä etsien innostuin käymään läpi kaikkien Helsinkiläisten pornomyymälöiden DVD-hyllyt. Käteen jäi hyvin vähän sillä täkäläiset pornon kuluttajat kuten myyjätkin ovat kovin suuresti laatutiedottomia. Hyllyt notkuvat tyhjyyttään parhaasta italialaisesta, romanialaisesta ja saksalaisesta pornosta. Amerikkalaista roskaa on vaikka millä mitalla, ja kaikkea muutakin yhtä nimetöntä kuin mitäänsanomatontakin rynkytystä.

Porno on kaikista elokuvan alalajeista se, jossa etsijälle tieto on eniten kullan arvoista. Pornohyllyn kilometritehtaalla tiimalasi ja pääkallo välähtävät etsijän silmissä. Sattumalta ei löydä mitään, sillä helmiä on yksi miljoonasta nimikkeestä. Pornokaupanperustaminenkaan tuskin on ratkaisu hakuampujalle... viittaan jälleen tiimalasiin ja pääkalloon, sekä perselihasten kestävyyteen, sillä pornonvahtaaminen jos mikä on penkkiurheilua, jossa ei laihdu eikä vetristy, ei nuorennu eikä huojennu.

Itse luotan Tellusplaneetan runsaahkoa pornofaunaa läpikäydessäni ohjaajanimiin ja vaistoon. Kuten kaikessa elokuvaharrastuksessa panosta kokonaistuotantojen keräämiseen. Haluan nähdä pornotähden uran huiput ja nollaukset teini-iästä hamaan seniliteettiin. Halaun tiedostaa sen kokonaisnäkemyksen Venus-jumalattaresta ja Eros-jumalasta, jonka nerokas petroniaainen ohjaa tahtoo elämäntyöllään välittää. Suunnittelen taloon lisäsiiven rakentamista varastoksi pornoelokuvakokoelmalleni. Mitä suomalainen mies voi muuta tehdä? Omakotitalossa riittää näpertelyä.

Tältä köyhältä tahmaiselta linnunlaulunhajuiselta kevätkierrokselta jäi käteen muutama takuuvarma saksalainen klassikko (yhden löisin takakannen kuvan perusteella, sillä onnellisella yhteensattumalla että muistin kaksitoista vuotiaana nähneeni muutaman sekunnin nerokkaast akohtauksesta kaverini luona) ja pari Italialaista laatutekelettä kimaltelevina helminä tahmaisista alennuslaareista.

Amerikassa porno on liiketoimintaa siinä missä kenkienmyyminen, ja kunnon aikuinen pornotähti suhtautuu itseensä järkevästi kuin Al Bandy myymäänsä lenkkariin. Kysymys ei ole erotiikasta, vaan statuksesta teollisuuden toimijana, sosiaalisesta asemasta ja vallasta. Laatupornossa on kuitenkin kysymys pelkästään erotiikasta, ja se tietysti edellyttää paljon voimakkaampi intohimoja ja haluja. Paras porno on aina pahuuden ytimeen pureutuvaa, ja siinä on oltava vastakkain puhtautta ja turmellusta, muuten se ei sykähdytä. Pornon vaikeasti tavoitettava idea on sykähdyttävyydessä. DVD-laitteistot tuovat nämä Moolokin pojat ja Beelzebubit, Messalinat ja Herodiakset rennon analyyttisen silmämme tarkasteluun. Tätän mahdollisuutta objektiiviseen tarkasteluun meillä ei ollut keisari Neron aikana. Pornoa katsotaan, että siitä päästäisin eroon, että tuskastuttava, kammottava, hirviömäinen mysteeri selviäisi lopulta. Että toteutumattomien seksuaalisten himojen ikuinen painajainen joskus päättyisi. Tai sitten ollaan jo tunnustettu: mysteeri ei milloinkaan selviä.

OUTIST

Olin eilen illalla OUTIS seminaarin puhujien kanssa illallistamassa ravintola Perhossa. Mielenkiintoinen keskustelu syntyi San Diegon yliopiston kirjallisuuden ja elokuvatieteen professorin Paul Majkutin kanssa valahtelemisesta, Oscar Wilden Valehtelun rappion innoittamana. Miehen habituksessa oli jotain niin kiinnostavaa ja tuttua etten voinut olla utelematta hänen sukutaustaansa.

Hän mainitsee olevansa alkuperäinen San Diegolainen, mutta isovanhempansa tulivat Tsekistä. Itse arvasin kasvonpiirteiden perusteella Slovenian, joten se ei kauas heittänyt. Tajusin ehkä ensimmäistä kertaa sen, kuinka voimakkaasti tietty amerikkalainen itsetietoisuus kytkeytyy siihen, että he todellakin ovat kotoisin maailmasta, aivan kaikkialta. Miksi he ovat tulleet Amerikkaan... San Diegossa ei ole säätä, Tsekissä on.

Majkut luennoi huijauksesta ja valehtelusta, juuri tällä hetkellä, OUTIS seminaarissa. Valitettavasti en päässyt paikalle, sillä ilta venähti pitkäksi erään nuoren arkkitehdin kanssa Helsingin yössä. Mies suunnittelee skandinaavishenkisiä puutaloja espanjan vuoristoon ja pitää toimistoaan Barcelonassa. Ei hassumpaa. Hänellä tuntui olevan voimakkaat siteen eteläamerikkaan, naisten takia tietenkin. Rio de Janeirossa hän oli tavannut legendaarisen arkkitehdin Oscar Niemayerin, yhdeksänkymmentä vuotiaan Marlon Brandon näköisen kauniiden pitkäsääristen sihteerien ympäröimän arkitehtuurin tervaskannon, joka yhtenä kuusikymmenluvun tähtikirkkaana yönä suunnitteli yksin koko Brasilian hallinnollisen, täysin utooppisen pääkaupungin, Brazilin. Tässä kaupungissa uima-allastiheys on maailman suurin, sillä virkamiehiä, eikä muitakaan, saatu siirrettyä hulppeaan periferiaan muuten kuin kaksinkertaisten palkkojen avulla. Rikkaat taas halusivat korvaukseksi jotakin siitä että olivat menettäneet Cobacabanan yksisarvisia ja delfiineitä kuhisevat rannat.

Toinen henkilö jonka kanssa kehkeytyi mielenkiintoinen keskustelu oli meksikolainen filosofian ja estetiikan professori Alberto Canán Carrillo. Tämän äärimmäisen miellyttävän, sensuaalisen ja ystävällisen herrasmiehen sydämen palavin asia on länsimaisen tasa-arvoihanteen ja feminismin kärkevä kritiikki. Tämä todellinen naistenrakastaja, turhaa machoilua vieroksuva hyväntahdon ja viisauden lähettiläs puhui ymmärrettävää ja sydäntähellivää kieltä miehen ja naisen täydellisen erilaisuuden ja jyrkän roolijaon puolesta. Profeetallisella pehmeällä äänellä tämä apostoli toi sukupuolten välisen onnen, autuuden ja nautinnon ilosanomaa Etelä-Amerikan ruohoisista paratiisillisista, metafyysistä, hermeettisistä ytimistä.

Hänen keskeinen mielenkiinnon kohteensa tuntui olevan sukupuoliroolien vertailu pahjoisamerikan ja etelä-amerikan välillä. Kondensaattoripinta on tietysti Meksikon ja USA:n raja. Minä luonnollisesti toin maailman suurimman kulttuurisen kuilun ja jännite-eron, Suomen ja Venäjän väkivaltaisen ja barbaarisen inhottvan barrikaadin omana todistusaineistonani esiin. Virisi keskustelu ylimaallisesta inhimillisen mielikuvituksen ylittävästä tyhmyydestä erimuodoissaan, ja toivon tämän rakentavan keskustelun jatkuvan sähköpostitse. Pyysin ja sain jo tänään häneltä aiheeseen liittyviä kirjoituksiaan sähköpostiini (Leisure Time and Domestic Self-Deception A McLuhanian Approach). “the powerful pressures of machine economy to abolish sex differentiation along with the rest of human tradition of experience” (Marshall McLuhan) Lupasin opetella myös espanjan kieltä, saadakseni tyydyttää lukemisen nälkääni näillä ihanan meksakaanisovinismin raikkailla ja uusilla hieman dekadenteillä vanhatestamentillisilla sulotuulilla.

Muuta illan antia oli Suomen lainsäädännön törkeyksiin ja häikäilemättömään barbarisuuteen pureutuminen. Ravintolojen, ja yökerhojen säädellyt aukioloajat, tuo törkimysten viesti kansalle, oli kitkerän sättimisen kohteena, tietysti mondeeneilla jotka ovat tottuneet sivistyneeseen 24 tuntia vuorkaudessa klubbailuun Berliinin, Moskovan, Tokion, Belo-Horizonten, Caracasin ja Monte-Videon kaltaisissa onnellisuusytimissä. Myös kaikkinaisen pienyrittäjyyden, maanviljelyksen ja ruohonjuuritason omaleimaisen hengen ja arkkitehtuurin alasajo hillittömällä kontrollilla, laatuvaatimuksilla ja turhilla rajoituksilla on länsimaisen yhteiskunnan pahantahtoisinta ydintä.

Ulkomaalaispolitiikan huutaviin vääryyksiin pitäsi saada helpotusta, voimakasta valikointia ja erottelua, ja tasa-arvon unohtamista: suomeen tarvitaan nimen omaan naisia, ei miehiä, koska niitä meillä on omasta takaa. Joitain baierilaisia mustatukkaisia puolijumalia voitaisiin tietysti ottaa koska todennäköisesti siittävät paljon kauniita tytärsarjoja, joiden palmikko on käsivarren paksuinen. Mutta tuskin tulevat, vaivatuvat, tänne asti, pohjan perukoille kylvämään armoitettua makeaa siementä.

Pahin epäkohta, ja tämän sanoin täysin omana mielipiteenäni, Helsingin kaltaisessa käpykylässä on täysin riittämätön ja väkilukuunnähden olematon seksibaari ja kabaree tarjonta: niitä ei ole. Miten elämme täällä me jotka olemme yöelämästä ja seksibaareista yhtä riippuvaisia kuin sylilapsi äidin rinnasta?! Raha säästyy ja homehtuu pankkiin, perseet hometuu suuriin kaupunkiasuntoihin, niiden unettavaan luksukseen: varteen otettavia kiusauksia ei ole näköpiirissä. Me kadehdimme pyhän Antoniuksen kiusauksia, hän oli meitä rikkaampi.

Jos Helsinkiin käytettäsiin Bavarian rietasta onnelista Muncheniä mittapuuna, täällä tulisi olla noin 1000 strippibaaria. Muchenissä niitä on ainakin kymmenentuhatta, mutta onhan se isompi kaupunkikin, täynnä fasbinderin lunaarista eläintä. Joka toinen liikehuoneisto saksassa on varattu eroottisten ammtien harjoittajille. Niillä voimillla he sitten sopivasti tyydyttävät sikäläistä tarvetta. Kaikissa schopenhauerlaisissa luolissa tanssii kymmenen ukrainalaista kaunotarta, jotka tietysti myös maksavat veroa Baierin neitsytkuningas Ludwigille. Ja Ludwig mitä hän tekee? Sijoittaa kaiken Wagneriin, sillä tämä hullu neitsytkuningas on totinen liikemies.

Nämä hänen ihanat palvelijansa, 100 000 Venuksen bakhanttia, ovat sitten vapaa-ajallaan tekemässä muusta yöelämästä edes aavistuksen verran siedettävämpää.

Helsinkiin on saatava yöelämä hinnalla milla hyvänsä. Voimakkaat kansalliset ponnistelut on kohdistettava tämän talvisodan jälkeisen Suomen suurimman ja jaloimman päämäärän alaisuuteen. Ja tämän sanon pelkästään omasta puolestani, jyrkillä lainsäädännöllisillä toimenpiteillä on syytä voidella asiaa. Tässä ei pistäisi äärimmäisiäkään keinoja kavahtaa. Stalinistinen mobilisiaatio, jolla ihmiset pakotettaisiin yöelämään, sivistyneeseen dionysiseen toimeliaisuuteen ja reippauteen, voisi olla harkinnanalainen asia. Pois unihiekka silmästä ja viinivirtaamaan, laulu raikaamaan, perse keikkumaan. Ihana rietas Bavaria, hekumallisen pornon kotimaa, olkoon tässä ylevä esikuvamme.

Hyvin valittuina 500 000 - 1000 000 itäeurooppalaista naista mahtuu mukaan vielä helposti, näissä erämaaolosuhteissa. Ulkomaalaisvirastoon täytyy vain saada näkemyksellisia virkamiehiä, ettei esimerkiksi koulutustason tekosyyn varjolla päästetä turhaa väkeä maahan: kolutettuja meillä on omasta takaa, jumalaisia perseitä -että tämä lentokonerulianssi Moskovan ja Rio de Janeiron välillä joskus loppuisi- me tarvitsemme. Sillä sellaisten avoimien työpaikkojen luvattu maa tämä on. Työtä olisi tarjolla, ilmaiskaamme asia näin. Ja työhaastatteluissa, sen lupaan omasta puolestani, jos minut valitaan Suomen valtakunnankansleriksi, ei todellakaan tarvitse osata paikallista kieltä.

19.5.2005

KUOLEMA BERLIINISSÄ

on vähän kuin puolimatkaan jäänyt kuolema Venetsiassa. Siellä se sielu vaeltaa Berliinin taivaan alla, jonkin aikaa, kunnes löytää, kukaties ehkä juuri puolalaisen kauniin nuorukaisen asuinsijakseen. Kajava tuli monta kertaa minua vastaan suojatiellä, ja aina katse oli tutkiva, vaativa, läpitunkeva. Erikoinen kokemus Helsingissä, jossa yhtään kukaan ei taatusti ole tippaakaan minusta kiinnostunut, missään mielessä.

16.5.2005

VENÄLÄINEN JUOMAKULTTUURI

"Pietarilaiset olivat riehakkaalla tuulella, mutta yhtään umpihumalaista en kuitenkaan nähnyt." >>

Venäläinen jumakulttuuri kuten kaikki muukin kulttuuri on kaukaisinta mahdollista suomalaiselle vastaavalle tällä planeetalla. Venäjällä viinaa juodaan ei lääkkeeksi suruun, vaan lääkkeeksi iloon, ettei ilo mene överiksi. Enintään liikaan lystiin juodaan joskus liikaa, ja liika on suhteellista. Usein paljonkaan ei ole liikaa venäjällä.

Uudenvuoden 2001 vietin ystävieni kanssa Moskovassa. Punaisella torilla oli yli miljoona ihmistä. Voin sanoa että tunnelma oli ihmeellinen ja ilotulitus vaikuttava venäläiseen malliin. En voi sanoe etten olisi nähnyt yhtään umpihumalaista: näin yhden riidan haastajan. Yli miljoona muuta hilpeää tekivät hänelle riehumistilaa väkijoukon keskuuteen.

Odessassa on ainakin kesäisin melko hyvä yöelämä. Mustanmeren rannalla on Arkadiaksi kutsuttu laaja puistoalue, jossa on satoja läpi yön auki olevia baareja ja diskoklubeja. Viikon heikoimpanakin iltana alueella pyörii tuhansittain ihmisiä, rakastavia pareja ja silmän kantanmattomiin sinkkuja, eksoottisia pitkäsäärisiä, luuttoman notkeita kasakkatyttöjä, ballerinoja, akrobaattityttöjä, jotka ylittävät kevyeti kaikki kuvitelmat Venuksesta, ja saa jumalan kiehumaan kateudesta. Monena iltana tuolla alueella aamuun asti vieraillessani en nähnyt yhtään humalaista ihmistä. Sellainen öinen näkymä on, ulkosalla käyskenteleviä nuoria rauhallisia, yleviä, lähes epätodelliselta vaikuttavia ihmisiä, on ihmeen kaltainen. Ainoa järjestyshäiriö jota pääsin todistamaan ei sekään ollut alkoholin aikaansaama.

BURROGHS

jos kutsunkin häntä Amerikan Pentti Linkolaksi, se ei tarkoita että hän olisi samanlainen kuin täkäläinen, "kissavihaaja" ja "ihmisvihaaja". Todellisuudessa se että vihaa massojen pahuutta ei tee ihmisvihaajaa, päin vastoin. Ihmisvihaaja on se, joka ei usko oman sielunsa ainutlaatuisuuteen ja varsinkaan sen pelastumiseen. Sellainen heittiö todella vihaa niitä jotka uskovat toisin, jotka ainoastaan ansaitsevat ihmisen arvonimen.
Samoin Amerikan Uuno Kailaana Burroughs on kestävämpää jykeväleukaisempaa tekoa. Voisi sanoa että runoilijan ei ollenkaan kannata syntyä Amerikkaan ellei ole valmis kestämään revolveri kädessä jatkuvien ovella koputtelevien lynkkausjoukkojen iskuja, ja sen ohella kolmenkymmen vuoden heroiinikoukkua.
Epiteetin "Amerikan Buddha" Burroughs saa näkyjensä ansiosta, jotka voidaan lukea 1900-luvun profetiakirjallisuuden huipuksi. Enkä ihmettelisi vaikka häntä kuudensadan vuoden kuluttua palvottaisiin jumalana.
Amerikka on niin länttä kuin olla voi, ja lännestä pyhä naiseus on kaukana kuin luolamadonna Dan Brownin hienolla taiteella kuvitetuista raamatunpaksuisista ja -näköisistä halpahintaisen kehnoista jännityskirjoista. En tiedä vaikuttaako tämä asia Burroughsin homoseksuaalisuuteen, mutta aito graalinetsijä hän on siitä huolimatta. Hän uskoo pyhitykseen, ei marokkolaisen pojan, ei naisen, vaan kissan avulla. Tapansa kullakin. Ja tällainen tapa saattoi olla vallalla jo Egyptissä, joka oli sen verran masentava paikka että Faaraoiden taikuritkin pystyivät Jeesusta kummempiin ihmeisiin.
Lännen ja idän katolisen kirkon pohjimmainen ero on juuri suhteessa naiseen. Lännen kirkko, rehellinen kun on, ei anna toivoa pyhästä neiseudesta, minkä idän kirkko, aivan oikein, antaa. Karkeasti sanottuna tämä tarkoittaa että länteen synnyttäessä on viisaan kohtalona kilvoitella erämaassa skorpionien, myrkkykäärmeiden ja naishallusinaatioiden keskellä heinäsirkkoja ravinnoksi nauttien. Idässä taasen on kohtalo viisaalla elää jatkuvassa ympärivuorokautisessa dionysisessä bakhanaalissa. Kummatkin kohtalot ovat rasittavia, toinen henkisesti, toinen fyysisesti, enkä tiedä kumpi on oikeasti helpompi kestää jos sielun pelastusta ajattelee. Valinta on vapaa, mutta sieluja rajoitettu määrä, sillä niitä ei synny tyhjästä niin kuin kärpäsentoukia.

HERÄTTÄJÄ

Meillä oli, kun asuin pari kolme vuotta sitten kotitaloni vintillä, sellainen korvapuoli kissa joka laitettiin aamulla portaikkoon menemään ylös minua herättämään. Aluksi se hyppäsi suureen puiseen arkkuun ja rupesi möyhentämään sinne viskomiani kirjoituksia. Välillä se nosti päätään arkusta ja katsoi joko riittää. Sen se ymmärsi hyvin ettei runoja, vaikka heikkojakin kyhäelmiä, sovi repiä, eikä se milloinkaan edes rutannut niitä, kunhan möyhensi. Jos tekeydyin sikeäuniseksi ja käänsin vihaisesti kylkeä, se keksi toisen keinon, meni kaappiin ja ryhtyi silppuamaan palasiksi siellä ollutta pahvilaatikkoa... muka rakentamaan pesää. Siitä syntyi riivattu rapistelun meteli. Kun nousin ja menin vihaisena kaapille, se katseli viattomasti ja ihmeissään, niin kuin ainakin tärkeistä pesäpuuhista häiritty kolmannella kuulla oleva kissaemo. Mutta aina, vaikka raskaana onkin, ei voi olla kolmannella kuulla, sen se tajusi itsekin, ja lähti alakertaan, missä äiti kysyttyään olenko minä herännyt, ja saatuaan myöntävän vastauksen, palkitsi sen maidolla ja makkaralla.

15.5.2005

RAMMSTEININ

ja Marilyn Mansonin kaltaiset bändit eivät kuulu heavymusiikin genreen. Rammsteinin riffi ei ole heavy-riffi. Rammstein on lähempänä Kraftwerkia, mutta pohjimmiltaan se on särösaundilla terästettyä junttirokkia, AD:lla. Suomessa tulee mieleen joku Klamydia. Heavyyn ei kuulu ironia tai itseironia. Rammsteinin melodiat kuitenkin ovat aina kraftwerkmäisesti banaaleita. Jos Rammstein soittaisi unplucked se menettäisi kaiken rankkuutensa, mitä oikealle heavybändille ei koskaan tapahdu. Rammsteinin esteettiset ansiot, jos sellaisia on, ovat jossain muualla.

Marilyn Manson on riffiltään lähellä lyhytjänteistä rockjamittelua. Hengeltään Manson on tavallista teinipoppia. Rankka soundi ei tee heavyä. Joskus Mansonin laulu kuulostaa itsetarkoituksellisesti Alice Cooperilta, ja sanoitusten puolesta Manson on lähempänä heavyä.

Näytteen oikeasta arkaaisesta totisesta heavyriffistä saa vaikka kuuntelemalla saksalaisen Destructionin Bestial Invasionin. Tai Metallican Seek & Destroy, tai Tastamentin Burnt Offerings, tai Megadethin Holy Warsin, tai Slayerin Post Mortemin.

14.5.2005

EINSTEININ AIVOT

Yksi asia tuntuu varmalta, Einstein, Newton ja Epikuros eivät tulleet viisaiksi ajattelemalla tekniikkaa ja tiedettä. Picasso tai Sofokles eivät tulleet viisaiksi ajattelemalla malaustekniikkaa tai tragediakilpailun voittopokaalia.

"Neurobiologisten tutkimusten mukaan ihmisen pyrkimys ratkaista eettisiä ongelmia kehittää aivoihin uusia funktioita, toimintamalleja. Aivoihin kehittyy oikeiden ratkaisujen myötä ihan uusia valintamalleja, joilla voi taas valita uudelleen oikein.
Ihminen, joka pyrkii tekemään eettisesti oikeita ratkaisuja, tekee hyvin ja kun ihminen tekee hyviä ratkaisuja, hän tulee viisaaksi. Hyvän tekeminen tekee ihmisen viisaaksi, ja viisas ihminen tekee myös eettisesti hyviä ja oikeita päätöksiä.” Jussi Parviainen

Hyvin usein suurimmat mahdolliset laadulliset erot luovassa kyvyssä havaitaan silloin kun kaksi henkilöä tekee samaa asiaa lähes samanlaisin tuloksin. Toisessa työssä heijastuu pitkän tien ääretön kokemus, toisessa oikopolun laiskanovela ylimalkaisuus.

DREYERIN JEANNE D'ARCIN KÄRSIMYS

(La Passion de Jeanne d'Arc, Ranska 1928) ei itsenäisenä taideteoksena yllä lähimainkaan Dreyerin tuotannon keskikastiin. Dreyerin pääteos on vuonna 1943 valmistunut VIHAN PÄIVÄ (Vredens dag), johon Jeanne D'Arcin kärsimys on eräänlainen epilogi tai alkusoitto. Jeanne D'Arc edellyttää ehdottomasta Vihan päivää, jotta keskiaikaisten pappien epäluuloisuus voitaisiin psykologisesti käsittää nykyajassa: muuten sentimentaalisen nykykatsojan myötätunto luisuu aivan turhan helposti Jeanne D'Arcin puolelle, vaikka pappien kysymykset ja syytökset ovat mitä oikeutetuimpia. Vihan päivä sen sijaan voidaan käsittää itsenäisenä ja ilman Jeanne D'Arciakin. Yhdessä nämä elokuvat kuitenkin muodostavat varmaan taidehistorian syvimmän analyysin siitä miten vaikea inhimillisen todistajan lausunnon rehellisyydestä, vilpittömyydestä, luotettavuudesta on lopulta päästä perille.

12.5.2005

KAUNIIT ELÄIMET

-

Kun lumivalkoisen tiikerin naama pistää puskasta tietää kohdanneen loppunsa. Tiettyä huimausta aiheuttaa jo väritys. Kissannaama on kuviteltu jonkinlaiseksi säteittäisiksi räjähdyskuvaksi. Kissankasvot iskevät ilmestyksen kaltaisesti kuin salama tai sähköisku. Pensseliä ei säästelty kun kissoja luotiin, siksi värit ovat kylläiset ja kuviointi runsasta, tämäkin puuleopardi matkii kilpikonnaa.

Mutta eksoottisia, kauniita, todella kauniita eläimiä, sanoo Burroughs, tulee olemaan yhä vähemmän ja vähemmän.

Burroughs, amerikan Uuno Kailas.
Burroughs, amerikan Pentti Linkola.
Burroughs, amerikan Buddha.

William Burroughsilla on tiettyä yhdennäköisyyttä gepardin kanssa. Tämäkin amerikkalainen hyljekissa olisi aika pelottava vastaantulija sienimetsässä. Pantteri on homeerinen otus, sen nahkoihin pukeutuvat sankarit Iliaassa. Myös kesyyntyvä mutta aina pohjimmiltaan salaperäinen ja arvaamaton servaali on ihmeellinen antiikkinen eläin, vuorikauriin ja kissan risteytys: kesäksi kotiin tai mökille. Leijona sen sijaan on vanhatestamentillinen olento.

Entä kesän jälkeen, mitä tapahtuu kesäservaalille? "Mikä tahansa vaihtokauppa johon sisältyy kvalitatiivisten arvojen kuten eläimen rakkauden vaihtamista kvantitatiivisiin etuihin ei ole vain häpeällistä, suurin vääryys, se on myös typerää. Koska sinä et saa mitään. Olet myynyt minuutesi. " (Burroughs: Kissä sisälläni)

Ensimmäiset kissat hakeutuivat ihmisten seuralaisiksi Egyptissä ihmissuojelijaa etsien. Tässä äärettömän kaunis sfinksi, muinainen egyptiläinen kotikissa, erittäin helposti kesyyntyvä, harvinainen, eikä juuri koskaan ihmissilmän näkemä. Tappaa suuria käärmeitä ravinnokseen. Sama kissa muuten leikkaa muinais-egyptiläisessä "kuolleiden kirjassa" poikki pahan Apophis-käärmeen pään.

Korkeilla kylmillä Andien vuoripoluilla viihtyy ihmissilmän aniharvoin tavoittama kissan ja pandakarhun risteymä. Venäjän aroilta löytyy tälle maailmalle kaikkein vierain olento: tuskin egyptiläiset erehtyivät, jotenkin pyhältä vaikuttaa tämä eläin. Sukupuuton partaalla taiteilevista espanjan ilveksellä, euroopan suurimmalla tiikerillä, on maagisin maanpäällinen katse: egyptiläiset taas kerran tiesivät mistä puhuivat. Tässä vielä kissoja ulkoavaruudesta? Ja lisää mystisiä kissaolentoja: tästäkin saa kuulemma hyvän paistin, ja suojaa tiikereiltä.

Tällaisen borneonkissan haluaisin ehdottomasti kotiin. "Oikeastaan ainut havainto koko tästä mystisestä kissasta viime ajoilta on vuodelta 1992, jolloin yksi borneonkissa-naaras tuli vangituksi ansalla ihan vahingossa." Tämä tuo mieleen erään harvoin nähdyn runoilijan. Ravinnokseen tämä kissa käyttää laiskiaisia. Tällaisia ihmisen havaitsemattomia eläimiä maailmassa on luultavasti kokonainen rinnakkaisfauna, varsinkin merissä. Ne kaikki odottavat että minä ryhtyisin suojelmaan niitä, mutta sitä ennen jonkun on ryhdyttävä suojelemaan minua, sillä minäkin kuolen sukupuuttoon minä hetkenä hyvänsä. Ja muusta maan faunasta mainittakoon harvoin nähdyt minoturus, kentauri, lohikäärme ja Loch-Nessin hirviö jne... arvasitte oikein, tämä on rukous.

"Taianomainen ympäristö raivataan pois. Ei enää vihreitä peuroja metsäpuistossa. Enkelit lähtevät kaikista lehtimajoista kaikkialla, ympäristöt joissa Yksisarviset, Isojalat, vihreät peurat esiintyvät käyvät koko ajan harvinaisemmiksi, kuten myös sademetsät ja olennot jotka elävät ja hengittävät niissä. Kun metsät kaatuvat tehdäkseen tilaa motelleille ja Hiltoneille ja McDonaldseille koko maaginen maailman kaikkeus kuolee." (Burroughs: Kissä sisälläni)

"Joten kuka perii maailman? Minä en." (Burroughs: Kissä sisälläni)

Onhan se tärkeää, että maailman miljardit läskit pääsee autoilla töihin ja
kauppaan ostamaan ylenpalttista tavaraa ja matkoille kärvistämään nahkaansa
ja pirstomaan kaljapulloja. Jäljelle jää seniliteetti.

SUOMALAISIA UNELMIA

Päivän lehti uutisoi paritalossa asuneesta, neljä vuotta sitten kadonneesta metsurista, jonka ruumis on nyt vihdoin löydetty. Poliisin etsinnät kattoivat neliökilometrien alueet metsää, mutteivät metsurin taloa. Paritalon toinen puoli oli nimittäin autio kuin pakanan sielu, laudat ikkunoissa. Rauhaisaa kuolemanpoukamaa etsinyt metsuri oli noussut omasta huoneistostaan talon ullakolle, jota pitkin jälkiä peitellen siirtynyt toiseen, autioon asuntoon kuolemaan.
Uutisessa on pikkupala muutaman vuoden takaisesta Helsingin muumiosta, joka oli maannut kerrostaloasunnossaan kuusi vuotta kuolleena kenenkään kaipaamatta. Posti valui luukusta kaltevaa kasaa pitkin pitkälle olohuoneeseen.
Tällainen velaton vakavarainen, rauhaisa ja minnekään kaipaamaton tila on lukemattomien suomalaisten unelma ja ponnistelujen päämäärä. Mutta vain harvat ja valitut muumiot siihen pystyvät.

MAAGILLA

ei ole enää alitajuntaa, on vain tajunta. Seniilillä ei ole enää sitäkään.

ONNI JA SENILITEETTI

-


Autiolla rannalla
asuvat onni ja seniliteetti,
naapurukset.
Sademies nukahtaa
kaupungin kämmenelle.
Kastruoitu kulkee varpaillaan.
Niin kauan kuin sade
valvottaa meitä
kuivuus murenee.
Liekehtivä kuivuus.
Ja unohtaa, että
sade pitää kastella säännöllisesti
jotta se kasvaisi.
Onni tulee kohti,
seniliteetti täyttää sen,
joka odottaa.
Jos tiellesi osuu rakkaus
on kuolema kartta,
joka johdattaa aarteelle.

ETTÄ JA ETTÄ

-



Gunnar Björlingille



että on
kun herään oudosta unesta
aamuyön valoon
on aamu
että kuuntelee:
kukaan ei laula niin
kauniisti kuin että
niin kauan että
valvottaa meitä
ja kolistaa
päivään murtumia
ja murenee
ja että katoaa
minä palaan alkuun

KATASTROFI JA SADEMETSÄ

-


Autiolla rannalla
asuvat katastrofi ja sademetsä,
naapurukset.

Katastrofi tulee kohti,
sademetsä täyttää sen,
joka odottaa.

Sademetsä portaikossa.
Kukaan ei näe minua nyt
kun katastrofi saapuu.

Liekehtivä katastrofi
kaupungin laidalla.
Sademetsä kulkee ohi.

Katastrofi yllättää minut.
Sademetsä välähtää
silmissäni.

Miksi loputon katastrofi
ryhtyi lyömään
seinät kaakattivat, sademetsä tanssi.

Niin kauan kuin sademetsä
valvottaa meitä
katastrofi murenee.

Tätä katastrofi ei siedä
pesee pyykkiä kylmässä vedessä.
Sademetsä potkii ulko-oveen.

Mihin katastrofi meni, kysyt?
Puutarhassa palaa, aurinko.

Ja katastrofi katosi
minä palasin alkuun.
Sielläkö sademetsä odotti, hymyili?

Etsi minulle katastrofi
niin sademetsä
on ystäväsi.

Sademetsä istuu kanssani
kevät sulaa
katastrofi on palannut.

Katastrofi on raivoissaan.
sademetsä unohti kutsua
hänet juhliinsa.

Ystävyys on katastrofi.
Se suojelee minua
kun sademetsä kasvaa.

Kaikki alkoi kun katastrofi
sanoi: me olemme kaikki
sellaisia, sademetsä pysyi vaiti.

Sademetsä kävi taloksi
röyhkeästi kuin katastrofi.
Sahasin sen poikki.

Katastrofi yksin tietää
miten sademetsä herää:
kun on hiljaa.

Katastrofi kuuntelee:
kukaan ei laula niin
kauniisti kuin sademetsä.



LÄHDE: http://www.sanatampere.net/runorobotti.htm

GRAALINETSIJÄN VERI

>> Saarikoski >>

11.5.2005

Minä haluan kirjoittaa tyynesti, mutta minä en halua
kirjoittaa hitaasti, koska minun ei tarvitse
kirjoittaa kaunista vaan minun täytyy kirjoittaa nopeasti.

Lupasin olla lukematta,
ja kun minä sitten kuitenkin luin,
nuhtelit minua,
että minä lupasin olla lukematta
ja minä sanoin että enhän minä koskaan
pidä lupauksiani. "Niin et pidä", sinä sanoit.
Oli mukava kävellä mäkeä alas sitten.

HENGETÖN:

Minä en osaa johtaa logiikkaa, logiikka johtaa minut.

10.5.2005

ILPO TIIHONEN

on sitten kuulemma voittanut kirjallisuuden valtionpalkinnon. Mitäpä siihen lisäämään. Ilpo Tiihonen on yksi niitä aivan harvoja kirjallisuutemme pitkän ja huolella tasoitetun tien sankareita jonka varsinaisesta tuotannosta en ole löytänyt itselleni minkäänlaista henkistä evästä (poislukien tosiaan tuo Parnassossa 1/03 julkaistu työpäiväkirja "Eroksen vuosi", jonka katkelmissa oli toimiva otsikointi). Tiihos-tuntemukseni rajoittuu vain viimeisimpiin kokoelmiin, jotka eivät ole tarjonneet syytä yhtään laajempaan katselmukseen. Kertokaa jos olette toista mieltä?

ILMAN PASSIA

Kevätaurinko paistaa ja minä katselen passitta suomenlahdelle, näppejäni nuolen. Siellä jossakin on Tallinnan ihanat tyttöpuutarhat ja miletolainen seksiparatiisi. Maa jossa kujeileva Eros kostaa armotta pilkkaajilleen, juottaa tynnyrihumalaan ja jättää varkaiden käsiin. Paljonko veroja täytyisi kantaa että mantereeseen saataisiin kunnon tunnelit ja yhteydet?

Tälläkin klubilla olin kerran jatkoilla jonkun omistajaporukan kanssa. Se onkin näköjään nykyään gay-klubi. Tallinnassa tytöt oppivat tankostripteasetanssin jo leikkipuistossa. Noillakin jatkoilla jotkun kouolulaisen näköiset, jostain klubilta mukaan lähteneet tytöt vetivät omat shownsa. Siellä oli siisti takahuone jonne kauniit pojat ja punastelevat ujot parikymppiset upeasääriset tytöt sitten menivät rennosti juttelemaan ja paneskelemaan. Videolla pyörii yötäpäivää maullavalittu itäeurooppalainen porno. Kukaan äiti ja isä tällaista kiellä. Muitelevatpahan vaan että sellaista se oli heidänkin nuoruus, Neuvostoliitossa, kun Leningradista nuoret tulivat Tallinnan sykkeeseen vaikutteita etsimään.
Kertonee Tallinnan vapautuneesta meiningistä jotain, että myös maanantain ohjelmassa on gay-seksi show. Tarkoittaa siis paneskelua lavalla, jota sitten nuoriso tulee, pojat tihertelevien ja punastelevien blondiensa kanssa katsomaan. Perusvapautunutta aistillista Tallinnaa... kun on millä mällätä... perseitä ja sääriä riittää. Kaikki tuo hyvä ja herkku Tallinnassa on tietysti venäläisten miehittäjien ansiota. Kiitos Venäjä! Kiitos! Siitä että olet siittänyt tyttöjesi sääriä ja perseitä, ja vähän antanut sieluasikin tälle pienelle kansalle!

Oh, tuolla siintää aina ihana eroottinen miletolainen Tallinna, tuhansien tarinoiden runsaudensarvi. Ja minulla passi tekeytyy poliisilaitoksella, eikä prosessia voi mitenkään nopeuttaa. Tallinna voi olla aika lähelle maailman seksipääkaupunki minun mielikuvituksessani. Meininkin on vapautunutta, läpikotaisin erotiikan sanelemaa ja totalisoimaa, onnellisinta ja iloisinta mitä maa päällään kantaa. Aivan tajuton paratiisihan se on, ei siitä pääse mihinkään, ilon totaliteetti. Ja minä olen tässä. Kammottava kohtalo nuolla näppejä sivusta ja aavistella sitä miletoslaista koko kansan voimin esitettävää satyyrinäytelmää. Jatkuvaa jokahetkistä aistillista onnea. Nuoria kauniita kaikissa kuviteltavissa ja kuvittelun ulkopuolelle jäävissä nautinnoissa rypeviä miehiä. Kaikkeen valmiita reippaita tyttöjä, kokeilunhaluisia ja uteliaita. Yhtäkään negatiivista ilmettä ei näe Tallinnassa. Maailman onnellisimmat pojat ja tytöt siellä, naiminen ja bakhantit, rahvaalle tavallinen ja tyydyttävä onnena tuottava juttu, joka ilahduttaa ja virkistää mieltä monta monituista kertaa päivässä. Kyllä on karvasta nuolla näppejään täällä kalliorannalla ilman passia, kevät aurinko paistaa, linnut kirkuvat ja satyyri viilettää nurmikolla.

KAKSITILAISUUS FLAUBERTILLA

Keisari keskustelee hänen kanssaan. Hän uskoo Antoniukselle tärkeitä salaisia asioista...[] Heti hän ajattelee hillittömyyksiä ja joukkomurhia ja hänet valtaa halu rypeä turmeluksessa. Sitä paitsi kaikki alhainen mikä inhottaa ihmisiä, loukkaa heidän mieltään, on sekin yksi tapa tyrmistyttää heitä, ja koska mikään ei ole alhaisempi kuin järjetön luontokappale, Antonius käy nelinkontin ja mylvii kuin härkä.

Hän tuntee vihlaisun kädessään - hän on tullut loukanneeksi sen kiveen - ja hän huomaa olevansa majan edessä. Kallioiden muodostama aitaus on tyhjä. Tähdet tuikkivat. Kaikkialla on hiljaista.

Taas minä lankesin eksytykseen. Miksi kaikki nämä asiat? Ne johtuvat lihan kuohahtelusta. Minä kurja syntinen!

(Flaubert: Pyhän Antoniuksen kiusaus)

Pyhän Antoniuksen kiusaus sahaa terävästi kahden tilan väliä. Kummatkin tilat ovat epätodellisia. Unimaisissa värikkäissä houreissa havainto on naturalistisen terävä, mutta itse kokija ikään kuin ulkopuolinen. Erakkomajalla, erämaan mustavalkoisessa todellisuudessa, taas kokija on läsnä, mutta havainto sekava ja täynnä hallusinaatioita. Lukijalle jää nautinnollisen epäselväksi kummassa tilanteessa Antonius todella fyysisesti on, vai onko kummassakaan... Antoniushan on tavallaan Flaubertin omakuva.

KUOLEVAINEN JA KUOLEMATON

Lajilla yksin on loppumaton elämä, sanoo Schopenhauer, ja sen tähden se kykenee loppumattomiin toivomuksiin, loppumattomaan tyydytykseen ja loppumattomiin tuskiin. Mutta nämä ovat täällä teljettyinä kuolevaisen yksilön ahtaaseen rintaan: ei siis ihme jos se näyttää olevan pakahtumaisillaan eikä voi löytää mitään ilmausta sille loputtoman riemun ja loputtoman tuskan aavistukselle, joka sen täyttää.

Antiikin oikeauskoisuus toisin kuin myöhemmät uskonnot tarjoaa sovitusta ihmislajien jatkuvan muodonmuutoksen ja moneuden ristiriitaan. Annetaan suoraan rehellisesti ja vapauttavasti tietää: on monta lajia, jotka jatkavat olemistaan jos eivät ikuisesti, niin ainakin maailman ja ihmiskunnan kitisevään loppuun. Sen sijaan lajeja ei sidota rotuun (niin kuin Hitler, tuo sivistynyt antikristus näyttää tieten tahtoen tekevän), sillä rodut juuri eivät ole sen kuolemattomampia tai sekoittumattomamapia, siis puhtaampia ja muuttumattomampia kuin yksilötkään.

Laji ei sen sijaan katso määrää: vaikka Kristus syntyisi vain kerrankin vuosituhannessa, se on kuitenkin laji, koska se on ikuisesti sama, mikä syntyy, eikä sillä ole merkitystä tuleeko se ylösotetuksi John Coltranen mustassa nahkassa. Sen sijaan on törkeätä valhetta väittää että tuo apolloninen laji olisi yksi ja ainoa, vaikka ehkä korkea-arvoinen, ja tuholle altis. On siis ero korkea-arvoisuudessa ja yksinvaltiudessa.

Lajinsa jäsenä yksilö kaipaa heimonsa yhteyteen, aavistaa lajinsa loppumattoman nautinnon ja loppumattoman kärsimyksen. Minne tahansa syrjäytyneenä, onnettaren järjettömistä oikeusta eläimen muotoon viskautuneena, mutta hengessään ja sielussaan lajinsa täysiverisenä jäsenenä, yksilö kärsii hirvittäviä kaipuun tuskia sellaisten unikuvien takia, joiden alkuperästä hänellä ei ole tietoisuudessaan selvää käsitystä. Maailmassa hän ei tiedä mihin hänen pitäisi ryhtyä, miksi tulla, miksi muuttua, mitä toivoa, mihin suuntaan karata ja suunnistaa, että voisi päästä osallisuuteen lajinsa kuolemattomuudesta. Hän ei löydä yhtää ainoata opettajaa, ei ainoatakaan vihittyä. Onni ei käänny, hillittömät kärsimykset ja nöyryytykset seuraavat toistaan, aavistus siitä että joutuu ikuisesti elämään erossa lajinsa yhteydestä, loputtoman tuskan vallassa, täyttää mielen. Tarvitaan määrätietoisia ja vaikeita tekoja, ja sitä ennen tarkkaa tietoa joka vain mysteereihin vihityllä voi olla.

Graal-mytologiaan, varsinkin sen wagneriaanisessa käsittelyssä liityy tietty lunastus ja sielun eheytyminen naisen kautta. Tämän ajatuksen edessä voimme pahoin, mikäli ajattelemme naisia yksilöinä. Ajaudumme erämaakilvoitteluun, kaukaiseen kuivuuteen ruokimaan itsemme hengiltä. Myös Schopenhauer olisi torjunut ajatuksen lunastuksesta naisyksilön kautta hirvittävin herjauksin, suoralla kirouksella ja väkivaltaisin voimaperäisin fyysisin hyökkäyksin. Yksilöinä meidän kuitenkin täytyy naisia ajatella mikäli olemme harhautuneet oikeasta uskosta kristinopin latteaan naurettavuuteen, joka ei tunnusta pyhää naiseutta kuin enintään kuriositeettina. Täytyy olla olemassa naisellinen kuolemattomuus, naisellinen laji, tai lajeja, jumalattaria, joiden kautta lunastus voi tapahtua, ja joiden avulla voimme ymmärtää Graal-mytologiaa. Vai oliko se vain antiikin ihmisten tietämättömyyttä? Ei, muuten, valitettavasti, juuri niin kuin arvata saattaa, kaikki on pelkkää mielettömyyttä.

9.5.2005

LIGETIN REQUIEM

jonka kuulin juuri Berliinin filharmonikkojen uutena hienona levytyksenä on aika mainio musiikkikappale, näin Ligetin musiikkiin aina pienen nyrpistävän varauksellisen etäisyyden päästä suhtautuvallekin. Se mitä Stanley Kubrick on tämän kappaleen käsittelystä Avaruusseikkailussaan saanut irti on tietysti vielä hienompaa, kuin pelkkä musiikki. Samaa sarjaa siinä mielessä että tämän puoleinen liittyy jokseenkin saumattomasti tuonpuoleiseen, edustaa Panteran Reinventing the Steel. Kummatkin näyt ovat jokseenkin apokalyptisia.

Monta kertaa kun polttelen ulkona iltayöstä sikaria ja kuuntelen musiikkia näen tähtitaivaalla tähden siirtyvän parikin astetta, ja loistavan sitten uudelta paikaltaan ihan yhtä kirkkaasti. Sellaisen jälkeen yleensä hieroo vähän aikaa silmiään ennen kuin rauhoittuu, lopettaa pitämästä ennettä pahana ja unohtaa koko asian.

OLEMASSA OLEVIEN ASIOIDEN

saumaton yhditäminen edellyttää olemassaolevan tuntemista ja sen olinpaikan muistamista. Tarvitaan siis sekä laaja että tarkka kartta järjestämään etsiskelyn, ympärille katselun, huhuilun ja haeskelun kaaosta. Toiseksi tarvitaan viiveetöntä lentotaitoa tai yliluonnollista venymistä, että kaukana olevat asiat saadaan nopeasti tuotua toistensa yhteyteen.

JUUTALAINEN TRAGEDIA

Estherin kirjasta tähän päivään: helppo erotettavuus, varma tunnistettavuus, kansanluonteen yleistettävyys, primitiivireaktion luonteva vihattavuus.

HARKOVIN VAAKUNA

Ukrainan koillisosassa sijaitsevalla Harkovin kaupungilla sattuu olemaan mielenkiintoinen vaakuna. Siinä asettuu ristiin Hermeen sauva (Caduceus) ja runsaudensarvi (Cornucopia). Löysin sivun kun tein Google-haun "Hermes AND cornucopia", aavistelin nimittäin näitten asioitten kuuluvan välttämättä yhteen. En kuitenkaan olisi osannut arvata että tulos johtaa näin lähelle paikkaa johon taannoin povasin puolileikilläni Graalin kätketyksi (Kiev).

Runsaudensarvi-mytologialla on alkuperänsä antiikissa. Kysymys on Amalthea-vuohinaaraan sarvesta. Tämän niminen vuohi hoivasi ja ruokki Rhean hylkäämään Zeus-lasta Idavuoren luolassa. Slaavilaisessa perinteessä samaisesta sarvesta juodaan viiniä sadonkorjuujuhlan yhteydessä. Tämän kuvan alkuperä saattaa olla vuohinaaraan samastamisessa maanviljelyksen ja hedelmällisyyden jumalatar Demeteriin joka on Zeuksen vaimo, ja jolla on Venäjän mustanmullan alueella vahva palvontaperinne, kuten Gogolin teksteistä tiedämme, hänen useasti mainitessa tuon jumalattaren nimen. Aluperäisessa myytissä kutenkin Zeus lähettää hyvän vuohen taivaan tähtikuvioiden joukkoon ja katkaisee sarven ja antaa sen Kreetan nymfeille. Sarvi täyttää kaiken mitä omistajat siltä pyytävät. Vuohen nahalla Zeus päällystä kilpensä, jota kutsutaan nimellä Aigis.

Täystyisi olla sokea ellei näkisi Runsaudensarvi-symbolin ja Graal-symbolin samuutta. Kysymys on aivan olennaisesti samanlaisesta, samasta, symbolien symbolista, monien eripuoleleta ydintä lähestyvien poeettisten kuvien kiteytymästä. Miten tämä päällekäin asettuvien hahmojen paljous sitten liittyy Hermekseen, jumaltensanansaattajaan?

Hermes on myös kuoleman rajalle johdattaja. Kuoleman rajalla tila ja aika menettää merkityksensä, välimatkat ja viiveet katoavat, ja jumalten viestit saavuttavat rajanylittäjän kaikki yhdellä kertaa. Tätä kutsutaan mysteereihin vihkiytymiseksi, joka samalla kertaa tarkoittaa muodonvaihdosta. Saattaessaan kuolevaisia kuoleman rajalle Hermes saattaa jumalten sanaa.

Cadukeuksessa, Hermeen sauvassa on kuvattu siivekäs hahmo, sekä kaksi käärmettä. Kuoleman rajalla, kun tila ja aika menettää merkityksensä, kuolevainen on tavallaan kaikissa tiloissa samalla kertaa, jolloin hän ikään kuin saavuttaa yliluonnollisen venymisen tai viivettömän lentämisen kyvyn. Siitä tulee Hermeen siivekäskantapäisyys ja enkelin siivet hänen sauvaansa, sillä kristillinen enkeli -kuva on yhtä kuin egyptiläinen Thot-Hermes. Hermeen sauvaa käytettivät papit jotka vihkivät maalikkoja, tulevia pappeja, elealaisiin mysteereihin.

Hermes-jumala, Graal ja Runsaudensarvi ovat kaikki magian poeetista kuvastoa. Sanoin taannoin että magia on enemmän asioiden esittämiseen kuin fyysisentodellisuuden manipuloimiseen liittyvää. Magia on todistamisen taidetta, ymmärrettävän olotilan luomista, tilan luomista, olemassa olevia asioita ja tarpeeseen luotuja asioita manipuloiden, sekoittaen ja saumattomasti yhdistäen. Ajattelu ja dialektiikka on väittelytaitoa, taide on todistamista. Väitteiltä vaaditaan uskottavuutta ja todisteilta vedenpitävyyttä.

Vaakuna viittaa siihen fyysiseen paikkaan johon se on symbolein sidottu. Vaakunasta vaakunaan, kaupungista kaupunkiin on välimatkaa. Myös ajatuksissa on pitkiä köyhdyttäviä taipaleita jotka on kuljettava, välitiloja. Ja on hetkiä joissa kaikki yhdistyy ja rakentuu kauniiksi hengeksi, niin kuin on pyhiä kaupunkeja. Mutta vaikka jäisimme paikoillemme, ajatukset lipuvat eteenpäin. Meidänlkin on pakko kulkea eteenpäin, seurata ajatuksia jotka menevät koko ajan toisaalle. Vain jatkuvassa liikkeesä voimme pysyä jossakin tilassa, maailmassa, joka jatkuvasti lipuu eteenpäin, muuttuu ja vaihtuu toiseksi metamorfoosin esineenä. Siksi ajatuksen on liikuttava villisti ja kaikkia teitä yhtä aikaa että voisimme pysyä samassa, keskittyä. Siinä pisteessä jossa paljon kohtaa, pisteessä joka hallitsee tunteita, on uusien ajatuksien, kuvien, alkugeometrian variaatioiden ja rikastuvan elämän syntypiste, tulviva runsaudensarvi, hermeettinen ydin, kaiken todellisen etsimisen ja intohimon hämärä kohde.


(LÄHDE: Alf Henrikson: Antiikin tarinoita)

BELL LABS

Hyvän käsityksen siitä millainen merkitys Bell laboratorioilla on ollut informaatioteknologian kehitykseen saa akustiikkaguru Manfred R. Schroederin kirjan Computer Speech esipuheesta. Schroeder kertoilee mitä on nuorena miehenä oppinut keneltäkin. Mikroaalloista Hendrik Bodelta, korkeamman asteen avaruuksien intuitionvastaisuudesta Richard Hammingilta, vedenalaisakustiikasta Harry Nyquistilta, trumpetin resonanssitaajuuksista Claude Shannonilta (joka pyysi analysoimaan omaa trumpettiaan), nopeasta Fouriermuunnoksesta John Wilder Tukeylta (FFT algoritmin "keksijä", 150 vuotta sen jälkeen kun Gauss oli sen keksinyt). Nuoren tutkijan työhuoneessa siis pyöriskelee kymmenittäin tyyppejä jotka ovat antaneet informaatiotekniikan keskeisille teorioille nimensä, hienoa. Tiedeyhteisön tasosta kertoo sekin että melkein jokainen niistä nimettömistäkin kollegoista joita Schroeder luettelee on vähintään keksinyt ja patentoinut jotain sellaista mitä ilman nykyihminen ei voisi kuvitella tulevansa toimeen.

SALALIITTOTEORETISOINTIA

Mitä ovat nämä vastustajat jotka toimivat tiukkana organisoutuna armeijan kaltaisena rintamana, ampuvat ilman sodanjulistusta. Jos heiltä kysyy he eivät tiedä mitään vihollisesta, enempää kuin koko rintamalinjasta, hymyilevat ja lausuvat kauniita kannustavia sanoja. Tähtäilevät ja ampuvatkin muutaman hämillisen ja ponnekkaan hajalaukauksen osoitetun vihollisen suuntaan, sättivät kirottija rauhanhäiritsijöitä ja militantteja, "jokainen sotilas on vihollinen" tiuskaisevat, kunnes taan yön pimeydessä soluttavat susimaiset hahmonsa niihin bunkkereihin salaa tähtäilemään organisoidun miljoonpäisen metsästysseuransa keskuuteen, jonka ei luulisi mitään salaisuutta niin täydellisesti voivan säilyttää.

Olisikohan niin että lajillamme on taipumusta sairastua juutalaissyndroomaan kantamansa sotisovan ja sen suojaaman sisällyksen takia. Se tarkoittaa sitä että "jumalan valittu" ylpeä lajierikoisuus joutuukin juuri erikoisuutensa takia toisen "jumalan valitun" ylpeän herkkusuun tavoitelluksi ruokalajiksi.

8.5.2005

YKSIJUMALISUUDEN PALKKA

Hänen sydämensä oli kuin viemärikaivo johon hänen pahat pyyteensä virtasivat. Hän oli ilkeä, julma, pahansuopa, juoppo, taipumattoman itsepäinen, ahne varastellessaan, tuhlailevainen irstaillessaan, rehellisyyden ja siveyden vihollinen. Hän halveksi oikeata uskontoa ja loukkasi sen pyhyyttä ollen muka palvelevinaan vain yhtä jumalaa, kuten sanoi. Tämän jumalan kunniaksi hän oli keksinyt joutavia juhlamenoja ja petti niiden varjolla kaikkia ihmisiä, erityisesti miestänsä, joi viiniä jo aamuvarhaisesta ja harjoitti lakkaamatta haureutta.

(Tiedot antoi Apuleius)

7.5.2005

Jos eläimet ovat näppäriä käyttöliittymiä tämänpuoleiseen on ihminen ainoa tuonpuoleiseen. Tuo on ihmiselle jatkuvamin ja välittömämmin läsnä kuin tämä. Uni on jonkinlainen välitila, aina enemmän tätä kuin tuota. Tuonpuoleinen on pelkkä suuri tietoverkko, kommunikaatio ja merkinantojärjestelmä, jonka täsmälliseen ja viiveettömään toimintaan kaikki selvänäköisyys perustuu.



Levylautasella juuri nyt:

Possessed: Seven churches



Roskakorissa juuri nyt:

Zappa: kaikki vitsi ja pelleily levyt
22 Pistepirkko: Bare Bone Nest
Erbenhard Schoener: Trance-Formation
CAN: Anthology

6.5.2005

CHAPLININ

kulkuri yrittää olla herra. Tästä johtuu myös hänen syvällinen mielenkiintonsa draamamuotoon. Näin varustautuneena ja tällaisen mielialan vallitessa aloittavat spartalaiset ja ateenalaiset sodan. Silmäni avautuvat siellä ja minun on ummistettava ne. Ja kauneus yksin on hallitseva.



1. Ota hyllystäsi viisi kirjaa...
2. ja ensimmäisestä kirjasta ensimmäinen virke,
3. toisesta kirjasta sivun 50 viimeinen virke,
4. kolmannesta kirjasta toinen virke sivulta 100,
5. neljännestä kirjasta sivun 150 viimeinen virke sekä
6. viidennestä koko kirjan viimeinen virke.
7. Tee virkkeistä jono.
8. Nimeä lähteesi.



Turkka: Aiheita
Bahtin: Dostojevskin poetiikan ongelmia
Thukydides: Peloponnesolaissota
Wim Wenders: Kuvien logiikka
Laxness: Maan valo


Meemi: http://mettemamma.blogspot.com/

VAIKKA KÖYHÄT RIKASTUISIVAT JA RIKKAAT KÖYHTYISIVÄT

tai vaikka kaikki köyhtyisivät tai rikastuisivat, mitä sitten, jos heiltä puuttuu yhteinen kieli, yhteinen maailma, yhteinen rakkauden aihe. Jos minulla ei ole nyt mitään kysyttävä tai sanottavaa naapurilleni, vierustoverille tai kanssamatkuastajalle, miten mikään taloudellinen tilanteenmuutos voisi auttaa asiaa? Henkilökohtaisen onnen vaihtelut ovat maailmassa aina melkoisia, eikä niitä voida koskaan paljon eliminoida: suuret erot ovat vitsauksemme ja voimavaramme. Tulonsiirtelyihin keskittyminen ei poista länsimaisen elämän pohjimmaista tylsämielisyyttä.

Luokka- ja roturajat ylittävä yleisinhimillinen tunto, joka elää Dostojevskin romaanien karnevalistisissa kohtauksissa, onko se vain suurten itäisten kansojen, jos enää niidenkään, etuoikeus? Meillä kaikilla on liikaa omaa ja liian vähän yhteistä rakkauden aihetta. Voidaan tuskin puhua luokkarajat ylittävistä silmänräpäysellisistä kontakteista, vapaasta eroottisuudesta, tai mistään muustakaan ylevästä ja totunnaisesti korkeakulttuuriin kuuluvasta. Provinsiaalisen pikkukaupungin tunkkaisuus valtaa alaa niin New Yorkin Time Squarella kuin Helsingissä. Elämänmenoa leimaa luokkienvälisten kanssakäymisten pelko. Satyyrinäytelmistä tulee murhenäytelmiä, groteskeja pilkkanäytelmiä, pelkkää hengen rienausta, kylmää kalliisti tuotettua pornoa. Henkevästä satyyristä, jalosta Eroksesta, tulee vahvimmanoikeuden, ahneuden ja satanistisen maallisen rahanvallan röyhkeästi elevistelevä ja irvistelevä tunnuskuva. Eroksen haavoittavasta nuolesta tulee Longinuksen keihäs.
(http://kaymala.qlogger.com/entry-logid3623-eventid13611-Muistio.log)

5.5.2005

KYSYMYS MAGIASTA

Käsitykseni mukaan niin renesanssiajalla kuin antiikissakin kysymys magiasta koskettaa ensisijaisesti taiteilijaa, tai paremminkin tiedon esittäjää. Magia on (tiedon) esittämisen taidetta, tietoa tiedon esittämisestä. Lähtökohta on se että esitysvälineen erottelukyvyn tulisi vastata esitettävän kohteen luonnetta. Ensisijainen esittämistä vaativa asia on tuonpuoleisen ja tämänpuoleisen yhteys. Tämänpuoleista ei tarvitse vaivautua esittämään, koska se tekee sen itse. Tiede on kuitenkin taiteista poiketen ottaa tehtäväkseen malintaa myös tämänpuoleista, ymmärtääkseen, todentaakseen ymmärtämänsä. Tiede on esittämisen taiteen eli magian eräs alalaji. Tekniikka sen sijaan käyttää tieteen tuottamaa tietoa. Tekniikka on eräänlaista reaalista magiaa, tietoa puhtaasti tämänpuolisen tiedon esittämisestä. Tekniikka esittää ja verifioi tieteellisen tiedon älyllisesti toimivana mallina, tai fyysisesti toimivana mekanismina. Nykytekniikka, toisin kuin antiikin varhaiset keksijät, ei ole kiinnostunut tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen yhditämisestä. Tässä nykytekniikka, siinä muodossa kuin sitä opetetaan, poikkeaa radikaalisti magiasta tai oikeastaan muuttuu sen vastakohdaksi. Mikään ei kuitenkaan estä ajattelemasta nykytekniikkaa toisin, jos pystyy.


Maagiset voimat liittyvät nähdäkseni kokonaa esittämisen ja havaitsemisen suhteeseen, eivätkä kosketa suoraan fyysistä todellisuutta. Ihmeitä ja poikkeuksia luonnonlakien noudattamisessa tunnetaan empiirisesti hyvin vähän. Luultavasti se mikä dokumenteissa viittaa magian fysikaalisen todellisuuden vaikutuksiin on osa demonstraatiota, esitystä, ennemmin kuin empiriaa koskevaa. Alkemistien kullantekotaidon etsintä liittyy laajemmassa yhteydessä Graal mytologiaan, ja vain kaikkein lapsellisin mieli ajattelee että tuo "kulta" olisi fyysistä, atomeita järjestynyttä ainetta.

Taitelijatiedemiehen, tiedonesittäjän, luovan neron viimeisin arvoonnousu liittyy Italian renesanssiin. Modernismi oli pelkkä renesanssin myöhäinen kaiku. Esittäjästä tulee merkittävä silloin kun hän hallitsee (tai edes aavistaa) magian. Muussa tapauksessa esittäjä eli taiteilija on merkityksetön, enintään pelkkä olemassa olevia asioista mekaanisesti uudelleen sommitteleva käsityöläinen. Taiteilijan täytyisi kyetä siihen herkkyyteen mitä tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen yhdistäminen vaatii. Muussa ja varmasti useammassa tapauksessa, valheellisen uskotelun ja taiteilijamyytin ylläpitämisen sijaan, täytyy nöyrtyä sitä itsestään etsimään...

Taiteilijan herkkyys on keskeisin avain maagiseen ajatteluun. Magia vaatii jonkin määrän tunneherkkyyttä muuttuakseen harrastajalleen todella merkitykselliseksi. Jos herkkyyttä puuttuu magian (olkoon tämä jokseenkin vapaasti ja hämärästi määritelty) maailma ei avaudu. Tuttu tunne. Se jolle magian maailma ei avaudu ei voi olla taiteilija tai tiedemies, sanan renesanssimerkityksessä. Monet taiteilijat ja tiedemiehet ovat kuitenkin aivan näihin päiviin asti tahtoneen antaa ymmärtää olevansa juuri tässä merkityksessä ylosotettuja, autuaita ja erikoislaatuisia. Vasta nykyään tunnemme taiteilijan ja tiedemiehen jotka institutioittensa suojista suorastaan ylenkatsovat kaikkea tuota renesanssin perintöä. Siksi onkin mietittävä ovatko tuotantolaitoksiksi rappeutuneet taide- ja tiedeinstitutiot ennemmin olennaisen herkkyyden tuhoajia kuin vahvistajia.

Taideteos on siihen itseensä kohdistuva lupaus merkittävyydestä. Taiteellista merkitystä on vain sillä mikä onnistuu yhdistämään kirkkaasti nähdyn tuonpuoleisen kirkkaasti nähtyyn tämänpuoleiseen (tai ainakin pyrkii tähän. Tuonpuoleinen, sielullinen, näkymätön, voi tietysti saada ilmaisunsa hyvin monella tasolla havaittavissa erotteluissa). Nykyään tällainen merkitys on kuitenkin kokonaan kadonnut ja tilalle on tullut epämääräinen hyvin vaikeasti hahmottuva ilmeisesti oikein laskelmoidun sisällön, sopivan käsityönlaadun ja onnistuneen markkinoinnin kolmiyhteyteen perustuva puhtaasti taloudellinen merkitys. Sanomattakin on selvää että tällä tavalla tuotetuilla ja tuotteistetuilla teoksilla ei juuri koskaan ole mitään todellista henkistä merkitysarvoa (lisäarvoa suhteessa tunnettuun).

Hoveja ja henkeviä taiteensuosijoita ei nykymaailmassa olekaan. Jos taidetta suositaan siihen on aina olemassa jotkin alhaiset pyyteiset kaupalliset motiivit. Institutiot jäävät ainoaksi oljenkorreksi ja toivoksi sille joka kamppaileen sielunsapelastamiseksi hajoamiselta, yhtenäisyyden ideaalin ikiaikaiselle tavoittelijalle, graalinetsijälle. Institutioissa vallitsee pudotuspelin kaltainen kilpailun ja tehokkuudenmittauksen metrinen tila. Jokainen joka on ollut tuossa tilassa tietää miten vähän siihen voi vaikuttaa. Tällaisen tilan ongelma on se että herkkyys on haavoittuvaa ja turmeltuvaa, ja kilpaulu kaikkea muuta kuin puhdasta. Kilpaulu, tai paremminkin eloonjäämiskamppailu, johtaa säännönmukaisesti siihen että kanssaruokakaukalolle tunkijaa isketään herkimpään ja haavoittuvimpaan kohtaan. Kilpailijaa ei haittaa se että hänellä itsellään on sama suojaton Akilleen kantapää. Lopputulema on se, että kaikki tasapuolisesti menettävät juuri sen olennaisen kyvyn, jolla kilpailu voitaisiin rehellisesti voittaa. Voittajaksi mankeloituu suodinteorian mukaan se jolla alunperin on vähiten hävittävää, vähiten rakennetta, ja joka joutuu vähiten nuolemaan ja paikkaamaan haavojaan. Siksi henkisellä alueella ulkoisessa kilpailuttamisessa rehellisiä voittajia ei ole olemassakaan (henkisessä ainoa mahdollinen myönteinen kilvoittelu on omaehtoista, itsensä voittamista, itsekritiikkiä ja itsearviointia). Toisten kilpailuttaminen henkisin perustein on itseasiassa mitä törkeintä riistoa, sillä hävitä voi vain se jolla todella on hävittävää, mutta se jolla ei ole hävittävää voi vain voittaa.

Kaikki edellä mainittu on herkkyyttä tuhoava. Siksi ensimmäinen itsesuojelutoimenpide on "suojelevien" institutioiden ulkopuolelle, karuun erämaahan asettuminen. Ujous on tunnetta suojelevaa, ja ujoutta ei todelakaan kannata näissä olosuhteissa peitellä. Mutta erämaakilvoittelu ei sekään ole ensitisenlaista lystiä. Sekopäiset, pimeäsilmäiset seniilimassat vellovat kaikkialla eivätkä anna rauhaa. Tullaan kyselemään titteleitä ja ansioluetteloa, mutta mitään sellaista ei institutioiden ulkopuolisella tässä maailmassa ole. Se joka ei pysty olemaan barbaareille herra joutuu heidän orjakseen. Siksi erämaakilvoittelijan on pukeuduttava raskaaseen sielun sotisopaan ja tiedon ensyklopedisesta muistiteatterilinnoituksesta tarkkailtava ympäristöään herkeämättä. Mitä nerokkaampi, henkisesti liikkuvampi, herkempi, ja tulenpalavampi hän on, sitä varmemmin hän pysyy vailla ainoatakaan tämän maailman ansiota, ja sitä suuremmalla todennäköisyydellä hän ajautuu johonkin rakkausmelankolian kaltaiseen tappavaan sairaustilaan. Hänen vaikeuksiensa luetteloa voisi jatkaa loputtomiin, jätän sen lukijan mielikuvituksen tehtäväksi. Voi vain toivoa että tässsäkin asiassa hätä keinot keksii, tai ainakin kovasti yrittää.

(Kts. Anne Aurasmaa Salomonin talo s. 30-31 http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hum/taite/vk/aurasmaa/)

SANOTAAN SE VIELÄ TÄÄLLÄKIN

Parasta mitä suomen blogilistalle on pitkään pitkään aikaan ilmestynyt:

http://vrpi.blogspot.com/
http://dekadenssi.blogspot.com/
http://pseudomorfoosi.blogspot.com/
http://perikato.blogspot.com/

Pelkkää asiaa.

4.5.2005

APULEIUKSEN

romaani on yksi merkillisimpiä käteen osuneita. Jossain mielessä kysymyksessä on Bocaccion Decameronen (jossa on kohtauksia suoraan Apuleiukselta), Cervantesin Don Quijoten ja Tuhannen ja yhden yön tarinoiden (Apuleiuksen esikuvia) tapainen realistinen tarina johon sommitellaan suullisessa kertomaperinteessä kulkevia allegorisia faabeleita, legendoja ja myyttejä. Apuleiuksella nämä kertomuksen sisäiset miniatyyrikertomukset kuuluvat Miletoslaiseen kertomusperinteeseen, ja ovat luultavasti olleet aikanaan jossain muodossa tunnettuja. Apuleius lienee muokannut ja uudelleenkirjoittanut niitä tarpeisiinsa. Romaanin on katsottu kuuluvan samaan perinteeseen Petroniuksen Satyriconin ja muitten satyyrikertomusten kanssa, ja niin onkin laita, jos terve ja rehellinen suhtautuminen seksuaalisuuteen katsotaan satyyrikertomuksen rakennusperiaatteeksi. Mitään tavallisuudesta poikkeavaa hilpeyttä tai irvokkuutta ei Apuleiuksen tuotannosta totisesti löydy niin kuin ei Petroniukseltakaan. Tarvitaan tuhat vuotta Lutterin pölyä ja kilokaupalla tyhmyyttä että satyyristä saadaan väännettyä nykyaikaista satiiria, ivallista tai pilkkaavaa kerrontaa, halveksuntaa ja aivotonta tuomitsevaa ivaa.

Apuleiuksen romaani poikkeaa ratkaisevasti kaikista esikuvistaan ja jäljittelijöistään. Esimerkiksi se, että päähenkilö romaanin alkupuolella muuttuu konkreettisesti aasiksi ei sisällä ensinkään koomisia tai fantastisia vivahteita, koska maailma jossa romaani tapahtuu ei ole fantasiamaailma, eikä myöskään meidän tuntemamme realistinen maailma, vaan jonkinlainen tosioleva, naturalistinen tai supernatturalistinen maailma, jossa kaikki ilmiöt piirretään tarkasti sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat, ja ehkä juuri siksi että ilmiöt järjestään ovat ällistyttäviä, ne alkavat romaaniin valittuina ja tarkasti piirrettynä noudattaa jonkinlaista tihentyneen luonnon logiikkaa, jota mielikuvitus kenties hieman täydentää ja jatkaa.

Aasiksi muuttunutta päähenkilöä ei mitenkään voi lukea allegoriana. Kertoja on ihmisen tajunnalla varustettu aasi, kaikkea muuta kuin tyhmä, mutta aasin kohtalon kipeästi nahoissaan kokeva. Kerronta tapahtuu aasin nahoista ja aasin näkökulmasta sellaisella yksityiskohtaisella tarkkuudella, että on mahdotonta uskoa kenenkään muun kuin aasin nahoissa eläneen siihen pystyvän. Tämä on vain ensimmäisen asteen todiste siitä, että kirjan kirjoitaja on tosiaan joskus aiemmassa elämässään elänyt aasina. Vahvin todiste aaseudesta on se mihin kirjailija Apuleius Parsifal-aasi-kokijaansa käyttää: aasin kuulemat ja näkemät, todistamat asiat ja tilanteet. Aasi pääsee sellaisten salaisuuksien perille joista ihmisille ei paljasteta. Aasi näkee niin ihmisten luonteiden varjot, heidät kokonaan ja todellisina. Aasi kuulee kummia asioita, joista yleisellä paikalla visusti vaietaan. Tässä siis hyvä taiteellinen syy aasin hahmon omaksumiseen: aasi on piilokamera ja salakuuntelulaite, joka sopivasti oikeaan paikkaan sijoitettuna rekisteröi mittaamattoman arvokasta dokumentaarista aineistoa. Tarkalla resoluutiolla tallennetun hyvin valitun materiaalin teho ei piile mielikuvituksellisuudessa vaan todistusvoimassa ja uskottavuudessa. Tunteakseen aasianturin ja -mittalaitteen, aasikäyttöliittymän ominaisuudet, edut ja puutteet, on oltava itse aasi. Olemisen vaivat paljastuvat vähitellen elämässä, käytössä, kun älykäs, nerokkaalla mielikuvituksella varustettu taiteilija on pidempään viettänyt aikaa aasina aasin nahoissa. Kohdannut aasin rajat todellisissa yllättävissä tilanteissa (konflikti on huono, draamataiteeseen sopimaton sana), tutkinut aasin luonnetta itsessään, miten aasi käyttäytyy, tutkinut aasin iloja sielussaan, aasin vaivoja ja vitsauksia, joita ihminen tai vaikkapa siili eivät koskaan pääse tietämään.

Apuleius tekee selväksi, että materiaaliaarteiden kokoaminen aasin hahmossa ei ole reilu vaihtokauppa, johon gonzo-henkisen kirjailijan vapaaehtoisesti kannattaisi suostua. Tässä Apuleius kohoaa ennennäkemättömään tehoon eläinrakkauden ja -suojelun puolestapuhujana, antaessaan eläimelle tarkasti kokemaansa epäoikeudenmukaista kohtelua erittelevän ja analysoivan äänen.

1.5.2005

HOMOLIITOT

Ironista kyllä Suomalaisen dekadenssikirkon piispat, jotka eivät tiedä kristinuskosta tuon taivaallista, eivät kai ole tajunneet, että pyhittäessään puhtaasti taloudellisista syistä solmittavat homoliitot, kieltävät kaikkien muitten kuin taloudellisista syistä solmittujen avioliittojen pyhyyden. Lisäksi kaikki vanhatpojat (nuo surulliset kansalaiset, joiden asema yhteiskunnassamme on kaikista sorretuin) pakotetaan väkivaltaisella poliittisella linjauksella alistaviin homoavioliittoihin, koska elämä homo- tai lesboauvon ulkopuolisessa karuudessa on taloudellisesti ja inhimillisesti mahdotonta. Jonkinlainen ratkaisu voisi olla erityisen kovassa homo- ja lesboverossa, joka olisi suoraa tulonsiirtoa vähäosaisille, miehinä ja naisina sitkeästi pysyville vanhoillepojille ja vanhoillepiioille. Samoin, jos voisi osoittaa olevansa mies/nainen, olisi oikeutettu saamaan Kelasta tuntuvaa kuukausittaista korvausta vaivoistaan. Samoin yltäkylläisyydessä, rikkaudessa ja kodinelektroniikassa vellovia onnellisia lapsiperheitä pitäisi verottaa niin paljon kuin sielu sietää. Raakalaismainen progressiivinen vero jokaisesta lisälapsesta, tyly avioliittovero eli onnivero, ja erityinen häikäilemättömän kova ruokakuntavero, jos kummatkin vanhemmat ajelevat omilla kaupunkimaastureilla töissään, ja shoppailuharrasteista, shoppailu, eli sivutyövero. Nämä tulot tulisi suoraan ohjata yhteiskuntamme tukipylväiden, eli vähäosaisten jatkuvassa tauottomassa työssä, innovoinnissa/ työttömyydessä raatavien köyhien tai kokonaan osattomien vanhojenpoikien (ja vanhojen piikojen, jos voivat lääkärintodistuksella osoittaa kokevansa mittaamattomia sielullisia nymfinkärsimyksiä vastentahtoisen selibaatin vuoksi) tileille.

"Täällä Suomessa kirkko on valmis myymään kaikki vanhat opinkappaleensa ja periaatteensa, kunhan kansansuosio säilyy ja kirkollisvero kirstuun kilahtaa. Mutta turha on työnsä: kirkosta eroaa kumminkin koko ajan enemmän väkeä kuin siihen liittyy, yrittivät täkäläiset papit ja piispat mitä populistisia temppuja hyvänsä. Se että kirkko jäljittelee kansan dekadenssia ei kirkkoa pelasta." http://dekadenssi.blogspot.com/

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com