27.10.2004

OIKEUDENKÄYNTI NAISTA VASTAAN

Sen selvittämiseksi onko naisella sielua on tullut siihen pisteeseen että syytetty syyttää syyttäjää huorittelusta.

Syyttäjä: Jos käyttäytyy kuin huora, sellaista nimitetään yksiseliteisesti huoraksi.

Syytetty: Neit minua kuin huoraa. En ole huora, en ota palveluksistani maksua.

Syyttäjä: Jos palvelusi taso saadaan maksulla paranemaan, suosittelisin. Mutta epäilen paraneeko se.

Syytetty: Minä katson, etttä maksua parempi asia on ottaa huoritteluista nokkiin ja lopettaa antamasta teikäläisille.

Syyttäjä: Minä katson tuon rangaistavaiksi teoksi. Parempi ottaa kunnon maksu vakuudeksi kuin olla antamatta kokonaan. anatamttomuus rumentaa naisen, ja pakotta miehen oikeutettuun ja kannustettavaan väkivaltaan.

Syytetty: Minä otan suojelijan. Parittajaa tarvitsetkin pihtaaja.

Syytetty: Sinä totisesti et rakasta naista. Nainen joka rakastuu sinuun joutuu helvettiin.

Syyttäjä: Ai. Minä kun luulin että nainen on aina helvetissä. Miehen on oltava kylmä, kova ja julma naista kohtaan, muuten hänkin joutuu helvettiin. Ystävät ovat rakkautta varten, kalaretket lappiin. Se on platonista. En tiedä miksi on näin, mutta epäilen tätä maailmaa helvetiksi.

RUUSMISMIHANKE

Miettiikö sooloa soittava John Coltrane miltä hänen soittonsa kuulostaa ulkopuolisen mielestä. Luulen, ettei kukaan oikea muusikko mieti sellaista. ei sellaista voi miettiä. Voi enintään tietää miltä soitto kuulostaa omasta mielestä jos sitäkään. Edes siitä oikea muusikko ei ole kiinnostunut. Äänet, asiat, kuulostavat hyviltä sen mukaan minkä verran ne vapauttavat tunnneliikettä. Tunneliike haluaa tapahtua kaikkiin suuntiin ja kaoottisesti, hajota. Musiikki on motivaatiorakenne jonka tehtävä on sitoa hajoavaa tunneliikettä, luoda siihen jatkuvuus.

Entä rakateleva ihminen, pohtiiko hän miltä rakastelu tuntuu vastapuolessa. Mieletön ajatus: ei tietenkään. Rakastaja toimii vaistomaisesti niin että mahdollisimman paljon tunneliikettä voi vapautua. Koska samalla hänen oma tunneliikkeensä vapautuu, hän toimii tunteensa liikuttamana, ja vastavuoroisen tunteen vahvistamana.

Ihmisen täytyy huolehtia ulkonäöstään, terveydestään ja muusta siinämäärin, että noiden asioiden huonotila ei tule muiden asioiden rajoitukseksi.

Entä veristen sisällisötien raiskaaja ja pornotähti, miettivätkö he jokapäiväisessä aherruksessaan kameraa joka heidän toimiaan kuvaa. Eivät pätkääkään. Demoninen tunneliike, häveliäisyydenpuute ja julmuus on tehnyt heisä mediumin itselleen.

ONNI TÄÄLLÄ VAIHTELEE

Koska nainen kykenee arvostamaan miestä ainoastaan tämän objektiivisten ominaisuuksien perusteella, kuten eläin ihmistä, koira isäntää, elin ruumista, - naiselle mies on pelkkä objekti- sellaiset käsitteet kuin onnellisuus* eivät voi olla muuta kuin paikallisia tilastollisia käsitteitä. Onnellisuus ei missään tapauksessa ole subjektiivista.

Onnellisia ovat valtiot ja maanosata, eivät yksittäiset ihmiset.**

Kannattaa muuten ehkä huomata että läntisissä kulttuureissa joissa miesten hiusten pöyhötys ja solarium ovat muotia, juuri koneet (miehet) pyrkivät muokkaamaan itseään varaosaa (eli naista) varten. Seurauksena on miesten keskinäinen epäsolidaarisuus. Miesten piireistä tulee mieleen entisajan kateelliset ja keskenään riitelevät koulutytöt.

*Tässä oletetaan että onellisuuden määritelmä on täydellisyys, ja että mies ei voi olla elimellisesti täydellinen ilman irtileikatua elintään, jonkinlaista tuntoaistia, joka on nainen. Nainen sitä vastoin on aina jo itsessään täydellinen elin. Miehelle sopiva tai epäsopiva. Siksi onnellisuuden käsite ei liity naisen kokemusmaailmaan. Naista itsessään ei ylipäätään voi tyydyttä seksuaalisesti tai aineellisesti. Nainen tulee onnelliseksi vain liittyessään, harmonisoituessaan sopivaan mieheen ja mitä vähemmän naisella (varaosalla) on tässä asiassa sananvaltaa (koneen toimintaan ja insinöörityöhön) sen täydellisempi liitto.


**HUOMATKAA muuten miten hulluina näitäkin väitteitä pidätte. Miten kajahtaneena pidätte näiden lauseiden puhujaa. Siitä huolimatta yllä mainittu on vain eräs variaatio kaikkien tuntemaa vanhatestamentillista sanomaa. Emmehän me kuitenkaan pääse rimpuilemaan mihinkään siitä että tässäkin merkinnässä on sanottu vain mahdollisimman täydellinen totuus. Valheenrakkaus ja mielipiteet eivät tunnetusti tutkituissa ja tieteellisissä konteksteissa auta.

26.10.2004

YMPÄRILEIKKAUS

-
“Itse paholainen on kukaties – nahkaa!” Nietzsche

Normaalisti peniksen nahka muodostuu kiinteäksi osaksi muotoaan vaihtelevaa sukuelintä. Ympärileikkaus on kivullias toimenpide jossa poikalapselta leikataan penistä ympäröivän nahkapaljekkeen liikkuva osa pois.

Pojan muisti on pitkä mutta nahkan muisti lyhyt. Niin kuin kana kaipaa irtihakattua päätään, niin poikakin kaipaa esinahkaansa. Nahka sen sijaan oppii nopeammin tulemaan toimeen omillaan.

Masturboinnin hankaloituminen on yksi syy ympärileikkauksen suosioon. Hanskaanhakkaus on ohjannut monta autopilotilla ajavaa maailmanympärysmatkalaista, yksinpurjehdusalusta tuntemattoman mantereen aallonmurtajiin. Ympärileikkauksen sanotaan vähentävän seksuaalista nautintoa ellei omaa mieltymystä kipuihin; ja lisäävän kiinnostusta laivan ohjaamiseen.

-> PLIMSOLLIN MERKKI: Hajallis merillä


PROSTITUUTIOKESKUSTELUA

-

Anna Kontula: Ei maailmanlaajuista seksikauppaa hillitä taistelulla seksin ostajia vastaan, vaan taistelulla parempien elinolojen puolesta.


SL: Just joo. HElsingissä toimiva prostituoitu ostaa kaupunkiasunnon vuoden tienisteillään. Tiedän tyttöjä jotka ajelevat urheiluautoilla ja lentävät tapailemaan rakastajiaan ympäri maailmaa. Eivätkä he ole tosiaan parhaiten tienaavia. Prostituutio on paras bisnes mitä Helsingissä voi tehdä. Nämä todellisen bisnesnaiset nauttivat, ainakin sen mitä minä olen huomannut orkuista päätellen, vaivattomasta ja mukavasta työstään.


Anna Kontula: Mitä sitten on tehtävä? On puhuttava tuloeroista ja köyhyydestä. Ne eivät poistu sillä, että suomalaiset lakkaavat ostamasta seksipalveluja.


SL: Eivät tosiaan. Rahat menee baareihin tai asuntolainaan jos ei niitä käytä järkevämmin, eli huoriin. Perus huora tienaa muutamassa illassa sen mitä minä kuukaudessa. Tuloeroja ei todellakaan voi poistaa.

Anna Kontula: Suomessa prostituoitujen suurin uhka eivät kuitenkaan ole asiakkaat, vaan tulisieluiset naisasianaiset, jotka ajavat määrätietoisesti prostituutioasiakkuuden kriminalisointia.

SL: Ymmärrän. Olisin minäkin naisena kateellinen: kaikki alfaurokset, näyttelijöistä poliitikkoihin tulevat luokse ja vielä maksavat siitä. Kadehtijat pitäisi vangita kaikki ja laittaa hoitoon. Ja toisaalta miten nuori, komea hyvin toimeentuleva kiltti runoilija hankkii seksuaalisia kokemuksia ellei huorilta?
Voin sanoa että Helsingin kaltaisen persereijän baareissa saa viettää vuosia ja tuhlatra omaisuuksia ilman tulosta, jos hyvää persettä pitäisi sieltä metsästää. Perse ei liiku täällä. Feministit eivät anna, jos heillä ylipäätään on mitä antaa.

Anna Kontula: Parittajien rikolliseen väkivaltaan kietoutunut prostituutio on tuomittavaa. Hjelt-Putilinin mukaan Suomen prostituutiosta 90 prosenttia on järjestäytyneen rikollisuuden käsissä.
En tiedä, mistä luku on peräisin.

SL: Olen tuntenut monia prostituoituaja enkä ole ikinä kuullut parittajista. On tiettyjä naisia jotka hommaavat toisille asuntoja ja muuta, mutta mitään rikollisliigoja en ole kyllä ikinä nähnyt. Ehkä olen valinnut kohteeni sopivasti.

AK: Hjelt-Putilinin sanoin on tärkeää, ettei kenenkään tarvitsisi myydä seksiä tullakseen taloudellisesti ja aineellisesti toimeen.

SL: Sori. Mistään ei voi saada niin paljon rahaa kuin prostituoidut kuluttavat turkkeihin ja muuhun naisten krääsään. He kuluttavat enemmän kuin keskiverto suomalaistyttö. Olin kerran huoran syntymäpäivillä: parikymmentä henkeä joi tyttöseni laskuun ravintolassa koko illan. Huoralle ei pikkuraha tunnu missään. He elentelevät ympärimailmaa jatkuvasti kuin professorit.

Näillä hinnoilla persettä ei ainakaan tarvitse myydä kovin paljoa tullakseen taloudellisesti ja aineellisesti hyvin hyvin toimeen. Hintojen kohtuuttomuus, johtuu kysynnän kohtuuttomuudesta suhteessa tarjonnan niukkuuteen. Helsingin yöstä ei kunnollinen, normaali, henkisesti terve mies saa kohtuullista, jotenkin pantavaa naista usein edes rahalla.

AK: Ennen kaikkea toivoisin kuitenkin, että prostituutiokeskustelun kohteilta eli prostituoiduilta itseltään kysyttäisiin, miten he haluavat elämäänsä parantaa.

SL: Ei tarvitse kysyä. Ensin he haluavat rahaa ja sitten enemmän rahaa. Kaikkein yksinkertaisinta on ottaa käteen jonkun kaupallisen alan oppikirjat ja lukea ne kannesta kanteen. Prostituoidut ovat bisneksen ja härskin valehtelun neroja. He olisivat loistavia liikkeenjohtajia elleivät olisi niin äärimmäisen laiskoja ja nautinnonhaluisia: he tahtovat päästä kaikesta paljon helpommalla kuin Jorma Ollila, mutta heidän logiikkansa on puhtaampi. Ammattilaiset myyvät ykkösluokan tavaraa ja käyttävät tunteita minkä vain pystyvät kaiken laisten onnettomien miesten puhdistamiseen. On ihan totta että viattoman hetken lumoa ja onnea etsivän miehen riistosta tässäkin bisneksessä, niin kuin kaikessa, on kysymys.

SAmi Uotila: Näin ehkä suomessa, mutta... naisten ja tyttöjen asema on entisestään heikentynyt Itä-Euroopan entisissä sosialistimaissa, paljastaa Unicefin tuore raportti. Balkanilla yhä useampi naisopiskelija joutuu turvautumaan prostituutioon tullakseen toimeen.

SL: Koettakaa nyt ymmärtää, ettei italialainen huippumuoti, huvijahdit ja luksuskämpät ole itäeuroopassa tai balkanilla paljonkaan sen halvempia kuin täällä. Nuori nainen tarvitsee rahaa, rahaa,rahaa,rahaa,rahaa,rahaa ja rahaa. Katsokaa naista hölmöt. Ei se kaunotar siinä riudu nälkäkuoleman partaalli likaisissa vaatteissaan. Sillä on päällä kymmenien tuhansien eurojen vaatteet. Luksusulomat myös maksavat ja lennot. Yrittäkää jo tajuta: prostituutio ei ole mitään toimeentulorajalla killumista vaan ökyilyä ja kovaa bisnestä niin kuin porno ja teknologia. Jokainen nuori kaunis ihminen tahtoo vain rahaa,rahaa,rahaa,rahaa,rahaa ja rahaa. Koettakaa hömöt katsoa sitä ihmistä vähän tarkemmin!

Keskiverto prostituoidut eivät ole sen parempia ihmisiä kuin aivan tavalliset suomalaistytöt! Älkää aina pitäkö prostituoituja niin kiltteinä ja pyhimysmäisinä. Niiden tyttöjen elämä on sellaista yhtäjaksoista kovapano-orgiaa, että jos joku feministilässyttäjä näkisi sitä minuutinkin siinä ei enää mikään ryhmäterapia voisi pelastaa psykoosilta. Ne tytöt nussivat miten tahansa, kuinka montaa tahansa yhtä aikaa, täysin tauotta, ja niillä valuu onnen kyyneleet silmistä. Kaikki palvelut ovat rahakysymyksiä ja bisnesmiehillä ja prätjkäjengityypeillä riittää rahaa. Tavallisia on monipäiväiset rentoutumissessiot esimerkiksi kokonaisen prätkäjengin kanssa. Vankilassa ne tytöt osaavat myös pitää hauskaa. Olennaista on korostaa että ilotytöllä on 24 tuntia vuorokaudessa äärettömän hauskaa.

Avaimet siihen mielihyvän lukkoon löytyvät mitä syvimmmästä ja pimeimmästä ihmismielen pohjamudasta. Näiden naisten unelmissa leijuu pimeän afrikan sotilasjunttavaltioiden ja Polpotin kuolemankaartien legioonalaishenki. Vankiloiden ja kuritushuoneiden punttisaleilta nämä naiset löytävät romanttista ilapäiväkahviseuraa. joukjko suuria kroatialaisia vuoristossa ryösteleviä vapaapainoijoita tai laivallinen merirosvoja on heille mitä tervetullein aj ilahduttavin ilmestys- kuin kauriille joukko leijonia, joiden rauhasista erittyy hermoston laumauttavaa euforiaa.

Ilotyttö on länsimaisen elämänmuoron arkkityyppinen ikoni.

FEDERICO FELLININ

Mietin juuri Timon kanssa miksi Fellini on niin tunnettu ohjaajanimi. Elokuviensa perusteelle meidän ei pitäisi edes tietää kuka Fellini on. Fellini ei ainakaan ole merkittävä elokuvaohjaaja. Mutta merkittävien, sellaisien jotka ohjavat elokuvia joita me jakamme katsoa läpi, laskemiseen me emme tarvitse kaikkia sormia.

Edes kohtalaisia elokuvia on tehty maailmassa aivan muutama. Tarkoitan sellaisia, joita katsoo esimerkiksi mieluummin kuin on katsomatta, tai joita edes hetkellisesti katsoisi mieluummin kuin lukisi keskinkertaisia blogeja. Fellinin 8 1/2 en ole milloinkaan jaksanut istua loppuun. Naisten kaupungin saattaa kestää jos on erikoisen hyvällä tuulella. Amarcord, nojaa. La Staradaa ehkä sietää, vaikken tiedäkään mitä se lisää Viscontiin.

Fellinin ongelma, Timon mukaan, on ehkä se että hänen elokuvistaa syntyy "elämän mielenkiintoisuutta vakuutteleva" vaikutelma. Kaikki populaarinen pehmopornohan juuri nojaa tuohon elämän mielenkiintoisuuden vakaumukseen. Innostuva idiootti pitää mielenkiintoisena kaikkea, hän saattaa puhua puolituntia nörttikaverilleen lautapelistä tai jostain kuulemastaanuudesta bändistä kiinalaisen lounasravintolan pöydässä. Hänen reseptorinsa herkistyvät minkä tahansa ulkoisen ärsykkeen vaikutuksesta juuri siksi ettei sisäisiä ärsykkeitä ole lainkaan. Jo pelkkä värivalokuva jostain fraktaalikuviosta saa hänet kiemurtelemaan kauneuselämyksen ekstaasissa. Jotain tällaista on myös Fellinin vaikutus elokuviensa ystävään.

Toisaalta sain ystävältäni kuulla, että Fellinistä on tehty dokumentti ja siinä ohjaaja oli kuuleman mukaan sanonut joitain järkeviä ja ymmärrettäviä lausuntoja. Voin uskoa, monet ovat yllättävän taitavia oppimaan kirjoista joita lukevat. Tämä on meidän täysin oppimattomienkin hyvä pitää mielessä.

SUOMALAINEN NAINEN

Anteeksi, saisinko jatkaa analyysiäni suomalaisen naisen ja venäläisen miehen (tarkoitan nyt keskimääräistä kasarmien pallopäistä homo sovjeticusta enkä mitään raskasotsaista siperialaisen vankileirin toisinajattelijaa tai hengiltä potkittua ja kidutettu runoilijaa) rasistisfasistisesta vaaliheimolaisuudesta?

Jos suomalainen nainen (venäläinen mies) on vailla miestä (naista), se ei johdu siitä että hän säästelisi itseään jollekin ihannepuolisolle vaan yksinkertaisesti siitä että hänen ulkonäössään on jotakin pahasti vialla tai sielussaan vielä pahemmin. He eivät valita sitä että maailma on tyhjä oikeista ihmisistä vaan sitä ettei kukaan moukkakaan heitä huoli. Sillä hylkäysperusteena susirumuus, karkeus tai ahneudensekainen tyhmyys ovat ymmärrettviä. Kukaan moukkakaan, avohoitopotilaskaan ei halua ikinä edes nähdä sellaista olentoa, saati koskea pitkällä tikullakaan.

Jos suomalainen mies (minun ystäväpiirini miehet, kaikki tuntemani, tai venäläinen nainen) on vailla naista (miestä), se ei johdu siitä että hän ei saisi ketään, vaan siitä ettei hän halua tulla hyväksikäytetyksi ja objektivoiduksi typerysten taholta. Koska koko maailma näyttää heidän näkökulmastaa tyhmyyden ja saastaisuuden syyssijalta he mieluummin pidättyvät parisuhteista, kuin antavat idioottien käyttää kauneuttaan ja hyvyyttää hylkäysperusteena. He eivät valita seitä ettei kukaan heitä huoli, vaan sitä että koko maailma on tyhjä oikeista ihmisistä.



Suomessa kaivataankin eniten, ei sovinismia, vaan todellista miesasialiikehdintää, miesten vähimmäisoikeuksia puollustavaa junttaa. Suomalaisen miehen täydellinen alennustila ei johdu niinkään naisten julkifasismista van miesten itsetietoisuuden puutteesta. Aristofaneen Lysistrateesta voimme lukea miten suomalaisen miehen pitää toimia: täsmällen samoin kuin kreikkalainen naisen. Mennä lakkoon: laittaa koko suomalainen nainen boikottiin. Jaa ettei auta, jaa että menee vieraalle? Menköön, ei sillä väliä. Haetaan uudet vaimot idästä. Annetaan suomalaisen naisen mennä muitten harmiksi ja ikäväksi.

Loppuun vielä viisaita sanoja markiisi de Sadelta:

"Älköön nyt sanottako, että minä puhun itseäni vastaan ja että vahvistettuani edellä että meillä ei ole mitään oikeutta sitoa naista meihin minä tuhoan nämä periaatteet sanomalla nyt että meillä on oikeus pakottaa hänet. Toistan että tässä on kysymys vain nautinnosta, ei omaisuudesta. Minulla ei ole mitään omistusoikeutta suihkulähteeseen, jonka kohtaan tielläni, mutta minulla on tietyt oikeudet nauttia siitä. Minulla on oikeus nauttia läpikuultavasta vedestä, jonka se tarjoaa janolleni. Minulla ei myöskään ole mitään todellista oikeutta sen tai sen naisen omistamiseen, mutta kiistämättömät oikeudet nauttia hänestä. Niiden nojalla voin pakottaa hänet tuohon nautintoon, jos hän syystä tai toisesta kieltäytyy."


RUNOILIJA JOKA EI OSANNUT KIRJOITTAA RAKKAUDESTA

otettiin puhutteluun. Jos et opi kirjoittamaaan rakkaudesta amputoimme sinulta käden. Runoilija ei oppinut ja käsi amputoitiin. Kirjoittaminen muuttui vaivaalloiseksi. Runoilijalle tuli ikävä kättä. Kädelläkin oli ikävä runoilijaa, eikä se osannut tehdä muuta kuin odottaa että se ommeltaisiin takaisin.

RUnoilija jatjoi työskentelyään. Kohta hän kykeni yksikätisesti kirjoittamaan yhtä hyvin kuin ennenkin. Silloin tulivat suojelijat ja sanoivat: jos et opi kirjoittamaaan rakkaudesta amputoimme sinulta toisenkin käden. Runoilija ei oppinut ja käsi amputoitiin. Nyt kirjoittaminen muuttui todella vaivaalloiseksi. Runoilijalle tuli ikävä kättään. Kädelläkin oli ikävä runoilijaa, eikä se osannut tehdä muuta kuin odottaa että se ommeltaisiin.

Runoilija opetteli kirjoittamaan pitämällä kynää suussaan. Kädet neuvottelivat keskenään. Vaikka runoilijan muisti on pitkä, käden muisti on lyhyt. Niin nopeasti kuin haava kuivui ja arpeutui, keksivät terveet kädet miten voisivat jatkaa elämää ilman runoilijaa. Kumpikin opetteli kävelemään sormiensa varassa. Seuraavana vuonna niille myönnettiin äänioikeus, ja syntyi erikoin käsiasialiike ajamaan käsien tasa-arvoasiaa. Koska jokaista äänestävää runoilijaa kohtaan oli kaksi äänestävää kättä, ne saivat aina vaalivoiton läpiajamassaan demokratiassa. Kohta kädet kirjoittivat kuin runoilijat ainakin, mutta nyt vain ilman päätä ja häntää. Niillä ei ollut aavistusta siitä mitä olisi pitänyt kirjoittaa. Sitä ne eivät tietenkään olisi halunneet paljastaa, mutta päättivät kuitenkin kauttarantain kysellä runoilijalta neuvoa.

Runoilija huomasi että saattoi lausua ja palkata itselleen kädet puhtaaksikirjoittamaan. Työ sujui melkein paremmin kuin ennen. Runoilija ryhtyi lausumaan teoksia entiseen malliin.

Silloin tulivat suojelijat ja sanoivat: jos et opi kirjoittamaan rakkaudesta amputoimme kielesi. Runoilija ei oppinut ja kieli amputoitiin. Työ tuli mahdottomaksi. Lähes sietämätön ikävä valtasi runoilijan; nyt hän muisti kädetkin ja alkoi kaivata niitä paikoilleen. Kielelläkin oli ikävä runoilijaa, eikä se osannut tehdä mitään muuta kuin odottaa, että se ommeltaisiin takaisin.

Mutta niin ei kuitenkaan riittävän nopeasti käynyt. Vaikka runoilijan muisti on pitkä, on kielen muisti lyhyt. Haava kuivui ja arpeutui, ja sitä myötä kieli unohti runoilijan. Kädet eivät enää aikoihin olleen ikävöineet runoilijaa. Ne olivat perustaneet oman käsien valtion. Ne olivat täysin emansipeerattuja ja itsenäisesti ajattelevia toimijoita. Niiden päivcät kului hyödyksiolemisen organisoimisessa, sillä mitä muuta käsiltä voisi odottaa. Ne ryhtyivätkin opettamaan kielellekin selviytymistä.

Itsenäiset ja aikuiset kädet opettivat kielelle kuinka on tultava toimeen omillaan kovassa ja kylmässä maailmassa. On kouluttauduttava, opeteltava ammatti ja ansaittava omaa rahaa: elimet ja jäsenet eivät saa elää ruumiin siivellä. Varsinkaan nyt kun runoilija ei enää edes kykene lausumaan. Kädet alkoivat halveksia ja pilkatakin runoilijaa. Mieluumin ne tekivät orjatyötä nörtille kuin palkkatyötä runoilijalle. Myös kieli yhtyi, sen enempää ajattelematta, pilkkaajien kuoroon.

Runoilija alkoi itkeä, ja hänestö tuntui että hän vähitellen alkoholisoitui. Hän oli oman käsityksensä mukaan menettänyt jotakin korvaamatonta. Mitä se oli, sitä hän ei tiennyt koska ei ollut milloinkaan tullut ajatelleksi että niin voisi käydä. Hänhän oli ajatellut vain kunniaa ja suuruttaa ja sankaritekoja. Mitä enemmän hän pohti omaa rampuuttaa ja kokemaansa menetystä, sen enemmän tuntui kuin se olisi ollut hänen kaikkensa, hänen rakkautensa. Mieleen alkoi tulvehtia säkeitä rakkaudesta.

Mutta nyt oli auttamattomasti liian myöhä runoilla rakkaudesta. Kädet ja kieli olivat jo ammattilitossa ja päättivät pistää rahoiksi. He myivät runoilijan Huuto piste netissä eniten tarjoavalle. Sinne tulikin eräs nörtti ja huusi runoilijan firmaansa vaatenaulakoksi.

Sen pituinen se.

SUOMALAINEN NAINEN

Jos te ette saa minua tuhottua, jos minä joskus vielä uhmaan teidän kaikkia todennököisyys kalkyyleitäne ja saan voimaa, jos ihme tapahtuu ja minä joskus vielä nousen ylös tästä helvetistä, tästä kidutuksesta ja depressiivisestä lahjojen ja kykyjen tuhlauksesta tekemään teidän pilkkanuruanne vastaan oikeita teoksia, jos minä joskus saan aikaan yhdenkin runon, tulen omistamaan sen suomalaiselle miehelle, ainoalle sydämelliselle ja jalolle miehelle, jonka minä tunnen, sorretulle herkälle ja hyvälle miehelle, ainoalle joka minua on koskaan tukenut. Ja kohtalotoverille, venäläiselle naiselle on tuotantoni omistettu, jokainen lause täälläkin.

Jos minä joskus vielä nousen tuhosta, jos te ette vääryydellä saa minun voimiani ja tahtoani nujerrettua, jos teidän pillkkanaurunne ja selkääni säyttämänne traakat eivät minua saa lankeamaan kuraojaan yhdessä rottien ja juoppojen kanssa, minä tulen ikuisesti muistamaan suomalaisen naisen hävyttömyyden ja ilkeyden, totaalisen pahuuden, täydellisen kauneuden tuhon.

Suomalainen nainen on henkisen klauneuden pahin vihollinen maailmassa. Riviäkään, ei vetoakaan, ole syntynyt kauneutta sen kamalan muusan innoittamana maailmaan. Kyllä on hirveä holocaustin muusa.

Ja muista tämä suomalainen nainen: jos sinä vielä kerrankin loukkaat, edes tietämättäsi, tyhmyyttäsi minun jaloja puhtaita tunteitani, minä vetelen sinua armotta ja varoittamatta ympäri korvien niin että pääsi on mustana.

25.10.2004

KAIJA SAARIAHON MUSIIKKI

Ei ole milloinkaan jättänyt minua kylmäksi: joudun raivon valtaan jos vain kuulenkin sitä.

Ennen kuin säveltää tällaista B-luokan Oliver Messiaenin välityötasoista kylmäpersemodernismia olisi ehkä hyvä tunnustaa että ihmiskunta saattaa olla lopullisesti menettämässä klassisen musiikin. Uusia säveltäjiä ei synny. Meitä on tullut uusia kiinalaisia, meillä ei ole minkään valtakunnan musiikkia.

Näissä henkisissä olosuhteissa ei sellaiset herkät kasvit kuin vaikkapa säveltäjät ollenkaan menesty. Siksi meillä onkin säveltäjiä joille säveltäminen ei ole toimistotyötä kummempaa. He eivät jää inspiraatiota odottamaan, vaan kirjoittavat sävellystään samalla kun katselevat MTV:ltä musiikkivideoita tai pornoa netistä.

Saariahon teosta Cino Reflets sopraanoille, baritonille, kuorolle ja orkesterille kuuntelee kuin amerikkalainen: tietäää että se on jotain hienoa, jotain kaukaista, jotain mitä meille tuntemattomat viisaat kutsuvat kulttuuriksi, mutta siihen ymmärrys loppuu.

Amerikkalainen ei milloinkaan voi ymmärtää mitää siitä mikä on kulttuurista sisältöä. He ymmärtävät kaiken omalla tavallaan, enemmän tai vähemmän väärin, ja saavat siitä jonkinlaista "amerikklaismaista" perverssiä hupia. Tämä Saariahon musiikki on omistettu heille.

Saariahon musiikki, sikäli kun on samanlaista kuin kaikki akateeminen tutkimus ja säveltaide, puhuu vähiten itse tekijästään. Saariahon musiikissa puhuu joku toinen, mutta ei Kaija Saariaho. Auktori on suuri toinen, rajoite, laki, kulttuurin toinen, nihilismin varjo, ameriikan suuri toinen. Joku muu, hyväksyvä ja apurahojamyöntävä taho, joka tietää mistä amerikkalaiset tykkää, mutta ei Kaija Saariaho itse, koska mistä ihmeestä hän voisi tietää mistä joku jota hän ei tunne voisi pitäää jos avautuisi joskus jollekin uudelle.

Teoksesta Nymphea Reflection haiskahtaa "on itsessään hienoa olla säveltäjä"-mentaliteetti. Nämä tällaiset "on itsessään hienoa kuulostaa Luigi Nonolta" henkiset säveltäjät vaan sattuvat paha kyllä kuulostamaan aika paljon B-luokan Luigi Nonolta. Heidän imitaationsa ei ole amatöörin onnetonta, kömpelöä, uuttaluovaa imitaatiota, vaan ammattilaisen hengetöntä mutta analyyttistä mallintamista.

Teoksessa Olta Mar 1999 sentään esikuvat on valittu sympaattisemmin Xenakiksen, Scelsin ja Brancusin arkaismeista.

Orkesteri on raskas, ukosmattoman monimuotoinen instrumentti. On tietysti kohtuutonta vaatia että pienen säveltäjän täytyisi kyetä luomaan persoonallinen sävelkielensä alusta loppuu. Ratkaista kaikki musiikilliset tasot omalla persoonallisella tavallaan ja ottaa mahdollisimman vähän ratkaisuja annettuna. "on sinänsä hienoa että on kulttuuria"-säveltäjä ei milloinkaan aseta tavoitteitaan niin korkealle, ja se heitä estääkin masentumasta ja menettämästä toimintakykyään herkkyydelle, joka kuitenkin on se säveltäjän amattitaito viimekädessä, vihamielisessä maailmassa. Heidän kontributionsa taiteelle ja varsinaiselle hengenelämälle on kuitenkin mitä olemattomin. Ehkä he eivät koskaan itse sitä käsitä, en tiedä.

Saariahoon munatonta musiikkia kuunnellessaan tulee miettineeksi että naisen täytyy olla joku pilan päiten tänne lähetetty kosminen demoni, "Some kind of Monster" niin kuin Metallica asian ilmaisee.

2.

Aivan toisenlaista, eli musiikkia, josta ei munaa puutu on Ondinen uudella Magnus Lindberg levyllä. Lindberg, jonka musiikista en koskaan ole pitänyt, sen yksipuolisesti jännitteisen tunnelman takia, soittaa itse pianokonserttonsa (1990-94). Lopputulos on yllättävän onnistunut. Lindberg osoittautuu hämmästyttävän ytimekkääksi pianistiksi. Persoonallisuus on yhtä kuin soiton joikaisen tason täyttäminen ajatuksella. Lindberg soittaa vain ajatuksen, ja täytyy sanoa, että melko paljon sitä on tässä äärifallisessa ilmaisussa. Lindberg on äärimmäisyyksien mies ja siinä mielessä ihan sympaattinen satyyri. Tunnelman yksipuolisuus on kyllä valtava taiteellinen heikkous. Toisin kuin Saariaholla Lindbergin taiteen intentio ja "sanoma" on jopa liiankin selvä. Kun Saariaholla kaikki taiteellinen hämäryys on tuollaista naisellista "unenomaisuutta". Lindbergin ilmaisu on lähes nihilistisesti vailla mitään transsendessipyrkimyksiä. Lopputulos on kutakuinkin sellainen, että kummatkin jäävät aika hengettömiksi, mutta aivan päinvastaisella tavalla.

RUUMISMI

Tommi mietti tänään onko uskonto ruumismia. Jos ajatellaan Kristus henkilöksi joka nousi ristille salamavlojen välkkeessä ja tv-kameroiden edessä, ikään kuin lunastamaan jotakin, että muut voisivat diggailla, tietysti kristinusko silloin on ruumismia. Toiseksi jos Kristuksesta piirretään kuvia joiden pohjalta sitten jenkkihipit voivat sonnustaa itsensä herätysjuhlakuntoon, epäilemättä ollaan kiinni mitä sairaannuttavimmassa ruumismissa.

Koko Kristusmyytissä on jotakin epäpuhdasta, sillä se tuntuu edellyttävän ruumismia. Jos Kristus olisi kokenut kohtalonsa, toisenlaisissa, vähääkään realistisemmalta vaikuttavissa barbarisissa olosuhteissa, ei kukaan olisi pitänyt kirjaa hänen kärsimyksistään, ja niin ollen koko myytti olisi jäänyt sepittämättä.

Myös kirkollinen taide on epäilyttävää kuvittaessaan lihaihmistä, ikään kuin se ei olisi aivan läpinäkyvästi politiikkaa ja tosiasioiden vääristelyä.

NAISTEN OIKEUDET

Kunnallisvaaleissa miesehdokkaat ovat vähentäneet, eli naisehdokkaat ovat kasvattaneet, läpimenoaan tasaisesti aina 1950-luvulta alkaen.

Eino Kaila toteaa tarkkasilmäisesti että rappeutuneessa valtiossa soi sentimentaalinen musiikki ja nainen on oudolla tavalla mystifioitu vahva ja valtaapitävä fetissi.

Nykysuomessa (-maailmassa?) pitävät amazonit valtaa ja miehet näyttävät kaljupäisiltä rekkamieslesboilta, niin kuin uudessa kaupunkimainoksessa "Miten minusta tuli minä?"

Miten sinusta sitten tuli sinä? Aluksi miehenä oleminen on vaikeaa ja naisenaoleminen helppoa. Mies on kuin tahdonluja luotisuora joka ei horju vaikka nainen rimpuilee siinä ympärillä sinne tänne. Nainen on reaktiivinen olento, pelkkävalinta kytkin joka luokittelee, arvostelee, valitsee sisään ja ulos olevaa, muttei luo itse mitään. Lahoaminen alkaa miehen päässä. Mies antaa periksi naiselle, joka rimpuilee yhä enemmän jolloin mies joutuu antamaan lisää siimaa. Lopulta tullaan nykytilanteeseen, jossa on mahdotonta olla mies ja vaikeaa olla nainen. Kaikki naisen oikkuihin perustuvat villitykset, rikolliset salatut motiivit ja esinemaailmaan kohdostuvat himot, pitää ottaa huomioon kuin luonnonlait. Se on prosessi jota ei ohjaa mikään.

Tällaisessa valtiossa mies on naiselle pelkkä objekti. Mies puolestaan ei milloinkaan voi objektivoida naista.

Amazonit makaavat samanaikaisesti tai eriaikaisesti useita miehiä. Miesten on turha kritisoida tilaansa mikäli mielivät olla joutumatta vaihtoon, jonkin samanarvoisen objketin tullessa tilalle hoitamaan homman.

Naisen asema muistuttaa venäläisen miehen asemaa, joka ei milloinkaan mene sänkyyn vain yhden kaunottaren kanssa kerrallaan, vaan mieluummin, pelkästään ajankäytöllisistä syistä varaa kaksi tai kolmekin rakastajarta samaan aikaan. Nainen joka suostuu tällaiseen käytettävyyteen, on henkisesti kutakuinkin samassa tilassa kuin suomalainen mies.

SAUVAKÄVELIJÄN KUOLEMA

Matkalla lounasravintolaan kohtasin Mac Donald'sin kulmalla, mainoksen alla jossa tavaratalo Forum mainostaa lähimmäisen rakkautta alastomalla naisella, maahan tuupertuneen vanhemman mieshenkilön. Silmistä näin katseen: auttakaa, auttakaa, en ole vielä läheskään riittävästi tuhlannut luonnonvaroja, en riittävästi kuluttanut, en riittävästi halveksinut ihmiselämää, auttaakaa!

Mies näytti siinä maassa, kävelysauvat sikinsokin lentäneenä, hampurilaisenkuolaa rinnuksilla, niin keskiluokkaiselta että oli kai mennyt keskeltä läpi.

Kiihdytin askeliani. En voinut olla hymyssäsuin ajattelematta: loppu se tulee kulutusläskillekin. Luonto on oikeudenmukainen. Siinä makaa kulutuskapitalismin huora, nurinkäännetty peräsuoli, hyönteissilmät killissä, kieli sinisenä. Mikään ei ole rumempi ja helveksittavampi kuin tuollainen vanhentunut ja rumentunut keskiluokkainen vieteriukko, josta on veto loppunut valheenrakkauden ja ilkeyden tiimellyksessä. Kulutusyhteiskunnassa vanhuus on rumuuden ja häpeän aikaa, jolloin koko elämän kestäneestä rikollisuudesta saadan ansaittua kärsimystä.

Nyt jälkeenpäin harmittaa etten tekopyhästi ja valheellisesti pysähtynyt auttamaan. Menettihän kohtauksen saanut siinä melko varmasti henkensä. Kiirehtimällä apuun olisin voinut kerätä pisteet muutamalta kadulla maleksivalta feministikukkahattutädiltä ja päästä siinä siivellä vielä häpäisemään heidän kiimaisia pillujaan. Olisihan tuo kuollut sairaalassakin, hitaammin, hengityskoneessa, kiltisisti, täyteen lääkettä pumpattuna, tunnottomasti, niin kuin keskiluokkaisen kulutusläskin kuuluukin. Olisinhan voinut kirjoittaa tämän merkinnän pelkästään mielikuvituksen pohjalta.

Tommin tämänpäiväinen selkiyttävä ruumismimerkintä liittyy sopivasti aiheeseen.

TRAKTAATTI SPESIALISMILLE

jossa runoilija häveliäisyyssyitä jättää puhumatta siitä mikä kuuluu spesialistin alaan on purettava. Spesialismi on kielellinen harha. Siimasotkunkaltaisuuteen työllä ja vaivalla vaikeutetut asiat voidaan samaistaa ja esittää aina lucretiaanisella yksinkertaisuudella. Topologisesti mikään olevainen tai kone ei ylitä atomaaristen aineiden tarkkailua mitä Lucretius kukkien ja lintujen tarkkailun ohella harjoitti. Jos Derrida verenvähyyden sijaan kärsisi hemoglobiinin liikaisuudesta, jos hän niin kuin William Blake olisi korkeanpaikanleirien verenluovuttajien heimoa, hän sanoisi asiansa toisin, aisooppiseen tyyliin, rakentaisi kenties entistä tehokkaamman 250 kilometria tunnissa hyrräävän paperikoneen, eli sanoisi asiansa tyylikkäästi. Esineet ovat kieltä.

PELLISEN RUNOROMAANI

Dostojevskin suomalainen sihteeri herättänyt kohun.

Kirjoittakaa googleen: pellinen dostojevskin...

Pellisen sukulaiset kuohuksissaan. Suosikkieno ihmeissään.

Pikaoikeudenkäyntejä toreilla ja Kotkan meripäivillä.

PORNOTÄHTIEN KUOLINSYYT

-

41% tapaturmainen tai väkivaltainen

32% yliannostus

5% syöpä, rintakehässä

4% syöpä, käpyrauhanen

3% syöpä, kilpirauhanen

2% syöpä, eturauhanen

2% syöpä, haima

2% syöpä, perna

1% syöpä, maksa

1% syöpä, tukielin

1% syöpä, selkäydin

1% syöpä, kives

1% syöpä, kohdunkaula

1% syöpä, penis

1% syöpä, paksusuoli

1% syöpä, pikkuaivot

1% syöpä, isotaivot

1% syöpä, otsalohko

1% AIDS


LÄHDE: Harkinta ja aavistus 4-5/2004

24.10.2004

Top 20 Search Terms:

Ravintola mikado (Google)
17

Suomen armeija (Google)
9

paperikone (Google)
6

kðËymðËlÃ°Ë (Google)
6

mikado ravintola (Google)
5

juha seppðËlÃ°Ë (Google)
5

postmodernismi (Google)
5

huumori (Google)
4

unet (Google)
4

masokisti (Google)
4

matti tiisala (Google)
4

nettideitti (Google)
3

Parnasso (Google)
3

huorat (Google)
3

naisten äänioikeus (Google)
2

Stoalaisuus (Google)
2

rapajuoppo (Google)
2

imusolmuke (Google)
2

pillu (MSN)
2

feminismi (Google)
2

OZZY OSBOURNEN KUOLEMA

Runoilijalta amputoitiin kädet, laulajalta kieli, kaipaatko jäseniäsi kysyttiin. Ei minä olen frigidi, maalaan paskalla hotellihuoneen kaakeliseinät lattiasta kattoon.

Platonin Pidoissa Aristofanes kertoo kaskun jossa ihmiset ovat ensin nelijalkaisia nelikätisiä ja kaksi päisiä. Sitten nainen amputoidaan miehestä.

Mato kaipaa irtileikattua puolikastaan. Kana lentä ilman päätä. Miksi minut on leikattu näin mielettömän puhtaasti, etten löydä kuin avaimia itseni kaltaisiin hulluihin paradoksaalisiin, mahdottomiin lukkoihin joilla ei voi sulkea mitään.

Joskus tuntuu että paras avain siihen mielihyvänlukkoon joka on Sharonin päässä maijaileva suuri rotta on kasvoille suihkuava kusi. En ole koettanut. Sharon on kiltti, sisäsiisti kotigerbiili. Kiertueella sitten saa vatsa rentoutua ja touhuta haalarit päällä.

Minä elin kaksi päisenä ja kaksikätisen ja kaksijalkaissena. Sitten minuun ommeltiin toinen, päätön ruumis tuo Saharon. Nyt olen lähtenyt kotoa, tänne moottoritien varteen kuolemaan. En tiedä missä luopiolapseni huoraavat. Seniliteetissä me löydämme onnen. Haluan vain sanoa, että nämä ovat viimeiset sanani: se ei ole totta.

PSYKIATRIA

siinä pahantahtoisessa jamassa johon moderni taikausko on sen saattanut, edellyttäisi, ollakseen objektiivista, tietoa seksuaalisuudesta. Seksuaalisuus puolestaan edellyttää tietoa naisesta. Tiede ei kuitenkaan tunne keinoja joilla naisesta voitaisiin saada tietoja. Naisen havaitseminen ei auta, sillä nainen tekee aina säännöllisesti kaikki aktit itseäään vastaan ja kaikki puheensa on valhetta.

Koska nainen on miestä henkisiltä ja älyllisiltä kyvuiltaan huimasti etevämpi, kaikki tieto jota naisesta potentiaalisesti saadaan on vain naisen itsensä manipuloimaa hämäystä. Jos naisesta jollakin salaliitolla onnistutaan rajaamaan joitain tietoja, nainen pääsee näistä liitoista aina perille, ja käyttää tietoja ennen kuin mitäään ehditään tajuta, vastavakoiluun ja puollustuksen lujittamiseen.

Nainen on mysteerinen kosminen henki, ja ellen erhdy se on puhtaimmillaan sitä mitä voisimme kutsua saatanaksi. Epäpuhtaana ja sekoittuneena, kehittymättömänä naisessa saattaa olla oman logiikkansa vastaisi piirteitä, ristiriitoja, jotka me virheellisesti saatamme joskus ymmärtää epäsuoriski vihjeiksi hyvyydestä, vilpittömyydestä, inhimillisyydestä jne. Nämä piirteet ovat kuitenkin naisessa pelkää hämärien vaikutteiden ja kehittymättömyyden sekamelskaaa joka kypsyyden ja noituuden logiikan kirkastumisen myötä myötä kokonaan unohtuu.

Psykiatria on yhtä kuin moderni taikausko, koska se väittää puhuvansa objektiivisesti kätketyistä intohimoista, kieltäen että poikueellisen petoeläinnaaraan ensisijainen intohimo on saaliseläimen, tässä tapauksessa ihmissielun, murhaaminen.

OLEN PALANNUT KOHTUUN

huomaan, en enää kestä muita ihmisääni kuin Bruce Dickinsonin, Rob Halfordin ja Ozzy Osbournen ääntä. Olen samassa tilassa kuin kehdossa, jolloin kaikki valheelliset äänet tuntuivat kidutukselta.

Matkallani Tampereen partisaanikaupungista kuuntelin täysisllä uutta Motorheadia, kaahasin vastuutonta ylinopeutta kunnes olin jossakin kai Hervannan Hesburgerinpaikkeilla pikkuauton puskurissa kiinni. Suomalaiset tielläliikkujat kunnioittavat liikennesääntöjä ainoastaan silloin kun siitä on kiireiselle takanatulijalle korvaamatonta haittaa. Minula oli kiire kuten aina, nykyaikaisessa kiireisessä elämäntyylissäni, kirjoittamaan tätä. Hermostuksissani poltin tupakkaa ja join kaljaa.

Sieltä jokin suuripäinen lapsi koki takapenkiltä levottomasti vilkuilla ehtimiseen.

Sillä hetkellä ajattelelin tällaisen ajatuksen: Minä koen ylistää Ilkka Kokkarisen, kaikkien isopäisten lasten ja koulukiusattujen äänen tuottamaa kirjoitusta, joka lisää maailmaan oikeasti jotakin mitä siinä ei ole ennen ollut. Yhtä asiaa kuitenkin kritisoin: Kokkarisen pitäisi keskittää kriittistä voimaansa enemmän todellisiin argumentteihin ja todellisiin varjoihin, kuin kevyisiin harjoitusvastustajiin joiden rusikoimiseen hän usein sortuu tuhlaamaan aikaansa.

Kun kirjoitin tämän muistikirjaani tippui kaljapullo polvieni välistä auton lattialla ja sisältö roiskui ympäri ohjaamoa. Auto heitelehti holtittomasti ajoradalla, lapsi edellä kulkevassa kulkuneuvossa turvavöihin, istuimiin, tyynyihin ja turvalaitteisiin hirtettynä jatkoi levotonta tihentyvää eyrytmisneuvotonta vilkuiluaan.

TAIDETEOKSEN KAUNEUS

Kauneus ei ole ihmisen vaan luonnon tehtävä. Taiteilijalta olisi pelkkää röyhkeyttä ja tietämättömyyttä kuvitella luovansa jotakin luonnosta riippumatonta uutta kauneutta. Mitään "surrealistisia" toisia maailmoja ei voi olla kuin enintään joidenkin lapsellisten luonnontiedettä tuntemattomia antilucretiaanisten velttojen amerikkalaisten kielirunoilijoiden harhaisissa varjo-olentomielissä. Surrealismi on luonnonmotiivien jatkamista, mutta sen perusristiriita on siinä, että luonnonmotiiveja ei tunneta, siksi on epäilyttävää ottaa jotakin annettuna vain jatkaakseen. Lähtökohta on aina lähtökohtaisesti harhainen ja siksi erityisen tautologinen, pitkästyttävä, ilman mitään kauneusarvoa. Tällaisia ovat kaikki nykyaikaisen muuhun kuin äärimmäiseen realismiin pyrkivät teokset; vastaesimerkkinään takavuosien Ovidius muodonmuutoksillaan, pienten asiantuntijapiirien kirjallinen tapahtuma sekin.

Taideteoksen ominaisuuksia ovat tunnelma ja henki. Tunnelman takia taidetta harrastetaan, kirjoa luetaan, musiiikkia soitetaan.

Taideteoksen motiivien tarkoitus on olla hengelle otolliset niin että epäpuhatudet ja varjot katoavat. Pelkkä hyvinrakennettu teos ei ole minkään hengen tyyssija, vaan pelkkä media jossa kaikki ilmenee kuin luonnossa. Luonto meillä kuitenkin toivottavasti on annettua. Eikä pidä kuvitella, niin kuin joku 1900-luvun sauvakävelijäzombi, että luonto tuhottunakaan olisi mitenkään voitettu, siinä mielessä että antaisi enemmmän vapautta mielikuvituksen ja älyn laskuuteen. Äiti maata, suomineitoa, voidaan toki saatuttaa monin nerokkain antilinkolalaisin tavoin. Ydinlaskeumat, yöjytuhot, avohakkuut ja kivihiilipääästöt vain eräinä modernin 1900-luvun älyllisen ponnistelun tavoitearvoina. 1900-luku, postmoderni ja sauvakävelylängvits, ne tähtäävät luonnon tuhoamiseen, että ihmisen keskinkertaisuus näyttäisi suhteellisesti ottaen merkityksellisemmältä. Vain 1900-luvun valkohampainen, solariumin ruskea, kultakäämyihin varustettu intellektuellirosvo tietää, että tuhoamalla kaiken mikä on luontoa, likaamalla kaiken puhtaan, tappamalla kaiken älyn, hän voi vielä onnistua valehetelemaan joillekin likaisille portoille joita kosiskelee, olevansa mahtava mies.


Taideteoksen ainoa tehtävä on siis hävittää varjot valoon. Taiteen ainoa tehtävä on kehittä joukkotuhoase jolla 1900-luvun roskasakki saadaan nopeasti ja tehokkaasti pois päiviltä. Tämä on ihmiskunnan ainoa toivoa (huom. tämä ei ole nyt vitsailua). Taide on eräänlaista metafyysistä valaistussuunnittelua, ja siinä mielessä mahdollisimman epäluonnollista. Valaistus ikään kuin täytyy ohjata sen hämähäkinseitista, syljestä ja paskasta muovatun muurin ohi, mikä inhimillinen uudenajan kulttuuri. Kaikki täytyy aloittaa alusta, vuodesta 1450.

Taideteoksesta ei etsitä muuta kuin tunnelmaa ja olotilaa. Konstruktiot, rakentaminen, käsitteet, ne ovat teknologian osa-aluetta, jolla ei ole mitään tekemistä taiteen kanssa. Käsiitteet viittaavat aina koneeseen joka on rakenteilla.

Kekskenkasvuiset, hajanaiset sielut ajattelevat moninaisia, mutta kirjoittavat yhtä ja samaa. Valmiit ajattelevat aina yhtä ja samaa, mutta kirjoittavat moninaisia. Sade, Hölderlin, Seneca, Patrarca, Jeff Koons, Tolstoi, Proust, Pellinen, kaikki he ajattelevat yhtä jasamaa: Eugenieta, Diotimaa, Messalinaa, Lauraa, Cicciolinaa, Annaa, Albertinea, Annaa.

Milloinkaan, ei milloinkaan Pellinen tai Proust tai Ozzy tai Hölderlin tai Motorheadin Lemmy voi kirjoittaa lausetta etten heti tietäisi mitä he ovat ajatelleet. Milloinkaan, ei milloinkaan Charles Bernstein tai Trio *Niskalaukaus, Elttoni, Renny Harlin, Sahkespeare tai Mick Jagger voi kirjoittaa lausetta että milloinkaan tulisin ymmärtämään mitä he ovat ajatelleet.

TAMPERE

Mitä on kauneus? Kolme vuosituhatta estetiikan ja filosofian historiaa ei kykene sitä meille sanallistamaan. Kuitenkin kun kävelee Tampereen pääkatua lauantaiyönä, tällainen keskivertoihminen niin kuin minä, on täysin vakuuttunut siitä että tuntee sanan kauneus syvimmän merkityksen.

Taiteen tehtävä ei voi olla kauneus, koska siinä asiassa taide on tuomittu epäonnitumaan ja turhaantumaan.

Ihmisen ei ole syytä pyrkiä kilpailuun luojajumalan kanssa taidossa asettaa suloutta tytön kasvoille ynnä vartalonmuotoamisen hivelevää plastiikkaa. Pelkkä öinen, sumuinen katse saa meidät hahmottamaan kuvanveistäjän aistillisen nautinnon, hänen siirtäesään kättä vuosia viimeistellyn marmorin pinnalla.

Kun liikkuu Tampereen kapinakaupungin tyttövillaa tulvehtivilla katuosuuksilla voinee ymmärtää miksi objektiivinen todellisuus tässä suomalaisen spiritualiteetin pääkaupungissa on niin vakavan ja hartaan mielenkiinnon kohteena.

Sadan kilometrin liikesiirtymä pohjoiseen vastaa eksotiikassaan noin tuhansien kilometrien hyppyä länteen, etelään, itään tai minne tahansa; vaihtelevan pituista aikamatkaa, mielivaltaista matkaa lentävällä matolla, taikalampulla, luudalla tai vastaavalla.

23.10.2004

TOLSTOIN MITÄ ON TAIDE

kirja, jonka luettuaan tuskin enää koskaan tarttuu mihinkään muuhun kuin Tolstoin (tuotannon loppuessa ja painosten tulessa rapaleisiksi luetuiksi, Proustin) tuotantoon. Joku Dostojevski totisesti kutistuu tämän universumin rinnalla neulanpään kokoiseksi. Koko 1900-luku voidaan hypätä yli tyhjänä ajatusviivana, mikä kai on järkevien ihmisten piirissä normikin. Lukija kohauttelee olkapäitään, pyörittelee päätään erimielisyyden merkiksi: kaikkia Toltoinkaan ajatuksia ei voi hyväksyä. Ne ovat todella maltillisia ja kärjistystä vailla olevia vanhan tasapainoisen ihmisen ajatuksia, joita nuoriso ei voi mitenkään hyväksyä. Tolstoi on liian hellä taidetta kohtaan, liian hellä sylkysakkia kohtaan. Tolstoi totisesti on rauhallisen kärsivällisyyden ja analyyttisen iloisen kuvauksen mestari. Tolstoilta tosiaan riittää ymmärrystä kaiken karvaisille "muusikoille" ja "intiaaneille". Jälkipovi- nyt koen piston sydämessäni- on usein mestaria kärkkäämpää sekakansaa.

Meidän nuorten tehtäväksi usein jääkin luova työ keksiä uusia halventavia ilmaisuja ja uusia tekniikoita ja keinoja joilla voisimme havainnollisemmin esittää sen loputtoman syvän halveksunnan ja vihan mitä koemme kaikkea tuota ihmisten turhaa, rakkautta ja kauneutta vihaavaa, sähkläämistä kohtaan. Luovuutemme on totisesti koetuksellla kun mietimme miten ihmeessä voisimme ilmaista halveksuntamme syvyydestä edes pienen osan noille iljettäville olennoille jotka kehtaavat esitellä keskinkertaisuuttaa julkisesti näyttämöillä, elokuvissa, makasiiniohjelmissa ja lehtien sivuilla. Miten ihmeessä, millä ihmeen luovuudella ja innovaattorin kyvyillä me voismme rakentaa riittävän suuren ja havinnollisen rautalanka mallin jolla nuo imbesillit saataisiin hetkeksikin herpoamaaan tuosta riivaavasta touhustaan. Millä ihmeellä heidän sormensa amputoidaan että he eivät voisi tarttua noihin jaloihin soittimiin, joita rasikaavat inhotavian ajtustyhjiöidensä saastaisilla limamöykyillä.

Millä ihmeellä, millä luovuudelle heille voisi ilmaista että elämä ei ole peliä, leikkiä, rooleja, vaan totta.

Ja meidän laiskuutemme takia, meidän alhaisen saamatomuutemme, että me hännystelemme ja pyösritelemme Tostoin sanomisia sen sijaan että sisäistäisimme hänen oppinsa lujaksi Aguirrelaiseksi tyhjäätekeväksi vihaksi; meidän saamttomuutemme takia Suomessa totisesti on yksi insinööriarmeijakunta joka vihaa taidetta syvemmin ja perusteeellisemmin kuin yksikään hinttiorgioissa keitetty SS-upseeeri. Tämä umpiluupäiden korkeakoulutettu sukupolvi tyrmää kaiken esteettisen niillä samoilla perusteilla, mitkä me olemme jättäneeet sanomatta nihkeästi hännystellessämme huonoa ja sydämetöntä taidetta.

Itsekritiikin täytyy tulla tyhjäätekevämmäksi, murskaavammaksi, kaiken turhan poispyyhkiväksi, muuten hampurilaismössöä etumukseelleenpurskuttavien uuskeskiluokkaisten seniilinörttien retoriikka aiheuttaa suurimmat tappiot todellisille tekijöille. Ja silloin Tolstoin herjaamat pölypussidiivat voittavat, koska ei ole mitään mittapuuta, jolla heidän sykyrähmäiset mokelluksensa osoitettaisiin täydellisesti arvottomiksi.

PUUTTEIDEN KOMPENSAATIO

Nainen voi kompensoida ulkoisen kauneuden tai sulojensa puutetta esimerkiksi opettelemalla apinan tavoin pimputtamaan pianoa tai veivaamaan posetiivia (huomatkaa että musiikki ei ole mitään koskettiminen kaavamaista aknenokkaista painelua vaan musiikin jokaisen rakennetason ja rakenneosan uudelleen merkityksellistämistä, eli kaiken sen richtermäisen apinoinnin halveksintaa ja dekonstruktiota mitä Neuhaus sanoo kirjassaan Pianonsoiton taide).


Toisin kuin tekniikka, henkinen kauneus ja äly eivät ole ulkonaisen todellisuuden puutteen ja niukkuuden katkeran karua kompensaatiota.

Siksi älykäs, sydämellinen, hyvä ja henkevä mies usein onkin mitä nietzschemäisimmässä merkityksessä vaikuttava ilmestys, kasvoillaan Gaussin, Wagnerin ja Klaus Kinskin jylhyyttä ja herkkyyttä, vartalossaan Akilleuksen nopealiikkeisyyttä ja Osyseuksen hellyyttä ja valppautta, Aiaan hyvää mustaa pantterimaisuutta, ja Eroksen vertahyytävää skorpioninhäntämäistä kiihkeyttä.

Plutarkhoksen miehiä yhtä kaikki hyvät ja henkevät.

SIELUNTUHOAMINEN

Auswitziaaninen yhteiskuntakehitys, 1900-2000 luku.

Achte: Kolmen vuosisadan ajan (1450-1750) kirkko, yhteiskunta ja oikeuslaitos otaksuivat, että jotkut henkilöt olivat myyneet itsensä paholaiselle tuhotakseen sieluja.

SL: Harvinaisen tarkkanäköinen otaksuma. Sellaista viisautta ei läpensä valheelliselta 1900-luvun auswitziaanisten profeettojen paaluttamalta nyky-yhteiskunnalta ikinä odottaisi.

Achte: Noidat tekivät juhlallisia sopimuksia rituaaleineen saatanan kanssa. Yleisen käsityksen mukaan noitien kokouksissa harjoitettiin irstaita menoja ja kunnioitettiin eri tavoin paholaista. Menoihin osallistuvat saivat paholaiselta maagisia kykyjä ja voimaa, jota he käyttivät puhtaita sieluja vastaan.

SL: Totta joka sana. Lukitsen. Kuin meidän tavalllista arkea. Jos tällainen oli yleinen käsitys, en voi kuin hattua nostaa. Kyllä olivatkin järkeviä, viisaita ja sivistyneitä euroopplaisia siihen aikaan. Kyllä oli ennen asiat paremmin! Kunnioittivat sentään objektiivista todellisuutta.

Achte: Alettiiin uskoa paholaisen olevan noitien kanssa säännöllisessä sukupuoliyhteydessä. Noitien tiedettiin pystyvän tuhoamaan satoja ja aiheuttamaan erilaisia vitsauksia ihmisille.

SL: Enpä ole koskaan kuullut mitään järkevämpää. Hyvinpä ovat asiansa tutkineet. Kyllä olis syvällinen mies Paavi Innocetius VII. Kunnia olkoon hänen sielulleen.

Achte: Noitavasara-teoksessa todettiin että noituuden kieltäminen on kerettiläisyyttä ja kieltäjiä on kohdeltava kerettiläisinä. Noitavainojen vastustajat tulkittiin noitien hännystlijöiksi, feministeiksi, rekkamieslesboiksi ja reboundienkalastajiksi. Heidän teoksensa, aivan oikein, poltettiin säännöllisesti.

SL: Viisasta. Tähssä vaiheessa on ehkä syytä täsmentää mitä on noituus. Noituus ei ole yhtä kuin prostituutio. Itseasiassa aniharvat rehelliset prostituoidut omaavat näitä piirteitä. Noidalla on on oltava vilpillinen halu ja kylky herättää uhrissaan aitoa rakkaudentunnetta. Sen lisäksi että noidan on oltava hyvin eroottinen ja poikkeuksellisen kaunis hänen on oltava myös äärettömän herkkäsieluinen ja aidosti sydämellinen ihminen. Ilman näitä ominaisuuksia Saatana ei kiinnostu kenestäkään. Saatanaa ei roskasakki kiinnosta, vain parhaat ovat hänen himonsa ja liittonsa kohteet.
Ja juuri vilpittömän rakkauden synnyttämiseen noita valheellaan tähtää. Kun lumotun miehen rakkaus ja luottamus on voitettu, siihen tapauksesta riippuen kuukaudesta puoleen vuotta (tämä tila on sielullliselle ihmiselle kaikkein herkin, koska hän ikäänkuin juuri on puhkeamassa tietoisuuteen niistä kyvyistä joita aito rakkauden suoma innoitus voisi hänessä viljellä, eräässä mielessä tila ,muistuttaa vakavaa huumeriippuvuutta), noita pyrkii tuhoamaan sielun osallistumala sapattiin. Tämän rituaalin saatanllinen sanoma on: Sillä kauneudelle mitä rakkaus voi taiteilijan sielussa herättää ei ole mitään arvoa!

Sapatti ei ole kilttiä paholaisen elimen koskettelua tai peräaukonnuolemista, vaan useiden rikollisten miesten kanssa vietetty monipäiväinen ulostusorgia, joka ei millään tavalla kuulu normaalien seksuaalisetn käytäntöjen piiriin kuten nykypsykiatria yrittää selittää. Tällaisista orgioista ei esimerkiksi internetin pornosivustoilla voi nähdä jälkeäkään, koska porno ei varsinaisesti ole totta vaan näyteltyä. Noitasapatit ovat totta.

Achte: Noitavasara teoksesta voi aistia voimakkaan vihan ja pelon naisia kohtaan, voisiko se johtua juuri siiitä, että naisilla on uskomaton valta päättää tiettyjen sielujen kohoamisesta korkeuksiin tai niiden tuhoutumisesta.

SL: Juuri siitä on kysymys. Noita on määritelmän mukaan nainen joka käyttää tätä valtaa johdonmukaisesti väärin, ei niinkään omaksi huvikseen vaan, koska on sopinut tästä menettelystä saatanan kanssa. Tähän asetelemaan liittyy aina myös taloudelliset näkökohdat, suoraan tai hyvin epäsuorasti. Noita on nainen, joka priaatteessa pakottaa miehen moniavioisuuteen, koska vain monien vaihtoehtoisetn rakastajattarien suoja voi ehkäistä naispaholaisen sielulle aiheuttamaa saastumista. On ymmärrettävää, että mies, taiteilija, runoilija, jonka luominen periaatteessa on riippuvaista romattisesta rakkaudesta, pelkää naisessa tätä pahaa henkeä. Toisaalta hän ei tahtoisi jakaa rakkauttaa toissijaisille kohteille, vaan pysyä ajatustensa ykseydessä.



Achte: Rukoilkaamme.

Yhdessä: Tule maaahan Paavin bulla, tuo rakastettava ja virvoittava inkvisition oikeus meidän ulottuvillemme, tähän pimeimpään aikaan mitä ihmiskunnan historia tuntee. Anna meidän väsyneiden silmien, lapsen kyynelistä kostuvien silmien nähdä iloisten rovioiden roihu. Anna meille meidän jokapäiväinen totuudenrakkautemme. Anna meidän kerätä risuja sinun rovioosi. Sillä sinä ole oikeuden mukaisuus ja valta, joka poltat kaksitilaiset portot, saatanan kanssa liittoutuneet. Älä anna rankkasateen tulla silloin kuin iloiset liekit täyttävät rakkaudella sydämemme. Äläkä saata meitä kiusaukseen armahtamalla rikollisia ja antamalla meille mahdollisuus antautua sanoinkuvaamattomiin irstailuihin noiden sielunvihollisten kanssa. Leikkaa meiltä liha tai anna antiviagraa että kestäisimme paskan ja kidutuksen. Anna meidän seitä lujina kun palavan kulutusläskin haju tavoittaa kaikkialta sieraimemme. Aamen.


LÄHTEET:

GOOGLE: Tulokset 1 - 10 noin 154 000 000 osuman joukosta haulle porn. (0,27 sekuntia) 

GOOGLE: Tulokset 1 - 10 noin 5 850 000 osuman joukosta haulle ORGy. (0,12 sekuntia) 

Achte et al. : Psykiatria

Kraemer & Spenger: Malleus Maleficaru, Noitavasara, 1480

SIELU EI SAIRASTA

Tuomas Akvinolaisen mukaan, aivan oikein, sielu ei voi sairastua. Sielun olemme määritelleet erehtymättömäksi tasapainoaistiksi metafyysisessä. Kaikki ns. psykiatriset sairaudet ovat siis somaattisia sairauksia, ja niihin voidaan löytää myös somaattinen hoito, edellyttäen että sielu kattaa koko metafyysisen todellisuuden eli kutakuinkin sen mitä Platon tarkoitti ideoiden maailmalla.

Esimerkiksi Sokrateen sieluun alkoholilla ei ollut mitään vaikutusta, nauttipa hän sitä paljon tai vähän. Omalle sielulleni masennuslkääkkeet, unilääkkeet tai alkoholi eivät sano mitään, liha vain joko takkuilee tai toimii.

Kuten olemme jo empiirisesti todentaneet liha ei ole sielun edellytys.

Ja kuten sanottu, valtaosalla ihmisistä ei ole mitään senkaltaista kuin sielu. He eivät tiedä mitään metafyysisestä todellisuudesta, jolloin tasapainoeloimetkin jäävät käyttämättä. Näissä tapauksissa voidaan kenties puhua psykiatrisista sairauksista, psykosomaattisista sairauksista, koska heidän potentiaalinen sielunsa on heille itselleen jokseenkin tuntematon. Kai sellaisen tunnottoman esisielullisen elimen voi rikkoa.

Tällaiset esisielulliset olennot elävät tyypillisesti jossakin 1900-luvun "tukahdutettujen tunteiden" ja "halujen" maaimoissa. Heille blogosfäärinen transsendenssi ja kollektiivinen psykoanalyysi, jota itsensä ja omienrajojensa jatkuva kirjoittaminen parhaimmillaan on, on täysin tuntematon työväline. Bloggaaminen on oikeastaan ainoata oikeata psykoanalyysia tolstoilais-proustlaisessa, freudilaista kehittyneemmässä, mielessä.

Joka päivä kannattaa transsendentoida vähän jos meinaa niinkin nopeasti kuin kahdessa vuosikymmenessä joka päiväistä monikymmenbsivuista bloggaamista ottaa selvää siitä mikä se sielu oikein on.

22.10.2004

NYKYPYTHAGORALAISUUS

-

Numeromerkinnät liittyvät mielikuviin abstraktien ja konkreettisten rakenteiden erottuvien rakenneosian lukumääristä. Murtoluvut ovat kokonaisuuksien rakenneosien lukumääräsuhteita.

Rakenteet voidaan luokitella lukusuhteiden perueteella. Metrinen geometria on rakenneosasuhteiden graafista havainnollistamista. Itse esityskone ei ole olennainen. Hiekanjyvä voidaan kuvata planeetan kokoisella maataideteoksella. Maapallo voidaan kuvata avaruudesta postimerkkiin.

Geometria yhteensitoo hahmojen paljoutta. Kolmiulotteinen fysikaalinen todellisuus on metafyysisten hahmojen esitysväline.

Pythagoralaisuuden mielekkyys näyttäytyy subjektiivisena koska se riippuu pelkästään havaittujen rakenteiden lukumäärästä. Mitä moninaisempia ovat analysoidut rakenteet sen puhtaampi geometria.

Pythagoralaisuus ei voi perustua pelkästään aistitodellisuuteen, siksi metafysiikka on hänelle ensisijainen todellisuus, jonka vapausasteissa monet fysikaalisen todellisuuden ongelmat voidaan väistää.

Rakenneosien laskeminen on toiston tai sen puuttumisen (eron tai samuuden) havainnoimista.

VILPITTÖMYYS

"Yhdysvaltain perustuslaki sallii diktatuurin perustamisen, minä voi todistaa teille tämän, vaikka nyt heti, odottakaapa..." Kurt Gödel, USA:n kansalaisuuden hankinta istunnossa.


Kuulkaa, ihminen on hyvä
sanoin ihmisnaamari kasvoilla ja
ash, syleilin skorpionilaumaa…
niissäkin näin kauneutta
ainoissa erämaan elävissä
tietysti ne yrittivät pistää
näin sen välttämättömyytenä
jonka tajuaminen oli olevinaan kaunista
ash, kuinka vaikeaa se oli

KOHTEETON VIHA JA RAKKAUS

Tommipommi on oikeassa siinä ettei lihanimiä ole korrektia mainostaa. Lihanimet ovat selkeästi pelkkiä oireita, seurauksia niistä syistä joihin vilpittömän rakkauden ja vihan pitäisi kohdistua.

Kohteettoman kritiikin harrastaminen on sangen vaivaalloista. Vihan ja halveksunnan kohdetta näet, mikäli niin kuin minä vihaa yksinomaan valheenrakkautta, ei voida personifioida. Ei voida löytää mitään ryhmää, kategoriaa tai ihmistyyppiä johon viha oikeutetusti kohdistuisi.

Silti lääketiede ei pitkälle edenneen syövän hoitamiseen juuri tunne muita keinoja kuin syöpäkasvaimen paikallistaminen ja sen poistaminen. Useissa tapauksissa proseduuri joudutaan ulottamaan koko käsiinmenehtyvään ruumiiseen.

Kidutusta, sanovat eräät. Potilaalle pitäisi jatkaa valehtelua ja lisätä kipulääkitystä.

Nyt on kuitenkin niin, että syöpä jäytää omia sisuskalujamme, meidän jokaisen. On selvä, että kun sairaus kerran on tulut tietoomme, kun sen kastrofaalinen laajuus on kerran havaittu, emme sitä kykene enää valhein unohtamaan.

Yrittäkäämmne siis edelleen löytää ja kehittää lääke, ja kestää inhimillisyydessä, vaikka jokainen päivä tuo silmiimme yhä suuremmat kauheudet. Narreista ei nyt ole apua. On selvää, että elämme keskellä ennennäkemättömän julmaa sotaa, joka vielä peittelee pahanlaatuisuuttaan, näkyviä oireitaan. Olennaista on kestää ihmisenä, eikä muuttua syöpäsoluksi, niin kuin kaikki ympärillä.

Itse ajattelen jokaisena aamuna talvisotaa.

Ajattelen, että tilanteeni ei ole paljonkaan tuskallisempi kuin korsussa majaavalla aivoloukatulla sotamiehellä. Pelkästään fyysiesti ajatellen olotilani on jopa huomattavasti parempi, johtuen normaaleista asumisolosuhteista (fyysisellä maailmallahan joka tapauksessa ei ole kestämisen kanssa mitään tekemistä). Asiat tekee vaikeammiksi se että joskus tunnen olevani ainoa eloonjäänyt. Se ei tietenkään ole totta. Mutta pelottavaa tunnetta ei ole henkisesti helppo sietää varsinkaan kun edessä siintää silmänkantamaton modernisti varustettu valheen sotajoukko, joka pitäisi tuhota viimeiseen mieheen. Kysymys ei tietenkän ole minun pelastumisesta, minun pienestä ja onnettomasta aivoloukatun sotamiehen taistelevasta elämästä, vaan ihmiskunnan pelastumisesta.

MATALAN MARJAN VIRSI

-

SL: Erityisen hankalalta tuntuu minusta ajatus että maasta, omasta kotimaasta, Suomesta, pitäisi muuttaa vain sen tähden että ne sauvakävelyzombit siellä ovat tavallista ahdistavammalla tavalla tyhmiä, naiset hillittömän rumia tai eivät koskaan anna pillua.

Ovat ne kyllä syitä joita ei isoisäni, eikä kukaan talvisodan käynyt ymmärtäisi.

Mutta ne ovat ankarampia syitä, mitä he, joilla kuitenkin oli jälkeläisensä, voivat jälkikäteen ymmärtää.

Kyllä isoisä antaisi nämä ajatukseni anteeksi jos saisi itse kokea. Minä en kenellekään toivo että joutuisi.

Pellinen: Mikä työ tuolla rakkaalla kansallamme onkaan aina hyljätä kokonainen minänsä pyrkiäkseen jättämään jäljelle mitä tylsimmän itä-pasilamaisen tilannemaailman, johon kukaan ei enää koskaan pääse kiipeämään. Häntä et myöskään opi tuntemaan. Ja italiaankin on vaikea lähteä kun et tunne italian historiaa, etkä tiedä vaikka alkaisitkin siellä unissasi puhua suomea. Sellaista suomea jota et itsekään ymmärrä. Lakeija-suomea.

SL: Täällä Virossa on hyvä välillä käydä lepäämässä. Täällä Virossa kaikki aknenokkaiset linnut ja täyteläiset aikalaisihmiset ovat päässeet meidän suurisilmäisten, mutta yhtä ihmettelevien aikuisten väritelevisioon.

PEllinen: Rakastana tätä hiljaista itäeurooppalaista tunnelmaa, jota kaikki maanmieheni ovat aina sanoneet ikäväksi saappaanhajuksi. En esimerkiksi koe tätä tunnetta maana jossa maksan veroa ja johon liityn kuin menneisyys. Ehkä olen vain lempeässä vatsassa ilman sitä suurta salia ja byrokraattisi neroja, poiiisia, paviljonkeja ja muutakaan ankaraa, joten siis ensimmäistä kertaa myös sanon jotain, sanon: Tämä on matalan Marjan virsi, lenseä ja kaavoittamaton, ympärilläni avautuva...

(taustalla hiljaisella Thelonius Monkin komediallisnihilististä älysoittoa)

LÄHDE: Jyrki Pellinen: Dostojevskin suomalainen sihteeri

MIKÄ ON NAINEN?

Ihmiskunta rajattomassa halussaan olla tunnustamatta itselleen mitään objektiivisia tosiseikkoja itsestään on varmaan kaikkein täydellisimmin kaikista kätketyistä asioista onnistunut pimittämään itseltään hämärimmätkin aavistukset siitä mikä on nainen.

(Eikö filosofia juuri ole tämä kätkemisen taide? Filosofiaahan harrastetaan juuri silloin kun ei haluta tietää tai uskoa mitään?)

Nainen nimittäin ei ole missään suhteessa tasa-arvoinen, vastaava tai symmetrinen olento miehen kanssa. Siinä mielessä ne tietysti ovat tasa-arvoisia että kummatkin syntyvät ja ovat luontokapaleita.

Tutkimukseni ovat vasta aluillaan, empiirinen materiaalini kattaa vain hieman yli sata naista, jotka tosin ovat valittu tarkasti juuri sen ominaisuuden pohjalta jota voisi kutsua naisellisuudeksi.

Kirjaan tähän muistion jonka avaan tuonnempana:

- Nainen ei koskaan puhu totta itsestään.
- Nainen ei pyri löytämään osuvia kuvauksia jotka paljastaisivat olennaista vaan kuvauksia jotka sekoittavat ja hämmentävät käsityksiä.
- Naista ei oikeasti (samalla tavalla kuin miestä) haittaa jos miehellä on useita rakastajattaria. Naisen mustasukkaisuudessa on kysymys vain pelistä, vaatimuksista, kaupoista, ja vastaavista itsekkyyden tunteista kuin lapsella joka huomaa kaverin leikkivän lelullaan. Tyydyn vain toteamaan että miehen mustasukkaisuus on erilaista.
- Nainen, joka on vain jonkinlainen automaatti, jonka tarkoitus on viettää mukavaa elämää, ei tarvitse innoittajaa, eikä siis vilpitön rakkaus ole naiselle sen kummempi asia kuin pikapano. Kumallakin, romatiikalla ja pornolla on naisen mielessä viihdyttävät puolensa.
- Nainen on fyysisesti heikompi kuin mies, että mies ojentaisi häntä väkivallalla, joka on ainoa oikeudenmukainen väittelyasetelma naisen kanssa.
- Naiselle ei ole puhtaita asioita kuten kauneus, rakkaus, totuus, nainen näkee kaikilla näillä asioilla vain käyttöarvoa: kauneus tuo rakastajia, rakkaus tuo viihdyttäviä lapsia joissa aina on kaikkea kivaa puuhaa, totuus on joskus tarkoituksen mukaista että miehelle syntyisi vilpitön vaikutelma, ja että miehen tunne lisää harhautuisi eli syvenisi.
- Koska nainen ei milloinkaan puhu totta itsestään, naiselle ei voi olle ystävä.
- Matkapuhelinteknologia on vain selkeyttänyt kuvaamme valehtelevasta ja temppuilevasta naisesta jonka klassisten romaanien sähkeperinteen ylöskirjaus jo toi keskustelunaiheeksi.
Rockstaroille hoomekoukku on sama kuin fuksisuunnitus puujalostusteekkarille ja alokasajan nassenaamari-iltatoimet varusmiehelle: kysymys on initiaatioriitistä. Sen kun kestää niin, ai että, sitten on Robi Williams, mies sanojensa takana (tietysti näillä on se ihmisenääni, joka ehkä joskus oli kaikilla, ja joka nyt, kuten sanottu, on minulle pelkkää kidutusta).

Turhalla hössötyksellä ja kovalla näyttämisenhalulla itsensä julkimoiksi rynnineet tähdet valittavat aina keski-iän kriisissä, kuin joku Renny Harlin konsanaan kuinka ovat jo saaneet liikaa, ja kuinka kaikki on nyt myöhäistä että voisi aloittaa uudestaan, sen oikean elämän. Bob Dylan, joka ei ole kovin erikoinen viisujentekijä, ylipitkien hoilotusten rallimaakari, sanoo, että ryhtyisi matemaatikoksi jos saisi valita uudelleen. Jos heille annettaisiin uusi alku, he teksivät kaiken aivan samoin kuin ennenkin, nussivat luksushuoria, valehtelevat rahasta ja elvistelevät tottumuksesta.

Nimittäin vaikka luksushuorien (lue seurapiirinaikkoset) nussiminen, ammattimainen valehtelu ja idioottimainen elvistely eivät kenenkään mielestä (paitsi ehkä jonkun Jyrki Hämäläisen) olekaan hienoinpia juttuja maailmassa, ne ovat kuitenkin aina hienompia juttuja kuin taviksien seniliteetti: tv-katselussa, julkkulehtien lukemisessa ja turhautumisessa. Ja mitäpä nämä olennot (voi kun tietäisi mistä planeetalat nämä riiviöt ovat tänne tulleen vierailemaan) muuta keksisivät, elleivät itse olisi tuon paskaruudun toisessa päässä venyttelemässä naamaa ja laukomassa ajatuksettomia tyhjänpäiväisyyksiä, tai soittelemassa "kirjoittamiaan biisejä".

Sama pätee kyllä muuhunkin julkisuuskermaan kuin vain rokkareihin. Joku Henrik von Wright on meillä suuri filosofi nimi vaikkei kukaan tiedä hänen koskaan ajatelleen ajatustakaan. Joku markkinamiehen kriisitön hulabaloo brittiläisessä yliopistossa ei tee kenestäkään mitään Telluurista ilmestystä. Tietääkö joku jonkin tärkeän, korvaamattoman mietelmän, jolla von Wright olisi kontribuoinut filosofiaa? En minä ainakaan.

Pilvilinnoja voi rakennella monimutkaisesti ja pitkäsiti, mutta asia on parasta sanoa heti sensimmäisessä lauseessa.
Jos tämä suomalainen akatemiahiiri oikeasti olisi merkittävä filosofi, maailma ei nyt olisi ihan tämän näkäinen: tässä maailmassa millään ajatuksilla ei ole mitään merkitystä, koska seniilit eivät kuitenkaan kykenen mitään tajuamaan.

Suomalaiselle suurmiehelle riitääkin, että on joskus, edes kerran venytellyt naamaa samassa ryhmäkuvassa jonkun Ludwig Wittgensteinin kaltaisen vilpittömän ajattelijan kanssa.

No, onhan platonin dialogitkin usein nimetty sivuhenkilöiden mukaan.

Mutta itku tulee ettei meillä ole Platonia, vaan näitten eurooplaisia jalkakäytävättömiä moottriväyliä liikennöivien korvalappustereoistaan Veere Teleniusta luukuttavien suvakävelijämummojen kanssa meidän pitäisi hoitaa lääke ruttoo.

Kun korvalappustereoissa soi Telenius tai Spears ei tietenkään voi kuulla että ruttokellot paukkuvat niin että hampaat katkeilee suussa ja kieleen tulee lisälävistyksiä. Kaljut mihet jotka näyttävät lähinnä rekkamieslesboilta vaeltavat kaduilla. Filosofit ja bisneshipiut leijailevat veritulpan partaalla kun kemialliset tehosteet ovat saaneet heidäöt kuuroiksi oman kehon varoitusääniltä. Rutto leviäää jokaiseen tajuntaa tiedotusvälineistä ja starojen rotantäyteisistä aivoista.

Meidän melakonlian liljaisilla niityillä viihtyvienkö tässä taas on keksittävä lääke.

21.10.2004

EKSPRESSIIVINEN KIIHKO

-

Metukim Chalomot: Runouteni ei ole mitään inspiraationodottelua, vaan jokapäiväistä käsityötä.

SL: Minulle kirjoittamisessa on tärkeintä inspiraation pitkäjännitteinen odottelu. Istumalihaksia ei tarvita. Inspiraatio tulee ylleensä välittömästi niin harmittavalla voimalla että kaikki työt jäävät kesken: järkevää tekstiä ei pysty suoltamaan. Täydellisen inspiraation etsimiseen menee yleensä millisenkunti. Sen hillitsemisen kanssa joutuu yleensä ponnistelemaan rajusti. Joskus tietysti joutuu odottamaan kuukauden, vuoden tai viisitoista. Silloin sitä vaan katselee ikkunasta.

KÄSITEHYVÄSTIJÄTTÖ

-

"Tolstoi ivailee esteettisten teorioitten hämäryyttä ja käsitepöhöä ja kirjoittaa omat ajatuksenssa aluta loppuun tavallisten ihmisten kielellä, sivistyssanoja kartellen, osoittaen että kaikki olennainen voidaan siten ilmaista. Kuten liiankin hyvin tiedämme tätä opetusta ja haastetta eivät Tolstoin jälkeisen vuosisadan taideteoreetikot ole ottaneet vastaan." Martti Anhava, esipuheessa Tolstoin Mitä on taide?

Kulttuurimme ei käsitä enää niinkään hyviä keinoja kuin ennen erottaa: lahjakas-epäherkästä, kehityskelpoinen-karkeasta, viisas-valheellisesta, vilpitön-teeskentelijästä, oikeudenmukaisuus-epäoikeudenmukaisuudesta jne.

Syysuhteiden ketjut tuntuvat oudosti kokoajan kätkeytyvän. Unohdus nielee ketjujen päät ja alut. Näemme vain pistemäisiä jaksoja päättymättömistä, selittämättömistä tapahtumasarjoista. Tätä juuri on kielen, maailmankuva, kaiken frakmentoituminen. Se virus joka vaivaa tietynlaisia, muutenkin täysin ajattelukyvyttömiä ihmisiä.

Me olemme sille virukselle jo täysin immuuneja.

Koska me näemme kaikki kosmoksen syysuhteet alkukreikkalaisella kirkkaudella, koska iltapäiväkahviharrasteenamme kirjoitamme paljon Sofoklesta kirkkaampia tragedioija me onnistumme välttämään sen pahimman mahdollisen pinnallisuuden mitä kirjoitettu kulttuuri tuntee. Se on: onnistumme välttämään käsitteellistämisen.

Derridan suuri opetus: käsitteellistä sinä, niin minä teen elämäntyösi hetkenpäästä tyhjäksi, ja kaikkeni että sinut ja typerät pyrkimyksesi unohdettaisiin.

Tämä on nerokas opetus, ja varmasti monelle Nobelinpalkinnosta haaveilevalle nörtille ravitsevaa sisäistettävää.

Sofokles on opettanut että luonnollinen kieli riittää, tai paremminkin on ainoa väline, kaikkin olennaisten erojen ilmaisemiseen. Mitään väkivaltaisia, ihmistasoiselle älylle sopivia, käsitejakoja ei tarvita.

Ajattelu tapahtuu ideoiden mekanopalikoilla eikä kielessä. Kielen tulee olla virtaavaa, plastista, kaikesta käsitesisällöstä karsittua. Kieli asettuu asioiden päälle, ja kielen hahmosta asiat puhuttelevat. Meidän on syytä asettaa monenlaista kieltä samojen asioiden päälle, että näkisimme selvästi mitä siellä on. Jos aina uudelleen näkemisen sijaan oletamme hahmot tunnetuksi, ja ryhdymme viittaamaan niihin pelkin käsittein, menettävät käsitejaot merkityksensä niin nopeasti kun nuo metafyysisen todellisuuden hahmot haihtuvat henkiseltäverkkokalvoltamme.

Vielä tämä vertaus joka voi olla hieman banaali. Käyttökelpoinen kieli tarkoittaa suurinpiirtein hyvälaatuista marmorikuutiota. Käsitesisältöinen kieli taas on kuutio betonia jonka sisällä on polkupyöränrunkoja. Kumman kuvanveistäjä valitsee halutessaan muovata oman näkemyksensä (tarkoitan Brancusia)? Homogeenisen marmorin molekyylimotiivit nimenomaan eivät mitenkään vaikuta runoilijan näkemykseen. Ne ovat runoilijan vastus, ja niistä huolimatta runoilija pääsee muodolliseen plastisuuteen joka on louhitulle marmorikappaleella mahdollisismman vieras.

Tahdon sanoa, että kieleen pidättyminen tai kielen motiivisen seuraaminen ei johda sen enempää ajatuksiin kuin runouteen. Se muistuttaa jonkinlaista kivikokoelmaa, joita näkee etelänkävijöiden viilutetuissa kirjahyllyissä. Tämä olkoon längvits-suuntauksen, joka kieltämättä tuo mieleen Goyan maalauksen Kun järki nukkuu, yleinen kritiikki.

Lyhyesti: olen siis mahdollisimman täydellisesti vaihtamassa käsitteillä ajattelun kuvilla ajatteluksi. Ajatus ei ole uusi, mutta täydellisesti vaille ymmärrystä jäänyt.

Kuvia ei koskaan voi olla liikaa. Kuvat voivat olla minkä kokoisia tahansa, mikrominjatyyristä, planeetankokoisiin maataideteoksiin; ne voivat olla miten tahansa rajattuja. Kuvia voi muokata henkisellä photarilla. Kuvien kirjastoon voi jokainen lisätä oman kontribuutionsa. Hyvin rakennettu poeettinen kuva ei milloinkaan tyhjene käsitteisiin.

Minua ihmetyttää suurestim, että millaisen kontribuution kuvien kosmologiseen kirjastoon kuvittelevat antavansa nämä romaaneja suoltavat kirjamaakarit. Eihän kaikki kuvat voi olla samanlaisia, muutamasta kohteesta samalla tavalla rajattuja. Eritavoin nimettyjä (joillain muuttujilla saattaa myös harhaanjohtavasti olla eri nimet). Kun selailen kilometrinmittaisia uutuushyllyjä minusta tuntuu, että olen japanilaisessa valokuvausliikkeessä jossa kehitetään pelkästään euroopanmatkakuvia: poseeraus Napoleonin patsaalla, poseeraus Leninin patsaalla, poseeraus Eifeltornilla, Pisan tornilla jne.

Voi hyvät ihmiset! Mitä nämä teidän turistikuvanne elämästä lisäävät poetiikkaan?

Tämä luultavasti riittää tästä. Hyvästi käsitteet.


( että tämä ei tarkoita mitään sellaista mitä Plimsol puhuu Paasosesta tänään. Paasoset on oma lukunsa, joita varten pitää vetää tiskirukkaset syvälle kyynerpäitä myöten)

SYDÄMETTÖMYYDEN RAUHOITUSALUE

Kun miettii mikä individualistisessa länsimaisessa egokulttuurissa tekee yksittäisistä ihmisistä niin järjettömän autovaleheellisia en voi keksiä muuta selitystä kuin että länsikulttuuri on jonkinlaista hämähäkinseittiä joka rakennetaan hiusta tai teräslankaa 1000 kertaa kestävämmistä valheista.

Valheet tietystyi kestävät sen paremmin, mitä pienempiä ovat kulttuurissa toimivat kärpäset.

Lännessä kulttuuria luovat siihen kolutetut sisällöntuottajakärpästoukat, eivät ihmiset. Jos sisällöntuottajat poistettaisiin ei olisi mitään todellisuutta, koska ihmiset ovat täysin autistista ja epäroduktiivista kulutuslihaläskimössöä syöttötuolissaan. JOs hengityskone pysähtyy, länsimaalainen ihminen kuolee sylkien suustaan limaista hampurilaismössöä.

Venäjällä koko kansa on kuin yksi suuri perhe jonka sisäpiirihauskaa koko elämä on. Venäjällä kukaan ei maksa sähköstä tai lähipuheluista. Venäläinen kulttuuri ei ole taiteilijoiden vaan ihmisten jokapäiväistä luomistyötä. Yhtä typerää kuin olisi väittää Homeroksen luoneen ihmisen, on väittää Pushkinin luoneen veläläisyyden. Puskinin tasoisella, ainakin runoilijan melko lahjattomalla olennolla (näyttäkää nyt sitten minulle yksikin kunnollinen täysjärkinen säe mitä tämä maakari on raapustanut!) ei venäläisyyteen ole osaa eikä arpaa, kuten Harms osauvasti pilkaa. Venäläiset taiteilijat yleensäkin ja parhaimmillaan ovat pelkkiä todellisuuden ylöskirjaajia, eivät mitään hampurilaiskokakolamössöä rinnuksilleen oksentavia sisällöntuottajia. Sisältö on itse elämässä ja sitä tuottavat tavalliset ihmiset.

Venäläiselle ihmiselle on kaikki venäläiset veljiä ja siskoja, rakastettuja ja rakastajia. Siinä on todellinen suurperhe. Lauseet alkavat kesken ja päättyvät kesken, jokainen tietää missä mennään, mitä päässä liikkuu. Heitä ei voi helposti hajoittaa ja hallita, heillä on aina valtavasti yhteistä kielessään ja tunteissaan. Mielellään he antavat aaseille sen käsityksen että heitä hajoitetaan ja hallitaan: se on paras tapa päästä aaseista.

Suomalaiset, joilta puuttuu alkeellisinkin syväkulttuuri, ovat täysin lohduttomassa tilassa mikäli joutuvat luottamaan toisiin ihmisiin ja heidän apuunsa. Suomalainen elämä on yhtä turhauttavaa survival-tositv-paskaa. Suomalaisen on selvittävä yksin siitä missä venäläinen kutsuisi koko kerrostalon paikalle monipäiväiseen neuvonpitoon. Tämä yksiselviytymisen ja individualismin pakko ajaa ihmiset valehtelemaan itselleen ja toisilleen. Heikkousia ei mitenkään voi tunnustaa, koska toiset käyttävät niitä hyväkseen. Heikkouksien tunnustaminen on lännessä kuolemaksi. Ne joilla taas on ruiittävästi pääomalajeja selvitakseen yksin vaativat jatkuvasti sääntöjä ja rajoituksia, koska tietsyti he käsittävät olevansa haavoittuvia mikäli poliittinen ilmasto vähänkin muuttuu heille epäsuosiolliseksi. Tällaisista epäesteettisiä rajoituksia itselleen luovista hyönteisistä on blogistankin tehty.

Venäläisessä kulttuurissa tunnustetaan heikkouden heti aluksi ja rehellisyyden nimissä. Historia on jo opettanut tälle kansalle pari asiaa, pari asiaa enemmän kuin suomalaisille, joille mikään mahti maailmassa ei näköjään voi opettaa mitään. Venäjällä jaetaan tehtävät ja katsotaan minkä osa-alueen osalta kukakin voi parhaiten auttaa. Koko elämä on yhtä hienovaraista suhdetoimintaa ja vastalahjakulttuuria.

En tiedä tästäkö johtuu sekin, että venäjällä lääketieteen opintoihin hakeutuu sellaisia henkilöitä joilla on todella kompetenssia auttaa. Itse en kävisi mistään hinnasta lääkärissä muualla kuin Pietarissa. Suomalaista lääkehoitoa en voi edes ajatella: eiväthän he koskaan tiedä mikä minua vaivaa!

Suomalaisen kulttuurin heikkoutta ja olemattomuutta saa ensin rajattomasti kärsiä ja sitten rajattomasti hävetä.

Siitä mitä Mallinen kirjoittaa Anita Konkan verkkopäiväkirjassa paljastaa paljon siitä ilkeästä ja vaivautuneesta häpeäntunteesta mitä me suomalaiset saamme aina kokea kun joudumme selittämään ulkomaalaisille suomalaista 'kulttuuria". On vaikea tunnustaa ulmaalaiselle, että suomessa ei oikeastaan ole mitään "kulttuuria". Että suomi nyt vaan on tällainen kovapäisten junttien, keskenään kilpailevien idioottien ja ulkomaille pääomaa siirtävien liikemiesten rauhoitusalue, jossa kaikki pääoma menee, ellei depressionsavuna ilmaan, niin ainakin muuhun kuin todella rakentavaan toimintaan.

Tunnustamisesta tekee sitäkin vaikeampaa se, kun tietää että omat ongelmat on ulkomaillakin, mutta meillä nämä ongelmat nyt vaan sattuvat olemaan ihan tahtokysymyksiä, että täällä ihmiset vain tahtovat olla tällaisia tyhmiä, parantumattomia, kun kaikki muut asiat on vielä kohtuullisesti.

Tulevaisuudessa suomi on auttamattomasti kehitysmaa, mikäli nykynuorisoon on luottaminen: hidasälyisempää, sivistymättömämpää ja taantumuksellisempaa porukkaa ei ole tällä planeetalla ikinä nähty. Itse en luottaisi keneenkään miehistä alle 30 vuotiaaseen, naisista alle 40 vuotiaaseen.

Vaikka olen kiihkeä fasismin vihamies, yhdessä asiassa minun on nostettava natseille hattua: he kehittivät onnistuneen teloituskoneiston. Nuorena minua kiinnostai lääketieteellinen tekniikka, nyt tahtoisin vaihtaa alaa sotilasteollisuuteen. Minua kiinnostaa kemialliset ja biologiset joukkotuhoaseet. Olen kiinnostunut kehittelemään tulevaisuuden varalle mahdollisimman tehokkaita aseita joilla näitä umpiluupäisiä sydämettömiä hirviöitä voistaisiin kaasuttaa. En näe että nykyteknologia on riittävää sieluani hiveleviin todella laajoihin ongelmajätekäsittelyihin (noin 5 miljardia). Pääkalloista voisi tehdä laskettelurinteen uuden Nooan lapsille tai jotain muuta mukavaa.

[osaattehan nyt lukea tämän viimeisen kappaleen runokuvana, jonka pyrkimys on esittää ja purkaa terrorismiin liittyvää psykopatologiaa. kun kirjoitan tällaisen ihan todellisen sieluni pohjamudista kohoavan yllykkeen auki, sen merkitys on siinä, että lukija, kunhan vain on herkkävaistoinen, voi sitä kautta päästä myös fasismiin johtaneen massapsykoosin alkukuvien äärelle. moraalinen tuomitseminen ei auta enempää kuin "ymmärtäminenkään": kysymys on objektiivisen todellisuuden ilmiöistä, joissa on myyttisen ääri-ilmiön aura, ja joista voi ainoastaan tulla tietoiseksi, siihen hallintamme loppuu.]

TULKAA ESIIN KILTIT TUNTEET

Koska totuutta ei voida eksplisiittisesti määrittää ja siitä keskutelu on turhauttavaa olen valinnut kielenkäyttööni käsitteet valheystävyydestä ja -vihollisuudesta.
Nämä ovat jo määritelmän mukaan pelkkiä subjektiivisa intentioita, eikä niillä ole mitään suoraa suhdetta ns. objektiiviseen todellisuuteen. Mutta tietysti valheen vihollinen kunnioittaa objektiivista todellisuutta toisella tavalla kuin valheen ystävä, joka tyytyy vain hyväksikäyttämään objektiivista todellisuutta.

Siksi valheen ystävä yleensä tunteekin paljon suurempaa vetoa ns. objektiivista todellisuutta kohtaan kuin vihamies.

Loistavasti dokumentoitu esimerkki valheen ystävästä joka käyttää ns. objektiivista todellisuutta lyömäaseenan valheen vihamiehiä vastaan on Ilkka Kokkarinen. Kokkarisen ja hänen hengenheimolaistensa retoriikkaa on pyrkiä hajoita ja hallitseasetelmaan asettamalla hallittavat samanarvoiseen survival-suhteeseen kovan luonnontieteen kanssa. Jokainen joka on vähääkään (Kokkarista enemmän ja huolellisemmin) perehtynyt luonnontieteisiin ja niiden historiaan ymmärtää, että koko luonnontieteellinen perusta ja maailmankuva on täynnä aukkoja ja selittämättömiä hyppyjä. Kokkarisen kaltaiset säälittävät valehtelijat ovat valmiita kirduttamaan yksittäisiä henkilöitä luonnontieteellään, mutta jos heidänkaltaisten eteen tuodaan mikä tahansa Johann Carl Friedrich Gaussin kirjoittama paperi he eivät käsitä miten Gauss on päätelmässään päässty alkupisteestä loppupisteeseen (en minäkään), eivät vaikka käyttäisivät siihen koko paskaisen ja rasvanhajuisen elämänsä. Silti nämä moosekset ovat valmiita simputtamaan toisia Gaussin tuloksilla, joiden perustaa eivät itsekään ymmärrä, eivätkä ole vaivautuneet edes ajattelemaan.

Huomautettakoon että koko luonnontiede, kaikki asiat, ovat täynnä sellaisia hyppyjä joita Ilkka Kokkarisen tapainen tavallinen neurootikko, joita muuten hänen lukemiensa ja linkittämiensä mukaan näyttäisi olevan koko maailma pullollaan, ei kykene mitenkään ymmärtämään tai selittämään. Tällaiset tiedemiehinä itseään pitävät nörtit ovat sitä raisvostuttavampia mitä enemmän he näkevät vaivaa yrittäessään perustella itselleen ja muille kuinka koko maailman henki on harmonisoitunut heidän alkeellisiin mietintöihinsä. Kokkarisen löukemsitossa ja lähteissä ei ole ainuttakaan säröä. Koko massiivinen kulttuuri on luotu muutamien tautologioiden ja ajatusvirheisiin pohjautuvan fasistisen ideologian pönkittömiseen. Kun ajattelenkin kuinka paljon painopareria on hukattu kaikkeen siihen roskan mitä Kokkarisen kaltaiset ahmivat minua hirvittää.

Toisaalta minua ei pelota. Olenhan tori ylimielisen tietoinen siitä, että tuohon koko maailman kokoiseen korttitaloon ei tarvitse päästää kuin yksi pieni valonsäde ja kaasukammion kauheus avautuu silmillemme. Kaikki romaltaa, eikä siinä auta se kriittinen massa jota Kokkarisen kaltainen massapsykoottinen tyyppi koettaa ympärilleen selkärankansa korvikkeeksi kasata.

Hyvät lapset! Kun kouluissa ja muussa helvetissä tapaatte tällaisia olentoja, älkää ainakaan arvostako heitä! HE ovat pelkkiä nöyryyttä vailla olevia katkeroituneita valehtelijoita, joiden kanttataisi hankkiutua köyden jatkoksi mahdollisimman pian. Kaikki tietämäni TKK professorit ovat tätä samaa sakkia. Haistattakaa vitut tällä tiedevihamieliselle yhteisölle!

Tulkaamme loppupäätelmään. Kun puhutaan tavallisista ihmisistä, katuojia ja viemäreitä tonkivista rotista ja juopoista, Teknillisten Korkeakoulujen professoreista ja yritysjohtajista, Suomen armeijan kenraaleista ja avohoitopotilaista, formulakuskeista ja rakennusmiehistä, silloin vain yksi tunne on sallittu: krematorioiden hakuinen viha.

Minä en hyväksy tai ymmärrä mitään muuta tunenntta kuin aguirrelaista vihaa, kun näen tätä valherakasta paskasakkia. Jos en tunne vihaa, syytän siitä itseäni, ihmismäisyyttäni.

Kun näen vanhan testamentin yli-ihmisiä, kunnon ihmisiä, kohtalon voittajia, jaloja ja kauniita luonteita, minulla on vain yksi tunne, jalo, ylevä ja miljardeissa väreissä hehkuva rakkaus.

Siinä kaikki.

20.10.2004

HUOMIO!

Tahdon vielä painottaa, vaikka olen tämän jo lukemattomia kertoja sanonut, että kun yleistän, puhun ihmisistä, suomalaisista, suomesta jne. tarkoitan aina normia, tai ainakin jonkinlaista kovaäänisintä ja voitollaolevinta yleisilmapiiriä, jota joskus on vaikea määrittää tai todentaa muuten kuin ilmasta haistelemalla.

Pidän aina mielessäni että yksittäistapauksia joihin lausumani eivät ollenkaan päde on ehkä enemmän kuin osaan kuvitella.

OLEN YLLÄTTYNYT

tästä paljon parjatun Birdyn, jota en ole aiemmin lukenut, tekstistä. Voi olla että se joistain tuntuu tyhmältä tai jotain, mutta minulle sillä on paljon merkitystä. Siinä on hämästyttävän selvästi sanottu millainen oli puolitoista vuotta kestänyt ja nyt loppunut rakkaussuhteeni sisäinen dynamiikka minun, miehen näkökulmastaja miltä se minusta tuntuu juuri nyt.

"- kuvittelin sinulle tunteet ja välillemme ainutlaatuista ja katoamatonta."

Myös minun rakastettuni oli tuollainen liian keskinkertainen ihminen, alussa helppo ja lopussa mahdoton, pohjimmiltaan samanlainen vieteriakka kuin Birdyn kuvaama vieteriukko. Muusani oli hyvä enkeli ja hän oli paha demoni. Ihmeellisin ja rakastettavin hyvin tuntemani nainen. Mutta liian, aivan liian keskinkertainen, ymmärtääkseen: "Meillä oli jotain sellaista, josta jotkut taistelisivat verisesti: joko saadakseen sen itse, tai estääkseen toisia saamasta sitä ellei itse siihen yletä." Jos jäljellä olevien aivosolujen laskemiseen ei enää tarvita kaikkia sormia on pelastavan käden ojennus turhaa. Ihmisen on annettava mennä omaa tietään.

Ainoa ero Birdyn ilmaisemiin tunnelmiin on oikeastaan se, että uskoni muun maailman olemassaoloon on kuitenkin jo voittanut tyhjiön johon putosin. Olen ollut kuilussa ja syvällä niin äärettömän monta kertaa, että rutiini ja kestävyyskin alkaa jo löytyä. Olin pitkään ja hyvin valmistautunut. Mutta kuitenkin... kyllä tämä vain sentään on raskasta.

Olen viimeaikoina aika systemaattisesti kieltäytynyt itkuisesta nostalgiantunteesta ja muusta muistelosta. Suhde oli niin raskas, että sitä vaillaolossa on kyllä aivan uudenlaista keveyden viehätystä. Hienosti Birdy tulkitsee!

ROTANPESÄ

Minua on aina kiinnostanut suuri noin kaksi metriä halkaisijaltaan oleva kevyestä läpinäkyvästä sinertävän kirkkaasta muovista, vähän jotain KOP:in säästöporsasta muistuttavasta, valettu ihmisaivojen malli. Aivojen iholle voisi olla kirjailtu kellertävällä läpikuultavalla värillä tulenlieskoja ja Hell's Angels tatuointeja, mitkä varmaan löytyisi jokaisen telkkarin ja pleikkarin kasvattaman nykylapsenkin päästä jos heidän aivokuorensa avattaisiin uteliaan silmän ja ahnaan tutkivan kirurgin veitsen pengottaviksi.

Malli olisi laakeroitu pyörivästi kuin löysällä oleva hevosensatula, aivojen keskihalkaisijaa kulkevan vaakasuoran putken varaan. Mallin sisällä olisi pieniä pahnalla ja sahampurulla pehmustettuja kammioita. Jokaisella kammiolla oli symmetrisesti vastinkammionsa toisessa aivolohkossa. Kammiopareja yhdistäisi ohut läpinäkyvä putki tai käytävä. Jokaisessa kammioparissa asustaisi pariskunta suuria rottia. Kammioissa olisi ruokintalaitteet, jotka toimisivat ainoastaan silloin kun koko kannatusputkensa varassa ympäripyörähtelemään pääsevä malli olisi kutakuinkin tasapainossa, kummankin aivolohkon ollessa samalla korkeudella. Epätasapainosta rangaistaisiin myös seiniin kiinnitetyin sähköshokki laittein.

Koko järjestelmän pitäisi pelata niin, että kummassakin aivolohkossa olisi aina tasamäärä rottia. Mutta ruokintalaitteet olisivat vain oikeassa aivolohkossa, samoin kuin sähköshokkilaitteet.

Olisi mieltäkiinnittävää katsoa löytäisivätkö rotat, nämä luonnon välittäjäaineet, tasapainon paremmin kuin nykymaailman addiktoituneet kulutusläskimöykyt. Luulen, ettei tehtävä rotille tuottaisi vaikeuksia.

Asioita voisi hankaloittaa niin, että joitain yhdyskäytäviä suljettaisiin algoritmisesti. Toteutettaisiin hetkellinen algoritminen lobotomia, eli aivolohkojen välisten yhteyksien katkaiseminen.

Jokaista dynaamista akselia jonka suhteen ihmissielun pitää pysyä tasapainossa, toisin sanoen, jokaista mahdollista addiktia, vastaa yksi aivolohkojen välinen yhteys.

Keksinnön todellinen terapeuttinen hauskuus piilisi siinä, että kukatahansa näyttely vieras voisi hetken leikkiä henkisen simputuksen organisaattoria, suomen armeijan yliluutnanattia tai koulukiusaajaa keikauttamalla ilmassa keinuvaa kappaletta tahallaan.

Voin melkein taata että sähköshokeista vinkuvat rotat tuottaisivat tavalliselle sadistiselle kaupunkilaislapselle samankaltaista mielihyvää kuin niskalaukaus tuottaa rauhanajassa riutuvan yliluutnantin märissä unissa joita hän näkee läskin märehtivän vaimonsa vierellä.

Tällä järjestelmällä ei ole vapautta. Aivot vain pyörähtelevät kiinteässä betoniin valetussa rakenteessa. Vapaus tarkoittaisi sitä että malli osaisi väistää lähestyvää, nautinnon ja huvittelunhaluista lapsenkättä, samalla tasapainonsa säilyttäen.

MUURAHAISELLA

on hyödyksiolemisen addikti. Se ei pyydä enää palkkaa, se vain tekee juttuja toisten iloksi, saaden siitä myös itse iloa/intoa. Päätäänpyörittelevät työläiset vievät sen vierotusklinikalle.

SORSA-MATILLA

on todella vahva kirjoituskausi meneillään. Sen perusteella mitä olen häneltä lukenut, viimeaikaiset tekstit ovat sitä parasta.

JÄNNEAMPUTAATIOT

Tommipommi: Ihmisiltä voisi kaikilta amputoida äänijänteet pois.

SL: Ihmisiltä voisi kaikilta amputoida ääni- tai vaihtoestoisesti penisjänteet pois.

Vain kastraattia voi sietää.

Olin Halikarnasissa syömässä ja jouduin pyytämään radiota hiljemmalle. Aikuisten ihmisen puhe tai laulunjollotus on sen verran raivostuttavaa, että olisin valmis luopumaan myös omasta äänijänteestäni, jos saisin sillä kaikki pop-star-idosit hiljaiseksi. Pop-musiikissa ei ruumismi ja kaupallisuus ole lähimainkaan inhottavinta vaan yksinkertaisesti lopputuote, musiikki. Ääliömaisiä sanoja olen ollult aina hyvä sietämään. Surkeinkaan lyriikka ei minua suututa tai harmita. Mutta valheellisen määkivä inhottava ääni saa minut jo lapsivuoteessa itkemään hysteerisenä kauhusta.

KANSALLISOMAISUUTEMME

Kulttuuri syntyi ateenassa. Kansallinen kulttuuri sytyy kansallisuuksissa sen mukaan kuinka paljon he kykenevät valehtelemaan itselleen; kuinka paljon vihaavat Kristusta; kuinka paljon lyövät ja kiduttavat syytöntä poikkeuksellisen lahjakasta ja vilpitöntä ihmistä. Suomi on maailman valherikkain maa. Täällä valehtelu on niin pitkällä että täällä ei tunneta edes veijareita. Rehellisyyskin on vain jonkinlainen kuollut normi josta odotetaan koituvan taloudellista hyvää esimerkiksi löytöpalkkion muodossa. Suomalainen kulttuuri on todella ainutlaatuinen kokoelma itsepetosta, kieroonkasvamista, ajatusten rämetaloustta, tietämättömyyttä ja puhdasta valehtelua. Juuri mitään muuta ominaispiirrettä siihen ei jää. Loppu jos sitä on on sitä samaa kuin Kreikassa, kosmoksessa, luonnossa ja kaikkialla.

Suomalaiset best-sellerkirjailijat ovat pahimpia isänmaanpettureita (jos isänmaaksi nyt erikoistapauksessa rajataan pelkästään tämä perifeerinen ja alikehittynyt planeetta eikä koko aurinkokunta tai universumi, niin kuin mieli tekisi): heille vilpittömyys on tuntematon käsite.- Heidän laatunsa perustuu kansalliomaisuutemme, eli kansallisuusemävalheen täydelliseen ja tunnontarkkaan opiskeluun. Se vaatii kovasti kotiläksyjen tekemistä koulussa ja yliopistossa. Se vaatii sitä että paljon on jo luettu 14 ikävuoteen mennessä. He ovat huonoja sotilaita, jotka huonouttaa ryhtyvät isänmaanpettureiksi kuvitellen vastapuolelta saavansa paremman leivän ja kohtelun, sankarimitallit ja arvonannot. He (valheen ystävät) ampuvat huvikseen ja laiskasti omiaan (valheen vihamiehiä), ja sotaoikeudenkäynnissä levittelevät käsiä, että tällaista tämä elämä nyt vaan on, ja että en minä tiennyt vaikka olin opiskellut, ja että anna hyvä jumala meille armo kun ihmiset niin rankaisevat ja ovat kunnoittamatta vaikka me olemme niin merkillisiä vankohampaisia ajattelukyvyttömiä ja pöyhkeitä vakuuttavakasvoisia paskatyyppejä.

Vain tehottomuus, täydellinen tekemisen ja touhun (touhutkaa touhutkaa, sanoi isoäitini kuin mikäkin nykyaikaisen kartellitalouden ilotalonelämtä, mutta hän olikin tietämätön hölmö joka ei nähnyt mihin tuo aivottoman touhuamisen paskalogiikka lopulta tämän imbesillilauman johtaa) lakkaaminen, hiljaisuus, ihmisen liikuntakyvyttömäksi degeneroituminen voi tämän maa pelastaa. Tarkoitan suota, ojittamatantoa, edes kaistaleen, arvokkaalle, turmeltumattomalla, valehtelukyvyttömälle sammalajikkeelle, ainoalle vilpittömälle normille täällä.

Rasisimia peljkäävät juuri suomalaiset ihmiset itse, nuor kieroonkasvaneet, matalat, kun tulee ulkomaan elävä, mombasalainen, viidakosta, niin, ja osoittaa vielä ihmisen mitan, paljastaa valheen, mitä siitäkin tulee, kun joutuu kerrankin, kerrankin katsomaan peiliin.

Anteeksi vaan, mutta päähäni ei mahdu miksi ihmeessä tämän maan pitäisi olla joku idioottien rauhotusalue. Vehelletään peli poikki.

MIKÄ IHMEEN KATEUS

Kun ihmeitä tapahtuu ihmiset joko kieltäytyvät uskomasta niihin tai epämääräisesti kadehtivat niitä. Olennaista on että ihmiset eivät usko ihmeisiin. Siksi heille ei milloinkaan tapahdu ihmeitä. Se on massojen elämää se. Arvotonta!

Niinpä. Jos olette kokenut joskus pientäkin kateutta poloa ja pientä käymälöitsijää kohtaan hänen torielämä raporteistaan, älkää ainakaan luulko itseänne mietenkään kovin henkeväksi. Henkevä ihminen ei kadehdi ketään... tai ehkä sentään Kristusta ellei itsellä satu olemaan myyttisempi kohtalo. Jos pidätyte pientä käymälöitsijää kajahtaneena on syytä huolestua eniten omasta mielenterveydestänne: tämä palsta on sen mitta.

Älkää hyvät ihmiset pitäkö tanssitautisia juttujani leuhkimisena vaan semioottispedantteina normipoikkeaman raportteina. Se on ilon ja toivon raportti, ihmeen raportti jos minulle joskus tapahtuu jotain mukavaa. Muuta ei tekisikään mieli raportoida, ellei olisi ihan pakko ruoskia maan matosia.

Jos iloiselle ja nauravalle, lähes läpselliselle, hiljaiselle, vaatimattomalle, sopusuhtaisella, kohteliaastikäyttäytyvälle, pyyteettömälle, kiltille ja häiriöttömälle sivulliselle johon kohdistuu niin käsittämätön rasistinen viha kuin minuun kohdistuu (joku Panu Höglun muuttuisi pölyksi jos joutuisi astumaan sekunniksikin minun saappaisiin), niin käsittämättömän johdonmukainen inho ja hyljeksintä kauniimman sukupuolen taholta joka minuun kohdistuu, kerrankin elämässä tapahtuu jotain muuta kuin traagista tai väkivaltaista se on suuri ihme! Jos minulle tapahtuu kerrankin, tapahtuu nörtille pakostikin ainakin kymmenen kertaa. Eikö se ole siis ilosanoma!

Jo kateus, jos sellaista on, paljastaisi ihmeiden olevan totta. Niitä ei vaan kukaan halua tunnustaa, koska ihmiset lopultakin rakastavat vain normeja ja sääntöjä, sitä helvetillistä vakilaa jonka ovat itse itselleen rakentaneet.

TEINIEN LUKEMISET

Kaari Utrio oli sanonut Tammen kemuissa jo 14 vuotiaana lulkeneensa enemmän kuiin suomalaisten suuri osa koko elämässään. Uskon helposti. Isäni ei ole lukenut edes aapiskukkoa ja siksi kai onkin säästynyt monelta pahalat aja turhuudelta.

Tytöille kirjoittaminen ja lukeminen on sama kuin lyhytjalkaisille ja paksunpönököille, muotoiluvaahdolla sekoitetuksiviimeistelytukkaisille pojille kitaralaukun kantaminen: isona heitä kuitenkin tulee toimitusjohtajai ellei popidoleita. Se vasta on hienoa se.

Lukutoukkien pitäisi edes joskus katsoa peiliin ja yrittää nähdä sen luontokatastrofibn laajuus jonka kirjanpölyyn liian nuorella iällä addiktoitumjinen aiheuttaa.

Teininä ei käsitykseni mukaan ylipäätään pitäiosi lukea mitään, ei edes läksyjä. Parasta kun ihmiset olisivat kokonaan lukutaidottomia 20 vuotiaiaksi. Se on hyvä ikä oppia lukemaan pölyisi kirjoja. Sitä ennen on hyvä lukea suoraan luontokirjanlehdiltä Linkolamaiseen tyyliin.

Pojilla teini-ikä (jos sellaisesta voidaan puhua, itse en ole kokenut mitään sellaista, se on kai kaupunkilaisten hössötyksiä) kuluu parhaiten moponpyttyä hoonatessa, tytöillä nukketaloa siivotessa. Monilla aikuisuus vierähtää parhaiten siinä sivussa, samoissa puuhissa: mitä huomaamattomammin he otittavat tämän maailman sen parempi luonnolle: sen vähemmän heitä on haittaa tieteelle taiteelle, kirjallisuudelle, musiikille.

Parasta tekniikka on sellainen mikä ei näy. Parasta musiikkia sellainen mikä ei kuulu Bayreuthin kamarin seinien ulkopuolelle. Parhaita ihmisiä ovat sellaiset jotka pysyvät kotonaan ja ovat täysin omavaraisia, eivätkä tule toisten silmiin rasitukseksi, elleivät ole jotenkin rakastavia ja rakastettavia vanhatestamentillisiä yli-ihmisiä.

Toukat jotka mainostavat teininä lukeneensa joitain klassikkoja ovat takuuvarmimmin klassikoilta poispilattuja. Mitä iloa ylipäätään on lukea kirjoja jos niistä ymmärtää saman verran kuin 12 vuotias Timo K. Mukka, tai 18 vuotias Eino Leino tai 28 vuotia Saarikoski. Jos se olisi kohtaloni hoonaisin ilolla mopon pyttyä yhäkin. Ja hoonaankin.

Jos Platon bloggaisi suomessa, suosio olisi jotain kolmasosa jonkun Kysyn vaan-blogin suosiosta. Samoin oli antiikissa, tietysti. Kysyn vaan oli vain silloin toista tasoa, Aristofaneen kirjoittama. Laadulla ei ole mitään kirjallista arvoa, vain poikkeuksellisuudella on. Kysyn vaan on laadukasta roskaa, Aristofanes poikkeuksellista komiikkaa. Silmäniskuihin, miellyttämistekniikoihin, hieromiseen, laatuun, siihen pystyy kuka tahansa, joka on riittävän epärehellinen kiinnittääkseen sellaisiin asioihin huomiota.


NOOAN KUOLEMA

Sinä päivänä tunsi Nooa olevansa nuorempi kuin koskaan. Kun on oikein vaikea ja elämätön elämä nuoruudessa, tulee keski-iästä kevyt, rattoisa ja hedelmällinen. Nooa näki maan ääriin juoksevan lapsiaan, heleästi nauravia. Missä on pitkän iän ja terveyden salaisuus? kysyttiin.
-Kun on sisäinen pururata ja tenniskenttä, ei ihminen tarvitse kuntoliikuntaa. Arkissa, naisissa ja lapsissa riittää kunnon miehelle punttisalia, vastasi Nooa.
Saapui tieto hänen vanhimman poikansa menestyksestä taistelussa pohjoisia jumalanhylkääjiä vastaan. Heti ampiainen pisti ilosanoman vastaanottajaa käteen. Nooa ensin irvisti, mutta nauroi sitten niin, että sanotaan hänen lopulta menehtyneen nauruun. Jotkut sanovat, että hän kuoli ampiaisen pistoon. Eräiden lähteiden mukaan Nooan vanhin poika kuoli taistelussa, joka kuitenkin voitettiin, ja Nooa niin ikään kuoli ilosta. Toisten, varmistamattomien lähteiden mukaan Nooa olisi kuollut suruun samasta syystä. Varmaa on ainoastaan se, että takana hänellä oli tuona päivänä 832 vanhauskoisuuden vetreytymisen ja viisastumisen komeapartaista hedelmällistä vuotta.

PELKKÄ YRITYS OLLA VILPITÖN

Ei tosaankaan tarvitse puhua totta, pelkkä yrityskin olla valehtelematta saa tämän kaukaisen ja karun maankolkan sisäsiittoisuudesta degeneroituneen heimon hyttysmäisissä sieluissa aikaan kouristuksia, pahanolontunnetta, loukkaantumista, voi ihme! kauheeaa kärsimystäkin, ja vieläpä joissain oikein sääskimäisissä tapauksissa huimausta ja verettömissä sisiliskoissa kauteuttakin.

Voi voi kun säälittää tämä hirveä inhimillinen tragedia jonka te joudutte kestämään kun joku edes hetkenkin yrittää olla epätoivoisesti ja ilman mitään harjaannusta ja välineitä valehtelematta sitä samaa valetta mikä nämä kesänvillit hyönteiset kai nukuttaa lopulliseen ydintalviuneen.

19.10.2004

NÖRTTI

Puhuin eilen ihmisen tasapinoisuudesta. Panu puhuunörtistä. Nörtti on nimike eräälle erityisen olennaisessa suhteessa tasapainonsa lopullisesti menettäneelle ihmisyksilölle. Horjahtaapa ihminen sinne tai tänne hän joutuu nelinkontin ja se siitä ihmisyydestä sitten: maan vetovoima kutsuu, maallistuminen ja suollemuutto alkaa.

Itsemurhavietti syntyy siitä kun kahdellejalalle luotu, kävelemään oppinut ihminen tönäistään kanssa veljien taholta rähmälleen vasten eläinkuntaa. Tasapainostaan kastruoituna ihminen tahtoo lopettaa vaikkei edes vielä käytännössä tiedä mitä tasapainonmenettämisestä seuraa.

Nörttikulttuurin ollessa nyt ehkä tietyssä kypsyysvaiheessaan, alamme jo saavuttaa tietoa nörttiytyminen erityisestä horjahduksesta ja tämän addiktoitumisen seuraamuksista.

Addikti on kyvyttömyyttä vastustaa suuren kappaleen painovoimaa. Näitä on tosiaan muitakin kuin vain tämä maa. Metafyysisessä todellisuudessa tähtiä on niin paljon ettei läpi pääse. Addikteja, yhtä kaikki. Siinä kaivataan vähän Vergiliusta ja muitakin eräoppaita, että selviää retkeltä.

Käytännössä vaoidaan sanoa, että kaikki tasapainon menettäminen on aina kuolemaksi: ihmisyhteisö ei milloinkaan anna sitä anteeksi, vaan tällaiset matelijat nostetaan pölypussiin ja tunkiole armotta. Siksi vielä kerran ennen uutta pleikkarisessiota kannttaisikin vilkaista meidän eurooppalaisten pyhää kirjaa raamattua ja tutkia mitä siinä oikein sanotaan siitä ylösnousemuksesta, siis rähmältään nousemisesta, pölyjen pyyhkimisestä vaatteista, nenän niistämisestä ynnä muusta.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com