31.12.2004

MUSIIKILLISIA KELVOTTOMUUKSIA,

aluksi Notorius. Hip Hop tunnistetaan ehkä maailman depressiivisimmäksi sosiopaatteien melodiottomaksi, rytmisesti lahjattomien ihmisten turhaksi ja ikävystyttäväksi länkytykseksi asioista joilla ei ole arkielämässä minkäänlaista relevanssia. Heimopäällikköjen varjoisaa ikävää puudutusta jota jaksa enintää puoliminuuttia. Tämä Notorius on varmaan tämän skenen puuduttavin ilmestys.

Vielä puuduttavampaa: Kaija Saariaho, Kaukainen rakkaus. Jonkun afrikkalaisen nykykirjailijan ranskaksikirjoitettuun tekstiin sävellettyä laimeutta. Tekstiä pidetään yleiseti esimerkkinä siitä kuinka kömpelöä wannabe frankofiiliys voi pahimmillaan ja rumimmillaan olla. Todellisena kirjallisen ja musiikillisen lahjattomuuden huippunäute, yhdistettynä uskomattomaan pinttyneeseen ja jääräpäiseen tahtoon olla taiteilija.

MUSIIKKI

sen voisi kuvitella koostuvan seuraavista aineksista: Buena Vista Social Clubin vanhuksilta kalssisuutta ja suhteellisuudentajua, Svjatoslav Richteriltä paikantaju, käsityskykyä tulevaisuuteen ja menneisyyteen, Neil Youngilta elokuisen latomaiseman ja leiritulien rauhaa, Brian Enolta tilantuntua ja avaruutta, Webernilta sointiyhdistelmien alkemiaa, Terje Rypdalilta kosketus ja kesto, Robert Fripiltä intervallit, Leonard Cohenilta öinen puhe, Vivaldilta kontrastientaju, Ozzy Osbournelta rhapsodia, Bruce Dickinsonilta kantavuus, Debussyltä hienotunteisuus ja maku, nuorelta James Hedfieldiltä ja Keith Jarretilta temperamentti.

MADONNA

On sanottava Madonnan American life 2003 on eräs parhaista ellei aivan paras albuminsa. Vaikka hittibiisit Hollywood ja Die another day jätettäisiin huomiotta, todella uskomattoman hieno poplevy.

"Madonna's first new collection of original material since 2000's multi-platinum Smash "Music," "American Life" is being hailed as Madonna's most accomplished, original and intensely personal album to date. Recorded over a full year in London and Los Angeles, "American Life," her tenth studio album, features eleven Madonna compositions, including the title track as well as the smash single "Die Another Day."
Track Listing:
1. American Life
2. Hollywood
3. I’m So Stupid
4. Love Profusion
5. Nobody Knows Me
6. Nothing Fails
7. Intervention
8. X-Static Process
9. Mother and Father
10. Die Another Day
11. Easy Ride

29.12.2004

TOSIAIKAINEN,

tosiaikainen, reaaliaikainen, viiveetön; vastakkaistermit viipyvä, mateleva, kuhniva; adjektiivi, joka liittyy tietokoneisiin ja tosiaikaisiin eli viiveettömiin prosesseihin. Tosiaikaisuus perustuu syyseuraussuhteiden mukaisen menettelyn suureen nopeuteen. Tosiaikaisuus kuvastaa ihmisen, ei koneen, kärsimättömyyttä, malttamattomuutta ja vastenmielisyyttä kaikkea turhaa odottamista kohtaan. Tosiaikaiset tiedonsiirtoyhteydet ovat vuorovaikutteisessa tietoliikenteessä erittäin tärkeitä. Tosiaikainen tarkoittaa parhaimmillaan sitä, että vastaus kysymykseen, pyyntöön tai tarpeeseen saadaan samalla hetkellä kuin kysymys, pyyntö tai tarve esiintyy. Joissakin tapauksissa, kun tahdotaan luoda kestoa, jota asioiden tilan inhimillinen havaitseminen aina edellyttää, on asioiden välitön ja yhtäaikainen tapahtuminen epätoivottavaa. Tosiaikaisissa järjestelmissä viive on tällöin luotava keinotekoisesti.

KUVABLOGIT

ei voi muuta kuin ihmetellä sitä faunan runsautta, jonka löytää amerikkalaisten keski-ikäisten naisten alastonkuvablogeihin perehtynyt antropologi. En tiedä yhtään kirjoittavaa bloggaria joka olisi yhtä runsas ja ahkera päivityksissään kuin monet noista itsensä esittelijöistä. Top-listan kärkinimet muuttavat bloginsa maksullisiksi ja ansaitsevat perseellään omaisuuksia.

SYNNYTYSOSASTO SULJETAAN

-


asutus harvenee
sairaala lakkautetaan
vanhainkoti supistuu osastoksi
synnytysosasto suljetaan

väitöskirjan mukaan nainen
on luotu synnyttämään
ilman seksiä ei ole synnytystä
loppuvat synnytykset
lapsi päivässä on liian vähän
naisen tehtävä on synnyttää

kätilö Calonius pieraisi kolmetoista
pentua omin neuvoin
miehiä piti pässin karsinassa
synnytysten välissä
juosta repatti ulsterinnappi sinnillään
eläinlääkärinä
jouluksi sai puolimetriä lunta
ja uskoon tuli

27.12.2004

SPEKULANTIT

Krokotiilin suuhun hamuavan linnun ennuste saattaa näyttää synkältä ellei tiedä, että linnulla ja krokotiililla on työnjako: lintu aterioi krokotiilin suussa puhdistaen samalla tämän hampaat, krokotiili kiittää palveluksesta pidättymällä syömästä.

Spekulantti lyö vetoa linnun puolesta, luomakunnan todennäköisyyksiä vastaan. Hänen varmuutensa perustuu tietoon, toisin kuin sinisilmäisen haaveilijan.

Spekulantti oli entisessä Neuvostoliitossa kirosana. Rapajuopossa, laiskurissakin Isä-aurinkoinen näki toivoa. Heidän puolestaan löi vetoa myös Kristus ja sosiaalityöntekijä. Spekulantissa ei kukaan nähnyt toivoa, sillä Isä-aurinkoinen oli hyvin synkkä hänen suhteensa. Että spekulantti lopettaisi spekuloimisen ja alkaisi työn merkitykseen, siihen ei Isä-aurinkoinen uskonut. Siksi hän varasi spekulantille Siperian, paikan josta on pitkä matka päästä käsiksi työn hedelmiin.
Meidän yhteiskunnassamme vedonlyöjä on kaiken huipulla. Hän hyväksyy tai hylkää suunnitelmat, yritykset, teokset, ihmiset ja eläimet. Spekulantin tahto on yhtä kuin kohtalo, sillä hän juuri määrittää ja arvioi mikä on työmme arvo tulevaisuudessa. Hän haluaa arvioida myös ihmisarvomme, sillä häntä kiinnostaa olisiko joukossamme "Isä-aurinkoinen", joille hän nyt voisi kostaa.

Isä-aurinkoinen ajattelee näin: "Maailma ei ole hyvä. Kohdistakoon ihminen työtä itseensä ja toisiin, jotta maailma olisi tulevaisuudessa kauniimpi ja parempi."

Spekulantti ajattelee näin: "Maailma ei ole hyvä. Siksi vain paha ja huono voi hankkia nopean menestyksen. Kauniilla ja hyvällä ei ole tulevaisuutta. Siksi kauniin ja hyvän arvo tulevaisuudessa laskee. Kaunista ja hyvää on vain nyt, tällä hetkellä. Minä riistän ja tuhlaan sitä. Tulevaisuudessa ei kaunista ja hyvää voi olla, koska se ei voi minun käsittelyäni kestää. Siksi minä lyön nyt vetoa pahan ja huonon puolesta."

DALIN VÄÄRENTÄMINEN

Hyvässä Dali-väärennöksessä on aitoa signeeraus tai (keramiikassa) leima.

Salvador Dali oli kova korttipeluri. Häviönsä hän kuittasi signeeraamalla tyhjiä tauluja. Ne olivat avoimia shekkejä, joiden arvo riippui väärentäjän kyvyistä. Kaikissa niissä, kymmenissä tuhansissa kartongeissa oli karibianhuvipurren siemen itämässä. Kaikki ne ovat lähtökohtaisesti aitoja, potentiaalisia mestariteoksia, ellei joku tunaroi valkoista pintaa hengettömin, tunteettomin, rakkaudettomin ja omanvoitonpyyntöisin siveltimenvedoin.

Aivan samoin kuin Salvador Dali signeerasi tyhjiä tauluja, signeeraa Jumala sikiöasteella olevia Dali-väärentäjiä, miljoonittain, kymmenin miljoonin. Heidän omista kyvyistään ja ponnistuksistaan riippuu se, kuinka hyviä Dali-väärentäjiä heistä lopulta tulee. Sen voi sanoa, että useimmista heistä tulee keskinkertaisia, heidän teoksissaan on aitoa tuskin edes mestarin nimikirjoitus. Vain muutamat heistä kohoavat täydellisen kopiontekemisen monotoniseen hillittömyyteen; heidän kättensä työt ovat kuin rahaa painaisi. Kaikkein pahimmista epäonnitujista, heistä jotka eivät osaa väärentää mitään, tulee uusia Picassoja, Mondrianeja, Willy Baumeistereitä, Gerhard Richtereitä.

VENÄJÄN ARMEIJA

Näyttää siltä, että tekstini sentään edes kerran on onnistunut olemaan provosoiva. Taannoiseen Pietarin kalansaalis-kelaan Enkeli2 muistuttaa mieskadon syistä venäläisessä yhteiskunnassa, armeijan helvetillisyydestä (koska venäjä on oikeasti sotaa käyvä suurvalta) jne. Enkeli2 puheenvuorosta nousee esiin voimakas epäilys siitä mikä olisi oma sietokykyni tuossa yhteiskunnassa, jos olisin siihen syntynyt. Tämä enkelispekulantti arvelee minun olevan ensimmäisten kadotuklseen tuomittujen listalla yhteiskunnassa kuin yhteiskunnassa.

En voi sanoa muuta kuin että se epäilys on hyvin aiheellinen. Maaplaneetan olosuhteet, kuten jo monesti aiemmin olen todennut, ovat minulle hyvin epäedulliset. On valitettavaa, että niin kuin kaikkialla täällä, myöskään venäjän historiassa kaikki ei aina ole mennyt nappiin ja suunnitelmien mukaan. Milloin on rutto, milloin verilöyly, milloin kollektiivinen skitsoferia koetellut kansaa. Mutta kiusallani tahdon sanoa sanasen puolustukseksi.

Venäjän armeijasta puhutaan paljon kaikenlaista, siihen liitetään ennakkoluuloja melkein summittaisemmin kuin venäjään yleensä. Ei liene ihme, että ne ennakkoluulot sitten osoittautuvat sadoin verroin vääristyneemmiksi kuin yleisesti tunnetumpiin, vähemmän salaperäisiin asioihin liitettävät ennakkoluulot. Venäjän armeija ja Suomen armeija, kummatkin toki ovat tappavia. Suomen armeijassa tappaa idioottimaisuus ja ihmisten sielulttomuuden näkeminen. Venäjällä luultavasti pelkkä fyysinen väkivalta, huono kohtelu tai muu sattuma. Kovien olosuhteiden kestämisessä on olennaista se joutuuko niitä kestämään yksin vai ryhmässä. Suljetussa yhteisössä yksin jääminen on tuhoisaa aina. Yksin jää varmimmin jos on henkiseltä rakenteeltaan kovin erilainen kuin muut. Siksi helvettiä ei ole joutua koviin ulkoisiin olosuhteisiin vaan pois heimonsa luota.

Esimerkiksi, muistaakseni oliko se nyt, Kantalahden kasarmikaupungissa oli mahdottoman ystävällinen ja leppoisa tunnelma. Sain yhden sotilaan ja yhden poliisin juomaremmiini. Niin hauskaa juopotteluyötä en kyllä helposti muista toista. Utelin sotilaalta, Maximilta, joka oli suorittanut kahden vuoden palveluksen Kantalahdessa, venäjän armeijan oloja.Hän ei oikein ollut halukas kertomaan mitään.

Päällimmäiseksi negatiiviseksi vaikutelmaksi jäi se että palvelus tosiaan kestää kaksi vuotta ja lomille ei juurikaan päästä. Tokihan kuuluu asiaan että tämä Maxim, joka oli mitä loistavin tyyppi, liioitteli armeijaolojen karuutta, niinhän meilläkin tehdään. Ainahan siellä on jotain pientä hässäkkää ja pojilla jotain asiaankuuluvaa nahistelua. Maximissa pisti silmään kaksi asiaa, hän ei ollut millään tavalla katkera kaksivuotisesta palveluksestaan. Hän oli reilu tyyppi, samalla kertaa sydämellinen, avoin, lämmin, eikä mikään hampaaton.

Toisaalta ei kukaan ulkopuolella voi päätellä millaiseksi kukin muuttuu suljetussa hierarkisessa eläinyhteisössä.

Vaikutelmani on siis se että venäjän armeija on suuri tarkoin varjeltu salaisuus. Siitä puhutaan paljon pahaa ja kauheuksia mutta tämä lienee pelkkä venäläiskansallinen perinne. Venäläinen kasarmi on siis käsittääkseni mitä lämminhenkisin paikka. Kahden vuoden varusmiespalvelus tarkoittaa kahden vuoden riehakasta ja vapaata juhlimisen aikaa. Venäläinen kasarmi lienee naisineen jonkinlainen böömiläisen kylpyläkaupungin aistillinen pohjoinen vastine.

Korostan, että tämä vakaa käsitykseni perustuu analogiaan. Kun ottaa huomioon meikäläisen propagandan ja tosiasioiden välisen vastakkaisuuden muissa yhteyksissä, ei voi olla loogisesti päättelemättä niin kuin minä edellä. Tietoon tämä käsitys ei perustu.

Sitten yksi asia on se, että korkeakouluopiskelijoille armeija tarkoittaa lähinnä parin vuoden luennoilla istumista. Heille, vastuunkantaja joukolle, armeija ei siis ole mitään juhlimista vaan armotonta ospikelua kliinisessä yliopistokampusympäristössä. Luennot ovat lukukausittain kerran viikossa (vai oliko se nyt peräti päivä viikossa). Tämäkin on kuulemma joillekin liikaa (nämä henkilöt olivav Neuvostoliitossa jaettu perinteisesti luokkiin arvojärjestyksessä parhaasta huonoimpaan yhteiskunta-ainekseen: 1) juoppo eli rapajuoppo 2) työvälttelijä eli laiskuri 3) spekulantti eli bisnesmies). On ymmärrettää, että kaikkein bisneshenkisimmille tyypeille armeijan on täytynyt olla simputusta, ovathan he käyttöarvoltaan rapajuoppoakin huonompaa ihmisainesta kommunismissa.

Sitten siihen kai kuuluu joku käytännön leiri, kuukauden tai pari.


Mitä muuten tulee omaan länsistatukseeni, rolekseihin, mersuihin, Camel Bootseihin, niin sitä ei taatusti ole. Onhan selvää että olen köyhä. Kasvoni ilmaisevat ankaraa puutteenalaisuutta, hahmoni kaikkinaista riittämättömyyttä. Vaatetukseni ei milloinkaan puhuttele todellista maailman muodin asiantuntijaa, jollaisena pietarilaista perus kaduntallustajaa voidaan tänä päivänä hyvällä syyllä pitää. Minua puhutellaan aina venäjäksi, ruraalisella talonpoikaisaksentilla, koska uskotaan sen olevan minulle helpointa käsittää.

25.12.2004

LACAN

Se mitä olen hieman silmäillyt Janne Kurjen Lacan käsityksiä kertoo minulle seuraavaa.

Urbaani länsieuroopplainen todellisuus ja akateeminen kulttuuri yhdessä aiheuttavat sen, että yksilö kohtaa ongelmia, joita urbaani länsieuroopplainen todellisuus ja akateeminen kulttuuri ovat luodut ratkaisemaan ja purkamaan.

Olennaista on, että urbaani länsieurooppalainen kulttuuri ei hyväksy omien ongelmiensa ratkaisuyrityksiä mikäli niihin sisältyy yritys väistää koko tämä ongelmia tuottava kulttuuri.

Akateemisuus on juuri tapa hankkia samat ongelmat kuin kaikilla muillakin, tulla niistä tietoiseksi, ja sitten yhtenäisessä diskurssissa ihmetellä omaa, tämän initiaation tuottamaa kastraatiota.

Kysymys on jonkinlaisesta virallisesta ja autoritaarisesta tavasta olla hedelmätön ja kyvytön.

Kaikki Lacanin käsitteet tuntuvat viittaavan tähän sekaannukseen. Ne ovat selviä niille, jotka ovat tunkeneet päänsä riittävän pitkälle siihen tappomekanismiin, jonka tiedostaminen synnyttää tarpeen näille käsitteille. Sillä hetkellä kun Lacanin käsitteet selviävät liipaistuu giljotiini ja kastruoiva terä putoaa.

Surkuteltavia ovat tästä näkökulmasta ne jotka eivät vielä tämänkään jälkeen ymmärrä mitä Lacan selittää. Vihattavia taas ovat ne, jotka yrittävät välttää kastraation pysyttelemällä pyhän tappokoneen ulkopuolella.

OIDIPUS-YHTEENVETO

-



Oidipus,
Teeban kuningas.

“Kuningas Oidipuksella on yksi silmä liikaa kenties. Tämän miehen kärsimykset, ne vaikuttavat kuvaamattomilta, sanomattomilta, ilmaisemattomilta.” Hölderlin

Mutta ei pidä luulla että Oidipuksen tragedia oli se mitä hän teki itselleen - hän sokaisi silmänsä nähdäkseen paremmin- vaan se mitä hän aiheutti kaupungilleen. Hän määräsi oman rangaistuksensa kun ennustuksina tiedossa olleet syyllisyytensä ja syntyperänsä vähitelleen paljastuivat. Hänen kohtalonsa oli joka tapauksessa lievä verrattuna Teeban kohtaloon.

Sofokleen näytelmässä Kuningas Oidipus kuvataan Teiresias-tietäjän ja Teeban tragediaa. Oidipus itsessään on vähäinen nousukas, olosuhteiden tuote. Mitä menetettävää muka on tietämättömällä nousukas-Oidipuksella? Harmia saa aikaan pinnallisilla ja muodikkailla aatteillaan, jotka ovat valheen puolella totuutta vastaan.

Teiresias ilveilijä tietää totuuden, totuuden Oidipuksen syntyperästä ja kohtalosta, mutta ei henkensä uhalla voi siitä hiiskahtaa sanaakaan. Hänen elämänsä on todella raskasta ihmisten keskuudessa. Siksi hänestä tuleekin erakko - ilveilijä, kun ei ole armoa, jota hän yksin kaipaa.

Oidipus on omaatunnolta (ja oraakkeleilta) korvansasulkevan hallitsijan arkkityyppi. Sofokleen näytelmässä isänmurha ja äidin naiminen ovat vain tämän kehittelyn dramaattisia esivaiheita, joilla oraakkelin sanomasta tehdään Oidipukselle mahdollisimman vaikeasti nieltävä myrkky. Sofokleen näytelmässä kuten 1900-luvulla vallan ydin on aina betonibunkkerinseinämän takana lähimmästä oraakkelista. Toisin kuin 1900-luvun diktaattorit Oidipus ei ole täysin paatunut: tämän todistaa se että hän sokaisee itse itsensä. Suoraselkäisyyttä, jollaista ei voi yhdeltäkään 1900-luvun diktaattorilta odottaa, jos he havaitsisivat tekojensa hirveyden.

Oidipuksen äitinsä kanssa saamat jälkeläiset ovat sukurutsan sekasikiöitä. Traagisimpia mahdollisia luontokappaleita: sellaisia joita kukaan ei halua tai uskalla naida. Selaisilla kuningas haluaa täyttää maan.

Sofokleen Kuningas Oidipus on kuvaus yhteiskunnasta joka kieltää oraakkelinsa. Oidipustragedia on jatkuvasti vireillä oleva tila Euroopan historiassa. Jos oikein yksinkertaistetaan niin voidaan todeta evankeliumien olevan vaihtoehtoisia loppukohtauksia Oidipus-myyttiin.

Kristusmyytissä oraakkelin kieltäminen viedään niin pitkälle että väitetään länsimaisen yhteiskunnan tekevän oraakkeleistaan säännönmukaisesti ihmisuhreja.

Euroopan historiassa tästä läpensä pessimistisestä ja toivottomasta sanomasta tehdään valtionuskonto, sen sijaan että tehtäisiin uskonto siitä, että rikosta ei enää tapahdu. Aletaan elää herkeämättömässä Oidipuksen synnintunnossa ja silmien sokaisun kastraatiossa. Tehdään uskonto siitä synnintunnosta, että tiedämme aina syyllistyvämme Oidipuksen rikokseen. Anti-Oidipaalista on tämän synnintunnon katoaminen.




anti- Oidipus
voi olla ainakin neljällä tavalla Oidipus-kuninkaan vastakohta.

1) Hän ei murhaa isäänsä.

2) Hän ei nai äitiään.

3) Hän uskoo Teiresias-tietäjää, eikä annan vallanhimon sokaista itseään.

4) Hän ei kadu sitä että antoi vallanhimon sokaista itsensä, ja kieltäytyy sokaisemasta silmiään kuumalla raudalla, jotta näkisi paremmin.

1900-lukua totalitarismeineen voi pitää kohdan (4 mielessä anti-oidipaalisena vuosisatana. Se ei milloinkaan katunut tekoja, joiden lopputulos oli tiedossa ja ennustettu kauan ennen kuin niitä suunniteltiin tai pantiin toimeen. 1900-luvun narrit eivät Oidipus-kuninkaan tavoin sokaiseet fyysisesti silmiään: heillä ei ollut minkäänlaista kiinnostusta nähdä yhtään paremin kuin todellisessa pahantahtoisuudessaan näkivät.





sfinksin vuosisata

Sfinksi kysyi ja Oidipus-oppimaton ratkaisi.

Se ei ollut linnuistakatsomisen vuosisata. Kvanttimekaniikkaa ei kehitelty okranjyvää katsomalla.

Tiesikö Oidipus-oppimaton kuka oli hänen isänsä?

Tiesikö, että omat lapsensa ovat hänen veljiään ja siskojaan, tietämättömiä?

Isänsä tappoi Oidipus-tietämätön itsessään.
Oidipus-kuningas tappoi omantunnon siinä sukupolvessa jota johti.

Sitten tuli syöpä, jonka syitä etsitään.

Miljoona Teiresias-tietäjää, pimeydessä sokeaa, hengessä näkevää, tulivat sanomaan: sinä olet Oidipus-tietämätön, hengenmurhaaja!

“Röyhkeää kateutta”, sanoi Oidipus-kuningas. Sfinksi kysyi, minä vastasin, eivät linnuistaennustajat. Enkö minä ole hyväntekijä? Pois silmistäni houkkiot, ilveilijät!

Teiresias-ilveilijä karkoitetaan Siperiaan.

Unissaan Teiresias-tietäjä, Apollon pappi, synkästi kiroaa Oidipuksen, tietämättömän, oman äitinsä häpäisijän.

Sitten tuli Oidipus-kostaja (synkkä totuus tuli ilmi sisältään): tässä on rauta, sokaise itsesi että näkisit paremin!


ITSENSÄ TYYTYVÄISENÄ PITÄMINEN

eli itsetyydytys on oman nautinnon tavoittelua. Siinä ei milloinkaan ole kysymys kenenkään toisen tyytyväisenä pitämisestä. Päin vastoin sitä pyritään salaamaan toisilta, kuten kaikkea puhtaasti itsekästä toimintaa.
Tämä hedonismikulttuuri on sitä, että kaksi itsetyydyttäjää kohtaa
ja pyrkii käyttämään toisiaan tarpeisiinsa mahdollisimman täydellisesti.
Erotuksena yksin tapahtuvaan toimintaan on, että raajoja
ja elimiä on enemmän samanaikaisesti käytössä. Tehokkuus kasvaa.
Sisäelineritys kasvaa, vaikka mistään rakaudesta ei kuitenkaan ole kysymys.
Olisi hauska tietää mitä tapahtuu kahden äärimmäisen ahneuden, kahden erisukupuolisen
tyrannin kohdatessa toisensa.
Seuraako siitä jokin ekonomian tehostuminen nautinnossa. Toimiiko
tällainen emootioiden kilpakartelli käytännössä: kuvitelma etä äärimmäisestä omannautinnontavaoittelusta seuraa myös
äärimmäinen nautinto toisille. Seurtaisiko äärimmäisestä toistentyydyttämisen tarpeesta äärimmäinen nautinto itselle?

Melkein kaikki on turhaa
äärimmäiseen tehokkuuteen pyrkivässä toiminassa.
Barokkisen kiemuraiselle rakkaudelle mikään ei ole turhaa.
Kun barokkinen rakkaus kohtaa tällaisen itsetyydyttäjän, se on kuin valtava massa kohtaisi mustan aukon,
tai suuri jännite kohtaisi suuren planeetan,
kaikki jännite tyhjenee välittömästi, mutta ei varsinaisesti tyydyty.

Tässähän on kahta itsekkyyden lajia:
se joka vain ottaa itselle (itsetyydyttäjä) ja se jonka itsekkyyden kylkiäisinä
roiskuu nautintoa myös muiden päälle.
Sitten on se epäitsekäs joka yrittää miellyttää kaikkia mutta ei miellytä ketään.
Sitten se joka tyydyttää useita, mutta ei parhaita.
Sitten se epäitsekäs impotentti joka tahtoo tyydyttää kaikki mutta ei pysty tyydyttämään ketään.
Sitten se epäitsekäs rumilus jolla seisoo kaiken aikaa, mutta jonka ei anneta tehdä hyvää...
jne. jne.

Missä totuus.. missä totuus...

Itse huomasin, ettei mikään kaukomaa ole paljonkaan helpompi
kestää ihmiselle jonka voimavarat ja muu tilanne huomioon ottaen tulisi
etsiää Jumalaa eikä nautintoa.

Suuri tuska kääntää Jumalan puoleen
matkan hiljaiselle kujalle, pois liikenteen melusta ja väentungoksesta.

Minä esimerkiksi tuntisin pahuuden missä tahansa
Siksi minun tulisikin pitäytyä levittämästä sanomaani ympäriinsä.
Voisi alkaa huudella: Suomessa on 148 aatelissukua. Se se on vähän se.

Pitää pyrkiä kuulostelemaan terveeltä pohjalta.
Lepäävien ihmisten kuulumisia ja sydänsuruja.

NEGATIIVINEN SYNNINTUNNUSTUS

-


en ole tehnyt tai teettänyt iskuja Yhdysvaltoihin
en ole oppinut pahaa tuntemaan
en ole teettänyt asiasta mitään galluppia
en ole vienyt sinulta mitään pois
en ole puhunut sanaakaan kestävyydestä
en ole tuottanut hyvää vaikka olisin voinut
en ole aikaansaanut ikäviä katkeamisia solmusta tai solmun yllättäviä aukeamisia
en ole antanut aihetta edes mustasukkaisuuteen
en ole käskenyt unohtaa tosiasioita
en ole tuhonnut, vaikka olisi siinä voinut niinkin käydä ihan hyvin
en ole harrastanut koskaan - kunniasanalla!
en ole varastanut, vaan lainannut
en ole vaihtanut missään asiassa kantaani
en ole valehdellut eduskunnalle enkä suomalaisille
en ole ottanut maitoa lapsen suusta
en ole tukahduttanut lapsiani rakkaudella
en ole tahallani eri mieltä
en ole kaivannut telkkaria kuten tänään
en ole salaa rakastunut houseen
en ole kajonnut mersuun kuin parina kolmena iltana
en ole hajonnut vaikka välillä nostankin älläkkää

en ole tehnyt tietääkseni mitään lainvastaista?
en ole tehnyt muuta kuin ollut irkissä
en ole oppinut mitään uutta ilkeyttä tänään
en ole vienyt kenenkään paikkaakaan
en ole puhunut niin paljon kuin aikaisemmin
en ole tuottanut vaikeuksia, olen toiminut juuri kuten pitääkin
katastrofi on myytti
en ole käskenyt sinun ampumaan nappia otsaasi
en ole tuhonnut kaikkea
en ole harrastanut aiemmin enkä muutakaan sellaista, joka
tähtää nopeisiin ja tehokkaisiin fyysisiin suorituksiin
en ole varastanut koskaan mitään pientäkään
en ole vaihtanut alaa koska
en ole valehdellut, tuo on vain luulosi
en ole ottanut huomioon aivopuolikkaita vaan ajatellut niitä kokonaisuutena
en ole tahallani epäselvä
en ole kaivannut kriittistä ajattelua tai kyseenalaistamista
en ole salaa onnellinen
en ole kajonnut tähän säikeeseen aikaisemmin
en ole hajonnut
mutta toisaalta eipä koeviikkokaan ole vielä loppu

en ole oppinut mitään sääntöjä, joiden mukaan toimia
en ole vienyt ongelmajätteitä haja-asutusalueiden
ongelmajätteiden keräystempaukseen
en ole puhunut rasituksesta vaan rakenteesta
en ole tuottanut pahemmin harmaita hiuksia ennen tätä kesää
en ole käskenyt heitä pysymään piilossa, kuten sinä teet
en ole harrastanut, mutta kurssille olen menossa keväällä
en ole varastanut poikakaveriakaan
en ole ottanut mitään yleistä kantaa
en ole tahallani karkea
en ole kaivannut mitään superhyperkelaa

BRUNO K ÖIJER

on varmasti "monien milestä ruotsin omaperäisin ja kiinnostavin runoilia siten Ekelöfin ja tranströmerin." Olen tämän uskova. Mutten voi sille mitään että tämä Öijer, jolta Sammakko on julkaisuut nyt Markku Inton kääntämänä valitut suiomeksi, ei todellakaan ole mikään kirjallinen orginaali. Tämä on sitä samaa Kristian-paskaa kuin mitä jo J. K. Ihalaisen kaltaisilta b-luokan marginaali tekijöiltä, ei miltään hengiltä, ollaan saatu nähdä. Minusta tällaista kontributioltaan olematonta jälkirimbaudlaista rappiofiilistelyä on julkaistu jo liikaa. Öijer ei totisesti tarjoa suomalaiselle llukijalle mitään uutta. Täysin merkityksetön tapaus tämä Öijer. Turkulaista epätoivoa sen edssä, että Bukoja ja Rimbaudeja mahtuu maailmaan vain yksi, eikä mitään perinnettä saa matkimalla ja liikaa ihailemalla syntymään tähän tyylilajiin.

ORION

Kuunnellessani Metallican Orionia katsahdin etelätaivaalle. Yllätyksekseni, ku tarkistin Ursan tähtikartasta, ikkunastani näkyvä selkeä tähtikuvio oli juuri Orion. Orionin lähellä etelässä loistaa suuri Sirius.

22.12.2004

PIETARIN KALANSAALIS

Asunnoltani on 400km Pietariin. Se on hiukan enemmän kuin Tolstoilta Moskovaan. Kulkuyhteydet ovat tänä päivänä paremmat. Ei tässä voi rehellisesti olla tyytymätön.

Venäjä on luonnonvaroiltaan maailman vaurain valtio, Suomi maailman niukimpiin lukeutuva niittykasvien paratiisi. Sama analogia jatkuu läpi luomakunnan.Venäläinen ihminen ei ole poliittinen vaan totalitaarinen eläin. Suomalaisen, suomessa syntyneen ja ikänsä suomessa eläneen on mahdotonta käsittää venäjän oloja, venäläisyyttä, venäläisen rakkauden yltäkylläisyyttä, turhamaisuutta, röyhkeyttä, julmuutta tai totalitarismia. Yksikään psykologinen ilmiö venäjällä ei vastaa mitään tunnettua ilmiötä suomessa. Suomalaisuuden pohjalta voi yrittää ymmärtää venäläistä dynamiikkaa, mutta ei ole mitään mahdollisuutta ymmärtää sitä niin kuin se on. Se ei ole mahdollista edes venäläisille itselleen, tai kenellekään.

Venäjältä ei milloinkaan ole tullut yhtään realistista venäläisen taiteen edustajaa. Venäläinen ei kerro totuutta itsestään. Tolstoi on kauimpana, Tarkovski lähimpänä sitä mitä näemme matkustaessamme Venäjälle. On mahdotonta tajuta minkälainen mielikuvitus tarvitaan, että mikään taide tai kirjallisuus olisi ylipäätään venäjällä mahdollista. Ja jos se on mahdollista sitä on syytä epäillä. Tekijät ovat mitä todennäköisimmin rakkaudessaan epäonnistuneita itsekkäitä tai epämuodotuneita luopioita. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä on venäjä.

Kysymys on siitä että suomessa ei nussita. Täällä puhutaan naimisesta, ehkä rakkaudestakin, mutta täällä ei tehdä tekoja joita nämä ideaalit edellyttävät. Aika kuluu paikkojen kunnossapitoon, huoltoon ja säätöön. Venäjällä taas ei puhuta mutta tehdään.

Täällä ei tosiaankaan missään yleisemmässä mielessä ollenkaan nussita. Lieneekö syy se, että suomalainen nainen on ilmeisen haluton, tai ei ainakaan mitenkään pakottavassa määrin halukas itseään yleisillä paikoilla tyrkyttävä, kelpaava. Pietarissa helvetillisen himokkaita ja kauniita naisia on ylimäärin; he eivät tosiaankaan luo uraa vaan aistinautintoa.

Jokaisella kaahailevalla laitakaupungin ladapojalla on kyydissään jotain niin arvokasta, etten minä uskaltaisi ottaa ulos kassakaapista: kahden safiirin sääret.

Ei ole maailmassa sen katkerampaa rajaa kuin suomen ja venäjän raja. Ei ole sen kunniakkaampaa sotaa kuin tuon rajan häivyttämiseen pyrkivät sankariteot. Vain yhden asian takia kannattaa vuodattaa verta: tuon epäinhimillisen rajan tyhjäksi tekemisen takia. Tietysti, on Venäjälläkin varjopuolensa: Syleilystä ja poskisuudelmista on lyhyt matka murhaan. Tunteet käyvät kokoajan kuumina. Rakkaus on kuumaa ja julmaa, viha yhtä kuumaa ja julmaa.

Mutta nämä naiset eivät ole mitään työhevosia, joiden takia maahan syljeksivät hevoskauppiaat ja mustalaiset tinkivät ja tivaavat pennejään.

Miehellä nyrkki, jota olen saanut muutamaan otteeseen maistaa, on jokseenkin kova, epämiellyttävän tuntuinen, nopea ja tyhjäksi tekevä. Vaikea kuvitella että venäläistä perusmiestä voisi kesyttää tai sivistää. Suomalaista miestä on kyllä liikaa kesytetty, mutta sivistyminen on yhtä kaukainen ideaali kuin itäveljelle.

Tuhlaavaisuus ja suurpiirteisyys ovat kai venäläisen miehen ihastuttavimmat puolet. Venäläinen ei säästä siitä mistä ei voi säästää: juhlista. Juhlat on aina kun on rahaa, ja joku vain keksii pienimmänkin juhlimisen aiheen. Kaikki pannaan sileäksi ajattelematta, se on maan tapa.

Siinä vasta ihana asenne jota minä totisesti arvostan ja ylistän!

Täysjärkiseltä vaikuttaa, kertakaikkiaan: Pidetään juhlat, niin on ainakin seuraavana päivänä jotain puhuttavaa. Suomalainen ei oikein osaa sillä verukkeella heittää omaisuutta turhuuteen. Suurpiirteisyys ei kuulu tähän niukkuuteen ja puutteen ahneuteen, tähän henkisesti tyhjään vähäosaisuuteen. Venäjällä kaikki olennainen on aina kunnossa. Kaikki epäolennainen ikuisesti rempallaan.

On totta, etten ole tavannut montaakaan todella vakuuttavaa venäläistä miestä, sellaista kunnon viisasta tyyppiä, taiteilijaa, runoilijaa tai tiedemiestä. Jämeräpartaisesta insinööristä puhumattakaan. Useimmat miehet ovat jotenkin vähän jostain päin lahoja. Joku sieni niitä aina jostain tuntuisi nakertavan. Rajoittuneita kansanmiehet ovat jollain erikoisella tavalla.

Teknillisen Korkeakoulun viisauksia oppii arvostamaan viimeistään Venäläisessä sortumaisillaan olevassa, keskenjääneessä ydinvoimalassa. Vastavuoroisesti maailman epävenäläisin paikka sijoittuu varmaankin Espoon Otaniemeen. Otaniemen ja Viipurin välillä ei ole mitään muuta kuin kondensaattorilevyjen välistä ilmaa.

Toisin kuin monesti Otanimessä saa venäjällä hyvää ja mukavaa kohtelua. Naiset hymyilevät aina, kaikissa tilanteissa. Katsovat silmiin, ja etsivät tekosyytä kanssakäymiseen. Miehetkin hymyilevät ja tulevat juttelemaan usein. Kansa ei ole melankoliaan taipuvaista. Miehet ryyppäävät tajunpois onnesta ja ilosta, bakkhantista autuudesta. Tyttöjen, hyvin kauniiden, itsemurhat ovat mitä tavallisin puheenaihe. Hauraat musiikkia innoittavat tytöt sortuvat harvojen psykokoiraiden hallitsemassa yhteiskunnassa. He eivät näe muuta vaihtoehtoa, hyasinttihiuksiset kaunottaret, kuin syöksyä kerrostalon katolta lähiöpihaan. Jätökset korjataan pois. Kovissa ja kiireisissä miehissä tällainen naisen heikkous ei herätä sympatiaa.

Turpaan venäjällä tulee säännöllisin väliajoin, sitä ei voi välttää, ei edes venäläinen itse.

Täällä ollaan taasen.

Ihan vakavasti sanon
tämän:lopeta masennus
ja selibaatti ja mene Pietariin.
Siellä Pietarin kalansaalis,
2.5 miljoonaa kaunotarta
odottaakonsultaatiotasi.
Et voi tietää mistä puhun
ellet käy kiinni asiaan.
Naiset ovat todella jaloja,
jaloppujen lopuksi
äärettömän himokkaita.
Pietarissa ei tunneta runkkujuttuja,
ne ovat siellä naisten hommia.
Ketään ne ei hymyilytä siellä,
ihmetyttää vain.


Olen täysin varma siitä että runoilijan ei kannata muuttaa muualle kuin Pietariin. Siellä ei ole mitään sen kummempaa kulttuurihässäkkää, ei mitään vähääkään noteeraamisen arvoista ilmiötä tai suuntausta, ei kiinnostavia taiteilijoita, mutta siellä on maailman ehdottomasti kauneimmat naiset. Kas, runoilija ei tietystikään ole muusta kiinnostunut kuin lepuuttamaan työtä väsyneitä silmiään kahden tai kolmen safiirin sääriparilla.

Niitä perseitä on hyvin vaikea tai mahdoton verrata mihinkään, tehdä mitenkään konkreettisesti ajateltaviksi. Tajuta todeksi, se on vaikeaa, yhtä hyvin kuin niiden riittoisaa määrää ei voi mitenkään luonnehtia tai käsittää.
Se on jotakin mitä ei kannata selittää.

Sen voi ymmärtää että Suomen ja Venäjän raja on maailman huutavin vääryys. Kenestäkään vankileirivangista ei ole voinut tuntua koskaan niin katkeralta kuin minusta kävelemässä Nevski Prospektin iltapäivässä kaiken sen yltäkylläisen hekuman keskellä. Gogol pysähtyi sen näyn edessä. Pushkin oli sen näyn edessä hiljaa.
Korostan että suhteellisuudentajuni ei ole virheetön.

Venäjä on perutuotannon maa, perusraaka-aineen, peruspolttoaineen, jalostamattoman elintarvikkeen raaka‑ainevarasto. Aistillisuus, inhimillisyys, julmuus, perse ja sääri. Siitä voi sitten jalostaa, kukin miten tahtoo. Länsi on suuri jalostamo, joka ei lisää siihen dataan jonka se saa annettuna, yhtään mitään. Tässä tämä on.

Anteeksipyynnöt ja rukoilut saattavat lepyttää jumaluuden tai loukatun, mutta asioita, omaa auraa ne harvoin vievät eteenpäin. Anteeksipyyntö on hoidettava ripeästi ja siirryttävä sitten heti laittamaan kiveä kiven päälle siellä missä Jerusalemia paukutetaan pystyyn.
Suuria, intohimoja joita vaikea hahmottaa.

VENÄJÄN VALLANKUMOUS

Mikä voi estää ihmisten silmiä verhoavaa ohutta kalvoa räjähtämästä, niin ohutta kuin sitä ei olisi lainkaan. Entäpä jos he äkkiä ymmärtävätkin? Entäpä jos nuo miehen, naiset ja lapset syöksyvät koko joukkona eteenpäin, ääneti, huutamatta, kaatavat sotilaat, upottavat heidät korviaan myöten omaan vereensä, kiskaisevat maasta kirotun ristin, ja eloon jääneet kohottavat korkealle mankamaran yläpuolelle vapautetun Kristuksen! Hoosianna! Hoosianna!

Leonid Andrejev: Juudas Iskariot, suom. Juhani Konkka
Leonid Andrejev oli kiihkeä vallankumouksellinen. Heti vallankumouksen tapahduttua hän kavahti ja ryhtyi kiihkeäksi vastavallankumoukselliseksi. Hän kuoli 1919.

21.12.2004

NUOTEISTASOITTO

Vietelläkseen on syytä olla joko kokenut viettelijä tai kokenut nuoteistasoittaja. Edellinen soittaa aina nuoteista vaikka osaakin kappaleet ulkoa. Hän ei jätä mitään sattuman varaan. Vaikka jälkimmäinen tekee samoin, jää sattumalle silti sijaa. Yksi väärä ääni ja kriittinen yleisö marssii puoliajalla ulos.

Kokenut viettelijä tietää, että yhdynnän jälkeen ei edes tarvitse teeskennellä soittavansa nuoteista, silloin on iloisen improvisaation aika. Mutta juuri tuohon onnen pahaa-aavistamattomaan hetkee iskee kiusaaja: tämä kaikki onkin yleisölle vain halpaa viihdettä.

Yksinäisyyden pimeitä hetkiä valaisee melankolinen, hidas eteerinen säveltapailu, valoisimmillaan tummansininen blues. Näiden asioiden kanssa nuoteilla ei ole mitään tekemistä.

KÄRTTYISÄ

kärsii ikävästä, elämäntapansa kanssa kohtalokkaassa ristiriidassa olevasta ahdistavasta tiedosta, jota hän vain vaivoin sulkemalla silmänsä ja sättimällä toisia ihmisiä sekä kaikkea eteen osuvaa, koettaa pitää tietoisuutensa ulkopuolella. Kärttyisyyden päämotiivi on haluttomuus muuttua, liikkua, tehdä tekemättömiä töitä, lähteä tai kasvaa. Siellä taustalla vaikuttaa epävarmuus ja huoli tulevasta. Kärttyisää ei hevin paranna läheiset ihmiset: juuri heitä kohtaan kärttyisä on kyvytön tuntemaan ehdotonta rakkautta vaikka haluaisi. Kuten mutisijalla, kärttyisällä voi silti olla omaisuutta, suuri ja herkkä sydän, hyveitä ja vilpittömyyttä. Vain totuuden paljastuminen ja sen hyväksyminen voi parantaa kärttyisän. Jos tämä ei tapahdu ajoissa, hän kuolee yksin. -> mutisija

20.12.2004

JOTTA EI OLISI TOISTA KUOLEMAA MANALASSA

se on rakastuneen kirjoitusta
puolustelit, vähättelit

voisi olla parempi ettei muunlaista
kirjoitusta olisikaan, sanoin

se on kuin joku keksintö älytä
ettei tämä lopu siihen mihin rakkaus loppuu

sillä aiot elää tässä paikassa jonne sinut on
tuotu?

kaikki on jotenkin liikkumatonta
samana toistuvaa

laitostuneet varjot etsivät
jotakin

minä tunnen
tarkimin vartioidut pyhät

kaikki tahtoni on suunnattu ulos

ja minut lähetetään tämän rajan taa
etsimään tätä tietoa

kunhan se vain on kasvoihin kirjoitettu

kauppa avataan päiväsaikaan,
astutaan esiin, eletään
kuoleman jälkeen

19.12.2004

ETSIMINEN

-

Tavoitteena on kaivaa esiin artikuloitumatonta tietoa
repiä verhoista, kaivaa kukkapurkkia
valaista 11 watin energiansäästölampulla
etsiä jo kohdussa, tai haeskella
että olisiko joku kysynyt tätä muttei löytänyt.



Huoneessa ruoka löytää viininsä
kuu peittää taas auringon
mies etsii naista
ja kananmunan keltuainen kätkee arvoituksen

geokätköilijä piilottaa rasian, jossa on lokikirja
magneetti paljastaa poven
Antares valaisee aurinkokuntamme mennyttä ja tulevaa.


Nainen etsii miestä
superkylmä transistori
löytää pienet signaalit
matkapuhelin kätkee edistyksellisiä toimintoja
Venus peittää, Merkurius paljastaa
kasvojaan, kynttilä valaisee kauniisti
analyysi valaisee taustoja
täysikuu valaisee harvan lakimetsän
lumi peittää maan



Paremmin tietävä valaisee
lähellä linssiä leijuvia pölyhiukkasia
sumua
tai hienoa lunta
jota salama kätkee valokaareensa

Sen tarkkuus peittää aistivirheet
ja ilme paljastaa valehtelijan.


Orava paljastaa todellisen karvansa,
piilottaa ruokaa pahan päivän varalle
luonnonvalolamppu valaisee, muttei lämmitä
haastattelu valaisee asiaa

Urbaani tila piirtää itseään sameaan neutraalisuuteen
piirtäjäguru paljastaa luonnon niksit
projekti etsii ympäristön tilasta kertovia mittareita
peruskalliota peittää ohut, alle 1 metrin paksuinen moreeni
arkeologia kaivaa tietoa ja haluaa löytää itsensä
kätkijä kätkee
Vesuvio valaisee laajan alueen vuorilta
etsivä löytää historian

valohelmi valaisee Puumalan satamaa
Pyhä Henki valaisee sydämen pimeimmätkin lohkot
Kaliva valaisee suppeasti pyhiä merkkejä



Maailmanhenki etsii asiantuntijoita.
Tälle metsälle on vaikea löytää omistajaa.

Tatuoimalla voi peittää arpensa.
Pimeys
peittää kaikki maat.

Hubble löytää mustia aukkoja valkoisesta paperista,
dominoiva väri peittää luun värit.

Yhä useampi hätkähdyttävä väite kätkee taakseen tutkimuksen.
Nenä paljastaa onko sikiöllä Myskinin oireyhtymä.
Pääoma paljastaa brandien kiehkuraiset sypressit.



Kokonaamari peittää nenän, suun, leuan ja silmät:
rakkaus
valkoinen
huntu peittää maan
Venusta peittää tiheä puuvillakerros.

Pysäkkiheijastin paljastaa matkustajan pimennosta
Liikenne paljastaa pimeät puolet
Huntu peittää pääni pienet paholaisen sarvet



Musliminainen peittää päänsä
hän kaivaa hyllystä mustilla vahakansilla varustetun rukouskirjan

Saatananpalvojanuori peittää tuskansa
hän kaivaa kulkuväylää bilevieraille

Kapitalismin musta lintu peittää kasvojensa pahuuden
hän kaivaa omaa hautaansa

Linspire peittää osan tiedoista
hän kaivaa taas verta nenästään



Thoma piilottaa oluttynnyrit
opetuslapsi ei voi piilottaa uskoaan
se Pro löytää aina saman pöpön
hansabase löytää Uppo-Nallen

ja tuli valaisee hieman finaalia

Istun rauhassa
kaikessa rauhassa

Kalle kaivaa täskustaan klassisen foliopaketin
Itsensä voi löytää etsimällä tai yllättäen.

nauttia arjesta,
kokata ja maistella

leikinjohtaja piilottaa huoneeseen hajuvesipullon
lapsi löytää käytetyn ruiskun
nainen kaivaa jännittyneenä kolikoita lompakostaan
Jumala kätkee voimansa heikkouteen
Dawkins paljastaa sateenkaaren
ja satelliitti
se löytää taksin yhä useammin

MUUTAMIA UNIA

Kiertoajelu järven jäällä. toisena päivänä jäidentulon jälkeen poika haluaa näyttää tytöle rohkeuttaan. Hän pyytää tämän autonsa ja ajaa järven jäälle. tyttö jäykistyy pelosta. Poika nauraa. Auto kiitää jäällä sulaan, muttei ulloa. Poika hyppää ovesta uimaan. Tyttö kysyy, eikö vesi ole kylmää. Ei ollenkaan vastaa poika. Veden pinta ui suuri vihreä hämähäkki kohti kelluvaa autoa.

Aterialla näen kaksi naista ja yhden miehen, itseni lisäksi. Siinä on rakastettuni ja hänen kasoisolentonsa. Kaksoisolentoon on siirtyneet kaikki rakastettuni rakastettavat piirteet. Ne ovat hänessä kiteytyneenä. Rakastettuni on kuihtunut. Mies on puhumaton, kuin sairas, tumma hiuksinen. Hän on kaksoisolennon mies. Syöme. Käymme yöpuulle. Molemmat naiset tulevat huoneeseeni, kaksoiolento sijaa itselleen vuoteen vuoteemme viereen. Ihmettelen sairaannäköistä puhumatonta miestä joka antaa kauniin vaimonsa tulla huoneeseemme yöksi.

Seuraavana päivänä menen keittiöön ja oksenna lavuaariin. Outoja asioita kumpuaa kurkustani. Saippuaa, hiuksia, ihmisen luita, kuoriutuneita käärmeenmunia, suurten hyönteisten koteloita ynnä muuta.

Vanha nainen ehdottaa lähtöä Konstantinopoliin. Pidän ideaa hyvänä onhan se bussimatkan varrella kotiin. En ole koskaan käynyt Konstantinopolissa. Iltapaäivällä jotain on tapahtunut, sillä kukaan ei enää ole innoisaan lähdästä. Tahdon menneä hyvästelemään rakastettuni kaksoisolennon hänen työpaikalleen. En löydä häntä. Lähden pois. Suuressa avarassa salissa tai käytäväss hän juoksee peräni. Pysähdyn. Hän tulee luokseni, näyttää hyvin sairaalta. Hän näyttää minulle oikeaa silmäänsä, siinä on kaihi tai jokin muu sairaus, verkkokalvo on ilmeisesti lähtent pois paikaltan. Sitten hän viiltä kynnellään oikan silmän päälle kulmakarvan kohdale. Alta paljastuu toinen silmä, värikäs, kuin kaleidoskooppi. Vaikutelma on hirvittävä. Lähden ovea kohti. Näen itseni vaeltamassa haavoittuneen kenraalin koomisessa hahmossa jossakin kaukasuksella tai Turkissa.
jos olisi toivomaani yltäkylläisyyttä
käytössä heti
kaksinkertaisen lautakaton kaavat
virittyneevä eteeni syyttä
kun extrantunnukset ja salasanat lakkaavat
istuttavat oraat vauraat
parveilun jälkeen koiraat vieraat hauraat
siitä mistä futurologi-teknokraatti suoriutuu
ekstra-artikulaarinen ojentaja-aparaatti
vaivatta, aristokraatti kastraatti

genimapissa Oracle kuoriutuu
vanhoista vaatteista, riutuu
tuuraa naaraat
auraa vaarat
jos motiivi olemassaololle kariutuu
kaikki toivon ystävät kuulolle heti
masturbaatiomaistraatti palauttaa
menee koppa
reenattu roppa
kaupalla heksametriä
sekaisin jos se on piraatti
kopioitu kyhäämällä rakkauden lauttaa
käsinkirjoitettu vaupauden paatti
puhelin joka parantaa sairaat, auttaa
reikää sydämeen salaa kairaat
tunteita matkiva elämäntapapsykopaatti
beetasalpaus, kipulääkitys, nitraatti

kiitos, dementiademokraatti
ehkä harkitset jo testamentia
kantagermaanin ugrilainen substraatti
haista luista, laista tyrkkyä
aavista kapsäkkikapteeni
ravista kapusiinikaraatti
muista suista maista myrkkyä



http://www.timantit.com/

17.12.2004

TARTAROKSEN KRIITIKKO

-


ulosteet ovat sitä mitä inhoan

niitä en syö

ulosteet ovat sitä mitä inhoan

ne eivät saa tulla kehooni



(läh kuolleiden k)

JOS MINULTA LEIKATAAN MITÄ TAHANSA IRTI

-



jumalyhdeksikkö kokonaisuudessaan, kokonaan

paikallinen jumala, poista suustani peitteet

suuni on avattu

aurinko avasi suuni tuolla rautakangella

jumalat, koko jumalyhdeksikkö

en tule syömään Osiriksen uhrikakkuja

te

jotka varastatte sydämiä

älä keksi mitään minua vastaan lännen herran edessä

ei kuolla länessä

vaan muuttua siellä

pitelette jumalveitikkaa

ja sitoi sakaaleja alkuvedessä oleville

käänny takaisin

mene pois

käänny takaisin, krokotiili

mene

käänny pois

käärme

aurinko

jolla on jalka manalassa

kirjaa suuret taulut

vakiinnuta jumalattaret

elä emmervehnäisestä leivästä

minä olen se joka nousee yölaivaan

tervehdys teile jumalat

jotka olette lännessä

(raiska kone, hervahti)

västäräkki toi sinut luokseni

minä olen hyönteisen tunnossa



(kuolleiden kirjan pohjalta merkinnäksi sovitettu)

BLOGIKYSELY (SEDIKSELTÄ)

-

Tohtoriopiskelija kysyy viisi kysymystä tutkielmaansa varten.
1) Keille blogiasi kirjoitat ja keihin blogisi vaikuttaa?

Kirjoitan ystäville ja luulen että tämä vaikuttaa vain ystäviin. Toivon että kaikki olisivat ystäviäni. Mutta niin ei käytännössä ole. Tiedän etten voi saada kirjoittamisellani uusia ystäviä tai vihamiehiä, koska ihmiset ovat luonnostan joko ystäviäni tai vihamiehiäni. En tiedä lukevatko vihamieheni tätä. En ole saanut vihamiehiltä palautetta. Siksi blogini ei ole ajanut kunnolla tarkoitustaan tässä mielessä: auttanut tunnistamaan vihamiehiä.


2) W.D. Rossin mukaan prima facie (tässä "ensimmäisen kertaluokan") velvollisuuksia - nimenomaan sellaisia joista ON neuvoteltava toisten kanssa - ovat läpinäkyvyys, vastuullisuus, muille tuotetun harmin minimoiminen, vapaa ilmaisu, tosiasioissa pitäytyminen, etiketti (Transparency, Accountability, Minimizing Harm to Others, Free Expression, Factual Truth, Etiquette). Tutkija pyytää asettamaan ne omaan arvojärjestykseesi ja vielä antamaan panoksensa näiden termien kehittämiseen: onko muita tärkeitä ensimmäisen kertaluokan velvollisuuksia.


tosiasioissa pitäytyminen
muille tuotetun harmin minimoiminen
itselle tuotetun harmin minimoiminen
vastuullisuus
vapaa ilmaisu
läpinäkyvyys
etiketti


3) Kantin hengessä tutkija kysyy, onko olemassa velvollisuuksia, joita bloginpitäjän on täytettävä koko ajan ollakseen "hyvä bloggari". Ja onko asioita, joita ei saa koskaan tehdä blogatessa?

Spontaanius ja kyky olla milloinkaan toistamatta itseään.


4) Tutkija kysyy, mitä yhteiskunnallista merkitystä bloggaamisella on?

Merkitys on valtava. Koko maailma tulee muuttumaan täydellisesti bloggaamisen myötä. Blogissa voin ilmaista vapaasti näkemyksiäni. Kun ne on ilmaistu kerran, ihmiset tulevat niistä tietoisiksi, vaikkeivat tiedä mistä nämä virtaukset ovat peräisin, ja niin tietyt ajatukset, mikäli ovat lainkaan merkityksellisiä, vaikuttavat maailmanhengessä välittömästi sillä hetkellä kun tulevat julki. Jos ei vaikutusta havaitse tyrmäävänä, on vika ajatuksissa.


5) Lopuksi tutkija kysyy, miksi päätit aloittaa blogin pitämisen? Mitä halusit saavuttaa blogillasi? Oletko saavuttanut sen tarkoituksen nyt?

Aloitin blogin kirjalliseksi kehitysalustaksi. Halusin saavuttaa innostuksen. Olen saavuttanut jokaisen päämääräni ja haaveeni jäännöksettä, ja monin kertaisesti ylittänyt ne.

BORDERS

-
Moscow (population:10 000 000+),
St.Petersburg (population:5 500 000+),
Volgograd (1 200 000),
Ekaterinburg (1 300 000),
Samara (1 300 000),
Saratov (960 000),
Kamyshin (230 000)

More than 25 000 beautiful girls from FSU.
30 000+ profiles and picture ads
Introducing over 20'000 women from Russia
Over 5.000.000 people around the world are waiting, and waiting....
With over 100 000 members you are guaranteed to find
20'000 women from Russia to date men
1'000'000 members and 30`000+ new members ...
more than 36, 000 attractive single women
25 000+ beautiful Russian Girls for marriage.
10'000 Russian women to men
30 000 + Russian Sexy Single Brides seek love
100 000 sexy women are wait
100 000 women who are featured by different agencies
Over 5.000.000 people around the world are waiting ...
More than 20 000 beautiful marriage minded women from the Ukraine
jewish match maker Over 1, 000, 000 free personal ads,
15'000 Russian ladies seeking men for serious
Some of these sites have 100'000+ 'members'.
10, 000, 000 registered members

I am waiting, I am waiting, I am waiting I am bored of waiting.....
you are waiting, just waiting for something to happen.
Stop waiting, and waiting, and waiting…
On Waiting and Waiting (and Waiting)


This girl has just asked for help


TULEMISEN JA MENEMISEN PÄIVÄ

-


Hapi kätteli minua portaissa,
sanoin:

"Tervehdys sinulle Lännen Sonni!
Minä olen Suuri Jumala
suojelija
joka on taistellut puolestasi."

Sataan vuoteen ei Niili
ole noussut tänne asti
väsyneiden lasten uhrilahjat
kelluvat sameassa vedessä:

Nouse,
laske kuolleet,
laske mitättömyydet,
tule!

JUNA

"on minulle ihanteellinen paikka kirjoittaa. Siinä yhtyvät vastakohdat: liikkumattomuus ja liike, eristäytyminen ja toisten läheisyys, käpertyminen paperin ääreen ja avautuminen tilaan. Kyse on luonteenlaadusta. Jokaisella on omansa, mutta kirjailijan ei täydy mitään. Hänen ei tarvitse edes tuntea velvollisuutta kirjoittaa." Jacq Reda

Minusta tuo viimeinen on hyvä.

Muotoilen:

Kirjailija on henkilö, joka ei tunne velvollisuutta kirjoittaa.
Poliitikko on henkilö, joka ei tunne velvollisuutta politikoida.
Matemaatikko on henkilö, joka ei tunne velvollisuutta näperrellä
kaiken aikaa matematiikan parissa.
Maalari on henkilö, joka ei tunne velvollisuutta roiskia väriä
kankaalle ajattelematta tai väsyneenä tai henkisesti tyhjänä
tai ilman mitään muutakaan syytä.
Säveltäjä on henkilö, joka ei tunne minkäänlaista velvollisuutta
piirrellä nuotteja paperille, ellei hänellä ole jotakin aivan
poikkeuksellista ilmoitettavaa ihmiskunnalle tai ellei häneltä
itseltään satu puuttumaan tilanteeseen sopivaa kunnollista
musiikkia valutettavaksi muuasian korville.
Rakentaja ei tunne velvollisuutta tehdä turhaa työtä.

He kaikki, jos ovat ammattilaisia, tekevät vain sen mikä on aivan välttämätöntä, eivätkä merkkiäkän enempää.

Aamujunassa mietin osallistuisinko venäjän alkeiskieliryhmään. Kieltenopiskelu pelottaa. Olen viimeksi istunut kielikurssilla lukiossa. Opiskeluaikana ilmoittauduin kieliryhmiin monesti ja jätin aina menemättä, kunne jouduin kielikeskuksen mustalle listalle eikä minua enää merkitty ryhmiin.

Kielen opiskelu ryhmässä on kauheaa siksi, että siinä tilanteessa todellinen tyhmyyteni käy kaikille välittömästi selväksi. En voi oppia mitään. Ihmisten tapa oppia asioita on minulle tuntematon. Joudun paniikkiin havaitessani kuinka lahjakasta porukkaa ihmiset ovat, heikoinkin heistä pesee minut mennen tullen asiassa kuin asiassa, mitä kieliin tulee. En voi muistaa mitään kieltne sanoja, Tie monotoniseen oppimiseen on minulta suljettu. Voin yrittää hallita kieltä etymologian kautta, tehdä uuden sanan kanssa tuntitolkulla työtä. Mutta viidessä minuutissa kaikki on pyyhkiytynyt mielestäni. En ole toivoton tapaus, olen kilometrejä kaiken sen alapuolella. Minulla ei ole ollenkaan muistia. Ihmisten nerokkuus herättää minussa hysteerisen pakokauhun. Kielten tunteja pahempi on kielikoe. En osaa mitään, enkä tiedeä vastausta ainoaaankaan kysymykseen. Kaikki näytäytyy näkökulmastani absurdilta ja nöyryyttävältä. Tajuan vain oman elinkelvottomuuteni, täydellisen tuhon vääjäämättömyyden, ihmiskunnan monotoniaoppimiskyvyn hillittömyyden, oman vierauteni ja vammaisuuteni totaalisuuden.

HILLITÖN HILLINTÄ

Oliver Stonen Aleksanterissa esiintyi eräs silmiinpistävä ajatusvirhe. Aristoteles opetti poikia sanoin: "...kohtuus kaikessa, emme ole barbaareja, jotka jättävät ruumiinsakin hautaamatta...".

Juuri kohtuus, tai sanoataan niin että väärinkäsitetty kohtuus, saattaa olla se euroopan ja länsimaiden perikato. Kohtuus, joka ymmärretään rajojen sisässä pysyttäytymiseksi, tasapainopisteeseen jähmettymiseksi, on kaiken transsendenssin vihollinen.

Olisi parempi jos kohtuudella ymmärettäisiin tasapainon jatkuva ylläpito liikkeen avulla. Helppo esimerkki: pyörivä hyrrä ei kaadu kumoon, nelilnkontin, rähmälleen. Sama pätee polkupyöräilyyn. Tasapaino löydetään liikkeestä. Asian voi hahmottaa myös harmonisena värähtelynä ääripisteiden välillä, jolloin varsinaisessa painopisteessä, keskipiseteessä, "rajojen sisällä", ei mitenkään erityisesti viihdytä. Lain puitteissa kuitenkin. Mutta lait ovat vain ulkoisia, eivät sisäisiä. Ne eivät estä sisäistä liikuntaa.

Nykymaailmassahan, ihmisillä, jotka kaiken aikaa kontrolloivat kaikkea, pitävät varjojaan piilossa, valehtelevat ja peittelevät, heillehän äärikokemus tarkoittaisi tuhoisaa paljastumista. Heidän mitättömyytensä kaikkinaista esille ottoa. Eriasia on nämä ekstremistit jotka ovat hitsautuneet kiinni johonkin ääripäähän, eivätkä rimpuillenkaan pääse sisäisistä lävistyksistään ja tatuoinneitaan. Kaikki nämä ovat staattisen maailman kansaa, egyptiläisen mytologian mukaan Sethin joukkoja, erämaahautojen asukkeja.

16.12.2004

MIKSI KIRJOITAN EDELLISEN KALTAISIA JUTTUJA

siihen on yksinkertainen ja hyvä syy. Antropologin on käytävä materiaaliinsa kainostelematta. Tosiasiat on tuotava esiin nolostelematta. Ei ole epäilystäkään etteivätkö tosiasiat loukkaa joita kuita. Jos yhtään viitsii lukea netin ja blogistanin parisuhdevetoisia foorumeja tajuaa heti parissa minuutissa, että suomessa joku juttu mättää tällä rintamalla. Yritän hienovaraisesti vihjata, ettei maailma sittenkään ole niin pieni. Jos tuntuu vähääkään siltä, että suomessa kuviot on ahtaat naiset liian vaativia (älkää arastelko sanoa: liian tyhmiä) tai muuta sellaista, suosittelen jokaiselle miehelle siirtymistä kalavehkeineen autuaammille apajille. Naisten kanssa ei kannata jäädä kinastelemaan.

Haluan siis aktiivisesti keksiä apuneuvoja suomalaisen miehen ilmiselvään hätään. Suomalaisella naisella ei taida hätää olla. Miehelle ei ole hyväksi liikaa joustaa naisten vaatimusten edessä. Itse olen omalta kohdaltani nähnyt hyväksi olla olematta missään tekemisissä suomalaisten naisten kanssa (tämä tahto on intohimoisen molemminpuolinen, ja ehdottoman, ällistyttävän poikkeukseton). En siis juurikaan jousta. Joillekin tällaiset periaatteet voivat olla hieman rankkoja ja tuhoisiakin, ymmärrän sen. Itselleni se on nykyisin onnen ainoa salaisuus. Mutta kukaan ihminen ei voi mitata sitä kärsimyksen kymmenvuotistaipaleen syvyyttä, jonka olen saanut kulkea, kiitos suomalaisen naisen, tähän valaistukseen päästäkseni. Olen seurustellut elämässäni kaksi kertaa 18-22 vuotiaana, ja viimeaikoina. Muita suhteita en laske seurustelusuhteiksi, koska rakkautta on jotenkin ollut niukasti tai ainakin vähemmän, milloin mistäkin syistä johtuen. Armollista, mielekästä, hedelmällistä, suurta rakkautta en ole kokonut elämässäni milloinkaan. Siksi en ole mennyt naimisiin, mikä muussa tapauksessa olisi itsestään selvyys.

Toisekseen, haluan antaa itseni kaltaisille nuorille ihmisille, jos sellaisia nyt ylipäätän on, niitä tietoja joita olisin itse kaivannut parikymppisenä. Onhan mieletöntä tuhlata aikaa Helsingin tyhjissä ja nihkeiäilmapiirisissä kuppiloissa käsittämättä ollenkaan millaista hauskaa idässä pidetään joka ikinen päivä. On tyhmää jäädä siitä osattomaksi, vaan sen takia, että suomen mediaan ei tihku mitään tietoja siitä mitä venäjä todellisuudessa on. Sinne yksi suomen populaatio mahtuisi hyvin.

Sitten, jos suomalaiset miehet toisivat tänne enemmän verta muualta, tarkoitan nyt maista joissa tuo perse, sääri ja miksei sielukin (otetaan sekin nyt sitten kaupan päälle) ovat vähän jalostuneempaa tasoa, siitä aina välillä vapautuu reboundina hyviä perseitä liikenteeseen, joka taas auttaa siinä, että joinain viikonloppuina voi jäädä kotimaahan viettämään iltaa. Eli veljen ilo on myös oma ilo, pitkällä tähtäimellä.

Parasta olisi jos suomi äkkiä järjestäisi viisumivapauden vänäjän kanssa, että pietarilaiset tytöt pääsisivät tänne joukoin shoppailemaan ja bailaamaan, jolloin paratiisin raja saataisiin huljautettua kuin hyppynaru, tästä vaalimaalta länsirannikolle. Mutta luulen, että tämä aivan sanoin kuvaamattoman epärehellinen ja barbaarinen järjestely, naisten äänioikeus, vielä pitkään estää oikeuden täyttymyksen ja vapauden päivän.

Koska pääsemme kahleesta, oi veljet!

EMPIIRISTÄ TUTKIMUSTA 2: TAVALLINEN TATJAANA

-

Tässä upea puolentoista sadan gallerian tietopaketti siitä mitä tarkoitetaan sanoinna "tavallinen Tatjaana". Sattumanvaraisesti Moskovan ja Pietarin kaduilta kuviin repäistyä porukkaa. Tarinan päällimmäisin opetus lienee kai se, että volyymi ratkaisee.

Naiskauneus siis näyttäytyykin meille enemmän tilastollisena suureena, rauhoittavien joukkojen ihailuna, kuin satunnaisten levottomuutta herättävien yksittäistapausten ihailuna (missikisat, mallit, ynnä muu länsihapatus).

Puhe kauniista olennosta kumpuaa aina rappion syvyyksistä. Kun selaamme tätä bysanttilaisen vanhauskoisen poeettisen kuvittelun puhtaita tuotetta, voimme huomata, että täysin sattuman varaisesti valittu kokoelma käsittää vain olentoja, eikä se tee jakoa kauniiden ja vähemmän kauniiden olentojen välillä muuta kuin poikkeustapauksissa.

Nyt te tietysti sanotte, että tämä nyt on vain tätä sekakansaa. Niin, on totta, että joku Tolstoi ei ehkä hirveästi olisi hätkähtänyt näistä sydämensivistykseltään vaatimattomista palveluspiioista, tai Goethe jostain alasäätyisestä kaukaasialaisesta osterinmyyjästä (joka muuten vastasi tämän kosintaan rukkasin). Tietysti jos oikein antropolgin silmällä asiaa katsotaan, niin kyllä sieltä nyky Moskovan yöstä niitä todellisia helmiäkin löytyy, niitä Tolstoin romaanin "kaunottaria". Niin, sellaiset luonnonluomat on tietysti käsiteltävä erikseen, eivätkä ne tällaisissa tilastollisluontoisissa keksimääräisyyden ydintä kartoittavissa antropologisissa kenttäkokeissa näyttele yhtää suurempaa roolia kuin siiamilaiset kaksoset tai kääpiöt. Mutta näitä kaikkia tietysti on olemassa, sille emme voi mitään.

Kuitenkin on selvää, että mitä lähemmäs hermeettisiä ytimiä tullaan, sen enemmän ihanteet menettävät merkitystään. Hermeettinen ydin, esimerkiksi bysantin Kiova, näyttää meille alkumuodot puhtaina, äärimmäisessä moninaisuudessaan. Se tutkii kaiken aikaa kauneuden dynamiikkaa ihanan apollonisen ja dionysisen liiton suojassa. Niin nämä olennot ovat muusien, runotarten ja kaiken hyvän innoittajien suku, ja heidän äitinsä on Hellaan Helena.

Bysantin ankara vanhauskon nyrkki lyö rautaisena kaikkea ikävää ja tyhmää, ahneutta ja esiin pyrkivää avointa idioottimaisuutta. Jos älymme hairahtaa etsimään ihanteita sen sijaan että poimisimme mielin määrin vastaantulevaa, joudumme suoraan helvettiin. Nimittäin hermeettisessä ytimessä, ihanteen etsiminen ainetodellisuudesta on ikuinen erämaa, mutta silleen jättäminen on jatkuva paratiisi.

Nimen oman tämän aspektin suhteen kalastus-metafora, naisten kalastus, on tarkka: kalastaa kannattaa siellä missä on kalaa, ei siellä missä on kala. Sillä yksittäinen kala on niin nopea, että se ei käytännössä ole missään, tai sitten se on kaikkialla. Ammattimaiselle kalatajalle yksittäistapaukset eivät merkitse mitään, turistien valokuvat kesälomasaaliista, ihanteet, nekään eivät merkitse mitään. Ainoa mikä merkitsee on se, että kalaa on. Että sitä on huomennakin, sillä myös huomenna on nälkä niin kuin tänään, armoton, leppymätön nälkä. Kun verkot avomerellä ovat täynnä tonnikalaa, ei yksittäisen hauen puntaroimisessa ole mitään mieltä.

PÄÄMÄÄRÄ

-

kENNETH gOLDSMITH (Karri Kokon kautta): "We try to do things that don't happen elsewhere in academia. For example, for one three-hour class, I just had the students continuously write while watching TV shows and films: an episode of The Osbournes, Andy Warhol's Blow Job (a silent film of a man getting a blow job, but all you see is his face for 35 minutes), an episode of Good Times and a half-hour of Ali G. The language — or lack thereof — was incredibly different in each, as was the students' response to each."

Luin tuon alun ensiksi: "We try to do things that happen elsewhere in academia. ..."

Ajattelin että kysymyksessä on synkroniaharjoitus. Tehdään jotain vakuuttavaa tai vakuuttavanoloista, samaan aikaan kuin toisetkin toisaalla tekevät samaa, mutta ilman samaa tai mitään päämäärää, tai tiedostamatta päämäärää, tai tiedostaen, Tai pohtien, tai tähdäten johonkin toiseen päämäärään.

PUOLUEETTOMAN KRIITIKON VELVOLLISUUS

ei varsinaisesti ole kritiikin esittäminen (tämä vihjaa aina valta-asetelmaan, tai on ainakin vaikea pitää esteettisenä ja erossa politiikasta) vaan sen esittäminen millaista kritiikkiä tai millaisia kehuja kyseisestä kohteesta voidaan esittää. Hän ei itse kehu tai moiti, vaan tuo esiin perustelut, joiden nojalla voidaan haluattaessa kehua tai moittia.

Kriitikko tuo esiin kritiikin mahdollisuuden, ei sen seuraamuksia, kehun tai moitetteen sanaa.

Poliittisen kritiikin aie on kohteen heikentäminen tai tuhoaminen, tai kohteen vahvistaminen ja korottaminen, sen mukaan mikä kulloinkin on poliittisesti edullisinta. Heikoille ja vallanhimoisille on aina poliittisesti edullista kannattaa heikkoa ja vastustaa vahvaa. Jos heikko muuttuu vahvaksi, tällainen henkilö valitsee uuden kohteen heikkojen joukosta ja kääntää selkänsä sille jota ennen kannatti. Vahvoille ja kunniallisille on aina edullista vastustaa heikkoa valehtelijaa ja kannattaa vahvaa jaloa vilpitöntä. Jos jalo muuttuu heikoksi, vahva ja kunniallinen koettaa hänet pelastaa, hänen varjojaan herkeämättä, yötä päivää työstämällä, hänen kuumettaan hoitamalla. Ystävien liitto on ikuinen! Tyhmyrit pelaavat pelejään, heittävät noppaa kuoleman kanssa.

Esteettisen kritiikin aie on kohteen (ja samalla tietysti muiden) tekeminen tietoiseksi kohteen mahdollisesta heikkoudesta tai vahvuudesta.

Koska totuudenmukaisuus on ainoaa oikeudenmukaisuutta (korostan, että myös silloin kun totuus joillekin sitkeästi poliittisessa bunkkerissaan sala-aseillaan tähtäileville tahoille on hyvin hyvin inhottava, oidipaalisen karvas ja luotaantyöntävä), on esteettiselle kriitikolle yhdentekevää miten kohde tai muut hänen osoittamansa kehun tai moitteen mahdollisuuden tulkitsevat ja lopulta käyttävät.

Tästä syntyy tasan yksi moraalinen ongelma.

Tuleeko vilpitöntä, omaksi harmikseen herkässä kehitysvaiheessa epäkypsän tuotteensa julkisuuteen päästänyttä tekijää suojella siltä, että hänen teoksensa tutkiminen auttamatta paljastaa heikkoudet, joita käyttämällä vilpilliset tahot voivat yrittää vilpitöntä tekijää vahingoittaa?

Täytyykö kriitikon moraalisista syistä, tiettyjen aivan harvinaisten, vilpittömien, kaikkialta väsymättä, vaaroja, ennakkoluuloja, raja-aitoja ja stereotypioiota uhmaavien, täysin yksin totuutta etsivien henkien kohdalla välttää liikaa tuomasta esiin tai korostamasta julkisesti heikkouksia, taatakseen että ilmiselvästi puolitiessä oleva herkkä muodonmuutosprosessi ei menisi kesken, vaan syntymä pääsisi tapahtumaan.

Sillä täytyyhän jokaisen julkisuuteen tulevan valppaan, nopealiikkeisen, puhtaan, viisaan, tyhmyyttä ja valhetta katatonisesti vihaavan, seniliteettiä epilepsisesti vihaavan, vilpittömän jalon hengen, voida olla niin kuin aina ennenkin täysin varma siitä, että häntä yksin tullaan puollustamaan, likaisia, pahantahtoisia, tietämättömiä, sikamaisia irstailijoita ja poliittisia pelureita vastaan henkeen ja vereen, viimeiseen mieheen, viimeiseen sanaan ja inhimilliseen tekoon: ihmisen loppuun asti!

Olen sitä mieltä, että näissä tapauksissa, kriitikon velvollisuus on vaieta pahantahtoiselta julkisuudelta heikkoudet. Mutta hänen on ensitilassa kiiruhtaen hankkiuduttava hengen läheisyyteen ja ilmoitettava tälle heikkoudet ja puutteet, suljetuin ovin ja havainnollisin sanoin, joissa kuolema tuo mahdollisuuksiaan pelottavasti esille. Sitten kriitikon on heti mahdollisuuksien mukaan ryhdyttävä tämän kirjuriksi ja sanelijaksi, sanella lakkaamatta korkeasti sivistyneen Pliniuksen tekstejä, muinaisia ensyklopedioita, Varroa ja Nonnoksen Dionystikaa varjoja pois hioen, sillä välin kun tämä, suuri ja lupaava henki pukee, tai on suihkussa, tai divaanillaan nauttii viinirypäleitä ja tanssijoiden mielisuosiota. Tämä siis on kriitikon velvollisuus.

HEIDEGGERISTÄ VIELÄ


Matti "Ehkä Heideggeria kohtaan tunnettu antipatia perustuu hänen faniensa puuduttavuuteen ja teennäisyyteen."

Niin, ehkä kysymys on tosiaan siitä, että kun heti ensimmäinen Hölderlin-sitaatti viittaa johonkin muuhun kuin kieleen, Heidegger hämää meitä aloittamalla hankalan takkuisan puheen kielestä. Myöskaan Stefan Georgen runossa ei minusta ole kysymys mistään kielen kaipuusta vaan lihan kaipuusta. Saksalainen romantiikkaa ei muutenkaan mitään kieltä ja paperinmakua haikaile vaan verta ja lihaa.

Olen yrittänyt tällä palstalla parhaani mukaan osoittaa kuin kieli ei ole minkään perusta eikä mitään sellaista kuin Heidegger väittää. Jos häntä haluaa uskoa tai 1900-lukua, uskoo ilman tietoa, kuin vastakäännytetty pakana.

Tähän tekstiin jos mihin Bachelardin Heidegger kritiikki iskee napakasti. Käsitteet Sana, Oleminen, Olio, Maailma jne. kumisevat ennen kuulumattomalla tavalla tyhjyyttään. Ne ovat hieman liian mahtipontisia abstrakteja merkitäkseen enää mitään näin konkreettisessa yhteydessä. Lukija joutuu heti alussa kiusallisen kuvitelman valtaan, yrittäessään epätoivoisesti arvata mihin noin epäsopivilla työkaluilla mahdollisesti tartutaan.

Pitkällisen syventymisen jälkeen (lähinnä netistä löytyviin potretteihin) luulen että tämä Stefan George on räikeä kirjallinen huijaus. Kaikesta päätellen Narsisti joka on liikaa rakastunut omaan dantemaiseen ulkonäköönsä. Jos täällä jokaista puupää Dantea pitäisi erikseen hutkia niin mailamme olisi täysdin säleinä. Joten jätettäköön George.

Heidegger kuten Bachelard ja kaikki fenomenologi-ironinkot ylilukee runoja huvikseen. Heille tämä on joku hauska sisäpiiri vitsi, valita kehnoja tekstejä jä nähdä niiden avulla näkyjä. On selvää että Georgen mitallinen ja loppusoinmtuinen impressio ei anna ajatuksellista vihjettä niille hakoteille joutumiseen joissa Heidegger möyrii. Loppusointuinen lyriikka ei muutenkaa ajatussisällöllisesti ole koskaan sitä tiiviinta mahdolista. Eikä se todellakaan tee sen muotoisesta runoudesta yhtään huonompaa, päin vastoin. Mutta ei sitä ainakaan pitäisi sanatarkasti tulkita, mistään analyysistä nyt puhumattakaan. Tämä lienee lapsellekin selvää.

Bachelard aina hauskasti löytää surkeasta jostain Rilken onnettomasta kyhäelmästä omalle maalmaasyleilevälle ja tarkalle analyysilleen tukea. Heidegger sen sijaan joutuu surkean tekstin äärellä vain pidemmälle metsään. Totuus ei tässä hankkeessa totisesti ole hänen puolellaan. Kukaan ei voi jaksaa lukea noin pitkää sepostusta, jossa viiden sivun kahlaaminen ei tuota ainoatakaan selkeää lausetta, seuraavaa lukuunoattamatta:

"paljon jää tässä runossa vielä hämärän peittoon"

Olisi syytä tajuta, että kaikkihan tässä kuitenkin auttamatta jää hämärän peittoon, koska teksti on niin helvetin hämärä.

Heidegger ei aiheesta mitään tautologiaa kummempaa saa irti.

"Ei ole 'syvennettävää', sillä luulen sanoneeni sen mitä halusin niin hyvin kuin pystyin." Reda

George voisi korvata sanan hyvin sanalla hämärä. Juuri tämä hämäryys, Heideggerin hämäyksestä huolimatta, ehkä antaa meille Georgen suhteen jotain toivoa. Inhoammehan loisteputkien selväsanaisia sanaseppoja, ja rakstamme kynttilänvalon Rembrantteja. Hänen minulle tuntematon tuotantonsahan voi sen kirkastaa. Tästä palasta on kuitenkin turha mitään etsiä.

Runoilijoita on kolmenlaisia1) Niitä jotka ovat runoilijoita.2) Niitä jotka ovat runoilijoita, mutta jonkun jumalan lyömiksi tulleita hetkellisiä tai lopullisia impotentteja.3) Niitä jotka näyttävät runoilijoilta.

KUN KIRJOITAN

ja jos joskus saan jotain puhtaasti taideteoksenomaista hallittua ja tiivistä kirjoihin ja kansiin, toiveeni on, että lopputulos, jonka toivon olevan karsimisen, leikkaamisen, tiivistämisen, kiteyttämisen ja kaikkea turhaa pueheliaisuutta kavahtavan lyhytsanaisuuden apoteoosi, muistuttaisi noin ulkonaisesti jonkin verran tätä.


*

Ville Hytönen: Mikään ei alkanut Hellaasta.
SL: Mistä moinen ilmiselvä liioittelu kumpuaa?
Ville Hytönen: Turusta.
SL: Liioittelun makua toki vahvasti, toivottasti edes poeettista liioittelua.
Ville Hytönen: Valitettavasti ei.

SUBJEKTI

Jos siis se mikä muodonmuutoksessa säilyy on subjekti, mikä on sudenkorennon subjekti? Jäniksen subjekti lienee karvaton jänis, koska jäniksen muodonmuutos liittyy vain karvanväriin. Samoin kameleontin subjekti on väritön kameleontti. Sisiliskon subjektiin ei kuulu häntää.

Ihmisen subjekti ei liity sukupuoleen koska ihminen voi vaihtaa sukupuolta. Subjekti voi olla aivoihin sijoitettu mikrosiru, tai ruostumatonta terästä oleva lävistys kielessä.

Vai muuttuuko subjektin, alustan, aluksen, aiheen, koko? Kuluuko se, suodattuuko se, turpoaako se, kasvaako?

Mutta jotain aina kuitenkin pysyy samana jopa manalankävijällä, ja haadeessa. Rengastetun merilinnun rengas säilyy merenpohjassa, ehkäpä simpukankuoren sisässä, vaikka jalka sen sisältä on kadonnut.

15.12.2004

Lännessäkin on itä: itä-Los Angelesin liikenneraportti

Ja idässä länsi: länsi-Tokion TV

Etsin kuolleiden kirjaa. Pelkään että olen heittänyt sen pois. Ei, nyt se löytyi hyllyn takaa. Egyptiläinen kulttuuri alkoi yhtäkkiä kiinnostaa. Ne Satien muitelmat haen huomenna. Mitä piti vielä sanoa? Hyvää yötä.

KUN NAINEN KERRAN ON TUNTEEN VAHVISTIN

mutta ei sen lähde, on mielekästä pohtia millaisiin vahvistinasteisiin nainen jakaantuu. Perinteisen putkivahvistin teknologian kannattaja näen naisen putkivahvistimena. Hehkuvat putket ovat naisen sydän.

Etuaste, hienoelektroninen sävynsäätö, hienosignaalin käsittely, se kaikki on kasvoja. Kasvoista herutetaan hellimpien tunteiden katovat ja häilähtelevät sävyt.

Mutta mitä tämä pikkunätti paristoin korvakuulokkeille vahvistettu rapinä ilman voimavirtaa, ilman vatsanpohjassa tuntuvaa äänipainetta, on? Sääret, perse, rinnat, koko vartalon ylikorostunut aistillisuuden toteemi, vastakohtien fantastinen kaariaihedynamiikka, siinä vasta meillä on silmänkantamaton seinämä 1000W putkipääteasteita. Jokaisen kitaristin uninäky, jonka edessä Angnus Youngkin kuolaa lakritsia rinnuksilleen.

Vahvistimessamme on vain yksi kytkin: on/off. Täydella teholla tai kokonaan poissa päältä. Nappaamme pahaenteisen soinnun B.C. Rich Warlockistamme. Viemme mikrofoneja lähemmäs kaoottisesti jyrisevää vahvistinseinämää, aiheuttaaksemme väkivaltaisen kiertoefektin. Ääni repeää, jatkuu, laajenee, kapenee, ulvoo, kilju, kirskuu, särisee, hajoaa turbulenteiksi plasmavirtauksiksi, paukahtelee, vahvistinkaapit repeävät liitoksistaan, vesisade alkaa, kallionseinämät halkeilevat viiltävästä äänestä...

On siis jokseenkin selvä että nätit ja ilmeikkäät kasvot yksin eivät aiheuta minkään valtakunnan hengenvaaraa. Vain voimavirta tappaa.

Muistan, kun aloittelin kitaristinuraani ja rakensin ensimmäisen sähkökitarani kymmenen vanhana, minulle kerrottiin serkkuni toimesta, joka muuten ei ole kummoinen soitinrakentaja, tarinaa kitaristista, joka oli tehnyt itse soittimensa ja vahvistimensa. Soitin oli ollut risukeppi ja vahvistimesta oli tullut pommi, sillä seurauksella että voimavirta oli kytketty suoraan kitaran kieliin. Siinä tietysti paksunakit pamahtivat nauruun ensi lipaisulla: mies jäi käsistään kiinni virtaan. Töpselin seinästävetäjää ei kuulunut tunteihin.

Voisin kertoa toisenlaisia tarinoita. Tarinoita talonsamukana palaneista miehistä, sormenkappaleista ja kallonmurusista öisen junaradan varrella, moottoripyörällä rekkaa päin ajetuista vitutuskohtauksista. Ne ovat sähkön tekosia.

Ensimmäisessä varokkeen paikalle asetettu rautanaula, toisessa sähköllä vauhtiin kiihdytetty massa, kolmannessa oikosulku aivoissa aiheuttaa kuoleman.

Tämän pitäsi riittää siitä mitä on sähkö. Mitä sillä voi saada aikaan jos ei tiedä mitä se on. Siksi en paheksu joidenkin intoa tämän jälkeen palata akustiseen musiikkiin, akustisiin näennäisen vaarattomiin soittimiin, kynttilänvalokonsertteihin ja Amazonin sademetsään pystytettyjen saksalaisten oopperatalojen hienostuneeseen akustiikkaan.

EMPIIRISTÄ TUTKIMUSTA 1: MIKÄ ON KAUNEIMMAN NAISEN NIMI?

-

Joistain poimintoja eri kulttuuripiireistä/maista:

Fatuma

Tatjana

Pirkko

Britney

Teresa

Anabel

Isabel

Åsa

Nora

Siiri

HERMES - YLEISYHDISTÄJÄ

Olen aina pohtinut miten Bob Rauschenberg jo kaukaa näki autonrenkaan sopivuuden pukkinsa ympärille? Itseasiassa hän yritti hillittömästi kaikenlaista ennen kuin löysi autonrenkaan ja tajusi. Minä viittaan tajuamisen hetkeen, rakastumisen punastelevaan hetkeen. Miten hän saatoi nähdä, että sen asian on välttämättä, aivan itsestään selvästi ja kiistattomasti oltava niin?

Eikö autonrenkaan elementti, kuuma asfaltti ole, pukin elementille, vuoristolaitumelle vieras ja kaukainen asia.

Aivan samoin toimii matemaatikko, poimien heteen okeaanoksen törmästä, maailman läntisestä äärestä, kulkien sitten matkan jalan, okeaanoksen törmälle, maailman itäiseen ääreen, josta sattumalta löytyy saman kasvin valtameren yli leijaillut hede. Näin tapahtuu siitos. Eikä sen jälkeen pidä ihmetellä miksi mustikka on valkoinen, hilla punainen tai horsma valkea. Myös mehiläiset ovat toimeliaita, eivät vain keräämään sitä parasta, vaan myös pölyttämään, yhditämään erossaeläviä kasveja tarkkuustyönä, jota vaisto säätelee.

Miten nämä eläimet aivan itsestään selvästi näkevät että asian täytyy olla niin? Että niin se on kauneinta?

Entä runoilija joka on juuri rypistämässä paperiliuskaa, heittämässä päivän työtä roskakoriin? Hän käpertyy muinaisen tekstijäljennöksen puoleen ja löytää pukin ympärillä renkaan? Siinä ratkaisevan kuvan tai myytin, joka poistaa päivän työstä kaiken turhan, lisää siihen olennaisen, ja kohottaa paperimytyn tunkkaisen todelisuuden taiteelliseen henkeen. Hän odottaa kuin vestan neitsyt ylkää, joka saapuu yön pimeydesä pergamentilta hänen sieluunsa ja siittää sen.

Miten hän heti, epäröimättä kuin jäntevävartaloinen neitsyt, itsestään selvästi näkee kaukaisten ja vieraiden asioiden samuuden ja yhteensopivuuden?

Entä kaukaisilla mailla tapahtuva rakastuminen? Eikö meillä kotona ole joka päivä kymmenittäin mahdollisuuksia kohdata ja rakastua. Mutta niin vain kuluvat kymmenet vuodet tyhjyydessä. Kunnes kerran ohimennen, vaeltaessamme piemeällä kadulla kaikkien yön petojen vaistot aistiemme jatkeina, kohtaamme katseen, kuin unesta saamme merkin jota emme usko todeksi. Mutta ennen tietoista valintaa kehomme tekee päätöksiä puolestamme likaisessa porttikäytävässä, kaikki aistit täyttävä kuume.

HEIDEGGER

Olen aina miettinyt ihmetellyt mihin oppineiden humanistien Heidegger antipatia perustuu. Itse en ole aiemmin lukenut Heideggeriltä mitään huonoa tai kyseenalaista. Taideteoksen alkuperä, Peltotiekeskustelu, vähän Aikaa ja olemista, kaikki nämähän ovat maalaisjärjelle selvää kauraa, ilman pienintäkään hämäryyttä. Minkäänlaisia epäilyksiä ei herää näitten teosten vakuuttavuudesta.

Nyt kuitenkin luin Tuli ja Savu runouslehdestä Heideggerin tekstin Sana (suom. Jussi Backman). Ymmärrän, että Heideggerilläkin oli todella heikot hetkensä. Mutta luulen että tämä teksti on luultavasti suomentajan itsensä laatima väärennös joka on laitettu H:n nimiin. Jo lähtökohtana oleva Stefan Georgen runo näyttää epäilyttävältä: se on pieneksi onnettomaksi saksalaisen kaukokaipuun tuotteeksi harvinaislaatuisen, melkein ennennäkemättömän mitäänsanomaton. Runon sanoma on todella lähes proosallisen selkeä, eikä vaadi pienintäkään uenttavaa selitystä, "syvennystä", tuekseen. Pökerryksissäni luulen että sitä väitettään Hölderlinin kirjoittamaksi ja epäilen silmiäni. Tarkistan kellostani ettei lehden ilmestymispäivä ole aprilli-päivä.
Tämä ns. Heidegger, väsyttävääkin väsyttämmässä sopelluksessaan ei saa aiheesta senkään vertaa irti. Jaarittelija ei tajua edes perusasioita. Jos tämä on Heideggeriä, niin sitä miestä on totisesti syytä ei vaan epäillä vaan pelätä, niin kammottavat ovat nerouden varjot.
Haudan maasta matkaavat kaikki
itään janoten luvattua liittoa
aikeensa verhoten häpeävät nälkäänsä
Paeta heikompaansa, omaa nälkäänsä
maan ääriin joka on sekin täyteenlastattu
arkki. Siellä aikoinaan kun keskus
oli vielä veden vallassa elivät kaikki.
Mutta nyt röyhkeät puujumalat
venyttävät enää harvoin eläimiä näin
oman mittakaavansa ulkopuolelle.
Toinen tapa: tunnustella nälkäänsä
hyvin tarkoin, että voisi tietää
millaisia ravinteita kulloinkin kaipaa.
Käydä läpi mielessään ravintoaineita,
tutustua jatkuvasti uusiin, tallentaa
hyödylliset, toistuvasti kaivatut
heittää pois turha. Kysymys on
täsmälleen tietyllä ajan hetkellä
hankittavasta oikeasta ravinnosta
mausta, mieliteosta, ei niinkään
käytännöllisyydestä, ennalta laaditusta
ohjelmasta, sopimuksesta
diskurssista, käsillä olevaan tyytymisestä.
Kaikista parasta on se, jos ainekset
kasvattaa ja varastoi itse. Suurin ongelma
on tietää, mitä kulloinkin tekee mieli.
Siihen vaaditaan keskittymistä, sattumaa
- mieliteon jokin muoto yhdistyy käsillä
olevaan muotoon - ja herkkätunteisuutta.

14.12.2004

KIILTOMATO! EI TAAS!

Pasi Jääskeläisen arvio jostain Pahuus artikkelikokoelmasta jatkaa Kiiltomadon ihmeellisen mitäänsanomattomuuden perinnettä, mitä kirja-arvioihin tulee. Tässä on tämä näkökulma, sellainen voimaton: inspiroitumattomuuden, nihkeyden ja visiottomuuden, täydellisen hengettömyyden ja hidasälyisyyden.

Jumala varjele tällaisilta arvioilta jos joskus saan pukattua heidän epäsensitiivisten pullonpohjalinssiensä ulottuvilleen jotain arvosteltavaa rötösteltävää. Internethän ei näille "kirjojenrakastajille" merkitse mitään. Sitä paitsi tämä ei ole vähälevikkinen media, minkä nämä kai näkevät ainoana laatukriteerinä.

Jääskeläisen selitys on pahimmassa mahdollisessa mielessä juuri sitä mitä tarkoitin aiemmin puhuessani "asioiden rikollisesta kääntämisestä nykyihmisen kielelle".

Nykyihmisen kieli, mitä se on? Mahdollisimman löysä ja jännitteetön näkökulma kulutukseen, mahdoton kaivonäkökulma historiaan, luolanäkökulma taivaaseen, hautanäkökulma elämään.

"Vanhassa maailmassa, keskiajan ja uuden ajan alun Euroopassa, asia oli toisin. Jumala ja paholainen, hyvyys ja pahuus olivat toisilleen välttämättömiä vastakohtia. Ilman kyseisiä symboleja ihmiset eivät olisi osanneet järjestää maailmaansa sallittuun ja kiellettyyn. Vanhan ajan ihminen tiesikin mitä sai tehdä ja mitä ei. Nykyajan ihmisen äärettömässä vapaudessa on siis kääntöpuolensa: ilman uskonnollisia moraalisääntöjä hän ei saa selkeitä ohjeita maailmassa elämiseen. Vaikka pahuutta ei haluta enää samalla tavalla tunnistaa, sitä kuitenkin käytetään lyömäaseena, kun halutaan viljellä esimerkiksi vieraisiin kulttuureihin liittyviä viholliskuvia. "

***

Ainetodellisuus muuttuu. Kaikki virtaa jne.

Asioiden esitystavat muuttuvat. Se mikä meidät erottaa antiikista on vain näkökulmaero. Ja jos kykenemme alkeellisempaankaan näkökulmanvaihtoon, muodonmuutokseen, meitä ei erota antiikista mikään! Auta! Pelasta!

Meillä ei ole mitään inhimillistä tai eettistä viisautta jota antiikissa ei olisi ollut. Nämä abstraktit mistä tässä puhutaan, hyvyys, pahuus jne. Ovat vain esityskoneeseen liittyviä osia. Ei kukaan järkevä niihin koskaan ole uskonut, lavasteisiin, joiden tarkoitus on heijastella pinnanalaista!

Ei kukaan muu kuin ensimmäisen vuosikurssin teekkari voi uskoa kummituksiin, eikä kukaan muu kuin nykyajan tohtori pelkää epäaitoja joulupukkeja. Nämä lössätykset, nämä tolkkienit, nämä potterit, ei niitä oikeasti ole kuin teekkareiden ja larppaajien hoidontarpeessa olevissa pääkopissa! Ja mitä väliä sillä on? Ei sekakansan mielteillä milloinkaan ole mitään merkitystä ollut! Ne ovat aina taikauskoisia, massat! Sitten tulee holocaust vasta heti perään!

"Popularisointiin ei ole lähdetty täysin rinnoin, mutta paneutuva lukija saa kirjaan syventyessään paljon ajateltavaa ja alkaa ymmärtää sekä vanhaa että omaa aikaamme hitusen verran paremmin."

Mutta -> vaan?

Ai, että jos olisi oikein kunnolla popularisoitu niin sitten ymmärrettäisiin paremmin.

Apua! Auta! Pelasta! Päästä!

Itse näen asian niin, että jos hieroglyfi tai nuolenpääkirjoitus käännetään toiselle kielelle, ollaan arveluttavuuden etäisimmällä rajalla, popularisoinnin kynnyksellä.

Vaikka arvosteltu teos olisi kuinka huono, vaikka sen huonous ylittäisi kaikki ennakko-odotukseni, jos se olisi ala-avoisempi sepitelmä kuin mihin mielikuvitukseni kelvottomuusfantasiat yltävät...

jos tämä Jääskeläinen ei itse tiedä mikä on pahuus, jos hänellä ei ole omaa mielipidettä näistä asioista, minä kiellän häntä jaarittelemasta, tieteilemästä, saivartelemasta, siis "arvioimasta" sellaisia teoksia, joiden pääaihe on hänen itsetiedottomuutensa ydin!

Miksi heille ei makseta mieluumin siitä että pitäisivät turpansa kiinni asioista joista heillä, ja heidän velton laimeilla sydämillä, ei niistä kuitenkaan ole mitään tuntoa. Miksi nämä palkalla pakotetaan puhumaan ja paljastamaan oman näkemyksettömän mielensä tyhjiä löpinöitä. Miksi heille ei kotona ole opetettu häpeäntunnetta?

Tyhjille kirjoille tämä tällainen julkisuus on kai myönteistä niin kuin mikä tahansa julkisuus. Kaiken hyvänhän nämä kai viisaasti vaikenevat.

Karmeinta tällaisessa "tieteilyssä" on eetoksen puuttuminen. Jos joku Sam Inkinen tekee tiiliskiven paksuisen väitöskirjan Teknokulttuurista, se on hieno asia, koska Inkinen tajuaa, ja kaiken aikaa myös eetoksellaan kielii, täysin koomista ja humoristista suhdettaan koko nykyaikaiseen humanistiseen tutkimusperinteeseen.

Ajatelkaa nyt itsekin:

"Artikkelikokoelma keskittyykin aika paljon itse Paholaisen olemuksen ympärille. Vanha vihollinen tekee sopimuksia, ostelee sieluja ja riivaa hurskaita. Toisaalta Paholaisessa on myöhemmin haluttu nähdä muinaisten hedelmällisyysriittien Pan-hahmoinen pukkijumaluus - ennen kuin kristinusko alensi tai näkökulmasta riippuen korotti hänet sielunvihollisen asemaan. Kyseisen näkemyksen esitti jo 1920-luvulla antropologi Margaret Murray. Raisa Maria Toivo selventää artikkelissaan, että Murrayn teoriaan suhtaudutaan nykyään hyvin kriittisesti. Murrayn teorisoima, korkeasti organisoitunut, muinaisista pakanariiteistä ponnistava vaihtoehtouskonto onkin mitä luultavimmin vain lennokkaan mielikuvituksen tuotetta. Kuitenkin eräät nykyajan pakanauskonnot kuten wiccalaisuus pohjautuvat osittain Murrayn ajatuksiin."

Eihän tällaista kai kukaan ota vakavasti eihän?

Ajatelkaa nyt! Ei tällaisia asioita voi tutkia ilman mitään eetosta, samoin kuin jotain matkapuhelinkeskuksen sanomienvaihto-operaattoreita, faktoja luetellen. Eetos ei ole mikään salattu polittinen mielipide.

Tässä on oltava eetos, ja sen eetoksen on oltava koominen, sillä tällainen tieteilevä teksti on mitä koomisinta. Mytologia on runouden, ei tieteen aihe. Mytologiastra voi kirjoittaa uutta runoutta, sitä voi kommentoida runoutena ja sitä voi tulkita uusiksi poeettisisksi kuviski. Se ol ilmilöitä ja niiden suhteita, mutta se ei missään tapauksessa ole tiedettä!

Ymmärrättehän, koko postmodernin humanistisen tieteen tarkoitus on olla satiirista suhteessa vakavaotsaiseen eksaktiin tieteilyyn. Nämä tällaiset ovat kevyitä ja harrastusluontoisia asioita eksaktin tieteen näkökulmasta, näitä heitellään, vakavien kreikan- ja magian opintojen sivussa. Magia ja teologia ovat eksakteja tieteitä, puhdas matematiikka on jo soveltava, pehmeä tiede, eläintiede ei enää ole tiedettä vaan luokitusta.

"Vaikka Paholainen ei nykymaailmassa juuri pääse enää edes taustapirun asemaan, voidaan kuitenkin ajatella, että Paholainen elää ja voi hyvin. "

Tämä riippuu näkökulmasta ja voi olla että kannattaisi seurata nykymaailmaa tarkemmin. Objektiivisuus tarkoittaa kaikkien näkökulmien huomioonottamista. Ja sen ensimmäisenn edellytys on kaikkien muodonmuutosten läpikäyminen. Lapsi ei voi puhua objektiivisuudesta, lapsella on lapsen näkökulma, larppaajan tai fuksiteekkarin tai Tolkienin näkökulma.

Nykymaailma ei ainakaan ole se mitä kirjailijat ja tieteilijät hahmottavat, huomaavat, käsittävät. Loppussa Jääskeläinen yltyy esittämän ensimmäisen järkevän lauseensa, sekin Baudelairea, mistä Jääskeläiselle synninpäästö: "Paholaisen taitavimpia juonia on vakuuttaa teille, ettei häntä ole olemassa!"


*Miksi raivoan jatkuvasti Kiiltomadosta? Se on ainoa keskitetty kirjallisuusfoorumi suomessa jolla on jonkinlaista kapasiteettiä pitää arvostelupalstaa. Internetissä kirjallisuusarvostelut säilyvät, niin kauan kuin kyseistä palstaa ylläpidetään. Arvostelut tulevat myöhemmin esiin googlehauissa, joten ne ovat kaiken aikaa käsillä. Tämä kaikki on nerokasta, riemastuttavaa, hienoa!

Mutta kuten sanottu Kiiltomadon arvostelupalstan taso ei päätä huimaa. Osaksi se johtuu siitä että arvosteltujen teosten taso ei päätä huimaa. Keskittyminen ns. vähälevikkiseen kirjallisuuteen, tai ylipäätä'än mikään kekskittyminen on huono ajatus. Vähälevikkinen kun on melkein aina synonyymi kiinnostamattomalle tai hengettömälle, aiemmin nähdylle, kuluneelle jne. Mutta se on ymmärrettävää: resurssit eivät kaikkeen riitä.

Jos Kiiltomadon arvostelujen kirjallinen, kriittinen, ajatuksellinen, filosofinen taso olisi parempi, jos se olisi kohtuullista luokkaa, olisi oikeutettua esittää vaatimus määrärahojen tuntuvasta lisäämisestä (ja sitä myötä arvostelujen tuntuvasta lisäämisestä) moiseen hienoon kulttuurityöhön. Mutta jos taso pysyy tällaisena kuin se on, tuota vaatimusta ei ole oikeutettua esittää. Jokainen huono arvostelu Kiiltomadossa on suomalaisen kulttuurin tappio, kauaskantoinen tappio. Se tullaan löytämään nuorison toimesta, ja "kirjallisuuspiirejä", niiden älyttömyyttä, tyhmyyttä, pölyisyyttä ja lahjattomuutta tullaan inhomaan jopa enemmän kuin ne todellisuudessa antavat aihetta.

Jos kama olisi kovaa, ainakaan inhoreaktioilta vältyttäisiin, vaikkei uusia harrastajia ehkä syntyisikään sen enempää.

Hävettävin juttu on, että tuollaisten alennustilajuttujen rustaajille jopa maksetaan jotain. Juuri tämän takia maksaminen, rahoitus, apurahoitus on epäilyttävää. Tosikama kun pitää aina tehdä joka tapauksessa ilmaiseksi ja ilman kenenkään pienintäkään tukea, kaikkien vastustusta ja ennakkoluuloja uhmaten.

Väinö Linna oli koneenkäyttäjä, iltasella kirjoitteli. Haanpää piereksi tukkikämpässä. Ei siinä auta vaika Koskenniemi tai Paavolainen yhteiskunnan tuella elää, mätämunat, tuhkamunat, kun aikaansaannokset on kevyttä, höttöistä. Tällainen täytyisi nähdä nimen omaan noiden tukkikämppien asukkien pilkkaamisena, sillä myös heillä on herkä sielu, mutta he joutuvat jakamaan kovat olosuhteet.

Siksi siltä jonka toimeentulo on turvattu, ja jolla on jalo sielu, ei sovi hetkeksikään lakata vihaamasta totuuden vihollisia, hetkeksikään laskea seniilejä silpovaa tappokirvestä, vaikka muhkea perse kuinka höyryävänä kotosalla luksusubudoaarissa odottelisi. Ei sovi Ellington-narrin, tai Nabokov-narrin tapaan sirkustirehtöörinä lyöttäytyä sekakansan löysään irstailuun ja kuoleman venttaamiseen.

Mutta tämä asia on tietysti vaikeampi kuin nyt pystyn tässä ilmaisemaan.

JOYCEN ODYSSEUKSESTA SAIN TÄNÄÄN TIETÄÄ

että kirjassa nimenomaan on tiloja ja tunnelmia, veljellisiä impressioita, ja että sen kirjan lukeminen aina on vapauttava kokemus, ja että se on hyvin sisäänsäotava ja absorboiva teos ja että lukija voi siihen rakenteeseen mitä vapaimmin projisoida omat tunelmansa ja mielteensä, ja niitä niin tavallaan vahvistaa.

Pöyristyttäviä väitteitä, joiden tollisuuspohja on vailla mitään perustaa? Vai oikeaan osuvaa hapuilua? Tiedä sitä. Tämän asian kysyminen ei lopu koskaan. Täytyy taas palata Joyceen, kunhan uusi suomennos saadaan.

SANOILLA TAPPAMINEN

Anita Konkka sanoo, että Sanoillakin voi tappaa, mutta se ei ole rikos, paitsi henkisessä maailmassa.

Fyysisessä maailmassa tappaminen tai väkivalta on luonnonvastainen teko. Mutta mitä tällainen luonnonvastaisuus voi merkitä henkisessä? Minä voin täällä yrittää tappaa jonkun sanoin, haukkua, sättiä, kritisoida, väärin perustein. Oikein perustein sättiminen, haukkuminen, kritisoiti, sen sijaan on vain luonnonmukaisuuden tehostamista. Mutta liika on siinäkin liikaa. Eikä kritiikin tehtävä ole tappaa vaan vahvistaa. Mitä siis on sellainen henkinen, joka kuolee kritiikistä aiheellisesta tai aiheettomasta?

Luulen, että tässä sekoittuvat ne tavat joilla fyysinen ja henkinen todellisuus käyttävät sanaa välineenään. Sillä vain fyysinen todellisuus voi käyttää sanaa välineenään niin, että siitä seuraava fyysinen toiminta tuhoaa edellytykset henkiseltä toiminnalta niin että se tappaa ensin fyyisesti ja siitä seuraten toki myös henkisesti.

Näin ollen on siis aika selvää, että hyveellistä, vapaata ja riippumatonta ihmistä ei voi edes vahingoittaa saatika tappaa henkisillä välineillä, kuten sanoilla.

Mutta kuka on vapaa ja riippumaton. Miehet pakotetaan armeijaan. Tämän merkitys paljastuu vapaudenriistoksi, ja vapaudenriisto paljastuu tilaisuudeksi henkiseen väkivaltaan, joka aina käytetään, mieluiten tappamalla eli sanoilla tappamalla. Samoin koulu on vapauden riistoa oppilaalta. Kaikki instituutiot samaten. Kuten instututiot arvoisat vatsamme ja fallos joka ei hetkeäkään ole oloonsa tyytyväinen tai vaatimaton. Faloksen ahneus muistuttaa ettemme olisi vapaita vaikka nälkä lähtisikin vatsaa hieromalla.

Kristusmyyttiin liitetty ylösnousemuksen poeettinen kuva sen sijaan ilmaisee meille erään lohdullisen tosiasian: henkisestä kuolemasta seuraa ylösnousemus, yhä uudelleen ja uudelleen. Siksi henkinen kuolema vertautuu muodonmuutokseen, eikä sitä aivan mielettömästi ole edes syytä pelätä. Pelko aiheuttaa traumoja, joista ei pääse eroon ylösnousemuksessa, koska traumat ovat lihan fyysinen vamma.

ANTI-OIDIPUS

on kyllä melkoisen epämääräinen käsite. Anti-Oidipus voi olla ainakin neljällä tavalla Oidipuksen vastakohta.

1) Hän ei murhaa isäänsä.
2) Hän ei nai äitiään.
3) Hän uskoo Teiresiasta, eikä annan vallanhimon sokaista itseään.
4) Hän ei kadu sitä että antoi vallanhimon sokaista itsensä, ja kieltäytyy sokaisemasta silmiään kuumalla raudalla, jota yleinen oikeudentaju pitää kohtuullisena rangaistuksena.

Mitäköhän näistä nämä teksteinsa perusteella melko mitättömät hössöttäjät Deleuze&Guattari mahtavat ensisijaisesti tarkoittaa?

Itselleni Anti-Oidipus merkitsee ensisijaisesti oraakkelia (omaatuntoa) kuunteleva hallitsijaa, joka siis on myös anti-1900-luku.

Isän murha ja äidin naiminen ovat vain tämän kehittelyn dramaattisia esivaiheita, joilla oraakkelin sanomasta tehdään Oidipukselle mahdollisimman vaikeasti nieltävää myrkkyä. 1900-luvun hallitsijalle orakkelin sanoma vastaa suurinpiirtein sinappikaasupommin laukaisemista kuninkaan silmien edessä. Sanoma, jos hallitsija sille avautuisi menisi sukkana keskushermostoon ja tappaisi saastan millisekunnissa.

Mutta kuten tiedetään 1900-luvulla valta on aina betonibunkkerinseinämän takana lähimmästä oraakkelista.

1900-luvun seniilivalta on aina anti-oidipaalista mainitsemassani 4) merkityksessä: se ei milloinkaan kadu virheitään, tekoja, joiden lopputulos oli tiedossa jo kauan ennen kuin niitä suunniteltiin tai pantiin edes toimeen. Nämä narrit eivät sokaise fyysisesti silmiään, niin kuin syvimmältään kunnollinen ja katuva Oidipus teki. Siksi ei ole mitään niin iljettävää kuolemantuottamistapaa joka olisi 1900-luvun hengelle riittävän kivuliaasti hidas.

QLOGGER

jonka palveluita käytin ennen, mutta vaihdoin tilanpuutteen takia, on näköjään antanut 10Mb lisää levytilaa.

13.12.2004

DREAMER

Hankin tuon Ozzyn uusimman levyn, joka on muuten aika mitäänsanomaton. Mietin hetken mistä kappale Dreamer on melkein suoraan mutta hienosti varioitu. Vastaus: YESTERDAY ONCE MORE. Words & Music by Richard Carpenter and John Bettis

SEKSUAALINEN AHDISTELU KOULUISSA

Sain lukea tästä täänää ilmaisjakelulehdestä, jonka juttujen taso on niin huono, ettei edes lehden ilmaisuus perustele sitä.

Joku oli taas tutkinut että lapset vastaavat seksikyselyyn niin, että kouluissa on kaikenlaita kahdenvälistä käpälöintiä, ja että se on huolestuttavaa.

Itse muistelen peruskouluaikana olleen koko ajan jonkun perseessä tai munissa kiinni. ainoat sanat mitä huulieni välistä tuli välitunnilla ja tunnilla olivat vitti, perkula, saapuri, huorra- hemskutti. Muistelen, että ala-asteen luokkatoverini Tittan, joka istui takapulpetissa kanssani, lempinimi oli huora. Toisella puolella istuvan Sirpan nimi oli Sippe-Killer. Titalla oli valtavat kannut jo viidennellä luokalla, enkä muista että olisin tunneilla tehnyt mitään muuta kuin puristellut niitä tai heitellyt kuminmurusia. Sirpa oli kova ZZ-Top friikki ja Titta oli Motorhead friikki. Sain ensimmäiset Motorheadin kassuni juuri Titalta, ja muistan häntä siitä lämpimästi. Joka toinen päivä istuimme Titan kanssa jälki-istunnossa laskemassa matikan läksyjä. Kerran vuodessa opettajamme Lauri Lemetyinen, joka muuten oli Lauri Viidan tuttuja siltä ajalta kun viita asui Oitissa, ja muutenkin innokas kirjallisuusihminen, vei meidät Titan kanssa, vuoden ahkerimmat jälki-istunto opiskelijat, Esson baariin juhlakahville.

Ajat eivät ole siis muuttuneet miksikään. En muista että koulussani alaluokilla olisi ollut mitään nimittelyä, huorittelua, käpälöintiä, tai muutakaan poikkeavaa. Kaikilla oli vain niin hauskaa kuin mahdollista, ottaen huomioon kouluaineiden ja tuntien senilisoivan sisällön.

Yläasteella meininki muuttui. Eräällä kotitaloustunnilla paistelin jotain pöperöä ja sanoin Titalle, tavalliseen totunnaiseen sävyyni "tules huorra tänne!" Silloin kävikin niin, että luokallemme oli tullut Lahdesta eräs kovaksi keitetty gimma nimeltä Tepa, jota en siihen aikaan vielä tuntenut. Tämä Tepa sitten sattui kuulemaan tuon aivan tavallisen ystävällisen lausahdukseni, tuli luokseni ja täräytti purukalustoni sisään siltä seisomalta. Menin siitä itkukurkussa syljeksimään hampaita lavuaariin.

Muistan sen päivän elämäni häpeällisimpänä, sain parui muovihammasta alaleukaan, jota vihlovat tuossa edelleen. Tepa pyysi anteeksi kovia otteitaan, jotka hän kuitenkin oli kallonipaksuuden huomioonottaen arvioinut aivan välttämättömiski; ja minä pyysin anteeksi Tatalta. Siitä lähtien olimme Tepan kanssa parhaat kaverit, ja huoritteluni kyllä väheni aivan minimiin, välttämättömään.

KAUKOKAIPUU JA EKSOTIIKKA

näyttävät väkisinkin olevan aina hiukkasen kevyt tapa vaikuttaa ahdistuneen kansan tunteisiin. Tähänkö pyrin taannoisella Murmansk tekstilläni?

Taannoin puhuessani primaari- ja sekundaaritasojen dialektiikasta, mainitsin kulttuurisen heteregeenisyyden välttämättömyyden primaaritasolle pääsemiseksi. Aihe oli myös Stonen Aleksanterissa selkeästi esillä.

Käsitykseni mukaan kaukokaipuu, ja eksotiikankaipuu, on juuri aivan oikeanlaista kaipuuta primaaritason yhteyteen ihmisten kanssa. Kun yhteistä kieltä, kulttuuria ja pintatasoa ei ole, on pakko toimia primaaritasolla.

Kun kaukomaasta tulee oma kulttuuri, tuttu ja turvallinen, mahdolisuus primaariin kontaktiin heikkenee, ja eksotiikka katoaa. Tämä tiedetään. Eikä siinä ole mitään ongelmallista tai yllättävää. Kysymys ei siis olekaan vaikutuksen ikuisuudesta vaan sen väliaikaisuudesta. Väliaikainen ei ole silmänmlumetta kunhan se tunnistetaan väliaikaiseksi. Kysymys on ikään kuin kondensaattorista joka varaa tunnetta tietyn aikaa, kunnes levyt asettuvat samaan potentiaaliin. Tällainen kondensaattori pinta on, kuten lukemattomia kertoja olen toistanut, suomen ja venäjän välinen raja. Olkaamme siitä onnellisia: kenelläkään toisella länsimaiselle kansalle ei kaukomaiden eksotiikka ole yhtä lähellä kuin meille. Muutama hassu tunti junassa tai autossa, ja kokemus vastaa vgähintään maapallon toiselle puolelle tai toiselle planeetalle siirtymistä. Jyrkkä potentiaaliero, sen lisäksi että on suunnattoman kärsimyksen lähde, on myös suunnaton rikkaus, jos sen niin osaa nähdä.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com