30.3.2005

SARJAAN KYTKETYT VETURIT

-
kaasuttivat yhtäaikaisesti

ja vetivät eteeni ylittämättömiä
raskaita vaunuja




vaikeuksia joita emme osaa enää edes kuvitella

voi kaikkia niitä siunattuja vaikeuksia

joita olimme heidän kanssaan kokeneet

ja voittoja jotka he kokivat omissa ohjaamoissaan



millä pyhät miehet elävät elleivät kerjäämällä?

mitä uhraavat jumalille monttusilmäiset
jotka luulevat että tasapainoa horjuttamalla syntyy
parasta trapetsitaidetta


Monet asiat, joita me pidämme virheinä eivät edes ole virheitä. Me emme ehkä osaa aavistaa millainen vapaus paranemisen mukana tulee. Vieläkin on asioita joita emme näe selkeästi; mutta me emme aina opi näkemään. Valonarasta elimestä saattaa kehittyä jotakin aivan muuta kuin silmä. Olisinpa suorastaan valmis ounastelemaan vaikeuksia jo siinä. Sitten siinä kirjoitettiin töissä jaksamisesta. Kirjoitettiin tähtiin valitessani vanhempani, nämä heikot DNA-kahleet. Nopeasti siinä sitten kuitenkin elämä jatkui. Analysoitiin ja kirjoitettiin käsillä oleva raportti. Vastauksessa kirjoitettiin että asioita on liikaa liian vähässä ajassa.

MARKUN VERKKOLOKI

sitten on aina yhtä virkistävä kurkistus Hefaiston tai Prometeuksen työnurkkaukseen, jossa pohditaan vakavasti ja vanhasta viisastuneena kysymystä siitä mitä välineitä ja minkälaisin ehdoin sopii ihmisen käyttöön luovuttaa. Ja että onko kenties väliaikaisesti tai pysyvästi aiheellista piilottaa leikkivän ihmisen pääsy joihinkin leluihin käsiksi. Ja niin edelleen minkälaisia opettavaisia, hyödyllisiä tai muuten vaan vaarattomia suuhun mahtumattomia, myrkyttömiä leluja tai maailmoja ihmislapselle voisi kenties ojentaa tai osoittaa leikittäväksi. >>

SHAKKI

on peli jossa täytyy olla mestari tajutakseen: olennaista on se mikä ei ole shakkia. Shakki on kyllästymisen taiteen korkein muoto.

*

Vanha versio: (on peli, jossa täytyy olla mestari, tajutakseen: olennaista on se mikä ei ole shakkia, mutta joka vaatii kaikkia niitä kykyjä toisaalle, joita shakkimestarilla on niin paljon tuhlattavaksi naurettavan laudanäärellä istumiseen. Shakki on kyllästymisen taiteen korkein muoto.)

KYSYMYS JUMALASTA

-

Onko ihmiskaupalla mitään rajaa?
Onkohan kaksinaismoralismilla enää mitään rajaa?
Eikö opetuksessakaan ole mitään rajaa?
Hölmöydellä ei ainakaan ole mitään rajaa?
Taiteessa ei ole mitään rajaa?
Nyt pillun uteliaisuudella ei ollut enää mitään rajaa?
Eikö teillä ole mitään rajaa?
Ostovoiman heikkenemiselle ei ole mitään rajaa?
Ei siis ole huonolla onnella mitään rajaa?
Amerikan historiaa glorifioidaan ilman mitään rajaa?
Tekopyhyydessä ei tunnu olevan mitään rajaa?
Suoritustasolla ei välttämättä ole mitään rajaa?
Se on niin eliittiä että ei mitään rajaa?
Onko lopulta mitään rajaa aineen ja hengen välillä?
Etukäteen ei ole siis olemassa periaatteessa mitään rajaa?
Samalla tämä luonto ei anna mitään rajaa sille mahdollisuuksien sfäärille?
Tiedostojen koolle ei tällä hetkellä ole mitään rajaa?
Manipuloinnilla ei tunnu olevan mitään rajaa?
VASTAUS: Ei ole olemassa mitään rajaa?
Eikö Rovaniemen haloilla ole mitään rajaa?
Riemunkiljahduksilla ei ollut mitään rajaa?
Ne on niin suloisia siinä vilpittömyydessään, että ei mitään rajaa?
Itsevarmuudella ei ole mitään rajaa?
Eikö yhtiön saalistamisella ja röyhkeydellä ole mitään rajaa?
DBS on niin diippiä planktonia, ettei mitään rajaa?
Kasvulla ja loistolla ei ole mitään rajaa?
Onko hameväen pahuudella mitään rajaa?
Niin ruma lehmä ettei mitään rajaa?
Onkohan paskalla ololla mitään rajaa?
Itseasiassa, ei ole juuri mitään rajaa niille miestyötunneille,
joita meillä on käytössä?

MUSIIKIN ARVOITUS

mikä se on? Se että aika voidaan jakaa loputtomasti yhä pienempiin ja pienempiin osiin? Eikä äänenvärin struktuureiden hienoudellakaan ole mitään rajaa. Äänenväri käsittää mikro- ja makroevoluution, sukujen ja lajien erityisyyden. Voisiko tällainen eevoluutio olla nopeampaa kuin eläinlajien synty, ainakaan harhapolkuja ei ole vähemmän. Kokonaiset eriaikoina ja eripuolilla maapalloa syntyneet soitinperheet nojaavat ajan ja taajuusalueen (ei kuuloalueen) resoluution äärettömyyteen, josta aistimme tajuavat vain selväpiirteiset vuorenhuiput.

Musiikin arvoitus on ensinnäkin korvan arvoitus. Miksi korva palvelee veden äänten ja musiikin tarkoitusperiä, olematta vain pelkkä kommunikaation, vaaranvälttämisen ja saaliinhimon käytännöllinen instrumentti. Toiseksi musiikin arvoitus on tragedian arvoitus, tunneliikkeen syvimmän olemuksen arvoitus. Miten pieni liike voi saada aikaan sielussa suuren liikkeen, kun koko kosmoksen jatkuva myllerrys ei aiheuta värinää kummempaa liikettä? Kolmanneksi musiikin arvoitus on ääretön herkkyys, se, että musiikin perusta on konkreettisessa fysikaalisessa levottomassa ilmassa, ei abstraktioissa tai älyllisesti tajuttavassa hienoudessa, joka on avuttoman rajallista verrattuna äänen keston, vaihtelun värin ja yhdistelyn mahdollisuuksien ja vielä tuntemattomien lajien äärettömyyteen. Vain sotilaan marssia hakkaava jalka saa meidät luopumaan näitten korallien, merihevosten, tuntemattomien hyöteislajien ja lagattona horisonttiin jatkuvien marmoriylänköjen kuvittelusta.

ITSEKRITIIKKI

tuo sielua kalvava tekopyhyyden muoto, on tullut uudella ajalla, voitteko kuvitella, jopa taiteilijoiden vitsaukseksi. Tiedemiehiä kuunnellaan joskus tärkeissä kysymyksissä, koska ovat tottuneet erittelemään ja punnitsemaan huolellisesti asioita. Sieluaan tutkiessaan he soveltavat samaa kriittisyyttä kuin objketiivisen todellisuuden suhteen, ja tullessaan ulos kuorestaan he punnitsevat huolellisesti subjektiivista maailmaansa esittävät kuvat: tämä on arvokasta, tuo ei. Objektiivisten asioiden punnitseminen ei kuitenkaan ole itsekritiikkiä vaan kritiikkiä. Sielun kriittisyyttä on sielun puhtaus, eli varjottomuus. Itsekriittinen ei toisaalta halua paljastaa typeriä varjojaan, mutta ei myöskään halua lopullisesti päästä niistä. Itsekritiikistä saattaa olla hyötyä siinä, että se estää suolta päästämästä pahanhajuisia kaasuja, siis toisia närkästymästä tai pitkästymästä varjojen turhiin havinoihin, jotka ilman ankaraa pidätystä pulppuaisivat ilmoille. Petomaani tietää: taiteilijassa itsekritiikki, sen tarve, puhtauden puuttuminen, pienikin, on rikos, jota ei milloinkaan saa anteeksi. Se on historian ainoa arvosteluperuste.

AVAIMENPIILOTUS

Hermes silittää marakatinkarvaa ja hymyilee. Hän on juuri käynyt hautaamassa taas pari uutta fossiilia sellaiseen paikkaa mistä ihmiset eivät voi niitä olla löytämättä. Tällaista on opettajan arki, antaa tehtäviä, kotiläksyjä, vuosi vuodelta haastavampia. Koko koulutusjärjestelmä tähtää siihen että opiskelija vihdoin tajuaa, kaikiin yhtälöihin ei löydy ratkaisua. Mutta sitä ennen täytyy etsiä, hyvin pitkään ja uutterasti etsiä, kunnes jokainen maailmankaikkeuden kivi, kanto, hiekanjyvä ja atomi on käännetty. Hermes katselee ikkunasta kuinka opiskelijat kyykkivät, kypsyvät, syventyneinä arkeologisiin kaivauksiin, toiset sihdaten katsettaan taivaankanteen. Polttaa polttaa, hän huutaa tuuletusluukusta, vinkkaa silmää ja silittää marakatinkarvaa. Polttaa, polttaa huutaa papukaija, viihdyttävä poeettinen koje, häkistään. Toimiva, pientä laittoa vaativa ihmisen pienoismalli tarjoilee iltapäiväkahvin ja konvehdin. Hermes siirtää Darwin ja apina-paperinpainoa piirustuspöydällään, hän odottaa että ihmiset vihdoin löytäisivät tuon archaeopteryxinsä, sillä häntä todella kiinnostaa tietää miten nämä järkevät eläimet selittävät sen hiotun timanttisen minjatyyrimonoliitin, jonka hän leikillään piilotti fossiilin alle. Taas saadaan kyllä kuulla verratonta tarinaa, ajattelee Hermes ja silittelee siivekkäällä kantapäällään kehräävän sfinksileijonansa karvaa.

OI PYHÄ KÄYMÄLÄ NIMELTÄ QUAPHQA

Borgesin Babylonin arpajaiset, samasta kirjasta Kolmas maailma, on tarkasti punnittua allegorista taidetta. Vaikka kovin pitkää aikaa ei ole kulunut, se yksi mitä Borges ajatteli tuota allegoriaa kirjoittaessaan on luultavasti eri asia kuin se yksi mitä me ajattelemme lukiessamme. Luulenpa että Borgesin fantastinen mielikuvitus tavoittaa paremmin meidän näköalamme kuin sen jota hän itse piti mallinaan. Taiteilija on siis keskinkertaisesta mallista kuvitellut tulevaisuudessa reaalisena esiintyvän puhtaamman muodon. Voi olla että kaikki johtuu siitä, että Borgesin malli edustaa isomorfisen hahmon ensimmäistä potenssia, ja hänen mielikuvituksensa on korottanut sen toiseen tai korkeampaan potenssiin, joka taas on meidän todellisuutemme. Kysymys on kohtalosta, käsitteestä kohtalo. Ensimmäistä astetta edustaa Platoninen sielunvaellusoppi ja arvonta jonka mukaan sielut saavat valita mytologiset hahmonsa (tämä ei ole täydellistä arpapeliä). Toista astettaa edustaa ihmisen luomat pyhät lait ja institutiot, joilla on määräsyvalta yli ihmiskohtaloiden. Kolmatta ja arvonnan täydellistä asetta edustaa avoin Yhtiö, rahanvalta, puhdas väkivaltaakin kammottavampi mielivalta, täydellistynyt arvonta. Korkeampia asteita edustaa korruptiosta syntyvä kätketty Yhtiö, jonka suojissa suorittu kohtaloidennarvonta alkaa olla jo likaista touhua. Korruptio, samalla, nietzscheläisesti, johtaa yksilökeskeisyyden kautta täydelliseen taikauskoon. Koska kohtaloarvontaan osallistujien määrä pysyy vakiona, ei voittajien määrä kasva, vaan ainoastaan häviökortin nostaneiden suhteellinen määrä kasvaa potenssissa.

Hans-Jürgen Syberbergin eilinen Hitler-tetralogian ensimmäinen osa jaksoi lunastaa Martti-Tapio Kuuskosken taannoisen innostuneen hehkutuksen aiheesta, kun maltoimme poiketa Wagnerista hetkeksi Saksalaisen elokuvan uuteen aaltoon. Kysymys on jonkinlaisesta elokuvallisesta esseistiikasta, jossa todella vakavasti ja lähinnä postmodernein Brecht-Müllerlaisin taiteellisin keinoin pyritään pureutumaan kysymyksiin: mikä on Saksa? mitä oli kansallissosialismi? mikä tai kuka oli Hitler? Elokuva on älyllinen samassa mielessä kuin hyvin kirjoitettu essee. Jos vertaa normaaliin dokumenttielokuvaan, Syberbergin Graalissa ehkä vieläkin suurempi osa huomiosta keskittyy luetun/kuullun ymmärtämiseen, sillä teksti on painavaa asiaa.

ENKELIN KEHITYS

Kauanko evoluutiolta kestää aikaa valmistaa ilmaan parvi höyhenpukuisia siivekkäitä jumalolentoja? Tuskin mikään aika riitää. Luonnonvalinta karsii pois lentotaidottoman raskaita höyhenlentimen toimimattomia prototyyppejä selässään raahaavan orjantappurapään
kauan ennen kuin ilmanvalloitus ehtii edes häämöttää näköpiirissä.

29.3.2005

DARWINISMI ROMUKOPPAAN: VIHDOINKIN!

Minun maalaisjärkeni sanoo, että positiivistisen evoluutioteorian ongelmat syntyvät silloin kun tarkastellaan sellaisia eliöiden rakenteellisia kokonaisuuksia, kuin vaikka silmää, korvaa tai linnun siipeä, joilla on täytynyt olla monta välivaihetta, ennen kuin kehittymässä olevan elimen käyttötarkoitus on alkanut valjeta. Evoluutioteoreettisessa mielessä on täytynyt olla lukematon määrä höyhenpeitteisiä lintuja, jotka eivät ole tienneet mitään lentämisestä (nykyään tunnetaan vain sellaisia degeneroituneita lajeja jotka ovat unohtaneet lentotaitonsa. Fossiileista en tiedä). Samoin sulalla on täytynyt olla joitain täysin toimimattomia välivaiheita. Välivaiheiden (joita minusta ei selitä sulkaisuuden GORETX-lämpö-ominaisuudet) on täytynyt sisältää tietoisuus päämäärästä, sillä mikään luonnonvalinta ei tue vuosimiljoonia omaa toimimattomuuttaan joutilaisuudessa alleviivaavaa elintä, joka eräänä kauniina päivänä alkaa sitten nähdä värejä, tai lentää.
Nämä asiat eivät horjuta sitä käsitystä, että jonkin, ehkä juuri tämän maaplaneetan luonto, on eläinkunnan kehitysalusta. Hieman horjuu käsitys siitä, että luonto itsesään toimisi jonkin suunnitelman alaisuudessa tuottaen ennalta määrättyjä organismeja. Käsitys ulkopolisesta, asioihin vaikuttavasta voimasta saa tukea. Ja käsitys luonnonvalinnan ensisijaisuudesta, kumoutuu täysin.

Tällaiselle elimen kehittymiselle jossakin toisessa funktiossa kuin sitä lopulta tullaan käyttämään on oikein evollutioteoreettinen nimikin: eksaptaatio. Missäköhän kaksoismerkityksessä sisäkorva on kehittynyt muotoonsa: ensin tasapainoelimenä, kunnes huikea hifikultakorva on kytkeynyt päälle?

OLOSUHTEIDEN VANKI

En ole koskaan tavannut määrätietoisempaa, konkreettisen yhden ja ainoan elämänintohimonsa kohdetta tiedostavaa henkilöä kuin itse olen. Olen yhden asian mies, joka solullani yksityiskohtaisen tietoinen siitä mitä haluan. En ole koskaan tavannut henkilöä, jolle sen hankkiminen mitä haluaa, olisi niin täysin poissuljettua ja todennäköisyyslakien ulkopuolista, ja sanan painavimmassa mielessä ihmettä edellyttävää, kuin itselleni. Olen olosuhteiden -maaplaneetan- vanki.

MAAILMAN TOIMIVIN TALOUSJÄRJESTELMÄ

Juuri kun ovat tietyin hyvin täsmällisin uhrauksin ja ponnistuksin saaneet aikaan tämä hyvin toimivan systeemin, me kaikessa poikkiteloin uhrautuvat ja rohkeat, rakastettavaa teeskennellen asetamme kaiken vaakalaudalle. Meitä vihataan, se ei ole ihme, ja vielä enemmän vihattaisiin, jos he oikeasti olisivat vaarassa rakastua meihin ja sotkea suunnitelmansa. Sen tehokkaampaa talousjärjestelmää ei ole kuin Kristuksesta luopuminen.

VIIME YÖN

vietin Dublinissa. Uni oli kuin matkatoimiston mainosvideo. Kaikkialla puhuttiin suomea. Suomalaiset ovat kovin matkustavaisia.


Jossain tälläkin hetkellä kuohuvaan aborttikeskusteluun sanoisin, että jos sikiömurhaan päätyy -ei ehkä koskaan pitäisi päätyä, sillä sikiö on ehkä tajuavampi ihminen kuin me aikuisen järkevät viisaat eurooppalaiset konsanaan, ja tämän tiedän kokemuksesta, ottavat meihin aktiivisesti yhteyttä jo kuukauden ikäisinä- se kannattaa tehdä kunnolla. En tiedä oliko Rasputin epäonnisen, saunan kuumuudella ja itsetärvelyllä äitinsä toimeen paneman aborttiyrityksen uhri, mutta henki siinä miehessä oli sitkeässä: myrkytettiin, ammuuttiin ja hukutettiin, eikä sittenkään kuollut. Suurella todennäköisyydellä olivat myös ne ruuvit, jotka olivat ehkä määrätty olemaan löysällä, irronneet päästä jo ennen syntymää.
Täsmälleen tällainen tapaus ainakin oli nyt jo jonnekin kadonnut rakastettuni, sikiönä sisuuntunut. Kun ne haluavat tulla maailmaan niitä ei pitäisi estää. Jos ja kun ne kuitenkin väkisin tulevat, ne laittavat kaiken sekaisin kuin pyörremyrsky, jonkinlaisena syntymä kostona kai.

Maalainen: "Ekoyhteisöön lähdetään hakemaan yhteisöllisyyttä, henkisyyttä, yhteyttä maahan. Näin tekevät ainakin naiset, miehillä taas on enemmänkin seksi mielessä. Itselläni oli edellä mainittujen lisäksi myös virikkeenä ja ihanteena toiminta ja nimenomaan taloudellinen."

Juuri tämä että leirit ovat lapsia, vankeja, sotilaita ja degeneroituvia heimoja varten, ehkäisee idealistia uskomasta rajatun ihmisjoukon ideaan. Jumalallista on vain kahden ihmisen avioliitto, evankelistojen luja ystävyys tai koko maailmankylän samankertainen kuhina. Kaikki siltä väliltä on riuduttavaa, kuolevaista. Jonkun rajatun yhteisön toiminta voisi perustua jollekin onnellisten avioparien perustalle. Sitä onnea kestää enintään se yksi sukupolvi, sitten tulevat vallanperimystaitelut ja sukurutsa. Käärmeiden täyttämän maan näen tässä keinoparatiississa: naisen vaihtelunhalua, tyytymättömyyttä ja ahneutta ei mikään voi pitkään hillitä; nainen ei kulje murtolukujen avaruutueen vaan pyörisiin tasasummiin. Nainen kyllä rikkoo kaikki ideaalit: sama minkälaista kauneutta sille esittelet, millaista musiikkia sävellät sen korville iltaisin. Ei siinä mitään omenoita ja uteliaisuudenpuita tarvita. Tarkoitan: yksikään tämän maailman säveltäjä ei pysty naisen ilkeää, epäilyksestä, julkeudesta ja epäuskosta kumpuavaa koettelunhalua, ja rikkomishalua lopulta hillitsemään. Sillä nainen ei milloinkaan ole kyllin vahva uskomaan teostemme salattuun kauneuteen, mahdollisen valtakuntaan; hänen älynvoimansa riittävät tajuamaan ainoastaan sen aineellisen hyvän ja sosiaalisen statuksen jonka kaikkia todennäköisyyslakeja uhmaavat yrityksemme onnistuessaan, vailla naisen tukea kamppaillut, naiselle, tuolle kiittämättömälle siivelläeläjälle, lihaamme joka hetki armotta kalvavalle loiselle, mahdollistavat.

Sen tajuaminen, että paratiisi ei ole meidän, on sukua tälle kirkkaalle keskipäivän kauhulle, jota on arki. Ilman suloa ja nymfien kanssa rietastelua on elämä taas kerran pelkkää kuolettavaa kivettävää tyhjyyttä. Saa lukea oikein vakavana Nietzscheä ja Shopenhaueria, tulisia miehiä joilla on parhaat aseet, eikä sekään auta, älyn rantavallien syöpyessä jatkuvien joka sekuntisten satametriä korkeiden tsunamien, geostrofisten tuuleten ja aurinkomyrskyjen tehdessä ainaista kalvavaa työtään. Vähenemistä on kylvämätön elämä. Jos et keväällä kylvä, ei ole syksyä korjattavana. Ja nainen on tietysti hengelle se ainoa maa ja kasvun vahvistin. Mielikuva naisesta, jumalainen kuvitelma, alkumeren geometrioista kokoonpantu proto. Hetkellinen, kohta jo poissaoleva, käsiinkuollut, hukkunut, jäätynyt, pölyksimuuttunut, kadonnut. Kaikea sitä mitä rakastettumme silmänräpäyksen kuluttua rakastumisen hetkestä enää on.
Siksi tuntuu, on melkein jumalattoman röyhkeata ryhtyä taiteilijaksi, kun kuitenkin on varma tieto: leipä riippuu rakkaudesta ja rakkaus, muu kuin silmänräpäyksellinen vivahde, on paratiisin utopiaa. Rakkaus on leipää tärkeämpi, ensisijaisempi, kriittisempi, sille joka luo. Siksi todellisen luomisen ajatus huikaisee kuolevaista maaplaneetan olosuhteissa joissa korkeinta mitä ihmisapina voi kuvitella on se että näläntunne ei ole kuoliaaksiriuduttavaa lajia. Ja ryömipä siitä kuramontusta korkeimmalle vuorenhuipulle vain kohdataksesi jooga-asennossa Niken-tossuissa meditoivan virtuaalisella soitinmallillaan panhuilua soittavan tatuoidun hampputukkaisen juppi-hippi-rockari-Beelzebubin hymyilevän aurinkotervehdyksen: "minä voitan aina."

Niin. Tämä kaikki edellä sanottu on triviaalia, kaikkien tuntemaa, sataan, tuhanteen, miljoonaan kertaan taiteen ja proosan keinoin selväksi tehtyä. Tätä todellisuutta vasten sielumme piehtaroi ja kokee todellista riittämättömyyttä. Tämän yli pääsemiseksi vaaditaan, ei taikatemppuja arvosteluraatien silmänkääntämiseksi, vaan todellista lahjakkuutta. Korkeampi tietoisuus, varsinainen tieto, alkaa tästä. On paettava nuorta kulttuuria, tyhmyyden ja seniliteetin kivettyneitä kasvoja, ihmisiä, joiden kokemus ei kata edes heidän omaa ikäänsä ja joiden historia on lyhyt kuin pureskeltu tulitikku. On vaellettava kansojen pariin, joilla on tulisesta rakastamisesta oma kieli, ja Dionysoksen ja Venuksen kuvitelmista kymmenen tuhannen vuoden varmuuttakin tiheämpi kokemus. On mentävä kansojen pariin, joiden keskuudessa tuoksuu kirjoittamaton, mysteeritiedon ja mielikuvituksen ulkopuolinen muinaisuus, ja joilla on sana. Kansojen, joiden kehtolapsetkin osavaat lausua jumalan nimen miljardilla eri tavalla.

KAUNISTA JA KOUKUTTAVAA

-
sido toiseen päähän pikkuinen koukku ja pyydyksesi on valmis
laita elävä mato niin ettei koukun kärki näy, sanoi diileri
se on oravanpyörä josta on vaikea päästä eroon ilman
toista koukuttavaa oravanpyörää
iso paha divari antaa jotain kovempaa
koukuttavaa ainetta
koukku pysyy kevyesti leukojen välissä
se on psyykkisesti koukuttavaa sillä tavalla että sitä alkaa jatkuvasti miettiä
mutta toteutuksen puolesta tämä olisi 9 arvoista runoa
tämä Shakespeare, tosin erittäin koukuttava
mietojen jälkeen tulevat kovat
tässä pelissä on jotain todella hyvää ja koukuttavaa
yhdellä napilla pystyy saamaan aikaan samanlaisen onnellisuuden tunnetilan
mainiota huvia, muttei sentään niin koukuttavaa että siitä maksaisi
nyt koukku oli valmis ja saman näköinen kuin mallikin
jotakin koukuttavaa tämä vielä kaipaisi
jotain todella koukuttavaa elementtiä
masturbaatio on vähintään yhtä koukuttavaa kuin heroiini
koukuttavaa mulle on myös Danonen persikkajugurtti
ihanan koukuttavaa
sietämättömän koukuttavaa
sairaalloisen koukuttavaa
ikävän koukuttavaa
masentavan koukuttavaa

27.3.2005

KOHTALOTTARET

johdattavat tahtovaa ja raahaavat perässään vastustelevaa. Me voimme toivoa vain muutamaa asiaa: suuria intohimoja, suurta kestävyyttä ja täydellistä kyvyttömyyttä valheeseen ja pahoihin tekoihin. Intohimojen nelivaljakon tahtova järjestää vaunujensa eteen ruoskansa alle; vastustelevaa raahataan neljästä raajasta erisuuntaan sorakentällä. Koska elämä ei ole unta, jossa sivuhenkilöt ovat pelkkiä mielikuvituksen muumioita, on syytä varautua siihen että jokainen kohtaaminen ihmislajin kanssa koituu tragediaksi. Jokainen tahdonilmaus muodostuu äärimmäiseksi konfliktiksi, pakanallisten jumaluuksien vallatessa maailman, jakaantuu aika uhrinteurastuksen ja vihollisen teurastuksen sivu- ja päätoimiin. Alkaa kasakkain ihmisveren ja -lannan peittämä elämä, eikä siinä ole muuta armoa kuin se, että jokainen minuutti opettaa saman ja paljon enemmän saatanan teoista ihmisten keskuudessa kuin kokonainen kirjoihin ja opintoihin tuhlattu elämä.

26.3.2005

KAMMOTTAVA

Eilen katselin TV:tä, josta tuli pelkästään kammottavaa ohjelmaa, kuten joku amerikkalainen Unelmien poikamies. Siinä oli, alumperin kai 24 tyttöä, joista unelmien poikamies Jesse James, yrittää seuloa itselleen puolison. Ohjelma voisi olla kiinnostava, jos yksi tytöistä olisi mekaaninen nukke. Poikamies tietäisi tämän ja hänen tavoitteensa lisääntyisi yhdellä: nai paras, mutta älä nai nukkea. Ohjelman idea olisi juuri siinä, että unelmien poikamies kuitenkin aina, kaikista varotoimista huolimatta naisi mekaanisen nuken. Totuus meistä haaveellisista romanttisista ja kaikilli hiukkasvaikutuksille yliherkistä miehistä on se, että jos saamme valita kymmenestä tytöstä, joista yhdeksän on lihaa ja verta, emme milloinkaa pysty vastustamaan mekaanisen ohjelmoidun synteettisesti valmistetun nuken silmien syvyyttä, suurempaa eloisuutta, inhimillisyyttä, rakastettavuutta, traagisuutta, kohtalonomaisuutta, sitä että hän on ainoa meitä varten maailmaan luotu olento.

Paradoksi tuo esiin aika hyvin saksalaisen (Kant-Schopenhauer) filosofien ydinkykysymyksiä
1) Yksilön tahdonvapåauden ja toimintojen läpikotaisen välttömättömyyden (kohtalo) vastakohtaisuus

2) Luonnon mekanismin ja luonnontuotteen, eli tekniikan, vastakohtaisuus (ovatko eläimet luonnontuotteita vai osa luonnon mekanismia)

3) luonnonkulun (sattuma) ja kaitselmuksen (henki) välinen vastakohtaisuus

PÄÄSIÄINEN

Meitä järkytti samanlaiset intohimot. Me molemmat katselimme maailmaa kuin toukokuista niittyä, jolla kuljeskelevat naiset ja hevoset.

...sellaiset (vakoiset oriit) tuntevatkin herkästi käteni kosketuksen ja minä voin tuntea heidän sanattomat tarpeensa ja mitä he kulloikin kaipaavat, mutta vääryydellä minulle tuupattua mustaa tammaa en tarvitse enkä voi tuntea hellyyttä sitä kohtaan, en voi sitä sietääkään, niin että seurauksena voi olla mikä tahansa onnettomuus.
(Babel)

On tuskin sattumaa että taiteilija on sijoittanut Pääsiäisen siihen rituaalisen uhraamisen hetkeen jolloin luontoäiti tunkee lammasveitsen sisuskaluihimme ja piinamme (meidän, jotka olemme pitkällä välimatkalla erotettu aroista ja sen villihevosista, ja valkotukkaisista kasakkatytöistä jotka niilla satulatta ratsastavat. Varmasti ovat rumat kasvot helpommin siedettävä epäonni kuin tämä turhien rajamuodollisuuksien ja pitkien välimatkojen helvetti) muuttuu jatkuvaksi sydänverenvuodatukseksi, jota kestää aina myöhäiseen syksyyn jolloin henkemme taas etsii lepoa kuolemankaltaisesta horteesta, lattialle kopsahtelevia hyönteisiä kadehtien.

25.3.2005

OCTAVIO PAZ

on maailman historian nulikkaimaisin kynäilijä, taivastelija. Kertoo paljon Nobel-palkinnon todellisesta arvosta että se on joskus myönnetty juuri hänelle. Noloa.
Panun taannoinen referaatti Borgesin Tlönistä oli kirjallisesti jonkin verran ansiokkaampi kuin itse novelli, joka on hyvästä allegoriastaan huolimatta melkein sietämätön tolkienturhistelun parodia.

KÄVIN ILTAYÖSTÄ

vielä maatilalla korjaamassa rehunjakovaunun. Siinä on vetopyörässä kiinni sellainen italialainen moottori ja hidastusvaihde. Piti ottaa kaikki irti ja hakata hidastusvaihteessa kiinni olevaa hammasratasta kolme milliä sisään. Sitten muotoilin kolme milliä paksuista teräksestä holkin akselin toiselle puolelle pitämään sovitusta (ettei voimansiirto ketju paukahtele suuren kuorman alla) kohdallaan. Siskon mies ei vielä oikein hallitse kaikkia maalaistalon jokapäiväisiä yllättäviä tilanteita, vaikka täytyy kyllä sanoa, että kehityksensä pörssimeklarista maalaistalon isännäksi on ollut hurjaa eksistentiaalista näytelmää. Tahtoisin tulevaisuudessa olla heidän apunaan niin paljon kuin vain mahdollista.

24.3.2005

KÄVIN TÄNÄÄN METSÄSAVOTASSA

laittamassa tukkipuuta nurin.

TARKOITAN ETTÄ SILLOIN

kun vasta taikuri temppuineen saa nukkuvan taideyleisön kiinnostuksen heräämään ollaan jo suden suussa.

MODERNIN ELÄMÄN MAALARI

Kirjallisuutta joka on työelämän huonontumisen ytimessä. Tervetuloa planeetta Maahan!
http://henkkoht.blogspot.com/

Referaatti koko saitin kohokohdista:
http://polydeukeenopisto.blogspot.com/2005/03/modernin-elmn-maalari.html

PUOLUSTAUTUMINEN, PIILOUTUMINEN, PAKENEMINEN, ETÄISYYS, HARHAUTUS JA TURVAPAIKANHAKEMINEN

Kumman aika on pidempi, suden vai kilpikonnan joka on piiloitunut siltä panssarinsa sisään? Siilinpoikanen käyttää koko lahjakkuutensa yrittäessään saada piikkien kasvuun vauhtia. Parempaa elämää etsivä kala nousee neliraajaisena maalle, hyppää ilmaa ja kasvattaa nahkasiivet. Pässin koko kekseliäisyys on kiteytynyt sen sarviin, joiden pituus samalla on etäisyys, jolla se asioihin suhtautuu. Jänis luottaa piiloutumiseen, äärimmäiseen vauhtiin, harhauttamiseen ja siihen ettei kukaan tunne sen tepoja. Valtavat hirvensarvet kasvattanut aviomies lukee tekstiviestejä junassa. Hänen puhelimessaan on kammottava piippaus. Siinä missä sinivalas ja norsu luottavat kokoonsa, kärsivät niiden poikaset pienikokoisuudesta.

KUOLINKAMMIONI SODOMAN RUUSUNTUOKSU

Kommentiksi edelliseen, kun kommentointini ei tällä selaimella onnistu, että sukupuolitaudit tietysti näyttäisivät olevan tuolle kaikelle lohdullinen ja oikeudenmukainen rajoite (romanttinen ajatuskin: tappava tauti pelastaa sielun). Mutta valitettavasti nykyisillä tartuntariskeillä taudit vaikuttavat enemmän häviäjän pelotteluretoriikkaan kuin voittajan viettelytodellisuuteen.
Ei pidä aliarvioida äärimmäisten inhimillisten intohimojen (joiden alueella tässä asiassa kokonaan likutaan) kykyä vähätellä kaikkea riskia ja kuolemanvaaraa.
Nykytautien valtavirta on ystävällistä, kohteliasta, lievää, helppohoitoista ja aivan liian vaikeastitarttuvaa jäynää. Sotilaslaboratorioissa täytyisi suunnitella vaikutukseltaan spitaalinkaltaisia limakalvoilta ja myös iholta herkästi tarttuvia ennen tappavaa vaikutusta äärettömästi kiduttavia lääketieteellä parantumattomia sieluntuhoa ennaltaehkäiseviä tauteja. Vaikea pala ihmisellekin, saati sitten Jumalalle. Ja on epäselvää onko näilläkään tehokeinoilla pelotevaikutusta syvimmän mysteerin alueen intohimoihin kuten seksuaalisuuteen... todennäköisesti ei mitään vaikutusta, kuten Flaubertin Pyhän Julianus Vieraanvaraisen legenda osoittaa.
Ne joilla intohimoja ei ole, ovat tietysti jo muutenkin kuolleet varsinaisen elämän piiristä, ja valluvat elämän läpi kuin siirappi likaavana ja tarttuvana tahmeutena.

PÄÄSIÄISKUVAELMA

-
Oliko muuten niin että teille ei syntynyt tämäänkaltaisista

http://ww35.prastitutki.ru/index2_en.htm

ja lukemattomista vastaavista sivustoista mitään kummempia mietteitä? Variaatiosarja Marja Magdaleenasta, jokaisella tunnollaan kymmenentuhatta ristilläriippuvaa, joiden tiimalasiin hiekanjyvät tipahtelevat hitaammit kuin lisäasteet maapallon keskilämpötilaan.

Jos vähän vilkaisee noitten tyttöjen ulkonäköä ja hintaa...
väite että maailman suurin naiskauneus (vai olettoko huomanneet suomalaisissa missikisoissa tai amerikkalaisissa pornofilmeissä näin kauniita tyttöjä?) tekevät orjatyötä kansainväliselle pääomalle ja mafialle enintään 150 USD tuntipalkalla (useimmat paljon alle) ei ole tuulesta temmattua.

Nämä tytöt erottaa länsimaisten pornosivustojen malleista eroottisemman ulkonäön lisäksi se, että kuka tahansa mies, jolla on yhtään ylimääräistä rahaa voi puhelinsoitolla tilata heidät kotiinsa tekemään ihan mitä vaan. He eivät ole mitään tähtiä läskimeressä vaain ihan tavallisia paikallisia naapurintyttöjä, tavallista sekakansaa. Heidän maassaan tähtien aika on ollut ohi yli 80 vuotta. Niille joilla on paljon rahaa, ei kirpaise tilata koko kattaus kotiin kerralla: kunnon bileet vanhaan malliin.

Viittaan lisäksi siihen, että talkootyö tulivat tutuksi venäjällä kommunismin aikana normaalityömuotona. Nykypäivän venäjällä sana “subotnik” viittaa päivään, jolloin kaupungin ilotytöillä on talkoot poliisien kylpylässä. Tämä tapahtuu Pietarissa kerran viikossa. Nykyisin tämä riehakas päivä on torstai.

Tässä ei tarvitse säälitellä vaimojaan pettäviä poliiseja, ovathan nämä 16- 20 vuotiaat tytöt maailman suloisin eläinlaji. Ero Pasolinin maailmaan on se että nämä nykyajan prostituoituarmeijat eivät koostu sairaalloisen näköisistä mätähampaisista katulumpuista vaan ylevimmistä nuorista 16-25 vuotiaista tammoista mitä maa päällään kantaa. Useimmista heistä voi sanoa, että he ovat Jumalan parhaita taideteoksia.

Vaikka työ on oma palkkansa ja ihmisten arvostukset siihen päälle vain vaarallista ekstraa, on ehkä syytä mainita näitten suurilla meidän katukuvassa näkymättömillä mersuilla ja kaupunkimaastureilla ajelevien, leijonanmetsästyksessä, poliisi- ja mafiaorgioissa rentoutuvien hurjapäitten ansiotasosta. Olen kuullut, että kymmenentuhatta dollaria kahdessa viikossa on ehkä sellaista venäläisen naisen keskitasoa euroopan nälkäleireillä (joissa rikkaat asiakkaat mutta tyhjät marketinhyllyt). Kotona ansiot eivät varmaan ole tätä luokkaa, kun nälästäturvonneimmat, kidutetuimmat keskitysleirivankimiehet puuttuvat, mutta kuitenkin, niistäkin korkeuksista kunnialliset ihmiset, kuten yliopistojen professorit näyttävät bakteerinkokoisilta kaduntallaajilta.

Tämän ajatuksen ruttoisuutta ja saastuttavuutta, sen sairaaksitekevyyttä ja nopeaa tappavuutta vastaan voi kai etsiä rokotetta ajatuksesta että nuo ovat jotenkin luonteeltaan kylmiä ihmisiä tai muuta roskaa. Eivät ne ole: näin halpaa lääkettä ei Dostojevski antaisi anteeksi. Vain länsimaissa on kokonaan kylmiä ja pystyynkuolleita ihmisiä. Nämä kuvatut ovat maailman ihanimpia ja hellimpiä olentoja, maailman rakastettavimpia olentoja, joista voi hetken luulla, että ovat luotu miestä palvelemaan, miehen jalkoja pesemään ja miehen tahtoon sulautumaan. Ne joilla peilistä katsoen näkyy keikkuvan sädekehä, aureola borealis, hipiän yllä, saattavat jopa mennä niin pitkälle, että luulevat näiden polttomerkittyjen Sodoman Ruusujen olevan ryöstettävissä siltä joka ne omistaa. Tähän yritykseen, toivotan niille jotka ihmeisiin oikeasti pystyvät, onnea ja rohkeutta! Henkevämpiä nämä kultatytöt ovat kuin naiset Truffautn elokuvissa. Mutta pahuus ja rahanahneus vain tälläkertaa ylittää sen syvän hyvyyden ja uskonnollisuuden, joka heidän sielussaa kuitenkin aina myös intohimoisena palaa. Vesi on korkealla ja heikkoudet ylittävät intohimot sanoakseni. Vanha kurttuinen Darwin hymyilee sfinksinhymyä ja hieroo pitkäsormisia apinankäsiään.

Juuri tällä kummallisella, intohimoisimmista ihmisistä heikoimpia ja alistetuimpia tekevällä tavalla on Babyloniksi muuttunut vedenpaisumuksen maailma erikoinen paikka. Vai mitä olette mieltä? Osannette nyt myös kuvitela mitä tarkoitan, kun sanon herääväni joka päivä sotaan.

MITÄ ON RAKKAUS?

-
vedenpaisumuksen aikaan, silloin kun kaikki maa vuorenhuippuja myöten on veden alla
toisiinsa kietoutunutta horjumatonta seisomista meren pohjassa, suuren pyörteen keskipisteessä

ON JOITAIN SALAISUUKSIA

jotka ovat niin suuresti henkeä masentavia että kokonaiset kansat vaikenevat meille. Ehkä he näkevät muinaisuutensa viisaudessa että meillä ei tule koskaan olemaan tarvittavaa kykyä ja rohkeutta, jota välineiden hankkiminen totuuden kestämiseksi edellyttää. Ehkä kuvittelemamme helvetti on vain erittäin suuresti kaunisteltu lohdullinen uni.

On kaksi masennuksen orientaatiota: kun pahuutemme ei riitä toimeentulon hankkimiseen... kun hyvyytemme ei riitä toimeentulon hankkimiseen.

Odottavan ajan käymistä todella pitkäksi merkitään ristiinnaulitunkuvalla.

MITÄ TEHDÄ

koko ajan täydellisemmäksi käyvällä rakkaudella jonka kohde on koko ajan enemmän poissa? Meren kokoinen pyörre, joka liikuttaa sitä nopeammin sivulle mitä kauempana kohdusta kamppailet.

23.3.2005

MOUKKIEN KANSSA

paratiisi on hillittömintä kärsimystä, ja yhdenkin kauniin sielun kanssa helvetti mitä siedettävintä elämää.

IHMISLUONTEEN

määrää se millaiseen vaihteluun kykenee.

VAIKUTTAA HURMAAVALTA

tämä Olli Sinivaaran verkkoteos. Lauseiden suomennosvariaatioita. Uutta loppusointuista lyriikkaa. Kokeilin kerran käännöskoneella samantapaista ideaa. Käänsin yhden lauseen englannista jollekin käännöskoneen optiokielelle ja takaisin. Lopuksi kasasin eri kielillä käytetyt englanninkieliseksi palautetut lauseet runoksi.

Seuraavassa muutamia esimerkkejä Sinivaaralta (järjestin kolmannen esimerkin lauseet uudelleen matramaiseksi loppusointukaavaksi):





Yksityinen laulu IV


Pitkiä puheita ei sallita.
Ikävystyttäviä puheita ei siedetä.
Pitkäveteisiä puheita ei siedetä.
Pitkäveteisiä puheita ei sallita.

Pitkäveteisiä keskusteluja ei siedetä.
Pitkiä keskusteluja ei siedetä.
Pitkiä keskusteluja ei sallita.
Pitkäveteisiä keskusteluja ei sallita.

Jaaritteluja ei siedetä.
Jaaritteluja ei sallita.
Pitkiä puheita ei siedetä.
Ikävystyttäviä puheita ei sallita.




Yksityinen laulu XII


Inhimillisen epävarmuuden räikeimmillään näkymisen alue.
Inhimillisen epävarmuuden räikeimmillään näyttävä alue.
Inhimillisen epävarmuuden silmiinpistävimmillään näkymisen alue.
Alue, jolla inhimillinen epävarmuus on ilmeisintä.
Inhimillisen epävarmuuden räikeimmin näyttävä alue.
Alue, jolla inhimillinen epävarmuus on räikeimmillään.
Inhimillisen epävarmuuden ilmeisimmin näyttävä alue.
Inhimillisen epävarmuuden ilmeisimmillään näkymisen alue.
Inhimillisen epävarmuuden räikeimmän näkyvyyden alue.
Alue, jolla inhimillinen epävarmuus on ilmeisimmillään.
Inhimillisen epävarmuuden silmiinpistävimmän näkyvyyden alue.
Alue, jolla inhimillinen epävarmuus on silmiinpistävintä.
Alue, jolla inhimillinen epävarmuus on silmiinpistävimmillään.
Alue, jolla inhimillinen epävarmuus on räikeintä.
Inhimillisen epävarmuuden ilmeisimmän näkyvyyden alue.
Inhimillisen epävarmuuden silmiinpistävimmin näyttävä alue.
Inhimillisen epävarmuuden ilmeisimmillään näyttävä alue.

Inhimillisen epävarmuuden silmiinpistävimmillään näyttävä alue.




Yksityinen laulu XCIII

Kuinka polttava se sitten olikaan.
Oli se kuinka polttava hyvänsä.
Oli se miten kalvava tahansa.
Niin polttava kuin se onkin.
Vaikka se olisi kuinka ahmiva.
Niin ahmiva kuin se voikin olla.
Niin ahmiva kuin se voi ollakin.
Miten polttava se sitten olikaan.
Olkoon se miten polttava hyvänsä.
Oli se miten polttava tahansa.
Niin ahmiva kuin se onkin.

Se voi olla vaikka kuinka ahmiva.
Niin polttava kuin se voikin olla.
Niin polttava kuin se voi ollakin.
Kuinka ahmiva se sitten olikaan.
Vaikka se olisi kuinka polttava hyvänsä.

Oli se kuinka ahmiva tahansa.
Olkoon se vaikka kuinka ahmiva.
Miten ahmiva se sitten olikaan.

Ahmipa se miten paljon hyvänsä.
Polttipa se sitten miten paljon tahansa.
Se voi olla vaikka miten ahmiva.

Ahmipa se kuinka paljon hyvänsä.
Oli se miten kahmaiseva tahansa.
Se voi olla vaikka kuinka polttava.

MARKKU PAASOSEN

takavuosien vaikuttava palopuhe on säilyttänyt tuoreutensa.

22.3.2005

KAIKKEIN PARHAIMPIEN

romaanikirjailijoiden joukossa Isaac Babel nousee hyvin korkealle.

"Suren mehiläisiä. Taistelevat armeijat ovat hävittäneet ne. Wolynissa ei ole enää mehiläisiä. Me olemme saastuttaneet mehiläisten pesät. Olemme tappaneet niitä rikillä ja räjäyttäneet ruudilla. Kytevistä lumpuista on levinnyt paha löyhkä mehiläisten pyhissä tasavalloissa. Henkihieverissä ne ovat lentäneet hitaasti ja surisseet tuskin kuuluvasti. Leivän puutteessa me hankimme sapeleillamme hunajaa. Wolynissa ei ole enää mehiläisiä.
Arkisten pahantekojen tarina ahdistaa minua hellittämättä kuin sydänvika."

Kirjasta Punainen ratsuväki, jonka Juhani Konkka on nähnyt arvokkaaksi kääntää suomalaisille lukijoille.

TUTUT NAISET

eivät halua antautua kanssani hurjasteluihin, sillä:
"En voi sun kanssa naida vaikka meillä on samoja ongelmia. Olet liian läheinen ja rakas. Muutenkaan en voisi nussia sun kanssa niin kuin noitten upseerien."

Ja kun valitan oikeasti täysin katastrofaalista tilaani, minua lohdutetaan:

"Ihan turhaan, sulla on upea penis ja keskikokoa, pitäähän miehessä muutakin olla. En tykkää poliiseista vaikka kaksi parasta naisystävää kiihottuu niistä. Ne on sellaisia uniformutyyppejä. Kaikki tuntemani poliisit ovat melko tyhmiä. Siinä ei suurikaan kalu auta. No upseerit ovat sitten toinen asia. Ne tekevät mut heikoksi. Mutta tuntemani ovat helliä, kuten sä."

MATEMATIIKKA

merkitsee "se mitä voidaan opettaa", ja tästä seuraa: matematiikkaa on kaikki se mitä voidaan opettaa. Ja että se, ja vain se, mitä ei voida opettaa ei ole matematiikkaa. Jos "poetiikan artikuloiminen on Barthesin hyökkäyksen jälkeen tärkeämpää kuin koskaan ennen. Kun mystiikka, joka luovaa prosessia ympäröi, puretaan, jokaisen tekijän velvollisuus on tiedostaa ne perinteet, rakenteet ja omaksutut tekniikat, jotka hänen kirjoittamistaan ohjaavat. Prosessin läpinäkyvyydestä tulee merkittävämpi arvo kuin inspiraation pyhästä salaisuudesta. ">> niin myös runoutta ja mystiikkaa voidaan opettaa. Runous ja mystiikka ovat matematiikkaa niin pitkälle kun niitä voidaan opettaa. Loppuun asti niitä ei ehkä voida opettaa. Näyttää kuitenkin siltä, että olemme juuri keksineet magian.

TÄNÄÄN SAIN AIKAISEKSI

ihmeen paljon. Matkustin junassa ja päädyin maalle. Tätä ennen tapahtui vaikka mitä. Tapasin rakkaani chatissa. Kohtasin lääkäreiden teflonpuolustuksen. Löysin ruumis arkun Baco-beyondista. Havahduin taas ajatuksistani kun saavuimme satamaan. Tapasin päätoimittaja Vilkunan ensimmäisen kerran. Kohtasin apinan kiireettömänä istuskelemassa sillan kaiteella. Löysin tontiltani kiven, joka säteilee säteilymittarini mukaan. Havahduin siihen, kuinka paljon oikeastaan pidänkään soittamisesta. Tapasin myös belgialaisen journalistin. Ja kohtasin ajatuksen uhrista pakanallisessa tarinassa. Löysin sisäisen lapseni. Kurja kiikku. Havahduin, ja nauroin vedet silmissä monta minuuttia. Tapasin eraan tyton, joka jai mieleeni. Kohtasin tilan ensin fyysisellä tasolla, ja se avasi minulle tilan olla. Löysin kasvissyönnistä ihan oman juttuni. Havahduin varovaiseen rapinaan jossain hyvin lähellä. Tapasin ensimmäisen parhaan ystäväni Hannan. KOHTASIN LUMIKENKÄURAN. Löysin selkäänsä saaneen kanahaukan. Havahduin jälleen käydessäni junaturmapaikalla. Tapasin Japanin informaatio- ja teknologiaministeri Toshimitsu MOTEGIN seurueineen. Kohtasin Stuffin ja Tuhkiksen laitteiden merkeissä sekä Jukan, Jannen (Jukan serkku) ja Hunter Killerin. Löysin puhkikuluneita tavaroita vaatteita ja kodin elektroniikkaa. Havahduin, aivan kuin joku olisi sanonut että mene kitukallion jyrkänteen reunalle istumaan.

JOS MINULLA OLISI MAHDOLLISUUS

elää uudestaan en suostuisi.

MISTÄ KENKÄ PURISTAA

-

Olin Tallinnassa taas. Jalassani hohteli uudet Pietarin alennusmyynneistä ostetut vaaleat nahkapohjaiset käsinvalmistetut kesäkengät. Huomiota herättävän kauniit ja sirot kengät talvisäässä; jalkojapuristivat, kipuaiheuttavat, kuin japanilaisen geishan tossut. Jalkateräni, joita on kyllä kiitetty kaunismuotoisiksi eivät olleet kovinkaan valmiit sulautumaan tuohon hienostuksen muottiin. Mutta mitäpä ei ulkonäön takia olisi valmis kärsimään.

Illalla tanssisalissa soivat latinalaiset rytmit. Jäin katselemaan kabaree-esitystä ja salissa liikkuvien nymfien gasellivartaloita arasti etäältä. En kyennyt liikkumaan ahtaissa upouusissa ja räikellä puhtaudellaan katseita keräävissä kengissäni. Oloni oli todella kömpelö. Otsaan kirposi hiki, ja tunsin itseni lamaantuneeksi, patsaaksi. Kirosin upeita kenkiäni.
Silloin tanssisaliin asteli punatukkainen, hyvin erikoisen itsevarmasti liikkuva nymfi. Hän asettui keskelle tanssilattiaa ja aloitti niin tulisen vartalonliikkeen, että tunsin kuin naulat olisivat puristaneet levällään olevat käteni baaritiskin puuhun. Kohta kuitenkin tunsin ällistyttävän itsevarmaksi enkä enää nähnyt koko salissa ketään muuta kuin tämän yhden, minun tyttöni. Kaikki puristus ja kipu hellitti kengistäni, kämmenistäni irtosivat naulat. Liikuin lattialle sulavasti kuin pieni kantosiipialus, tunsin tavoittavani ja hallitsevani kehoni jokaista solua. Samassa menetin kehoni tietoisen hallinnan ja antauduin kokonaan tuohon outoon suljettuun polyrytmiseen tilaan, joka tuon tulipunaisen varsan taikapiiristä muodostui.
Heräsin unestani tytön ohjatessa punastellen minut pöytäänsä. Oletko ammattitanssija, hän kysyi minulta, kai aivan vakavissaan? Tämä kaikki hämmästytti arkaa metsäntuoksuista olentoani melkoisesti. Katselin luunväristen kenkieni kovia kärkiä.
Ilta sujui yhtä loistavasti kuin oli alkanutkin. Lopuksi saatoin tytön kotiin. Juuri ennen kuin hän poistui autosta, kysyin: Voinko soittaa? Tietysti, hän sanoin, ja kaappasi kädestäni puhelimen johon olin juuri ehtinyt naputtaa hänen nimensä. Puhelin kävi hänen kädessään, pimeän auton takapenkillä, kymmenesosa sekunnissa hän antoi sen takaisin kadotakseen porttikäytävään.

Katselin ällistyneenä puhelintani. Tyttö oli painanut siihen joitain ehkä satunnaisia sormiin osuneita numeroita. Tunsin kuinka suunnaton kipu nousi kengistäni kohti aivoja.
Seuraavana päivänä tein kirjallisia töitäni Tallinnan kahviloissa, jotka ovat tyttöruohoisia, uskomattoman lohdullisia, miellyttävän pellavavillaisia niittyjä juuri tällaiseen työhön. En voinut pitää kenkiä jalassa, koska jalkani olivat turvoksissa, kummassakin kantapäässä peukalanpään kokoinen tulehtunut rakko. Kirosin, etten ollut ottanut mukaani varakenkiä. Tuskani lisäsi se, etten tiennyt milloin uskaltaisin kokeilla nymfin antaman numeron toimivuutta. Rohkaisin mieleni illan suussa ja kas tyttö, joka ilmeisesti huippupianistin motoriikallaan oli sittenkin onnistunut naputtamaan oikean numeron, vastasi. Sovimme tapaamisen illaksi johonkin ravintolaan jonka nimeä en oikein kuullut. Kun aika tuli, soitin uudelleen ja kysyin ravintolan nimeä. En saanut selvää ja puhelu katkesi. Astuin taksiin ja soitin vielä kerran, nyt sain käsityksen sijainnista, mutta taustahälinän takia en millään erottanut mikä oli ravintolan nimi, lopulta puhelimestani loppui akku. Menin paikan päälle, ja kävelin koko arvelemani katuosuuden kahta puolta etsien oikeaa ravintolaa. En löytänyt. Pahat aavistukset siitä kuinka kepeät leikisät ja ilkikuriset nymfit vetävät Pania parrasta, täyttivät mieleni. Turvonneet verisoseena olevat jalkani ilmaisivat kyvyttömyyttä jatkaa etsintöjä. Oli pakko luovuttaa, ja ottaa taksi hotellille. Olin erittäin alla päin. Jalkani olivat tulessa. Soitin tytölle ja ilmaisin tilani. Hän kehotti minua soittamaan seuraavana päivänä.

Yöllä heräsin hätkähtäen siihen, että sänkyni vieressä seisoi punatukkainen tyttö. Ei tuntemani vaan aivan toinen. Mitä etsit, kysyin? Tyttöä nimeltä Sandra, hän vastasi. Ei täällä ole ketään sennimistä tyttöä, vastasin. Laitoin takaisin makuulle. Jonkin ajan kuluttua säpsähdin miettimään asiaa. Mitä tämä tyttö oikeastaan teki huoneessani. Tarkistin kännykkäni, laptopini, rahani housun taskussa.
Aamulla, hyvän yöunen jälkeen mietin, voisinko matkata terminaaliin sukkasillaan. Kenkien tulehtuneisiin jalkoihin vetäminen hirvitti. Huoneesta lähtiessäni huomasin lompakkoni kadonneen. Kirottu unityttö.
Aloin vähitellen tajuta millainen sunnuntaipäivä olisi edessä. Pitäisi kuolettaa kortit, tehdä rikosilmoitus ja hankkia konsulaatista väliaikainen passi, säntäillä ympäri vierasta kaupunkia näissä kammottavissa puristavissa, siroissa, kauniissa, katseenkääntävissä kidutusvälineissä. Rahaa on taskussa vain paluulippuun, ei taksiajeluun.

Seuraavat viisi tuntia kävelin hitaasti, vaaksanmittaisin askelin ympäri Tallinnaa, kammottava kuolemantuska kasvoillani. Ihmiset pysähtyivät edessäni ja kääntyyivät katsomaan perääni. Ruoskin itseäni eteenpäin säälittä. Huomasin kuinka oikean kengän katapäästä vaalea, hohtava, ihmisten huomiota sairaalloisesti puoleensavetävä nahka alkoi muuttua punertavaksi. Veri louskui kengässä, mutta konsulaattiin ei voi mennä paljain jaloin kahdenkymmenen asteen pakkasessa.

Valokuva, joka tuossa tilassa, Suomen konsulaatissa otettiin, on nyt muistona laatikossani. Siinä on dokumentoituna Tallinnassa ryöstetty mieshenkilö, joka odottaa nöyränä sitä, että hänen asiansa hoidettaisiin nopeasti ja hänet lähetettäisiin takaisin Suomeen. Lohduton näky, jota ei lievitä se, että se oli kuulemma kolmas samanlainen sinä sunnuntaiaamuna. Seitemänsataan väliaikaista passia myönnetään vuodessa, kun katatoniseen tilaan itseään juonutta ja putipuhtaaksi ryöstettyä suomalaista miestä käsitellään ja lähetetään Tallinnasta, tuosta pitkäsääristen venäläisnymfien jumalkaupungista, takaisin kotiin.

NABOKOVIN GOGOLKERTA

on kyllä raivostuttava (jos N olisi lähettyvillä hyökkäisin kimppuun nyrkein. Nabokoviakin raivostuttavampia ovat hänen ystävänsä!). Mutta nyt kun sitä on pakko lukea agressiivisuuttaa joihinkin tuklintoihin purkaen, se oikeastaan alkaa toimia aika kummallisesti. Vaikka olen melklein kaikesta N kanssa eri mieletä, syntyy kahdesta vastakkaisesta hyvin verisesti ja väkivaltaisesti yhteentörmäävästä näkemyksestä kolmas ja syvempi.

GOGOLISSA

on kiinnostava yhtymäkohta venäläiseen, tai kenties juuri ukrainalaiseen naiseen, tuohon hurjaan eränkävijään, tataariverihuuliseen kasakkatyttöön, ratsupiiskaa kädessään heiluttavaan suurihattuiseen aineetonvyötäröiseen seikkailijattareen, jolle eurooppa on aivan liian ahdas pelikenttä.
Gogolilla on salaisuutensa, jotka hän pitää. Jokaisella rakastetulla tulee olla vähintään yksi syvä salaisuus, joka saa kaikki toiset, miehet ja naiset, kiinnostumaan hänestä, ja rakastajan hulluksi mustasukkaisuudesta. Gogol matkusteli, ja hän koki velvollisuudentuntoisesti ja seikkaperäisesti kuvata kirjeissä matkavaikutelmiaan äidilleen. Näiden raporttien pohjalta on kuitenkin jokseenkin vaikea nähdä mielessään niitä aikoja jotka hän oli poissa palvelijoiden, tuttavien ja lähiympäristön rauhoittvan silmälläpidon alaisuudesta. Äitiin nämä, jotenkin aukkoiset hahmotelmat tekivät saman vaikutuksen kuin mustasukkaisuudesta rakkausmelankoliaan sairastuneeseen, odottavaan jonka seinäkello ensin hidastuu ja sitten pysähtyy. Sisäisiin sydänverenvuotoihin tukahtuvaan odottajaan.
On täysin arvuuttelujen varaista missä hän oikeastaan nuo pitkät ajat vietti. Luultavaa kuitenkin, ettei ainakaan ulkomailla, jotka kuvaukset vaikuttavat suoran jostain taitavasta novellista henkilökohtaiseen elämään lainatuilta. Gogol lähtee matkoilleen ja palaa niiltä täysin odottamatta (mikkä tuska sille joka odottaa!). Hän ilmestyy paikkoihin kuin tyhjästä, ja katoaa varoittamatta. Nämä mielenkiintoisen ja kammottavat piirteet siis yhdistävät Gogolin salaperäiseen naiseen, joka on kylläkin jumalatar, mutta jumalatar joka on kietoutunut inhimilisiin intohimoihin, ja jonka suusta valuu ihmisveri.

21.3.2005

VENÄJÄ

niin Venäjä... minulle tuottaa aivan mahdotonta päänvaivaa tuo Venäjä, tuntematon, arvoituksellinen naapurimaa, niin toisenlainen, niin paljon intohimoisemmin eroottinen, niin paljon ehdottomammin ja hellemmin rakastava, niin paljon moraalittomammin murhaava, kuin mikään muu paikka maailmassa. Minkä takia Venäjällä minusta aina tuntuu että minulta salataan jotakin? Jokainen ihminen salaa minulta ulkopuoliselta jotakin sellaista mikä on kaikille yhteistä ja itsestään selvää. Dostojevski on kuvannut tämän kokemuksen yksityiskohtaisesti, kirkkaasti ja laajasti Idiootissa... ja sen perusteella on selvää että juuri minä olen idiootti... sekä kenties maailman viisi miljardia muuta jotka eivät tunne Venäjää, joilta suuri maa kätkee todelliset kasvonsa, joille yksikään Venäläinen ei kavalla kotimaataan... tietävätkö he edes mikä heidän kotimaansa on... tuntevatko he itseään?... osaisivatko he kavaltaa jo tahtoisivat?... joka tapauksessa yksikään heistä ei koko historian kulussa ole ollut riittävän suivaantunut tai katkeroitunut kotimaalleen että olisi yrittänyt sen salaisuuksien paljastamista ulkopuolisille. Niin, merkitsevä, paljon puhuva katse, siinä kaikki mitä saat heistä irti.

Mitä enemmän tutkii, sen enemmän hämmentyy. Miksi Vladimir Nabokov esimerkiksi sanoo Gogolin elämäkerrassaan, joka ei muuten olekaan niin kiinnostamaton kuin olen ehkä antanut ymmärtää, Pushkinia maailman historian suurimmaksi runoilijaksi!? Shakespearen ohella!? Ovatko nuo kumpikaan nyt mitään keskeisiä tekijöitä.... Monista yksityiskohdista herää kysymys, tunteeko Nabokov entisen kotimaansa huonosti, vai tunteeko hän sen todella hyvin. Mitä pidemmälle tätä kirjaa lukee, sen ilmatiiviimmäksi käy arvoitus. Ja venäläinen nainen, mikä se on? Millainen levottomuutta herättävä mysteeri? Tunteeko sitä kukaan? Tunteeko Nabokov sitä lainkaan - vai tunteeko hän sen liiankin hyvin? Kun katsomme tuon tulenaliikkuvan huilusävelnilkkaisen hauraan moskovattaren pikimustiin pelottavan syviin kimalteleviin silmiin, voimme olla ainakin varmoja siitä että tämä laji ei ole simpanssien jälkeläinen. Ja sitten kun menemme luonnontieteelliseen museoon, havaitsemme suuresta taulusta, joka kuvaa eläinlajien kehitystä toisistaan, että Venäjällä ihmisen ja apinan väliin vedetään ainoastaan varovainen katkoviiva, hämmennyksen, epäröinnin ja epätietoisuuden osoitukseksi.
Miksei kukaan koskaan kerro Venäjästä juuri niitä asioita jotka haluaisimme tietää?

OLEN TÄMÄN KUUN ELÄNYT

henkisessä ja fyysisessä poikkeustilassa. Joka aamu herätessäni saan, jos en voimaa, niin ainakin jonkinlaista selittävää tyydytystä, siitä ajatuksesta, että nyt on sotatila. Niin, rauhanaika, joskin verinen sellainen, oli mukavaa niin kauan kuin sitä kesti. Nyt elämässäni vallitsee aivan toisenlainen moraali ja kivunsietotaso, sekä paljon vähemmän tunteellisen hellämielinen katsanto. Tietysti en nytkään kohdista vaatimuksiani ja pyyteitäni toisiisin ihmisiin, muuta kuin kohtuullisessa, aivan naurettavassa määrin. Itselläni on kokonaan toinen laki. Tämä veltostunut keho ja mieli laitetaan nyt kerralla kuntoon. Päiväni koostuvat pelkästään erilaisista vaikeista ja raskaista henkisistä ja fyysistä harjoituksista, täydellisessä ravitsevassa yksinäisyydessä. Kysymys ei ole itsekidutuksesta vaan riemusta. Keveyden hankkimisen rajattomasta riemusta.

20.3.2005

LUEN ISAAC BABELIN

romaania Punainen ratsuväki, joka parin ensimmäisen luvun perusteella vaikuttaa hämmentävän hyvältä.

GORKI: Nämä tekstit ovat... mistä ihmeen korkeuksista teihin ovat laskeutuneet noin loistavat lahjat? Jos olisit tavallinen taiteilijamestari kehottaisin jatkamaan.... mutta sinä et ole mikään taiteilija... siksi nyt on kehotettava jättämään kirjallisuus toistaiseksi. Mene elämää oppimaan, kansan pariin, vaikka sotaan.

BABEL: (myöhemmin itsekseen) Päätäni silitettiin ja luvattiin sijaisen paikkaa, mikäli parantaisin tapani. Minä en parantanut. Mitä seurasi? Seurasi rintama, ratsuarmeija ja sotamiehen elämä, joka haisee tuoreelta vereltä ja ihmisen ulosteelta.

Niin, miehet toimivat samoin kuin naiset, yhtä rikollisen alhaisesti, kateellisena havaitessaan kanssaveljensä paljon itseään lahjakkaammaksi, rohkeammaksi, virheettömämmäksi. He pyrkivät isällisillä neuvoillaan tarkoituksellisesti tuhoamaan sen mikä on itsessään kaunista, hyvää, loistavaa, nerokasta, koska sellainen ei ole alistettavissa mihinkään alhaiseen viettelykseen tai hirmuvaltaan. Ja mikä tärkeintä, sellainen vaatimaton Fransiscus kiinnostaa vastakkaista sukupuolta sairaalloisesti, jos heidät päästetään tajuamaan millaista tämä ääretön intohimo on pohjimmiltaan. Siksi maailman historiassa aina intohimoisimmat ja virheettömimmät miehet ja naiset kastruoidaan (ei ollenkaan niin intohimoisten , mutta jättimäisillä heikkouksilla varustettujen kanssa) outoina lintuina, rajalöydöksinä. Ja ellei se auta, heidät teloitetaan, vaurioitetaan, vangitaan, minkä tahansa tekosyyn nojalla. Ellei se auta, heidät pyritään tunnistamaan, nämä lahjakkuudet, ja kaikin keinoin tuhoamaan jo lapsena, että eivät vain koskaan pääsisi mukaan rehelliseen kilpailuun. Nmä raa'at erittäin tarkasti kaikkia nykytieteen parhaita tuloksia hyväksikäyttäen suunnitellut kehtomurhat, auki viilletyt kurkut, naamioidaan koettelemuksiksi, ikäväksi jobinpostiksi, Jumalalliseksi ilmoitukseksi ja vahvistavaksi kalanmaksaöljyksi (jossa on mukana aina syanidia sen mukaan kuinka kenenkin silmistä hengen aurinko loistaa). Sitten järjestetään suurieleisesti missikisoja ja pubivisoja jäljelläolevien koiramaisten ja sikamaisten valkohampaisten ja messinkinaamaisten hamppareiden kesken.

BRUTAALISUUS

Ehkä sota onkin vain ihmisten sisällä äärettömäksi kasvaneen brutaalisuuden armollinen sovitus. Brutaalisuus ei ole tavoiteltu ominaisuus, koulutus ei tähtää siihen, mutta silti jos olemme rehellisiä, on sanottava, että maailmanhenki liikkuu kohti täydellistä brutaalisuutta. Brutaalisuus on ahtautta ja vaihtoehdottomuutta, täydellistä impotenssia soittimien äärellä. Ehkäpä kiinalaiset, tuo musiikkia vailla oleva miljardipäinen hirviö, kantaa sisällää vuosituhantisen epäinhimillistymisen makaaberia potentiaa, joka saa sovituksensa maailmanhistorian hillittömimmässä kosmisessa teurastusorgiassa.
tyttö peuhaa meren aaltopinkassa
mies tarkastelee olutta ja olevaa
nosturinkuljettaja tähystää vesivoimalan turbiinia
nainen kirjoittaa kirjaa talvesta
ja kuvittelee että se on tylyttämistä
poika rakentaa itselleen vankilan kävyistä
rantahiekkaan
keltaiseen sadettakkiin sonnustautunut vieras
kummittelee pusikossa
ruskettunut heittää vieheen varmana siitä
että se on pelkkää ajantappamista

KÄYMÄLÄ KAPPELIN ALLE

http://www.kuluttajavirasto.fi/user_nf/default.asp?site=34&tmf=6475&lmf=6481&id=15675&mode=readdoc 

TAIDE EI TUNNE SELLAISTA KÄSITETTÄ

kuin liiallinen kepeys, hilpeys, kevytmielisyys... kaikki riippuu sommittelusta. Liiallista raskautta saatta joskus olla hyvä kompensoida liiallisella keveydellä, ilmaa kevyemmillä ajatuksilla, löysääkin höllemmillä lauseilla. Pelkällä silmänvirkistämisellä. Niin kuin Thomas Mann joka asettaa kolme asteriskia erotamaan lyijyäkin jähmeämmän päiväpuurtamisen ja varjojentäyteisen velvollisuudentuntonsa hedelmät toisistaan. Mikään materiaali ei ole taiteelle kelvotonta, täytyy vain olla tekeillä riittävän suuri teos, ehkä planeetankokoinen aakkosjärjestyksessä oleva romuvarasto, tai pommitettujen kaupunkien raunioista kasattu hiihtokeskus, että täsmällinen paikka ja oikea hetki voidaan löytää.

NATHALIE SARRAUTE

kaikista maailman keskinkertaisista, lahjattomista ja surkeista kirjailijoista ylivoimaisesti keskinkertaisin, lahjattomin ja surkein, ylittää kyllä romaanissa Kultaiset hedelmät jopa omat odotusarvonsa. Se että tämä käsittämättömän masentava, turha, hajanainen ja huonosti ilmaistuja itsestään selviä latteuksia täynnä oleva sairaan mielen luoma tekstinivaska "Voitti vuoden 1964 kansain välisen kirjallisuuspalkinnon" kertoo kyllä paljon 1900-luvun jälkipuoliskosta. Kyllä syntyy surkeaa jälkeä kun depressiosta ja apatiasta yritetään ylimielisyydellä, konstailulla ja puolivillaisella hampaattomalla ironialla hallita maailmaa. Tämähän on melkein säälittävämpää kuin jonkun Maurice Blanchotin proosa. Mitenköhän monta lukijaa tällainen saisi blogina? Pinseri- sijoitus voisi olla jossain 900 tuolla puolen?

Sarrauten teksti muistuttaa hyvin pajon hänen ulkoista olemustaan (

http://www.french-ital.ucsb.edu/classes/images/Sarraute.JPG

http://images.encarta.msn.com/xrefmedia/sharemed/targets/images/pho/t628/T628907A.jpg)

Hrmafrodiitti. Kuin puusta veistetty äijä. Ei siis pehmentynyt sensuaaliseksi tullut Teiresias. Ei femiini mies, vaan kovettunut, jähmettynyt, puuksi tai nahkaksi sitkostunut hienosteleva tukkijätkä.

19.3.2005

ON OTETTAVA RENNOSTI

-
vaikka sillä tavalla ei erotukaan keihäänkärkenä
joukosta jossa tehdään työtä jännittämällä
pingottamalla henkiset voimat äärimmilleen

KALEVI SEILOSEN

esikoiskokoelma Tosiasioita minusta, onko tämä nyt vuodelta 1965, on joka tapauksessa paras ja lupaavin esikoiskokoelma jonka olen pitkään pitkään aikaan saanut käsiini.

KUN LEVY

on kuunneltu puhki voisi ajatella olevan aika erota.

USKO: YKSI ASIA

Taannoisen merkintäni kommenttipalstalla K. Ellilä sanoo: "Mutta toisaalta myös ihmisen totaaliseen pahuuteen uskominen vaatii uskoa."

Pahuuden toteamiseen juuri ei uskoa tarvita. Pahuus ja pahuuden työt ovat karkeudessaan objektiivisesti havaittavissa ja aina keskuudessamme. Saatame kyllä uskoa ne vahingoiksi, mikä voi olla suuri virhe. Hyvien töiden toteaminen on luonteeltaan ihan toisenlaista subjektiivista kritiikkiä ja sydämellä tuomarointia.

Voisin osoittaa sormella käsinkosketeltavan pahan ihmisen, joka vakavasti horjuttaa käsitystänne kuolemantuomion tarpeellisuudesta, jos vaivaudutte ottamaan selville (muutaman vuoden työllä) millainen tämä ihminen todella on. Totuus on että ette vaivautuisi lyömään vetoa, laittamaan henkeänne alttiiksi tämän ihmisen puolesta koetellaksenne hänet. Ei tarvita uskoa hänen pahuuteensa vaan päin vastoi kykenemättömyyttä uskoa hänen hyvyyteensä.

Ei ole olemassa mitään hetkellistä tai paikallista hyvyyttä.
Pahan logiikkaa on tehdä hyvää ja ansaita luottamusta niin pitkään kuin vain mahdollista että tarjoutuisi vihdoin riittävän edullinen tilaisuus ryöstöön ja saaliin kanssa nopeaan pakenemiseen.

On helppo ymmärtää, että jos rikos on perustunut väärienvalojen vannomiseen ja taitavaan valehteluun, tällaisessa tapauksessa, on tärkeää voida muistuttaa kyseiselle petoksentekijälle ihmisen kuolevaisuudesta kuolemanrangaistuksen muodossa. Näin toimivat kaikki rikollisjärjestöt, joissa siis jo valmiiksi tiedetään, että ollaan tekemisissä paatuneiden rikollisten kanssa. Ja näin toimii ihmiskunta, rikollisorganisaatioista vanhin, pahamaineisin ja likaisin.

LUKIJAMÄÄRÄT

Kirjallisuushistorian mukaan jonkin tekstin lukijoiden määrällä ei ole juuri minkäänlaista merkitystä siihen nähden mikä on lukijoiden "laatu". Kirjallisuushistoria laskee vain kerrannaisvaikutuslukijat, eli sellaiset joiden oman työnsä henkeen (ei materiaalisiin asioihin kuten sisältöön tai muotoon tai rakenteeseen jne.) heidän lukemisillaan on ratkaiseva merkitys. Näillä välittäjäaineksilla sitten taas on omat kerranttaislukijansa eli vahvistinreseptorinsa. Maailmanhistoriassa on hyvin riittänyt että joku Strindberg parin muun kanssa on lukenut Nietzscheä aikanaan, tai joku Rikosta ja Rangaistusta aloitteleva Dostojevski Baudelairen käännöstä Poen dekkareista. Muinaisuudessa kun kaikki tekstit olivat käsinkopioituja ja tyhjä paperi tai pergamentti kallista arvotavaraa, oli kerrannaisvaikutuslukijoiden määrä vakuuttavalla tekstillä silti aina vähintään riittävä.

TAITAVALTA IRONIKOLTA

ei koskaan puutu eläytymiskykyä, henkevyyttä, kykyä pateettisuuteen eikä ainakaan terävä-älyisyyttä. Taitava ironikko voi hetkellisesti omaksua hengen kuin hengen, ja luoda mahdollismman uskottavan tuotoksen valitussa hengessä. Ero vilpittömään on se, että ideaali-ironikkomme ei oikeasti ja kestävästi kykene uskomaan sattumalta omaksumaansa henkeen. Toinen ero on se, että ironikon intentio ei ole valehdella, vaan osoittaa kohde epäilyttäväksi, tai pelkkä huvittelun ja itsekorostuksen tarve. Ironikon teoksen perässä on aina ylimielinen signeeraaus: "Höpöhöpö".

Ironikko ei erota Einsteinistä tai Dostojevskista mikään muu kuin todella suurten, ehdotonta uskoa vaativien, luovien hyppyjen puuttuminen. Ironikon teksti, päin vastoin kuin profeettojen, sen sijaan on pintatasolla aivan täynnä "suurta luovuutta" ja pieniä hyppyjä. Kun profeetoilla aina on murskavat intohimot ja pienet heikkoudet, mallinta ironikko samaa dynamiikkaa pienillä intohimoilla ja murskaavilla heikkouksilla.
Taitavan ironikon teksti on aina levottomuutta herättävää, pelottavaa ja toimintaa lamauttavaa. Siihen sisältyy samalla kertaa uhkaus ja varoitus: "Varokaa! Jos minä pystyn tähän, siihen pystyy joku toinenkin, ja se toinen ei ehkä paljasta itseään niin kuin minä!"

Niin, nerokasta, ilmiömäistä, henkevää, satanallista valehtelijaa, väärentäjää, petoksentekijää ei erota ironikosta mikään muu kuin se, että hänen tekstinsä perässä ei signeerausta "Höpöhöpö". Häntä ei myöskään erota Dostojevskista mikään muu kuin tuo sanottu, erikoinen, vuosituhantisnerojen rohkeus hypätä yliluonnollisen pitkiä lentotaipaleita. Sekä ideaali-ironikko, että itse valheen henki, Pythia ja Beelzabub, ovat satatuhatta kertaa älykkäämpiä, nopealiikkeisempiä, viehättävämpiä ja viisaampia kuin suurin osa vilpittömistä, raskasoutuisista ja hyvää uskovista ihmisistä.

Se on sanottava että ideaali-ironikomme rajattomassa älyssään ei milloinkaan käy Pyhän hengen kimppuun. Valehtelija ja väärentäjä sen sijaan tahtoo pilkata ja avoimesti ironisoida vilpittömiä Pyhän hengen etsijöitä.

SUKUPUUTTOON ANTAUTUMISTA

lievempää historian ja muistin tyhjäksitekemistä ovat patsaiden kaatamiset, kirjastojen polttelu, kaupunkien pommitukset ja itsensä lukutaidottomaksi ja sokeaksi opiskelu.
Sukupuuttoon antautuminen siis, se ettei hanki siipiä silloin kun on lentämisen aika, on vakavin rikos muistia eli tulevaisuutta vastaan. Viimeisen jättiläiskilpikonnan mukana menetämme elävän muistomerkin siitä psykologiasta jonka juuri ja juuri vuosimiljardien eilen vältimme kääntymällä ajoissa ihmiseen kohottavalle polulle. Pyyhin hikeä otsalta.

OLIN LOSTARIJATKOILLA

etelärannassa. Isäntä, jolla oli ikää ehkä noin 25 asuu lukaalissa josta avautuu meripanoraama helsingin edustalla. Seinällä roikkui opiskelijataidetta, jonka arvosta isäntä ei ollut epätietoinen, mutta luettelo uusista, uuteen kolmekertaa suurempaan asuntoon suunniteilluista taidehankinnoista oli vakuuttava. Esimerkiksi koko suuri olohuoneen lattia kuulema tulee lasista jonka alle tilataan nuorilta taiteilijoilta kolme suurta työtä.
Vakuutusallala toimiva, asialisen tuntuinen isäntä ei ole kuulemma perinyt, vaan itse hankkinut omaisuutensa. Rohkaiseva todiste jostakin mikä on vähemmän todenäköistä. Toivottavasti tällaiset nuoret vauraat taiteensuosijat eivät kyynisty ja menetä kiinnostustaan vaan jaksavat intohimoisesti uskoa taiteen henkisiin arvoihin, jotka ovat ainoita maksavan maallikon silmissä kiinnostavia arvoja, etsiä ja etsiä. Uuden arvotaiteen löytäminen sijoituksmielessä (että arvo on tulevaisuudessa kasvava) on varmasti mitä hankalinta.

Lostarissa joku rokkarinnäköinen tosi komea vaalea, vähän tyhjäkatseinen mutta jollakin tapaa kiinnostavan oloinen ehkä vähän itseäni nuorempi tyyppi tuli kysymään voinko opettaa häntä kithairan näppäilyssä. Sanoin että sinusta ei tule soittajaa tähän maailmaan jos minä opetan. Ei haittaa, vastasi, antoi numeronsa ja otti omani. Tyttövillaa oli ahnas lähtemään silittämään, mutta maintsi asuvansa "keskellä Helsinkiä" talviasuttavassa siirtolapuutarhamökissä neljän mustan kissan kanssa. Työssä sanoi, tehtaassa.

VIRHEETTÖMÄNÄ MAAILMAAN

syntyminen olisi varmasti kaikista musertavin rangaistus, kun olisi pakko hyväksyä se kirous, että ihmisten epäoikeudenmukaisuus perustuu aina heidän pahaan tahtoonsa eikä esimerkiksi siihen että itsessä olisi todellista syytä.
Psykologia olisi tässä tapauksessa turhien ja kuviteltujen syiden keksimistä vaivoihin, jotka johtuvat ihmisten häikäilemättömästä pahuudesta. Syiden puuttuminen olisi kohtalokasta joko psykologialle tai potilaalle (Kirottu! Kirottu! Kirottu!).
Unohtakaamme tällä haavaa haave Kirkkojärven virkistävistä aalloista
Unohtakaamme brittien hullut lehmät
Unohtakaamme siksi myös peilikuvat, vaikka Leibniz käyttää juuri tätä metaforaa
Unohtakaamme kuitenkin toviksi kansantaloustieteelliset spekulaatiot
Unohtakaamme myös se, mitä "poikkeus vahvistaa säännön"
oikeasti tarkoitta
Unohtakaamme kirkot, niihin ei enää tulla.
Unohtakaamme sen vuoksi riitaisuudet ja epäluottamus
Unohtakaamme sodat ja rauhat, nälät ja taudit, riidat ja rakkaudet
Unohtakaamme tällä kertaa haaveet teorian ja käytännön yhdistämisestä
Unohtakaamme Nato ja keskitytään vaan kansalaisten hyvinvointiin
Unohtakaamme röyhkeys ja olkaamme kiitollisia saamastamme
Unohtakaamme siksi Nobelin palkinnot ja jatkakaamme menestyksekästä politiikkaa
Unohtakaamme juttu armeliaasti koska se on kuitenkin kohta taas edessämme
Unohtakaamme nyt räjähteet sillä me uskomme tähän taloon
Unohtakaamme historia koska se toistaa liikaakin itseään
Unohtakaamme nyt, mistä intuitiot tulevat
Unohtakaamme koko trolli
Unohtakaamme hetkeksi ajankohtaiset ongelmat ja tutkikaamme ainutlaatuisia kohtaloita
Unohtakaamme hetkeksi mielikuvitus ja katsokaamme tarinaa niin kuin se on

ROKOTTEEN KEKSIMINEN

Samalla tavalla kuin keho vähitellen luo kemiallisia vasta-aineita altistuessaan biologiselle taudinaiheuttajalle, luo se älyllisiä vasta-aineita altistuessaan henkiselle taudinaiheuttajalle.
Vieraille, yllättäville, tuhoisille henkisille vaikutteille jotka näyttävät joltakin mitä eivät todellisuudessa ole, on keksittävissä auttava rokote: asioiden todellisen laidan ymmärtäminen, näkeminen.
Paljon vakavampi uhka ovat vieraat, yllättävät, tuhoisat henkiset vaikutteet, jotka näyttävät juuri siltä mitä myös todellisuudessa ovat. Tällaisien asioiden edessä vasta äly tuntee todellista riittämättömyyttä.

Tunnettuja antidostojevskilaisia, eli dramaattista kohtaamista, näkemistä, tajuamista, ymmärtämistä ehkäiseviä, strategoita ovat karkoitus, ulkonaliikkumiskielto ja totaalikieltäytyminen.

Katkotus tarkoittaa kiusallisten asioiden karkottamista mielestä toitopakonomaisesti aina uudelleen ja uudelleen kun ne hiipivät Siperiasta talviset 10000 kilometria, entistä vallankumouksellisempina, kohmettuneimpina, amputoituina ja lepraisina takaisin korvamme juurelle.

Ulkonaliikkumiskielto tarkoittaa asioiden peittelyä ja julkisen käsittelyn välttelyä, mutta ei niiden mielestä karkoittamista. Tämän strategian mukaan mysteerisistä, syvään primaariin viettiin kohdistuvista kiusallisista taudeista, kuten ylensyömisestä, alkoholismista, onaniasta, irstailusta, huumeriippuvuudesta, murhanhimosta, sodomiasta, homoseksuaalisuudesta, pedofiliasta, yritetään päästä kyllästymällä. Asioita toistetaan sadistisesti ja pakonomaisesti siinä toivossa, että kyllästyminen ja turtumus päästää pahasta. Saman strategian toinen purkautumistie on pelastavien ja tautia helpottavien ihmissuhteiden luominen, eli niin sanottu läheisriipuvaisuus.

Totalikieltäytyminen on siten joko täydellistä periksianatamista tappavalle taudille. Tai lain säätämistä, tabun, joka jyrkästi ja väkivaltaisesti kieltää taudin tartutusmekanismit, kiroten ja kuolemanrangaistukseen tuomiten ne jotka ovat tartunnan saaneet.

VOITTEKO KUVITELLA

Vasta eilinen, Truffautin Mies joka rakasti naisia, sai minut vakuutuneeksi että ranskalaisen uuden aallon kärkihahmon hehkuttaminen ei ole turhaa. Antakaa anteeksi tietämättömälle pololle, jolle ei ole suotu mahdollisuutta elää kaiken aikaa elokuvien maailmassa. Tämä elokuva on ihmeellinen!
Samaa voi sanoa eilen lukemastani Flaubertin Pyhän Julianus Vieraanvaraisen legendasta, joka on tuore ja omaperäinen teksti aikanaan vaille ymmärrystä jääneeltä poeettiselta ensyklopedistilta.

KIELI KESKELLÄ SUUTA

Naisella ei ulkonäkö, liike, ilmeet, eleet, jalan henkistyminen, joka on yhtä sielun kanssa, aina merkitse kaikkea. Myös sisäisillä ja näkymättömillä arvoilla on merkitystä. Kerran esimerkiksi lankesin naiseen pelkästään sen takia että ensitapaamisellamme, ensimmäisen tilaisuuden tulen, tämä tunki kielensä, joka oli suippu ja lievästi sanottuna jännittävän pituinen, kurkuuni.

RASISMIN VÄRISUORA

Hitlerin kaltaiselle kiihkottomalle ja kylmän rationaalisesti laskevalle kansankiihottajalle ei voi kuvitella onnellisempaa siunausta kuin juutalaisen kansan olemassa ja käsillä olo. Rasismi on tehokas reaalipolitiikan väline, koska rasistiset väittämät perustetaan aina kokonaan objektiivisesti havaittaviin asioihin. Jo Tacituksen Germaniasta Hitler tietää että mitään arialaista rotua ei yksikäsitteisesti voi määritellä, siksi hän määrittelee sen negatiivisesti juutalaisen, erittäin selvästi määrittyvän rodun avulla. Näin hän "juutalaiskysymyksen" avulla yhdistää saksan kansan, kuin pokeripelaaja joka onnekkaassa vaihdossa täydellistää värisuoran. Ainoa täysin varmalta näyttävä asia on se, että Hitlerillä ei ole mitän henkilökohtaista mielipidettä juutalaisen rudun huonommuudesta enempää kuin paremmuudesta. Hitler on vain ääretöömän paljon Stalinia parempi psykologi etsiessään yhdistämiseen tarvittavan syntipukin ikään kuin oman kansansa ulkopuolelata ja vielä niin, että jokainen upseeri ja sotilas pystyy erottamaan ilman oikeudenkäyntiä syyllisen (juutalaisen) syyttömästä (ei-juutalaisesta Saksan kansalaisesta). Ajatelkaa nyt oman kansansa murhaaja-Stalinia tivaamassa neuvonantajiltaan: "onko Osip Mandelsam nero vai ei...", koska mitään objektiivisia todisteita Mandelstamin neroudesta ei voitu esittää, ja Stalin tajusi että Mandelstamin todellakin juuri siksi täytyy olla nero, hänet teloitettiin. Stalinin syntipukki olivat nerokkaat ihmiset, koska heitä oli paljon saatavilla neuvostoliiton alkuaikoina. Hitlerin syntipukki olivat juutalaiset. Ensimmäinen pelasi korttinsa huonosti, jälkimmäinen taitavasti. Ensimmäisen valtakunnan ajoi tuhoon oma kansa, jälkimmäisen tuhosivat liittoutuneet viholliset. Kummallakaan diktaattoriksi ja kiihkoilijaksi naamioituneella reaalipoliitikolla ei ollut mitään henkilökohtaista kaunaa tai pahoja tunteita likvidoimiaan ihmisiä kohtaan, jotka olivat pelkkiä ideologisen näytelmän, ja viimekädessä ulkopolitiikan, täsmälleen sanottuna ulkopoliittisen taloudellisen ja sotilaallisen kilpavarustelun, uhreja. Siksi demokraateiksi ja tasapainoisiksi naamioituvia on syytä epäillä eniten.

PARAS JA HARVINAISIN KIRJALLISUUS

on selaista että sitä ei koskaan saa halvalla, sen saa ilmaiseksi. Kyläkirjaston tädit olivat taas keränneet halpoja poistokirjoja notkuvan pöydän viereen iilmaiseksi jaettavien kirjojen laatikon, johon oli koottu kaikki ne teokset joita olen vuosikaudet yrittänyt metsästää.

18.3.2005

VÄÄRENNÖS?

Taitavan väärentäjän levottomuutta herättävä työnäyte, kas tässä. Viittaan siihen mitä aiemmin puhuin ready-made-ironiasta.

LISÄÄ MAKUA LATTEEN

-
kerään kivisiä sammakoita
ei saa olla mitään inhimillistettyä
inhoan puisia siilejä
rakastan fossiileja
joitain kivoja tauluja joissa on
metsää ja järvi
on yksi kaunis paikka jonka
haluaisin omistaa kokonaan
ostin Da Vinci koodin kärrystä
ettei tarvitse seurustella
sairaalassa ei huvita
seurustella
jos tulee edunvalvontaan liittyvää
minuun voi ottaa yhteyttä

USKO

on käytännössä uskoa siihen pisaraan hyvää jonka kuvittelee jokaiselle annetun ja jokaisessa ihmisessä saavan ominaisen ilmaisumuotonsa, jos sille antaa mahdollisuuden. Usko horjuu, kun toistuvasti tapaamme ihmisiä, joista ei ylivoimaisin ponnistuksin, eikä minkään mittakaavan etsinnöillä, löydy tuota pisaraa.
On todettava, toisin kuin ehkä alkukristityt olisivat rohjenneet todeta, että on radikaalisti kahta eri lajia ihmisiä: niitä joissa on edes pisara hyvää ja niitä joissa ei missään tapauksessa ole yhtään mitään muuta kuin kuoleman ja tyhjyyden siemeniä.

17.3.2005

TUOMIOPÄIVÄN KITISEVÄ KAUKAISUUS

Huomio huomaattehan että olen täydentänyt edellistä merkintää olennaisilta osin. Puolustukseksi sanottakoon että en sentään heittäydy tuomiopäivän profeetaksi. Heidän tehtävänsä keveyttä ja kiitollisuutta, heidän toiveidensa tai uhkakuviensa vilkasta draamaa ei voi olla kadehtimatta. Aivan arkiset kuvat ja muistumat päivän lehdestä saavat maailman äkkilopun näyttämään romanttiselta ja ylevältä. Pelkäänpä että tuomiopäivä on tarkoituksella siirretty riittävän kauas, käärmeentäyteisten trooppisten otsonisoiden tuolle puolen, että kukaan ei siitä ajatuksesta etsisi voimaa ja jaksamista itsepetokselleen.

MIHIN USKOA TARVITAAN?

Viimevuosisadan ja varsinkin tämän hetken tieteellinen positivismi, yksilökeskeisyys, tulos- ja taloustotalitarismi voidaan nähdä kaikkien maailmanuskontojen vastakohtana ja yrityksenä päästä irti kaikesta uskomisentarpeesta. Kaikki aktit halutaan nähdä diskreetteinä projekteina ja hallittuina sijoituksina, joissa on numeroin määritelty riski. Luottamus ihmiseen on hetkellistä, olemassaolonoikeutus maailmassa arvioidaan joka sekunti uudelleen tulos tai ulos periaatteella. Tiedetään, että tällaisen ajattelutavan aiheuttama yleisinhimillinen tuho on mittaamatonta, ja juuri siksi että se on mittaamatonta, sitä voidaan perustellusti, tämän helvetin oman logiikan mukaisesti, pitkittää ja jatkaa.

Uskoa ei tarvita niiden tosiasioiden toteamiseen, jotka ovat objektiivisesti havaittavia ja todistettavasti olemassa. Eräs asia joka ei kuulu edellä mainittuun ryhmään on yksittäisen, läsnä olevan henkilön, aikalaisen, hyvyys. Henkilön hyvyyttä ja vilpittömyyttä voidaan testata, koetella ja epäillä loputtomasti, eikä kuitenkaan koskaan saada varmuutta muusta kuin enintään siitä että mitään hyvyyttä ei ole olemassakaan. Äärettömien koettelemusten kestäminen ei mitenkään takaa henkilön hyvyyttä. Mutta turhat koettelemukset, verisesti hävityt taistelut, kyllä rappeuttavat ja verottavat hyvää tahatoa.

Jokainen uskonto yrittää löytää ihanteellisen ihmisen, hyvän ihmisen piirrelistan omalla ominaisella tavallaan. Esimerkiksi sopiva, jos sellainen voidaan tarjolla olevista aikalaisista löytää, kohotetaan jumalaksi (usein kuitenkin turvallisesti kuoleman jälkeen jolloin kyseinen henkilö ei ole tekemässä institutiota naurunalaiseksi huonoilla levytyksillä tai pedofiiliskandaaleilla). Uskonnot ovat aina maallisia, eikä niistä yksikään kokonaisuutena ja oppijärjestelmänä kelpaa nykyään muuksi kuin ajanvietteeksi ja halvaksi viihteeksi, johon sellaisella jolla itsellään on jotain vakavaa tekemistä, ei voi olla aikaa. Vaikka aikalaisen, yksittäisen henkilön vilpittömyyteen ja hyvyyteen ei nykyään, niin kuin ei leimallista kyllä stalinistisessa Neuvostoliitossakaan, uskota millään, on ihmisen hyvyys yleensä kuitenkin objektiivinen tosiasia.

Lukemattomat historialliset teot ja käsin kosketeltavat teokset (joita ei ole onnistuttu väärentämään tai tuhoamaan, vaikka historian tuhoamisen tendenssi ehdottomasti olisi markkinaliberalismin käytäntöjen mukaista) osoittavat sen ainoaksi varmaksi asiaksi maailmassa. Pahuuden teot eivät samalla tavalla säily vaan unohtuvat, ja siksi joskus kultakaudella tuntuu etteivät ne ole edes totta.

Ihmisen hyvyyttä ei tarvita siihen, että tahdottomat ja vastustuskyvyttömät markkinaliberaalit kuluttajalihat kilpailevat ja rötöstelevät keskenään, pilaavat planeettaa sillä että tuholaisten saastaista syntymää ei mitenkään ole kyetty ehkäisemään. Vastustuskykyä tarvitaan juuri niiden äärettömien rikkauksien ja lahjuksien vastustamiseen, jotka ovat periksiantamisen palkkio, silloin kun helvetin hehku on ainoaa valoa. Siis palkkio mistä? Palkkio siitä, että hyväksyt Freddy Krueger-kasvoisen markkinaliberaalin hengen karrellepalaneen puolimetrisen priapossauvan perseeseesi. Joka ilta? Joka ilta. Ja sitä että avaat myös lapsesi haarovälin sille. Joka ilta? Joka ilta. Ja katselet sitä naama peruslukemilla laatuaikaa teeskennellen. Se on markkinaliberalismin henki, nääs! Pikku juttu siitä että saa tuhlata ja sikailla, vai mitä?

Että viimeksi sanottua ei vaan tulkittaisi runollisiksi kielikuviksi painotan että maailmassa on todellakin paljon, hyvin paljon ihmisiä, joille viimeksi sanottu on pelkkä "pikku juttu". Nämä ihmiset eivät välttämättä tule varsinaisten länsimaisten kulutusyhteiskuntien sisältä, vaan maista joissa vastustuskykyä ja rokotetta kapitalistisen hengelle "meidän syleilymme on totisesti lepratautisen syleily" ei ole kehitelty vuosisatoja. Sellaiset kulttuurit, joiden väestömäärä on moninkertainen länsieuroopan ja amerikan väestömäärään, sairastuvat kerralla ja kokonaan. Niissä markkina liberalismin henki omaksutaan varjoineen päivineen jonkinlaisena oljenkortena, ennen kuin sen täydellistä tappavuutta ehditään edes ajatella. Suljettu yhteiskunta tulee tässä vietrin takaisiniskuvaiheessa todella kansanterveydellisesti kalliiksi. En kuitenkaan ole varma pilataanko siinä varsinaisesti esimerkiksi aasialainen "rotu". Päin vastoin luulen, että heimojen brutaalisuus ja suljettujen valtioiden mädänlöyhkä vasta puhkeaa kukkaan kunnon "kaikkia helvetin kuvajaisia" hillittömäämmässä kapitalismiorgiassa.

Mutta mutta... ihmisen hyvyyttä, ja vain sitä, tarvitaan silloin kun tehdään yhdessä jotakin merkittävää, rohkeaa, luottamusta vaativaa, taitoa vaativaa, pitkänjänteisyyttä vaativaa, uhrauksia vaativaa ja toisten ihmisten vikojen ja puutteiden täydellistä ymmärtämistä ja hyväksymistä vaativaa. Mitä? No Jerusalemia, tai renesanssia, tietysti. Jotakin minkä viisaat ja järkevät ymmärtävät arvokkaaksi, mutta minkä olemassaoloon useimmat eivät silti kykene uskomaan, vaikka saapastelevat sisällä pyhän hengen muovaamassa palatsissa (viimeksi ihminen uskoo omia silmiään). Sellainen olemassaolo on puhtaasti uskon asia. Ja uskovat ihmiset ovat ainoat mielenkiintoiset ja arvokkaat ihmiset. Kun ovat kerran huolellisesti (itsensä) tutkineet, he eivät anna jatkuvan epäilyksen kalvaa sitä mikä on kiistatonta ja varmaa.

Lainaus T.S. Eliot

16.3.2005

MITÄHÄN JOS IHMINEN EI KILVOITTELISIKAAN LUONTEEN RUMUUDESSA

Jotkut seniilit spekuloivat sillä aiheuttiko USA WTC tuhon itse itselleen. Voin kertoa vastauksen: ei aiheuttanut, sen tekivät terroristit. Vaikka asia on ilmiselvä, logiikka on niin viettelevä että se kiihottaa joitakuita uskomaan järjenvastaisuuteen. Sillä useimmat ihmiset toimivat juuri niin: aiheuttavat itselleen suurta vahinkoa oikeuttaakseen ajattelemattomuudet ja moraalittomuudet jotka tulevat olemaan - tämän he aavistavat jo ensimmäisen vuoden opiskelijoina- välttämättömiä kilpailukyvyn ja nautintotalouden turvaamiseksi. Harvat toimivat niin kuin USA ja järjestävät ulkopuolisen ammattilaisen pahoinpitelemään itsensä, oikeuttaakseen koko "meidän ajaksemme" kaunan taloudellisia kilpailijoita kohtaan.

Mitähän tapahtuisi jos ihmiskäsityksemme olisi materialistisen sijaan esteettinen? Talous- ja tulostotalitarismista siirryttäisiin miellyttävyys ja inspiroivuus totalitarismiin. Tuloksen tekemistä vastaisi vaikutuksen tekeminen. Rakastettavuus olisi sama kuin korvaamattomuus. Älykkyys, hienotunteisuus ja kauneus korvaisivat tavoiteltavina ominaisuuksina nykyiset tavoitearvot: ahneuden, ilkeyden, häikäilemättömyyden, psykopatian ja äärettömän rumuuden.

PÄIHDEVALISTUSTA

Motely Cruen kirja Törkytehdas, varsinkin Nikki Sixxin kelat, auttaa ymmärtämään päihteiden ja huumeiden käyttöä. "Minun juttu eivät ole naiset vaan heroiini" tunnustaa Sixx ja varmaan myös rehellisesti.
Eli tarkkaan ottaen (ainakin miehissä) on kaksi hengenlaatua: ne joiden juttu ovat naiset ja ne joiden juttu on heroiini. Myös lievempi dynamiikka asettuu tähän symmetriaan siististi.
Itse kuulun moniongelmaisiin jotka ovat koukussa naisiin. Meitä varten ei ole kalliita vieroitushoitoja eikä lääkehoitoja. Kela ei auta meitä mitenkään. Tallinnassa me tulemme ryöstetyksi, etelävenäjällä hakatuksi, Kuubassa kidutetuksi. Yhteiskunnan näkökulmasta ja brändättyjen narkkareiden näkökulmasta olemme lainsuojattomia, kolmannen luokan kansalaisia. Meidän tilanne on huomattavasti heikompi kuin yleipeiden ja viisaiden nistien.

Siksi ymmärrän kovin hyvin niitä jotka harkinnan ja valistuksen tietä päätyvät päihteiden ja kovien huumeiden pariin. Ja melkein kadehdin heitä, oma pääni kun kestää tuskin kaljatuoppia, enkä ylipäätään alkoholista saa juuri iloa jos ei seura ole stimuloivaa. Heidän, nistien, noiden sunnuntailapsien, ongelmassa, ratkaisuussa, rakastetussa, on yksi muuttuja vähemmän: se on kokonaan heidän vallassaan, sitä saa kauppiaalta, eikä tarvitse koko ajan vedota epävarmaan jumalaan että se loisi sen, hänet, aineen, rakastetun.

REHELLISYYS

Olen huomannut että pienikin epärehellisyys, aivan mitättömissä ja täysin toisarvoisissa käytännöllisissä asioissa harjoitettu, tietoinen tai tiedostamaton vilppi, rappeuttaa kohtuuttomasti henkeä. Sen jonka tavoitteena on saavuttaa henkisiä kykyjä on edullisinta ja vaivattominta pysyttäytyä täydellisessä rehellisyydessä. Tällainen maksiimi tietysti sulkee pois asemat, joissa rehellisyys ei yksinkertraisesti ole mahdollista. Mutta mahdollistaa kuitenkin hyvin paljon, lähes äärettömän paljon, sillä ehdolla että rehellisyysaddikti henkilö valmis ja ennen muuta kykenevä venyttämään rehellisyytensä äärimmilleen, alueelle jossa se sattuu. Lukiessaan Rousseaun muistelmia joutuu vakavasti pohtimaan voiko syvä taiteellinen rehellisyys näyttää pinnallisesti jopa epärehellisyydeltä ja valheelta. Samoin on syytä miettiä miten usein pedanttisuus ja säntillisyys ovat epärehellisyyden tunnuspiirteitä.

Hyvin joka tapauksessa tiedetään että armoton rehellisyys ei ole luonnollista vaan luonnonvastaista toimintaa. Kissa vaaniessaan piilosta pikkulintuja ei ilmaise alkuunkaan rehellisesti olinpaikkaansa. Rehellisyys veisi siltä aterian. Sadelaisen filosofian mukaisesti voisi oikeastaan kiteyttää, että luonnossa vallitsee karkea epärehellisyys ja röyhkeä valhe. Luonnossa mikään ei ole totta.
Sadelaisille pornopedagogeille "luonto on julmuuden, itsekkään hekuman, kaaoksen ja piittaamattomuuden sotaisa tyyssija, jonka viestejä ihmisen on opittava kuuntelemaan ja myötäilemään." >>
Jos Sade itse kirjailijana ja mitä herkkätuntoisimpana hengenmiehenä ottaisi tällaisen opin vakavasti, oppisi kuuntelemaan ja myötäilemään noita luonnon viestejä, hän ei voisi kirjoittaa mitään niin kestävää, hienoa ja täydellisesti taiteellista kuin hänen hämmentävät tekstinsä. On otettava huomioon tämä paradoksi. Inhimillinen kulttuuri, mikäli perustuu luottamukseen, jaollisuuteen, klassisuuden ja objektiivisuuden ihanteelle, on synkkä salaliitto luontoa vastaan.

RESIGNOIVAN TOTTUMUKSEN RIKKOMINEN

Vaikka itse elänkin jonkinlaista taantumisen ja resignaation kautta, on silti mukava havaita että monien blogikirjoittajien, uusien ja vanhojen, sellaistenkin joita ei itse aktiivisesti seuraa, saattaa havaita kehittyvän ja avautuvan. Muodonmuutos, se että aluksi ihan objektiivisesti epäkiinnostavalta vaikuttavasta blogista saattaa kehkeytyä kiinnostava, on jollain tavalla armollinen ajatus.
On helppo ajatella idealistisesti että ihmiset eivät ole kategorisoitavissa tai määriteltävissä. Usein kuitenkin huomaa soveltavansa tätä idealismia etupäässä romanttisiin kuvitelmiin omasta itsestä, kun taas toisia ihmisiä luokittelee ja käsittelee aivan yhtä kyynisen ylimielisesti, huolimattomasti ja välinpitämättömästi kuin aina ennenkin. Kaikki ilmiöt jotka horjuttavat tätä kutistavaa ja resignoivaa tottumusta ovat vapauttavia ilmiöitä.
"Bloggareita on siis nyt 7,8 miljoonaa, ja blogien määrä on kaksinkertaistunut lokakuusta 2004. Nyt Blogoslavian asukasmäärä tuplaantuu joka viides kuukausi - kyse ei siis ole todellakaan kuukkeleista vaan kaneista!" >>

15.3.2005

PSYKOANALYYTIKON TUOLISSA

Eilen illalla matkasin tyhjyyttään kolisevassa kolmosen ratikassa Tehtaankadulle kuunnellen kahden lapinmurretta sorisevan kirkasta lekasta naukkaavan nuoren spurgun keskustelua. Heidän hitaan karkeassa seniilinkorinassaan ja varsinkin seniilinkatseessaan oli jotain ainutlaatuisen tyhjää ja kylmäävää. Seniili on markkinaliberaalin menestyjän makaaberi varjokuva.

Astuin ulos ratikasta Eiran sairaalan eteen kadulle toljottamaan. Koska Timo ei ollut vielä tullut nousin vastakkaissuuntaiseen tyhjään kolmoseen. Joku koriseva halluja sättivä seniili jäi lähtiessään kainalokeppeineen oven väliin. Ajattelin että tässä kaupunginosassa, suomen kalliimpien asuntojen keskiössä on varmaan joku sosiaalihuoltolaitos tai yömaja. Ajatus miellytti: tuoda seuraus syy-yhteyteen.

Matkasin yhden pysäkinvälin ja nousin Kom-teatterin baariin huomatakseni istuvani vastapäätä Maija Vilkkumaata, Ellen Joikikunnasta, iloisia näyttelijättäriä ja muuta seurapiirikermaa. Jokin maksettu yksityistilaisuus oli kai päättynyt ja kadun hamppareilta ei voitu pidempää evätä pääsyä ravintolaan. Tunsin itseni näiden pronssiruskeiden vapaata normaalia elämää viettävien heerosten rinnalla kolmannen luokan kansalaiseksi ja tyhjensin kaljalasini nopeasti.

Kadulla kohtasin Timon. Lopun iltaa vaihtelin asentoa Timon psykoanalyytikon tuolissa (Arne Jacobsenin pikkutuoli, mahdottoman mukava istua). Selitin edesmenyttä parisuhdettani, ja suhdettani naisiin yleisemminkin. Timo osoitti psykoanalyytikkona huomattavaa kykyä ja minusta tuntui että pääsimme kiinni joihinkin tärkeisiin kohtiin joita en ole aikaisemmin osannut ajatella.

Tänään Timo soitti resitoidakseen ortodoksiseen kirkkolaulutyyliin Maurice Blanchotin jotain tekstiä. Se kuulosti oikein hyvältä.

NIHILOINNIN AALTO

on taasen vienyt Käännöksiä -blogin sisällön mennessään. Totuudellinen teos, päivällinen näkemys kokonaistuotannosta.

SUOMI, KESKIAIKAINEN TALOUS- JA TULOSTOTALITARISMI

Pieni ja mitätön, kaikissa asioissa ja ajatuksissa epäitsenäinen valtio nimeltä Suomi ei ole enää pitkiin aikoihin kuulunut varsinaisten sivistysmaiden joukkoon, ja voi hyvin olla ettei yksikään maailman maa ole (minä en totisesti elättele illuusioita mistään Italian tai Ranskan fasistisen kolkkojen tyhjien ja elämättömien katujen autiudesta tai Amerikkalaisten yliopistojen professorintuoleissa jatkuvasti asentoaan korjaavien piilopragmaatikkojen sujuvista lörinöistä). Meillä on täällä harvalukuisissa päissä paljon ajattelua ja päänvaivaa, mutta kokoajan ja kaikessa väärä, valheellinen ja päin helvettiä menevä henki. Suomi kuuluu niiden maiden listalle, joista mieluusti pääsisi eroon loppuelämäkseen. Rajoja asettaa vain maailman mitätön pienuus, maapallon kärpäsenpaskankokoisuus, täydellinen vaihtoehdottomuus: ei täällä ole autuasta rauhaisaa kolkkaa sille jolle pelkkä nykyihmisen näkeminenkin on lamaavaa myrkkyä ja tuskaa.

Globaali talous kilpailuttaa pikkumaita kuin yrityksiä ja maat antautuvat sisäiseen sekä ulkoiseen kilpailuun. Ulkoinen tappio luo kerrannaisvaikutuksiaan sisälle, siksi sisäinen uhrataa ulkoiselle. Mistään itsenäisyydestä ei voi olla puhettakaan. Kaikki uhrataan ajatuksettomasti, eikä siinä valvota Suomen ja suomalaisten etua vaan ulkomaisten pääomapiirien.

Uusi patriotismi perustuu siihen, että yksityisten ihmisten täytyy olla lojaaleita yrityksille, koska yritysten täytyy olla lojaaleita valtiolle joka on lojaali kansainvälisille suuryrityksille (tai sitten valtio/pienyritykset ohitetaan tässä ketjussa). Tässä mekanismissa yksittäinen ihmishenki, yksittäinen yritys, yksittäinen valtio ovat saman arvoisia, nollan arvoisia. Globaali talous on kuin suurvallan kenraali, joka teloituttaa 100 000 rintamakarkuria näytösluontoisesti ja vastaisuuden varalta. Niskuroiva Suomi olisi yksi noista 100 000:sta.

Poliittinen tahto ja näkemys, joka nyt olisi tarpeen, ei synny hyvästä tahdosta, siitä, että hippi Tanja Karpela valitaan eduskuntaan. Suihinottajien sijaan me tarvitsisimme päättäjiksi kovanlinjan miehiä, vanhatestamentillisiä enkelimäisiä sielun sotisopaan puettuja viisaita, joiden tieto on syvää ja illuusiotonta, ja jotka tunteettomasti pystyvät laukaisemaan hengen rautatapin kirsisalomaisiin sianaivoihin.


Harry Forsblom, FT, kirjailija:
Juuri sentyylisen työelämässä (siis koko laajalla yhteiskunnan kentällä!) sekä kulttuuri-, tiede- ja kunnallispolitiikassa (myös koulut, kirjastot) viime vuosina sovelletun vastenmielisen ajattelutavan ja praksiksen takia, mitä myös tuo UPJ yliopistomaailmassa tuntuu edustavan, Suomi ei enää lainkaan vaikuta sivistysmaalta - monista muista yhteiskunnan instituutioista ja niiden arvomaailmoissa tapahtuneesta täydellisestä ja usein ihmeen tarkoitushakuiselta vaikuttavasta käsitteiden sekaannuksesta puhumattakaan. Vaikuttaa keskiaikaiselta talous- ja tulostotalitarismilta. Missä on oikea vapaamielisyys nykyään tästä maasta? Miten edes yliopistot eivät enää saa olla rauhassa eikä sinnepäinkään? Niiden on pakko ryhdistäytyä.
Hyvä että vihdoin yliopistoväki tajuaa asian omalta osaltaan; kunpa tosiaan tajuaisi laajemminkin, että samat puolistalinistiset (tuo päällekkäisiin täysin yhteensovittamattomiin ajatustapoihin perustuva autoritaarinen ja tarkoituksellinen tuloshallinnoiminen on ideologista, mielivaltaista ja puolistalinistista, tosin etumerkiltään ja variantiltaan paljossa kapitalistista sellaista) UPJ-ajattelutavat kyykyttävät suomalaisia jo kaikkialla. Se on pahoinvointia, ei hyvin-. Sille sulku vihdoin, jo riittää Hölmölä-Suomea!

PELIN HENKI JA PALKKIO

On siis aina löydettävissä joukko henkilöitä, jotka ovat mahdollisimman täydellisesti sisäistäneet itseensä pelin hengen, ja joiden intuitio toimii maailmassa virheettömästi sen mukaan miten täydellisesti ainetodellisuus on järjestetty Pelin hengen mukaisesti.

Koska Pelin henkiä voi näköjään olla useita, on syytä olettaa, että henkilöt jotka kulloinkin pystyvät täydellisessä sisäistämiseen ovat erilaisia. Pelin hengen sisäistämisessä ei ole niinkään olennaista kyvyt kuin estot. Psykopaatille tuskin on mahdollista sisäistää Pyhää henkeä enempää kuin Kristukselle huumekartellin toimintamallia.

Maailmanjärjestyksenä Pelin henki jakaa pelaajat voittajiin ja häviäjiin. Voittajia ovat ne, joiden siirrot yhtyvät jäännöksettä Pelin henkeen, ja oikeastaan luovat sen. Häviäjiä ovat ne, jotka ajattelemattomuuksissaan tekevät toistuvia virheitä. Voittajat eivät nimen omaan ajattele vaan toimivat itse kuin ajatus. Häviäjät ajattelevat hillittömästi, mutta ovat silti estojensa takia kykenemättömiä toimintaan.

Pelin hengen vahvistin ja palkkio on aina yksi ja sama: naiset ja lisääntyminen. Yllättävää ehkä on että vaikka Pelin henki voi olla monenlainen, tuottaa kultajan renesanssin kauneutta ja yltäkylläisyyttä, tai helvetin täydellistä tuhoa ja inhottavia ahneita sekasikiöitä, voittajien palkkio on kuitenkin aina sama, objektiivinen, ajatukseton, vain voimakkaimman etua ajatteleva, vallanpitäjän tasapuolisesti palkitseva kultamitalli: hekumallisin perse.

14.3.2005

PELIN HENKI, YHTÄÄN UHKAKUVIA MAALAAMATTA

Se mitä yliopistomaailmassa ajatellaan valtionvarainministeriöstä keisarikäskyllä sanellusta UPJ-palkkausjärjestelmästä käy hyvin ilmi tältä sivustolta >>. Tämä UPJ-järjestelmä on pieni, mutta olennainen murunen Pelin henkeä.

Mikä on Pelin henki? kysyy Kirsi Salo, stalinistisfasistisen tiedutelupoliisin likvidointiyksikön muusa.

Pelin henki on kilpailu ja tehokkuus; kontrolloitu ja hallittu kulutuksen maksimointi. Tämä ilosanoma on liimattu päälle rakenteeseen, joka haiskahtaa paljon Stalinin makaaberia rikollishallitoa paremmin suunnitellulta kavallukselta. Demokratialla vaikutetaan asioihin, siihen miten pelimarkat jaetaan, mutta pelin henkeä ei ole demokraattisesti valittu.

Pelin henki on annettu. Ja se on röyhkeintä harvainvaltaa mitä milloinkaan on nähty.

Jos et koko ajan aktiivisesti kilpaile häviät joka minuutti yhä totaalisemmin. Paikallaan olemisella ja passiivisuudella, siis työrauhan etsimisellä, putoaa suoraviivaisesti alimpaan kastiin. Pelin henki on pelaamiseen keskittymistä. Pelin henki on ryöstömurha. Se on vesi ilman nostetta, hukuttava, upottava, ellet joka hetki aktiivisesti räpiköi ja polje jalkoihisi heikompaa hukkuvaa.

Pelin henki tehdään tunnetuksi pelin säännössä ja laissa, joka monistuu kaikkialle yhteiskuntaan, ennen muuta ihmissuhteisiin, mutta myös suomalaiseen valtionhallintoon, jonka ainutlaatuisen korruptoitumattomuuden se murskaa pikku hiljaa, kunhan vallanperimysjärjestyksessä edetään seuraavaan johtajien sukupolveen, kymmenessä viidessätoista vuodessa.

"Valtion laitos ei kykene soveltamaan markkinatalouden mekanismeja muuta kuin omaksi tuhokseen. Opetus ja tutkimus ainoastaan kärsivät tässä ylhäältä ohjatussa nöyryyttämisessä. "

Pelin henki on ehdoton, kaikkialle, jokaiseen soluun ulottuva kontrollijärjestelmä, eikä siinä tunneta poikkeuksia. Se mikä ei kykene soveltamaan Pelin henkeä muuta kuin omaksi tuhokseen, on automaattisesti tuhon oma. Pelin henki ei tule yhtään vastaan, koska voittajien virheetön intuitio riippuu pelin hengen poikkeuksettomasta soveltamisesta. Voittajat voivat esittää voittajan roolinsa täydellisesti, uskottavasti ja murhaavan masentavasti vasta silloin kun Pelin henki on motivoinut kaiken. Muuten, joissain olosuhteissa, voittajat saattavat hävitä, ja se tuntuu naurettavalta, sillä paljastuuhan silloin kaikille koko rikoksen täydellisyys ja laajuus.

"yliopistolla ollaan valtiovallan mahtikäskyllä ja ammattiliittojen suosiollisella myötävaikutuksella viemässä läpi järjestelmää, jota KUKAAN EI HALUA? En ole tavannut vielä yhtään yliopistoihmistä, jonka mielestä tämä olisi hyvä tai edes tyydyttävä järjestelmä - tämähän on kuin jokin groteski kafkalainen painajainen! " Tiina Arppe

Me emme ehdottomasti, meistä kukaan, ei ehdottomasti halua Pelin henkeä. Pelin henki ei ole koskaan kysynyt meiltä mitä me haluamme. Ainoa ongelma on siinä, että me puhumme soperramme vieläkin, kuin vanhainkodin syöttötuolissa kuklaavat seniilit demokratiasta.

Pelin henki on Kirsi Salon aivojen paikalla oleva rasvapallo, josta puristuva inhottava kalan hajuinen korvista ulos valuva lima ei estä lapsia pitämästä tätä namusetien pedofiilimuusaa viehättävänä. Inhottavalla hymyllä ja yhdellä haisevalla namulla ("voittajien" palkan lyhyen tähtäimen nostamisella 2-3% lisärahaa), tämä lepramuusa on viemässä koko suomalaisen yliopistoälymystön ja valtionhallinnon kuin lampaan narussa, jonnekin stalinistisen keskushallinnon tuollepuolen. Lievimmilläänkin tässä ollaan hyvin pienestä, subjektiivisesti arvioiduille "huipuille" suunnatusta porkkanasta, valmiita ottamaan se riski, että institutioiden sisäiset ihmissuhteet tärveltyvät "turhan takia". Sääntelyin ja matemaattisen kvantitatiivisin arvioin luvataan joustavuutta ja oikeudenmukaisuutta, mutta liiankin selväti tunnetaan, että ihmisten mieleivaltaisesti käytettämänä tällainen järjestelmä ennemmin tai myöhemmin osoittautuu sortokoneistoksi tai ainakin riidan aiheeksi. Sellaista ei pidä mennä hyväksymään. Salamyhkäisesti, melkein huomaamattomasti loppuunsaatettua uudistusta on syytä vastustaan kaikilla kuviteltavissa olevilla rauhanomaisilla keinoilla.

Asia on nähtävä historiallisesti merkittävänä ideologisena kysymyksenä. UPJ- palkkausuudistuksessa kasvoton "Pelin henki" kohtaa ensimmäistä kertaa valtion, joka vielä elää "vanhaa aikaa". Ajat muuttu sanotaan, mutta ei tosiaan ole demokraattisen päätöksen alaista mihin suuntaan. Aikojen muuttuminen tekee demokratiasta heikon, koska ajat saattavat muuttua enemmistön tahtoa vastaan, huonoiksi. Demokratia siis pettää itseensä uskovat ihmiset juuri sillä hetkellä kun ihmiset huomaavat allekirjoittavansa "Pelin hengen" joka on vakavasti heidän vakaumuksensa vastainen. Venäjän vallankumous oli julkinen tapahtuma. Ne jotka jäivät maahan allekirjoittivat "Pelin hengen". Muut saivat lähteä. Tärkeitä oli rehellisyys: kukaan ei ainakaan puhunut demokratiasta ja oikeudenmukaisuudesta.
Meille "Pelin henki" on salakuljetettu aivan toista tietä. Kukaan ei ole sitä allekirjoisttanut. Nyt yliopistomaailman ja ennen muuta professori Heikki Patomäen aktiivisuuden ansiosta - hän uhkaa erota tehtävästään jos uudistus toteutuu!- "Pelin henki" on ensimmäistä kertaa kohtaamassa Demokratian hengen.

"Jos pystymme oman taistelumme kautta ja ohessa vaikuttamaan laajemminkin pahoinvointiyhteiskuntaa luovien mekanismien pysayttamiseen, olemme ottaneet pitkan askeleen kohti koulutukseemme sijoitettujen veromarkkojen lunastamista." Antti Kauppinen

SUKUPUOLIKESKUSTELU

nettiä ei ainakaan voi syyttää siitä ettei sitä olisi. Saattaa kuitenkin olla että määrittely, keskustelu, turhautumien ja patoutumien purkaminen, loukkaava lähestyminen, asiallinen lähestyminen, puolueeton lähestyminen, puolueellinen lähestyminen, totuudentoitottaminen, valehtelu jne. eivät johda mihinkään. Aihe on loputtoman kiinnostava, mutta se on liian henkilökohtainen, että siitä voisi saada otetta suoralla puheella. Yritän siirtää nämä aiheet taiteellisen käsittelyn piiriin ja vähentää yleisellä tasolla puhumista.

MENETYKSET

Ihminen on ruhtinaalliseen elämään luotu, seimeen tai läävään syntyvä, äärimmäisen huonosti pienimpiinkään menetyksiin varustettu olento. Että voisi herkutella vertaansa vailla olevilla konkursseilla täytyy olla paljon enemmän menetettävää kuin vain loistava terveys tai oma ja lähimmäisten henki. Aina kun tuntuu siltä, että omat menetykset kuuluvat suuren maailman epäoikeudenmukaisen historian suurimpiin, kannattaa suhteellisuudentajua etsiä keisarillisen venäjän historiasta. Jos kohta joutuukin muuttamaan Helsingin keskustasta Espooseen, kenties vielä pienempään asuntoon, sujuu se kuitenkin jouhevammin kuin muuttaa Talvipalatsista Torontolaisen slummin kyläkaupan homeisen yläkerran yksiöön (paitsi ehkä jättiläiskokoiselle keisari Aleksanteri III:lle, jolle oli palatsiin rakennettu miniatyrisoitu, ikäänkuin kääpiömittakaavan huoneisto, sillä hän oli viehtynyt erikoispieniin tiloihin).
Maailman rikkaimmasta miehestä katuojan pummiksi tai viidakon sissiksi, siinä on se vallankumouksen dynamiikka, jonka varalle luoja on meitä niin huonosti varustanut. Väärä ylpeys on leppymätön ja menneisyyden pubivisavoitont vielä hehkuvasti mielessä, katuojankin seniilissä korinassa. Mutta tsaarin tytär oikaisee pukunsa ja elättää itsensä valmistamalla ompeleita rikkaalle kyläkauppiaan vaimolle, sillä hän ei tosiaankaan ole mikään tavallinen prinsessa.
Proustin Pariisissa 1920 luvulla, tarjosivat korkea-arvoisia aristokraatteja haalivat seurapiiriemännät venäläisille suuriruhtinaallisille tuollaista toimitusjohtajan kuukausipalkkaa, että nämä säännöllisesti suvaitsisivat osallistua juuri heidän (eikä kenenkään muun) häikäiseville palatsikutsuilleen. Ei tarvitse epäilläkään: rutiköyhyydessä hiiriä ravinnokseen metsästävät emigranttiylimykset kiittivät kunniasta ja kieltäytyivät jyrkästi moisesta nöyryytyksestä.

10.3.2005

TAIKA,

näkymättömän, havainnonulkopuolisen tai muuten selittämättömän voiman tai syyn aikaansaama vaikutus. Esine tai asia joka katoaa tai ilmestyy huomaamatta. Linnake joka ilmestyy vihollisen silmien eteen silmänräpäyksessä. Kaunis poeettinen linnake tai laaja historiateos joka ilmestyy ilman että kukaan tietää mistä sen rakentamiseen on löytynyt aika ja raha. Vieraan jumalan kirkko, joka ilmestyy varjostamaan faaraon hautaa, vaikka toisinajattelijat ovat orjuutettu ja sidottu pakkotyöhön.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com