MUSIIKILLISIA KELVOTTOMUUKSIA, aluksi Notorius. Hip Hop tunnistetaan ehkä maailman depressiivisimmäksi sosiopaatteien melodiottomaksi, rytmisesti lahjattomien ihmisten turhaksi ja ikävystyttäväksi länkytykseksi asioista joilla ei ole arkielämässä minkäänlaista relevanssia. Heimopäällikköjen varjoisaa ikävää puudutusta jota jaksa enintää puoliminuuttia. Tämä Notorius on varmaan tämän skenen puuduttavin ilmestys.

Vielä puuduttavampaa: Kaija Saariaho, Kaukainen rakkaus. Jonkun afrikkalaisen nykykirjailijan ranskaksikirjoitettuun tekstiin sävellettyä laimeutta. Tekstiä pidetään yleiseti esimerkkinä siitä kuinka kömpelöä wannabe frankofiiliys voi pahimmillaan ja rumimmillaan olla. Todellisena kirjallisen ja musiikillisen lahjattomuuden huippunäute, yhdistettynä uskomattomaan pinttyneeseen ja jääräpäiseen tahtoon olla taiteilija.

Tunnisteet: musiikki, rakkaus

 9:39 ip. 0 comments

  AGRESSION HILLINTÄ Timo puhui tästä taanoin: kuinka suomen parhaan kirjailijan Erno Paasilinnan tyyli perustuu itämaisen itsepuolustusfilosofian mukaisesta täydellisen itsehillinnän eleganssiin. Äärimmäinen agressio joka saadaan näyttämään kepeältä stooalaisuudelta. Siinä hyvän tekstin salaisuus. Tällaiset miehet eivät mainosta omaa kiltteyttään niin kuin verkon nörtit joiden teksti kuitenkin pursuaa mitä avoiminta hallitsematonta ja kanavoimatonta lapsellista agressiota.

Hevimatalli tuo hauskasti esiin sen miten typerältä kuulostaa agressiivinen ja ponnekas silloin kun se on pelkkää pinnallista elehtimistä, matkimista ja teeskentelyä. Hyvänä esimerkkinä jotkut Kyyrian tapaiset bändit (tällaisten bändien ongelma on lyriikoiden tavaton latteus).

Aitoa totista tyylikkään elegantisti hillittyä agressiota tihkuvat aniharvat levyt kuten Megadethin Peace sells... but who's buing?

Tunnisteet: kirjallisuus, Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka, Suomi, tyyli

 8:49 ip. 1 comments

  MUSIIKKI sen voisi kuvitella koostuvan seuraavista aineksista: Buena Vista Social Clubin vanhuksilta kalssisuutta ja suhteellisuudentajua, Svjatoslav Richteriltä paikantaju, käsityskykyä tulevaisuuteen ja menneisyyteen, Neil Youngilta elokuisen latomaiseman ja leiritulien rauhaa, Brian Enolta tilantuntua ja avaruutta, Webernilta sointiyhdistelmien alkemiaa, Terje Rypdalilta kosketus ja kesto, Robert Fripiltä intervallit, Leonard Cohenilta öinen puhe, Vivaldilta kontrastientaju, Ozzy Osbournelta rhapsodia, Bruce Dickinsonilta kantavuus, Debussyltä hienotunteisuus ja maku, nuorelta James Hedfieldiltä ja Keith Jarretilta temperamentti.

Tunnisteet: musiikki, Ozzy Osbourne

 8:03 ip. 0 comments

  MADONNA On sanottava Madonnan American life 2003 on eräs parhaista ellei aivan paras albuminsa. Vaikka hittibiisit Hollywood ja Die another day jätettäisiin huomiotta, todella uskomattoman hieno poplevy.

"Madonna's first new collection of original material since 2000's multi-platinum Smash "Music," "American Life" is being hailed as Madonna's most accomplished, original and intensely personal album to date. Recorded over a full year in London and Los Angeles, "American Life," her tenth studio album, features eleven Madonna compositions, including the title track as well as the smash single "Die Another Day."
Track Listing:
1. American Life
2. Hollywood
3. I’m So Stupid
4. Love Profusion
5. Nobody Knows Me
6. Nothing Fails
7. Intervention
8. X-Static Process
9. Mother and Father
10. Die Another Day
11. Easy Ride

Tunnisteet: musiikki

 8:20 ap. 0 comments

  TOSIAIKAINEN, tosiaikainen, reaaliaikainen, viiveetön; vastakkaistermit viipyvä, mateleva, kuhniva; adjektiivi, joka liittyy tietokoneisiin ja tosiaikaisiin eli viiveettömiin prosesseihin. Tosiaikaisuus perustuu syyseuraussuhteiden mukaisen menettelyn suureen nopeuteen. Tosiaikaisuus kuvastaa ihmisen, ei koneen, kärsimättömyyttä, malttamattomuutta ja vastenmielisyyttä kaikkea turhaa odottamista kohtaan. Tosiaikaiset tiedonsiirtoyhteydet ovat vuorovaikutteisessa tietoliikenteessä erittäin tärkeitä. Tosiaikainen tarkoittaa parhaimmillaan sitä, että vastaus kysymykseen, pyyntöön tai tarpeeseen saadaan samalla hetkellä kuin kysymys, pyyntö tai tarve esiintyy. Joissakin tapauksissa, kun tahdotaan luoda kestoa, jota asioiden tilan inhimillinen havaitseminen aina edellyttää, on asioiden välitön ja yhtäaikainen tapahtuminen epätoivottavaa. Tosiaikaisissa järjestelmissä viive on tällöin luotava keinotekoisesti.

Tunnisteet: ensykandi, runo

 8:18 ip. 0 comments

  KUVABLOGIT ei voi muuta kuin ihmetellä sitä faunan runsautta, jonka löytää amerikkalaisten keski-ikäisten naisten alastonkuvablogeihin perehtynyt antropologi. En tiedä yhtään kirjoittavaa bloggaria joka olisi yhtä runsas ja ahkera päivityksissään kuin monet noista itsensä esittelijöistä. Top-listan kärkinimet muuttavat bloginsa maksullisiksi ja ansaitsevat perseellään omaisuuksia.

Tunnisteet: bloggaaminen

 8:12 ip. 0 comments

  SYNNYTYSOSASTO SULJETAAN -


asutus harvenee
sairaala lakkautetaan
vanhainkoti supistuu osastoksi
synnytysosasto suljetaan

väitöskirjan mukaan nainen
on luotu synnyttämään
ilman seksiä ei ole synnytystä
loppuvat synnytykset
lapsi päivässä on liian vähän
naisen tehtävä on synnyttää

kätilö Calonius pieraisi kolmetoista
pentua omin neuvoin
miehiä piti pässin karsinassa
synnytysten välissä
juosta repatti ulsterinnappi sinnillään
eläinlääkärinä
jouluksi sai puolimetriä lunta
ja uskoon tuli

Tunnisteet: julkaistu, naistutkimus, runo

 5:46 ip. 0 comments

  SPEKULANTIT Krokotiilin suuhun hamuavan linnun ennuste saattaa näyttää synkältä ellei tiedä, että linnulla ja krokotiililla on työnjako: lintu aterioi krokotiilin suussa puhdistaen samalla tämän hampaat, krokotiili kiittää palveluksesta pidättymällä syömästä.

Spekulantti lyö vetoa linnun puolesta, luomakunnan todennäköisyyksiä vastaan. Hänen varmuutensa perustuu tietoon, toisin kuin sinisilmäisen haaveilijan.

Spekulantti oli entisessä Neuvostoliitossa kirosana. Rapajuopossa, laiskurissakin Isä-aurinkoinen näki toivoa. Heidän puolestaan löi vetoa myös Kristus ja sosiaalityöntekijä. Spekulantissa ei kukaan nähnyt toivoa, sillä Isä-aurinkoinen oli hyvin synkkä hänen suhteensa. Että spekulantti lopettaisi spekuloimisen ja alkaisi työn merkitykseen, siihen ei Isä-aurinkoinen uskonut. Siksi hän varasi spekulantille Siperian, paikan josta on pitkä matka päästä käsiksi työn hedelmiin.
Meidän yhteiskunnassamme vedonlyöjä on kaiken huipulla. Hän hyväksyy tai hylkää suunnitelmat, yritykset, teokset, ihmiset ja eläimet. Spekulantin tahto on yhtä kuin kohtalo, sillä hän juuri määrittää ja arvioi mikä on työmme arvo tulevaisuudessa. Hän haluaa arvioida myös ihmisarvomme, sillä häntä kiinnostaa olisiko joukossamme "Isä-aurinkoinen", joille hän nyt voisi kostaa.

Isä-aurinkoinen ajattelee näin: "Maailma ei ole hyvä. Kohdistakoon ihminen työtä itseensä ja toisiin, jotta maailma olisi tulevaisuudessa kauniimpi ja parempi."

Spekulantti ajattelee näin: "Maailma ei ole hyvä. Siksi vain paha ja huono voi hankkia nopean menestyksen. Kauniilla ja hyvällä ei ole tulevaisuutta. Siksi kauniin ja hyvän arvo tulevaisuudessa laskee. Kaunista ja hyvää on vain nyt, tällä hetkellä. Minä riistän ja tuhlaan sitä. Tulevaisuudessa ei kaunista ja hyvää voi olla, koska se ei voi minun käsittelyäni kestää. Siksi minä lyön nyt vetoa pahan ja huonon puolesta."

Tunnisteet: ennustaminen, ensykandi, Jeesus, kohtalo, näkökulma, pahuus, paikka, Venäjä

 9:06 ip. 1 comments

  DALIN VÄÄRENTÄMINEN Hyvässä Dali-väärennöksessä on aitoa signeeraus tai (keramiikassa) leima.

Salvador Dali oli kova korttipeluri. Häviönsä hän kuittasi signeeraamalla tyhjiä tauluja. Ne olivat avoimia shekkejä, joiden arvo riippui väärentäjän kyvyistä. Kaikissa niissä, kymmenissä tuhansissa kartongeissa oli karibianhuvipurren siemen itämässä. Kaikki ne ovat lähtökohtaisesti aitoja, potentiaalisia mestariteoksia, ellei joku tunaroi valkoista pintaa hengettömin, tunteettomin, rakkaudettomin ja omanvoitonpyyntöisin siveltimenvedoin.

Aivan samoin kuin Salvador Dali signeerasi tyhjiä tauluja, signeeraa Jumala sikiöasteella olevia Dali-väärentäjiä, miljoonittain, kymmenin miljoonin. Heidän omista kyvyistään ja ponnistuksistaan riippuu se, kuinka hyviä Dali-väärentäjiä heistä lopulta tulee. Sen voi sanoa, että useimmista heistä tulee keskinkertaisia, heidän teoksissaan on aitoa tuskin edes mestarin nimikirjoitus. Vain muutamat heistä kohoavat täydellisen kopiontekemisen monotoniseen hillittömyyteen; heidän kättensä työt ovat kuin rahaa painaisi. Kaikkein pahimmista epäonnitujista, heistä jotka eivät osaa väärentää mitään, tulee uusia Picassoja, Mondrianeja, Willy Baumeistereitä, Gerhard Richtereitä.

Tunnisteet: ensykandi, kässärissä editoituna

 8:25 ip. 0 comments

  VENÄJÄN ARMEIJA Näyttää siltä, että tekstini sentään edes kerran on onnistunut olemaan provosoiva. Taannoiseen Pietarin kalansaalis-kelaan Enkeli2 muistuttaa mieskadon syistä venäläisessä yhteiskunnassa, armeijan helvetillisyydestä (koska venäjä on oikeasti sotaa käyvä suurvalta) jne. Enkeli2 puheenvuorosta nousee esiin voimakas epäilys siitä mikä olisi oma sietokykyni tuossa yhteiskunnassa, jos olisin siihen syntynyt. Tämä enkelispekulantti arvelee minun olevan ensimmäisten kadotuklseen tuomittujen listalla yhteiskunnassa kuin yhteiskunnassa.

En voi sanoa muuta kuin että se epäilys on hyvin aiheellinen. Maaplaneetan olosuhteet, kuten jo monesti aiemmin olen todennut, ovat minulle hyvin epäedulliset. On valitettavaa, että niin kuin kaikkialla täällä, myöskään venäjän historiassa kaikki ei aina ole mennyt nappiin ja suunnitelmien mukaan. Milloin on rutto, milloin verilöyly, milloin kollektiivinen skitsoferia koetellut kansaa. Mutta kiusallani tahdon sanoa sanasen puolustukseksi.

Venäjän armeijasta puhutaan paljon kaikenlaista, siihen liitetään ennakkoluuloja melkein summittaisemmin kuin venäjään yleensä. Ei liene ihme, että ne ennakkoluulot sitten osoittautuvat sadoin verroin vääristyneemmiksi kuin yleisesti tunnetumpiin, vähemmän salaperäisiin asioihin liitettävät ennakkoluulot. Venäjän armeija ja Suomen armeija, kummatkin toki ovat tappavia. Suomen armeijassa tappaa idioottimaisuus ja ihmisten sielulttomuuden näkeminen. Venäjällä luultavasti pelkkä fyysinen väkivalta, huono kohtelu tai muu sattuma. Kovien olosuhteiden kestämisessä on olennaista se joutuuko niitä kestämään yksin vai ryhmässä. Suljetussa yhteisössä yksin jääminen on tuhoisaa aina. Yksin jää varmimmin jos on henkiseltä rakenteeltaan kovin erilainen kuin muut. Siksi helvettiä ei ole joutua koviin ulkoisiin olosuhteisiin vaan pois heimonsa luota.

Esimerkiksi, muistaakseni oliko se nyt, Kantalahden kasarmikaupungissa oli mahdottoman ystävällinen ja leppoisa tunnelma. Sain yhden sotilaan ja yhden poliisin juomaremmiini. Niin hauskaa juopotteluyötä en kyllä helposti muista toista. Utelin sotilaalta, Maximilta, joka oli suorittanut kahden vuoden palveluksen Kantalahdessa, venäjän armeijan oloja.Hän ei oikein ollut halukas kertomaan mitään.

Päällimmäiseksi negatiiviseksi vaikutelmaksi jäi se että palvelus tosiaan kestää kaksi vuotta ja lomille ei juurikaan päästä. Tokihan kuuluu asiaan että tämä Maxim, joka oli mitä loistavin tyyppi, liioitteli armeijaolojen karuutta, niinhän meilläkin tehdään. Ainahan siellä on jotain pientä hässäkkää ja pojilla jotain asiaankuuluvaa nahistelua. Maximissa pisti silmään kaksi asiaa, hän ei ollut millään tavalla katkera kaksivuotisesta palveluksestaan. Hän oli reilu tyyppi, samalla kertaa sydämellinen, avoin, lämmin, eikä mikään hampaaton.

Toisaalta ei kukaan ulkopuolella voi päätellä millaiseksi kukin muuttuu suljetussa hierarkisessa eläinyhteisössä.

Vaikutelmani on siis se että venäjän armeija on suuri tarkoin varjeltu salaisuus. Siitä puhutaan paljon pahaa ja kauheuksia mutta tämä lienee pelkkä venäläiskansallinen perinne. Venäläinen kasarmi on siis käsittääkseni mitä lämminhenkisin paikka. Kahden vuoden varusmiespalvelus tarkoittaa kahden vuoden riehakasta ja vapaata juhlimisen aikaa. Venäläinen kasarmi lienee naisineen jonkinlainen böömiläisen kylpyläkaupungin aistillinen pohjoinen vastine.

Korostan, että tämä vakaa käsitykseni perustuu analogiaan. Kun ottaa huomioon meikäläisen propagandan ja tosiasioiden välisen vastakkaisuuden muissa yhteyksissä, ei voi olla loogisesti päättelemättä niin kuin minä edellä. Tietoon tämä käsitys ei perustu.

Sitten yksi asia on se, että korkeakouluopiskelijoille armeija tarkoittaa lähinnä parin vuoden luennoilla istumista. Heille, vastuunkantaja joukolle, armeija ei siis ole mitään juhlimista vaan armotonta ospikelua kliinisessä yliopistokampusympäristössä. Luennot ovat lukukausittain kerran viikossa (vai oliko se nyt peräti päivä viikossa). Tämäkin on kuulemma joillekin liikaa (nämä henkilöt olivav Neuvostoliitossa jaettu perinteisesti luokkiin arvojärjestyksessä parhaasta huonoimpaan yhteiskunta-ainekseen: 1) juoppo eli rapajuoppo 2) työvälttelijä eli laiskuri 3) spekulantti eli bisnesmies). On ymmärrettää, että kaikkein bisneshenkisimmille tyypeille armeijan on täytynyt olla simputusta, ovathan he käyttöarvoltaan rapajuoppoakin huonompaa ihmisainesta kommunismissa.

Sitten siihen kai kuuluu joku käytännön leiri, kuukauden tai pari.


Mitä muuten tulee omaan länsistatukseeni, rolekseihin, mersuihin, Camel Bootseihin, niin sitä ei taatusti ole. Onhan selvää että olen köyhä. Kasvoni ilmaisevat ankaraa puutteenalaisuutta, hahmoni kaikkinaista riittämättömyyttä. Vaatetukseni ei milloinkaan puhuttele todellista maailman muodin asiantuntijaa, jollaisena pietarilaista perus kaduntallustajaa voidaan tänä päivänä hyvällä syyllä pitää. Minua puhutellaan aina venäjäksi, ruraalisella talonpoikaisaksentilla, koska uskotaan sen olevan minulle helpointa käsittää.

Tunnisteet: armeija - psykologinen kokeilustudio, paikka, Pietari, Suomi, Venäjä

 6:43 ip. 4 comments

  LACAN Se mitä olen hieman silmäillyt Janne Kurjen Lacan käsityksiä kertoo minulle seuraavaa.

Urbaani länsieuroopplainen todellisuus ja akateeminen kulttuuri yhdessä aiheuttavat sen, että yksilö kohtaa ongelmia, joita urbaani länsieuroopplainen todellisuus ja akateeminen kulttuuri ovat luodut ratkaisemaan ja purkamaan.

Olennaista on, että urbaani länsieurooppalainen kulttuuri ei hyväksy omien ongelmiensa ratkaisuyrityksiä mikäli niihin sisältyy yritys väistää koko tämä ongelmia tuottava kulttuuri.

Akateemisuus on juuri tapa hankkia samat ongelmat kuin kaikilla muillakin, tulla niistä tietoiseksi, ja sitten yhtenäisessä diskurssissa ihmetellä omaa, tämän initiaation tuottamaa kastraatiota.

Kysymys on jonkinlaisesta virallisesta ja autoritaarisesta tavasta olla hedelmätön ja kyvytön.

Kaikki Lacanin käsitteet tuntuvat viittaavan tähän sekaannukseen. Ne ovat selviä niille, jotka ovat tunkeneet päänsä riittävän pitkälle siihen tappomekanismiin, jonka tiedostaminen synnyttää tarpeen näille käsitteille. Sillä hetkellä kun Lacanin käsitteet selviävät liipaistuu giljotiini ja kastruoiva terä putoaa.

Surkuteltavia ovat tästä näkökulmasta ne jotka eivät vielä tämänkään jälkeen ymmärrä mitä Lacan selittää. Vihattavia taas ovat ne, jotka yrittävät välttää kastraation pysyttelemällä pyhän tappokoneen ulkopuolella.

Tunnisteet: kirjallisuus, näkökulma

 5:29 ap. 0 comments

  OIDIPUS-YHTEENVETO -



Oidipus,
Teeban kuningas.

“Kuningas Oidipuksella on yksi silmä liikaa kenties. Tämän miehen kärsimykset, ne vaikuttavat kuvaamattomilta, sanomattomilta, ilmaisemattomilta.” Hölderlin

Mutta ei pidä luulla että Oidipuksen tragedia oli se mitä hän teki itselleen - hän sokaisi silmänsä nähdäkseen paremmin- vaan se mitä hän aiheutti kaupungilleen. Hän määräsi oman rangaistuksensa kun ennustuksina tiedossa olleet syyllisyytensä ja syntyperänsä vähitelleen paljastuivat. Hänen kohtalonsa oli joka tapauksessa lievä verrattuna Teeban kohtaloon.

Sofokleen näytelmässä Kuningas Oidipus kuvataan Teiresias-tietäjän ja Teeban tragediaa. Oidipus itsessään on vähäinen nousukas, olosuhteiden tuote. Mitä menetettävää muka on tietämättömällä nousukas-Oidipuksella? Harmia saa aikaan pinnallisilla ja muodikkailla aatteillaan, jotka ovat valheen puolella totuutta vastaan.

Teiresias ilveilijä tietää totuuden, totuuden Oidipuksen syntyperästä ja kohtalosta, mutta ei henkensä uhalla voi siitä hiiskahtaa sanaakaan. Hänen elämänsä on todella raskasta ihmisten keskuudessa. Siksi hänestä tuleekin erakko - ilveilijä, kun ei ole armoa, jota hän yksin kaipaa.

Oidipus on omaatunnolta (ja oraakkeleilta) korvansasulkevan hallitsijan arkkityyppi. Sofokleen näytelmässä isänmurha ja äidin naiminen ovat vain tämän kehittelyn dramaattisia esivaiheita, joilla oraakkelin sanomasta tehdään Oidipukselle mahdollisimman vaikeasti nieltävä myrkky. Sofokleen näytelmässä kuten 1900-luvulla vallan ydin on aina betonibunkkerinseinämän takana lähimmästä oraakkelista. Toisin kuin 1900-luvun diktaattorit Oidipus ei ole täysin paatunut: tämän todistaa se että hän sokaisee itse itsensä. Suoraselkäisyyttä, jollaista ei voi yhdeltäkään 1900-luvun diktaattorilta odottaa, jos he havaitsisivat tekojensa hirveyden.

Oidipuksen äitinsä kanssa saamat jälkeläiset ovat sukurutsan sekasikiöitä. Traagisimpia mahdollisia luontokappaleita: sellaisia joita kukaan ei halua tai uskalla naida. Selaisilla kuningas haluaa täyttää maan.

Sofokleen Kuningas Oidipus on kuvaus yhteiskunnasta joka kieltää oraakkelinsa. Oidipustragedia on jatkuvasti vireillä oleva tila Euroopan historiassa. Jos oikein yksinkertaistetaan niin voidaan todeta evankeliumien olevan vaihtoehtoisia loppukohtauksia Oidipus-myyttiin.

Kristusmyytissä oraakkelin kieltäminen viedään niin pitkälle että väitetään länsimaisen yhteiskunnan tekevän oraakkeleistaan säännönmukaisesti ihmisuhreja.

Euroopan historiassa tästä läpensä pessimistisestä ja toivottomasta sanomasta tehdään valtionuskonto, sen sijaan että tehtäisiin uskonto siitä, että rikosta ei enää tapahdu. Aletaan elää herkeämättömässä Oidipuksen synnintunnossa ja silmien sokaisun kastraatiossa. Tehdään uskonto siitä synnintunnosta, että tiedämme aina syyllistyvämme Oidipuksen rikokseen. Anti-Oidipaalista on tämän synnintunnon katoaminen.




anti- Oidipus
voi olla ainakin neljällä tavalla Oidipus-kuninkaan vastakohta.

1) Hän ei murhaa isäänsä.

2) Hän ei nai äitiään.

3) Hän uskoo Teiresias-tietäjää, eikä annan vallanhimon sokaista itseään.

4) Hän ei kadu sitä että antoi vallanhimon sokaista itsensä, ja kieltäytyy sokaisemasta silmiään kuumalla raudalla, jotta näkisi paremmin.

1900-lukua totalitarismeineen voi pitää kohdan (4 mielessä anti-oidipaalisena vuosisatana. Se ei milloinkaan katunut tekoja, joiden lopputulos oli tiedossa ja ennustettu kauan ennen kuin niitä suunniteltiin tai pantiin toimeen. 1900-luvun narrit eivät Oidipus-kuninkaan tavoin sokaiseet fyysisesti silmiään: heillä ei ollut minkäänlaista kiinnostusta nähdä yhtään paremin kuin todellisessa pahantahtoisuudessaan näkivät.





sfinksin vuosisata

Sfinksi kysyi ja Oidipus-oppimaton ratkaisi.

Se ei ollut linnuistakatsomisen vuosisata. Kvanttimekaniikkaa ei kehitelty okranjyvää katsomalla.

Tiesikö Oidipus-oppimaton kuka oli hänen isänsä?

Tiesikö, että omat lapsensa ovat hänen veljiään ja siskojaan, tietämättömiä?

Isänsä tappoi Oidipus-tietämätön itsessään.
Oidipus-kuningas tappoi omantunnon siinä sukupolvessa jota johti.

Sitten tuli syöpä, jonka syitä etsitään.

Miljoona Teiresias-tietäjää, pimeydessä sokeaa, hengessä näkevää, tulivat sanomaan: sinä olet Oidipus-tietämätön, hengenmurhaaja!

“Röyhkeää kateutta”, sanoi Oidipus-kuningas. Sfinksi kysyi, minä vastasin, eivät linnuistaennustajat. Enkö minä ole hyväntekijä? Pois silmistäni houkkiot, ilveilijät!

Teiresias-ilveilijä karkoitetaan Siperiaan.

Unissaan Teiresias-tietäjä, Apollon pappi, synkästi kiroaa Oidipuksen, tietämättömän, oman äitinsä häpäisijän.

Sitten tuli Oidipus-kostaja (synkkä totuus tuli ilmi sisältään): tässä on rauta, sokaise itsesi että näkisit paremin!

Tunnisteet: ennustaminen, mitä voidaan tietää, Oidipus, syöpäosasto

 3:47 ap. 0 comments

  ITSENSÄ TYYTYVÄISENÄ PITÄMINEN eli itsetyydytys on oman nautinnon tavoittelua. Siinä ei milloinkaan ole kysymys kenenkään toisen tyytyväisenä pitämisestä. Päin vastoin sitä pyritään salaamaan toisilta, kuten kaikkea puhtaasti itsekästä toimintaa.
Tämä hedonismikulttuuri on sitä, että kaksi itsetyydyttäjää kohtaa
ja pyrkii käyttämään toisiaan tarpeisiinsa mahdollisimman täydellisesti.
Erotuksena yksin tapahtuvaan toimintaan on, että raajoja
ja elimiä on enemmän samanaikaisesti käytössä. Tehokkuus kasvaa.
Sisäelineritys kasvaa, vaikka mistään rakaudesta ei kuitenkaan ole kysymys.
Olisi hauska tietää mitä tapahtuu kahden äärimmäisen ahneuden, kahden erisukupuolisen
tyrannin kohdatessa toisensa.
Seuraako siitä jokin ekonomian tehostuminen nautinnossa. Toimiiko
tällainen emootioiden kilpakartelli käytännössä: kuvitelma etä äärimmäisestä omannautinnontavaoittelusta seuraa myös
äärimmäinen nautinto toisille. Seurtaisiko äärimmäisestä toistentyydyttämisen tarpeesta äärimmäinen nautinto itselle?

Melkein kaikki on turhaa
äärimmäiseen tehokkuuteen pyrkivässä toiminassa.
Barokkisen kiemuraiselle rakkaudelle mikään ei ole turhaa.
Kun barokkinen rakkaus kohtaa tällaisen itsetyydyttäjän, se on kuin valtava massa kohtaisi mustan aukon,
tai suuri jännite kohtaisi suuren planeetan,
kaikki jännite tyhjenee välittömästi, mutta ei varsinaisesti tyydyty.

Tässähän on kahta itsekkyyden lajia:
se joka vain ottaa itselle (itsetyydyttäjä) ja se jonka itsekkyyden kylkiäisinä
roiskuu nautintoa myös muiden päälle.
Sitten on se epäitsekäs joka yrittää miellyttää kaikkia mutta ei miellytä ketään.
Sitten se joka tyydyttää useita, mutta ei parhaita.
Sitten se epäitsekäs impotentti joka tahtoo tyydyttää kaikki mutta ei pysty tyydyttämään ketään.
Sitten se epäitsekäs rumilus jolla seisoo kaiken aikaa, mutta jonka ei anneta tehdä hyvää...
jne. jne.

Missä totuus.. missä totuus...

Itse huomasin, ettei mikään kaukomaa ole paljonkaan helpompi
kestää ihmiselle jonka voimavarat ja muu tilanne huomioon ottaen tulisi
etsiää Jumalaa eikä nautintoa.

Suuri tuska kääntää Jumalan puoleen
matkan hiljaiselle kujalle, pois liikenteen melusta ja väentungoksesta.

Minä esimerkiksi tuntisin pahuuden missä tahansa
Siksi minun tulisikin pitäytyä levittämästä sanomaani ympäriinsä.
Voisi alkaa huudella: Suomessa on 148 aatelissukua. Se se on vähän se.

Pitää pyrkiä kuulostelemaan terveeltä pohjalta.
Lepäävien ihmisten kuulumisia ja sydänsuruja.

Tunnisteet: mitä voidaan tietää, rakkaus, seksuaalisuus: sukupuoliinjakautumisen fenomenologia

 1:01 ap. 0 comments

  NEGATIIVINEN SYNNINTUNNUSTUS -


en ole tehnyt tai teettänyt iskuja Yhdysvaltoihin
en ole oppinut pahaa tuntemaan
en ole teettänyt asiasta mitään galluppia
en ole vienyt sinulta mitään pois
en ole puhunut sanaakaan kestävyydestä
en ole tuottanut hyvää vaikka olisin voinut
en ole aikaansaanut ikäviä katkeamisia solmusta tai solmun yllättäviä aukeamisia
en ole antanut aihetta edes mustasukkaisuuteen
en ole käskenyt unohtaa tosiasioita
en ole tuhonnut, vaikka olisi siinä voinut niinkin käydä ihan hyvin
en ole harrastanut koskaan - kunniasanalla!
en ole varastanut, vaan lainannut
en ole vaihtanut missään asiassa kantaani
en ole valehdellut eduskunnalle enkä suomalaisille
en ole ottanut maitoa lapsen suusta
en ole tukahduttanut lapsiani rakkaudella
en ole tahallani eri mieltä
en ole kaivannut telkkaria kuten tänään
en ole salaa rakastunut houseen
en ole kajonnut mersuun kuin parina kolmena iltana
en ole hajonnut vaikka välillä nostankin älläkkää

en ole tehnyt tietääkseni mitään lainvastaista?
en ole tehnyt muuta kuin ollut irkissä
en ole oppinut mitään uutta ilkeyttä tänään
en ole vienyt kenenkään paikkaakaan
en ole puhunut niin paljon kuin aikaisemmin
en ole tuottanut vaikeuksia, olen toiminut juuri kuten pitääkin
katastrofi on myytti
en ole käskenyt sinun ampumaan nappia otsaasi
en ole tuhonnut kaikkea
en ole harrastanut aiemmin enkä muutakaan sellaista, joka
tähtää nopeisiin ja tehokkaisiin fyysisiin suorituksiin
en ole varastanut koskaan mitään pientäkään
en ole vaihtanut alaa koska
en ole valehdellut, tuo on vain luulosi
en ole ottanut huomioon aivopuolikkaita vaan ajatellut niitä kokonaisuutena
en ole tahallani epäselvä
en ole kaivannut kriittistä ajattelua tai kyseenalaistamista
en ole salaa onnellinen
en ole kajonnut tähän säikeeseen aikaisemmin
en ole hajonnut
mutta toisaalta eipä koeviikkokaan ole vielä loppu

en ole oppinut mitään sääntöjä, joiden mukaan toimia
en ole vienyt ongelmajätteitä haja-asutusalueiden
ongelmajätteiden keräystempaukseen
en ole puhunut rasituksesta vaan rakenteesta
en ole tuottanut pahemmin harmaita hiuksia ennen tätä kesää
en ole käskenyt heitä pysymään piilossa, kuten sinä teet
en ole harrastanut, mutta kurssille olen menossa keväällä
en ole varastanut poikakaveriakaan
en ole ottanut mitään yleistä kantaa
en ole tahallani karkea
en ole kaivannut mitään superhyperkelaa

Tunnisteet: julkaistu, rakkaus, runo

 8:39 ip. 0 comments

  BRUNO K ÖIJER on varmasti "monien milestä ruotsin omaperäisin ja kiinnostavin runoilia siten Ekelöfin ja tranströmerin." Olen tämän uskova. Mutten voi sille mitään että tämä Öijer, jolta Sammakko on julkaisuut nyt Markku Inton kääntämänä valitut suiomeksi, ei todellakaan ole mikään kirjallinen orginaali. Tämä on sitä samaa Kristian-paskaa kuin mitä jo J. K. Ihalaisen kaltaisilta b-luokan marginaali tekijöiltä, ei miltään hengiltä, ollaan saatu nähdä. Minusta tällaista kontributioltaan olematonta jälkirimbaudlaista rappiofiilistelyä on julkaistu jo liikaa. Öijer ei totisesti tarjoa suomalaiselle llukijalle mitään uutta. Täysin merkityksetön tapaus tämä Öijer. Turkulaista epätoivoa sen edssä, että Bukoja ja Rimbaudeja mahtuu maailmaan vain yksi, eikä mitään perinnettä saa matkimalla ja liikaa ihailemalla syntymään tähän tyylilajiin.

Tunnisteet: kirjallisuus

 8:30 ip. 3 comments

  ORION Kuunnellessani Metallican Orionia katsahdin etelätaivaalle. Yllätyksekseni, ku tarkistin Ursan tähtikartasta, ikkunastani näkyvä selkeä tähtikuvio oli juuri Orion. Orionin lähellä etelässä loistaa suuri Sirius.

Tunnisteet: musiikki

 6:56 ap. 0 comments

  PIETARIN KALANSAALIS Asunnoltani on 400km Pietariin. Se on hiukan enemmän kuin Tolstoilta Moskovaan. Kulkuyhteydet ovat tänä päivänä paremmat. Ei tässä voi rehellisesti olla tyytymätön.

Venäjä on luonnonvaroiltaan maailman vaurain valtio, Suomi maailman niukimpiin lukeutuva niittykasvien paratiisi. Sama analogia jatkuu läpi luomakunnan.Venäläinen ihminen ei ole poliittinen vaan totalitaarinen eläin. Suomalaisen, suomessa syntyneen ja ikänsä suomessa eläneen on mahdotonta käsittää venäjän oloja, venäläisyyttä, venäläisen rakkauden yltäkylläisyyttä, turhamaisuutta, röyhkeyttä, julmuutta tai totalitarismia. Yksikään psykologinen ilmiö venäjällä ei vastaa mitään tunnettua ilmiötä suomessa. Suomalaisuuden pohjalta voi yrittää ymmärtää venäläistä dynamiikkaa, mutta ei ole mitään mahdollisuutta ymmärtää sitä niin kuin se on. Se ei ole mahdollista edes venäläisille itselleen, tai kenellekään.

Venäjältä ei milloinkaan ole tullut yhtään realistista venäläisen taiteen edustajaa. Venäläinen ei kerro totuutta itsestään. Tolstoi on kauimpana, Tarkovski lähimpänä sitä mitä näemme matkustaessamme Venäjälle. On mahdotonta tajuta minkälainen mielikuvitus tarvitaan, että mikään taide tai kirjallisuus olisi ylipäätään venäjällä mahdollista. Ja jos se on mahdollista sitä on syytä epäillä. Tekijät ovat mitä todennäköisimmin rakkaudessaan epäonnistuneita itsekkäitä tai epämuodotuneita luopioita. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä on venäjä.

Kysymys on siitä että suomessa ei nussita. Täällä puhutaan naimisesta, ehkä rakkaudestakin, mutta täällä ei tehdä tekoja joita nämä ideaalit edellyttävät. Aika kuluu paikkojen kunnossapitoon, huoltoon ja säätöön. Venäjällä taas ei puhuta mutta tehdään.

Täällä ei tosiaankaan missään yleisemmässä mielessä ollenkaan nussita. Lieneekö syy se, että suomalainen nainen on ilmeisen haluton, tai ei ainakaan mitenkään pakottavassa määrin halukas itseään yleisillä paikoilla tyrkyttävä, kelpaava. Pietarissa helvetillisen himokkaita ja kauniita naisia on ylimäärin; he eivät tosiaankaan luo uraa vaan aistinautintoa.

Jokaisella kaahailevalla laitakaupungin ladapojalla on kyydissään jotain niin arvokasta, etten minä uskaltaisi ottaa ulos kassakaapista: kahden safiirin sääret.

Ei ole maailmassa sen katkerampaa rajaa kuin suomen ja venäjän raja. Ei ole sen kunniakkaampaa sotaa kuin tuon rajan häivyttämiseen pyrkivät sankariteot. Vain yhden asian takia kannattaa vuodattaa verta: tuon epäinhimillisen rajan tyhjäksi tekemisen takia. Tietysti, on Venäjälläkin varjopuolensa: Syleilystä ja poskisuudelmista on lyhyt matka murhaan. Tunteet käyvät kokoajan kuumina. Rakkaus on kuumaa ja julmaa, viha yhtä kuumaa ja julmaa.

Mutta nämä naiset eivät ole mitään työhevosia, joiden takia maahan syljeksivät hevoskauppiaat ja mustalaiset tinkivät ja tivaavat pennejään.

Miehellä nyrkki, jota olen saanut muutamaan otteeseen maistaa, on jokseenkin kova, epämiellyttävän tuntuinen, nopea ja tyhjäksi tekevä. Vaikea kuvitella että venäläistä perusmiestä voisi kesyttää tai sivistää. Suomalaista miestä on kyllä liikaa kesytetty, mutta sivistyminen on yhtä kaukainen ideaali kuin itäveljelle.

Tuhlaavaisuus ja suurpiirteisyys ovat kai venäläisen miehen ihastuttavimmat puolet. Venäläinen ei säästä siitä mistä ei voi säästää: juhlista. Juhlat on aina kun on rahaa, ja joku vain keksii pienimmänkin juhlimisen aiheen. Kaikki pannaan sileäksi ajattelematta, se on maan tapa.

Siinä vasta ihana asenne jota minä totisesti arvostan ja ylistän!

Täysjärkiseltä vaikuttaa, kertakaikkiaan: Pidetään juhlat, niin on ainakin seuraavana päivänä jotain puhuttavaa. Suomalainen ei oikein osaa sillä verukkeella heittää omaisuutta turhuuteen. Suurpiirteisyys ei kuulu tähän niukkuuteen ja puutteen ahneuteen, tähän henkisesti tyhjään vähäosaisuuteen. Venäjällä kaikki olennainen on aina kunnossa. Kaikki epäolennainen ikuisesti rempallaan.

On totta, etten ole tavannut montaakaan todella vakuuttavaa venäläistä miestä, sellaista kunnon viisasta tyyppiä, taiteilijaa, runoilijaa tai tiedemiestä. Jämeräpartaisesta insinööristä puhumattakaan. Useimmat miehet ovat jotenkin vähän jostain päin lahoja. Joku sieni niitä aina jostain tuntuisi nakertavan. Rajoittuneita kansanmiehet ovat jollain erikoisella tavalla.

Teknillisen Korkeakoulun viisauksia oppii arvostamaan viimeistään Venäläisessä sortumaisillaan olevassa, keskenjääneessä ydinvoimalassa. Vastavuoroisesti maailman epävenäläisin paikka sijoittuu varmaankin Espoon Otaniemeen. Otaniemen ja Viipurin välillä ei ole mitään muuta kuin kondensaattorilevyjen välistä ilmaa.

Toisin kuin monesti Otanimessä saa venäjällä hyvää ja mukavaa kohtelua. Naiset hymyilevät aina, kaikissa tilanteissa. Katsovat silmiin, ja etsivät tekosyytä kanssakäymiseen. Miehetkin hymyilevät ja tulevat juttelemaan usein. Kansa ei ole melankoliaan taipuvaista. Miehet ryyppäävät tajunpois onnesta ja ilosta, bakkhantista autuudesta. Tyttöjen, hyvin kauniiden, itsemurhat ovat mitä tavallisin puheenaihe. Hauraat musiikkia innoittavat tytöt sortuvat harvojen psykokoiraiden hallitsemassa yhteiskunnassa. He eivät näe muuta vaihtoehtoa, hyasinttihiuksiset kaunottaret, kuin syöksyä kerrostalon katolta lähiöpihaan. Jätökset korjataan pois. Kovissa ja kiireisissä miehissä tällainen naisen heikkous ei herätä sympatiaa.

Turpaan venäjällä tulee säännöllisin väliajoin, sitä ei voi välttää, ei edes venäläinen itse.

Täällä ollaan taasen.

Ihan vakavasti sanon
tämän:lopeta masennus
ja selibaatti ja mene Pietariin.
Siellä Pietarin kalansaalis,
2.5 miljoonaa kaunotarta
odottaakonsultaatiotasi.
Et voi tietää mistä puhun
ellet käy kiinni asiaan.
Naiset ovat todella jaloja,
jaloppujen lopuksi
äärettömän himokkaita.
Pietarissa ei tunneta runkkujuttuja,
ne ovat siellä naisten hommia.
Ketään ne ei hymyilytä siellä,
ihmetyttää vain.


Olen täysin varma siitä että runoilijan ei kannata muuttaa muualle kuin Pietariin. Siellä ei ole mitään sen kummempaa kulttuurihässäkkää, ei mitään vähääkään noteeraamisen arvoista ilmiötä tai suuntausta, ei kiinnostavia taiteilijoita, mutta siellä on maailman ehdottomasti kauneimmat naiset. Kas, runoilija ei tietystikään ole muusta kiinnostunut kuin lepuuttamaan työtä väsyneitä silmiään kahden tai kolmen safiirin sääriparilla.

Niitä perseitä on hyvin vaikea tai mahdoton verrata mihinkään, tehdä mitenkään konkreettisesti ajateltaviksi. Tajuta todeksi, se on vaikeaa, yhtä hyvin kuin niiden riittoisaa määrää ei voi mitenkään luonnehtia tai käsittää.
Se on jotakin mitä ei kannata selittää.

Sen voi ymmärtää että Suomen ja Venäjän raja on maailman huutavin vääryys. Kenestäkään vankileirivangista ei ole voinut tuntua koskaan niin katkeralta kuin minusta kävelemässä Nevski Prospektin iltapäivässä kaiken sen yltäkylläisen hekuman keskellä. Gogol pysähtyi sen näyn edessä. Pushkin oli sen näyn edessä hiljaa.
Korostan että suhteellisuudentajuni ei ole virheetön.

Venäjä on perutuotannon maa, perusraaka-aineen, peruspolttoaineen, jalostamattoman elintarvikkeen raaka‑ainevarasto. Aistillisuus, inhimillisyys, julmuus, perse ja sääri. Siitä voi sitten jalostaa, kukin miten tahtoo. Länsi on suuri jalostamo, joka ei lisää siihen dataan jonka se saa annettuna, yhtään mitään. Tässä tämä on.

Anteeksipyynnöt ja rukoilut saattavat lepyttää jumaluuden tai loukatun, mutta asioita, omaa auraa ne harvoin vievät eteenpäin. Anteeksipyyntö on hoidettava ripeästi ja siirryttävä sitten heti laittamaan kiveä kiven päälle siellä missä Jerusalemia paukutetaan pystyyn.
Suuria, intohimoja joita vaikea hahmottaa.

Tunnisteet: a, Aleksandr Puškin, Gogol, kirjallisuus, melankolian anatomia, mitä voidaan tietää, Moskova, paikka, Pietari, Poliittinen muistio, rakkaus, Suomi, Tolstoi, Venäjä

 8:30 ip. 2 comments

  VENÄJÄN VALLANKUMOUS Mikä voi estää ihmisten silmiä verhoavaa ohutta kalvoa räjähtämästä, niin ohutta kuin sitä ei olisi lainkaan. Entäpä jos he äkkiä ymmärtävätkin? Entäpä jos nuo miehen, naiset ja lapset syöksyvät koko joukkona eteenpäin, ääneti, huutamatta, kaatavat sotilaat, upottavat heidät korviaan myöten omaan vereensä, kiskaisevat maasta kirotun ristin, ja eloon jääneet kohottavat korkealle mankamaran yläpuolelle vapautetun Kristuksen! Hoosianna! Hoosianna!

Leonid Andrejev: Juudas Iskariot, suom. Juhani Konkka
Leonid Andrejev oli kiihkeä vallankumouksellinen. Heti vallankumouksen tapahduttua hän kavahti ja ryhtyi kiihkeäksi vastavallankumoukselliseksi. Hän kuoli 1919.

Tunnisteet: Jeesus, kirjallisuus, Venäjä

 6:48 ip. 0 comments

  NUOTEISTASOITTO Vietelläkseen on syytä olla joko kokenut viettelijä tai kokenut nuoteistasoittaja. Edellinen soittaa aina nuoteista vaikka osaakin kappaleet ulkoa. Hän ei jätä mitään sattuman varaan. Vaikka jälkimmäinen tekee samoin, jää sattumalle silti sijaa. Yksi väärä ääni ja kriittinen yleisö marssii puoliajalla ulos.

Kokenut viettelijä tietää, että yhdynnän jälkeen ei edes tarvitse teeskennellä soittavansa nuoteista, silloin on iloisen improvisaation aika. Mutta juuri tuohon onnen pahaa-aavistamattomaan hetkee iskee kiusaaja: tämä kaikki onkin yleisölle vain halpaa viihdettä.

Yksinäisyyden pimeitä hetkiä valaisee melankolinen, hidas eteerinen säveltapailu, valoisimmillaan tummansininen blues. Näiden asioiden kanssa nuoteilla ei ole mitään tekemistä.

Tunnisteet: mitä voidaan tietää

 4:10 ap. 0 comments

  KÄRTTYISÄ kärsii ikävästä, elämäntapansa kanssa kohtalokkaassa ristiriidassa olevasta ahdistavasta tiedosta, jota hän vain vaivoin sulkemalla silmänsä ja sättimällä toisia ihmisiä sekä kaikkea eteen osuvaa, koettaa pitää tietoisuutensa ulkopuolella. Kärttyisyyden päämotiivi on haluttomuus muuttua, liikkua, tehdä tekemättömiä töitä, lähteä tai kasvaa. Siellä taustalla vaikuttaa epävarmuus ja huoli tulevasta. Kärttyisää ei hevin paranna läheiset ihmiset: juuri heitä kohtaan kärttyisä on kyvytön tuntemaan ehdotonta rakkautta vaikka haluaisi. Kuten mutisijalla, kärttyisällä voi silti olla omaisuutta, suuri ja herkkä sydän, hyveitä ja vilpittömyyttä. Vain totuuden paljastuminen ja sen hyväksyminen voi parantaa kärttyisän. Jos tämä ei tapahdu ajoissa, hän kuolee yksin. -> mutisija

Tunnisteet: ensykandi

 3:55 ap. 1 comments

  JOTTA EI OLISI TOISTA KUOLEMAA MANALASSA se on rakastuneen kirjoitusta
puolustelit, vähättelit

voisi olla parempi ettei muunlaista
kirjoitusta olisikaan, sanoin

se on kuin joku keksintö älytä
ettei tämä lopu siihen mihin rakkaus loppuu

sillä aiot elää tässä paikassa jonne sinut on
tuotu?

kaikki on jotenkin liikkumatonta
samana toistuvaa

laitostuneet varjot etsivät
jotakin

minä tunnen
tarkimin vartioidut pyhät

kaikki tahtoni on suunnattu ulos

ja minut lähetetään tämän rajan taa
etsimään tätä tietoa

kunhan se vain on kasvoihin kirjoitettu

kauppa avataan päiväsaikaan,
astutaan esiin, eletään
kuoleman jälkeen

Tunnisteet: rakkaus, runo

 3:32 ap. 1 comments

  ETSIMINEN -

Tavoitteena on kaivaa esiin artikuloitumatonta tietoa
repiä verhoista, kaivaa kukkapurkkia
valaista 11 watin energiansäästölampulla
etsiä jo kohdussa, tai haeskella
että olisiko joku kysynyt tätä muttei löytänyt.



Huoneessa ruoka löytää viininsä
kuu peittää taas auringon
mies etsii naista
ja kananmunan keltuainen kätkee arvoituksen

geokätköilijä piilottaa rasian, jossa on lokikirja
magneetti paljastaa poven
Antares valaisee aurinkokuntamme mennyttä ja tulevaa.


Nainen etsii miestä
superkylmä transistori
löytää pienet signaalit
matkapuhelin kätkee edistyksellisiä toimintoja
Venus peittää, Merkurius paljastaa
kasvojaan, kynttilä valaisee kauniisti
analyysi valaisee taustoja
täysikuu valaisee harvan lakimetsän
lumi peittää maan



Paremmin tietävä valaisee
lähellä linssiä leijuvia pölyhiukkasia
sumua
tai hienoa lunta
jota salama kätkee valokaareensa

Sen tarkkuus peittää aistivirheet
ja ilme paljastaa valehtelijan.


Orava paljastaa todellisen karvansa,
piilottaa ruokaa pahan päivän varalle
luonnonvalolamppu valaisee, muttei lämmitä
haastattelu valaisee asiaa

Urbaani tila piirtää itseään sameaan neutraalisuuteen
piirtäjäguru paljastaa luonnon niksit
projekti etsii ympäristön tilasta kertovia mittareita
peruskalliota peittää ohut, alle 1 metrin paksuinen moreeni
arkeologia kaivaa tietoa ja haluaa löytää itsensä
kätkijä kätkee
Vesuvio valaisee laajan alueen vuorilta
etsivä löytää historian

valohelmi valaisee Puumalan satamaa
Pyhä Henki valaisee sydämen pimeimmätkin lohkot
Kaliva valaisee suppeasti pyhiä merkkejä



Maailmanhenki etsii asiantuntijoita.
Tälle metsälle on vaikea löytää omistajaa.

Tatuoimalla voi peittää arpensa.
Pimeys
peittää kaikki maat.

Hubble löytää mustia aukkoja valkoisesta paperista,
dominoiva väri peittää luun värit.

Yhä useampi hätkähdyttävä väite kätkee taakseen tutkimuksen.
Nenä paljastaa onko sikiöllä Myskinin oireyhtymä.
Pääoma paljastaa brandien kiehkuraiset sypressit.



Kokonaamari peittää nenän, suun, leuan ja silmät:
rakkaus
valkoinen
huntu peittää maan
Venusta peittää tiheä puuvillakerros.

Pysäkkiheijastin paljastaa matkustajan pimennosta
Liikenne paljastaa pimeät puolet
Huntu peittää pääni pienet paholaisen sarvet



Musliminainen peittää päänsä
hän kaivaa hyllystä mustilla vahakansilla varustetun rukouskirjan

Saatananpalvojanuori peittää tuskansa
hän kaivaa kulkuväylää bilevieraille

Kapitalismin musta lintu peittää kasvojensa pahuuden
hän kaivaa omaa hautaansa

Linspire peittää osan tiedoista
hän kaivaa taas verta nenästään



Thoma piilottaa oluttynnyrit
opetuslapsi ei voi piilottaa uskoaan
se Pro löytää aina saman pöpön
hansabase löytää Uppo-Nallen

ja tuli valaisee hieman finaalia

Istun rauhassa
kaikessa rauhassa

Kalle kaivaa täskustaan klassisen foliopaketin
Itsensä voi löytää etsimällä tai yllättäen.

nauttia arjesta,
kokata ja maistella

leikinjohtaja piilottaa huoneeseen hajuvesipullon
lapsi löytää käytetyn ruiskun
nainen kaivaa jännittyneenä kolikoita lompakostaan
Jumala kätkee voimansa heikkouteen
Dawkins paljastaa sateenkaaren
ja satelliitti
se löytää taksin yhä useammin

Tunnisteet: etsiminen, henki ja logiikka, mainostaminen ja kätkeminen, Poliittinen muistio, rakkaus, rehellisyys ja valehtelu, runo

 4:30 ap. 2 comments

  MUUTAMIA UNIA Kiertoajelu järven jäällä. toisena päivänä jäidentulon jälkeen poika haluaa näyttää tytöle rohkeuttaan. Hän pyytää tämän autonsa ja ajaa järven jäälle. tyttö jäykistyy pelosta. Poika nauraa. Auto kiitää jäällä sulaan, muttei ulloa. Poika hyppää ovesta uimaan. Tyttö kysyy, eikö vesi ole kylmää. Ei ollenkaan vastaa poika. Veden pinta ui suuri vihreä hämähäkki kohti kelluvaa autoa.

Aterialla näen kaksi naista ja yhden miehen, itseni lisäksi. Siinä on rakastettuni ja hänen kasoisolentonsa. Kaksoisolentoon on siirtyneet kaikki rakastettuni rakastettavat piirteet. Ne ovat hänessä kiteytyneenä. Rakastettuni on kuihtunut. Mies on puhumaton, kuin sairas, tumma hiuksinen. Hän on kaksoisolennon mies. Syöme. Käymme yöpuulle. Molemmat naiset tulevat huoneeseeni, kaksoiolento sijaa itselleen vuoteen vuoteemme viereen. Ihmettelen sairaannäköistä puhumatonta miestä joka antaa kauniin vaimonsa tulla huoneeseemme yöksi.

Seuraavana päivänä menen keittiöön ja oksenna lavuaariin. Outoja asioita kumpuaa kurkustani. Saippuaa, hiuksia, ihmisen luita, kuoriutuneita käärmeenmunia, suurten hyönteisten koteloita ynnä muuta.

Vanha nainen ehdottaa lähtöä Konstantinopoliin. Pidän ideaa hyvänä onhan se bussimatkan varrella kotiin. En ole koskaan käynyt Konstantinopolissa. Iltapaäivällä jotain on tapahtunut, sillä kukaan ei enää ole innoisaan lähdästä. Tahdon menneä hyvästelemään rakastettuni kaksoisolennon hänen työpaikalleen. En löydä häntä. Lähden pois. Suuressa avarassa salissa tai käytäväss hän juoksee peräni. Pysähdyn. Hän tulee luokseni, näyttää hyvin sairaalta. Hän näyttää minulle oikeaa silmäänsä, siinä on kaihi tai jokin muu sairaus, verkkokalvo on ilmeisesti lähtent pois paikaltan. Sitten hän viiltä kynnellään oikan silmän päälle kulmakarvan kohdale. Alta paljastuu toinen silmä, värikäs, kuin kaleidoskooppi. Vaikutelma on hirvittävä. Lähden ovea kohti. Näen itseni vaeltamassa haavoittuneen kenraalin koomisessa hahmossa jossakin kaukasuksella tai Turkissa.

Tunnisteet: a, L, unet

 12:59 ap. 0 comments

  jos olisi toivomaani yltäkylläisyyttä
käytössä heti
kaksinkertaisen lautakaton kaavat
virittyneevä eteeni syyttä
kun extrantunnukset ja salasanat lakkaavat
istuttavat oraat vauraat
parveilun jälkeen koiraat vieraat hauraat
siitä mistä futurologi-teknokraatti suoriutuu
ekstra-artikulaarinen ojentaja-aparaatti
vaivatta, aristokraatti kastraatti

genimapissa Oracle kuoriutuu
vanhoista vaatteista, riutuu
tuuraa naaraat
auraa vaarat
jos motiivi olemassaololle kariutuu
kaikki toivon ystävät kuulolle heti
masturbaatiomaistraatti palauttaa
menee koppa
reenattu roppa
kaupalla heksametriä
sekaisin jos se on piraatti
kopioitu kyhäämällä rakkauden lauttaa
käsinkirjoitettu vaupauden paatti
puhelin joka parantaa sairaat, auttaa
reikää sydämeen salaa kairaat
tunteita matkiva elämäntapapsykopaatti
beetasalpaus, kipulääkitys, nitraatti

kiitos, dementiademokraatti
ehkä harkitset jo testamentia
kantagermaanin ugrilainen substraatti
haista luista, laista tyrkkyä
aavista kapsäkkikapteeni
ravista kapusiinikaraatti
muista suista maista myrkkyä



http://www.timantit.com/

Tunnisteet: rakkaus, runo

 11:22 ip. 0 comments

  TARTAROKSEN KRIITIKKO -


ulosteet ovat sitä mitä inhoan

niitä en syö

ulosteet ovat sitä mitä inhoan

ne eivät saa tulla kehooni



(läh kuolleiden k)

Tunnisteet: runo

 5:15 ap. 0 comments

  JOS MINULTA LEIKATAAN MITÄ TAHANSA IRTI -



jumalyhdeksikkö kokonaisuudessaan, kokonaan

paikallinen jumala, poista suustani peitteet

suuni on avattu

aurinko avasi suuni tuolla rautakangella

jumalat, koko jumalyhdeksikkö

en tule syömään Osiriksen uhrikakkuja

te

jotka varastatte sydämiä

älä keksi mitään minua vastaan lännen herran edessä

ei kuolla länessä

vaan muuttua siellä

pitelette jumalveitikkaa

ja sitoi sakaaleja alkuvedessä oleville

käänny takaisin

mene pois

käänny takaisin, krokotiili

mene

käänny pois

käärme

aurinko

jolla on jalka manalassa

kirjaa suuret taulut

vakiinnuta jumalattaret

elä emmervehnäisestä leivästä

minä olen se joka nousee yölaivaan

tervehdys teile jumalat

jotka olette lännessä

(raiska kone, hervahti)

västäräkki toi sinut luokseni

minä olen hyönteisen tunnossa



(kuolleiden kirjan pohjalta merkinnäksi sovitettu)

Tunnisteet: runo

 4:34 ap. 0 comments

  BLOGIKYSELY (SEDIKSELTÄ) -

Tohtoriopiskelija kysyy viisi kysymystä tutkielmaansa varten.
1) Keille blogiasi kirjoitat ja keihin blogisi vaikuttaa?

Kirjoitan ystäville ja luulen että tämä vaikuttaa vain ystäviin. Toivon että kaikki olisivat ystäviäni. Mutta niin ei käytännössä ole. Tiedän etten voi saada kirjoittamisellani uusia ystäviä tai vihamiehiä, koska ihmiset ovat luonnostan joko ystäviäni tai vihamiehiäni. En tiedä lukevatko vihamieheni tätä. En ole saanut vihamiehiltä palautetta. Siksi blogini ei ole ajanut kunnolla tarkoitustaan tässä mielessä: auttanut tunnistamaan vihamiehiä.


2) W.D. Rossin mukaan prima facie (tässä "ensimmäisen kertaluokan") velvollisuuksia - nimenomaan sellaisia joista ON neuvoteltava toisten kanssa - ovat läpinäkyvyys, vastuullisuus, muille tuotetun harmin minimoiminen, vapaa ilmaisu, tosiasioissa pitäytyminen, etiketti (Transparency, Accountability, Minimizing Harm to Others, Free Expression, Factual Truth, Etiquette). Tutkija pyytää asettamaan ne omaan arvojärjestykseesi ja vielä antamaan panoksensa näiden termien kehittämiseen: onko muita tärkeitä ensimmäisen kertaluokan velvollisuuksia.


tosiasioissa pitäytyminen
muille tuotetun harmin minimoiminen
itselle tuotetun harmin minimoiminen
vastuullisuus
vapaa ilmaisu
läpinäkyvyys
etiketti


3) Kantin hengessä tutkija kysyy, onko olemassa velvollisuuksia, joita bloginpitäjän on täytettävä koko ajan ollakseen "hyvä bloggari". Ja onko asioita, joita ei saa koskaan tehdä blogatessa?

Spontaanius ja kyky olla milloinkaan toistamatta itseään.


4) Tutkija kysyy, mitä yhteiskunnallista merkitystä bloggaamisella on?

Merkitys on valtava. Koko maailma tulee muuttumaan täydellisesti bloggaamisen myötä. Blogissa voin ilmaista vapaasti näkemyksiäni. Kun ne on ilmaistu kerran, ihmiset tulevat niistä tietoisiksi, vaikkeivat tiedä mistä nämä virtaukset ovat peräisin, ja niin tietyt ajatukset, mikäli ovat lainkaan merkityksellisiä, vaikuttavat maailmanhengessä välittömästi sillä hetkellä kun tulevat julki. Jos ei vaikutusta havaitse tyrmäävänä, on vika ajatuksissa.


5) Lopuksi tutkija kysyy, miksi päätit aloittaa blogin pitämisen? Mitä halusit saavuttaa blogillasi? Oletko saavuttanut sen tarkoituksen nyt?

Aloitin blogin kirjalliseksi kehitysalustaksi. Halusin saavuttaa innostuksen. Olen saavuttanut jokaisen päämääräni ja haaveeni jäännöksettä, ja monin kertaisesti ylittänyt ne.

Tunnisteet: bloggaaminen

 8:19 ip. 0 comments

  BORDERS -
Moscow (population:10 000 000+),
St.Petersburg (population:5 500 000+),
Volgograd (1 200 000),
Ekaterinburg (1 300 000),
Samara (1 300 000),
Saratov (960 000),
Kamyshin (230 000)

More than 25 000 beautiful girls from FSU.
30 000+ profiles and picture ads
Introducing over 20'000 women from Russia
Over 5.000.000 people around the world are waiting, and waiting....
With over 100 000 members you are guaranteed to find
20'000 women from Russia to date men
1'000'000 members and 30`000+ new members ...
more than 36, 000 attractive single women
25 000+ beautiful Russian Girls for marriage.
10'000 Russian women to men
30 000 + Russian Sexy Single Brides seek love
100 000 sexy women are wait
100 000 women who are featured by different agencies
Over 5.000.000 people around the world are waiting ...
More than 20 000 beautiful marriage minded women from the Ukraine
jewish match maker Over 1, 000, 000 free personal ads,
15'000 Russian ladies seeking men for serious
Some of these sites have 100'000+ 'members'.
10, 000, 000 registered members

I am waiting, I am waiting, I am waiting I am bored of waiting.....
you are waiting, just waiting for something to happen.
Stop waiting, and waiting, and waiting…
On Waiting and Waiting (and Waiting)


This girl has just asked for help


 8:16 ip. 9 comments

  TULEMISEN JA MENEMISEN PÄIVÄ -


Hapi kätteli minua portaissa,
sanoin:

"Tervehdys sinulle Lännen Sonni!
Minä olen Suuri Jumala
suojelija
joka on taistellut puolestasi."

Sataan vuoteen ei Niili
ole noussut tänne asti
väsyneiden lasten uhrilahjat
kelluvat sameassa vedessä:

Nouse,
laske kuolleet,
laske mitättömyydet,
tule!

Tunnisteet: runo

 6:42 ip. 0 comments

  JUNA "on minulle ihanteellinen paikka kirjoittaa. Siinä yhtyvät vastakohdat: liikkumattomuus ja liike, eristäytyminen ja toisten läheisyys, käpertyminen paperin ääreen ja avautuminen tilaan. Kyse on luonteenlaadusta. Jokaisella on omansa, mutta kirjailijan ei täydy mitään. Hänen ei tarvitse edes tuntea velvollisuutta kirjoittaa." Jacq Reda

Minusta tuo viimeinen on hyvä.

Muotoilen:

Kirjailija on henkilö, joka ei tunne velvollisuutta kirjoittaa.
Poliitikko on henkilö, joka ei tunne velvollisuutta politikoida.
Matemaatikko on henkilö, joka ei tunne velvollisuutta näperrellä
kaiken aikaa matematiikan parissa.
Maalari on henkilö, joka ei tunne velvollisuutta roiskia väriä
kankaalle ajattelematta tai väsyneenä tai henkisesti tyhjänä
tai ilman mitään muutakaan syytä.
Säveltäjä on henkilö, joka ei tunne minkäänlaista velvollisuutta
piirrellä nuotteja paperille, ellei hänellä ole jotakin aivan
poikkeuksellista ilmoitettavaa ihmiskunnalle tai ellei häneltä
itseltään satu puuttumaan tilanteeseen sopivaa kunnollista
musiikkia valutettavaksi muuasian korville.
Rakentaja ei tunne velvollisuutta tehdä turhaa työtä.

He kaikki, jos ovat ammattilaisia, tekevät vain sen mikä on aivan välttämätöntä, eivätkä merkkiäkän enempää.

Aamujunassa mietin osallistuisinko venäjän alkeiskieliryhmään. Kieltenopiskelu pelottaa. Olen viimeksi istunut kielikurssilla lukiossa. Opiskeluaikana ilmoittauduin kieliryhmiin monesti ja jätin aina menemättä, kunne jouduin kielikeskuksen mustalle listalle eikä minua enää merkitty ryhmiin.

Kielen opiskelu ryhmässä on kauheaa siksi, että siinä tilanteessa todellinen tyhmyyteni käy kaikille välittömästi selväksi. En voi oppia mitään. Ihmisten tapa oppia asioita on minulle tuntematon. Joudun paniikkiin havaitessani kuinka lahjakasta porukkaa ihmiset ovat, heikoinkin heistä pesee minut mennen tullen asiassa kuin asiassa, mitä kieliin tulee. En voi muistaa mitään kieltne sanoja, Tie monotoniseen oppimiseen on minulta suljettu. Voin yrittää hallita kieltä etymologian kautta, tehdä uuden sanan kanssa tuntitolkulla työtä. Mutta viidessä minuutissa kaikki on pyyhkiytynyt mielestäni. En ole toivoton tapaus, olen kilometrejä kaiken sen alapuolella. Minulla ei ole ollenkaan muistia. Ihmisten nerokkuus herättää minussa hysteerisen pakokauhun. Kielten tunteja pahempi on kielikoe. En osaa mitään, enkä tiedeä vastausta ainoaaankaan kysymykseen. Kaikki näytäytyy näkökulmastani absurdilta ja nöyryyttävältä. Tajuan vain oman elinkelvottomuuteni, täydellisen tuhon vääjäämättömyyden, ihmiskunnan monotoniaoppimiskyvyn hillittömyyden, oman vierauteni ja vammaisuuteni totaalisuuden.

Tunnisteet: matematiikka, paikka, Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka

 6:31 ip. 0 comments

  HILLITÖN HILLINTÄ Oliver Stonen Aleksanterissa esiintyi eräs silmiinpistävä ajatusvirhe. Aristoteles opetti poikia sanoin: "...kohtuus kaikessa, emme ole barbaareja, jotka jättävät ruumiinsakin hautaamatta...".

Juuri kohtuus, tai sanoataan niin että väärinkäsitetty kohtuus, saattaa olla se euroopan ja länsimaiden perikato. Kohtuus, joka ymmärretään rajojen sisässä pysyttäytymiseksi, tasapainopisteeseen jähmettymiseksi, on kaiken transsendenssin vihollinen.

Olisi parempi jos kohtuudella ymmärettäisiin tasapainon jatkuva ylläpito liikkeen avulla. Helppo esimerkki: pyörivä hyrrä ei kaadu kumoon, nelilnkontin, rähmälleen. Sama pätee polkupyöräilyyn. Tasapaino löydetään liikkeestä. Asian voi hahmottaa myös harmonisena värähtelynä ääripisteiden välillä, jolloin varsinaisessa painopisteessä, keskipiseteessä, "rajojen sisällä", ei mitenkään erityisesti viihdytä. Lain puitteissa kuitenkin. Mutta lait ovat vain ulkoisia, eivät sisäisiä. Ne eivät estä sisäistä liikuntaa.

Nykymaailmassahan, ihmisillä, jotka kaiken aikaa kontrolloivat kaikkea, pitävät varjojaan piilossa, valehtelevat ja peittelevät, heillehän äärikokemus tarkoittaisi tuhoisaa paljastumista. Heidän mitättömyytensä kaikkinaista esille ottoa. Eriasia on nämä ekstremistit jotka ovat hitsautuneet kiinni johonkin ääripäähän, eivätkä rimpuillenkaan pääse sisäisistä lävistyksistään ja tatuoinneitaan. Kaikki nämä ovat staattisen maailman kansaa, egyptiläisen mytologian mukaan Sethin joukkoja, erämaahautojen asukkeja.

Tunnisteet: elokuva, Hypotalamuksen kaupunki, sielu, tasapaino

 6:20 ip. 0 comments

  MIKSI KIRJOITAN EDELLISEN KALTAISIA JUTTUJA siihen on yksinkertainen ja hyvä syy. Antropologin on käytävä materiaaliinsa kainostelematta. Tosiasiat on tuotava esiin nolostelematta. Ei ole epäilystäkään etteivätkö tosiasiat loukkaa joita kuita. Jos yhtään viitsii lukea netin ja blogistanin parisuhdevetoisia foorumeja tajuaa heti parissa minuutissa, että suomessa joku juttu mättää tällä rintamalla. Yritän hienovaraisesti vihjata, ettei maailma sittenkään ole niin pieni. Jos tuntuu vähääkään siltä, että suomessa kuviot on ahtaat naiset liian vaativia (älkää arastelko sanoa: liian tyhmiä) tai muuta sellaista, suosittelen jokaiselle miehelle siirtymistä kalavehkeineen autuaammille apajille. Naisten kanssa ei kannata jäädä kinastelemaan.

Haluan siis aktiivisesti keksiä apuneuvoja suomalaisen miehen ilmiselvään hätään. Suomalaisella naisella ei taida hätää olla. Miehelle ei ole hyväksi liikaa joustaa naisten vaatimusten edessä. Itse olen omalta kohdaltani nähnyt hyväksi olla olematta missään tekemisissä suomalaisten naisten kanssa (tämä tahto on intohimoisen molemminpuolinen, ja ehdottoman, ällistyttävän poikkeukseton). En siis juurikaan jousta. Joillekin tällaiset periaatteet voivat olla hieman rankkoja ja tuhoisiakin, ymmärrän sen. Itselleni se on nykyisin onnen ainoa salaisuus. Mutta kukaan ihminen ei voi mitata sitä kärsimyksen kymmenvuotistaipaleen syvyyttä, jonka olen saanut kulkea, kiitos suomalaisen naisen, tähän valaistukseen päästäkseni. Olen seurustellut elämässäni kaksi kertaa 18-22 vuotiaana, ja viimeaikoina. Muita suhteita en laske seurustelusuhteiksi, koska rakkautta on jotenkin ollut niukasti tai ainakin vähemmän, milloin mistäkin syistä johtuen. Armollista, mielekästä, hedelmällistä, suurta rakkautta en ole kokonut elämässäni milloinkaan. Siksi en ole mennyt naimisiin, mikä muussa tapauksessa olisi itsestään selvyys.

Toisekseen, haluan antaa itseni kaltaisille nuorille ihmisille, jos sellaisia nyt ylipäätän on, niitä tietoja joita olisin itse kaivannut parikymppisenä. Onhan mieletöntä tuhlata aikaa Helsingin tyhjissä ja nihkeiäilmapiirisissä kuppiloissa käsittämättä ollenkaan millaista hauskaa idässä pidetään joka ikinen päivä. On tyhmää jäädä siitä osattomaksi, vaan sen takia, että suomen mediaan ei tihku mitään tietoja siitä mitä venäjä todellisuudessa on. Sinne yksi suomen populaatio mahtuisi hyvin.

Sitten, jos suomalaiset miehet toisivat tänne enemmän verta muualta, tarkoitan nyt maista joissa tuo perse, sääri ja miksei sielukin (otetaan sekin nyt sitten kaupan päälle) ovat vähän jalostuneempaa tasoa, siitä aina välillä vapautuu reboundina hyviä perseitä liikenteeseen, joka taas auttaa siinä, että joinain viikonloppuina voi jäädä kotimaahan viettämään iltaa. Eli veljen ilo on myös oma ilo, pitkällä tähtäimellä.

Parasta olisi jos suomi äkkiä järjestäisi viisumivapauden vänäjän kanssa, että pietarilaiset tytöt pääsisivät tänne joukoin shoppailemaan ja bailaamaan, jolloin paratiisin raja saataisiin huljautettua kuin hyppynaru, tästä vaalimaalta länsirannikolle. Mutta luulen, että tämä aivan sanoin kuvaamattoman epärehellinen ja barbaarinen järjestely, naisten äänioikeus, vielä pitkään estää oikeuden täyttymyksen ja vapauden päivän.

Koska pääsemme kahleesta, oi veljet!

Tunnisteet: bloggaaminen, Poliittinen muistio, Suomi, Venäjä

 12:38 ap. 0 comments

  EMPIIRISTÄ TUTKIMUSTA 2: TAVALLINEN TATJAANA -

Tässä upea puolentoista sadan gallerian tietopaketti siitä mitä tarkoitetaan sanoinna "tavallinen Tatjaana". Sattumanvaraisesti Moskovan ja Pietarin kaduilta kuviin repäistyä porukkaa. Tarinan päällimmäisin opetus lienee kai se, että volyymi ratkaisee.

Naiskauneus siis näyttäytyykin meille enemmän tilastollisena suureena, rauhoittavien joukkojen ihailuna, kuin satunnaisten levottomuutta herättävien yksittäistapausten ihailuna (missikisat, mallit, ynnä muu länsihapatus).

Puhe kauniista olennosta kumpuaa aina rappion syvyyksistä. Kun selaamme tätä bysanttilaisen vanhauskoisen poeettisen kuvittelun puhtaita tuotetta, voimme huomata, että täysin sattuman varaisesti valittu kokoelma käsittää vain olentoja, eikä se tee jakoa kauniiden ja vähemmän kauniiden olentojen välillä muuta kuin poikkeustapauksissa.

Nyt te tietysti sanotte, että tämä nyt on vain tätä sekakansaa. Niin, on totta, että joku Tolstoi ei ehkä hirveästi olisi hätkähtänyt näistä sydämensivistykseltään vaatimattomista palveluspiioista, tai Goethe jostain alasäätyisestä kaukaasialaisesta osterinmyyjästä (joka muuten vastasi tämän kosintaan rukkasin). Tietysti jos oikein antropolgin silmällä asiaa katsotaan, niin kyllä sieltä nyky Moskovan yöstä niitä todellisia helmiäkin löytyy, niitä Tolstoin romaanin "kaunottaria". Niin, sellaiset luonnonluomat on tietysti käsiteltävä erikseen, eivätkä ne tällaisissa tilastollisluontoisissa keksimääräisyyden ydintä kartoittavissa antropologisissa kenttäkokeissa näyttele yhtää suurempaa roolia kuin siiamilaiset kaksoset tai kääpiöt. Mutta näitä kaikkia tietysti on olemassa, sille emme voi mitään.

Kuitenkin on selvää, että mitä lähemmäs hermeettisiä ytimiä tullaan, sen enemmän ihanteet menettävät merkitystään. Hermeettinen ydin, esimerkiksi bysantin Kiova, näyttää meille alkumuodot puhtaina, äärimmäisessä moninaisuudessaan. Se tutkii kaiken aikaa kauneuden dynamiikkaa ihanan apollonisen ja dionysisen liiton suojassa. Niin nämä olennot ovat muusien, runotarten ja kaiken hyvän innoittajien suku, ja heidän äitinsä on Hellaan Helena.

Bysantin ankara vanhauskon nyrkki lyö rautaisena kaikkea ikävää ja tyhmää, ahneutta ja esiin pyrkivää avointa idioottimaisuutta. Jos älymme hairahtaa etsimään ihanteita sen sijaan että poimisimme mielin määrin vastaantulevaa, joudumme suoraan helvettiin. Nimittäin hermeettisessä ytimessä, ihanteen etsiminen ainetodellisuudesta on ikuinen erämaa, mutta silleen jättäminen on jatkuva paratiisi.

Nimen oman tämän aspektin suhteen kalastus-metafora, naisten kalastus, on tarkka: kalastaa kannattaa siellä missä on kalaa, ei siellä missä on kala. Sillä yksittäinen kala on niin nopea, että se ei käytännössä ole missään, tai sitten se on kaikkialla. Ammattimaiselle kalatajalle yksittäistapaukset eivät merkitse mitään, turistien valokuvat kesälomasaaliista, ihanteet, nekään eivät merkitse mitään. Ainoa mikä merkitsee on se, että kalaa on. Että sitä on huomennakin, sillä myös huomenna on nälkä niin kuin tänään, armoton, leppymätön nälkä. Kun verkot avomerellä ovat täynnä tonnikalaa, ei yksittäisen hauen puntaroimisessa ole mitään mieltä.

Tunnisteet: a, etsiminen, Hermes - yleisyhdistäjä, Moskova, nälkä, Pietari, Tolstoi, Venäjä

 11:25 ip. 0 comments

  PÄÄMÄÄRÄ -

kENNETH gOLDSMITH (Karri Kokon kautta): "We try to do things that don't happen elsewhere in academia. For example, for one three-hour class, I just had the students continuously write while watching TV shows and films: an episode of The Osbournes, Andy Warhol's Blow Job (a silent film of a man getting a blow job, but all you see is his face for 35 minutes), an episode of Good Times and a half-hour of Ali G. The language — or lack thereof — was incredibly different in each, as was the students' response to each."

Luin tuon alun ensiksi: "We try to do things that happen elsewhere in academia. ..."

Ajattelin että kysymyksessä on synkroniaharjoitus. Tehdään jotain vakuuttavaa tai vakuuttavanoloista, samaan aikaan kuin toisetkin toisaalla tekevät samaa, mutta ilman samaa tai mitään päämäärää, tai tiedostamatta päämäärää, tai tiedostaen, Tai pohtien, tai tähdäten johonkin toiseen päämäärään.

Tunnisteet: Karri Kokko, kirjallisuus

 10:27 ip. 0 comments

  PUOLUEETTOMAN KRIITIKON VELVOLLISUUS ei varsinaisesti ole kritiikin esittäminen (tämä vihjaa aina valta-asetelmaan, tai on ainakin vaikea pitää esteettisenä ja erossa politiikasta) vaan sen esittäminen millaista kritiikkiä tai millaisia kehuja kyseisestä kohteesta voidaan esittää. Hän ei itse kehu tai moiti, vaan tuo esiin perustelut, joiden nojalla voidaan haluattaessa kehua tai moittia.

Kriitikko tuo esiin kritiikin mahdollisuuden, ei sen seuraamuksia, kehun tai moitetteen sanaa.

Poliittisen kritiikin aie on kohteen heikentäminen tai tuhoaminen, tai kohteen vahvistaminen ja korottaminen, sen mukaan mikä kulloinkin on poliittisesti edullisinta. Heikoille ja vallanhimoisille on aina poliittisesti edullista kannattaa heikkoa ja vastustaa vahvaa. Jos heikko muuttuu vahvaksi, tällainen henkilö valitsee uuden kohteen heikkojen joukosta ja kääntää selkänsä sille jota ennen kannatti. Vahvoille ja kunniallisille on aina edullista vastustaa heikkoa valehtelijaa ja kannattaa vahvaa jaloa vilpitöntä. Jos jalo muuttuu heikoksi, vahva ja kunniallinen koettaa hänet pelastaa, hänen varjojaan herkeämättä, yötä päivää työstämällä, hänen kuumettaan hoitamalla. Ystävien liitto on ikuinen! Tyhmyrit pelaavat pelejään, heittävät noppaa kuoleman kanssa.

Esteettisen kritiikin aie on kohteen (ja samalla tietysti muiden) tekeminen tietoiseksi kohteen mahdollisesta heikkoudesta tai vahvuudesta.

Koska totuudenmukaisuus on ainoaa oikeudenmukaisuutta (korostan, että myös silloin kun totuus joillekin sitkeästi poliittisessa bunkkerissaan sala-aseillaan tähtäileville tahoille on hyvin hyvin inhottava, oidipaalisen karvas ja luotaantyöntävä), on esteettiselle kriitikolle yhdentekevää miten kohde tai muut hänen osoittamansa kehun tai moitteen mahdollisuuden tulkitsevat ja lopulta käyttävät.

Tästä syntyy tasan yksi moraalinen ongelma.

Tuleeko vilpitöntä, omaksi harmikseen herkässä kehitysvaiheessa epäkypsän tuotteensa julkisuuteen päästänyttä tekijää suojella siltä, että hänen teoksensa tutkiminen auttamatta paljastaa heikkoudet, joita käyttämällä vilpilliset tahot voivat yrittää vilpitöntä tekijää vahingoittaa?

Täytyykö kriitikon moraalisista syistä, tiettyjen aivan harvinaisten, vilpittömien, kaikkialta väsymättä, vaaroja, ennakkoluuloja, raja-aitoja ja stereotypioiota uhmaavien, täysin yksin totuutta etsivien henkien kohdalla välttää liikaa tuomasta esiin tai korostamasta julkisesti heikkouksia, taatakseen että ilmiselvästi puolitiessä oleva herkkä muodonmuutosprosessi ei menisi kesken, vaan syntymä pääsisi tapahtumaan.

Sillä täytyyhän jokaisen julkisuuteen tulevan valppaan, nopealiikkeisen, puhtaan, viisaan, tyhmyyttä ja valhetta katatonisesti vihaavan, seniliteettiä epilepsisesti vihaavan, vilpittömän jalon hengen, voida olla niin kuin aina ennenkin täysin varma siitä, että häntä yksin tullaan puollustamaan, likaisia, pahantahtoisia, tietämättömiä, sikamaisia irstailijoita ja poliittisia pelureita vastaan henkeen ja vereen, viimeiseen mieheen, viimeiseen sanaan ja inhimilliseen tekoon: ihmisen loppuun asti!

Olen sitä mieltä, että näissä tapauksissa, kriitikon velvollisuus on vaieta pahantahtoiselta julkisuudelta heikkoudet. Mutta hänen on ensitilassa kiiruhtaen hankkiuduttava hengen läheisyyteen ja ilmoitettava tälle heikkoudet ja puutteet, suljetuin ovin ja havainnollisin sanoin, joissa kuolema tuo mahdollisuuksiaan pelottavasti esille. Sitten kriitikon on heti mahdollisuuksien mukaan ryhdyttävä tämän kirjuriksi ja sanelijaksi, sanella lakkaamatta korkeasti sivistyneen Pliniuksen tekstejä, muinaisia ensyklopedioita, Varroa ja Nonnoksen Dionystikaa varjoja pois hioen, sillä välin kun tämä, suuri ja lupaava henki pukee, tai on suihkussa, tai divaanillaan nauttii viinirypäleitä ja tanssijoiden mielisuosiota. Tämä siis on kriitikon velvollisuus.

Tunnisteet: henki ja logiikka, Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka, Poliittinen muistio

 9:12 ip. 0 comments

  HEIDEGGERISTÄ VIELÄ
Matti "Ehkä Heideggeria kohtaan tunnettu antipatia perustuu hänen faniensa puuduttavuuteen ja teennäisyyteen."

Niin, ehkä kysymys on tosiaan siitä, että kun heti ensimmäinen Hölderlin-sitaatti viittaa johonkin muuhun kuin kieleen, Heidegger hämää meitä aloittamalla hankalan takkuisan puheen kielestä. Myöskaan Stefan Georgen runossa ei minusta ole kysymys mistään kielen kaipuusta vaan lihan kaipuusta. Saksalainen romantiikkaa ei muutenkaan mitään kieltä ja paperinmakua haikaile vaan verta ja lihaa.

Olen yrittänyt tällä palstalla parhaani mukaan osoittaa kuin kieli ei ole minkään perusta eikä mitään sellaista kuin Heidegger väittää. Jos häntä haluaa uskoa tai 1900-lukua, uskoo ilman tietoa, kuin vastakäännytetty pakana.

Tähän tekstiin jos mihin Bachelardin Heidegger kritiikki iskee napakasti. Käsitteet Sana, Oleminen, Olio, Maailma jne. kumisevat ennen kuulumattomalla tavalla tyhjyyttään. Ne ovat hieman liian mahtipontisia abstrakteja merkitäkseen enää mitään näin konkreettisessa yhteydessä. Lukija joutuu heti alussa kiusallisen kuvitelman valtaan, yrittäessään epätoivoisesti arvata mihin noin epäsopivilla työkaluilla mahdollisesti tartutaan.

Pitkällisen syventymisen jälkeen (lähinnä netistä löytyviin potretteihin) luulen että tämä Stefan George on räikeä kirjallinen huijaus. Kaikesta päätellen Narsisti joka on liikaa rakastunut omaan dantemaiseen ulkonäköönsä. Jos täällä jokaista puupää Dantea pitäisi erikseen hutkia niin mailamme olisi täysdin säleinä. Joten jätettäköön George.

Heidegger kuten Bachelard ja kaikki fenomenologi-ironinkot ylilukee runoja huvikseen. Heille tämä on joku hauska sisäpiiri vitsi, valita kehnoja tekstejä jä nähdä niiden avulla näkyjä. On selvää että Georgen mitallinen ja loppusoinmtuinen impressio ei anna ajatuksellista vihjettä niille hakoteille joutumiseen joissa Heidegger möyrii. Loppusointuinen lyriikka ei muutenkaa ajatussisällöllisesti ole koskaan sitä tiiviinta mahdolista. Eikä se todellakaan tee sen muotoisesta runoudesta yhtään huonompaa, päin vastoin. Mutta ei sitä ainakaan pitäisi sanatarkasti tulkita, mistään analyysistä nyt puhumattakaan. Tämä lienee lapsellekin selvää.

Bachelard aina hauskasti löytää surkeasta jostain Rilken onnettomasta kyhäelmästä omalle maalmaasyleilevälle ja tarkalle analyysilleen tukea. Heidegger sen sijaan joutuu surkean tekstin äärellä vain pidemmälle metsään. Totuus ei tässä hankkeessa totisesti ole hänen puolellaan. Kukaan ei voi jaksaa lukea noin pitkää sepostusta, jossa viiden sivun kahlaaminen ei tuota ainoatakaan selkeää lausetta, seuraavaa lukuunoattamatta:

"paljon jää tässä runossa vielä hämärän peittoon"

Olisi syytä tajuta, että kaikkihan tässä kuitenkin auttamatta jää hämärän peittoon, koska teksti on niin helvetin hämärä.

Heidegger ei aiheesta mitään tautologiaa kummempaa saa irti.

"Ei ole 'syvennettävää', sillä luulen sanoneeni sen mitä halusin niin hyvin kuin pystyin." Reda

George voisi korvata sanan hyvin sanalla hämärä. Juuri tämä hämäryys, Heideggerin hämäyksestä huolimatta, ehkä antaa meille Georgen suhteen jotain toivoa. Inhoammehan loisteputkien selväsanaisia sanaseppoja, ja rakstamme kynttilänvalon Rembrantteja. Hänen minulle tuntematon tuotantonsahan voi sen kirkastaa. Tästä palasta on kuitenkin turha mitään etsiä.

Runoilijoita on kolmenlaisia1) Niitä jotka ovat runoilijoita.2) Niitä jotka ovat runoilijoita, mutta jonkun jumalan lyömiksi tulleita hetkellisiä tai lopullisia impotentteja.3) Niitä jotka näyttävät runoilijoilta.

Tunnisteet: Bachelard, Heidegger, kirjallisuus

 8:38 ip. 0 comments

  KUN KIRJOITAN ja jos joskus saan jotain puhtaasti taideteoksenomaista hallittua ja tiivistä kirjoihin ja kansiin, toiveeni on, että lopputulos, jonka toivon olevan karsimisen, leikkaamisen, tiivistämisen, kiteyttämisen ja kaikkea turhaa pueheliaisuutta kavahtavan lyhytsanaisuuden apoteoosi, muistuttaisi noin ulkonaisesti jonkin verran tätä.


*

Ville Hytönen: Mikään ei alkanut Hellaasta.
SL: Mistä moinen ilmiselvä liioittelu kumpuaa?
Ville Hytönen: Turusta.
SL: Liioittelun makua toki vahvasti, toivottasti edes poeettista liioittelua.
Ville Hytönen: Valitettavasti ei.

Tunnisteet: hyperbola, Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka

 6:01 ip. 0 comments

  SUBJEKTI Jos siis se mikä muodonmuutoksessa säilyy on subjekti, mikä on sudenkorennon subjekti? Jäniksen subjekti lienee karvaton jänis, koska jäniksen muodonmuutos liittyy vain karvanväriin. Samoin kameleontin subjekti on väritön kameleontti. Sisiliskon subjektiin ei kuulu häntää.

Ihmisen subjekti ei liity sukupuoleen koska ihminen voi vaihtaa sukupuolta. Subjekti voi olla aivoihin sijoitettu mikrosiru, tai ruostumatonta terästä oleva lävistys kielessä.

Vai muuttuuko subjektin, alustan, aluksen, aiheen, koko? Kuluuko se, suodattuuko se, turpoaako se, kasvaako?

Mutta jotain aina kuitenkin pysyy samana jopa manalankävijällä, ja haadeessa. Rengastetun merilinnun rengas säilyy merenpohjassa, ehkäpä simpukankuoren sisässä, vaikka jalka sen sisältä on kadonnut.

Tunnisteet: aivotutkimus ja neurotiede, muodonmuutoksia

 5:03 ip. 0 comments

  Lännessäkin on itä: itä-Los Angelesin liikenneraportti

Ja idässä länsi: länsi-Tokion TV

Etsin kuolleiden kirjaa. Pelkään että olen heittänyt sen pois. Ei, nyt se löytyi hyllyn takaa. Egyptiläinen kulttuuri alkoi yhtäkkiä kiinnostaa. Ne Satien muitelmat haen huomenna. Mitä piti vielä sanoa? Hyvää yötä.
 5:19 ap. 0 comments

  KUN NAINEN KERRAN ON TUNTEEN VAHVISTIN mutta ei sen lähde, on mielekästä pohtia millaisiin vahvistinasteisiin nainen jakaantuu. Perinteisen putkivahvistin teknologian kannattaja näen naisen putkivahvistimena. Hehkuvat putket ovat naisen sydän.

Etuaste, hienoelektroninen sävynsäätö, hienosignaalin käsittely, se kaikki on kasvoja. Kasvoista herutetaan hellimpien tunteiden katovat ja häilähtelevät sävyt.

Mutta mitä tämä pikkunätti paristoin korvakuulokkeille vahvistettu rapinä ilman voimavirtaa, ilman vatsanpohjassa tuntuvaa äänipainetta, on? Sääret, perse, rinnat, koko vartalon ylikorostunut aistillisuuden toteemi, vastakohtien fantastinen kaariaihedynamiikka, siinä vasta meillä on silmänkantamaton seinämä 1000W putkipääteasteita. Jokaisen kitaristin uninäky, jonka edessä Angnus Youngkin kuolaa lakritsia rinnuksilleen.

Vahvistimessamme on vain yksi kytkin: on/off. Täydella teholla tai kokonaan poissa päältä. Nappaamme pahaenteisen soinnun B.C. Rich Warlockistamme. Viemme mikrofoneja lähemmäs kaoottisesti jyrisevää vahvistinseinämää, aiheuttaaksemme väkivaltaisen kiertoefektin. Ääni repeää, jatkuu, laajenee, kapenee, ulvoo, kilju, kirskuu, särisee, hajoaa turbulenteiksi plasmavirtauksiksi, paukahtelee, vahvistinkaapit repeävät liitoksistaan, vesisade alkaa, kallionseinämät halkeilevat viiltävästä äänestä...

On siis jokseenkin selvä että nätit ja ilmeikkäät kasvot yksin eivät aiheuta minkään valtakunnan hengenvaaraa. Vain voimavirta tappaa.

Muistan, kun aloittelin kitaristinuraani ja rakensin ensimmäisen sähkökitarani kymmenen vanhana, minulle kerrottiin serkkuni toimesta, joka muuten ei ole kummoinen soitinrakentaja, tarinaa kitaristista, joka oli tehnyt itse soittimensa ja vahvistimensa. Soitin oli ollut risukeppi ja vahvistimesta oli tullut pommi, sillä seurauksella että voimavirta oli kytketty suoraan kitaran kieliin. Siinä tietysti paksunakit pamahtivat nauruun ensi lipaisulla: mies jäi käsistään kiinni virtaan. Töpselin seinästävetäjää ei kuulunut tunteihin.

Voisin kertoa toisenlaisia tarinoita. Tarinoita talonsamukana palaneista miehistä, sormenkappaleista ja kallonmurusista öisen junaradan varrella, moottoripyörällä rekkaa päin ajetuista vitutuskohtauksista. Ne ovat sähkön tekosia.

Ensimmäisessä varokkeen paikalle asetettu rautanaula, toisessa sähköllä vauhtiin kiihdytetty massa, kolmannessa oikosulku aivoissa aiheuttaa kuoleman.

Tämän pitäsi riittää siitä mitä on sähkö. Mitä sillä voi saada aikaan jos ei tiedä mitä se on. Siksi en paheksu joidenkin intoa tämän jälkeen palata akustiseen musiikkiin, akustisiin näennäisen vaarattomiin soittimiin, kynttilänvalokonsertteihin ja Amazonin sademetsään pystytettyjen saksalaisten oopperatalojen hienostuneeseen akustiikkaan.

Tunnisteet: a, aivotutkimus ja neurotiede, L, rakkaus, seksuaalisuus: sukupuoliinjakautumisen fenomenologia, sukeltajanaiset

 12:20 ap. 0 comments

  EMPIIRISTÄ TUTKIMUSTA 1: MIKÄ ON KAUNEIMMAN NAISEN NIMI? -

Joistain poimintoja eri kulttuuripiireistä/maista:

Fatuma

Tatjana

Pirkko

Britney

Teresa

Anabel

Isabel

Åsa

Nora

Siiri

 10:37 ip. 1 comments

  HERMES - YLEISYHDISTÄJÄ Olen aina pohtinut miten Bob Rauschenberg jo kaukaa näki autonrenkaan sopivuuden pukkinsa ympärille? Itseasiassa hän yritti hillittömästi kaikenlaista ennen kuin löysi autonrenkaan ja tajusi. Minä viittaan tajuamisen hetkeen, rakastumisen punastelevaan hetkeen. Miten hän saatoi nähdä, että sen asian on välttämättä, aivan itsestään selvästi ja kiistattomasti oltava niin?

Eikö autonrenkaan elementti, kuuma asfaltti ole, pukin elementille, vuoristolaitumelle vieras ja kaukainen asia.

Aivan samoin toimii matemaatikko, poimien heteen okeaanoksen törmästä, maailman läntisestä äärestä, kulkien sitten matkan jalan, okeaanoksen törmälle, maailman itäiseen ääreen, josta sattumalta löytyy saman kasvin valtameren yli leijaillut hede. Näin tapahtuu siitos. Eikä sen jälkeen pidä ihmetellä miksi mustikka on valkoinen, hilla punainen tai horsma valkea. Myös mehiläiset ovat toimeliaita, eivät vain keräämään sitä parasta, vaan myös pölyttämään, yhditämään erossaeläviä kasveja tarkkuustyönä, jota vaisto säätelee.

Miten nämä eläimet aivan itsestään selvästi näkevät että asian täytyy olla niin? Että niin se on kauneinta?

Entä runoilija joka on juuri rypistämässä paperiliuskaa, heittämässä päivän työtä roskakoriin? Hän käpertyy muinaisen tekstijäljennöksen puoleen ja löytää pukin ympärillä renkaan? Siinä ratkaisevan kuvan tai myytin, joka poistaa päivän työstä kaiken turhan, lisää siihen olennaisen, ja kohottaa paperimytyn tunkkaisen todelisuuden taiteelliseen henkeen. Hän odottaa kuin vestan neitsyt ylkää, joka saapuu yön pimeydesä pergamentilta hänen sieluunsa ja siittää sen.

Miten hän heti, epäröimättä kuin jäntevävartaloinen neitsyt, itsestään selvästi näkee kaukaisten ja vieraiden asioiden samuuden ja yhteensopivuuden?

Entä kaukaisilla mailla tapahtuva rakastuminen? Eikö meillä kotona ole joka päivä kymmenittäin mahdollisuuksia kohdata ja rakastua. Mutta niin vain kuluvat kymmenet vuodet tyhjyydessä. Kunnes kerran ohimennen, vaeltaessamme piemeällä kadulla kaikkien yön petojen vaistot aistiemme jatkeina, kohtaamme katseen, kuin unesta saamme merkin jota emme usko todeksi. Mutta ennen tietoista valintaa kehomme tekee päätöksiä puolestamme likaisessa porttikäytävässä, kaikki aistit täyttävä kuume.

Tunnisteet: Hermes - yleisyhdistäjä, okkulttinen filosofia

 10:01 ip. 0 comments

  HEIDEGGER Olen aina miettinyt ihmetellyt mihin oppineiden humanistien Heidegger antipatia perustuu. Itse en ole aiemmin lukenut Heideggeriltä mitään huonoa tai kyseenalaista. Taideteoksen alkuperä, Peltotiekeskustelu, vähän Aikaa ja olemista, kaikki nämähän ovat maalaisjärjelle selvää kauraa, ilman pienintäkään hämäryyttä. Minkäänlaisia epäilyksiä ei herää näitten teosten vakuuttavuudesta.

Nyt kuitenkin luin Tuli ja Savu runouslehdestä Heideggerin tekstin Sana (suom. Jussi Backman). Ymmärrän, että Heideggerilläkin oli todella heikot hetkensä. Mutta luulen että tämä teksti on luultavasti suomentajan itsensä laatima väärennös joka on laitettu H:n nimiin. Jo lähtökohtana oleva Stefan Georgen runo näyttää epäilyttävältä: se on pieneksi onnettomaksi saksalaisen kaukokaipuun tuotteeksi harvinaislaatuisen, melkein ennennäkemättömän mitäänsanomaton. Runon sanoma on todella lähes proosallisen selkeä, eikä vaadi pienintäkään uenttavaa selitystä, "syvennystä", tuekseen. Pökerryksissäni luulen että sitä väitettään Hölderlinin kirjoittamaksi ja epäilen silmiäni. Tarkistan kellostani ettei lehden ilmestymispäivä ole aprilli-päivä.
Tämä ns. Heidegger, väsyttävääkin väsyttämmässä sopelluksessaan ei saa aiheesta senkään vertaa irti. Jaarittelija ei tajua edes perusasioita. Jos tämä on Heideggeriä, niin sitä miestä on totisesti syytä ei vaan epäillä vaan pelätä, niin kammottavat ovat nerouden varjot.

Tunnisteet: Heidegger, kirjallisuus

 4:12 ip. 7 comments

  Haudan maasta matkaavat kaikki
itään janoten luvattua liittoa
aikeensa verhoten häpeävät nälkäänsä
Paeta heikompaansa, omaa nälkäänsä
maan ääriin joka on sekin täyteenlastattu
arkki. Siellä aikoinaan kun keskus
oli vielä veden vallassa elivät kaikki.
Mutta nyt röyhkeät puujumalat
venyttävät enää harvoin eläimiä näin
oman mittakaavansa ulkopuolelle.
Toinen tapa: tunnustella nälkäänsä
hyvin tarkoin, että voisi tietää
millaisia ravinteita kulloinkin kaipaa.
Käydä läpi mielessään ravintoaineita,
tutustua jatkuvasti uusiin, tallentaa
hyödylliset, toistuvasti kaivatut
heittää pois turha. Kysymys on
täsmälleen tietyllä ajan hetkellä
hankittavasta oikeasta ravinnosta
mausta, mieliteosta, ei niinkään
käytännöllisyydestä, ennalta laaditusta
ohjelmasta, sopimuksesta
diskurssista, käsillä olevaan tyytymisestä.
Kaikista parasta on se, jos ainekset
kasvattaa ja varastoi itse. Suurin ongelma
on tietää, mitä kulloinkin tekee mieli.
Siihen vaaditaan keskittymistä, sattumaa
- mieliteon jokin muoto yhdistyy käsillä
olevaan muotoon - ja herkkätunteisuutta.

Tunnisteet: Dionysos, mitä voidaan tietää, nälkä, runo

 4:07 ip. 0 comments

  KIILTOMATO! EI TAAS! Pasi Jääskeläisen arvio jostain Pahuus artikkelikokoelmasta jatkaa Kiiltomadon ihmeellisen mitäänsanomattomuuden perinnettä, mitä kirja-arvioihin tulee. Tässä on tämä näkökulma, sellainen voimaton: inspiroitumattomuuden, nihkeyden ja visiottomuuden, täydellisen hengettömyyden ja hidasälyisyyden.

Jumala varjele tällaisilta arvioilta jos joskus saan pukattua heidän epäsensitiivisten pullonpohjalinssiensä ulottuvilleen jotain arvosteltavaa rötösteltävää. Internethän ei näille "kirjojenrakastajille" merkitse mitään. Sitä paitsi tämä ei ole vähälevikkinen media, minkä nämä kai näkevät ainoana laatukriteerinä.

Jääskeläisen selitys on pahimmassa mahdollisessa mielessä juuri sitä mitä tarkoitin aiemmin puhuessani "asioiden rikollisesta kääntämisestä nykyihmisen kielelle".

Nykyihmisen kieli, mitä se on? Mahdollisimman löysä ja jännitteetön näkökulma kulutukseen, mahdoton kaivonäkökulma historiaan, luolanäkökulma taivaaseen, hautanäkökulma elämään.

"Vanhassa maailmassa, keskiajan ja uuden ajan alun Euroopassa, asia oli toisin. Jumala ja paholainen, hyvyys ja pahuus olivat toisilleen välttämättömiä vastakohtia. Ilman kyseisiä symboleja ihmiset eivät olisi osanneet järjestää maailmaansa sallittuun ja kiellettyyn. Vanhan ajan ihminen tiesikin mitä sai tehdä ja mitä ei. Nykyajan ihmisen äärettömässä vapaudessa on siis kääntöpuolensa: ilman uskonnollisia moraalisääntöjä hän ei saa selkeitä ohjeita maailmassa elämiseen. Vaikka pahuutta ei haluta enää samalla tavalla tunnistaa, sitä kuitenkin käytetään lyömäaseena, kun halutaan viljellä esimerkiksi vieraisiin kulttuureihin liittyviä viholliskuvia. "

***

Ainetodellisuus muuttuu. Kaikki virtaa jne.

Asioiden esitystavat muuttuvat. Se mikä meidät erottaa antiikista on vain näkökulmaero. Ja jos kykenemme alkeellisempaankaan näkökulmanvaihtoon, muodonmuutokseen, meitä ei erota antiikista mikään! Auta! Pelasta!

Meillä ei ole mitään inhimillistä tai eettistä viisautta jota antiikissa ei olisi ollut. Nämä abstraktit mistä tässä puhutaan, hyvyys, pahuus jne. Ovat vain esityskoneeseen liittyviä osia. Ei kukaan järkevä niihin koskaan ole uskonut, lavasteisiin, joiden tarkoitus on heijastella pinnanalaista!

Ei kukaan muu kuin ensimmäisen vuosikurssin teekkari voi uskoa kummituksiin, eikä kukaan muu kuin nykyajan tohtori pelkää epäaitoja joulupukkeja. Nämä lössätykset, nämä tolkkienit, nämä potterit, ei niitä oikeasti ole kuin teekkareiden ja larppaajien hoidontarpeessa olevissa pääkopissa! Ja mitä väliä sillä on? Ei sekakansan mielteillä milloinkaan ole mitään merkitystä ollut! Ne ovat aina taikauskoisia, massat! Sitten tulee holocaust vasta heti perään!

"Popularisointiin ei ole lähdetty täysin rinnoin, mutta paneutuva lukija saa kirjaan syventyessään paljon ajateltavaa ja alkaa ymmärtää sekä vanhaa että omaa aikaamme hitusen verran paremmin."

Mutta -> vaan?

Ai, että jos olisi oikein kunnolla popularisoitu niin sitten ymmärrettäisiin paremmin.

Apua! Auta! Pelasta! Päästä!

Itse näen asian niin, että jos hieroglyfi tai nuolenpääkirjoitus käännetään toiselle kielelle, ollaan arveluttavuuden etäisimmällä rajalla, popularisoinnin kynnyksellä.

Vaikka arvosteltu teos olisi kuinka huono, vaikka sen huonous ylittäisi kaikki ennakko-odotukseni, jos se olisi ala-avoisempi sepitelmä kuin mihin mielikuvitukseni kelvottomuusfantasiat yltävät...

jos tämä Jääskeläinen ei itse tiedä mikä on pahuus, jos hänellä ei ole omaa mielipidettä näistä asioista, minä kiellän häntä jaarittelemasta, tieteilemästä, saivartelemasta, siis "arvioimasta" sellaisia teoksia, joiden pääaihe on hänen itsetiedottomuutensa ydin!

Miksi heille ei makseta mieluumin siitä että pitäisivät turpansa kiinni asioista joista heillä, ja heidän velton laimeilla sydämillä, ei niistä kuitenkaan ole mitään tuntoa. Miksi nämä palkalla pakotetaan puhumaan ja paljastamaan oman näkemyksettömän mielensä tyhjiä löpinöitä. Miksi heille ei kotona ole opetettu häpeäntunnetta?

Tyhjille kirjoille tämä tällainen julkisuus on kai myönteistä niin kuin mikä tahansa julkisuus. Kaiken hyvänhän nämä kai viisaasti vaikenevat.

Karmeinta tällaisessa "tieteilyssä" on eetoksen puuttuminen. Jos joku Sam Inkinen tekee tiiliskiven paksuisen väitöskirjan Teknokulttuurista, se on hieno asia, koska Inkinen tajuaa, ja kaiken aikaa myös eetoksellaan kielii, täysin koomista ja humoristista suhdettaan koko nykyaikaiseen humanistiseen tutkimusperinteeseen.

Ajatelkaa nyt itsekin:

"Artikkelikokoelma keskittyykin aika paljon itse Paholaisen olemuksen ympärille. Vanha vihollinen tekee sopimuksia, ostelee sieluja ja riivaa hurskaita. Toisaalta Paholaisessa on myöhemmin haluttu nähdä muinaisten hedelmällisyysriittien Pan-hahmoinen pukkijumaluus - ennen kuin kristinusko alensi tai näkökulmasta riippuen korotti hänet sielunvihollisen asemaan. Kyseisen näkemyksen esitti jo 1920-luvulla antropologi Margaret Murray. Raisa Maria Toivo selventää artikkelissaan, että Murrayn teoriaan suhtaudutaan nykyään hyvin kriittisesti. Murrayn teorisoima, korkeasti organisoitunut, muinaisista pakanariiteistä ponnistava vaihtoehtouskonto onkin mitä luultavimmin vain lennokkaan mielikuvituksen tuotetta. Kuitenkin eräät nykyajan pakanauskonnot kuten wiccalaisuus pohjautuvat osittain Murrayn ajatuksiin."

Eihän tällaista kai kukaan ota vakavasti eihän?

Ajatelkaa nyt! Ei tällaisia asioita voi tutkia ilman mitään eetosta, samoin kuin jotain matkapuhelinkeskuksen sanomienvaihto-operaattoreita, faktoja luetellen. Eetos ei ole mikään salattu polittinen mielipide.

Tässä on oltava eetos, ja sen eetoksen on oltava koominen, sillä tällainen tieteilevä teksti on mitä koomisinta. Mytologia on runouden, ei tieteen aihe. Mytologiastra voi kirjoittaa uutta runoutta, sitä voi kommentoida runoutena ja sitä voi tulkita uusiksi poeettisisksi kuviski. Se ol ilmilöitä ja niiden suhteita, mutta se ei missään tapauksessa ole tiedettä!

Ymmärrättehän, koko postmodernin humanistisen tieteen tarkoitus on olla satiirista suhteessa vakavaotsaiseen eksaktiin tieteilyyn. Nämä tällaiset ovat kevyitä ja harrastusluontoisia asioita eksaktin tieteen näkökulmasta, näitä heitellään, vakavien kreikan- ja magian opintojen sivussa. Magia ja teologia ovat eksakteja tieteitä, puhdas matematiikka on jo soveltava, pehmeä tiede, eläintiede ei enää ole tiedettä vaan luokitusta.

"Vaikka Paholainen ei nykymaailmassa juuri pääse enää edes taustapirun asemaan, voidaan kuitenkin ajatella, että Paholainen elää ja voi hyvin. "

Tämä riippuu näkökulmasta ja voi olla että kannattaisi seurata nykymaailmaa tarkemmin. Objektiivisuus tarkoittaa kaikkien näkökulmien huomioonottamista. Ja sen ensimmäisenn edellytys on kaikkien muodonmuutosten läpikäyminen. Lapsi ei voi puhua objektiivisuudesta, lapsella on lapsen näkökulma, larppaajan tai fuksiteekkarin tai Tolkienin näkökulma.

Nykymaailma ei ainakaan ole se mitä kirjailijat ja tieteilijät hahmottavat, huomaavat, käsittävät. Loppussa Jääskeläinen yltyy esittämän ensimmäisen järkevän lauseensa, sekin Baudelairea, mistä Jääskeläiselle synninpäästö: "Paholaisen taitavimpia juonia on vakuuttaa teille, ettei häntä ole olemassa!"


*Miksi raivoan jatkuvasti Kiiltomadosta? Se on ainoa keskitetty kirjallisuusfoorumi suomessa jolla on jonkinlaista kapasiteettiä pitää arvostelupalstaa. Internetissä kirjallisuusarvostelut säilyvät, niin kauan kuin kyseistä palstaa ylläpidetään. Arvostelut tulevat myöhemmin esiin googlehauissa, joten ne ovat kaiken aikaa käsillä. Tämä kaikki on nerokasta, riemastuttavaa, hienoa!

Mutta kuten sanottu Kiiltomadon arvostelupalstan taso ei päätä huimaa. Osaksi se johtuu siitä että arvosteltujen teosten taso ei päätä huimaa. Keskittyminen ns. vähälevikkiseen kirjallisuuteen, tai ylipäätä'än mikään kekskittyminen on huono ajatus. Vähälevikkinen kun on melkein aina synonyymi kiinnostamattomalle tai hengettömälle, aiemmin nähdylle, kuluneelle jne. Mutta se on ymmärrettävää: resurssit eivät kaikkeen riitä.

Jos Kiiltomadon arvostelujen kirjallinen, kriittinen, ajatuksellinen, filosofinen taso olisi parempi, jos se olisi kohtuullista luokkaa, olisi oikeutettua esittää vaatimus määrärahojen tuntuvasta lisäämisestä (ja sitä myötä arvostelujen tuntuvasta lisäämisestä) moiseen hienoon kulttuurityöhön. Mutta jos taso pysyy tällaisena kuin se on, tuota vaatimusta ei ole oikeutettua esittää. Jokainen huono arvostelu Kiiltomadossa on suomalaisen kulttuurin tappio, kauaskantoinen tappio. Se tullaan löytämään nuorison toimesta, ja "kirjallisuuspiirejä", niiden älyttömyyttä, tyhmyyttä, pölyisyyttä ja lahjattomuutta tullaan inhomaan jopa enemmän kuin ne todellisuudessa antavat aihetta.

Jos kama olisi kovaa, ainakaan inhoreaktioilta vältyttäisiin, vaikkei uusia harrastajia ehkä syntyisikään sen enempää.

Hävettävin juttu on, että tuollaisten alennustilajuttujen rustaajille jopa maksetaan jotain. Juuri tämän takia maksaminen, rahoitus, apurahoitus on epäilyttävää. Tosikama kun pitää aina tehdä joka tapauksessa ilmaiseksi ja ilman kenenkään pienintäkään tukea, kaikkien vastustusta ja ennakkoluuloja uhmaten.

Väinö Linna oli koneenkäyttäjä, iltasella kirjoitteli. Haanpää piereksi tukkikämpässä. Ei siinä auta vaika Koskenniemi tai Paavolainen yhteiskunnan tuella elää, mätämunat, tuhkamunat, kun aikaansaannokset on kevyttä, höttöistä. Tällainen täytyisi nähdä nimen omaan noiden tukkikämppien asukkien pilkkaamisena, sillä myös heillä on herkä sielu, mutta he joutuvat jakamaan kovat olosuhteet.

Siksi siltä jonka toimeentulo on turvattu, ja jolla on jalo sielu, ei sovi hetkeksikään lakata vihaamasta totuuden vihollisia, hetkeksikään laskea seniilejä silpovaa tappokirvestä, vaikka muhkea perse kuinka höyryävänä kotosalla luksusubudoaarissa odottelisi. Ei sovi Ellington-narrin, tai Nabokov-narrin tapaan sirkustirehtöörinä lyöttäytyä sekakansan löysään irstailuun ja kuoleman venttaamiseen.

Mutta tämä asia on tietysti vaikeampi kuin nyt pystyn tässä ilmaisemaan.

Tunnisteet: Kiiltomato, kirjallisuus, matematiikka, Nabokov, näkökulma, okkulttinen filosofia, sielu, usko ja uskonnot

 11:53 ip. 0 comments

  JOYCEN ODYSSEUKSESTA SAIN TÄNÄÄN TIETÄÄ että kirjassa nimenomaan on tiloja ja tunnelmia, veljellisiä impressioita, ja että sen kirjan lukeminen aina on vapauttava kokemus, ja että se on hyvin sisäänsäotava ja absorboiva teos ja että lukija voi siihen rakenteeseen mitä vapaimmin projisoida omat tunelmansa ja mielteensä, ja niitä niin tavallaan vahvistaa.

Pöyristyttäviä väitteitä, joiden tollisuuspohja on vailla mitään perustaa? Vai oikeaan osuvaa hapuilua? Tiedä sitä. Tämän asian kysyminen ei lopu koskaan. Täytyy taas palata Joyceen, kunhan uusi suomennos saadaan.

Tunnisteet: kirjallisuus, mitä voidaan tietää, tilan poetiikka

 10:31 ip. 0 comments

  SANOILLA TAPPAMINEN Anita Konkka sanoo, että Sanoillakin voi tappaa, mutta se ei ole rikos, paitsi henkisessä maailmassa.

Fyysisessä maailmassa tappaminen tai väkivalta on luonnonvastainen teko. Mutta mitä tällainen luonnonvastaisuus voi merkitä henkisessä? Minä voin täällä yrittää tappaa jonkun sanoin, haukkua, sättiä, kritisoida, väärin perustein. Oikein perustein sättiminen, haukkuminen, kritisoiti, sen sijaan on vain luonnonmukaisuuden tehostamista. Mutta liika on siinäkin liikaa. Eikä kritiikin tehtävä ole tappaa vaan vahvistaa. Mitä siis on sellainen henkinen, joka kuolee kritiikistä aiheellisesta tai aiheettomasta?

Luulen, että tässä sekoittuvat ne tavat joilla fyysinen ja henkinen todellisuus käyttävät sanaa välineenään. Sillä vain fyysinen todellisuus voi käyttää sanaa välineenään niin, että siitä seuraava fyysinen toiminta tuhoaa edellytykset henkiseltä toiminnalta niin että se tappaa ensin fyyisesti ja siitä seuraten toki myös henkisesti.

Näin ollen on siis aika selvää, että hyveellistä, vapaata ja riippumatonta ihmistä ei voi edes vahingoittaa saatika tappaa henkisillä välineillä, kuten sanoilla.

Mutta kuka on vapaa ja riippumaton. Miehet pakotetaan armeijaan. Tämän merkitys paljastuu vapaudenriistoksi, ja vapaudenriisto paljastuu tilaisuudeksi henkiseen väkivaltaan, joka aina käytetään, mieluiten tappamalla eli sanoilla tappamalla. Samoin koulu on vapauden riistoa oppilaalta. Kaikki instituutiot samaten. Kuten instututiot arvoisat vatsamme ja fallos joka ei hetkeäkään ole oloonsa tyytyväinen tai vaatimaton. Faloksen ahneus muistuttaa ettemme olisi vapaita vaikka nälkä lähtisikin vatsaa hieromalla.

Kristusmyyttiin liitetty ylösnousemuksen poeettinen kuva sen sijaan ilmaisee meille erään lohdullisen tosiasian: henkisestä kuolemasta seuraa ylösnousemus, yhä uudelleen ja uudelleen. Siksi henkinen kuolema vertautuu muodonmuutokseen, eikä sitä aivan mielettömästi ole edes syytä pelätä. Pelko aiheuttaa traumoja, joista ei pääse eroon ylösnousemuksessa, koska traumat ovat lihan fyysinen vamma.

Tunnisteet: kommentti, nälkä

 8:52 ip. 0 comments

  ANTI-OIDIPUS on kyllä melkoisen epämääräinen käsite. Anti-Oidipus voi olla ainakin neljällä tavalla Oidipuksen vastakohta.

1) Hän ei murhaa isäänsä.
2) Hän ei nai äitiään.
3) Hän uskoo Teiresiasta, eikä annan vallanhimon sokaista itseään.
4) Hän ei kadu sitä että antoi vallanhimon sokaista itsensä, ja kieltäytyy sokaisemasta silmiään kuumalla raudalla, jota yleinen oikeudentaju pitää kohtuullisena rangaistuksena.

Mitäköhän näistä nämä teksteinsa perusteella melko mitättömät hössöttäjät Deleuze&Guattari mahtavat ensisijaisesti tarkoittaa?

Itselleni Anti-Oidipus merkitsee ensisijaisesti oraakkelia (omaatuntoa) kuunteleva hallitsijaa, joka siis on myös anti-1900-luku.

Isän murha ja äidin naiminen ovat vain tämän kehittelyn dramaattisia esivaiheita, joilla oraakkelin sanomasta tehdään Oidipukselle mahdollisimman vaikeasti nieltävää myrkkyä. 1900-luvun hallitsijalle orakkelin sanoma vastaa suurinpiirtein sinappikaasupommin laukaisemista kuninkaan silmien edessä. Sanoma, jos hallitsija sille avautuisi menisi sukkana keskushermostoon ja tappaisi saastan millisekunnissa.

Mutta kuten tiedetään 1900-luvulla valta on aina betonibunkkerinseinämän takana lähimmästä oraakkelista.

1900-luvun seniilivalta on aina anti-oidipaalista mainitsemassani 4) merkityksessä: se ei milloinkaan kadu virheitään, tekoja, joiden lopputulos oli tiedossa jo kauan ennen kuin niitä suunniteltiin tai pantiin edes toimeen. Nämä narrit eivät sokaise fyysisesti silmiään, niin kuin syvimmältään kunnollinen ja katuva Oidipus teki. Siksi ei ole mitään niin iljettävää kuolemantuottamistapaa joka olisi 1900-luvun hengelle riittävän kivuliaasti hidas.

Tunnisteet: Deleuze, ennustaminen, Oidipus

 6:56 ip. 0 comments

  QLOGGER jonka palveluita käytin ennen, mutta vaihdoin tilanpuutteen takia, on näköjään antanut 10Mb lisää levytilaa.

Tunnisteet: bloggaaminen

 6:51 ip. 0 comments

  DREAMER Hankin tuon Ozzyn uusimman levyn, joka on muuten aika mitäänsanomaton. Mietin hetken mistä kappale Dreamer on melkein suoraan mutta hienosti varioitu. Vastaus: YESTERDAY ONCE MORE. Words & Music by Richard Carpenter and John Bettis

Tunnisteet: musiikki

 3:48 ap. 0 comments

  SEKSUAALINEN AHDISTELU KOULUISSA Sain lukea tästä täänää ilmaisjakelulehdestä, jonka juttujen taso on niin huono, ettei edes lehden ilmaisuus perustele sitä.

Joku oli taas tutkinut että lapset vastaavat seksikyselyyn niin, että kouluissa on kaikenlaita kahdenvälistä käpälöintiä, ja että se on huolestuttavaa.

Itse muistelen peruskouluaikana olleen koko ajan jonkun perseessä tai munissa kiinni. ainoat sanat mitä huulieni välistä tuli välitunnilla ja tunnilla olivat vitti, perkula, saapuri, huorra- hemskutti. Muistelen, että ala-asteen luokkatoverini Tittan, joka istui takapulpetissa kanssani, lempinimi oli huora. Toisella puolella istuvan Sirpan nimi oli Sippe-Killer. Titalla oli valtavat kannut jo viidennellä luokalla, enkä muista että olisin tunneilla tehnyt mitään muuta kuin puristellut niitä tai heitellyt kuminmurusia. Sirpa oli kova ZZ-Top friikki ja Titta oli Motorhead friikki. Sain ensimmäiset Motorheadin kassuni juuri Titalta, ja muistan häntä siitä lämpimästi. Joka toinen päivä istuimme Titan kanssa jälki-istunnossa laskemassa matikan läksyjä. Kerran vuodessa opettajamme Lauri Lemetyinen, joka muuten oli Lauri Viidan tuttuja siltä ajalta kun viita asui Oitissa, ja muutenkin innokas kirjallisuusihminen, vei meidät Titan kanssa, vuoden ahkerimmat jälki-istunto opiskelijat, Esson baariin juhlakahville.

Ajat eivät ole siis muuttuneet miksikään. En muista että koulussani alaluokilla olisi ollut mitään nimittelyä, huorittelua, käpälöintiä, tai muutakaan poikkeavaa. Kaikilla oli vain niin hauskaa kuin mahdollista, ottaen huomioon kouluaineiden ja tuntien senilisoivan sisällön.

Yläasteella meininki muuttui. Eräällä kotitaloustunnilla paistelin jotain pöperöä ja sanoin Titalle, tavalliseen totunnaiseen sävyyni "tules huorra tänne!" Silloin kävikin niin, että luokallemme oli tullut Lahdesta eräs kovaksi keitetty gimma nimeltä Tepa, jota en siihen aikaan vielä tuntenut. Tämä Tepa sitten sattui kuulemaan tuon aivan tavallisen ystävällisen lausahdukseni, tuli luokseni ja täräytti purukalustoni sisään siltä seisomalta. Menin siitä itkukurkussa syljeksimään hampaita lavuaariin.

Muistan sen päivän elämäni häpeällisimpänä, sain parui muovihammasta alaleukaan, jota vihlovat tuossa edelleen. Tepa pyysi anteeksi kovia otteitaan, jotka hän kuitenkin oli kallonipaksuuden huomioonottaen arvioinut aivan välttämättömiski; ja minä pyysin anteeksi Tatalta. Siitä lähtien olimme Tepan kanssa parhaat kaverit, ja huoritteluni kyllä väheni aivan minimiin, välttämättömään.

Tunnisteet: seksuaalisuus: sukupuoliinjakautumisen fenomenologia

 6:40 ip. 1 comments

  KAUKOKAIPUU JA EKSOTIIKKA näyttävät väkisinkin olevan aina hiukkasen kevyt tapa vaikuttaa ahdistuneen kansan tunteisiin. Tähänkö pyrin taannoisella Murmansk tekstilläni?

Taannoin puhuessani primaari- ja sekundaaritasojen dialektiikasta, mainitsin kulttuurisen heteregeenisyyden välttämättömyyden primaaritasolle pääsemiseksi. Aihe oli myös Stonen Aleksanterissa selkeästi esillä.

Käsitykseni mukaan kaukokaipuu, ja eksotiikankaipuu, on juuri aivan oikeanlaista kaipuuta primaaritason yhteyteen ihmisten kanssa. Kun yhteistä kieltä, kulttuuria ja pintatasoa ei ole, on pakko toimia primaaritasolla.

Kun kaukomaasta tulee oma kulttuuri, tuttu ja turvallinen, mahdolisuus primaariin kontaktiin heikkenee, ja eksotiikka katoaa. Tämä tiedetään. Eikä siinä ole mitään ongelmallista tai yllättävää. Kysymys ei siis olekaan vaikutuksen ikuisuudesta vaan sen väliaikaisuudesta. Väliaikainen ei ole silmänmlumetta kunhan se tunnistetaan väliaikaiseksi. Kysymys on ikään kuin kondensaattorista joka varaa tunnetta tietyn aikaa, kunnes levyt asettuvat samaan potentiaaliin. Tällainen kondensaattori pinta on, kuten lukemattomia kertoja olen toistanut, suomen ja venäjän välinen raja. Olkaamme siitä onnellisia: kenelläkään toisella länsimaiselle kansalle ei kaukomaiden eksotiikka ole yhtä lähellä kuin meille. Muutama hassu tunti junassa tai autossa, ja kokemus vastaa vgähintään maapallon toiselle puolelle tai toiselle planeetalle siirtymistä. Jyrkkä potentiaaliero, sen lisäksi että on suunnattoman kärsimyksen lähde, on myös suunnaton rikkaus, jos sen niin osaa nähdä.

Tunnisteet: a, Suomi

 6:19 ip. 0 comments

  TAITEEN ITSEKRITIIKKI Apurahajärjestelmä ruokkii logiikkaa jonka mukaan on sinänsä tärkeää että on taidetta ja kulttuuria ja on sinänsä hyvä että näiden asioiden parissa puuhaillaa, koska olisi valtavan huono jos ei olisi taidettaja kulttuuria, eli jos yhteiskunta olisi niin armoton että ei antaisi niille yhtään rahaa.

Täytyisi kuitenkin muistaa, että vaikka yhteiskunta ei antaisi tilaa ja rahaa, täytyisi taidetta ja kulttuuria silti aina olla. Nämä T& K eivät ole vain pehmeiden tätien pehmeää ajanvietettä ja pehmeää kissansilitystä vaan T&K on myös tiivistä ja kovaa: kaiken inhimillisen elämän ja inhimillisen tiedon ainoa perusta.

Kutsuttinpa sitä sitten millä nimellä tahansa ihmisen sielu ja ulkoinen todellisuus tarvitsevat välilleen jonkin sovituskappaleen, sovittavan elementin. Tämä on oltava olemassa, siitä huolimatta mitä yhteiskunta siitä ajattelee. Nimittäin tämä sovitus onkin yksilön, ei sosiaaliryhmän tai yhteiskunnan huolenaihe. Yksilöä nimittäinj odottaa haudankaltainen elontie, ellei jumalat niin sanotusti ole hiottu kuntoon. Egyptiläiset, nuo muinaiset haudankaivajat tämän tiesi.

Nyt siis se joka kovimmin kritisoi T&K:tä sen kyvyttömyydestä toimia tällaisena välittäjänä sielun ja ainetodellisuuden välillä, ei voida kiittä muusta kuin suurimista rakkaudentöitä. Apurahatantat siitä älähtävät, koska ne tällaisen kovan kritiikin automaattisesti tulkitsevat yhteiskunnan haluksi rajoittaa taiteen määrärahoja. Näille seniileille kirjallisuuskenraaleille kaikki on poliittista, eikä mikään pyhää.

On siis kaksi asiaa. Ensimmäinen asia on se, että taiteilijat kritisoivat taiteilijoita jotka eivät ollenkaan ole tehtävänsä tasolla. Toinen asia on se, että jokaisen täytyy syödä, myös lahjakkan taiteilijan. Rahat jaetaan aina jotenkin, varmimmin niin, että eniten saavat ne, joilla on vähiten muuta tekemistä kuin miettiä mistä saisivat rahaa ja millä keinoilla. Pari viikkoa jossain köyhässä maanosassa opettaa miten alas toisista tahoista riippuvainen ihminen on kaiken kaunopuheisuutensa ohella valmis menemään ansaitakseen elantonsa. Nämä ovat kiusallisia asioita.

Parasta olisi jos taide eläisi omillaan, jos kiinnostuneet ihmiset kustantaisivat sen hankinnoillaan. Niin ei tietysti ole, koska sielun ja ainetodellisuuden linkkiä luomaton taide ei kiinnosta ketään, ja toisaalta koska vain taivaassa massat eivät ole pahoja, ilkeitä, sieluttomia, tuhoisia.

Tunnisteet: Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka, sielu, tämän- ja tuonpuoleisuuden dialektiikka

 9:29 ap. 0 comments

  KESKUSTELUKULTTUURI jollaista haikailen olisi suurinpiirtein seuraavaa:

1) Takinkääntäminen, mielipiteiden muuttaminen, oppiminen ja uudistuminen olisi enemmänkin sääntö kuin poikeus

2) Valittaisiin mieluummin liian radikaalit äänet ja äänenpainot, kuin varovaiset ja huomioonottavat. Ymmärrettäisiin tietty dramaattinen etäisyys puhujan ja totuuden välillä. Ymmärrettäisiin ettei luonnollisella kielellä kuitenkaan voi saavuttaa mitään järkevää tai totuudellista, joka ei olisi suhteessa aiempaan keskusteluun.

3) Käyettäisiin rohkeasti pannaan julistettuja käsitteitä ja sanoja, kuten sielu, henki ja rakkaus, silloin kun selvästi ja yksikäsitteisesti tiedetään mitä noilla sanoilla tarkoitetaan.


ONGELMIA:
Kohta 3 ei ole tasa-arvon hengen mukainen sikäli, että kaikilla ei selvästikään ole mahdollisuutta ymmärtä noiden käsitteiden merkitystä, jolloin he olisivat vaarassa käyttä käsitteitä väärin. Toisaalta on äärimmäisen tyhmää rajata kieli vain sellaisiin käsitteisin ja määreisiin joita tyhmimmätkin voivat käsittää.

Kohta 2 synnyttää kaaoksen, jos yksinkertaiset ihmiset alkavat esittää yksinkertaisia käsityksiään kovin radikaalein ja yksinkertaistavin äänenpainoin. Estetiikka menetetään, joka tapauksessa.

Kohta 1 on ongelmallinen jos se johtaa vaihtelu-virkistää-tyyppiseen ajatteluun, sen sijan että tietoa etsimällä saavutetaan aidosti uusia transsendenssintasoja, jotka mahdollistavat aiemman käsityksen hylkäämisen. On muistettava että käsityksissä pysymiseen ja sitä myötä seniliteettiin, ei yleensäkään johda itse asiat, tieto tai totuudenrakkaus, vaan poliittiset valtasuhteet: ollaan sitä mieltä mitä kukin sosiaalinen asema edellyttää.

Tunnisteet: henki ja logiikka, rakkaus, sielu

 8:44 ap. 0 comments

  EGYPTIN TAIDEAARTEET Vastoin aikaisempaa käsitystäni Tammen Egyptin taideaarteen vaikuttaa kaikin puolin fantastiselta johdatukselta egyptiläiseen kulttuuriin, kiitos runsaan laadukkaan paljonpuhuvan kuvituksen ja vähän tekstin.

Kiinnostavia asioita ovat Feniks-myytti, negatiiviset synnintunnustuslitaniat, täydellisen puhtauden kainot tunnustukset, äärettömän pitkät listat synneistä ja pahoista teoista joihin ei olla milloinkaan, edes vahingossa, syyllistytty, eläinaiheiset kuvat, egyptiläisten suhde eläimiin, Thoth Hermes, länsi-itä polariteetti (kaikki maantieteelliset jakaantuu kätisyyteen, länsi-itä, varjo ja valo, länsi on aina suhteellinen käsite, Länsi - kuoleman paikka - on unien, syvän pimeyden maa. Hadekseen kuljetaan aina viran yli länteen, haadeesta palataan virran yli itään.) Egyptiläisille hauta on mytologian keskeinen elementti. Iloisille aistillisille, viisaille ja täysin vapaille herrakansan edustajille, hauta on yhtä lännen kanssa, pakkopaidan maassa vietetty aika on haudassa vietetty aika. Niilin yli itään tullaan haudasta ulos päivänvaloon. Itä on haudasta pakenemisen ja valon maa.

Tunnisteet: Hermes - yleisyhdistäjä, kirjallisuus, okkulttinen filosofia, paikka

 8:39 ap. 0 comments

  TIEDOTUS -

Käymälä nimi on tavallaan tietysti ironiaa. Käyn täällä itse purkautumassa, ja muut haistelemassa(omien varjojeni, joista näin terapoimalla yritän päästä, synnyttämä hajuhaitta), ja purkautumassa kommenttipalstalle. Toisaalta käyminen voi olla itselleni ja muille ihan vaan neutraalia vierailua. Tai humalaan tähtäävä prosessi.


Tiedotan tällä palstalla jos muutan mielipiteitäni esittämistäni asioista.


Hyvin usein muutan, nurinkäännän, kyseenalaistan, tarkennan, uudelleenarvioin, vahvistan, lukitsen ja murran omia käsityksiäni.


Kun yrittää sanoa havaitsemansa, aistimansa, tuntemansa, tai vaikka vain aavistamansa asiat kertaheitolla voimakkaasti, kontrastisesti, selkeästi, ylilyöntejä tapahtuu jatkuvalla syötöllä. Jos osuu lähellekään naulan kantaa, se ei voi olla loukkaamatta monia. Kun lyö kovaa eikä osu, se kirpaisee satunnaista lentoradalla olijaa automaattisesti. Mutta myös valheen, vääristetyn totuuden, laiskan tietämättömyyden, tai vaikkapa vain vaihtoehdottomuuden tila loukkaa monia, tunsivatpa he itse sitä tai eivät.

Sen sijaan että hienotunteisesti ottaisin huomioon mahdollisimman suuren osan todenäköisistä lukijoita, olen valinnut linjakseni olla ottamatta huomioon tai erityisesti ajattelematta ketään. Siksi onkin kenenkään turha loukkaantua vaikka täällä sanottaisiin jotain lähes henkilökohtaisuuksiin menevän tuntuista. En nimittäin ole erityisesti ajatellut juuri sinua. En kuitenkaan täysin kiistä sitä, että joku henki saattaa joskus varjona ja negatiivisena ilmestyä päähäni riehumaan. Sellaista oman päänsä kummajaista riivaajaa täytyy sitten hätistellä. Tämä on inhimillistä, näin käy kaikille, mutta yritän sanoa, että sellainen ei ole henkilökohtaista, vaan oman pääni heikkous.

Myös kaikkein ikävimmistä ja rajuimmista asioista, niin uskon, on parempi puhua kuin vain todeta niiden tapahtuvan tosielämässä.

Haluan korostaa, että en heittele pommeja vaan kirjoitan verkkopäiväkirjaa.

Tunnisteet: bloggaaminen, henki ja logiikka

 8:30 ap. 0 comments

  OLIVER STONEN ALEKSANTERI on näkemisen arvoinen spektaakkeli. Valloittaako maailma väkivallalla vai rauhanteolla? Kuka saa alistaa ja kenet? Kenen globaali visio ylittää paikalliset tavat ja uskomukset. Kenellä on tieto paremmasta ja vapaammasta maailmasta.

Pär Lagerkvistin romaanissa Ahasveruksen kuolema, sotilas raiskaa itselleen vaimon, alamaisen, joka pian rakastaa tätä outoa valloittajaansa joka häntä paremmin ja päättäväisemmin tiesi mikä naiselle on parasta.

Stonen aleksanteri on täsmäleen samaa ihmistyyppiä: hän tietää mikä itäisille "barbaarikansoile", joiden kulttuuri ja yhteiskunta toisaalta osoittautuukin paljon Makedonialaisata edistyksellisemmäksi, on hyväksi ja parhaaksi. Nopeasti tapetut ja raiskatut rakastavat uutta kuningastaan Aleksanteria, myöntävät auliisti, oi suuri johtaja sinä totisesti tiesit mikä on maailman uusi visio.

Ja katin kontit, sanoo realistinen Stone. Sotimaan addiktoitunut Aleksanteri kulkee tiensä päähän, kauas intiaan, jossa paljon ennen maailman reunaa kohtaa todellisen voittamattoman norsuarmeijan, mielipuolisten tappajien satatuhattapäisen hirviön. Ennen näkemättömäss verilöylyssä, jossa koko ilma on punaisena verisumua lyömätön Aleksanteri lyödään. Tämä kohtaus on todella vaikuttavaa, realistista silpomisen ja lihapyreen juhlaa. Katsoja saa maistiaisia todellisista tappiotunnelmista. Aleksanteri kulee, ja hetken kuluttua hänen valloittamansa mailman yhtenäisyys on muisto vain. Oikeus on voittanut! Loppu hyvin kaikki hyvin!

Stone on mies paikallaan ohjaaman tällaisia visuaalisesti vaikuttavia spektaakkeleita. Joukkokohtaukset ovat elokuvan parasta antia.

Mitään erikoisia psykologisia vivahteita elokuva ei sisällä. Näyttelijät on summamutikassa valittuja niin kuin Hollywood elokuvissa pakotikin aina. Näiden Hollywod näyttelijöiden ongelma on se, että siinä missä he kykenevät tekemään Aleksanterin roolin, he myös kykenevät tekemään Mikki Hiiren roolin. Hyvä näyttelijä sen sijaan ei koskaan pysty tekemään muuta kuin yhden roolin. Näin on Kubrickilla ja Pasolinilla aina. Pras Aleksanteri on näyttelijä joka ei yksinkertaisesti voi olla muuta kuin Aleksanteri, aivan niiin kuin paras Kellopeli apppelsiinin Alex on se joka ei voi olla muuta kuin Alex. Jos näyttelijä pystyy moneen, se tarkoittaa että hän on monessa huono.

Angelie Jolien kaltaiset näyttelijättäret ovat naisellisen vastenmielisyytensä lisäksi kelvottomia olentoja valkokankaalla, mutta Stonen elokuvassa nämä naiset puoltavat paikkaansa, joskin vaikutelma vastenmielisyydestä on epärealistisen korostettu. Stone kuvaa naisen hengettömäksi käärmeeksi, ja sitä näillä näyttelijävalinnoilla totisesti saadaan aikaan. Pienintäkään syvää eroottista vivahdetta ei tästä elokuvasta löydy, mikä on sääli, sikäli kun Dionysos teema ja monet muutkin jumaluudet ovat koko ajan esillä. Selväksi käy ettei Aleksanteri voi naista tällaisena rakastaa, vaan pakenee rakkaudettomuuttaa maailman ääreen, kuolemaan. Kuoleman Hetkellä Aleksanteri ottaa kotkan hahmon, saman jonka aisteja hän käyttää jo taistelussa Dareiosta vastaan. Myytti on Platonilta, Erin legendasta, jossa kuolleen Akilleuksen, Aleksanterin esikuvan, mainitaan ottaneen kotkan hahmo.

Tunnisteet: Dionysos, elokuva, mitä voidaan tietää, rakkaus

 5:05 ap. 0 comments

  KUN SAAVUIN MURMANSKIIN oli tällainen pimeä joulunalusvuodenaika. Asemahalli oli kynttilöin valaistu. Kulkukoiria oli sisällä pakkasta paossa. Odottava ihmiset hymisivät hämärässä asemahallissa. En tiedä kuinka paljon heitä oli. Jotkut olivat nukahtaneet matkatavaroidensa väliin puupenkeille. Joku istahti viereeni ja alkoi hiljaa, minuun juurikaan katsahtamatta turista omiaan. Kului kaksikymmentä minuuttia ennen kuin hän käänsi kasvonsa, ja alkoi tajuta etten ymmärtänyt sanaakaan hänen vuodatuksestaan. Sitten näin Annan suurten ovien takana. Lävitseni kulki hidas sähköinen aalto. Nousin ylös, ja lähdin kantamuksineni ovea kohti. Annalla oli päällään nahkainen puolipitkä takki, jossa oli suuri karvainen sinikettukaulus. Takki oli vyötetty tiukasti. Anna piteli käsiään takin etutaskuissa. Askeleet napsuivat kirpeästi, hyväenteisesti kaikuen asemahallin kivilattiaan. Nyt jotain tapahtuisi. Hänen iloiset valtoimet kiharansa levisivät tilaan kuin mustan auringon spiraalit. Takin alla oli paksu korkeakauluksinen villapaita. Korkeakorkoiset nahkasaappaat olivat täynnä outoa orientaalista dekoraatiota. Hitaat lämpöaallot kaikuivat ja resonoivat kehossani katsellessani ja kuullessani askeleiden päättäväisyyden.

Aseman edustalla odottelimme hetken bussia. Oli hyytävän kylmä, eikä minulla ikinä ole ollut sisäisesti yhtä lämmin kuin tuona hetkenä. Katselin Annan kujeellisia mutta samalla vilpittömiä suuria mustia silmälammikoita, kilometrin tai kaksi syviä, tuliperäisen maan kuumia altaita. Muutkin ihmiset katselivat toisiaan ääneti. Tulipalo pakkasessa ei tee mieli puhua. Tuossa oli joku isä poikineen, lahjatavaroita kantamuksinaan. Annan mustissa aivan tiukoissa venyvää materiaalia olevissa farkuissa oli pepunpäällä pienet taskut, aivan kuin minun sormenpäitäni varten. Pitelin, lämmittelin käsiäni siellä. Ihana plastinen aine antoi periksi joka suuntaan.

Sitten huuruinen bussi, ruskea kuin menneen vuosisadan outo nuhruinen patinoitunut emaliesine, saapui. Ahtauduimme täpötäyteen matkustajatilaan. Vieraiden ihmisten läheisyys tuntui kodikkaalta. Sydämeni lepäsi. Vanhukset, lapset, nuoret, vanhemmat, katselivat toisiaan. Vastapäätäni istui häkelyttävän kaunis noin viisitoitavuotias tyttö. Hän katseli minua herkeämättä silmiin ja hymyili. Katselin häntä suoraan silmiin pitkään, melkein kuin syvimpiin ajatuksiini vaipumeena, hymyilin. Puristin Annan kättä. Anna katsoi minuun ja hymyili. Vastapäätä istuva tyttö loi ihailevan katseensa Annaan ja hymyili tälle. Anna hymyili hänele takaisin avointa rakastettavaa mitään, kerrassaan pienintäkään sielunsa sopukkaa kätkemätöntä hymyään. He vaihtoivat rakastuneiden ihmisten onnellisia täydellistä yhteisymmärrystä ja tunteiden ykseyttä merkitseviä katseita. Tyttö näköjään iloitsi ja nautti vilpittömästi kuin ainakin nähdessään edessään kaksi onnellista, toisiinsa kietoutunutta ihmistä. Kaikki muutkin mukanaolijat katselivat toisiiaan ja meitä herkeämättä syvälle silmiin, keskustelivat äänettömästi, ventovieraiden kanssa, toisiinsa painautuneet ihmiset, he kaikki tuntuivat kilvoittelevan siitä kuka on tänään maailman onnellisin. Kuka voi antaa toiselle eniten, sanattomasti, pelkässä katseessa, syvässä hyväksynnässä, vilpittömässä äärettömässä, melkein mahdottomia olettavassa syvässä kiinnostuksessa, kaikkiin yksityiskohtiin ja vivahteisiin menevässä lähes uskonnollisessa yhteisymmärryksessä maailman kosmisesta mysteeriluonteesta.

Bussi nousi kaupungin laitaa ylös kukkullalle. Ikkunasta saattoi nähdä iltaan vaihtuvan päivän punaisissa auringon viimesäteissä kylpevän jäätyneen peilihohtavan jäämeren. Toisella puolen kaupungin höyryävä arktinen rappeutunut menneen vuosisadan teollisuusparatiisi. Maamerkkinään Hotelli Arctica, kaupungin korkein rakennus, jonka ulkoisesta loistosta on jäljellä sen aito ydin, tummanpuhuva stalinistinen samovaarinhöyryinen jyrkästi puollettu rakkaus.

Pitelin Annaa kädestä, tunsin poskeni olevan punaiset. Aivan kuin veri olisi keksinyt uusia reittejä kierrettäväkseen. Anna liikutteli jalkojaan, siirsi siron säären toisen päälle. Katsahti minuun. Minä tunsin, olen lunaarinen eläin. Tuossa on toinen samanlainen. Silti olemme toisillemme äärettömän kaukaiset olennot, täysin tuntemattomat. Meillä ei ole mitään yhteistä, ei yhteistä kulttuuria, ei kieltäkään. Ehkä juuri siksi, en tiedä, siitäkö johtuu tämä yhteisymmärryksen täydellisyys. Tämä jännitys; tämä kipeä, kuin mikroskoopilla suurennettu ja vahvistettu kaikkien tunteiden yhtäaikainen kokeminen, elämän yhtäkaikkinen haikea läsnäolo. Pakokaasun savua tunkeutuu jostain matkustajatilaan.

Se mikä on hetkellistä on päivä, mutta yö on vailla mittaa ja määrää. Sen hetkiä hallitsee ennakoimaton ja muodoton. Päivä on pieni paikallinen ja äärellinen, mutta yö on ajaton ja ääretön.* Näin tuumin tuossa napapiirin, kaamoksen lämpimässä unenomaisessa kyntilöin ja hämärin lyhdyin valaistussa tilassa. Tiesin ettei sanakaan tarvitse sanoa. Ja se tuntui uskomattoman vapauttavalta.





*Leena Krohn: Unelmakuolema

Tunnisteet: proosa, rakkaus, Venäjä

 10:36 ip. 1 comments

  NÄKEMÄLLÄ ENNUSTAMINEN Ennustustaito ei aina tarvitse olla salamyhkäistä kaukaisen tulevaisuuden tutkimusta tai seuraavan vuoden sääennusteiden laatimista tyyliin syksyllä sataa, talvella on kylmä, kesällä paistaa aurinko.

Liikkuvalle näkeminen on tarkein ennustamisen muoto. Mihin asettaa jalkansa kun ottaa seuraavan askeleen. Ajaako autolla risteyksestä sivuilleen katsomatta vai katsoen. Näkökyky osoittaa tarpeellisuutensa hyvin nopeasti liikenteessä liikkujalle.

Auguureja kuuntelematon kanssakunta, oraakkelinsa hiljentävä, Pekka Himasta kuunteleva kanssakunta on suurinpiirtein vastaava ilmestys kuin niititetty nahkainen umpinainen nyrkkeilypallo päässään 1500 kuutioista moottoripyörää liikenteessä ohjastava itsemurhakandidaatti.

Kiinnostava anekdootti on muuten Ovidiuksen kertoma Teiresiaan suokupuolenvaihdos, joka varmaan on eräs muodonvaihdoksen ennätys:

"Hän nimittäin oli, kun häiritsi metsässä kahden
käärmeen yhdyntä kepinkärjellä iskien kerran,
muuttunut naiseksi ja viettänyt seitsemän vuotta
naisena. Kahdeksantena hän näki nuo samat suuret
vihreät käärmeet taas ja virkkoi 'jos kepinisku
toiseksi vaihtaa voi sukupuoleni, niin minä lyönkin
teitä nyt toistamiseen' ja kun hän oli iskenyt niitä
hän sai entiselleen oman miehisen synymähahmon."

suom. Rönty-köntys (kirottu heksametrifiilistelijä)

Tunnisteet: ennustaminen, nyrkkeilysäkki

 9:05 ip. 0 comments

  MELLERI -

sataa pohjattomuudesta
hahtuvaista puutalon katolle

lyöntivirheiden parvi
seuraa tunteen estottomuutta

Tunnisteet: Arto Melleri, runo

 8:51 ip. 0 comments

  MELLERI SANOO -

linnuista älä kysy.
Pitäisikö sen olla

linnuilta älä kysy
vaikka ne kuinka puhuvat

ne eivät kerro tietä
tie on nähtävä

Melleri sanoo, sille joka näkee
on kaikki yksinkertaista

65 lintulajia yhtenä joulukuun
pimeänä päivänä joku näkee

ja kuullee paljon ääniä
kanssakunnan sokea auguuri

Tunnisteet: Arto Melleri, runo

 8:33 ip. 0 comments

  LEIF FÄRDINGIN tuotantoon (valitut runot 71-84) pätee sama kuin Pekka Parkkisen tuotantoon: ensimmäiset kymmen kaksikymmentä runoa ovat lupaavaa ja hyvää jännitettä, sitten kylmä tuuli puhaltaa runoilijan tyhjäksi, rakkaus jättää ja loppu on tyhjää joutsenlaulua. Färdingin, samoin kuin Parkkisen hyvät hetket mahtuvat yhdelle A4 arkille, mikä ei ole ollenkaan vähäinen, vaan päin vastoin mitä merkittävin saavutus suomalaisessa lyriikassa, joka ei montaa nimikettä käsitä.

Tunnisteet: kirjallisuus, rakkaus

 8:06 ip. 0 comments

  PARAS TAIDE on sellaista, että emme osaa sanoa mitä siinä on, mutta siinä on silti se jokin. Mitä vähemmän siinä on mitään muuta kuin sitä jotain sen parempa se on. Ja kun siinä ei ole mitään muuta kuin sitä jotain, se on yhtä kuin kuolematon henki.

Suurin piirtein näin voi kuulla John Cagen kuiskuttavan Merce Cunninghamin korvaan Guggenheimin galleriassa jonkun Mark Rothkon työn edessä. Sitten Cage rykäisee, katsahtaa ympärilleen ja lausuu täyteen ääneen jonkun puoli-ironisen nonsense huomautuksen.

Mutta harmiksemme, koska taide on materiaa, siinä aina on jotain muuta. Esimerkiksi Stratovariuksen ja Richterin levytyksillä on hienoa soittoa. Jos kysytään, voi aina sanoa että siinä on hienoa, virheetöntä soittoa. Eikä koskaan tarvitse uskoa että siinä ei todellakaan, todellakaan ole mitään muuta. Eikä siinä soitossakaan ole sen kummempaa henkeä.

Mutta kun John Cage soittaa puolivillaisesti lelupianoa, siinä ei ole porvarille minkäänlaista tarttumapintaa. Vain Fendin ja Cerruttin mallit osaavat astella sellaisen soiton tahdissa.

Huonon taiteen perustuntomerkki on se että siinä annetaan hengettömälle porvarille joitain luita kaluttavaksi, virhetöntä ja orjallista soittoa kehuttavaksi, monimutkaisuutta ihmeteltäväksi, teknisiä hienouksia, miellyttävyyttä tai hauskuutta ylistettäväksi.

Hyvässä taiteessa ei saa olla mitään näistä. siinä ei saa olla kerrassaan mitään mihin hengetön porvari voisi tarttua. Hyvän taiteen on porvarille oltava ilmaa, tyhjää, merkityksetöntä, typerää. Hyvän taiteen on oltava kaikkein liikuttavinta ja tehokkainta, järjen lamaanvan intensiivistä hengelle, mutta näkymätöntä hengettömyydelle.

Hyvä taide on tekijälleen väline tunistaa ihmisten sielut: hänelle ei ikinä voida valehdella. Huonolle taiteilijalle valehdellaan päin naamaa aina ja ikuisesti.

Tunnisteet: henki ja logiikka, kuolevainen ja kuolematon, Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka, rehellisyys ja valehtelu

 4:11 ap. 0 comments

  ANTIOIDIPUS Ajatelkaapa Hamletia. Eikö siinä ollut ensimmäinen antioidipus?

Minusta on aivan turha romantisoida historiaa niin että samat epäselvät ja leikiten tyrmättävät ajatukset jumalan kuolemasta ja nihilismistä mitkä meille ovat normi eivät olisi antiikissa jo olleet esillä moneen kertaan. Meillä ei ole mitään ajatuksellista pääomaa jota Platon ei olisi tiedostanut. Siksi ei myöskään ole syytä olettaa, että mytologia olisi meidän ajallamme lakannut olemasta, vaikka ihmisten kyky muodonmuutokseen, sekä heidän kielensä että taju muodonmuutoksien luonteesta onkin selvästi rappeutunut.

Kuolematon on nimeltään jumala, kuolevainen nimeltään ihminen. Niin, mikä on kuolematonta? Ehkä atomit jatkavat vaikka aurinko sammuu? Luulin, että Herakles-tulkintani olisi ollut jo riittävän selkeä valaisemaan tätä kysymystä.

Minua ei voisi vähempää kiinnostaa kirkon tai uskonlahkojen kannat näihin kysymyksiin. Näkökulmani ei ole vallanhimon vaan tiedonjanon näkökulma.

Kristusmyytti on siitä kerettiläinen että siinä puhutaan kuolemattomasta ja kuolevaisesta ristiriitaisesti samassa poeettisessa kuvassa. Lihallinen Kristus, jos sellainen joskus oli, oli tietysti puhtaasti kuolevainen: eikä mitään tekemistä dionysoksen kanssa.

Mutta siinä tähtiroolissa joka on merkitty Kristuksen näyttelemäksi sitävastoin on, läntisessä maailmassa, jotain kuolematonta: tuo rooli näytellään itsetiedottomasti aika ajoin, mitä erilaisemmilla näyttämöillä.

Onko tässä nyt jotain noitia ja taikauskoa ja nörttien mörköjä ja teknokraattien tonttu-ukkoja ja epäuskotavia joulupukkeja? Vai onko tämä ihan selvää ja järkeenkäyvää mytologiaa.

Jos oikein yksinkertaistetaan, mikä on aina hyvä ja puollettava lähestymistapa silloin kun kysymys on lapsellisen yksinkertaisista ja kaikkea vaikeatajuisuutta karttavista asioista, niin voi evankeliumien todeta olevan pelkkiä vaihtoehtoisia loppukohtauksia Oidipus-myyttiin.

Sofokleen Kuningas Oidipus on kuvaus yhteiskunnasta joka kieltää oraakkelinsa. Juuri tämän nykyään vallasssaolevan oraakkelinkieltämisen periaatteen ovat mm. Deleuze ja Guattari ottanet Antioidipuksensa lähtökohdaksi.

Kristusmyytissä oraakkelin kieltäminen viedään niin pitkälle, että jopa radikaalisti väitetään: Länsimainen yhteiskunta tekee oraakkelistan säännönmukaisesti ihmisuhrin.

Sitten tästä läpensä pessimistisestä ja toivottomasta sanomasta tehdään valtionuskonto. aletaan elää herkeämättömäss synnintunnossa. Eikö se ole hieman perverssiä? Tehdään uskonto siitä, että me tiedämme aina tulevamme syyllistymään tiettyyn rikokseen. Eikö pitäisi tehdä uskonto siitä, että rikosta ei enää tapahdu!

Mutta silloin oltaisiin heti ajattelemassa uudelleen antiikin mytologiaa, joka oli jo ottanut huomioon tämän 2000

Niin se vielä, että ihminen tosiaan on kuolevainen, ja kuolevainen on ihminen, ja muutamat eläimet sekä kasvit. Eikä siinä tarvitse yhtään spekuloida sillä onko ihmisellä ikuinen elämä: ei ole!

Se mikä on kuolematon, on jokin muu kuin ihminen.

Se mitä tulee armoon, mikään kristuksen ennakkotapaus, se että sellaista on sattunut, ei meille tuo armoa, eikä meidän syntejämme ota mihinkään.

Armoa tarvitsee ylipäätään ja yksinoman tuo surkea Teiresias ilveilijä, joka tietää totuuden, mutta joka ei henkensä uhalla sa totuudesta hiiskahtaa sanaakaan. Hänen elämänsä on todella raskasta ihmisten keskuudessa. Siksi hänesät tuleekin erakko, kun ei ole armoa, joyta vin hän yksin kaipaa.

Tunnisteet: Deleuze, Dionysos, ennustaminen, Jeesus, kuolevainen ja kuolematon, mitä voidaan tietää, näkökulma, Oidipus, roolit minuudet ja subjektin ykseys

 4:06 ap. 0 comments

  SUOMALAINEN HEVI on nopeamielisyyden ja raskasnyrkkisyyden muuttumista raskasmielisyydeksi ja arpinyrkkisyydeksi.

Trio Niskalaukauksen Kylmä Tila on tätä osastoa, ei Ozzyn armoitetun romattisia dionysisiä balladeja, Rob Halfordin tummaanahkaista tai kirkuvanpunaista eleganssia, ei Tom Arrayan tai Chuck Billyn verenpunaista trassendessia tai mustaa vihaa.

Metalliksi jähmettynytt Leevi and the Leavingsia. Mutta eetokseltaan ennakkoluuloani selkeämpää, syyttävää, vaativaa, joten kuten epätarkasti ok (itsekin syyllistyn jatkuvasti kaikenlaiseen syyttelyyn ja harhaammuntaan). Jarkko Martikainen kirjoitta tässä parhaat sanoituksensa.

Stratovariuksen Elements Pt1 onkin sitten ihan toista maata. Nopeaa paahtoa, vailla mitään omaperäisyyttä, ei mitään mitä Yngwie, Helloween, Gamma Ray ei olisi tehnyt jo kymmeniä vuosia sitten loppuun. Muutamia lähinnä toteutuksessaan vaikuttavia kitarasooloja. Todellinen musiikin ihmelapsi tämä Timo Tolkki: Ei mitään musiikillista sanottavaa! Sanoitukset kehnoudessaan aivan omalla tasollaan.

HiMin Live in Semifinal on tässä seurassa kirkas ykkönen. HIM on yhtä kuin Ville Valo. Ilman tällaista laulajaa vastaavia bändejä menee ja tulee, sadoin tuhansin. Onhan tämä jonkinlainen Suomen ylpeys tämä Ville Valo.

Tunnisteet: musiikki, Suomi

 11:49 ip. 0 comments

  TAMPEREEN TAIDEMUSEON YLISTYS Tampereen Taidemuseoon on vuonna 1987 avattu Muumilaakso. Se tulee luulen olemaan seuraavan Tampereen matkani ehdoton kohokohta, joka saattaa olla ehkäpä jo huomenna.

Taidemuseo, museo, eläinmuseo, siinä hienoja institutioita, kunhan muistaa sulkea visusti korvansa nyky-yleisölle suunnatusta opastuksesta.

Voisin viettää vuosia pelkästään kierrellen suurten kaupunkien museoita. Voisin väliaikaisesti jopa harkita muuttoa museoon. Mutta sitten: rajansa kaikella.

Tunnisteet: taide

 11:22 ip. 1 comments

  YHTENÄISKULTTUURI Niin kuin saunantakainen horsma ei viihdy meidän karulla miljoonia värejä hehkuvalla luonnonniityllä, ei teknokraatti (teknologisen kehitystyön varjolla valtaa havitteleva törkypesä) viihdy taivaallisen Jerusalemin bysanttilaisten hovikaarien varjossa.

1900-luvun propagandassa taide ja kulttuuri antoi myönnytyksiä, teknologisen kehityksen kulttuuria ohentavalle traumalle, eli politisoituneelle teknokratian fasisitiselle hengelle, jolla ei ole osaa eikä arpaa todellisten teknologisten keksintöjen syntyyn. Teknokratia, käsittäen kaikista hyödyttömimmät ja luonnontieteelle vieraimmat, tuhotaidoissaan ja laskelmointitaidoissaan tehokkaimmat ihmishylkiöt, pyrkii jonkinlaiseen vallankaappaukseen teknologisen kehityksen kustannuksella, laajentaen luonnontieteellisiä lainalaisuuksia yhteiskunnalliseen kontekstiin.

Tämän hämäyksen hävyttömyyttä ja tehokkuutta ei voi muuta kuin ällistellä, vallankin kun se tapahtuu kaikkein vähäarvoisimpien ja alkeellisimpien, siis tihutöissä ja pahuudessa tehokkaimpien kilpailijoiden, valkohampaisten ihmishylkiöiden toimesta.

Näille yksilöille oin tarkeätä raivat kaikki sielullisuus ja kaikki henki maailmasta, sillä sielu ja henki asettaa heidän hämärtoimensa ja tihutyönsä arvon suhtelliseksi, ja tämän riukollisuuden haaran näyttämään jopa mitättömältä. Kun sielu eli Kristus tapetaan, ei ole mitään rajaa sillä mitä voidaan valehdella, eikä mitään mittaa sillä kuinka alas ihminen voi vajota. Sillä Kristus on ainoa suhteelisuudentajua luova absoluutti ihmislajilla.

Mitään yhtenäiskulttuuria ei tietenkään voi ikinä syntyä, koska koko hanke on propagandan tuote. Yhteistyö säälittävien heimopäälliköiden ja man matosten kanssa kannattaa haudata. Tieteen ja tekniikan hedelmät pitää ottaa haltuun itse, täällä meillä omassa Taivaallisen Jerusalemin leirissä, siinä määrin kuin ne tuovat elämään parannusta. Mutta kaikki näiden kärpäsenpaskan kokoisten osa-alueiden varjolla valtaan pyrkivät hämäräveikot tulee deletoida Jerusalemin muurin ulkopuolele, mieluiten lempeän söhkötuolin (tämä on rikollisen, ihmiskuntaa ja Kristusta vastaan rikkojan, kannalta laadukkain tapa lähteä Jerusalemista), ikuisten vankeusrangaistusten tai maastakarkoitusten avulla.

Tunnisteet: aikalaiskritiikki, dystooppinen orientaatio, henki ja logiikka, Jeesus, rehellisyys ja valehtelu, sielu, teknologia

 9:58 ip. 0 comments

  NYKYIHMISEN NÄKÖKULMA? Inhottavin asia mitä tiedän on se kun selviä asioita aletaan kierouttamaan, vääntämään ja kääntämään, valehtelemaan ja sumuttamaan ns. nykyihmisen ymmärryksen mukaiseen muotoon. En tiedä mitään vastenmielisempää kuin tämä nykyihmisen selitys toiselle samanlaiselle umpiseniilille. *Uskomatonta hermot lamaavaa roskaa kuin suoraan jostain amerikkalaisesta bestseller tietokirjasta, populaaritiedeteoksesta tai Steven Hawkinsilta.

Jo pelkkä pelko siitä että voisin joskus ymmärtää asioista yhtä vähän kuin kaiken nykyaikana saatavilla olevan kirjallisuuden auktorit yhteensä, tekee minut pahoinvoivaksi.

Nykyihmiselle ei pidä selittää mitään! Jos hän ei tajua selkeää nuolenpääkirjoitulksen henkeä, en tiedä muuta lääkettä kuin sähkötuolin jolla tämä seniili maailmaatuhoava apina voidaan parantaa.

Lainasin kirjastosta kaksi ns. tietokirjaa, eli ns. nykyihmisen idioottimaisesta ja rappeutuneesta näkökulmasta kirjoitettua näennäisoppinutta teosta jostakin tiedonalasta: Antiikin lääketieteen perintö, Egyptin taideaarteet.

Tällaisten läpisairaiden teosten, joihin kuuluu kaikki se mitä anglosaksisella kielialueella on julkaistu 1800-luvun alkupuoliskon jälkeen, arvo on pelkästään kuvituksessa. Kaikki teksti, kuten nykyaikaisista oppikirjoista ja tietokirjhoista liiankin hyvin tiedämme, on arvotonta. Se on arvotonta koska se ei ole tietoa, vaan jostain perifeerisestä ns. nykyihmisen imbesillimäisestä näkökulmasta sokellettua triviansekaista väärinkäsitystä.

(Juuri nämä kirjat estävät lapsiamme oppimasta mitään näistä kulttuureista. Juuri tällaiset opukset luovat kulutusyhteiskunnan tunteettomia, vielä jonain päivänä maailman turhautuneeseen läskiinsä räjäyttäviä amerikkalaisia seniilejä.)

Tässä Antiikin läkeetieteen perintö kirjassa kauhistuttaa jo lähtöasetelman sairaalloisuus: nämä pikkusieluiset historiapellet selittävät asioita pyyhkein niistä kaiken olennaisen. Lopulta mikä tahansa näyttää yhtä masentavalata ja tyhjentävän iljettävältä kuin heidän oma jokapäiväinen elämänsä. Yhtä hengettömältä ja kliiniseltä. Tämä taikauskoiset nykytohtorit ja tiedemiespellet värittävät nämä tarinansa omalla kloorinvärillään. Heiltä puuttuu kaikki objektiiviselle tietelle ominainen spekulaatio ja uteliaisuus. Heille koko homma on politiikkaa. Sielun vastaista politiikkaa. Hengen vastaista politiikkaa. Elämän vastaista politiikkaa. Kristuksen vastaista politiikkaa.

Näille jokaiselle lutkaperseiselle kapitalismin rotalle, näille jokaiselle professorille ja vittumaiselle tuholaistohtorille. Näille kaikkein alimmille kaikista elottomista luontokappaleista. Näille likaisille demoneille joita ei hyväksytä edes helvettiin.

Nykylääketiede ei tietenkään ole kehittynyt versio antiikkista vaan rapautunut versio siitä. Meillä on enemmän sairauksia, koska meidän kulttuurimme ainoa päätarkoitus on tuottaa sairauksia, vakavia sairauksia, parantumattomia sairauksia, että näiden hedonisti elitisti tohtorien kemikalinen ja keinotekoinen rahallahankittu terveys ja seniili hyväolo tuntuisi edes joltain.

Siksi me tarvitsemme moninaisempaa lääketiedettä, joka ei suinkaan ole kehittyneempää siinä mielessä, että paremmin saisi ihmisen terveeksi, vaan ainoastaan siinä mielessä että paremmin tyhjentää ihmisen ylimääräisistä euroista, sillä sairaus on kapitalismin pääelinkeino. Ah, nämä kapitalismin rottapedofiilitohtorit. Heidän pöydissään nautitaan jo tänään hyvät viinit ja tulevaisuudensikiöt. Kukaan kapitalismintohtori ei suostu syömään muita kuin syntymättömien ihmislasten sikiöitä.

Ylipäätään ei ole olemassa mitään muuta kuin suoraviivaista taantumaa, pystyjyrkkää syöksyä alaspäin antiikin ajoista tähän päivään. Tähän lotkoperseisten pedofiilien sodoman päivään. Ainoa ero tosiaan on se että me olemme satoja tuhansia kilometrejä kaikessa kehityksessä ei noiden aikojen ihmisten, vaan noiden aikojen hyöteistenkin alapuolella. Tämähän on kai itsestään salvää. Tästähän ei synny kinaa, eihän.

Egyptin taideaarteet-kirjan (Tammi) teksteihin pätee kaikki sanottu, mutta kymmenen kertaisin korostuksin. Hienot kuvat, joista tämä kirja onneksi, toisin kuin Antiikin lääketieteen perintö, melkein yksinomaan koostuu, sotkettuna älyttömään tekstimössöön tarjoaa vain täydellisen kuvan siitä alikehittyneiden hyönteisten kulttuurista mistä tällainen kirja voi syntyä. Se on aangloamerikkalaisen tasoista seniilikapitalismin demonologiaa: puhtaan seniliteetin kuva. Onneksi Tammen kirjassa teksti on minimoitu niin vähiin kuin vain mahdollista, kuvateksteiksi.

Tunnisteet: dystooppinen orientaatio, Jeesus, näkökulma, Poliittinen muistio, viha

 9:10 ip. 0 comments

  MUSIIKILLINEN NÄKÖKULMATEKNIIKKA Olen hukannut valtavasti aika, hermoja, ideoita ja hyvää materiaalia kun en ole viitsinyt ajatella sitä mitä taannoin kirjoitin tilamusiikista. On siis kolme perustaa
1) Äänitetty tila
2) Rytmimotiivi, toistomotiivi, jakso motiivi
3) Jatkumo, melodia, prosessi, harmonia, evoluutio

Stockhausenhan, kuten tiedetään yhdistää näistä kaksi viimeistä niin, että hän näkee jopa maailmanhistorialliset ja kosmologiset toistumat rytmiaiheina, samoin kuin kaikkein korkeimmat ihmiskorvan kuulemat värähtelyt. Nämä ovat hänelle vain saman jatkumon kaksi ääripäätä.

Tapaus 1) edustaa, näin tulkitsen, Stockhausenille moment-formia. Tästä mm. Jyrki Lähteenmäki tehnyt lisensiaattityön, ja Seppo "mätämuna" Heikinheimo väitöskirjan.

Kun Stockhausen puuhaa paperin kanssa, sommittelee äänitapahtumansa aikaan, joka on olennaisesti tyhjä kaikista äänistä, ennen kuin säveltäjä niitä hiljaisuuteen sijoittaa, minä ajattelen asian mieluumminkin niin, että säveltäjä sijoittaa ääniä tilaan, jossa on jo ennestään tietyntyypisiä vihjeitä, yllykkeitä, yksityiskohtia.

Esimerkkiksi tällaisesta tilasta valitsen puusaunan, jossa kuumenee peltinen kiuas. Lämpölaajeneminen aiheuttaa pellin naksumista. Näillä metalisila kaikuvilla äänillä on oma tilastollinen aikarakenteensa. Jos tarkkailemme hyvillä mikrofoneilla peltiä oikein läheltä huomaamme miten paljon jokainen napsahdus äänen sävyllisesti poikkeaa toisistaan.

Lisäksi tilassa kuuluu tulen ääni, humina, puiden räiske.


Tämä tila voi siis yhdestä näkökulomasta luoda maskaavan pohjan moment-form tyyppiselle äänikollaasille, äänten sommittelelulle tila-aikaan. Kun tausta on jotain muuta kuin hiljaisuus, yhdisteltyjen äänten leikkauspintojen ei tarvitse olla ärettömän tarkasti hiottuja, vaan päästään rennomapaan, enemmän free- improvisaatiota muistuttavaan kollaasitekniikkaan. Tällainen tila saattaa sisärakenteenaan käsittää pulssin, rytmisen moriivin tai harmonisen motiivin, mutta nämä eivät ole perustavia, vaan enemmänkin momentformin paikallisia ohimeneviä rakenteita.

Toisesta näkökulomasta voidaan muodostaa, esimerkiksi pulssinvarainen rytminen tila, jossa kiukaan ääniä käytetään rytmielementteinä, kuten mitä tahansa ääniä. Voidaan myös abstrahoida näistä impulsseista midinotaatiota, josta edelleen voidaan rakentaa, lämpölaajenemisrytmisiä symbaali-komppeja ala Edward Vesala.

Kolmannessa näkökulmassa, kiukaan lämpölaajenemis prosessi voidaan ajatella puhtaasti äänen sävylliseksi ja morfologiseksi muutokseksi, sekä rytmiseksi prosessiksi. Esimerkiksi kahdenkymmenen minuutin nauhoitus voidaan pitää ehyenä, ääneen voidaan lisätä efektejä, ja sitä voidaan käsitellä eritavoin. Sitä voidaan myös yrittä säestää toisilla äänillä. Hidastaa, nopeuttaa, mitätahansa. Olennaista on, että tässä näkökulmassa ääntä ei ajatella rytminä tai tilana, vaan prosessina. Voi sanoa, että hyvin vähän soinnillisia ominaisuuksia omaava saunatilan äänimaisema sopii tämän näkökulman tarkasteluun todella huonosti.

Tunnisteet: Edward Vesala, musiikki, Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka, Stockhausen, tilan poetiikka

 8:03 ip. 0 comments

  KENKÄKAUPPA Luodaanko jokin korporaatio, kenkäkauppa. Minulla on idea sinulla pääoma. ajatellaanpa Keskisen kyläkauppaa: halli korvessa, mummot raahautuvat matkojen päästä. Entä Kainuun teatteri: yleisö lentää keskieuroopasta. Sitten tämä kenkäpuoti. Hehtaarihalli. Laitetaan korpeen. Kiinasta suoran italialaisten huippuvalmistajien kopiooita. Kriittisetr osat nahka, muu keinoa. 10 euroa pari. 10 paria satasella. Valmiiksi pakattu kymmenen parin latikoihin kuin virolainen kalja. Kestää ilmastoa, joka perhjantai uudet kengät. Vaihtelua. Uusi kulutuskulttuuri. Mitäs sanot?

Tunnisteet: Viro

 4:07 ap. 1 comments

  VALLAN KUVAAMISEN TEHOTTOMUUS Miksi meillä kirjoittajat kirjoittavat yhä uudelleen ja uudelleen romaania vallasta, romaania rahasta, romaania seksistä, romaania huumeista, romaania riippuvuudesta ja romaania väkivalasta. Eikö järki jo sano että nämä asiat ovat triviaaleja, tuhanteen kertaan kuvatuja, ja mikä pahinta täysin vailla hienotunteisuutta, joka edeltää tunnelmaa. Tässä jumalattomuudessahan meitä ei pelota mikään muu kuin seniliteeti ja pitkästyminen.

Emme ehkä ole tulleet ajatelleeksi että se mikä tehosi Hamletin herkkään yleisöön, ei ehkä tehoa meidän nukkuvaan akkalaumaan. Me ilveilemme näytelmän, kuningas näkee sen, hän tietää syyllisyytensä, mutta mitä ihmettä, hän ei kavahdakaan! Ei ole moksiskaan, mitä vielä, eikä ainakaan röyhkeydestään päätellen pelkää. Me näyttelemme saman näytelmän uudeleen ja uudelleen, sadasti uudelleen, ja kuningas, mitä hän tekee, murhamies ja syyllinen, kun hänen rikoksensa lavastetaan hänen silmiensä eteen yhä uudelleen ja uudelleen, nukkuukuorsaa. Akat katsovat ihastuksissaan, kuinka hienot kostyymit, kuinka hienoa väriterapiaa! Meidän näytelmämme ei kykene hätkähdyttämään edes hinttejä. Kuningas, ehkäpä hän jo arvaa pääsevänsä pinteestä vuorenvarmasti, niin kuin aina ennekin.

Eihän ole ketään, joka voisi ymmärtä hänen rikoksensa. Akat kuorsaavat, vanha lotkoperseinen hinttikään ei liikahda katsomossa. Ja: ei epäilystään, kukaan ei rakasta totuutta, kukaan ei rakasta oikeudenmukaisuutta, kukaan ei rakasta hyvyyttä. Kuninkaan eläimellisyys on hipinyt ihmisiin, ja ottanut heidän viihteen ja pornon turruttamassa pääkopassaan vallan. Tälle sakille on langetettu maailmanlopuntuomio! siihen on tyytyminen, ja siihen, ihme kyllä, myös mukisematta tyydytään. ei pienintäkään kapinaa missään, vain teinien, Eminemin johdolla tapahtuva joukkokursaus falsetissa. Tapahtuu kai kauheuksia nurkan takana, mutta ihmiset selittävät sen: niin on luonto luotu helvetissä, niin tulee aina käymään, mitään ei voida. Eminen, tuo vedenjättömaiden runoilija, räppää ja lapset nukkuvat seniliteetin uneen. Tapahtuu vääriä asioita, ihmiset selittämään: kukaan ei ole syytön, kaikista löytyy syytä, toiset jäävät kiinni. Ei armoa! Verta!

Kuningas kuorsaa makeasti, ja tahtoo että kaikki muutkin kuorsaavat köyhtyessään ja hän rikastuesswaan. Hamlet ilveilee, temppuilee, alkaa jo hölmöilläkin herkkä homppeli lavalla. Kukaan ei tule pidättämään häntä pedofiiliskandaalista: sitä ei kai ole tapahtunut. Kukaan ei enää ole kiinnostunut hänen vanhanaikaisesta näytelmästään. Kaikki tuntevat sen ulkoa. Kaikki juovat sen äidinmaidossa ja nukkuvat. Tiedostaminen ei enää auta mitään. Kaikki tietävät miten asiat oikeasti ovat ja nukkuvat sitä paremmin.

Siksi, kuninkaan palvelija tulee lavalle.


KAMARIPALVELIJA: Lopettakaa hyvät ihmiset se valtakritiikki, se saa teidät näyttämään hölmöiltä...

HAMLET: (Katsoo tätä ihmeissään)


KAMARIPALVELIJA: ja yrittäkää keksiä mitä teidän oikeasti pitäisi tehdä jos todella olette ihmisiä... oletekohan te?


HAMLET: Vastaan nopeasti. J.S. Bach ylisti Kristusta aina korniuden rajoille. Kuka jotain Suzukin Johannes-passiota kuunnellessa oikeasti ajattelee että Kristus tai kukaan kulevainen olisi oikeasti tämän kauneuden arvoinen. En minä ainakaan. Kristus oli Bachille siis abstraktio, selittävä sana, sille selittämättömälle hengelle ja voimalle joka häntä täysin aikalaisistaan poiketen ajoi tekemään vilpitöntä ja rehellistä musiikkia kaiken kilpailuyhteiskunnallisen paineistuksen keskellä.

Siksi minua hieman hävettää jonkun Jani Saxellin puolesta että hän viitsii puhua noista lähiöihmisistä ja muista työttömistä, jotka heti olisivat valmiit polkemaan Saxellit ja muut kingit ruotuun ja jalkoihin jos vain hetkenkin olisiva animaaliselta kooltaan Saxellia suurempia. Ihminen jolla ei ole jumalaa ja pyhää, tulkoon tämä kiusallinen totuus nyt tässä kerrankin sanottua, on nollan arvoinen ruiippumatta siitä onko hän nokian toimitusjohtaja vai lähiön köyhäilijä fiilistelijä ilmaisjakelulehti kolumnisti runoilija. Köyhä jumalaton ja sorrettu on nollan arvoinen siitä huolimatta ettei hänellä ole tuloja.

Ja: tämä ei sitten ole minun henkilökohtainen mielipiteeni. Voitte itse tutkia miten asia on.


CHATEUBRIAND: Älkää nyt laiskuuttanne taas hyvät 1900-luvun kasvatit kysykö, että mikä on jumala? Mitä ne ovat sellaiset? Ei totuutta ole, ei totuutta ole! Eihän? Ei se minun lihassani sellainen totuus ollenkaan mitään tee! Herakles nostettiin antiikin tarussa kuolevaisesta kuolemattomaksi vain yhden asian takia: hän kerrankin menetti itsehillintänsä ja sosiaalisen kontrollinsa, kerrankin jotain totta tuli tämän ihmisraunion, kunnottoman kasvoille, ja veritekoon. Sellainen nähtiin kuolemattomaksi, siis ikuiseksi, ei mitenkään ehkä mairittelevaksi, vieteriukon jousen paukahdus, äärestä toiseen. Mutta eihän tällaista meidän aikana tapahdu.

(Pieni pommi räjähtää jossakin katsomon perukoilla, ei sanottavammin kuolonuhreja, puun kappaleet lentelevät näyttämölle)


HAMLET: Minä en heittele pommeja, minä teen teatteria.

KAMARIPALVELIJA: Jako koviin ja pehmeisiin arvoihin on huono. En sano että se on perseestä mutta se on eläinkunnasta. Pehmeä ei tuota leipää pöytään, kova ei tuota rakkautta leivän päälle.

Kultturivihkoissa on hieno kolumni joltain Kirahvilta, poltiikasta. Siinä kirahvi ei liity käärmeen puolueeseen, käärmeellä on kovat arvot: kirahvi liittyy Meidän puolueeseen. Meidän puolue on koko eläinkunta ja sen majapaikka on planeetta Tellus. Tämän eläinkunnan yli käyvää henkeä, joka ylittää siis käärmeen kovat, ja laiskiaisen pehmeät arvot, kutsutaan pyhäksi hengeksi, tai kristukseksi, ihan miten vaan, se on sellainen kaksijalkainen joka pysyy tasapainossa, ja jonka pään ympärillä näkyy revontulia. Niin, alkuteologiassa sanat eivät ole tärkeitä vaan se että ymmärretään mitä todellisuus sanojen takana, niin yksinkertainen kuin se aina poikkeuksetta onkin, tarkoittaa. Täälle suomelle, joka on mitättömän pieni, mitätön. lähes naurettava valtio keskellä kosmista mitättömyyttä, tuo pystyasennossa seisova kristus on aika etäiseksi jäänyt hahmo. Johtuuko kenties siitä, että näille maahan kaivetun havumajan ihmisille fyysinen kipu on aina sitä oikeaa kipua ja henkinen kipu vain leikkiä tai kutitusta. Oikeille ihmisillehän se on aina toisin päin, eikös juu.

Olisiko tuo viisas Kirahvi tämä Saxellin mainitsema lupaava aforisti, ja muutenkin loistava veikko nimeltä Aleksi Ahtola?

KÄMÄRI: Fasismi käsitetään yleensä suoraksi väkivallaksi(skinit). Se on helppo tunnistaa ja siksi suhteellisen vaaraton. Mutta viime vuosina se on naamioitunut kunnialliseksi, myönteiseksi, laillistunut ja laillistettu menestyjien malliksi.


HAMLET: Valitettavasti suomalainen todellisuus ja siitä tekemäni havainto määrää, että joudun olemaan Kämärin kanssa yhtä mieltä.

Jutta Zilliacuksen taannoin tv kommentti uudesta taistolaiskronikasta sai minutkin herämään käsitykseen, että ennelta ehkäisevää sotaa yhteiskuntamme hankalia tovereita, niitä viimeisiä, pitäisikö sanoa antiseniileitä, kun seniilisyys on kerran normi, vastaan käydään edelleen tuota kumman taistolaisuutta (joka ei merkitse minulle henkisenä tai fyysisenä liikkeenä enempää kuin bysantin aikainen amerikkalaisuus) demonisoimalla.

Nämä ihmiset joilla ei ole muuta mietittävää kuin joku kärpäsenpaska taistolaisuus ovat naurettavia.

Kämäri ja Saxell ovat väärässä sympatiseeratessaa hulluja, työttömiä ja vähäosaisia, niin kuin he leimaavat, jonain abstrakteina kulutusliharyhminä, joista heikompi kulutuspotentia tekee niin sydäntäsärkevän inhimillisiä. Minun sydämeni ei värähdä nähdessäni kulutus-sodomia-pedofiili-kapitalismin portailla, kuraanlyödyn, kuolaavan, kiiltelevä silmäisen köyhän, minun sydämeni ei värähdä, kun näen ramman työttömän addiktoituneet silmät kiinnittyinen kultasepänliikkeiden platinaan ja muotitalojen perseisiin. Niin hyvät Saxell ja Kämäri, ihmisyys löytyy toisista brändeistä, kuin köyhyyden, rodunalennuksen ja tyhmyyden niin muodikkaista brändeistä ja helposti tunnistettavista ulkoisista merkeistä.

On kyllä totta että noita ihmisryhmiä nykyinen hyväksikäyttäjä-hyväksikäytetty prospekteihin tähtäävä sadismi-masokismi-skitsofrenia-yhteiskunta juuri polkee, mutta on syytä pitää mielessä, että se on pelkkää hämäystä. Todellinen tuhoamisen kohde, todellinen vihattu on kuitenkin aina ja yksinomaan vain kristus, sielu ja pyhähenki. On aivan sama kuinka monta likaista köyhää ja paatunutta työtöntä saadaan poljettua maahan, kunhan sinne saadaan samassa syssyssä poljettua edes yksi kristus.

(Nyt varsinainen pommi röjähtää aivan lavan edessä. Rakennus sortuu ja kaikki rakennukset tuhoutuvat sadan kilometrin säteellä. Kuolon uhreja mainittava määrä. Puhutaan ydinterrorista.)

Tunnisteet: Jeesus, mitä voidaan tietää, pienoisdraama, Poliittinen muistio, pornotutkimus, sielu, tämän- ja tuonpuoleisuuden dialektiikka

 3:33 ap. 0 comments

  OBITSUARI DIMEBAG DARRELL, PANTERA Jos ohjaisin Hollywoodissa Iliaan, valitsisin maailmanlopun verilöylyn tautamusiikiksi Slayerin Bloodlinen. Seuraava kandi olisi varmaankin joku Panteran raita.

Terrori-iskujen, verilöylyjen ja maasamurhien taustamusiikiksi näppärästi sopivaa metallia soittavan jo edesmenneen Panteran kitaristi Dimebag Darrell kuoli Ohiolaisessa yökerhossa kesken konsertin avattuun sarjatuleen. Konsertti ei poikennut millään tavalla normaalista, vakuuttavat bändin muut jäsenet. Nyt vain yksi luoti osui itse pääjehuun.

Dimebag Darrell olisi voinut hänkin sanoa: Minä en heittele pommeja, minä teen musiikkia.

http://www.metal-rules.com/news

Olisin todella halunnut olla mukana tässä In-to-the-pit-gigissä. Noo, leikki sikseen. Tuleva Judas Priestin konsertti suomessa tampereessa lohduttanee. Halford on mukana: Paaaaaaaiiiiiiinnnnnkkkiiiiiiiilllllllllleeeeeeeerrrrrrrr!

Tunnisteet: musiikki

 1:02 ap. 0 comments

  JOYCEN HELINISMIT James Joyce kirjoitti elämässään yhden teoksen, Taiteilijan omakuvan. Ei vaadi suurta terapeuttista lahjakkuutta diagnosoida loput, Odysseus ja Finnigas wake jo murtuneen sielun itseironiksi hajautuskuviksi. Joycen loppu on pissan ja kakan hajuinen. Alku bachin, loppu Offenbachin, kuten Hannu Helin sanoisi. Hannu Helin on mestarirunoilija, Tuulen tiedekunnan, hienon runoelman auktori. Mutta mitä on nyt tämä Ctrl alt Del muuta kuin hajonneen mielen itseironista itsensäälin puutetta. Tämä entinen mestrai ja nykyinen nikkari kehtaa näpäytellä meitä joillain bibliografisilla ja muilla tiedoillaan. Eikö hän käsitä että saatamme hankkia kotiimme sanakirjan! Hän luennoi kuin joku Sam Inkinen lapissa luullen että auditoriossa oleva väki ei kuule, näe, lue tai ajattele yhtään mitään. Näin kuluu lukukausi toisensa perään. Ilman vastaväitteitä.

Ollaan nyt rehellisiä: Joycen Odysseuksella ei ole mitään kirjallista arvoa. ei Saarikosken eikä kenenkään toisenkaan kääntämän. Huvittavaa on ainoastaan se, että tuota muodotonta möhkälettä yhä luetaan.

Kukaan
ei koskaan ole
pystynyt sanomaan siitä
ainoatakaan järkevää
arvostelmaan,
aivan samoin kuin ei Hannu Helinin uudesta
tyylistäkään kukaan pysty.

"Kuinka kirjailijan työtä arvioidaan - se kuuluu jälleen suoritusten ja huippujen maailmaan, joka ei meitä tänään kiinnosta; me yritämme selvittää, millainen kirjailija olisi, jos hän olisi olemassa, emme sitä, mitä hän jättää jälkeensä." Canetti


Mitä nämä Joycen kaksi viimeistä tiiliskiveä antavat meille? Ei ainoataan ehjää tilaa, ei ainoataan ehjää tunnetta, ei ainoataan selkeää ajatusta. Niin, pelkkää ajattelemisen aihetta antaa Joyce meille. Ja ajattelemisen aihetta meillä on tarpeeksi ilman Joyceakin, ilman joitain likinäköisiä tai kokonaan sokeita kikkailijoitakin. Emme siis tee tällaisella taiteella, jonka horisontti ja näkökyky oli jo aikanaan liian lyhyt ja kapea, nykyään yhtään sen enempää, käytönnössä mitään. Joycen helinismit pitää nähdä 1900-luvun degeneraation kuvana. On selvää, että kirjoittaessaan Odysseusta ja Finnigans wakea Joyce ei enää ollut, tässä meitä kiinnostavassa mielessä, kirjailijana olemassa.

Silloin kuin Joyce näköänsä melkein kokonaan menettäneenä riehui kusen ja paskan seassa tylsä kynä kädessään, vetäytyi Elias Canetti kirjallisesta maailmasta mietiskelemään, ja kirjoitti myöhemmin tuosta kuvotuksen ja saastan läpitunkemasta ajasta, joka ei kuitenkaan seniilisyydessään lähellekään vedä vertoja meidän aikakaudelleme, seuravasti:

“Kirjailijan tehtävä ei voi olla ihmiskunnan luovuttaminen kuolemaan. Hän, joka ei sulkeudu keneltäkään, tuntee tyrmistyen, miten kuolema vallitsee yhä useampia. Silloinkin kun kaikki pitäisivät sitä turhana uhkayrityksenä, hän ottaa ja riistäytyy irti, eikä koskaan, ei missään olosuhteissa antaudu. Ylpeänä hän vastustaa tyhjyyden lähettiläitä, joiden määrä käy kirjallisuudessa yhä suuremmaksi, ja taistelee heitä vastaan muilla kuin heidän aseillaan. Hän noudattaa lakia joka on hänen omansa mutta jota ei ole laadittu häntä itseään varten, ja laki kuuluu näin:

että ei sysätä tyhjyyteen ketään, joka sinne kernaasti tahtoisi. Että tyhjyyttä etsitään vain, jotta löydettäisiin tie siitä pois, ja tie osoitetaan kaikille. Että surua ja epäilystä kestetään, jotta opittaisiin vetämään muita niistä pois, mutta halveksimatta onnea, sillä se kuuluu luontokappaleille, vaikka ne murjovat ja raatelevat toisiaan.”

Tunnisteet: kirjallisuus, Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka

 12:52 ap. 0 comments

  OSALLISTUMPA MINÄKIN KULUTUSJUHLAAN ja lähden tästä pornokauppaan ostamaan jotain (ei filmejä vaan toimintavälineitä) viikonlopun varalle, kun en iMaciäkään, jota Timon kanssa tänään katseltiin, saa (eivät kasva puissa nämä kovien arvojen hedelmät).

Tunnisteet: biografinen, Timo Salo

 10:40 ip. 0 comments

  KATSO MITÄ SYÖT! En tosiaan katso, ainakaan mitenkään erityisen tarkasti. Odotan luonnollisesti että ravinto on sitä miltä se näyttää ja maistuu. Kehoni sanelee mitä se tarvitsee, enkä minä ole sitä viisaampi. Kehon tahto on jumalan tahto: sitä pihvinhimoa on turha alkaa salaatilla vastustamaan ellei halua tulla sairaaksi ja tunneköyhäksi läskiksi. Dieetit, erityisruokavaliot, ne ovat sairaalloisuuden huippu, avain pahaan oloon.

Mutta silti. Hessburgeriin en enää ikinä ikinä astu jalallani. Hessburgerin eineksiä määrittää kelvoton laatu. Viimeksi sain sellaiset ranskalaiset ettei niitä enää voinut syödä vaikka nälkä oli melkoinen. Tämä ravintolaketju perustuu kusetukseen. Vaikka Mc Donaldsia paljon haukutaan, sanoisin, että se on todella rehellinen ja tasokas ravintolaketju Hessburgeriin verrattuna, josta voi vaan ihmetellä miten maksavat asiakkaat pitävät sellaista puljua pystyssä. Onko todellakin yhdentekevää mitä ihmisille myydään.

Luulen että suomessa ravintolakulttuurin heikkous perustuu juuri siihen että ihmislle on turha tarjota eroja, kun he eivät eroja tajua. Erottelu, laatu, se on kalliimpaa aina, ja saattaa alkaa kokkia turhauttaa, jos kulinaristinen laatu sotketaan hinnakkaaseen paskaan.

Jatkaakseni huokeista lounsaravintoloista, Kampin intialaisessa kebabbaarissa, niin kuin näitä namaskaareja nykyään kutsutaan, olen viimeaikoina havainnut selkeää, tarkoitushakuista laadun alentamista, joka ei voi perustua, hinnoista päätellen, muuhun kuin asiakaskunnan yleiseen mauttomuuteen: haluun rikastua typeryyden kustannuksella. En käy siinä ravintolassa enää.

Hyviä lounaspaikkoja Helsingissä ovat ravintola Kaisaniemi, Cafe Creme ja Bamboo Center, joskin niiden mössöjä keho kaipaa noin kerran kuukaudessa. Bamboo Centerissä minulla on oma retusoitu lounasmenu, joka tarjotaan pöytään ilman erillistä tilausta heti kun ilmestyn, noin kerran kuukaudessa. Henkilökunta on aina terhakkaan iloista ja miellyttävän hienotunteista. Pidän kohtuullisena tapaa, jossa jokaisen lausutun lauseen loppuun lisätään sanan Sir. Kaikki miehet voisivat puhutella toisiaan niin.

Tunnisteet: biografinen, nälkä

 6:39 ip. 0 comments

  PUBLISH POST-MUODONMUUTOKSEN VÄLINE Nostan tuota kommenttiosastosta:

Minulle tämä publish post painike on muodonmuutoksen väline, ei samana pysymisen väline.

Syy on yksinkertainen: en kuitenkaan, epätoivon vimmallakaan, pysy samana, joten mennään vauhdilla seuraavaan tasapainopisteeseen, eikä jäädä välitilaan liiaksi jumittamaan.

Siis ihanne olisi tämä.

Mistä elämässä on kysymys? Canetti puhuu muodonmuutoskyvyn säilyttämisestä kirjailijan erityisvastuuna.

Näen tämän 1900-luvun pessimistin puheena.

Sanoisin että vastuu muodonmuutoskykyyn, siis negatiivisesta ja pakkomuodonmuutoksesta palautumiseen yhtä lailla kuin puhtaasti positiiviseen muodonmuutokseen, on jokaisella, ja siitä syvimmiltään, luulisin, on elämässä kysymys. Muodonmuutoskyvyn menettämisestä seuraa rumuus, joka on ensikädessä on kanssa ihmisten halveksimista, ja heidän elämänsä mädännyttämistä.

Muodonmuutoskykynsä menettänyttä (näitä määrätietoisia huippuja, hyi helvetti mitä saastaa!) ihmistä ei mitenkään saada vastuuseen oman hajonneen olemuksensa matonalle lakaisemiseen. Hän ei pysy laboratoriossaan, hän on meidän silmissämme, meidän kiusanamme, yhä enenevässä määrin, laajeneva visuaalinen ja henkinen katastrofi maailman loppuun saakka.

Tunnisteet: bloggaaminen, muodonmuutoksia, tämän- ja tuonpuoleisuuden dialektiikka

 6:29 ip. 0 comments

  CANETTI KULTTUURIVIHOISSA Kulttuurivihkot tekee todellisen kulttuuriuroteon julkaistessaan uusimmassa numerossaan Elias Canettin esseen Kirjailijan työstä. Vaikka Canetti ei käsittle kuin niin arkipäiväisiä ja meidän jokapäiväisessä palossa lukemiamme kirjoja kuin Ovidiuksen Muodonmuutoksia ja Homeroksen Odysseusta, luen silti itku kurkussa tätä hienon hienoa tekstiä.

Viisi riviä Canettia vastaa noin tuhannen vuoden ajatusinventaariota suomen blogistanista. Tämä on mehukasta nyrkkiä naamaan, ja toivottavasti myös manan majoille lähettävä kuolinisku sille ristiriitaiselle sekasotkulle mitä on joidenkin Tommipommien ja Kokkaristen, ja varsinkin heidän siteraamiensa ehkä maailmankaikkeuden keskinkertaisimpien nörttien ajattelu: tylsää jargonia jota en kyllä ole jaksanut enää kuukausiin lukea riviäkään.

"Kun maailmamme on suuntautunut suorittamiseen ja erikoistumiseen, emmekä näe kuin huippuja, joihin pyritään eräänmlaisella suoraviivaisella keskittymisellä, kun kaikki voimat suunnataan huippujen kylmään yksinäisyyteen, mutta kaikki alemmas jäävä monimuotoinen, varsinainen, josta ei ole huipuille hyötyä, sysätään halveksien sivuun; kun maailmassamme muodonmuutos kieklletään yhä ankarammin, koska se vastustaa tuotannon yleisiä tarkoitusperiä, ja kun maailmamme huolettomasati valmistaa yhä enemmän välineitä oman itsensä tuhoamiseksi ja samalla koettaa tukahduttaa sen, mitä ihmisyyden aiemmin hankituiosta ominaisuuksista vielä on jäljellä ja mikä voisi tuhomieltä vastustaa, niin sellaisessa maailmassa, jota voisi luonnehtia maailmoista sokaistuneimmaksi, tuntuu kerrassaan ratkaisevan tärkeältä, että jotkut kaikesta huolimatta harjoittavat edelleen muodonmuutoksen lahjaa."

Tämä ei tietenkään riitä ketään bloggaajaa vielä vakuuttamaan mistään, heillehän (puhun nyt koko blogistanista yhtenä henkilönä) bloggaaminen on juuri väline vastustaa kaikkea muutosta ja ennen muuta omaa muodonmuutosta: ettei tarvitsisi ymmärtää mitään, ja kaikista vähiten muuttua joksikin muuksi, ennustamattomaksi, ja kenties markkina-lotkoperse-pedofilia-shoppailu-arvoltaan alemman tason heimopäälliköksi. Harvan blogin välillä, edes hyvällä tahdolla, kykenen näkemään mitään, pienintäkään eroa. He puhuvat samaa, vaikka eivät ole samoja. Herää epäilys: onko siinä todellakaan mitään muotoa taustalla. Voi olla niin kuin Canetti sanoo, että suurin osa ihmiskuntaa ei -enää- osaa edes puhua.

Minulle Canettin ihanne kirjailijasta joka kykenee muuttamaan muotonsa miksi tahansa olevaksi, jopa eläimeksi, ei ole missään nimessä riittävä. allekrijoittaudun jyrkästi ulos moisesta keskinkertaisuudesta näinä sukupuuttoon kuolevien eläinlajien muistopäivinä.

On nimittäin kyettävä -ehdottomasti- muuntautumaan myös sellaiseksi mitä ei enää, tai vielä ole olemassa. Ei vain olemassa oleviksi, kanonisoiduiksi muodoiksi, vaan uusiksi, yhä vastustuskyklyisemmiksi ja mitä nörtteihin tulee, kovanyrkkisemmiksi, siis enemmän kristuksen kaltaisiksi muodoiksi. Lässyttäjien kanssa ei pidä turhaantua argumentoimaan missään tapauksessa, heitä on turha opettaa, he eivät kuuntele: heihin pitää kohdistaa fyysinen rajusti editoiva vakivalta.

Näitä kuolleita meillä ei ole aikaa voittaa puolellemme kaunopuhein ja järkiperustein. Ollaanhan nähty että mikään maailman järki ei tuollaisia heimopäälliköitä lopultakaan saa vakuuttuneeksi. Ja onko se mikään ihme? Eihän heidän tarkoituksensa alunperinkään ole mikään tiedon etsiminen vaan puhdas sosiaalinen, mitä inhottavimmin kätketty, valtapyrkimys. He pyrkivät näkemään ihmisiä sisältäpäin, siis muuttamaan muotoaan, vain sen verran, että pääsevät selvyyteen mitä johtaja tai alamainen (heidän omasta asemastaan nähden) tahtoo, mitä se ostaa, mitä se pelkää, mitä se himoitsee. Ei, he eivät todellakaan halaja muutuvansa rakastaviksi sieluiksi, näkökykyisiksi sieluiksi. Silti he käyttävät sanaa.

Se on sanan väärinkäyttöä. Voidaanko se kompensoida sillä että sanaa käytetään oikein ja vastuullisesti. En tiedä. Lopuksi Canettin ylöskirjaama tuntemattoman henkilön miete vuodelta 1939: "Kaikki on kuitenkin jo menetetty. Jos olisin oikea kirjailija, minun pitäisi pystyä estämään sota."

Tunnisteet: bloggaaminen, etsiminen, itkeminen, Jeesus, sotatila, Suomi

 5:41 ip. 1 comments

  JA MITÄ TÄSTÄ SEKASOTKUSTA SEURAA: IHMINEN JOKA EI TUNNISTA HYVÄÄ JA PAHAA. Olette varmaan väsymiseen asti tavanneet nörttejä jotka eivät tunnista hyvää ja pahaa. Heille maailma on joukko argumentteja. Tommipommilaisesti he jaksavat punnita todenkuuloisia lauseita ja täydellisen mielettömiä lauseita, ja yhä uudelleen ja uudelleen todeta ne saman arvoisiksi.

He eivät omin voimin saa mitään henkistä ilmiötä syntymään. Se että he eivät ymmärrä hyvää ja pahaa hajoittaa heidän mielensä niin tataalisesti että he pian alkavat pitää kaikkia ihmisiä lähes samanarvoisina. Tästä hirviömäisyydestä on seurauksena se että mitkään ilmiöt eivät erotu heille enää puhtaina: kaikille sävyille ja alkaville muodoille he löytävät heti sen kompensoivan vastasävyn ja vastamuodon, tajuamatta ollenkaan mistä elämässä on kysymys.

Tällainen on käsitykseni mukaan nykysuomalainen henkilö tavallisimmillaan.

Mitkään perustelut eivät auta tätä hirviötä tulemaan enemmän ihmiseksi. Luulenpa että vain kuolema voi lääkitä tätä sairautta.

Tunnisteet: aikalaiskritiikki, dystooppinen orientaatio, Suomi

 11:34 ip. 2 comments

  NURKKAPATRIOTISMI Koskimiehen teksti innoittaa miettimään nurkkapatriotismin logiikkaa. Siinähän on kysymys jonkinlaisesta suodatusilmiöstä, jossa yleiseuroopplaisia demokratian perusteita tahdotaan epäsuorasti horjuttaa määrittelemälle kansakunnalle ns. omat eettiset arvot, ja kulttuuri -toisin sanoen etsitään lähipiiristä mahdollisiman pitkälle meneviä kuurouden, sokeuden ja muun angstisen harhaisuuden ilmentymiä, eli teoksia, jotka vievät meidät mahdollisimman "rohkeasti" kauas siitä jota voisimme kutsua klassiseksi ihmisyydeksi, kristuksen tai hellaan hengeksi- niin kuin nykyaikaisissa liikeyrityksissäkin määritellään, joiden varjolla sitten voidaan tehdä epäoikeudenmukaisia tihutöitä ja "uudistuksia" muita, etupäässä tietysti herkempiä, lahjakkaampia ja kyvykkäämpiä (mutta näön vuoksi potkitaan tietysti myös työttömiä, rikollisia ja rapajuoppoja) saman maan kansalaisia kohtaan, ikään kuin ei ollenkaan olisi kysymys valtapolitiikasta, siis pikkumaisuuden sanelemasta kateudesta ja ahneudesta, vaan ns. "oman kansakunnan hyvästä" ja "parhaasta".

Kuitenkin tunnetaan totuus, että kanssakunnalle kuin kansakunnalle on hyväksi ja parhaaksi olla monimuotoinen moniarvoinen ja avoin kaikille ajatuksille ja ihmisille, mutta avoin varsinkin syvän hengen ja viisauden, ikiaikaisen jumalalkuperääolevan runouden tuottamille ajatuksille ja ihmisille, eikä niin kuin suomessa vain yksinomaan ja pelkästään kapitalismin seksiorjuuteen tähtääville salaa viisaille itseorjuutusprospekteille, näille mahdollisimman synkille varjoille joka kai sitten on se tämän maan kulttuuri ja kaanon.

Suomalainen nurkkapatrioottisuus on yhtä kuin riistokapitalismi, ryöstömurhakapitalismi, ja pedofilia-shoppailu-kapitalismi. Tavoitteena on poistaa kaikki edellytykset rakkaudelta aushwitziaanisella täydellisyydellä niin että suomalaisen ihmisen ei suomessa, missään paikassa tai mediassa, edes vahingossa, tarvitse joutua vaaraan kadehtia ketään tai tuntea alemmuudentuntoa, koska ainoalla sallitulla ihmisella ja ihmiskuvalla ei ole pisaraakaan hyvää tahtoa eikä rakkautta.

Tunnisteet: dystooppinen orientaatio, Jeesus, kateus, kirjallisuus, Poliittinen muistio, Suomi

 10:56 ip. 1 comments

  KIRJAILIJA JA TOIMITTAJA Satu Koskimies (?) kirjoittaa kiiltomadon uudessa pääkirjoituksessa totuttuun ja tavalliseen kiiltomatotyyliin täysin ennalta-arvaamatonta ja ällistyttävää aikalaishistoriaa.

Tästä kummallisesta hehkutuksesta tulee mieleen kaksikymmentä vuotta liian pitkään alalla ollut viihdetaiteilija joka löytää elämänsä syvimmät merkitykset yhä edelleen kaksikymmentä vuotta sitten unohtuneiden päivän bumtsibumiskelmien tusinalyriikoista, nuottikirjoista joiden sivut on liimattu tunnelmaan sopivasti sen ajan aikakausilehdistä leikellyillä rakastavaisten kuvilla.

Mistä löytyykin tuollainen kaanon tekijöitä, suurin osa tällaiselle kaltaiselleni runoudenharrastajalle täysin tuntemattomia, ja menneisyyden pölynhavinan mitäänsanomattomia suuruuksia.

"Ei runo välttämättä vuoria siirrä, mutta joskus se vavahduttaa valtakuntaa, rouhaisee ja painaa jäljen yhteiseen muistiin."

Tuossa kai on tiivistettynä tämän Koskimiehen kansallisromanttispateettinen estetiikka. Kirjoittajalla lienee varmaa joku sisäinen ääni (isoisä talvisodan sankareita, tai urheilisankareita) niitä viisaita ja ihmeellisiä diplomaatteja sieltä jostain ah niin kultaisilta Tauno Palon sankariajoilta.

Tässä maassa ei ole maaseutua ja maaseuturomantiikkaa osattu ikinä elokuvallisesti kuvata (kirjallisuudessakaan ei paljon muuta kuin Antti Hyry) ibsenläisen puhtaasti tai Tolstoilaisella tunteella. Aina siellä on joku limainen Tauno Palo sokeltamassa iljättävän suomifilmipöhnäpään suuhun tunkemia saastaisia vuorosanoja rakkaudesta josta ei ole edes toisen käden tietoa kenelläkään tämän maan elokubisnekseen ikinä kuuluneella.

Koskimiehen jargoni on sellainen rautaisannos pikkupatrioottista poliittisen paatoksen sekaista taiteellisen havinan ja hapatuksen sotkemaa sosiopaattipsykologiaa, että siinä helleenisempikin henki hetken aikaa teokriittiset paimenidyllit kourassaan horjuu miettien, että pitäisikö tämän kärpäsenpaskan takia "runous" viimein luokitella kokonaan vihattavien inhottavien ja likaisten lieveilmiöiden luokkaan.

Tunnisteet: henki ja logiikka, Kiiltomato

 10:11 ip. 0 comments

  IHANTEIDENI PERUSKOULU olisi kai sellainen triviuumi jossa aineita olisivat geometria, latina, kreikka ja kreikkalainen kirjallisuus. Saatuaan aamulla geometrian tehtävät valmiiksi, loppupäivän saisi ahmia kirjallisuutta kuten Nonnoksen Dionystikaa. Jokainen päivä olisi tämän kaltainen. Ei kahta samanlaista päivää! Puu käsitöitä olisi kerran viikossa. Siellä rakennettaisiin lyyra.

Vain laiskoille ja yksipuolisuuteentaipuvaisille nörteille olisi erikoisohjausta: heitä pakotettaisiin opettelemaan ulkoa kreikkalaista jumaltarustoa. Heidän olematonta todellisuudentajuaan harjaannutettaisiin uskottelemalla että jumalat ovat oikeasti olemassa, eivätkä vain runoilijoiden sepitteitä. Heitä peloiteltaisiin kummituksilla ja möröillä. Heitä rangaistaisiin fyysisellä väkivallalla jos jumalat eivät äkkiä alkaisi valjeta ja tulisi todellisiksi heidän veltossa ja untelossa mielikuvituksessaan.

Tämän ajan muut saisivat pelata lämpiössä tietokoneella Collin McRay ralli viitosta. Sitten olisi tunti bysanttilaista aritmeettisten lauseiden kaunokirjoitusta. Tässä harjoituksessa on tarkoituksena mallintaa jumalan käsialaa. Voimistelu tunnit olisivat osaksi painia, osaksi sotataitoa ja osaksi bakkhantteja leikkejä. Tytöt opettelisivat nymfitaitoja harjoituttamalla sulkijalihasta. On sanomattakin selvä että ihannevaltioni on suljettu koelaboratorio, jalouden, hyvyyden ja ankaruuden diktatuuri, ojennusnuorana vilpittömyys, pääkaupunkina uusi taivaallinen Jerusalem. Oikeudenjakoperiaatteena kone, jonka edottoman oikeudenmukaisuuden ja jalon toimintaoperiaatteen ovat hyväksyneet seuraavat allekirjoittaneet, pedagogisesti kunnioittaen: Luis Ferdinad Celine, Markiisi de Sade, Bukowski, Antonin Artaud, Kurt Gödel, Turing, Rabelais, Augustinus ja Blaise Pascal.

Tunnisteet: kirjallisuus, rehellisyys ja valehtelu, utooppinen orientaatio

 8:19 ip. 0 comments

  SUOMEN JA VENÄJÄN suhteet ovat taas venäläisissä diplomaattisissa lausunnoissa ilmoitettu totuudellisesti sellaisiksi kuin ne ovat. Max Jacobsonin kaltaisten kuohittujen sorsien selitykset eivät auta tekemään totuutta tyhjäksi.

Sanotaan hei se suoraan: suomalaiset vihaavat venäjää yli kaiken.

Mitkään hikiset kauppasuhteen, että valio vie jotain juustoa venäjälle, eivät riitä tekemään suoman ja venäjän suhteista mitenkään mainittavia. Suurin este on tietenkin suomalaisen möllikän kyvyttömyys ymmärtää venääjää, varsinkaan sen ylivoimaisia vahvuuksia, mutta myös synkkääkin synkempiä heikkouksia.

Sanotaan hei se suoraan: Suomi on sivistymättömien törkeästi käyttäytyvien, inhottavian älyttömien ja hengettömien lihamöykyjen diktatuuri. On inhottavaa että tämä ennen näkemätön henkisten, siis todellisten, arvojen alasajo, ja keinotekoisten, mielikuva-arvojen jyrkkä ylösajo, leimaa kaikki suomalaiset ihmiset amerikkalaisen törkykapitalismin seksiorhjiksi. Heitä on vain osa, hikinen enemmistö! On paljon kunnollisia suomalaisia ihmisiä, joille kunnia tämän maan rakentamisesta kuuluu, ja jotka nyt joutuvat vähemmistönä kitumaan, katsomaan median, televisio, radion (eilen jouduin turvautumaan puolalaiseen radiokanavaan, joka yöllä kuului hyvin, etten kokonaan olisi jäänyt maailmasta heitteille), ja koko yhteiskunnan henkisen selkärangan näivettymistä, mädäntymistä.

Julkisuomi on törkykapitaslitisten seksiorjien visvainen limaparatiisi.

Sanotaan hei nämä asiat suoraan. Tunnustetaan nyt jo se totuus tästä henkisestä kidutuksesta ja ultrapaskasta. Hei voittajat mätäaivot! hei rilummarei-idiootit! Hei läskipäät! hei!

Kun tätä maata arvostellaan tämän maan enemmistön kirisipihatyhmyydestä, toivon, että suomi jotenkin koettaisi korvata tämän mielipahan minulle ja muille, jotka eivät tästä idiotismista ole mitenkään vastuussa. Esimerkiksi miljoona euroa aluksi kipukorvauksia aiheettomista syytteistä voisi olla kohtuullista. Toinen vaihtoehto on että äänestän jaloillani tätä aivottomien ja tunteettomien imbesillien rauhoitusaluetta ja hillumisparatiisia vastaan.

Tunnisteet: Suomi, Venäjä

 8:06 ip. 0 comments

  NONNOS Dionysiaca , I, Books 1-15Translated by W. H. D. Rouse

(tämän tilaan heti kun vain mahdollista)

Nonnos of Panopolis in Egypt, who lived in the fifth century of our era, composed the last great epic poem of antiquity. The Dionysiaca, in 48 books, has for its chief theme the expedition of Dionysus against the Indians; but the poet contrives to include all the adventures of the god (as well as much other mythological lore) in a narrative which begins with chaos in heaven and ends with the apotheosis of Ariadne's crown. The wild ecstasy inspired by the god is certainly reflected in the poet's style, which is baroque, extravagant, and unrestrained. It seems that Nonnos was in later years converted to Christianity, for in marked contrast to the Dionysiaca, a poem dealing unreservedly with classical myths and redolent of a pagan outlook, there is extant and ascribed to him a hexameter paraphrase of the Gospel of John.
The Loeb Classical Library edition of the Dionysiaca is in three volumes.

*
Englannin kielisillä on hyvä kun niillä on tämä Harvard University Pressin sarja. Yli 500 antiikin nimikettä. Ei siitä vielä nälkä lähde, mutta jotenkin se heikkoa poloista ihmisparkaa lohduttaa. Noiden tuntemus voisi olla alkeissivistyksen määritelmä, ajokortti-internettiin. Blogata ei saisi jos ei kaikki tämä olisi syväpiilotajunnan tasolla sisäistettyä. Niin onnellisesta maailmasta voisi vain haaveilla, missä kaikki seniliteetti ja tietämättömyys olisi tehty tyhjäksi.

Nyt olisi ryhdistäydyttävä, osoitettva että on edes jonkinlainen ihminen, edes varjo siitä mitä joku onnellisten ja tietäväisten aikojen viisas, opiskeltava tiedonalojen esileikilliset alkeet. Alkeista ei tietenkään voi edes leikillään puhua ellei kreikkalainen kirjasto ole täydellisesti, jäännöksettä hallinnassa. Se kai se on jokin lapsellinen minimi, että tässä kehtaisi puhua.

Miksi meillä suomalaisilla ei ole mitään luettavaa? Ihmekkö tuo, kun krikankielisestäkin materiaalista, joka kaiken järjen mukaan pitäisi olla ainoa ja ensimmäinen käännöskohde on kaikki suomentamatta.

Inhottaa kuvitellakin tätä omaa tietämättömyyttä. Voiko tämän alemmas vajota. Voiko olla näin tyhmä ihminen? Se on oikein suomalaista tasoa tämä hölmöys. Lähteitä on paljon, niiden paljouden ajatteleminen (ja sen ettei tunne niitä yhtään, ja että suurin osa maailman ihmisistä ei tunne niitä edes tuhannesosaa siitä mitä minä) aiheuttaa jonkinverran syvää levottomuutta.

Tunnisteet: kirjallisuus, nälkä

 6:36 ip. 0 comments

  NEWSCIENTIST Olen aiemminkin maininnut inhoni NewScientist lehteä kohtaan. Taas niitä on tuossa pinkka pöydällä. Kuinka usein se lehti oikein ilmestyy? Pitää lukea nopeasti. Kuvia katsomatta. Tämän lehden ihmiskuva saa minut voimaan pahoin. Juttujen yllä leijuu outo saastaisuuden henki, sieluvihamielisyyden ja nykytieteen lepraisen pilaantunut lemu. Tiedon lukeminen on näin turmeltuneesta ja poliittisen kierosta muodosta hyvin vaikeaa. Asioita olisi vaikea tästä enää latistaa. Nyt alkaa särkeä päätä. Luen mieluummin tuota Military Technology-lehteä. Uusimmassa numerossa käsitelläänkin näköjään sydäntäni lähellä olevia aiheita: kemiallistasodankäynti ja ydinsotaa. Luen aina nuo alkusivujen kentraalien kirjeet. Ihailen kenraalien kuvia, jotka on kai tarkoituksella jätetty painojäljeltään epäselviksi ettei heidän julmat verilöylyissä muovautuneet piirteensä liikaa korostuisi ja pelottaisi pahaa aavistamatonta lukijaa. Tämä lehti todellinen iltapäivän lukupaketti komeine kokoaukeaman mainoksineen: The Deadliest Weapon! (mies kuvassa katselee lukijaa tähtäimen läpi). Sadoittain hienoja kuvia, päästä varpaisiin aseistautuneista, hypermoderneista kyborgi-ihmisistä, rottamaisista tappajista. Mitään tätä inhottavampaa eläinlajia en ole ikinä nähnyt.

Tunnisteet: henki ja logiikka

 9:45 ip. 0 comments

  KESKENERÄISYYDEN ESTETIIKKA -
MIIA TOIVIO: "Blogikirjoittamisessa valmiiksi tuleminen ei ole mahdollista eikä edes toivottavaa, sillä juuri keskeneräisyys eli jatkuvuus saa lukijan palaamaan sivulle aina uudestaan. "Mitä seuraavaksi" -cliffhanger-estetiikka on "sisällöstä" riippumatta siis näitten tekstien kantava ominaisuus. Lasken oman epäonnistumiseni runoblogauksessa johtuneen juuri siitä, että pyrin kirjoittamaan valmiita runoja ikään kuin paperille, huomioimatta sitä että pysyäkseen elävänä kirjoittamisen täytyy jatkua ja pysyä kesken. Jos jotain ei tapahdu joka (toinen) päivä, blogi päätyy hautausmaalle riippumatta siitä miten valmiita ja hienoja tekstejä se sisältää. Blogaus on siten ohimenevyydessään moderneista moderneinta toimintaa."


Blogi sopii kehitysalustaksi keskeneräisille asioille. Hyvä vielä jos keskeneräiseen hahmotukseen liittyy jotain sellaista ainesta millä kokee olevan yleisinhimillistä, suoraan maailmaa parantavaa arvoa. Tällainen sivumaku tuottaa takuuvarman rakkausavioliiton Publish Post-painikkeen kanssa. Pelkästään tästä reaktiosta vapautuvalla energialla kirjoittaa ummet ja lammet, rajoituksenaan katoava aika. Kirjoittaa ennen muuta kaikkea sellaista mitä ei muuten kirjoittaisi. Jättää aikapulan takia kirjoittamatta kaikkea sellaista mitä muuten kirjoittaisi. Onko tällä vaihtokaupalla sitten puolensa? Vuoden kokemuksen pohjalta rohkenen sanoa että on. Pohtimisen jätän tuonnemmaksi.

Valmiiksi tuleminen on suorastaan vihamielisessä ristiriidassa blogiestetiikan kanssa. Ensinnäkin liian valmis teksti blogissa herättää tympääntyneen tunteen: aivan kuin olisit ottanut sen vanhasta filestä etkä suinkaan tuottanut sitä bloggaamisen tosiaikaisessa ekstaasissa. Toiseksi kun jokin ajattelu saavuttaa valmiutensa, eikä enää kehkeydy, alkaa toistaa itseään, muuttuen etsimisestä normiksi, laiskaksi kaavamaisuudeksi ja suppenevaksi periaatteeksi, entinen mielenkiintoinenkin blogi menettää kaiken kiinnostavuutensa kertaheitolla. Näin on käynyt monille joita ennen luin, mutta joita en enää millään ilveellä jaksa lukea.

Tunnisteet: bloggaaminen, Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka

 8:19 ip. 0 comments

  PAAVO HAAVIKKO -
Onko valtio vielä julistanut haavikko jumalaksi?

Ei tiemmä.

Haavikollakin on varjonsa.

Mitkä ihmeen varjot haavikossa?

Se on sen yhden selkeän epätasapainoinen ja ihmeen tunneperäinen suhde rahaan: talousasioiden korostamista siinä tiedossa että se on poliittinen korostus.

Ehkä niin, mutta ei tässä maailmassa ole mitään muita kuin rahaasioita.

Olisin jyrkästi erimieltä. Kaukana ollaan jumalista jos raha-asiat tuntuvat tärkeiltä silloin kun ovat, vaikkapa vain hetkellisestikin, kunnossa. Ja jumalista kauas eteneminen on pelkästään hullunkurista, naurettavaa, imbesillien vihattavaa puhdetta. Täytyisi muistaa että raha-asioita ei ole olemassa silloin kun ne ovat kunnossa. Siis mitäänkö ei ole olemassa kun raha-asiat ovat kunnossa? Tämän logiikan mukaan helvetillisin kohtalo olisi tulla miljonääriksi.

Vääränlaista anarkismia, sanon minä!

Eihän koko runoilijan pitäisi sillä tavalla kohtuuttomasti nostaa talousasioita esiin, jotka kuitenkin vain ovat merkuriuksen eräs osa-aspekti, eivät edes koko jumaluus. Ei ole kristillisen hengen mukaista vääristellä todellisuutta vieläpä yleisesti vallalla olevan vääristyneen käsityksen mukaisesti. Todellisuutta ei ylipäätään tulisi vääristellä, jumalten asioita. Jos vääristellään, niin sitä voi puolustaa vain sillä, että sillä hetkellisesti kompensoidaan yleisen mielipiteen turmiollinen vastavääristymä.

Siinä on joku ruuvi vähän löysällä joka pakottaa puhumaan niistä jo liikaakin krituksen hengen kustannuksella korostetuista talousasioista sitä paskaa, Haavikolla. Sodanjälkeisen sukupolven traumoja.

Muutenhan Haavikon väki on moitteetonta.

Tunnisteet: kirjallisuus, kohtalo, Paavo Haavikko, Poliittinen muistio

 9:25 ap. 0 comments

  TILOJEN MUSIIKKI En saa unta kun jännittää ajatuskin että menisin huomenna ottaman pankkilainan vain sen takia että saisin pystytettyä pienen studion kotiini.

Tarvitsisin jättipöytämäkin ja kunnon synan. Joitain midiohjaimia, pienen mikserin, pari B&K:n yleismikrofonia, jonkun ipodin ulkoäänityksiin. Soittimia sekalaisen valkikoiman.
Tilojen musiikki ei ole sitä mitä Brian Eno tarkoittaa ambientilla, eli tiettyihin tiloihin suunnatulla motiivivirityspalikka sarjalla.

Tilamusiikki on aristotelisen tila-käsitteen auditiivista tutkimista. Tietysti se automaattisesti laajenee käsittämään kaikki jumaluudet. Sillä ei ole mitään tekemistä Petri Kuljuntaustan äänimaiseminen tai revontulien kanssa.

1) Tilamusiikin lähtökohta voi olla äänitetty tila, välitila tai siirtymä. Äänitetty tila on jotain muuta kuin hiljaisuutta. Se voi ola tietty akustinen tila kuten talvipakkasöinen peltoaukea jonka toisella puolella kulkee vaillinaisestiliikennöity moottoritie. Tai se voi olla konserttisali, jossa tapahtuu sille ominaista toimintaa. Se voi olla kesäinen niitty stokastisine pöriläismuuttujineen. Se voi olla suuri rakennus jossa on meneillään linnan kutsut.
Äänitettyyn tilaan voi istuttaa keinotekoisia kasvannaisia. Äänitettyä tilaa voi jatkaa, sen motiiveja voi vahvistaa tai heikentää, siihen voi helposti ja melko huolimattomastikin luoda keinoelämää.
Tämä kai vastaa, jos kirjoitettuun tekstiin haluaa verrata, parhaimmillaan poeettista kuvaa, heikoimmillaan "realistista kuvausta". Kuva jostakin, jota jälkikäsitellään. Absorboivuus on aina puolinaista, näkökulma puoliksi sisällä, puoliksi ulkona.

2) Mutta tila voi olla myös puhtaasti metriseen toistoon perustuva tila. Rytmitila, toistotila. Koneen moottori, junarata, tavarajunan ohittaessa. Tila voi olla asioiden abstraktia toistoa. Tällaiseen tilaan voi virittä erilaisia motiiveja. Konkreettinen luonnon äänimaisema voi olla rytmitilan motiivi, ja tietysti myös päinvastoin.
Tämä kai vastaa kirjoitettuna tekstinä mitallista lyriikkaa, jossa on sekä tietty säejako, että loppusointu, että metri, että sisäinen pulssi ja rytmi. Tämä on tilan toinen aspekti. Yllättäen tämä kai vastaakin kolmiulotteista arkkitehtoonista tilaa tai muotoa, ehkä tosiaan mieluiten muotoa, joka virittää ympärilleen tietyn tilan. Tämä monia näkökulmia huomioonottava plastisuus ei siis voi olla luonteeltaan kovin absorboivaa eli sisäänsäottavaa.

3) Kolmanneksi tila voi olla pelkkä ääni, tai sointu. Tila voi olla jokin jatkumo tai prosessi jossa ei ole metriseen järjestelmälliseen toistoon perutuvaa motiivia. Tällaista tilaa on kaikkein hankalin jatkaa keinotekoisesti. Istuttaminen (säestäminen) on näissä olosuhteissa hankalaa.
Tämä kai vastaa tekstinä jonkinlaista paatoksellista purkausta, täysabsorboivaa dostojevskilaista vyörytystä tai puoli-improvisoitua automaattikirjoitusta. Improvisaation tila, esimerkiksi Raoul Björkenheimin kitarasoolot Edward Velalan Lumi-levyllä. Sanomattakin on selvää että tämän tilan manipuloiminen, motiivien lisääminen, poistaminen, jälkikäsittely, johtaa useinmiten tilan hajoamiseen.

Tahtoisin nyt ryhtyä tutkimaan tapauksia 1 ja 2 todenteolla. Tapausta 3 olen tutkinut jo aika tavalla, ja kokenut sen niukkahedelmäiseksi.
Tarvitseekohan huomauttaa että kaikki nuotinnettavissa oleva musiikki on jotakin tapauksen 2 ja 3 väliltä: nuottimerkinnän plastisuus on siinä dualismissa jonka se tarjoaa yhtäältä sävelkorkeuteen, toisaalta metriin, eli kestoon.

Tunnisteet: idea_ääniteos, musiikki, näkökulma, tilan poetiikka, toisto

 8:40 ap. 1 comments

  EILEN ILLALLA KUUNNELTUA -

1. Patrik Kosk: ETUDE PIERRE SCHAEFFER (aistillista melumusiikkia, ok)
2. Francis DhomonT: Novars (melko senilisoiva outerspacekokemus)
3. Bernard Parmegiani: Dedans-Dehors (tässä on hetkensä, luonnonääniä, muttei ihan ytimessä olla)
4. Janne Nummela: Ateneum (fantasia, tiloja, unia, kuitenkin vielä jokseenkin laimea kokemus)
5. -"- : Leonhart Euler no:s 1-6 (rakenteettomia improvisoiduntuntuisia surrealistisia sisäkuvia)
6. -"- : Fons & Origo (korviarepivää kirskuntaa, impulssimaisia ääniä paljon, kokonaan toisenlaisela miksauksella ja toteutuksella voisi olla ihan kelvollinen)
7. -"- : Mateema (urbaaniheimojen rituaalimusiikkia palavien roskapönttöjen äärellä, prosessimusiikkia)
8. John Cage: Sonatas & interludes for prepared piano (hienlostuneita ääniä, mutta rakenteessa oma monotoniansa)
9. Francois Bayle: Paysage 3 (klassikko)
10. Edgar Varese: Poeme Electronique (alkeellinen varhainen yritys elektronimusiikiksi)
11. Milton Babbit: Phonemena (rasittava laulu, mutta omalla tavallaan koomista sarjallisuutta)
12: Trevor Wishart: Fabulous Paris (10min alkua, alkaa eteerisesti ja hyvcin, mutta puutuu aika nopeasti rasittavaksi monotoniaksi. Wishart ei oikein ole hengen miehiä)
13. Jean-Claude Risset: Mutations (varhainen klassikko)
14. Iannis Xenakis: Hibiki-Hana-Ma (1970, menettelee, mölymusiikkia)
15. La Monte Young: Excerpt ( minuutti, hyi paskaa, idioottimaista amerikkalaista ironiaa)
16. Patrik Kosk: Icebice (suomalainen kohinaklassikko)

Tunnisteet: musiikki

 2:29 ap. 0 comments

  EDWARD VESALA -

Kuuntelin pitkästä aika Vesalan levyn Lumi 1987.

Kyllä, se on paras suomalainen jazz-levy, ja samalla ECM recordsin harvoja todella täydellisiä tuotteita. Vesala on ylivoimaisen nerokas rumpali, jazzin top 5:ssä ehdottomastai kaikkina aikoina. Raul Björkenheimin kitarointi on tällä levyllä parhaimmillaan; ja kuunnelkaa Calypso Bulbosan fonisoolo Jorma Tapio/ Pentti Lahti. Hyvä ettei tule paskat housuun. Tällä levyllä suomalainen jazz on maailman hienointa ja omaperäisintä jazzia.

http://sudo.3.pro.tok2.com/Quest/cards/E/EdwardVesala/Lumi_x.html

Tunnisteet: Edward Vesala, musiikki

 12:32 ap. 0 comments

  KRYPTINEN -

Klo 16.45

kryptinen kolahdus jostain läheltä, kuin meteoriitti olisi osunut kylkeen. Et ole koskaan nähnyt tällaista ilmojen kaksinkamppailua. Törmäys, pyörintää sekä outoja ääniä - Magnetoidit ovat kryptisen salamyhkäisiä. Kone kertoo jotain kryptistä tietoa tilastaan ja sitten alkaa lakkaamaton piipitys. Kryptisellä ilmaisulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että olemme erilaisia. Entä mikä on palstanpitäjän vastaus tähän Morales-kysymykseen?

Minusta kysymys on vaikea, melkeinpä jokainen kuvan hahmoista voisi saada kryptisen sädekehän, taikka kaksi oikealla olevaa hahmoa, taikka oikealla alhaalla, koska syrjään vetäytyjä kai joskus tulkitaan kryptiseksi. Toisaalta oikealla ylhäällä olevan hahmon tungettelevuus häiritsee hiukan. Nainen on keskittynyt kummallisesti varpaisiin. Hänellä on sitkeä maine kryptisenä tyttönä. Takana häämöttävä kivi vaikuttaa aika kryptiseltä. Siinä näkyy vähittäinen aposemaattisen muodon kehitys kryptisestä muodosta. Vai paljastuuko Kryptiseksi sittenkin hahmo sinisessä hupparissa? Herra tietää. Se ei näy tässä kryptisessä ja vanhanaikaisessa propellihattujen dinosauruskäyttiksessä.

Kiva kiva. Vielä kun pääsisi sen verran syvälle tuohon kryptiseen maailmaan, että voisi kutsua itseään Power Useriksi. Loppukappaleessa tämän kirjoittajan ajattelu käy kryptiseksi, Tälle kryptiselle purkaukselle on omat syynsä, jotka avautuvat asianosaisille. Abessiivi: kryptisettä. Komitatiivi: kryptisine.

Tunnisteet: julkaistu, mitä voidaan tietää, runo

 11:03 ip. 0 comments

  Kun sade ja lumi huuhtovat katujaan
ihmisilmä loistaa sinun haaveesi
muistista tulvii vesielämä
skannattuja lastenkirjoja, satujaan
skitso mieli, stokastinen muuttuja
punoo lihassa lämmittäviä kuituja
paloista tehty pururata, kanveesi
utelias potilas, naulaa ovi
jos rauhaa mielit, ujo suuttuja
järjen ruuvi, kadonnut puuttuja
kaksitilainen komero, tasku, povi
radioaktiivinen juomavesi
katoaa viemäreihin hulevesi
jätelöauto purkaa sointujaan
kuiva ihminen kantaa lastujaan
nisäkäs, lihansyöjä, kanta-astuja
patogeeni, salaoja, pintavesi
sulje silmäsi, heitä toiveesi
jääkaappivirtaus osuu illanistujaan
tuohon janoiseen sateessa kastuja
valmiiden latujen puhkiastujaan
sormi vesituntoelin sarveesi
uudessa ilmastossa sormi lovesi
ultralla tutkittu pentu, pentuja
ei selviytyjä, ei kuoleva, kituja
mokoma runollinen riutuja

Tunnisteet: kokoelma-kehittelyssä, runo

 8:56 ip. 0 comments

  ASIAT JOISTA EI OLE TIETOA -
Tarvitsen yöpaidan, silkkihalaatin, oblomovilaisen
sinisen kuin taivas
vaaleanpunaisen kuin puut
mustan kuin kuolema

Asiat joista meillä ei ole tietoa, joista meillä on vain kuvitelma, luonnon alibi, epävarmaa toisenkäden kuulustelutietoa, näkytietoa, telepatiatietoa; tällaisista asioista me muodostamme aina kaksi kuvaa, hyvän ja pahan.

Hyvässä kuvassa rakastettumme viettää juolulomaa isänsä kanssa Balbecissa.
Pahassa kuvassa hän viettää laatuaikaa yksityisbordellissa parhaiden tyttökavereidensa kanssa.

Hyvässä kuvassa me vietämme viikonloppua kotosalla, sonetinkirjoitukseen paneutuneena.
Pahassa kuvassa me vietämme laatuaikaa Tallinnan Bakkhanttisissa menoissa.

Hyvässä kuvassa me vain tanssimme läpi Tallinnan yöt, tanssimme kuin houkkio-zarathustralaiset, vailla päämäärää, transsendenssissa. Päivät paneudumme sotenin kirjoittamiseen.

Pahassa kuvassa olemme päätyneet naamiaisiin, johonkin pohjoisen Viron pahamaineisista kartanoista: olemme venäläisten liikemiesten mukana ritualisessa pyhäinhäväistyksessä ja orgiassa, joka kestään useita päiviä.

Hyvässä kuvassa luoja jumala on saattanut ihmnisen valmiina, tuntevana ja täydellisenä tämän maailman luomakunnan herraksi.

Pahassa kuvassa ihmisen on läheistä sukua eläimelle, apinalle.

Tunnisteet: a, tämän- ja tuonpuoleisuuden dialektiikka, Viro

 8:28 ip. 0 comments

  TÄSSÄ NELJÄ ÄÄNILEVYÄ eilisillalta jotka sopivat spleen-tunnelmaan: Cesaria Evora: Cabo Verde, Miss Perfumado; Leonard Cohen: Ten New Songs, Dear Heather.

Tunnisteet: musiikki

 8:29 ip. 0 comments

  ARTAUDJOOGA -


Tuntuuko sinusta että ajatusprosessointisi käsittää
vain yhden asian?
Tuntuuko että kellotaajuutesi on hetkittäin alhainen?
Tule joogaan! Opi lentämään!

(Hetkeä ennen kuolemaansa Artaud saa puhekykynsä takaisin.)

"Jospa se merkitsi vain erehdystä. Rautamies, ehkä hän rakasti liiaksi kukkia. Hän alkoi änkyttää. Hän tarkoitti sanoa: Lähettäkää heille spireoita. Ja tulikin sanoneeksi: Lähettäkää heidät Siperiaan. Puheessa ei edes ole isoja kirjaimia. Niin että erehdys oli inhimillinen."

(Liukuu pois.)

Artaud ohjaa miehiä, etäältä.

Sain kuulla, että kaikkien naisten keskuudessa tavallisella joogatunnilla
ohjaaja, päästä varpaisiin värikkäitä kukkia tatuoitu mies, tulee kaikkien iholle.
Jooganiityn ulkopuolella, kukaan ei katso kehenkään. Seniilit miljonäärit lipuvat ripile.
Jorma Ollila, tuo jenkkien seksiorja puhuu nuoruudesta ja terveydestä ja siitä kuinka monotonia ei vahingoita kestävää. No tämä on vähän liiottelua.

Artaud-joogatunnin viimeisellä varttitunnilla nautitaan puoli litraa absinttia mieheen. Sitten vaunut kyyditsevät joogit johonkin naisten suosimaan raflaan.
Joogatunnin jälkeen ei pysty korruptoitumaan.

Artaud oli langan laiha

"Ne pitäis tappaa ja raiskata, koska ne eivät koe rakkautta" Tuntematon fryygialainen

Ne pitäis raiskata ja tappaa. Miten sä muuten voit antaa niille rakkautta?


Yksi vangeista sananmukaisesti heitettiin
avaruusaluksessta pellolle.

Artaudin ääni kuuluu sikolätin perältä,
hän lukee Villonia, pystysuoraan kohoavalla nuotilla,
marginaalisella lavalla, maagisella kanavalla, manaavalla
käheällä äänellä, soinnukasta kuiskausta
manaa pahoja henkiä sikoihin
epäselvää viivästynyttä puheen kehitystä
artikulaatio-ongelmia, nyt hän koroke,
kurkussa korinaa, epileptistä kehittelyä
tärinää, lihassolukkoa repivää
tärinää, tanssitautisen elehdintää,
kuin lumiseen rappukäytävään syöksähtävä ruhtinas Myskin
silmät pullistuvat päästä,

Mitallinen loppusointuinen runo on nyt ottanut vallan.

Manaa litaniaa, toistaa, manaa
värähtelyongelmat hidastavat ajatusprosessointia
läpikuultavat ohimot, kiehuvat valokaapelit
nimenomaan lyhytmuistin ongelmia: näyttää siltä että
Villon on saanut hänet täydellisesti valtoihinsa.

Tehkää tilaa! Siirrelkää tuoleja ja pöytiä! Ei saa koskea
mihinkään!

Tunnisteet: runo, tatuoinnit

 8:02 ip. 0 comments

  RUNOUS JA AJATTELU -

Runous on aina aivan täyteen ahdettu tosia ajatuksia.

Runous vakuuttaa aina syvällisillä ja antiikkisen selkeillä
ajatussisällöillään, jotka ovat samalla ihanaa musiikkia.

Täysin samaa mieltä, Jokseenkin samaa mieltä, En osaa sanoa, Jokseenkin eri mieltä,
Täysin eri mieltä? 

Miten ajatuksia voi ahtaa?

Runon suojapiiri, mikä se on? Mitä runo kattaa, käsittää, mitä rajaa mielleyhtymiensä ulkopuolelle?

Hyvä runo kattaa paljon muttei kaikkea: se jättä ruman konnotaatiot pois.

"Hirveät mielialat
kun kaiken rumuus
kiedot sakean sumuus
kun sammutat taivaan lyhdyt
kun hiivit vereen, lihaan yhdyt
kun upotat inhon vuohon
vajotat kauhujen suohon
kun ihooni tarrautuvat ympyräsuiset
ja juotikkaat ja kravunsakset luiset"
Sarkia

Tiukasti rakenteiseen runoon jää enää kieli. Ensimmäinen säe mekritsee paljon, mitei kaikkea. Jokainen uusi säe on rajoitus. Tilan motiivi. Kunnes viimeinen säe lopåulta kääntää silmämme kohteeseen. Millä tahansa sanoilla voi sanoa saman asian, mutta parhaiten sen voi sanoa vain tietyillä sanoilla. Runoilijan ei tarvitse olla, niin kuin anhava sanoo, hirveä virtuoosi, mutta vähimmäisvaatimuksena hänellä täytyy olla kyky sanoa mikä tahansa tosi ajatus millä tahansa sanoilla. Se ei ole paljon se.

Sanan laatija työstää erojen järjestelemää sanan lopusta alkuun, aakkosjärjestyksessä: hyöriä, nyöriä, pyöriä; delata, helata, kelata, pelata, relata, selata, telata.
Tai:

talousvesi
Laajemmat termit: vesi
Suppeammat termit: juomavesi
kaivovesi
Rinnakkaistermit: raakavesi
Korvaa termit: vesijohtovesi

hulevesi
juomavesi
jätevesi
jäähdytysvesi
kaivovesi
lähdevesi
makea vesi
merivesi
murtovesi
pintavesi
pohjavesi
raakavesi
sadevesi
suotovesi
talousvesi
uimavesi
valumavesi
vuotovesi

Yhden kirjaimen operaattoripoikkemamalla luodaan pienin mahdollinen ero syntaksiin. Ero on kiinnitetty todellisen tilan ja ajan funktioden eroihin, jotka ovat kielen käytäntöjä. Loppusointuinen lyriikka, toisin kuin alkusointuinen, on tämän sananlaadintakäytännön käytännön, ja sen synnyttämien tilojen ainoaa systemaattista tutkimista.

Tunnisteet: Kaarlo Sarkia, kirjallisuus, loppusointu, Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka

 6:57 ip. 0 comments

  TEIRESIAS JA NÄKÖKYKY -

Sieluni kirkuu yhtäjaksoisesti, hiljaa
taivas on tähtikikas, kuu valaisee lammen
jään alla jossain on luolia joissa ravut liikehtivät
orapihlajassa on pieniä jääpuikkoja kuin lehtiä
kun suljen silmäni näen elosalamia
aivoissani on rauhallista, äänetön ukonilma
kohta sataa lämpimiä pisaroita tyynelle
vain hetken, olen sateen kastelema jaa maa
tuoksuu mielestäni kaikki tunteet
ne tulevat lämpiminä, täynnä ääretöntä
haikeutta, asetun sängylle pitkäkseni
ja teen ristinmerkkejä rintaani vasten, kauan
tänä yönä tunnen ensikertaa kuinka kykenen
näkemään pahan sulmästä silmään
värähtämättä, itselleni valehtelematta
ilveilemättä, katson pahaa kuinka se
hitaasti rakentaa uskomatonta kuviota
ah silmiähivelevää, nerokasta, kaunista, tuhoisaa
se koettelee ennen näkemättömällä tavalla
ja tunnen selkeästi: minulla on uusia
voimia ja välineitä sen voittamiseen
kestän tämän hillittömän jyrkänteen jossa
se esittelee minulle hitaasti katoamistemppuaan
kestän ihmeen hyvin, ilman huimausta,
pahoinvointia jossa on kulunut vuosikymmeniä.
Tulenko minä siis ehkä jonain päivänä selviämään
tästä sairaudestani, joka on näkökyky?

Tunnisteet: a, runo, tämän- ja tuonpuoleisuuden dialektiikka

 11:39 ap. 1 comments

  NAISTEN VIAGRA tosiaan on sitten keksitty. Sain jo ensimmäisen ehdotuksen että jos sitä voisi testata kanssani turvallisissa olosuhteissa. Lupasin antaa ottaa suihin, ja luulenpa että siihen se jää. Samalla ehkä voin hieman vilkuilla vaikka Michelangelon sonetteja, tai poltella sikaria.

http://www.lemonde.fr/web/article/0,1-0@2-3208,36-389491,0.html

Tunnisteet: a, biografinen

 10:34 ap. 0 comments

  SONETTI NRO. 1317 -


tämä sormenpääni valkea aurinko
tee siitä kärsimyksen instrumentti
kantele, palaneen luuni fragmentti
pois jaettavaksi päätetty osinko

kohtaloa öiden, sitä surisinko
tuskaa läikehtii mieleni pergamentti
aivoihini tatuoitu dokumentti
ihonsiirrolla sen puhdistaisinko

mielen lasitettu parveke kodinko
neetko minut mustan suden imetti
pojan parkuvan teki ilkeä vahinko

tunteeni vankilan vesitiivis sementti
ajatuksen varpusen kauhu, ahdinko

Tunnisteet: runo, tatuoinnit, vankeus ja pakeneminen

 10:17 ap. 0 comments

  Miesten stovepipe saappaat joiden päälliset ovat nahkaa
Elegantit, pelkistetyt miesten saappaat Kuubalaisilla korkeilla koroilla, pehmeätä nahkaa
venäläiset mustat sotilassaappaat 1830-luvulta, korkeilla koroilla, erityisen pehmeätä nahkaa

Naisten suuret saappaat, saapikkaat ja varrelliset kengät, joiden päälliset ovat nahkaa
Lasten jättimäiset saappaat, saapikkaat ja varrelliset kengät, joiden päälliset ovat nahkaa

Miesten sandaalit, joiden päälliset ovat nahkaa
Naisten suuret sandaalit, joiden päälliset ovat nahkaa
Lasten jättimäiset sandaalit, joiden päälliset ovat nahkaa

Tohvelit ja muut sisäkengät, joiden päälliset ovat muovia
Tohvelit, joiden päälliset ovat nahkaa

Jalkineet, jotka on tehty puupohjalle ja joissa ei ole sisäpohjaa tai suojaavaa metallista kärjystä, päälliset nahkaa

Tunnisteet: proosarunoelma, runo

 3:54 ap. 0 comments

  KAJAANIN ENNAKKOTAPAUS Plimsolista on linkki tuonne Pelastakaa Kajani Ry:n sivulle. Turkkakin tätä ennakkotapauksena suomalaisen teatterielämän alasajossa piti. Että nyt astuvat valtaan nämä tämän maan saastaisessa perimysjärjestyksessä seuraavat, entistä aivottommat ja sattumanvaraisemmat säästäjäimbesillit, totaaliset paholaisen sekasikiöt, nämä meidän sukupolven ekonomipojat!

Tässä maassa valta menee aina isältä pojalle, kärpäseltä härpäselle, eikä eurooppalaisella hengellä ole siinä pelissä mitään jakoa.

Kajaanin kohtalo kuulemma riippuu kulttuurimäärärahoista. Rahahanat aiotaan pistää kiinni, kaikkialla, lopulisesti. Koska kaikkialla aletaan nyt säästää kaikessa missä voidaan. Kaikessa paitsi Bubtsibumissa ja pornossa. Missään ei tuhlata koska kaikki tuhlaus on vain pelkkää tuhlausta.

Itse tulen miettineeksi että ollaanko sitä rahallakaan, suurellakaan rahalla, sellaista kulttuuria saatu kuin oltaisiin toivottu.

Ovidiuksen Metamorfooseista meillä on WSOYltä tällaienn Alpo Röntyn käännös jota ei voi lukea sen laaduttomuuden takia. Oksalalta, joka oli tunnettu tekijä, me emme sitä saaneet, rahallaakaan.

Minua ja ihmisiä ei nimittäin paljon kiinnosta mikään tiedostaminen tai valtajärjestelmien kritiikki. Meitä ei kiinnosta ajatella, eikä tiedostaa, varsinkaan niitä asioita mitä Te voisitte ajatella ja tiedostaa.

Minä, ja me ihmiset, me janoamme loputtomasti tunelmaa, tilaa, henkeä, puhdasta romantiikkaa, ilman mitään likaisuutta ja sosiaalisten ongelmien saastaa, jota elämä on muutenkin täynnä. Maailman näyttäminen sellaisena kuin se on ei ole minkään arvoista taidetta.

Minä kaipaan puhtainta taidetta. Saadaanko sitä rahalla? Ei taatusti. Joten onko minulle väliä miten kaikelle käy? Ei pätkänkään väliä. Onneksi minun mielipiteeni on vain piru saharassa.

Minua ei helposti saa teatteriin, ainakaan Kajaaniin suomen teatterielämän keskipisteeseen, jonne on päivän retki. En liikahda kotoani vaikka tiedän että katsomossa istuvat mm. Ezra Pound, James Joyce, Picasso, Stravinsky, Satie, Cocteau, Man Ray, Diaghilev, Miró, Marcel Duchamp, Ford Maddox Ford ja Princesse de Polignac. Vasta kun kukin heistä ja toisistaan tietämättä innostuneena kehuu esitystä laittaudun Kajaaniin, ja silloinkin vielä ernopaasilinamainen myrtynyt ja valmiiksi pettynyt ilme kasvoilla.

Tunnisteet: kohtalo, Suomi

 11:15 ap. 1 comments

  NAISEN MANALALIITTO Niin, nainen on kaiken maailmallisen ruton, hävityksen, kauhun ja pahan esine, media sekä alkujuuri. Nainen on luotu että manalastakäsin voitaisiin murtaa palasiksi ainoa kauneuteen kykenevä sielu, vuoritietä kapuava Apollon laulaja. Asia tunnettiin läpikotaisin ja sitä osattiin täsmälleen oikein käsitellä antiikissa. Orfeuksen ja Eyridiken myytti vasta barbaarista, häpeällisen typerää Aatamin ja Eevan myyttiä.

Antiikin tarusto on miljoonasti Juutalaisia letkautuksia ja kansankaskuja hienostuneempaa, eikä se tässäkään kohtaa tee poikkeusta.

Eyridike ei joudu syntiinlakeemukseen (manalaan) oman tahtonsa tai minkään viettelyn tähden vaan yksinkertaisesti siksi että käärme puree häntä. Se ei ole ollenkaan tahtokysymys van vastustukyky ja vastamyrkkykysymys: vastamyrkkyä ei ole.

Orfeuksen kohtalo on heti valmiiksi kova: nainen, jos sitä innoitusta hamuaa, on käytävä kerberosrakilta ottamassa, manalasta ylöottamassa ja laulamassa. Manalassa täytyy laulaa, ilman innoitusta, ja hyvin koska kovin alttiita eivät ole sydämet siellä vastaanottajilla ja pitäjillä.

Sitten kun puoliso saadaan kahleista irti ja mukaan ylösottoon, ei ongelmat lopu. Ehto on ankara: taakse ei saa katsoa, ja taustapeilistä näkyy historia. Ei saa muistaa pahalla. Orfeuksen anteeksiannon on oltava ääretön, jatkuva ja jokahetkinen, tasapuolinen anteeksianto kaikelle. Sitä vaatii elämä. Vähempään se ei tyydy.

Mutta Orfeus, tämän maailman hätähousuja kun on, ei tyydy olemaan katsomatta taakseen Eyridikeen. Ja niin kuolee taas käsistä, noille samoille manalan babylonin demoneille ja herkkusuille hyväperseinen puoliso.

Äärettömän vituttava tilanne: naisen jatkuva kuoleminen käsiin!

"Kun manalan varjojen julmuuden näki, kaikkosi kauas
rotkoihin Rhodopen, tykö Haimoon tuulisen huipun"

Näin sanoo Euroopanrunoilija.

Tunnisteet: kohtalo, naistutkimus, Orfeus, sielu

 9:35 ap. 0 comments

  ARVOSTELUJA Olin juuri nostanut Nabokovin Näkyväisiä yöpöydälleni päivittääkseni ja parhaimmassa tapauksessa nurinkääntääkseni Nabokov-mielipiteeni, kun käteeni osuu uusi NV, jossa Mikko Rimminen sattumalta puhuu juuri tuosta kirjasta. Rimminen sanoo asian sen verran hyvin, että kun kerran olen kirjan alun lukenut, en näe syytä häntä epäillä. Siksi mielenkiintoni Nabokovia kohtaan laimene entisestää sadasosaan, enkä siirrä kirjaa siihen kohtaan hyllyä josta sen otin vaan suoraan divariin lähtevien laatikkoon. Mitään Nabokovin kiurjoja minun hyllystäni ei enää tule löytymään ikinä.

Arvio-osastossa Olli Sinivaara arvioi Ville Sutisen runokoelmaa. Sinivaaran arviot ovat melkein poikkeuksetta lukemisen arvoisia. Joskus Sinivaara poimuilee kritisoitavan teoksen tasoon nähende liikaa, mutta haastavamman teoksen kohdalla hänen analyyttinen ja tarkka aparaattinsa päsee yleensä laskostamaan tekstirihmastoaan suoraan ytimen päälle, niin että lukija voi hahmoista selkeän kuvan arvosteltavan teoksen ydinalueista.

Sutisen teoksen kohdalla kysymys on jälleen Sinivaaralle ominaisesta tavasta arvioida teos yli, sanoa siitä oikeastaan paljon enemmän kuin mihin se antaisi aihetta, ja ikään kuin paljon sanomisen ilmaanjäävän onttouden kautta antaa koko rihmaston romahtaa arvostellun teoksen päälle, jolloin teoksen koko hahmottuu suhteessa arvosteluaparatin kokoon, joka on vakio. Jonkun Trierin Dogvillen kanssa Sinivaaran analyysi oli tasapainossa, mutta on ymmärrettävää, ettei Sutinen ehkä oikein anna riittävää vastapainetta. Sinivaran arviot ovat pitkiä vuoristoratoja joita lukiessa voi nähdä kirjoittajan ilmeet mielessään: iloisuus, terävyys, kasvoille hiipivä epäilys, hulluuttä lähenevä vääristynyt raivo, seestyminen, lempeys, ylistys, epäröinti, peruutus, uusien kuilujen havaitseminen lähistöllä, niitä lähestyminen, ilmeen vääristävä myrkytyksen tuntu, myrkytys, apua! kuiluun putoaminen, kiipeäminen, toivo, valo, vertaus, uusi vertaus! jne jne. Tätä loputonta kysymistä ja dialektiikkaa ihailin jo joskus kun Sinivaara kirjoitti Tommi Liimatan Lastuja kokoelmasta hyvin omaa käsitystäni mukailevan arvion.

Tunnisteet: hyperkritiikki ja dialektiikka, kirjallisuus, Nabokov, Olli Sinivaara

 8:33 ap. 0 comments

  PSYKONARTTU, SKITSONARTTU, SKITSOSENIILI Kellariloukkolainen: Usenetistä tuttu Mikko Salo?) on antanut psykonarttuilulle kovin proosallisen selityksen: kun nuori nainen leimaa miehen, jonka seuraan on itse etsiytynyt ja jonka sitten oikkunsa vuoksi haluaa heittää mäkeen, hän on kokevinaan miehen käytöksen uhkaavana luodakseen tylsään elämäänsä jännitystä ja draamaa.


Tuossa on tärkeä yksityiskohta tuo "jonka seuraan on itse etsiytynyt."

Tuo etsiytyminen voi olla pelkkä vihje, mutta riittävän merkitsevä, ja jota ilman tietenkään millekään tapahtumiselle ei voisi jäädä tilaa.

Pelkkä miesten ajan tuhlaaminen tuntuu monille naisille olevan loputon ilonlähde. Aivan kuin he unohtaisivat oman aikansa kuluvan samaa tahtia kiusanteon kestäessä. Ravintola ilta jollaisena monet miehet kuolaavat perään, nainen lupaa kaikille muttei anna yhdellekään vaan poistuu poikayståävänsä, jonkun portsarin luo panemaan, lienee jokaisen aloittelevan skitsosekopään päiväuni.

Nämä naiset, ja heidän "kulttuuriaan" kai nykyisin edustaa naisten valtaosa, ovat inhottavuudessaan kaikkia myrkkyjä kuvottavampia.

Naisen biologinen kello luultavasti on niin ovela että se vaihtaa ajan suunnan silloin kun aika käytetään miehen ajan tuhlaamiseen ja kiduttamiseen. Mitä suurempia miesmääriä kerralla sen kiihkeämmin kellon isoviisari pyörii vastapäivään.

Kauneimpina säilyneet naiset, todeliset kaksitilaiset skitsopädemonit, kai siksi ovatkin usein kidutus-, tunnelmanpilaamis- ja sydämenliiskaushistorialtaan ylivoimaisesti verisimmät.

Naisten maailman, sielun, ties minkä (ja tähän en näe montaa poikkeusta olevan) sanoinkuvaamaton, epäintuitiivinen likaisuus, kaiken mielikuvituksen ylittävä ilkeys ja pahuus, kaiken järjen selittämättömiin katoava tunteen ja aistimiskyvyn puute, on yksistään tämän maailman kaikkein suurin surun, loputtoman syvän -ja väitän että näissä kuiluissa Nietzsche olisi ollut pelkkä pintakala- masennuksen, totaalisen inhon, purppuraverisen vihan aihe.

Asian korjaamiseksi -ja luulenpa että suuri Jehova on sen niin tarkoittanut- väkivalta naista kohtaan on tehtävä normiksi, ja sallittava ehdoitta kaikissa muodoissaan. Naista pitää saada ojentaa väkivaltaisesti niin kotona kuin yleisellä paikalla. Jos joku kehtaa tulla väliin on poliisin tehtävä taltuttaa tämä roisto. Miehen tulee kantaa jatkuvasti vyöllään kahta asiaa: ruoskaa ja puolisonsa siveysvyön avainta. Ruoskaa ei pidä milloinkaan, missään tilanteessa säästää. Pienenkin epäilyksen herätessä mies on oikeutettu- tai mieluummin velvoitettu, sillä tämä homma ei mitään herkkua ole- kurittamaan naista. Jos nainen kuolee kurinpitotoimenpiteeseen, se koitukoon täysimääräisenä miehen tappioksi. Hän ei esimerkiksi ole oikeutettu tämän jälkeen hakemaan valtiolta mittavia korvauksia kotiapulaisen palkkaamiseen (muuta kuin erikoistapauksissa, mikäli asuu kellariloukossa tai muuta selloista. Suuria korvauksia naisen tappamisesta, miehelle naisesta, tämän äkillisestä menetyksestä, koituneen taloudellisen vahingon takia, voidaan tällöin oikeudessa harkita.)

Ooot mahtavampi voima kutaties
kuin kauneus sa elon vihamies
sa rumuus kalma, mikä nimes liekin.
Ken pyrkii kauniiseen, ken käsin kuumin muovaa
savea elämän, rukoillen voimaa luovaa-
vain kerran henkäiset ja hyydät uskon liekin
sa kaiken vihamies, yön mahti ruman pahan,
käsissä sulatat jo luonnoksien vahan,
ties kulkee minne uskaluksen tiekin
jokainen saavutus sun voimastasi vääntyy
sik kunnes viimeinen jo toivo väsyy, nääntyy

Mit' enemmän suo inhoaa ja vihaa
lähemmä käyt, oot omaa verta, lihaa
Käyt sivullamme, minne tiemme viekin
nin kaiken elonsa on ihminen sun orjas
niin raahaa kahlettas han kunnes kuolo korjas


Sarkia

Tunnisteet: Kaarlo Sarkia, melankolian anatomia, naistutkimus, Nietzsche

 6:55 ap. 1 comments

  LOPPUSOINTU -
"
Eikä ollut alkeellista sosiaalihuoltoa

eikä anarkistiemolle pienintä tukea, puoltoa,

jos se varasti jostain nakin tai vanhan juuston

sai valmiiksi kalutun kanan kuivan luuston.



Siis yhtykää maailman kaikki kissaproletaarit

Ja pankaa seinää vasten raastuvan vanhat vaarit!

Ei tiedä ne Tutan tulisesta ikävästä

Eikä hevon paskaa katukissan elämästä.
"Eeva- Liisa Mannerin Lorukirjasta


Miksi tämmöiset lorusäkeeet eivät tyydytä esteettistä makuani? Miksi Villon ja Verlaine pitävät näppinäs tällaisesta poetiikasta erossa?

Loppusointuparit:

sosiaalihuoltoa
puoltoa

juuston
luuston

kissaproletaarit
vaarit

ikävästä
elämästä


Loppusointu perustuu vain yhteen ´tai oikeastaan puoleentoista lopputavuun. Suomen taivutuksellisessa kielessä minimi on kaksi. Ja ehto on, että taivutusmuoto ei saa olla sama. Loppusointuparin olisi hyvä olla epätriviaali, vain runoilijan mielikuvituksen keksittävissä.

Siis:

sosiaalihuoltoa
sitoa
aitoa
hammashuoltoa
konehuoltoa

luuston
kaluston
hulluuston

kissaproletaarit
tataarit
ritarit


ikävästä
häivästä
lähtevästä
keväästä

Tunnisteet: Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka, runo, Suomi

 6:10 ap. 0 comments

  RAKKAUS -

Välihuom. Sinervon romaania luonnehdittiin "kielenkäytöltään huolitelluksi".

Eiköhän tämä kerro riittävästi.

Sitten itse asiaan. Holapan Norsun ääntä lukiessa tulee mieleen sanan rakkaus monta toisitaan poikkeavaa tai toisilleen vastakkaista käyttöä. Sana rakkaus on juuri siksi monilla pannassa, että he tietävät tämän kaksoinkäytön haittapuolet. Holappa käyttää sanaa rakkaus kuin vanha nainen: "mutta mitä on rakkaus? Vapa ihminen luopuu ennen kuin kiintyy.... Nostaessani pääni on pielukseni märkä kyynelistä, ei spermasta, ikävä kyllä."

Heikko hetki. Dark moment. Rakkaalle lapselle on monta nikmeä. Heikon hetken maine on huono. Heikolla hetkellä soitellaan kännissä ex-rakastetuille. Heikon hetken takia minä tuhoan kaikki numerot joita en aktiivisesti käytä, sillä heikko hetki ei imartele sitä johon pyyde kohdistuu.

Seksuaalisuudessa minä en näe mitään rakkaudenaihetta niin kuin homot ja vanhant akat. Seksuaalisuus on orgioita, panemista, välillä äitiä välillä tytärtä. Homojen homaa on nussia kaikkea minkä saa kiinni. Rakkaus on tämä showbisneksen ylittävää. Se on sitä että suhteessa nimen omaan on jotain muuta.

Kuitenkaan suhteessa ei voi olla mitän muuta jos naisen pielus on useammin märkänä kyynelistä kuin spermasta. Taspainoinen suhde on jatkuvaa nussimista.

Vanhojen naisten ja homojen huokaukset lähestyvät epäilyttävästi nistin vikinää heittäjän lähestyessä Burroughsin taiteessa. Naiselle ja homo-lotko-homppelille ylin täyttymys on saada munaa perseeseen ja siihen se runoilu sitten usein spermanmutusteluun tyrehtyykin.

Timantti henki sen sijaan kymmenvuorokautisesta naisten karmiininpunaisessa kamarissa saa uutta ravintoa ja voimaa halveksia sielunvihollista ja natsikoiraa. Kirpeämmin asein hän sen jälkee ahdistaa seniiliä markkinatalouden maailmanhenkeä.

Sen kun naiset tietävät, ei ihme etteivät ole yhteispelissä mukana.

Naisille tavara ja markkinat ovat kaikki kaikessa: siellä se perse jaetaan kun aika on, röyhkeimmin juuri paskiaismaisimmille imbesilleille. Idioottiseniilipaskalta voi odottaa vain paskaa käteen, ja itku silmässä jatkuvassa skitsoilussa vanhuus rapiseekin nopeasti naishönttösen niskaan rumentaen hänen ulkomuotonsa helvetillisiin kuvitelmiin. Sitten vanhana, saatutetun, tallatun, iloatuottamattokmana ja mahon, niin sadistisenherkän elämän jälkeen, voih ja oih, se on yhtä homomaista filosofeeraamista, tupakointia ja kuoleman hidasta odottelua perse pitkänä.

On sanottava että Holapan pehmeä, sensuaalinen, lähes naisellinen puhe, kaikesta tästä sekaannuksesta huolimatta, onnistuu luomaan sangen kiehtovia rauhaisuuden tunelmia.

Tunnisteet: Burroughs, henki ja logiikka, itkeminen, rakkaus

 5:36 ap. 0 comments

  jännittävää olisi nähdä mihin Mooses kykenee
olisi jännittävää puhua vain saksaa
jännittävää olisi saada vastaus
olisi jännittävää ihanaa kiihottavaa
jännittävää olisi nähdä pihalla dinosauruksia
olisi viihdyttävää ja paikoin jännittävää
jännittävää olisi kokeilla, miltä tuntuisi olla sidottuna
olisi jännittävää rymytä, amatzonian sademetsistä
jännittävää olisi rakkauskertomus, jossa tyttö ja poika
olisi jännittävää tietää millaista oli arki Kreikassa
jännittävää olisi nähdä pihalla dinosauruksia
olisi jännittävää - ynnä tietysti pentujen söpöysfaktori
jännittävää olisi tavata Ruotsin kuningas

Tunnisteet: julkaistu, mitä voidaan tietää, runo

 2:48 ap. 0 comments

  OMIIN JA TOISTEN MAILMOIHIN UPPOAMINEN -

1. UTELU

Oletko joskus kokenut jotain selittämätöntä, mystistä? Tällä tarkoitamme asioita, joille ei sinun mielestäsi voi olla luonnollista, järkiperäistä selitystä.

Onko joku sinulle hyvin läheinen ihminen kokenut jotain selittämätöntä, mystistä (asioita, joille ei sinun mielestäsi voi olla luonnollista, järkiperäistä selitystä)?

Onko joku muu tuttavasi kokenut jotain selittämätöntä, mystistä (asioita, joille ei sinun mielestäsi voi olla luonnollista, järkiperäistä selitystä)?

Miten äitisi suhtautui lapsuudessasi mystisiin, yliluonnollisiin ilmiöihin?

Miten isäsi suhtautui lapsuudessasi mystisiin, yliluonnollisiin ilmiöihin?

Kuinka paljon sinulle tärkeissä ja läheisissä ihmisissä on aiemmin nuoruudessasi ollut ihmisiä, jotka ovat suhtautuneet vakavasti mystisiin, yliluonnollisiin kokemuksiin

Kuinka paljon sinulle tärkeissä ja läheisissä ihmisissä on tällä hetkellä ihmisiä, jotka suhtautuvat vakavasti mystisiin, yliluonnollisiin kokemuksiin?

Tunnisteet: mystiikka, proosarunoelma, runo

 2:16 ap. 0 comments

  ARKIELÄMÄSSÄ HAVAITTUA -

1.

Ihmiset ovat luonnostaan epäystävällisiä ja tylyjä.
Ihmisluonto on pohjimmiltaan hyvä.
Ihmiset ovat pohjimmiltaan ystävällisiä ja auttavaisia.
Ihmiset eivät todella välitä siitä, mitä lähimmäiselle tapahtuu.



2.

Täysin samaa mieltä
Jokseenkin samaa mieltä
En osaa sanoa
Jokseenkin eri mieltä
Täysin eri mieltä 2:09 ap. 0 comments

  MITALLINEN LYRIIKKA -

"Jokainen säällinen ihminen tietää, ettei loppusointu kertakaikkiaan sovi suomen kieleen. Sama pätee mitallisuuteen. Kuka nyt laskisi tavuja?"
runoilija Timo Lappalainen, T&S 3/2004

Katsokaa Vilonia katsokaa Verlainea, tekevätkö he mittaan poikkeuksia? Entä luopuvatko tiukasta loppusoinnusta, säkeenlopun tavuoperaattorista? Eivät koskaan.

Meillä myöhempien aikojen kokeilijoilla on File Buddy niminen ohjelma. Se kykenee löytämään koneella olevista tiedoistoista esimerkiksi hakusanoilla:

rinko
rin ko


Jolloin löytyy:

aurinko
surinko
parin kolmen
surin kovasti
jne...


Suomenkielen riimi on painollisen sanan sisäsointu tai sanan perusmuotoisesta rungosta lähtevä loppusointu. Loppu kuten Villonilla.

Loppusoinnullinen lyriikka, eli mantralausuntaan perustuva Artaud/Villon henkinen runous on suomessa vielä syntymättä. Jotakin Lauri viitaa ei voida pitää edes lasten leikkinä Villonin rinnalla. Sanarunkomotiivista liikerytmiä ei vielä ole keksitty. Ranskassa keksittiin, 1400 luvulla. Puheet kalevalan alkusoinnusta ja muusta on luultavasti pelkkää kielen infantiilin, täydellisesti hapuilevan vaiheen kuvitelma. Ns. säkeen lopun mantrakiintopiste vaatii vähintään kaksi tavua, Voi olla että viimeisen sija päätteen ykseydestä tarvitsee on toisinaan luovuttava, jolloin vähintää kaksi tavua pitää olla sanan rungossa samoja.

....kaulimen
....puhelimen
...aparaatti
....piraatti

Mikään
...kaulimen
...luonnollinen

ei käy mantraparista

vaan pitää olla idettiset tavut. Villon/Verlaine ei milloinkaan tee tähän sääntöön poikkeusta. Tunous tutkii kietä, tilaa, tunnelmaa, ei mitään ihmeen pakotettuja syntaktisia merkityksiä.

Kuten Loppusointuisen lyriikan käännöksistä, vaikkapa Sarkialta, voidaan nähdä, tällaisten rakenteiden kääntäminen on absurdi ajatus. Runon käännös voi olla sen rakenne hierarkian siirtäminen toiselle kielelle, sille kielle ominaiseen kontekstiin, muuten loppusointuista lyriikkaa, joka ei ole sanomaa, filosofiaa, ajatusta, vaan tilaa, tunnelmaa, rytmiä, musiikkia, ei tietenkään voi kääntää.

Loppusoinnulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa miltä sanat kuulostavat. Villon ei ikinä mieti mitään niin typerää. Hänellä ei ikinä voi olla sellaiseen aikaa.

Kun rakenne toimii, se on silloin yhtä kielen sisäisen rakenteen kanssa, ja yhtä kieltä käyttävän hengen kanssa, eikä siinä ole mitään keinotekoista. Sitä voi vain tykittää Artaudina, nyrkkiä naamaan niin että porvarilla ja keskiluokkaisella räkänokalla tulee kurat housuun.

Runo kuuloistaa poikkeuksetta häkellyttävän hienolta. Ranskan , italian tai latinankieltä ei vielä tarvitse osata sanaakaan tajutakseen kaiken tämän. Mitä vähemmän sanoista tajuaa sen kovampaa se on nyrkkiä naamaan.

Tunnisteet: mitä voidaan tietää, Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka, Suomi

 1:33 ap. 0 comments

  OBSESSIIVISET HARRASTUKSET -


Aistin herkästi muutokset mielialassani
En juuri kiinnitä huomiota mielialoihini
En ole juuri koskaan varma, miltä minusta tuntuu
Minun on vaikea selittää tunteitani
Olen yleensä virittynyt tunteideni mukaisesti
Minun on vaikea nimetä tunteitani
Tiedän, millaisella tuulella olen juuri nyt

Valmis!

Tunnisteet: proosarunoelma, runo

 12:14 ap. 0 comments

  USKOESSANI, että jotain epämiellyttävää on tapahtumassa, hermostun melko lailla. Olen huolestunut siitä, että saatan tehdä virheitä. Arvostelu tai haukkuminen loukkaa minua aika lailla. Jos luulen tai tiedän, että joku on minulle vihainen, olen varsin huolestunut. Vaikka jotain pahaa olisi tapahtumassa minulle, hermostun harvoin. Huolestun, jos uskon tehneeni jotain huonosti.

Minulla on hyvin vähän pelkoja verrattuna ystäviini

Olisi jännittävää voittaa joku kilpailu. Kun saan jotain, mitä haluan, tunnen oloni jännittyneeksi ja energiseksi. Kun onnistun jonkin asian tekemisessä, uurastan mielelläni sen parissa. Kun minulle sattuu hyviä asioita, se vaikuttaa minuun voimakkaasti. Kun näen mahdollisuuden johonkin josta pidän, innostun heti. Kun haluan jotakin, teen yleensä kaiken mahdollisen, jotta saisin sen. Teen kaikkeni saadakseni sen mitä haluan. Jos minulla on mahdollisuus saada jotain mitä haluan, toimin heti sen hyväksi. Kun pyrin saamaan jotain, käytän yleensä "läpi harmaan kiven"-lähestymistapaa. Teen usein asioita vain siitä syystä, että se saattaa olla hauskaa. Kaipaan jännitystä ja uusia elämyksiä. Olen aina valmis kokeilemaan jotain uutta, jos uskon että se voi olla hauskaa. Toimin usein hetken mielijohteesta.

Pitävätkö väitteet kohdallasi paikkansa?
Vastausvaihtoehdot:

1 Täysin eri mieltä, 2 Jokseenkin eri mieltä, 3 Jokseenkin samaa mieltä, 4 Täysin samaa mieltä.

Tunnisteet: proosarunoelma, runo

 12:08 ap. 1 comments

  KEVÄTUHRI -



hius valoisa
tanhu-visa
utumuusikko
vihreä muusa
kevään kiusa
kutukuusikko

soi leppoisa
äänikisa
jääkaislikko
vihreä muusa
kevään kiusa
mut huolikko

ilmiö riesa
niin rattoisa
tuo villikko
vihreä muusa
kevään kiusa
no kuolikko

Tunnisteet: runo

 11:45 ip. 0 comments

  JOS KÄSI VIETTELEE SINUT -



kuivan meren pohjalla sitruuna
nöyrtyy sydäntäsärkevään taakkaan
syaaninkeltainen patruuna
käsi armas valinnut tämän rakkaan
odottaen kiinnitystä tarakkaan
hakattuna poikki, olan yli heiton
hipaistaan kastamalla vaappu lakkaan
tuurilla ja taidolla, holtiton

risteysponi meidän Bakkhus ruuna
jos tahdot kauniin ja varakkaan
muodonmuutoksen peruu alruuna
siitä kun ei uskalla puhuakkaan
itken yksin vessassa ja hakkaan
rakkauden hanska ja risti levoton
maailmojen aikaa takaisin saakkaan
nyt nauravat variksetkin alla peiton

Tunnisteet: rakkaus, runo

 10:53 ip. 0 comments

  GOOGLEMAGNEETTI Arvatkaa mikä vetää eniten googlehittejä näille sivuille? Muumit. Olen asiasta samallakertaa iloinen ja huojentunut.
Niin kauan kuin Tove Janssonia luetaan maailmassa on toivoa.
On ihmeen hieno tunne tajuta että Tove Janssonkin oli suomalainen, ja Björling, ja Parland, ja Södergran. Heillä kaikilla on omansa hieno ja toiveikas tunnelmansa. Ääniä joihin luotan ehdoitta.
Eivätkö he kaikki ole suuren suuria elegisiä lyyrikoita, ja tämän maan luonto merkittävä seutu sellaisia tuottamaan.
Gunnar Ekelöf, koko ruotsalainen ja suomalainen modernismi, Bo Carpelan, Färding ja Martin Enckell ovat suoria perillisiään.
Kun vain jaksaa taistelussa roskaväkeä vastaan herkeämättä aurinko vielä paistaa. Alvar Aallolla oli hieno halveksiva, ylimielinen asenne sekakansaan (yritysjohtajiin, formulakuskeihin, työttömiin, asentajiin, sanallasanoen kastiin katsomatta kaikkia sielunvihollisia kohtaan). Arvostan häntä siitä syystä enemmän kuin hänen huonekalumuotoiluansa, joka sanalla sanoen on maailman herkintä. Ei mitään kommunismia: se ei sovi sellaiseen maahan jossa sielulliset ja sieluttomat ovat jatkuvassa kiihkeässä uskonsodassa toisiaan vastaan.

Tunnisteet: bloggaaminen, kirjallisuus, kommentti, Muumit, Tove Jansson

 8:59 ip. 1 comments

  SIELUTTOMAN ELÄIMEN RAKASTAJA -



syysaikaan kävit ikkunani alla
oli kuulas aurinkoinen päivä
liikahti turkkisi kiilloton häivä
kuin täyttymys kuuraisella maalla

se nälkiintyneelle, vangitulle
sulouden henkeä ja viisautta
soi jumalten säikkyä vierautta
metsämiehelle kuohitulle

et enää sellaisena palaa
kuin näin sinut syksyn ikkunan alla
teit talvelle tietä, valkohalla
ja talvi tuli, nyt paleltaa

ikävöin sinua oi rakas elukka
ainoaa todellista elämää tässä
liikkumattomuuden hämärässä

vain räystäästä tipahtaa pisara
maa hallan kohmettama varjo
vain räystäästä tipahtaa pisara

Tunnisteet: runo

 9:20 ap. 0 comments

  ANTTIA TÄMÄ HELLYYS HÄVETTI -


meteori tyhjästä tyhjään kiitää
kiusattu yksinäinen helvetti
harmaa ambra, majavahiussivetti
täyttä priimaa sen olla pitää
pullonkaula pamahtaa, siemen itää
herra faarao sydämen kovetti
tuli teräksinen luja taavetti
hitaan tappion ravintoketjun pää

Tunnisteet: runo, tämän- ja tuonpuoleisuuden dialektiikka

 8:20 ap. 0 comments

  KAARLO SARKIA Siitä, ettei ennen kahtakymmentä ikävuotta ole lukenut ainoatakaan kirjaa, vaan korjannut pelkästään mopoa ja soittanut kitaraa, on joskus jotain hyötyäkin. Tutustuin tänään Kaarlo Sarkiaan ensimmäisen kerran elämässäni. Kuinka onkaan jäänyt vähälle huomiolle. Silmiini osuu heti ne sonettia ja suomenkielistä loppusointua koskevat ideat joita olen täällä kelannut ja vähän aavistellen kokeillutkin, tosin ilman tulosta.

Tällä Sarkialla samat ideat ovatmelkein voisi sanoa loppuunkehittyneinä!

Sarkia ei kuitenkaan vaikka rakentaakin vähintään neljä viisitavuisista loppusoinnuista pyri kuitenkaan etsimään jatkuvasti uusia loppusointupareja tai ryhmiä, toisinaan hän tyytyy välisäkeissä jopa kaksi tavuiseen sointuun, tai mikä pahinta identtiseen taivutusmuotoon.

No nämä ovat niitä kompromisseja.

Sarkia on kuitenkin tehnyt voisi sanoa työn mitä tulee sonettimuotoon. Siksi voinen itse siirtyä huojentuen miettimään varsinaisen mielenkiintoni ydintä eli Villon-Verlainelaisen mantramaisen ja Artaudlaisen manauksen, loppusointuisen litanian mahdollisuuksia suomenkielessä.

En ole niinkään kiinnostunut rakentamaan korukuvioita ja hallittuja muotoja kuin jatkuvasti jännittyvää, hakkaavammaksi ja monotonisemmaksi muuttuvaa loppusoinnullista manausmatraa.

Kirjoitin viikonloppuna Michelangelon italiankielisiä sonetteja lukiessani tällaisen muistion runousopiksi:

1. Valitan ensisäe, jokin toimiva kaksirivinen rytmiaiahio. Esim:

Olen alkanut tulkita
että tämä lumimyrsky



2. Runojalkojen, ja mitan valinta ensisäkeen pohjalta. Esimerkkitapauksessa 8 tavua.

3. runkoavaruuksien tutkiminen: otetaan ensimmäisen säkeistön loput, ja kartoitetaan kaikki suomenkielen sanat taivutusmuotoineen jotka täyttää nämä loput.

esim.
kita
palkita
kurkita
talkita
harkita
parkita
kuiskita
huiskita
paiskita

tyrsky
hersky
pärsky
pääsky
hölsky
helsky


4. Säkeiden valmistus google-avusteisesti
5. Vuodon valinta (joka on mantra tai litania)

tyrsky
kita
palkita

hersky
kurkita
talkita

pärsky
harkita
parkita

pääsky
kuiskita
huiskita

hölsky
paiskita
helsky

6. Säkeiden järjestäminen muotoon.

Ennalta määrätyt säkeen loppusanat eivät rajoita ilmaisua (joka tuotetaan raakatekstin pohjalta) jos kielen monikäsitteisyyttä käytetään jatkuvasti ja tehokkaasti vert. "Arafat kuoli"-> "Arafat heitti lusikan nurkkaan" -> "Arafat sammutti tietokoneen" -> "Arafat heitti veivinsä"



roomalainen sotilas


Olen alkanut tulkita
että tämä lumimyrsky
kodiksi muuttunut tyrsky
on valoa ja pimeyden kita
kieltä voisinko palkita
ligurian rajalta hersky
ei ilo, tiheästä kurkita
kuivaa kissaa talkita
sanoilla: härsky ja pärsky
täällä kannattaa harkita
hävittää rottia, parkita
pesästä pudonnut pääsky
turhaa ei meillä kuiskita
päätelmiä esiin huiskita
tai lentävä pääkoppa hölsky
niitä urakalla paiskita,
henkilöesittelyjä (HELSKY).

Tunnisteet: Kaarlo Sarkia, kirjallisuus, loppusointu, Poetiikkapakki: runouspuhe ja yleinen estetiikka

 5:22 ap. 0 comments

  ORFEUKSEN KUOLEMAAN JOHTANEET SEIKAT -


Orfeus, Apollon laulaja, oli kolmatta vuotta selibaatissa. Traagian naiset, jotka kiusasivat laulajaa tyhjäpää kuningas Midaan orgioissa, tulkitsivat sen niin, että Orfeus joka ei madellut heidän jaloissaan, teki heistä pilkkaa ja ylimielisesti niskuroi. Tällaisten lutkien mietinnöt tiedetän: himo on yhtyä mieheen tauotta, ja saada vieras mies kadehtien himoitsemaan.

Raivottaret Bakkhantit kivittivät Orfeuksen verille jonka jälkeen repivät palasiksi, vähän samaan tapaan kuin hullut koirat Euripideen.

“Silppuna ruumis on mitä missäkin, lyyran ja pään vei Hebros” Ovidius

Apollon laulajaan kohdistettu halpamainen toimenpide harmitti Bakkhusta. Tämä meni ja köytti syylliset maahan. Lähti Lyydiaan etsimään lisäsovitusta satyyriremmin kanssa. Seilenos satyyri sattui olemaan siihen aikaan Midaan luona irstailemassa. Bakkhus kaipasi Seilenosta ja Midas toikin tämän lyydiaan. Tästä Bakkhus oli niin hyvillään, ettei voinut muuta kuin antaa Midaan toivoa mitä tahansa maan ja taivaan väliltä.

Ei ole syytä epäillä etteikö jumala Bakkhus tiennyt mitä idiootti Midas häneltä toivoisi.
Midas: toivon että kaikki mihin kosketan muuttuisi kullaksi. Toivomus toteutui tietysti ja Midas kohta sai huomata että naiset ja muu ravitseva eines muuttui kullaksi ja nautintakelvottomaksi hänen kourissaan. Midas tyrmistyi ja anoi jumalalta peruutusta. Bakkhus antoi taian raueta tietyin ehdoin, vaikka häntä vituttikin Midaan röykeys ja typeryys, joiden myötävaikutusta Orfeuksen kohtalo tavallaan oli.

Tunnisteet: idiootti, kohtalo, Orfeus, proosa, proosarunoelma

 2:00 ap. 0 comments

  SIELUTTOMAN ELÄIMEN RAKASTAJA -


syysaikaan sinä tulit ikkunani alle
oli kuulas aurinkoinen päivä
minä katselin turkkisi kiillotonta harmaata
kaikki liikkeesi olivat kuin täyttymys
minulle nälkiintyneelle, vangitulle
sulouden henkeä ja viisautta
jumaloin sinua oi säikky elukka
kurnbivassa rauhassa niin kuin metsästäjä
räystäästä tipahteli pisaroita
ja maa oli hallan kohmettama

et palaa enää sellaisena
kuin näin sinut syksyn ikkunan alla
teit talvelle tietä
ja talvi tuli, paleltaa.

Ikävöin sinua oi rakas elukka
aivottoman pääsi elukkamaisia
nytkähdyksiä, kilohinnaltaan
edullisen lihasi hikoilua
ainoaa todellista elämää tässä
liikkumattomuudessa.


KESKIKAPPALE: Leif Färding


Färding on selkeästi Björlingin ja Parlandin perillinen, hienohenkinen:




ääniksi sinä näitä sanoit ja sinun silmissäsi
ne näyttivät ylen turhilta
ja kaikki minkä olin eläissäni nähnyt, hetken ilon
laulun,
sinä sait merkityksettömäksi.

Tunnisteet: runo

 1:33 ap. 0 comments

  VARAS, maailmassa ei ole pahempaa konnaa kuin varas. Joku toinen ottaa kyllä maksamatta mutta varas riistää työtä, hikeä, joka on työn takia valutettu, varastaa sinun kallista aikaasi! Hyi! Ei tee mieli puhuakkaan, vihaksi pistää.

Siksi kohtele raivon vallassa toimiva tyttöystävää, joka heittää DVD-laitteistosi pirstaleiksi, kuin varasta; kohtele kännistä vierailijaa, joka oksentaa sohvallesi tai joka kaataa ja rikkoo lamppusi, kuin varasta; ja: kohtele avionrikkojaa tai lupauksenrikkojaa kuin varasta. Luottamuksenarvoisuus on hikistä työtä.
Tämä onkin siis varkaan uusi määritelmä. Varas on joku, joka unohtaa itsensä.-> Autolykos

Tunnisteet: ensykandi, proosa

 2:13 ap. 0 comments

  LIHANSYÖNTI "Kukaan alle 60 vuotias sotamies tuskin voi kehua olevansa vegaani.
Näkisitte miten sellaiset syövät omaa lihaansa yön hiljaisuudessa
telttansa perukoilla. " Ksenofon

Eli normaali henkilö syö ja tarvitsee lihaa, mutta
saavuttaessaan tietyn filosofisen kytpsyyden huomaa
pärjävänsä ilmankin.
"Tämä tapahtuu noin 70 vuoden ikäisillä, nuorillamiehillä."
Ksenofon

"Nooalla oli elinvuosia 850, joista 780 ilman lihaa." Nonnos

Tunnisteet: ensykandi, lihansyönti ja kasvissyönti

 2:11 ap. 0 comments