30.8.2005

KULJESKELIN

kaupungilla, selailin kirjoja siellä täällä, hankin Varjofinlandiani, tämän meidän uuden kulttuurimme uljaan tuotteen, etsiskelin toista blogisyntyistä, Hannu Helinin Linnumpi nyt -kokoelmaa, ja selailin Juhana Vähäsen Cantorin pölyä.

Muutaman kymmenen alkuinnostuksessa luetun sivun perusteella Varjofinlandia toimii kirjana. Lauseet on valittu ja järjestetty sen verran taitavasti, että puhuja jotenkin konkretisoituu joksikin yhdeksi hyrränä paikallaanpyöriväksi yllättävän sukupuolettomaksi ääneksi. Oma kirjaan joutunut lauseeni kuuluu harvoihin toistaiseksi silmääni osuneisiin räikeästi sukupuolittuneisiin. Tunne, jolla kirjaan tarttuu on poikkeuksellinen siinä mielessä, että siihen ei kovin paljon sisälly uteliaisuutta, siihen on sisäänrakennettuna ajatus "tämä on tätä". Mutta yllättäen tuo tunne heikkenee luennassa, ja kohta jo huomaakin kysyvänsä itseltään "mitä tämä oikeastaan on?" Täytyy lukea vielä.

Juhana Vähäsen Cantorin pöylyä kokoelmasta luin kokoelman viimeistä pitkää runoa. Teksti vaikutti heti todella jännittävältä, ja koin välittömästi lievää innostusta. Tutkin kuitenkin vielä kirjaston laitoksesta onko kokoelma aivan pakollinen investointi.

Helinin kirja ei jostain syystä osunut simiini.

3 kommenttia:

KK kirjoitti...

Luulen, että osut ainakin lähelle oikeaa arvellesasi, että Vf:n tärkein kysymys kuuluu: Mitä tämä on? Itse yllätyin, kuinka paljon sinne on pujahtanut tummien tuntojen sekaan "harmaita pilkahduksia" (Skrubun hieno ilmaisu) tai jopa ilon ja onnen huudahduksia. Ei sitä aina tiedä kirjoittavansa, mitä on kirjoittamassa. (Se sinun lauseesi taisi liittyä Tallinnaan?)

Sven Laakso kirjoitti...

Liittyi.

Sven Laakso kirjoitti...

En tiedä ovatko tunnot mitenkään värittyisetä. Sanoisin mieluummin että kirkkaita tuntoja, negatiivisia, mutta kirkkaita. Ei mitään "tummaa" varjoääntelyä, vaan kaikkein puhtainta ja vilpittömintä.

Sitä mikä ei kadun todellisessa varjofinlandiassa uskalla tai pääse esiin.

Jokin yksi henki(lö) siinä puhuu itsestään. Jokin yksi joka elää monissa, muttei kaikissa (kaikkilla ei ole ristiä, kaikki eivät ole kristittyjä, eikä ketään lopultakaan voi käännyttää). Jokin yksi, joka ei jostain syystä viihdy.

Jos kaikilta aikakausilta ja kaikista kulttuureista olisi säilynyt oma Varjo...landiansa, pystyisimme ehkä paremmin vertailemaan aikakausia toisiinsa, ja sanomaan mikä niistä on "paras".

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com