30.9.2004

LOPPUSOINTU

Panu on kääntänyt blogiinsa ihan luettava suomennosnäytteen 1700-luvun lopun "iirinkielisestä klassikosta", Brian Merrimanin Keskiyön käräjistä.

Ei voi mitään sille että vähän tökkii loppusoinnutus ja säkeittäisyys vaikka arvostan kyllä Panun haastavaa pyrkimystä, näytteen perusteella ihan asiallisen ja ajankohtaisen tekstin suomenkielelle saattamisesta. Esteettinen tajuni sanoo että säemitan pitäisi periaatteessa pysyä lakkaamatta samana vailla ainoatakaan poikkeusta. Loppusointuparien pitäisi poikkeuksetta yllättää uutuudella ja keksinnöllisyydellä. Suomenkielessä se onnistuu esimerkiksi käyttämällä sanan perusmuotoisia runkoja loppusointupareina:

selustaasi
ekstaasi

uutuudella
salaisuudella

yllättää
selättää

meluta
ajeluta


Perusperiaatteena olisi se että loppusointuparisanojen lopuissa olisi vähintään neljä mutta mieluummin viisi tai kuusi yhteistä kirjainta. Voisi olla myös niin että neljä tai viisi olisi samaa mutta yksi poikkeus:

pelittää
paraabelittä

alittaa
kamelitta

valittu
alittuu

hyljeksitty
selittyy

laskettu
asettuu

asetettu
juoksettuu

kettu
ruskettuu

kurkottaa
terrakotta

Tällaisia voi, kiitos suomenkielen, keksiä loputtomasti, enkä toistaiseksi ole nähnyt mitallista tai muutakaan runoa jossa tällaisia suomenkielelle kaikkein ominaisimpia rakenteita esiintyisi.

Ajatus tuli mieleeni lukiessani ranskaksi Paul Verlainen Poèmes saturniensia. Yritin luoda tällaista mitallista tai vapaamittaista loppusointuista suomenkielistä runoa, mutten ole onnistunut, koska se on yksinkertaisesti niin äärettömän vaikeaa.

Verlainen säkeen viimeinen sana on usein sisällöllisesti aivan toisenlailla painokas kuin mitä suomenkielen sanajärjestykselle olisi ominaista. Ranskankieli ehkä säästelee merkitystä lauseen alun kustannuksella lauseen lopun eduksi. Verlainella loppusointu pari purkaa aina myös jonkinlaisen merkityssisällöllisen jännitteen, tai kuten Villonillakin, se on pelkkä säkeenlopussa muuntelehtiva moduli, motiivi, joka ikään kuin nivoo horisontaaliset rivit vertikaalisesti yhteen.

Suomenkielelle on minusta ominaista suora sanajärjestys jossa merkittävämpi sana asettuu vähempiarvoisen edelle. Samoin suomenkielen sanassa erottavaa informaatiota on enemmän sanan aluissa kuin lopussa. Sanan runko on kuitenkin paljon leikkittävämpi, merkityksellisempi plastisuuden kannalta, kuin sanan alku, koska sama runko-osa saattaa toistua hyvin eri taivutusmuotoisissa sanoissa. Siksi suomenkielelle ominaisen alkusoinnun luominen jää sekin pidemmänpäälle köyhäksi leikiksi.

Jonkinlainen keskisointu, pulssisointu, temposointu olisi kai suomenkielelle paras.

POSTMODERNISMI ON

suuntaus, joka syntyi Ranskassa.
Postmodernismi on ylevän modernismin vastakulttuuria.
Postmodernismi on ollut kulttuurin terapeuttinen hanke.
Postmodernismi on vain todellisuuteen juuttuneen ihmisen sekavaa hämmennystä.
Postmodernismi on tullut yhdistetyksi mitä erilaisimpiin asioihin.
Postmodernismi on tahdottu nähdä paluuna traditioihin.
Postmodernismi on kristlikust seisukohast püütud käsitleda.
Postmodernismi on tällä hetkellä naistutkimuksen vallitseva suuntaus.
Postmodernismi on filosofiaa: koska se arvottaa asioita.
Postmodernismi on nähdäkseni useammin harhaanjohtava kuin valaiseva käsite.
Postmodernismi on Sokalin mukaan tehnyt halvan ratkaisun.
Postmodernismi on tulossa väistämättä muotiin.
Postmodernismi on kulunut sana.
Postmodernismi on maistunut karvaalta.
Postmodernismi on ohjelmallista irtisanoutumista kaikesta.
Postmodernismi on vastannut suhtautumalla rennosti.
Postmodernismi on tekopyhää?
Postmodernismi on yrittänyt mitätöidä valistuksen.
Postmodernismi on irvokasta tanssia.
Postmodernismion luonteeltaan relativistinen.
Postmodernismi on johtanut taiteen aistimellistumiseen.
Postmodernismi on jäämässä jo pois.
Postmodernismi on ampunut alas viimeisetkin pyhät lehmät.
Postmodernismi on saanut aikaan ruumiita.
Postmodernismi ei ole aikakauteen sidottu käsite.
Postmodernismi on ristiriidassa itsensä kanssa.
Postmodernismi on tehnyt hyvää työtä.
Postmodernismi on tarkkasilmäistä valtarakenteiden ja praktisten strategioidenanalyysia.
Postmodernismi on älyllisesti vain marginaalinen ilmiö.
Postmodernismi on kuitenkin kääntänyt huomion yksilöihin.
Postmodernismi on keinotekoisten vastakohtien hävittämistä.
Postmodernismi on antanut ekspressionismille napakan iskun suoraanpalleaan.
Postmodernismi on aika yleisesti jaettu lähtökohta.

NAISEN KENKÄ

Joskus kuulee ihmettelyjä miksi naiset käyttävät korkeakorkoisia ja epämukavia kenkiä vain miehen silmää miellyttääkseen. Tällaisen argumentin esittäjä ei luultavasti kunnolla tunne ihmisen, täysin henkistyneen jalan, fysiologiaa enempää kuin klassista korkokenkää.

Jokainen mieskin tietää että yli viisi senttiä korkeilla koroilla kävely on mukavinta. Vanhan ajan ylimysten kengissä oli aina korot. Nymfit ja Pan tanssivat ruohikolla varpaillaan. Eroottinen nainen kulkee aina varpaillaan.

On selvää että korkokenkä on kaikkein luonnollisin ihmiskehoon sovitettu esine. Kun salvatore Ferragamo matkusti amerikkalaiseen yliopistoon suorittaakseen tutkinnon fysiologiasta hänen tähtäimessään oli naisen jalka. Hän haaveili urasta, kuten jokainen miehinen mies, naismetsässä, täysin henkistyneitten jalkojen viidakossa.

Jos koskaan on vähääkään tutkinut Ferragamon klassista kenkää voi huomata muutamia tavallisesta "epäsopivasta" korkokengästä poikkeavia seikkoja. Kenkä koostuu kolmesta osasta. Puisesta, säteeltään noin 10-12cm paksuudeltaan 3-4 cm ympyrän kaaren neljäsosasta. Kaasen toinen pää on kiinnitetty naulaamalla ja liimalla synteettisesti valmistettuun pehmeään levymäiseen päkiäosaan. Kaaren toiseen päähän on kiinnitetty puinen korko, joka on suorassa kulmassa maata kohti, ja jonka ulko reuna jää hieman jopa kantapään taakse. Tällaisessa lähes käsittämättömän geometrisessa rakenteessa naisen jalan, mikäli vain on täydellisen kaunis ja kehittynyt, paino jakautuu fysiologisesti kaikkin tasaisimmin. Tällaisella kengällä kävely on sulaa nautintoa. Lisäksi jo entuudestaan lähes läpikuultava siro jalka näyttää huomattavasti pienemmältä kuin muissa kenkämalleissa. Nilkan ryhti on täydellinen.

POLIITTINEN MURHA

Jos kuolen tapaturmaisesti, muistakaakin tutkia sitä murhana. Luulenpa nimittäin olevani Suomessa ensimmäisiä pitkästä aikaa puhtaasti poliittisin peruteluin murhatuksi tulevia henkilöitä. Minut on nimittäin pakko hiljentää jos ei tahdota että keksin vielä keinon nykymenon häpeällisyyden räikeäksi esittämiseksi. Räikeällä esittämisellä tarkoitan sitä, että tyhmäkin sen sitten siitä ymmärtää. Ja suomalaisethan tunnetusti ovat yksi maailman tyhmimpiä kansoja, keskimääräinen älykkyysosamäärä 97. Tulen myös esittämään, jos ehdin, epäpoliittiset, siis moraaliset ratkaisut, jotka ovat nykyisille edunsaajille valitettavan negatiivisia.

Pelkäänpä myös että kukaan muu ei tee työtä puolestani vaikka täälläkin yritän jakaa ideani pois. Näköpiirissä ei ole ketään, jolla olisi tämän suuntaisia pyrkimyksiä. Ehkä joku syrjäytynyt sopeutumispaineissaan, mielistelynhaluissaan, kiihkeässä masokismissaan keleilee jotakin, sitten varoo, tulee järkiinsä... ja mistä hän saisikaan välineet ilmaista mitään tunteistaan kun ei usko harjoitteluun.

MITEN POSTMODERNISMI VOITETAAN

Postmodernismin teoreetikkoja ei voiteta retoriikalla, siksi heihin pitää käydä käsiksi nyrkein. Postmodernismin teoreetikot voitetaan luentosaleissa ja kaduilla, heidän kimppuunsa hyökätään. Mutta postmodernisteilla on armeijat. Itseasiassa sotilasteknologia on heidän ainoaa ajatteluaan. Teoriat ja "hienot" "kultturellit" harrasteet ne ovat pelkkää tyhjän täytettä ja ajankulua.

Postmodernismin virhe on ajatella että on myöhäistä ajatella.
On liian aikaista ajatella tai oli.
Postmoderni projekti ei ollut muuta kuin ihmisen huolta biologista ja lisääntymisestä silloin kun ei voinut kuin odottaa että aika toisi esiin totuuden. Nyt alkaa olla se aika.

Kaikki heidän ajatusvirheensä on ajateltavissa, laiskuutensa paljastettavissa, kaikki kumottavissa, mutta se vie paljon aikaa ja siemenemme mädäntyvät pusseihin. Ne mädäntyvät joka tapauksessa. Siis vankilan kosteudessa on syytä ajatella: emme voi siittää Coca-Colaa lipittäviä rumia läskejä possuja enempää. Ja onko täysin varmaa ettei sielumme synny jossakin uudestaan tähän sadomasokistiseen läskihelvettiin.

Lukekaan yhdysvaltalaisen filosofin John Zerzanin essee Postmodernismin katastrofi uusimmasta Kerberoksesta. Teksti on todella hyvä!

29.9.2004

ÄLKÄÄMME USKOKO

tyhjyyden naamioita
ne vain varaavat itselleen aikaa lisääntyä
kaikki on ollut tiedossa jo kauan
sekin että aikamme menee ohi
älkäämme noudattako pakollista viivytystä
joka syö kohdut täyteen kasvaimia
ne eivät välitä itsestään
siitä että tuhoavat järkensä
ne vain tahtovat saastaiset siemenensä
eteenpäin
että saisivat tukahdutettua sulamattomaan läskiinsä kaiken
elämän

POLITIIKKA ON

-
(BigSur ja Surreal kirjoittaa listarunon... politiikka on. Minä pastiseeraan suoraan googlella. Katsotaan mitä tulee...)

Politiikka on Sambiassa hyvä bisnes ja koko kansan peliä.
Politiikka on strategiatason asiakirja ja yhtenä pääaineena.
Politiikka on normaaliosa hallitustyötä ja ihmiskunnan väliaikaiset portaat.
Politiikka ei ole puhumista, politiikka on konkreettista.
Politiikka on mahdollista politiikkaa.
Politiikka on kanava ulos ja järkevää sotaa.
Politiikka on tahdon - ei vain sopeutumisen - asia.
Politiikka on kehittänyt minua ihmisenä ja joutunut epäsuosioon.
Politiikka on nykyajan realismia ja ajoittain hyvin kaukana.
Politiikka on ainoaa oikeaa ja aikaa vievää, turhauttavaa ja kallistakin.
Politiikka on ensisijaisesti kristillistä ja hukassa.
Politiikka on nykyisin historiaa.
Politiikka on uuden aloittamista. Euroopassakin.

VENÄJÄKUVA

Anita Konkan uusimmat merkinnät täydentävät sopivasti täällä luonnostelemaani Venäjäkuvaa. Hän ihmettelee venäläisen tytön muodonmuutosta kaunottaresta baabushkaksi. Voisin huomauttaa, että se ei tapahdu kaikille. En tiedä mistä tuo käsittämättömän suuri muodonmuutos johtuu, mutta sen perusta ei ole niinkään taloudellinen kuin henkinen. Tiedän venäläisiä naisia jotka ovat eläneet parikymmentä aikuisuutensa vuotta uskomattoman raastavissa olosuhteissa ja ovat silti vartaloltaan ja mielenlaadultaan hehkeitä kuin viisitoistavuotiaat. Kasvoissa heillä ikä näkyy ensimmäiseksi, perseessä viimeiseksi. Näin on hyvä.

Joistain miehiin kohdistuneista lausunnoistaan on Konkka saanut negatiivista palautetta loukkaantuneilta mieslukijoilta. Jos Konkan asialliset jutut loukkaavat joitain miehiä, mitäköhän nämä minun herättävät joissain naisissa. Toivon kuitenkin ihmisten jotka viitsivät lukea tällaistakin palstaa olevan riittävällä suhteellisuudentajuisia ohittaakseen ylilyönnit.

Viikonloppuna katsoin venäläisen elokuvan joka oli kuvattu talvisessa 70-luvun Moskovassa. Kaupunki oli kuin suoraan tulevaisuusfantasioistani. Ei mainoksia, ei turhan paljon kauppaliikkeitä. Rauhallisia kodikkaita ravintoloita, siististi pukeutunutta väkeä, romanttista tunnelmaa.

Kun lukemattomat venäläiset kaipaavat parempaa elämää tulevaisuuden euroopassa, minä kaipaan parempaa elämää 70-luvun Moskovassa. Kaupunki on laaja, väljä, tärkeillä keskusta-alueilla on paljon aukioita, puistoja, taloudellisesti katsottuna hyödytöntä maankäyttöä rakastavaisten tarpeisiin. Kirkkoja, museioita, kirjastoja ja muita julkisia rakennuksia rakastavaisten tarpeisiin. Kauniin hämärästi valaistuista hartaan tunnelmallisista metrotunneleista pulppuaa toisiinsa kietoutuneita rakastavaisia. Valtio on rajoiltaan suljettu omavarainen talousalue. Mitään viestintää ulkomaailmaan ei ole. On kaikkea mitä voi kuvitella, luonnonvaroja. Kaikkea mitä tarvitaan: onnea.

MURHAN JA ITSEMURHAN KAAVAILUA

Viikonvaihde kului Pietarissa tavanomaisissa tunnelmissa. Katkaistuani keskiviikkoiltana välini naisystävään, suuntasin juomaan ja hautomaan itsemurhaa Pietarin yöhön. Aamuyöstä jouduin opiskelijaklubille nimeltä Metro, jossa törmäsin varsinaiseen reissumieheen. Kaveri ei ollut ihan tavallinen reissumies vaan Oululaisen Reissumies K-M V. Vaalean Mika Waltarin serkun pojan pojan ulkonäkö oli jotakin pohjoisitalialaisen, saksalaisen, ruotsalaisen ja suomalaisen väliltä. Käytöksensä oli temperamentikas ja hymynsä maalaista häikäisevä. Hän esitteli naisseuralaisensa, sierra leonelaisen prinssin ja venäläisen prinsessan tyttären, jonka yliluonnollisen pehmeltä tummalta luulta vaikuttavaa ihoa yltyi hipaisemaan välttyäkseen luulemasta virheettömyyttä synteettisesti aikaansaaduksi. Ihmeelliset kaaret, hyväilyjä kirkuvat pyöreydet eivät oikein hahmottuneet mielessäni yhdeksi plastiseksi veistotaiteen mestariteokseksi, mikä epäilemättä oli kyseessä.

Nykyään Lahtelais-Helsinkiläis-Pariisilainen leipomo- ja kahvilayrittäjä kertasi 37-vuotiaan elämäänsä. Kuuntelin innolla paikoista joissa hän oli asunut: Rooma, Pariisi, Lontoo, Pietari, Los Angeles, Rio de Janeiro jne. jne. Hänen mukaansa Italia ja Ranska ovat hyviä paikkoja jos hyvä ruoka ja perhe riittää tekemään ihmisen onnelliseksi, mutta jos tahtoo yöelämää, hauskuutta, tutustua ihmisiin, silloin Pietariin tai Moskovaan kannattaa lentää kaukaisiltakin mantereilta. Italiassa esimerkiksi ei kuulemme ole lainkaan yöelämää siinä mielessä: naiset puuttuu.

Kello tuli seitsemän ja klubien ovet sulkeutuivat. Torstai aamunkoitteessa kadut olivat pullollaan klubeilta kotiin palaavia kaunottaria, surulliset yksin ja iloiset seuralaisineen. Yksinäisiä tai pahantuulisia miehiä Pietarissa ei näihin aikoihin tapaa tavallisena arkipäivänä, viikonlopuista puhumattakaan. Miehet ovat täystyöllistettyjä. Noistä kymmenistä tuhansista Pietarin katuja yksin kotiin laahustavista tytöistä voi sanoa vain sen että keskimäärin he ovat kauniimpia kuin tänään lehdessä näkemäni venäjän edustaja Miss Baltic Sea kilpailussa. Venäläiset missit valitaan korrektius syitä aina keskitason alapuolella olevista tyttöistä: on tärkeää että jokainen normaali tatjana voi tuntea olevansa missi, eikä kukaan kadehdi toista. Samassa lehdessä kuvattu suomen missi oli minusta yksi kauneimmista. Ja voi vaan kuvitella kuinka kaukana hän on normista.

Olin vailla yösijaa ja Kari-Matti jopa ehdotti pientä hotelli huonettaan jossa aikoi selvästikin kuherrella tyttösen kanssa. Kieltäydyin kohteliaasti ja pääduin tutkimaan Nevaa mahdollisen heittäytymisen näkökulmasta. Ajauduin lopulta luonteeni pehmeyttä tyttöseni oven taakse ja hoteisiin.

Pari seuraavaa päivää tutkimme mahdollisuutta tyttöseni ruotsalaisen upporikkaan aviomiehen murhaamiseksi. Saimme aikaan jonkinlaisen hataran alustavan suunnitelman. Sitten pohdimme yhteissyöksyä sillalta rautapainoon sidottuna.

Perjantaina vietimme iltaa Magrib nimisellä klubilla, jossa tutustuimme hollantilaiseen sijoittaja-analyytikkoon. Hullutteleva seura kiinnosti herraa sen verran että jouduimme yhteisille jatkoille läpi yön auki olevalle narkomaaneille tarkoitetulle kieltämättä melko epämääräiselle klubille (Vasilinsaaressa, nimeä en saa mieleeni). Suuressa hallimaisessa huoneessa kumisi oudonlevoton konejyske ja laiska stroboskooppi valaisi koko huoneen tavallisilla loisteputkilla aina sekunnin välein, sekunniksi kerrallaan. Tunnelma oli niin hermostuttava, ettei sitä ilman kamaa kai voisi sietääkään.

Lauantai-iltana tuli vieraita ja keskutelu oli kirjallisuusvoittoista niin kuin tavallisten venäläisten ihmisten kanssa aina. Välinpitämätön, jopa ironinen asenteeni Pushkiniin, kiitos olemattomien suomennosten, ei milloinkaan tule saamaan venäjällä vastakaikua. Moukkamaisuuttani ihmetellään, eikä löydy niin tietämätöntä joka ei olisi kykenevä halveksimaan tai pilkkaamaan sivistykseni puutetta mitä kirjallisuuteen tulee. Myönnän tämän.

Sunnuntaina jatkoimme murhahankkeen laatimista. Iltapäivällä riitaannuimme ja päätin palata alkuperäiseen itsemurhasuunnitelmaani. Iltapäivä päättyi välirikkoon, ja sain lampsia Helsingin bussille yksin. Mutta juuri kun bussi oli lähdössä Gala juoksi siihen ja tuli matkaseurakseni uuvuttavalle koko yön kestävälle matkalle. Hänen piti lähteä samalla bussilla heti takaisin, mutta jäi kuitenkin toistaiseksi oleskelemaan asuntooni.

Murhasuunnitelmat eivät etene. Yritämme tänään päästä töihin. Olemme miettineet pitäisikö odottaa aviomiehen isän kuolema ensin. Hänellä on kuusi miljoonaa euroa pankkitilillään ja suuri talo jonka ainoa perijä poika on. Myös oleskelulupa saatetaan lakkauttaa jos toimimme liian hätäisesti. Pitäisi odottaa vielä kymmenen raskasta kuukautta pysyvän kansalaisuuden saamista.

MITÄ TIEDOSTETAAN JA MITÄ EI

-

1.
Ilotulitteiden vaarat tiedostetaan entistä paremmin. Tiedostetaan, että eri asiakasryhmillä on erilaiset tarpeet.Ongelmat tiedostetaan ja tunnistetaan. Tiedostetaan, että on syrjiviä käytäntöjä. Energiayhtiössä tiedostetaan, että vain vastuullinen yritys voi menestyä.Ekumeenisessa liikkeessä tiedostetaan vakavasti kunkin kirkon oma tunnustus. Tiedostetaan mittareihinliittyvät rajoitukset. Tiedostetaan kasvatusvastuu päivittäisessä ruokailussa. Ympäristövaikutukset tiedostetaan, tiedostetaantyylien ero - ja vaietaan, koska tiedostetaan. Tiedostetaan ja ymmärretään. Tiedostetaan omassa tunteessa epämiellyttävätasiat, joista ollaan yhtä mieltä ja samalla tiedostetaan kaikkiasiat. Osaoperaatioiden yhteydet toisiinsa tiedostetaan. On oivallettu kyllä: rikoksentorjunta on kannattavaa. Tiedostetaan ja rentoutetaan keho kohta kohdalta, jonka jälkeen siirrytään mielikuvaharjoitukseen. Haminassa tiedostetaan kilpailun kiristymisen uhka. Kehollisuus tiedostetaan oman persoonan ulottuvuuksiksi. Tiedostetaan, että lapset voivat kärsiäesimerkiksi erilaisista tarkkaavuushäiriöistä. On tärkeää. Tavoitteet tiedostetaan aikaisempaa paremmin. Kansalaisten keskuudessa tiedostetaan ja ymmärretään.Hyvinvoinnin merkitys tiedostetaan, myös tehokkuus kasvaa. Omat tarpeet ja toiveet tiedostetaan. Vaarat tiedostetaan.

2.
Värien voimaa ei tiedosteta tarpeeksi. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia omaan jokapäiväiseen elämään ei vielä tiedosteta. Ongelma on sinällään huvittava, se tiedetään, mutta ei tiedosteta. Intuitionkin käyttäminen on usein ihan järkeilyä – ainoastaan sellaista mitä ei tiedosteta. Kieltä ei tiedosteta. Työuupumuksen alkuperäisiä syitä ei pitemmän ajan kuluessa tiedosteta. Maaperän ja sen tutkimisen merkitystä ei tiedosteta. Koko rotu leimataan herkäksi eikä tiedosteta, ettälähes mistä tahansa pennusta voidaan kouluttaa mukava perhekoira. Yhteisöjen ongelmat ovat sillä tavalla pelottavia, että niitä ei useinkaan tiedosteta. Kaikkia vaaratekijöitä ei tiedosteta. Valhetta ei enää tiedosteta valheeksi. Teknologiaa pidetään niin itsestään selvänä, ettei sen olemassaoloa juurikaan tiedosteta. Harrastamisen merkitystä ei tiedosteta tarpeeksi. Hallusinaatioissa todellisuuttavastaamatonta kokemusta ei tiedosteta epätodeksi: fantasia eletään. Paikkaan liittyviä merkityksiä ei useinkaan tiedosteta. Matemaattisten tietojen ja taitojen tarpeellisuutta työelämässä ei tiedosteta.

PAPERIKONE

Montako osaa on paperikoneessa? Mitä paperikone maksaa? Nyt tulee vastauksia.

Paperikoneessa on yhtä monta osaa kuin Homeroksessa kirjaimia. Paperikoneen kehitystyössä syntyneiden patenttien lukumäärä on Homeroksen säkeiden määrä. Paperikoneen muinaisen kivitelan kehitystyö maksoi 1890 miljoonaa miestyövuotta.

Paperikone on maailman suurin kone. Sen pituus on yli satametriä ja leveys parikymmentä. Paperikoneessa pyörii kymmeniä ellei satoja kaksitoista metriä pitkiä ja halkaisijaltaan yli metrin suuruisia teloja. Yhden telan paino voi olla 180 tonnia. Yhdessä telassa on yksi kaksi miljoonaa koneella porattua reikää ja telan pinnan viimeistely on samaa kelloseppä-mikrometri luokkaa kuin tulostimesta löytyvän A4 paperiarkin sileys.

Paperikone ei tee virheitä, eikä siinä ole virheitä. Jokainen osa on suojattu patenttilinnakkeella ja laadultaan parasta mitä rahalla saa. Paperikonepajan työntekijä ammattiylpeä ja taidokas Hefaisto johon ulkomaalaiset diplomaatit luovat ihailevia ja alentuvaisia katseita.

Paperikoneen toiseen päähän kaadetaan joka minuutti yhden täysperävaunullisen kuorma-auton puumäärää vastaava sellumäärä, joka syljetään perälaatikosta telojenväliin, josta rainamatkaa lukemattomien vaiheiden ja mutkien kautta toiseen päähän, josta rullautuu valmis kaksitoista metriä leveää hienopaperi. Paperiraina liikkuu koneen sisällä samalla nopeudella jolla sielu liikkuu Homeroksen säettä lukiessa: parhaimmillaan noin sadan viidenkymmenen kilometrin tuntinopeudella. Se on yksinkertainen prosessi, yksinkertaisempi kuin kaksi tuhatta vuotta sitten kiinassa kuviteltiin. Yhden suuren tehtaan päivätuotto riittää suomen kokoisen maan päiväkulutukseen.

Jokaisen ihmisen olisi joskus hyvä hiljentyä täydellä teholla pauhaavan paperikoneen äärelle mietiskelemään. Se toimii kuin runo, 24 tuntia vuorokaudessa, 365 päivää vuodessa, käyttökatkoksetta. Tehokkuus ja hyödyllisyys on pindaarista luokkaa. Luulempa, että jos Marinetti eläisi, hän heittäisi retkipatjan paperikoneen kalanterin päälle ja kävisi pitkäkseen antautuakseen modernin romantikon onnellisiin uniin.

HERMES

on myös yksinäisyyden jumala. Hermeettistä muusikkoa syytetään siitä että hän ei kuuntele riittävästi toisia, vaan menee yksin epädiskursiivisesti omien mielijohteidensa, hyppyjensä, lentojensa mukaan. Oikea free-jazz on aina hermeettistä. Samalla tavalla kuin pulssi on iskuille pelkkä painopiste, henki on muusikoille se normi jota seurata. Suhteita pidetään henkeen ei niinkään toisiin: Ornette Coleman The Shape of Jazz to Come, 1959.

Usein tulee miettineeksi mikä saa ihmiset vihaamaan koulumatematiikka jonka ymmärtämiseen riittää pelkkä "intuitio". Luulen että matikkavihaajat eivät ole riittävästi ymmärtäneet matematiikan hermeettistä perustaa. Matematiikka ei ole diskursiivista. Hermeettinen panorointi taas ei ole mahdiollista muuten kuin yksinäisyyden hiljaisissa kuvitelmissa. Siksi matematiikan opettaminen kollektiiveille voi olla vain diskursiivisen, johtavan osan metodista opettamista. Varsinainen matematiikka opitaan yksinäisyydessä.

Pol Potin Kambotshassa riisinviljely oli ainoa asia jota sai ajatella. Liika agraarifasistinen diskursiivisuus johti siihen, että kukaan ei enää kyennyt ajattelemaan riisinviljelyä. Liiallisen erikoistumisen lopputuloksena oli- kuten aina- kansanmurha. Jos vain matematiikkaa saa ajatella se johtaa sielunmurhaan, tai ainakin siihen että kukaan ei ajattelematematiikkaa. Pythagoralaiset, koska olivat matemaatikkoja, eivät koskaan ajatelleet matematiikkaa.

Ideat jotka matematiikan -tai musiikin- opetus tuo ulottuvillemme ovat liian jäsennettyjä, jotta voisimme lakkaamatta ja yhä uudelleen asettua lähtökohta tilanteeseen jokaisen yksityiskohdan edessä.

Dogmaattinen diskursiivisuus, ikään kuin liika keinolannoittaminen, on se rakenne jonka Derridan kaltaiset oppimestarit tahtovat dekonstruktionsa avulla purkaa. Diskursiivisuudessa maailma otetaan haltuun ilman nöyryyttä ja kevyin eväin.

Mutta dekonstruktio on pelkkää dialektiikkaa, eikä se voi koskaan irtautua normista, jo rakennetusta. Dekonstruktio ei johda hermeettisyyteen vaan rimpuilevaan ja temppuilevaan diskursiivisuuteen. Edes raunioiden äärellä emme ole vapaita historiasta, päin vastoin. Siksi oppimattomuus ja laiskuus ovat kaikkein parasta sivistystä niin kauan kunnes olemme valmiit rakentamaan jotakin sellaista jonka haluamme säilyttää. Siihen asti oppineille ja vastuuttomille ominainen vilpittömyyden täydellinen puuttuminen täystyöllistää meidät.

Taideteoksista voi sanoa ettei yhtäkään todella merkittävää ole syntynyt ilman Hermestä. Täydellinen kyvyttömyys hermeettisyyteen rampauttaa suurimman osan suomalaista taidetta. Esimerkiksi nykysuomalaiselle teatterimaailmalle tuntuu Hermes olevan kokonaan tuntematon. Teatterissa luotetaan diskursiivisuuteen koska se on yhteisön toimintaperiaate. Diskursiivisten toimintatapojen yksipuolinen hallitseminen ei tosiaankaan johda taiteeseen tai tieteeseen. Mutta Hermes on yksin kyvytön.

SADISTI-MASOKISTI PARIT

Kun Pietarin satojen tuhansien romattisesti toisiinsa kietoutuneiden yksinkertaisesti onnellisten rakastavaisten jälkeen taas luo katseensa Helsingin sadisti-masokisti pareihin, tulee mieleen: sadisti on tunteensa kovettanut, peruuttamattoman itselobotomian tehnyt entinen lapsi, jolla on animaalista seksuaalista valtaa kulutuslihamyttyihin. Masokisti on sadisti joka teeskentelee nöyrää.

Huomautettakoon tässä yhteydessä että markiisi de Sade ei ollut sadisti, kuten ei hänen kuvaamiensa henkilöiden valtaosa. Vain de Saden dystopioissa, joita on vähän, tapaamme sadistin, joka ei sekään edusta tuollaista pikkukaupungin 'viileää' välinpitämättömyyttä, vaikka kylllä jonkinlaista tolloa.

Globalisaation myötä kaupungit pienenevät koko ajan. Helsinki oli viime vuosikymmenellä keskikokoinen pikkukaupunki. Nyt se on nuppineulanpään kokoinen jos sitäkään.

Lisäksi: minua kiinnostaa tässä yhteydessä vain normatiiviset seikat. Enkä muutenkaan ole mikään alakulttuurien laulaja. En näe alakulttuureilla, harraste- tai kerhotoiminnalla muuta kuin ehkä jonkinlaista pedagogista merkitystä vähäosaisille. Ei Titanicin kannella astelvaa kapteeniakaan kiinnosta järjestääkö joku hytissään marttakerhon silloin kun suuressa salissa on tanssiaiset ja laiva alkaa upota. Merkille pantavaa on kuitenkin normatiivisuuden paqtologisoituminen uppoamisen hetkellä: silloin normaali muuttuu sairaaksi pakokauhuksi. Marttakerholaiset kyllä jatkavat puupalikan hiomistaan aina hamaan leväryöppyyn.

BURROUGHSIN ALASTON LOUNAS

jää kesken. Yli puolet kirjasta on huonosti kirjoitettua, roskaa. Alun sata sivua on hyvää tai kohtalaista.

28.9.2004

PIKKU G

Olen puhunut negatiivissävytteisesti rap-musiikista. Sitten ostin Pikku G:n levyn Suora lähetys. Suomen nykyisessä täysin turhassa pop-lyriikka-ilmastossa Pikku G:n levy on tapaus, suuri tapaus. Tämä on hyvä levy. Loistava levy.

Entä tehdäänkö maailmalla tämän parempaa, sanotaanko juuri nämä tärkeät asiat paremmin, yksinkertaisemmin, vailla negatiivista tuntua kätketyistä motiiveista?

Tässä levyssä ei ole pisaraakaan tiedostamista; tiedostamista olemisen kustannuksella, rakkauden kustannuksella, hyvän tunnelman kustannuksella. Tämä ei ainakaan ole mitään naiivia, pateettista, teiniä tai muuta mihin tiedostava ironikko voisi päästä ontolla tunnottomalla vääntelyllään käsiksi.

Siinä missä Pikku G on näkijä on Elastinen pelkkä haparoiva tiedostaja. Elastisen sanoituksissa rap-musiikin loistava verbaalinen tykityspotentiaali jää paljolti käyttämättä koska Elastiselta puuttuu todellinen sanottava. Elastista leimaa tekemisen ei sanomisen tarve. Hänen ajatelmansa ovat toistaan täydellisempiä banaliteettejä ilman vivahteita. Usein kuultuja klisheitä ja todellisia kömmähdyksiä silloin jos vähääkään yrittä itse ajatella. Huonosti kelatut banaliteetit muuttuvat lähes absurdeiksi, inhottaviksi kun niitä ladellaan rapille ominaisella tykittävällä paatoksella ja voimalla. Musiikin inhottavuutta lisää mitä räikeämmässä suhteessa toteutuksen loistokkuus on tunnelman tai substanssin onttouteen.

Pikku G:n sanomaa kuuntelen värähtämättä, ja uudelleen. Pikku G käyttää verbaalisen tykityksen dynamiikan loppuun.

Hyvä Pikku G, valta lapsille!

RASISMI

Syytän tummia, valkoisia, keltaisia ja punaisia tunneherkkyyttä, etenkin omaa, kohtaa suunnatusta totaalisesta ja ammattimaisesti harjoitetusta väkivallasta.

Ylempiarvoisten järjestelmällinen tuhoaminen on maailman epäoikeudenmukaisuuden kivijalka.

Suomen niin sanottu kirjallisuushistoria on täynnä itseään sensuroivia, oman tunneherkkyytensä kieltäviä, itserasistisia tuotantoelimiä jotka viimeistäänkin kovan ryyppäämisen ja degeneraation tuloksena saavuttavat tavallisen huumaavan karkeuden.

Tavallista ei niinkään määrittele tarkoitushakuinen ilkeys vaan suunnaton karkeus. Tavallinen voi olla hyvä, mutta vain jos yhteiskunta on hyvä. Tavallista voidaan käyttää työhön jos joku antaa työtä. Tavallista voidaan yhtä helposti käyttää holokaustin instrumenttina: krematorioiden rakentamiseen, tehokkaaseen teloitustoimintaan, ruumiiden heittelyyn. Tavallisessa, toisin kuin jotkut työläistiedostajat kuvittelevat, ei ole muuta hurraamista kuin ehkä se, että tavallinen ei aina ole tarkoitushakuisen ilkeä niin kuin degeneroitunut sadistisissa ja masokistisissa parisuhdepeleissä uupunut "tunneherkkä" (lue skitso) tiedostaja.

22.9.2004

RANSKA ON NYT

voittanut sympatiani. Ranskasta löytyy hienoja poliitikkoja. EU-komission uusi puheenjohtaja vaikuttaa hienolta mieheltä (taitaa olla portugalilainen vai?). Alan nyt uskoa Eurooppaan. Eilen laitoin jenkkityylisen pilottirotsini narikkaan, cowboy-bootsit komeroon, stetson-hatun hyllylle ja ostin samanlaisen harmaan tweedbleiserin kuin Cioranilla. Ostin samanlaisen polopaidan ja leikkasin hiukset taloussaksilla samaan tyyliin puolipitkiksi. Haluan tästä lähin näyttää selkeästi Cioranilta näiden patriarkaattien skeittareiden ja konservatiivisten pipopäiden keskellä. Myös Pellinen näyttää Cioranilta, jossa tosin on hitunen Thukydidestä. Lähdenkin tänään taas Pietariin lepäämään.

Yöllä olin Meren luona. Siellä oli myös sen poika Antti kitaralaukun kanssa. Meri sanoi että Rollings Stonesin juttu on se kun Ron Wood piirtää niistä kuvia. Kuvat ovat paljon parempia kuin Rollareiden musa. Stonsien juttu on olla. Sanoin ettei ihmistä saa kuvata. Sitten Meri heitti minut pihalle, sanoi että Antti oli täällä ensin. Jouduin sieltä johonkin porttolaan, tavanomaisten unieni tapahtumapaikalle, jossa joku alkoi rähisemään. Sinne tuli maailman lihavinmies joka oli lukenut kaiken, ja maailman laihin mies joka tiesi kaiken. Kummatkin jouduttiin nostamaan nosturilla sängystä.

KAISTAPÄÄSUODATIN

Rotta livahti miehen päähän. Ensin se kiipesi huulille, sitten suuhun ja siitä pääkopan sisään jonne teki pesänsä. Mies sulki suunsa ja rotta alkoi kierrellä levottomasti. Miestä kutitti. Hän sanoi pillu. Rotta pysähtyi kuuntelemaan. Sitten se jatkoi taas levotonta kiertelyään. Mies sanoi pillu. Rotta pysähtyi ja kuulosteli. Näin jatkuin pitkään ja rotta oppi puhumaan. Mies sanoi pillu. Sana kantautui korvaan ja sieltä päähän josta rotan korvaan. Rotta sanoi pillu. Sana johtui miehen suuhun josta pääsi kovempaa pillu. Mies otti megafonin ja huusi pillu. Rottakin otti megafonin ja huusi pillu. Näin he jatkoivat kilpaillen nopeudesta kunne kaikkialla kuului pelkkä uuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu.

BOURDIEU ON ESIMERKIKSI SITÄ MIELTÄ

että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia tietyssä yleisinhimillisessä mielessä.

Olen täysin erimieltä.

Kaikki ihmiset ovat kyllä samanarvoisia, hyvin vähäarvoisia, mutta vain tunneherkät ihmiset ovat todella arvokkaita, sikäli että kykenevät vahvoja ainutlaatuisia sidoksia (minun näkökulmastani, joka en ole tyranni, vaan lempeä juttukaverinetsijä). Vain epäherkkyyden sortaminen tunneherkkyyden kustannnuksella on ainoaa oikeudenmukaisuutta.

Epäherkkyyden varmin tuntomerkki on jatkuva tunteiden korostaminen, tunteiden liiottelu, tunteiden painottaminen ja tunteista puhuminen. Herkkä ei tunteita mainosta, eikä puhu niistä edes varovaisesti. Hän tietää mitä tunteet ovat, hänellä on jäljellä jonkinlaista kunnioitusta niitä kohtaan. Herkkä vihaa tunteita, koska idiootit puhuvat ja korostavat niitä vaikkei heillä ole sen kummempia tunteita kuin alligaattorilla. Herkälle tunteet ovat kauhistus, ikuisen rotuerottelun lähde, jatkuvan uuvuttavan ekstaasin ja tuskan lähde. Imbesillille tunteet ovat jotakin tavottelemisen arvoista, jotakin hienoa.

Siinä mielessä Bourdieu on varmaankin oikeassa että kaikilla lienee samanlainen lähtöpotentiaali: jonkin verran tunteita. Tämä tarkoittaa vain sitä, että epäherkkiä tulee rangaista julmemmin rikoksistaan, lähinnä tunteista puhumisesta. Koulussakin epäherkkiä "kimiräikkösiä" kiusataan vain siksi että heistä puristuisi esiin edes jotain inhimillistä, pelkän paskan puhumisen sijaan. Sitten osat vaihtuvat formulamaailmassa jossa kaikki muut paitsi alligaattorit repeävät salamannopeasti kappaleiksi. Formulat kiinnostavat aivoa joka elää jatkuvasti nopeiden ja vakavien onnettomuuksien toivossa.

Kaikkein vähäarvoisin kaikista luomakunnan elimistä onkin ihmisaivot. Saattaa tosiaan olla niin kuin Cioran huomauttaa että ihmisellä on livahtanut suuri rotta aivoihin. Ihmisaivot ovat rotta. Mitä suuremmat aivot sen suurempi, inhottavampi rotta. Kun näen komean profiilin, raskaan ja arvovaltaisen otsan, ajattelen aina, että sen takana vaanii saasta jonka pyydystäminen oli lapsena suuri intohimoni. Nykyään olen sellaisen suhteen melko välinpitämätön, jopa kiinnostunut: saatan sylkäistä ja katsoa miten se reagoi.

Älyllinen toiminta tapahtuu kaikkialla muttei ikinä aivoissa, tuon onttouttaan kumisevan naurettavan otsan takana. Aivot ovat älylle turhin instrumentti. Aivo on jotakin mitä halveksin vilpittömästi, kaatopaikka kamaa. Aivoa on ihan soveliasta tuhota kemikaalein. Mitä vähemmän aivosoluja sen parempi. Yksikin on liikaa.

PELASTAMISEN PAKKOMIELLE

Kyselen toisinaan itseltäni, pelastetaanko nykyään enää ketään? Minulla on pelastamisen pakkomielle, kramppi. Kokeeksi olen valinnut mahdottoman tapauksen. Siinä uppoaa pelastaja ja pelastettava. Enhän minä pysty ketään pelastamaan, eihän minuakaan pelastettu. Todellisuudessa olemme olleet kaksin avomerihädässä jo pitkään, suolavettä keuhkot täynnä, merilevää hiuksissa, aaltojen sinne tänne heiteltävänä. Olemme kuolevat takertuneet toisiimme.

Luulen että olemme lähellä sitä paikkaa, josta Edgar Allan Poe kirjoitti novellissaan "A descent into the Maelström". Olen jo pitkään tuntenut kiihtyvää virtausta. Lähistöllä vaikuttaa kokonaisia laivoja nielevä pyörre. En tidä onko se luonnon vai insinöörityön luomus, mutta täällä ei tosiaankaan liiku pelastajia.

Kerran olen elänyt tämän saman. Silloin kotijärvellä, jäidenlähdön jälkeen, naapurinpojan kanssa. Kanootin pohjanpäällä minä olin pelastaja, kaveri sinertävä pelastettava: olisimme hukkuneet viidessätoista minuutissa ellei alaluokkalainen poika olisi kuullut huutoja, pelastanut.

21.9.2004

MINÄ KULUTUSLIHAMÖYKKY

Minä kulutuslihanuijake menin järjettömyyksissäni ostamaan Bourdieun ja Hans (never heard?) Haacken teoksen Ajatusten vapaakauppaa.... takakansitekstin perusteella. Jo heti ensimmäinen dialogi paljastaa HH:n niin täydelliseksi tyhjäpääksi ja koko taidelässytyksen niin turhaksi, hyvä etten repinyt kirjaa kappaleiksi. 15 minuuttia Tommipommia sivistää enemmän kuin tällaiset typerät nykysosiologian ja taidekritiikin tuotokset. Tämä tuntuu olevan jotenkin saman tasoista jonkun Castellsin kanssa jota voi varmaan pitää kaiken älyllisen toiminnan pohjanoteerauksena. Tyhjänpäiväistä tiedostusta.

NAISET

ulkomaalaiset, sellaiset joiden kanssa ei ole yhtään yhteistä kieltä, he ovat parhaita ja ehdottomasti helpoimpia. He tajuavat pakosti eläimellisen aktin kaikkivoipuuden. En ole ikinä kyennyt iskemään naista puhumalla. Vain tanssi sujuu minulta. Varmimpia riippakiviä ovat naiset jotka voi maksaa suoraan sänkyyn, ja pulinat pois. Siinä ei tarvitse jännittää että osaako sanoa jotain järkevää. Ei osaa.

Kaikkein hirveimpiä naisia ovat tiedostavat tai jotenkin älylliset, sellaisessa seurassa ei viihdy minuuttiakaan. Kaikki mitä suustani tulee on niitten mieletä rajattoman tyhmää, tai ainakin tylsää, tai jotain ei ei ei. Pitän yksinkertaisista, hulluista ja nymfomaaneista. Sellaisista jotka ovat haltioissan kunhan vain särökitaraa soitetaan raskaasti, hyvin ja kovaa. Laiskottelijoista ja rikkaitten miehien ylläpiytämistä semimondeeneista. Diivoistakin pidän. Sensuaalisista himokkaista kypsistä kunnon rouvista pidän eniten. Semmoisista jotka kommentoivat hillittömän sodoman jälkeen: "vähän sekvaa, mutta kivaa kuitenkin..." tai "miau". Kaikkein hirveintä mitä tiedän on nussimisenarka 23-35 vuotias vaativa nainen. Hyvinsäilyneitten nelikymppisten palavaa jokaisesta solusta huokuvaa himoa, kunnollisia sääriä ja puolitajutonta silmämunat ylösalaisinkääntävää suihinottoa, romantiikkaa, niita osaan arvostaa.

MAINOSTAMINEN

Astuin junasta ja minut tyrmäsi H&M tavarataloketjun jättikokoiset koko asemapihan täyttävät mainokset. Mieleni myrkyttyi ja siksi varmaan luulette, että mainokset tekivät lasketun tehtävänsä: tekivät kulutuslihasta pahoinvoivan, kateellisen ja kulutusirstailuherkän. Ei suinkaan, kuvotukseni johtuu pelkästä säälistä näitä lihamöykkyjä, mainosten irvokkaita, elukkamaisia lihoja, ja niiden totalisoimaa sekavisvalihaa kohtaan.

Kaikki julkinen mainonta olisi minun johtamassa valtiossa kielletty. Mainoslehtisten päälliset eivät saisi olla kuvitettuja tai kirjoitettuja, niiden tulisi olla blankoja. Mainoslehtisen sisäsivulla saisi olla rajoitetusti tekstiä ja mustavalkoisia kuvia. Mitään ulkomainoksia ei saisi olla. Ihmisen valokuvia, tai ihmishahmoa esittaviä kuvia ei saisi mainoksissa, sen enempää muuten kuin missään muuallakaa olla. Ihmisen kuvaaminen olisi kielletty, siitä pienestä kuvataiteelle aiheutuvasta markkinamenetyksestä, mitä muotokuvienmaalaaminen tuottaa, huolimatta.

Hetkellisen julkisen mainostamisen kieltävä pykälä olisi rikoslain kivijalka. Mainostamiseksi tai mainostamisen kaltaiseksi toiminnaksi katsottavasta vehkeilysta langetettaisiin ehdottomia tuomioita yritysten ylimmälle johdolle. Mainoslehtisien käsiinsaaminen tulisi olla hankalaa. Internettiä ei saisi käyttää minkäänlaiseen mainontaan. Kaikki serverit joilla mainontaa harrastettaisiin poistettaisiin verkosta ilman erillistä esitutkimusta. Serverit tuhottaisiin serverituhoasemilla. Mainoslehtisiä ei saisi jakaa postiluukkuihin tai kaduilla, poislukien yleisten pitojen ja bakkanaalien mainokset, joita tulisi jakaa lakisääteisestui kaikille ihmisille, myös eläkeläisille.

ASIOIDEN ARVOSTAMINEN

Siinä missä muualla maailmassa arvostetaan asioiden yleisenä mittana niiden hienoutta on Suomessa kaiken nälän ja sotimisen keskellä totuttu arvostamaan sitä mikä tuntuu ihmisestä vittumaiselta, vaikelta, mielettömältä, ylivoimaiselta.

Siksi selviytyviksi, jäljelle jääviksi ominaisuuksiksi ovat degeneratiivisessa kehityksessä (kehityksessä) jääneet kovuus, iskunkestävyys, vetolujuus, taivutusjäykkyys. Kulutusyhteiskunnan ydin (hyvinkoulutetut, poliisit, formulakuskit, huuhaakauppiaat) muodostuu niistä jotka näissä asioissa menestyvät parhaiten. Syrjäytyneet (hyvinkoulutetut, kouluttamattomat, vilpittömät, rakastuneet, hyvät, lahjakkaat) niitä, joita leimaa hienous tai heikkous.

NYKYIHMINEN

Tuossa alla mainitsemassani Ashbery-arviossa sanottiin jotenkin hyvin että "kaikki nykyihmiset ovat marginaali-ihmisiä."

Ajatuksen hyväksyy pureksimatta.

Hyvinvointivaltio on suljettu valtio valtion sisällä. Viisumeita jaetaan kuukaudeksi kerrallaan, mutta ikuinen passi hyvinvointivaltioon on kallis. Se täytyy ostaa rakkauden hinnalla.

Nykyihminen, standardi-ihminen, hyvinvointivaltion kansalainen on siis määritelmän mukaan sellainen joka ei tiedä mitä rakkaus on.



Toteennäyttäminen.

Hyvinvointivaltiossa rakkaudeton ei voi kokea tragediaa. Rakastava kokee väistämättä tragedian. Kokematta taraagisuutta, ei voi saavuttaa tragedialukutaitoa. Tragedialukutaidoton on rakkaudeton.


Ei ole ihme että kirjallisuus joka on suunnattu nykylukijalle on hieman vieraantunutta, onhan kirjallisuus sentään määritelmänmukaisesti tragedia-taidetta.

Tämä on väliinputoajavuosisata. Bakteerien ja imbesillien diktatuuri. Tragedialukutaidottumuuden kulttuurissa on vaikea selviytyä pienistäkään menetyksistä (1 hius), ja elämässä menetykset sentään ovat suuria. Muodostuu mörköjen kulttuuri. Ihminen, marginaali-ihminen, kokkareinen kokkarinen, omaksuupelkojensa piirteet (vaistomainen puolustautumiskeino).

Taantumus: "Päinvastoin uskonnolliset kokemukset ovat niitä ihan tavallisen ihmisapinan
tunnerekisteriin kuuluvia kokemuksia jotka ovat meille kaikille aivan
tuttuja. Jotkut ovat vain antaneet niille uskonnollisen kielellisen kuvauksen."

Juuri niin. Ihmisen ja jumalien kielto. Pysykää ruodussa apinat, kuullaan kehotus! Apinoita te vain. Ja apinat vain apinoita.


Taantumus: "Poimit sienet talteen ja tarjoat niistä ystävillekin. Sacrificium Deo
spiritus contribulatus; Cor contritum et humiliatum, Deus, non despicies.

Seuraavan kerran kun tekopyhät sanovat, että heillä on jotain niin hienoa,
että et voi sitä edes ymmärtää, voit kertoa että minä myös olen apina ja
käyn sienessä."

Valitettavan usein näissä (ja varmaan omissanikin) on taustalla jonkin enemmän tai vähemmän kuvitellun ärsyvarjon kanssa nahistelu, Mocsny-tapaan. Kokkarinen-Mocsny torontoeksytys toimii kutakuinkin sillä logiikalla, että valitaan jokin helppoheikin lause, joka on sitäkin helpompi kumota triviaaleilla ja naurettavilla argumenteilla. Tämän hölmistyttävän operaation jälkeen samastetaan helppoheikki edustamaan jotakin suurempaa ryhtää tai kategoriaa joka voidaan jonkin materiaalisen ominaisuuden perusteella teknisesti rajata. Tämä logiikka toimii käsittämättömän hyvin, siitä yksinkertaisesta syystä että maailma nyt vaan sattuu olemaan pullollaan tyhjäätekeviä helppoheikkejä.

20.9.2004

HYLLYSSÄ SURFFAAMINEN

Tommipommi: "Täällä verkossa on tieto nykyään, muualla vain rituaalit."

Mietin kuinka suuri kiusaus minulla on ajatella noin.

Ovatko muodot verkossa? Jos kaupallisuus ja valtapelirituaalit eivät hallitsisi verkon ulkopuolista maailmaa, se tuskin tekisi siitä tiedon suhteen verkon voittajaa. Verkossa ruoka on itse kerättävä pellosta.

Verkossa on vain yksi toimiva muoto, nimittäin verkko. Kirjasta tekee eräässä suhteessa ylivoimaisen jo se, että sitä voi alleviivata kynällä sängyssä, palatakseen myöhemmin, sekä kirjoittaa muistiinpanoja sivunreunaan. Runokirjan puolityhjille lehdille voi kirjoittaa omia runojaan. Kirjan voi silmäillä nopeasti hyllystä, ja räväyttää auki muistiinpanon tai alleviivauksen kohdalta. Haku ei perustu sanoihin, vaan visuaaliseen muistikuvaan ja siihen missä kohtaa kirjaa etsitty merkintä suunnilleen oli. Kirjamuodon suuri ja monesti toistettu valtti on kätevyys. Melkein kaikkien tavallisempien lukulaitteiden käyttö rajoittaa ergonomiaa jollain tapaa. Käsittely ei ainakaan voi olla yhtä huoletonta kuin kirjan kanssa. Ehkä tällä suunnalla on vielä paljon teknisen kehityksen varaa.

Sille joka tuntee kirjastonsa tarkemmin kuin omat taskunsa, hyllyssä surffaaminen on paljon nopeampaa ja helpompaa kuin digitaalisessa avaruudessa surffaaminen.

Myös kaikki plastinen visuaalisuus, tilantuntu, tuoksut ja lukemattomat muut muistivälineet ovat toistaiseksi verkon ulottumattomissa.

FEISSAAJAT ELI FACE TO FACE LIHAMAINOKSET

Marianne Z: "Ärsyttää niin vietävästi tuo kaduilla kulkeminen näinä päivinä. Olen esimerkiksi alkanut tietoisesti karttaa Helsingin rautatieaseman ympäristöä. Siellä kun parveilee Kirkon ulkomaanavun, Amnestyn, Unicefin, Greenpeacen ja ties minkä puljun liiveihin pukeutuneita rahankerjääjiä - feissaajia."

Sellaisia jotka kulkevat useamman kerran tuosta paikasta päivittäin, siis rautatieaseman käyttäjäkunnan suuri osa, tuo taatusti rasittaa. Samoin rasittaa uutislehtien tyrkyttäjät jotka lähinnä luovat henkisen muurin lehden poimimiselle. On huomattavan typerän näköistä seisoskella pakkasessa tai kaatosateessa vain jonkun uutislehden takia. Hui, tyhmää! Mitä ulkomaalaisetkin sellaisesta sanovat. Nousee viha muutenkin jo roskaavaa ja epäsympaattista paperimediaa kohtaan.

Feissaajien ammattivaatimus pitäisi olla absoluuttinen kasvomuisti, niin että he muistaisivat kenelle ovat jo tarinnansa kertoneet. Samoin lehdentyrkyttäjien ja muiden silmillään kontaktia kerjäävien, jotakin markkinoivien tai pyytävien, olentojen pitäisi oppia muistamaan, vaikka vähän pidemmälläkin koulutusjaksolla, kuka ei ikinä anna.

ASHBERY: VALVEILLAOLOA

Harry Forsblomin nappi arvio Aki Salmelan loistosuomennoksesta. Ei mitään lisättävää.

RUMAT

Löysin täältä hienon luultavimmin google-nyyssi-pohjaisen novellin, laitan sen tähän muistiin tarkempaa analyysiä odottamaan.

"Ruma mies ei voi harrastaa seksiä ruman naisen kanssa. Rumalla miehellä ei seiso ruman naisen kanssa, ruma mies ei voi kiihottua rumasta naisesta. Sillä miehelle seksissä on kyse siitä mitä hän näkee, ei siitä mitä hänelle tehdään.

Jos rumaa miestä suutelee ja hyväilee ruma nainen, mies ei kiihotu. Ruma mies ei voi saada erektiota kun ruma nainen hyväilee häntä suullaan. Kun ruma mies panee rumaa naista saatuaan kullinsa ylös mielikuvituksensa avulla, hän ei saa orgasmia. Sillä ruman naisen pillu ei tunnu hyvältä, toisin kuin kauniin naisen pillu.

Mies ei voi kiihottua siitä mitä ruma nainen hänelle tekee, sillä seksissä on miehelle kysymys katselemisesta. Ruman naisen suihinotto ei tunnu hyvältä. Ruman naisen paneminen ei tunnu hyvältä. Sillä jos tuntuisi, ruma mies pystyisi vallan hyvin harrastamaan seksiä ruman naisen kanssa ja - kauhistus sentään - jopa nauttimaan siitä ja saamaan orgasmin. Mutta tottahan se on, vaikka mies jälleen mielikuvitukseensa turvautuen onnistuisi saamaan orkun ruman naisen kanssa, ei se tuntuisi puoleksikaan niin hyvältä kuin jos hän olisi saanut orkkunsa kauniin naisen kanssa.

Sillä kauniin naisen suu, kädet, pillu ja peräreikä tuntuvat aina paremmilta kuin ruman naisen vastaavat.

Kaunis nainen tarjoaa aina rutkasti parempaa seksiä kuin ruma nainen, sillä sänkyleikeissä ulkonäkö on tärkein asia ja kauneudella rakastellaan.

Seksi kauniin naisen kanssa on laadukasta kun taas ruman naisen suihinotot eivät tunnu miltään ja orgasmista on turha haaveilla. Sillä rumaa naista ei ole kiva katsella. Miestä alkaa oksettaa pelkkä ajatus siitä että tuo hänelle mielihyvää tuottava nainen on RUMA - ei sellaisen kanssa voi ja saa harrastaa seksiä, johan ne kaveritkin nauraa jos saavat tietää asiasta. Ei ruman naisen hyväilyistä ole soveliasta kiihottua. Ei ruman naisen suorittamasta suihinotosta ole soveliasta saada orgasmia. Ei ruman naisen panemisesta ole soveliasta nauttia.

Kaunista sen olla pitää hinnalla millä hyvänsä. Ennemmin sitten vaikka yksin kuin ruman kanssa.

Mitä tahansa ruma nainen tekeekään rumalle miehelle, tämä ei voi siitä kiihottua tai nauttia, sillä ruma mies ei pysty harrastamaan seksiä ruman naisen kanssa. Ruma nainen ei ole kiihoittava eikä siten voi tuottaa rumalle miehelle seksuaalista mielihyvää.

Kun ruma nainen nuolee ja imee miehen kyrpää taidokkaasti, se ei tunnu miehestä hyvältä, sillä yksikään mies ei voi missään olosuhteissa kiihottua siitä mitä ruma nainen tekee, sillä seksissä on kyse vain ulkonäöstä.

Siksi rumalle miehelle ei kelpaa ruma nainen. Seksi ruman naisen kanssa ei voisi tuottaa rumalle miehelle minkäänlaista mielihyvää.

Mies vetää ennemmin käteen ja haaveilee koko elämänsä ajan täydellisestä naisesta kuin kokee aidon naisvartalon läheisyyden.

Naisen kauneus on takuu hyvästä seksistä? Seksi kuuluu vain kauniille naisille sillä ruman naisen kosketus ja hyväily eivät tunnu miehestä kiihottavalta. Seksi kauniin naisen kanssa on ihanaa. Seksi ruman naisen kanssa on oksettavaa. Kauniin naisen kanssa koettu orgasmi on parempi kuin ruman naisen kanssa koettu orgasmi? Seksi ruman naisen kanssa ei voi olla tyydyttävää? Ruman naisen pillu ei tunnu hyvältä.

Seksi kauniin naisen kanssa on hyvää ja seksi ruman naisen kanssa on huonoa. Seksi ruman naisen kanssa ei ole nautittavaa, siksi miehen on parempi tumputtaa. Kaunis nainen on aina parempi sängyssä kuin ruma. Seksi ruman naisen kanssa ei _voi_ tuntua hyvältä, siksi rumia tyttöjä kartellaan kun elämänkumppania etsitään. Käteenveto tuntuu aina paremmalta kuin seksi ruman naisen kanssa, siksi rumia kannattaa hyljeksiä elämänkumppania etsiessä ja tyytyä omaan rakkaaseen kätöseen.

Seksi ruman naisen kanssa ei voi olla laadukasta sillä seksin tekee laadukkaaksi kauneus.
Vaikka mies kokisi elämänsä parasta (tai ainoaa) seksiä ruman naisen kanssa, ruma nainen ei silti kelpaisi miehelle tyttöystäväksi sillä miehelle elämänkumppani on pelkkä statussymboli. Ruman naisen miesystävää katsotaan säälien, kauniin naisen miesystävää kadehditaan.
Kaunis ilkeämielinen pihtari on aina miehelle parempi vaihtoehto kuin ruma mukava seksipeto. Sillä kauneus on tärkeintä eikä millään muulla ole mitään väliä.

Mitä siitä vaikka ruma nainen voisikin tehdä yksinäisen ruman miehen hyvin onnelliseksi, miehen on silti parempi olla yksin. Sillä ruman tyttöystävän tuomaa häpeää ei kestä yksikään ruma mies.

Kaikkein epätoivoisimmalle miehelle ruma nainen kyllä kelpaa hetkeksi panokumppaniksi, mutta ei miksikään muuksi. Miksi ruma, nuori ja terve nainen on arvoton? Miksei ruman naisen rakkaus kelpaa rumalle miehelle? Mikä rumuudessa on niin pelottavaa? Onhan mies itsekin ruma, miksei hän siis voisi ottaa rumaa naista elämänkumppaniksi? Mikä on se lopullinen totuus? Olen edelleen sitä mieltä että ympäristön paine ajaa rumat miehet yksinäisyyteen ja saa heidät hylkimään rumia tarjokkaita. Jos etsit täydellistä kumppania, saatat joutua odottamaan näin kauan."

ROCKRUUMISMI

Luin kahvilassa Soundi-lehteä. Päällimmäiseksi kysymykseksi jäi: mitä rokkarit haluavat ilmaista. On selvää, että rockissa pärställä on eniten merkitystä, sitten ruumiilla, sitten ruumiinkielellä, sen jälkeen ehkä musiikilla. Sanoma, merkitys, idea, ajatus, nuo kaikki asiat ovat rockille mahdollisimman kaukaisia pohdiskeltavia: ne ovat annettuja, rockkivaarien perintö.

Mutta rockkivaarin aikaan, Ozzy Osbournen aikaan, oli maailma toinen. Ja toisekseen, rockkivaari, Ozzy Osbourne, on todella mieletön taiteilija, jonka tekstit ovat ehdottomasti sanomaltaan selkeintä lyriikkaa mitä 1900-luvulla kirjoitettiin. Sitten kun keitokseen lisätään Tommi Iommin barre-sointu, täydellinen musiikillinen plastisuus, ei voi kenellekään jäädä epäselväksi mikä on kappaleiden War Pigs tai Evil Woman sanoma. Eikä se kuka puhuu. Niin suuret ovat krusifiksit noiden demonisten totaalista ruumiillista karismaa tihkuvien bändiläisten kauloissa.

Mutta mikä on Slashin sanoma? Mikä on Children of Bodomin sanoma? Mikä on Rolling Stonesin sanoma? Mikä on Nightwishin sanoma. Mikä on Beatlesin sanoma? Tietääkö kukaan mitä he yrittävät pärstiensä cooliuttamisen, karvoittamisen ja muun ilveilyn ohella? Tai popparit... tietääkö kukaan mitä yrittää Jimi Tenor, tai Rasmus tai Him? Tietääkö kukaan mitä niiden tyyppien päässä liikkuu? Mielipiteitä kai? Mutta olemmeko, voisimmeko olla, olisimmeko ehkä.... kuulleet ne mielipiteet joskus, erään kerran.

Jäljelle jää siis pelkkä, puhdas ruumismi. Rock on vankilan kauneuskilpailut.

Rockista on tullut niin normaalia, niin normatiivista, että voisi sanoa yhteiskunnan syleilleen rokkarit hengiltä. Tänä päivänä rokkari on suunnilleen sama kuin neuvostoliitossa armeijan upseeri, Ville Valo vastaa everstiluutnanttia ja Mick Jagger kenraalimajuria. Heillä on ehdoton ruumistinen valta, vaikkei kukaan tiedä mikä heidän juttunsa on. Se on mysteeri.

Rolf Nevanlinna mainitsi muitelmissaan fysikko Wolfgang Paulin joka konsertissa takoi jalallaan rytmiä lattiaan. Sellainen oli siihen aikaan huvittavaa. Naulata nyt plastinen pulssi lattiaan, pakottaa se rytmiksi, merkitä normi vaikka se on turhaa, kaikille tunnettua. Rauhanaikana kaikki tietävät liiankin hyvin mikä on normaalia, siksi rytmiä ei tarvitse tavallisesti hakata.

Sodassa kaikki normaali unohtuu ja siksi marssi on lähinnä rytmintakomista. Sodassa normi on ainoaa inhimillisyyttä. Rockissa, teknossa ja muussa rytmimusiikissa on agtressiivisimmillaan jotain vastaavaa poikkeustilantuntua. Toisaalta jos vertaa Ramstainin kuolluttu monotonista jyskettä Metallican Master of Puppetsin repivään antigrooveen, saadaan huomata että ääripäät ovat taas, ainakin ulkonaisesti, lähellä toisiaan.

LUKUNOPEUTENI

hidastuu vuosivuodelta. Yhä useammat tekstit ja kirjat jäävät kesken. En kuitenkaan sano että välttämättä jäisin enemmän paitsi olennaisesta. Tuntemalla kirjan sisällön voi ottaa haltuun lukemalla siitä pari peukalopaikkaa. Ihmettelen onko romaanimuoto, joka pakottaa lukemaan nopeasti ja huolimattomsti, todellakin se ekonomisin tapa välittää sen kaltaisia sisältöjä. Romaanit ovat yleensä aina liian pitkiä. Lyhyenkin romaanin lukemiseen minulta kuluisi koko elämä. Harvemmin se maksaisi vaivan. Jopa ohuet aforismikokoelmat jäävät minulta kesken, tuoreimpana esimerkkinä paljon siteeraamani Cioran. En saanut loppuun.

Erilaiset tiedonvälitykseen ja esitystapoihin liittyvät formaatit kiehtovat. Esityismuodoissa arvostan samoja asioita kuin kulinarismissakin, pieniä maukkaita yksiköitä, paljon vaihtelua, sopivasti toistoa, ei liikaa mausteita, tuoreita raaka-aineita. Koska en suosi valmisruokia, siksi kai pelkkä nautittavaksivalmistusprosessi on niin hidas. Lukutoukka imaisee romaaninan kuin Jalostajan pitsan. Jos se tulee heti ylös ei ole vaikea arvata mista vaikutteet on saatu. Japanilainen ravinnon minjatyrisointi kiinnostaa minua.

19.9.2004

JOHTAJA

Kysyin maaseutukirjastostani Juha Siltalan uutta kirjaa Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Viisi varausta. Kirjan suosio kertoo sen että ihmiset äänestävät hyvin voimakkaasti ratkaisuja jotka johtavat pois työelämän huonontumisen kierteestä.
Ne eivät välttämättä kuitenkaan ole poliittisia ratkaisuja kuin enintään viimekädessä.

Johtajuus on suomessa erikoinen asia. Johtajuutta toisaalta arvostetaan, mutta ei niin paljon, että johtajalta vaadittaisiin tavanomaista sivistystasoa. Johtaja saa olla avoimen keskiluokkainen eli tragedialukutaidoton moukka. Sikäli meillä johtajaa arvostetaan liikaa, että ei ymmärretä jokaisen työntekijän huomattavasti suurempaa arvoa. Nähdäkseni suomessa tämä on ennenkaikkea liike- ja yrityselämän ongelma, valtionhallinnossa ei niinkään, koska johtajat ovat suhteellisuudentajuisemmin palkattuja.

Täytyy vain ihmetellä tavallisten ihmisten kiihkeää hallua (sic.) omistaa elämänsä satunnaisen tahon käytettäväksi. En ymmärrä mistä tämä inhimillinen vaisto on peräisin, mutta se kuitenkin määrittää pitkälle yhteiskunnan toimintoja. Ihmiset antautuvat johdettavaksi, käyttöön, ja sitä tulisi hieman arvostaakin. Johtajan tehtävä on pelkästään valjastaa ihmisten energia tehokkaasti. Tehokkuus ei tosiaankaaan tarkoita yksilöiden, kriittisten luonnovarojen loppuunkuluttamista, henkistä atomienergiaa, vaan jotakin matalien lämpötilojen fuusion kaltaista. Jos johtaja ei kykene tähän, oivaltamaan kollektiivisuuden periaatteita, hän on kertakaikkisen kyvytön johtaja. Jo Pierre Boulez takavuosien esiitymisessään Kulttuuritalolla IRCAMin orkestein kanssa havainnollisti hienosti mitä on johtaminen. Se on resonanssia, pelkkää vähäeleistä energioiden ohjailua. Orkesteri olisi osannut tehtävänsä ilman johtajaakin, mutta henki olisi puuttunut. Tarkoitan temperamenttia, ripeyttä ovella, nopeaa liikkuvuutta kulkuväylillä, ripeää ulos siirtyminen eteisauloista ja satamista. Tahdikasta astumista lavaan. En tosiaan tarkoita vittumaisuuden henkeä, joka on monesti se ainoa mikä suomessa tunnetaan.

Jos johtajat eivät kykene tähän, henkisyyteen. Johtajien tulee vaihtua. Johtaminen ei ole etuisuus vaan velvollisuus. Johtamista ei tulisi palkita liian hyvin, etteivät kilpailunhaluiset ja rahanahneet ihmiset hakeutuisi sille alalle. Tulisi perustaa toimialoja, joilla ei ole mitään yhteiskunnallista tai taloudellista tai muutakaan vaikutusta. Täydellisen keksittyä toimintaa, kunnallisia suojatyöpaikkoja, joista maksettaisiin 10 000 euron kuukausipalkkoja. Kilpailunhaluiset ja rahanahneet, urheilustra politiikkaan siirtyneet, siis keskiluokkaiset ihmiset voisivat hakea niihin töihin. Vain harvemmmat tietysti valitttaisiin, keskiluokkaisten arvojen mukaisesti.

Idea olisikin se, että hakijoista pidettäisiin kirjaa, ja kukaan elämänsä aikana niihin töihin hakenut ei voisi myöhemmin päästä johtajaksi tai eduskuntaaan. Se olisi eräänlainen rikosrekisteri. Tämä olisi avointa kaikille hakijoille annattua tietoa.

2.
Toisaalta jo Siltalan kirjan otsikko on provosoiva ja epäilyksiä herättävä. Työelämän muutos vai huonontuminen? Onko työelämä todella huonontunut? Kysykäämme tukkijätkiltä Haanpäältä ja Päätalolta. Kysykäämme isovanhempiemme maanviljelijä isiltä ja äideiltä. He olivat työllä tapettuja siinä missä mekin. Tämä maa on työllätappamisen maa. Ilmastoolosuhteet ja luonnonvarat vaikuttavat tähän asiaan suuretsi. Venäjällä vain luonnonvarat ovat toista, ja se riittää tekemään siitä sivistysvaltion: tragediantajuisen, yltäkylläisen ja rikkaan ihanan älyllisen ja eroottisen veltostuttavan laiskottelun tyyssijan. Venäjä on hurmioituneen, ekstaattisen, monisanaisen ja veltostuttavan hengiltäryyppäämisen tyyssija, siinä missä suomi on depressiivisen, psykoottyisen ja mykän väkivaltaisen hengiltäryyppäämisen kotimaa.

Onko siis työelämä huonontunut vai ihmiset huonontuneet. Vaatimukset kasvaneet vai vaatijat pienentyneet. Sivistyneitten, tragediantajuisten, itsensätuntevien, kansallisesti itsetietoisten, rakastavien ihmisten kanssa mikä tahansa asia tulee hoidettua, vaikka talvisota (luultavasti kuitenkin ilman verenvuodatusta). Kilpailijoiden, nokkavien spesialistien ja muun yhteiskunnan pohjasakan kanssa voidaan haasteet ja tulokset laajemmassa mielessä unohtaa. Tässä suhteessa massojen ääni on yhtä kuin oikeudenmukaisuus. Parhaat keksinnöt ja tulokset syntyvät nöyrästä tuntemisenhalusta eivätkä kilpailuhengestä.

Sillä voidaan ajatella että sivistys on sen tuntemista mitä aiemmin on kirjoitettu. Maalaisjärki taas on sen tuntemista mitä maailma on aktuaalisesti. Tunteminen ei edellytä kaiken lukemista tai koko maailman läpikäymistä. Tunteminen on hengessä, siinä hienojen tunteiden yksinkertainen ylivertaisuus.

18.9.2004

HYVÄLLE BLOGILLE,

hieman syvällisemmälle tai kokeilevalle, kerran viikossa tai parissakin olisi ihan sopiva päivitystahti. Tällaisista harvemmin päivittyvistä mutta tarkkaan luetuista mieleen tulee Bigsur-surreal ja Anita Konkan verkkopäiväkirja. Tekstuaalisen avaruuden mahdollisuuksia hieman avaramielisemmin kartoittavia, laadukkaita, vaikka sitten kuinkakin niukkoja blogeja mahtuisi paljon lisää. Perus mielipidelätinää, arkilätinää ja muuta lätinää on mielestäni melkein tarpeeksi, joskin seuraan sitä sarkaan melko sattumanvaraisesti. Enganninkielisiä blogeja tai muuta ulkomaantuotantoa en seuraa ollenkaan surkean tason takia (paitsi ehkä tätä). Jos kirjoittaa englanniksi pitää olla mestarillinen runoilija että sitä viitsii hullukaan lukea. Francis Bacon kyllä kirjoittaa hienosti, tosin ei enää. Tirkistelynhaluni ei riitä kiinnostumaan vähääkään rajoittuneesta maailmankuvasta kumpuavaan lätinään, mikäli sitä on vaikeutettu valitsemalla kieleksi englanti. Englanninkielen lauserakenteet ovat kömpelöitä, usein lukukelvottomia. Malliesimerkiksi kelpaa Kokkarisen siteeraama Daniel Mocsny, joka kirjoittaa todellisia mitäänsanomattomuuden syllogismejä. Minun on kerta kaikkiaan mahdotonta lukea sellaista.



PAUL AUSTERIN

Illuusioiden kirjassa on minulle eräs mielenkiintoinen jakso, olenhan monesti puhunut tuosta Galan kasvojen vasemmalla puolella olevasta suuresta punaisesta syntymämerkistä. Olen hieman hämmentynyt siitä tarkkuudesta jolla Auster kuvaa asian. Olen koonnut naisen ja miehen vuoropuhelusta koostuvan pidemmän kappaleen (suomennos s. 136-140) kaikkein merkityksellisimmät kohdat alla olevaan lainaukseen.

"Alma ajoi hyvin [...] sanoin että hän on kaunis. Juhtuu vain siitä että katselet hyvää puoltamni hän sanoi. […] Tiedätkö se ei vaivaa minua olen jo tottunut siihen. […]
Sanoit olleesi naimisissa. Siitä pätellen se ei ole estänyt miehiä pitämästä sinua viehättävänä.
Minä pidän miehistä. Ja jonkin ajan kuluttua he alkavat pitää minusta. Ehkä en ole nähnyt maailmaa niin paljon kuin eräät tytöt, mutta olen kokenut yhtä ja toista. Jos olet kanssani kyllin kauan et enää näekään sitä.
Mutta minä pidän sen näkemisestä. Se tekee sinusta erilaisen etkä sinä näytä keneltäkään muulta. Olet ainoa tapaamani ihminen joka näyttää vain omalta itseltään.
Noin isänikin sanoi. Hän sanoi että se on jumalan antama erityislahja ja että se teki minut kauniimmaksi kuin kaikki muut tytöt.
Uskoitko häntä?
Toisinaan. Ja tunsin toisinaan olevani kirottu. Loppujen lopuksi se on ruma ja lapsena se teki minusta helpon maalitaulun. Ajattelin jatkuvasti että jonakin päivänä pääsisin siitä vielä eroon että lääkäri leikkaisi sen pois ja tekisi minusta normaalinäköisen. […]
Nathaniel Hawthornen tarina. Syntymämerkki. Tunnetrko sen? […] Punaisen syntymämerkin. Kasvojen vasemmalla puolella. […]Syntymämerkii on ihmisen käden muotoinen.[…] Tytössä on vain yksi pieni vika, muuten hänen kasvonsa ovat täydelliset. […] Syntymämerkki on yhtä kuin hän. Kun se hävitetään, hän häviää sen mukana. […]
Muut kätykivät inhimillisyyden sisälleen, mutta minussa se näkyi kasvoissa. Se erotti minut kaikista muista. Minun ei sallittu kätkeä sitä mikä olin. Joka kerta kun ihmiset katsoivat minuun he katsoivat suoraan sieluuni. En ollut hullumman näköinen – ytiesin sen- mutta tiesin myös että kasvoissani oleva purppuranpunainen läiskä määrittyelisi minut aina. Turhaan yritänkään päästä siitä eroon. Se oli elämäni keskein seikka, ja jos toivoisin sen hävittämistä yhtä hyvin voisin toivoa omaa tuhoani. En voisi koskaan elää tavanomaisen onnellista elämää, mutta tajusin sen tarinan luetteuani, että minulla oli jotain melkein yhtä hyvää. Tiesin mitä ihmiset ajattelivat. Minun tarvitsi vain katsoa heitä, seurata heidän reaktioitaan silloin kun he näkivät kasvojeni vasemman puolen, tisein heti voinko luottaa heihin. Syntymämerkki oli heidän inhimillisyytensä koetinkivi. Se mittasi heidän sielunsa arvon, ja jos paneutuisin asiaan tosissani, näkisin suoraan heidän sisäänsä, näkisin millaisia he ovat."

Kuvaus vastaa täydellisesti sitä mitä Gala on puhunut oamsta suhteestaan syntymämrekkiin. Kymmenvuotiaana hän meni yksin kirurgin vastaanotolle, jotta tämä poistaisi merkin. Sairaalasta soitettiin kotiin, ja ihmeteltiin mikä on tämä lapsi joka vaatii pikaista operaatiota.

Suurin kiinnostukseni kohdistuu noihin lainauksen viimeisiin lauseisiin. Gala on sanonut tuon. Ja juuri se on se mikä minua on niin suuresti koskettanut. Sillä koen itsekinh olevani juuri samanlainen. Kasvoissani ei ole mitään epänormaalia, eikä ruumiissani muutenkaan. Mutta kun´ihmiset näkevät henkiset kasvoni, siitä tulee heidän inhimillisyytensä koetinkivi. En voi kieltää, ettenkö aina salaa ajattelisi, että se on heidän sielunsa arvon mittari.

TAKSIKYYTI

-


”Ensimmäinen taksi jonka näin vuosikymmeniin näillä nurkilla. Tarkoitan siis tyhjää taksia, ihan omia aikojaan.” Charles Bukowski: Pulp

Babylonissa ihmiset ajalevat yksityisautoillaan katkaistu haulikko hansikaslokerossa. Kukaan ei pysähdy, ei vaikka ajoradalla makaisi ruumiita. Joukkoliikennettä ei tunneta. Edes taksit eivät tarjoa kyytejä elleivät ole erikseen tilattuja. Ihmiset ajelevat turhaan suuret limusiinit tyhjinä, purkavat turhautuneisuuttaan ja yksinäisyyttään. Jos joku hiljentää vauhtia, raottaa hetkeksikin panssarilasia, luoti iskee otsaan.

Bysantissa kaikki autot ovat jokkoliikenteen kulkuvälineitä. Jos horjahdat ajoradan reuna-alueelle, kyydintarjoajia pysähtyy rykelmittäin eteesi. Varo ettet jää avuntarjoajien jalkoihin. Kaikki kyyditsevät kaikkia. Ihminen luottaa toiseen. Autossa puhutaan kuinka paljon on rikollisuutta, kuinka ei enää voi luottaa kehenkään. Kauheita rikoksia tapahtuu. Rehellisten ihmisten keskuudessa huluutta ja mielettömiä tekoja tavataan harvoin. Kyydinantaja ei tällä kertaa suostu ottamaan rahaa, mutta hän tulee sisälle varmistamaan että saan hoidettua asiani. Kun kaikki on kunnossa hän lähtee tarjoamaan apuaan tarvitseville.

PERHEPIIRIÄNI

on vihdoin kohauttanut tieto äitini serkun vaimon pois menosta. Kuolinsyynä olivat lääkkeet ja viina. Edes mersut ja minkkiturkit eivät häntä pelastaneet. Viisitoista vuottakin kestää ihminen pystysuoraa syöksykierrettä tajuissaan, kunhan lähtökorkeu on riittävä. Äiti serkku sanoi joskus että sen kauneuden takia hän tuon naisen naikin. Sitten rakennettiin talo miljoonilla, siinä toivossa että se vaimolle kelpaisi. Ei kelvannut. Ylpeä emäntä alkoi kaksoiselämään, kolmoiselämään, neloiselämään, Messalina. Vanhyan isännän neuvo herkälle pojalleen: maksa se nainen ulos. Rahat eivät riittäneet. Mikään ei olisi riittänyt. Oli mentävä haulikon kanssa puimaladolle tekemään loppu irstailuista. Siitä on nyt viisitoista vuotta.

Folke West sanoo nerokkaasti eilisessä lehdessä jotenkin että: "Olen pettänyt kaikkia naisiani, myös nykyistä vaimoa, lukemattomat kerrat, mutta suomalaisena en voisi koskaan hyväksyä naisen uskottomuutta."

Mikä tekee näistä syvällisistä ja viisaista sanoista suurta runoutta?

Venäläinen nainen voisi sanoa: "Olen pettänyt kaikkia miehiäni, myös nykyistä, lukemattomat kerrat, mutta venäläisenä en voisi koskaan hyväksyä miehen uskottomuutta."

Ymmärrätte varmaan. Kumpikin epätoivoisen ihmisen uhoamista, viimeinen keino ja tuskin tottakaan.

Venäjällä miehet ovat velmuja, suomessa naiset. Heissä Saatana on saanut täydellisimmät ilmaisunsa maan päällä. Suomalainen nainen käy kauppaa miehen hurskaudesta samalla tavoin kuin Saatana Jumalan kanssa Jobin hurskaudesta. Tiedetään ettei sitä kukaan kestä. Venäläinen mies on täsmälleen samanlainen. Siksi suomalainen mies joka on enkeli, sopii hyvin venäläisen naisen, toisen enkelin, kanssa yhteen. Samoin saatanat kynikööt toisensa helvetissä. Suomalaiset naiset voisi suurimmaksi osaksi ehkä hieman valikoiden myydä orjiksi venäjälle, johonkin etelään lähelle Tsetseniaa. Sinne vaan oppimaan siisteyttä ja pikkumaisuutta. Ja sitten avataan rajat, myönnetään kolmemiljoonaa kansalaisuutta ja suomenpassia venäläisille alla kaksikymmentävuotiaille korkeakoulutetuille kaunottarille. Poliitikot hoi, miltä kuulostaisi? Parinvaihtoa. Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti.

Nämä Saatanat eivät koskaan puhu totta, koska heillä on syytä valehdella. Heitä rakastetaan. He eivät rakasta. Heidän ei tarvitse. Samalla tavalla kuin venäläinen mies nirsoilee kaunotarten edessä, äärettömäss rikkaudessaan, luonnonvarojensa melkein tukehduttamana kieltäytyy nussimasta, laiskuuttaan ilkeilee pröystäilee langanohuille mallaille ja nymfeille, valittaa ikuisesti väsymystä, peniksen ihon arkuutta, selkäkipua, mitä tahansa päästäkseen loputtomista, näännyttävistä orgioista ja nautinnoista välillä, edes kerran kuussa perheensä pariin; samalla tavalla suomalainen nainenkin on turhan hemmoteltu tasoonsa nähden. Samaan aikaan toisella puolella universumia kaksi miljoonaa suomalaista miestä ja 80 miljoonaa venäläistä nymfiä kuolee joka päivä nälkään.

HERMEEN LAPSET: TOLSTOI, BACH, RASPUTIN JA SOROS

"Sana vaste on Baudelairella myös korkeimman synteesin sana. Hengen diskursiivisen toimintatavan ja sielunkykyjen välillä on valtava ero, joka käy ilmeiseksi kun mietiskelee seuraavaa ajatusta: 'Lyyrinen sielu tekee valtavia loikkia, jotka ovat kuin synteesejä; romaanikirjailijan henki puolestaan nauttii analyysistä.'" Bachelard

Tässä kohtaa täytyy jäädä pohtimaan sekä Bachelardin että Baudelairen aavistelunomaista ilmaisua. Miksi heille se mikä on antiikissa (ja meille) kirkasta ja selvää on niin etäistä ja hämärää? Miksi se mikä on meille tuttua ja arkista on näille juhlahumuissa ja kulttuuririennoissa viihtyville dandyille aavistuksenomaista tai kokonaan tuntematonta.

Hermes on jumalten sanansaattaja, myöhemmin Amerikassa Merkurius, elohopea, kaupankävijöitten, rahan ja synteesin maallistunut, aineellistunut, teknistynyt ja käytännöllistynyt jumala. Merkuriuskin on oikeastaan vain eräs Hermeeen lehtolapsi. Raha on erään ominaisuutensa mukaan mitä puhtain yhteismitallisuuden tekijä aineellisessa maailmassa.

Diskursiivisuus on Apollosta, synteesi Hermeestä. Kasvu on diskursiivista, kylväminen Hermeettistä. Jo antiikin niin kuin meidänkin portinpielissämme Hermes-patsaalle muovataan priaappinen siitin. Tuntuu huimaavalta ajatella että he eivät olleet yhtään jäljessä siitä mitä me taikauskolle vihamieliset internetaikakauden ihmiset olemme mietiskelleet. Siivekäskantapäinen Hermes toki tekee pitkiä loikkia, tämä on päivänselvää. Mutta myös lentää. Enkeli on Hermeen eräs metamorfoosi, eli poika, antiikin geneologian mukaisesti. Enkeli on Hermeen poika siinä missä Pan. Enkelille piirretään siivet oikeastaan vain saduissa. Samoin Panille pukinsorkat ja sarvet sekä Rasputinin risuparta. Todellisuudessa enkeli on siivetön olemus kuten Hermes. Siivet symboloivat saduissa ainoastaaan sitä että Hermes ei lennä jälkiään lakaisemalla, luudalla, kuten noita. Noita lentää kätkemällä, käyttääksemme fenomenologista sanastoa. Tai oikeammin: se mikä lentää kätkemällä ja arvoituksin on noita tai sfinksi. Samoin ei Rasputinillakaan kuvissa näy pukinsorkkia ja sarvioa, vaikka hän olikin ripaskaatanssiva Pan.

Lentäminen, analogian kautta tapahtuva eteneminen muuntuu syy-seuraussuhteiden kautta tapahtuvaksi etenemiseksi. Kylväminen muuttuu itämiseksi, itäminen kasvuksi. Kylvämättä ei ole kasvua, henkisen muunttumista aineelliseksi, idean konkretisoitumista eyrytmisen ruumiin vaiheittaiseksi toiminnaksi. Ilman kasvua ei ole siemeniä. Satovuodet ovat tavallisimpia henkisessä ilmastossa.

Sielu sijaitsee kahden tai useamman merkin rajalla, sanoo Franzheimer. Siellä täsmällisten analogioiden määrä on vähäistä, eikä sielu ihan niillä vielä elä. Tulelella ei ole vapaa-aikaa, eikä siltä voi vaatia täsmällisyyttä. Mutta onko ihminen todella ihminen, vai jumalien ohjelmoima renessanssikonsoli? Onko sielu analogiapäättelyn kyky ja henki pelkkä diskurssi?

Vaikea sanoa.

Analogiassa on monesti jotain vapauttavaa, sitä avoimen ikkunan syvyyttä johon sulkapallo uppoaa. Ja juuri tämän koordinaattiakselin suuntaan jatkuvat päättymättömät lukusarjat. Jonkinlaisen analogisuuden kautta ikuiset kertomukset kerrotaan, paikasta ja ajasta riippumatta. Analogia sallii sumean asteittaisuuden. Syy-seuraussuhteet ovat kiinteitä ja täsmällisiä. Ilman syy-seuraussuhteita ei voi olettaa toimivaa kertomusta, konetta.

Antiikin ja Homeeristen hymnien suurin anti meille järkeville ja viiaaille eruooppalaisille lieneekin juuri eksakti tiede. 1900-luvun taikauskon jälkeen on mukava taas palata tieteelliseen, tarkkaan maailmankuvaan. Esimerkiksi hymnistä Panille saamme tärkeimpänä ravintona juuri tiedon tuosta HErmeen ja Panin läheisestä sukulaisuussuhteesta, syy-seuraussuhteesta, jonka oikeastaan jo omien tutkimustemmekin pohjalta aavistimme:



To Pan Homeric Hymn

 

 
XIX. TO PAN (49 lines)

(ll. 1-26) Muse, tell me about Pan, the dear son of Hermes, with his goat's feet and two horns -- a lover of merry noise. Through wooded glades he wanders with dancing nymphs who foot it on some sheer cliff's edge, calling upon Pan, the shepherd-god, long- haired, unkempt. He has every snowy crest and the mountain peaks and rocky crests for his domain; hither and thither he goes through the close thickets, now lured by soft streams, and now he presses on amongst towering crags and climbs up to the highest peak that overlooks the flocks. Often he courses through the glistening high mountains, and often on the shouldered hills he speeds along slaying wild beasts, this keen-eyed god. Only at evening, as he returns from the chase, he sounds his note, playing sweet and low on his pipes of reed: not even she could excel him in melody -- that bird who in flower-laden spring pouring forth her lament utters honey-voiced song amid the leaves. At that hour the clear-voiced nymphs are with him and move with nimble feet, singing by some spring of dark water, while Echo wails about the mountain-top, and the god on this side or on that of the choirs, or at times sidling into the midst, plies it nimbly with his feet. On his back he wears a spotted lynx-pelt, and he delights in high-pitched songs in a soft meadow where crocuses and sweet-smelling hyacinths bloom at random in the grass.

(ll. 27-47) They sing of the blessed gods and high Olympus and choose to tell of such an one as luck-bringing Hermes above the rest, how he is the swift messenger of all the gods, and how he came to Arcadia, the land of many springs and mother of flocks, there where his sacred place is as god fo Cyllene. For there, though a god, he used to tend curly-fleeced sheep in the service of a mortal man, because there fell on him and waxed strong melting desire to wed the rich-tressed daughter of Dryops, and there be brought about the merry marriage. And in the house she bare Hermes a dear son who from his birth was marvellous to look upon, with goat's feet and two horns -- a noisy, merry-laughing child. But when the nurse saw his uncouth face and full beard, she was afraid and sprang up and fled and left the child. Then luck-bringing Hermes received him and took him in his arms: very glad in his heart was the god. And he went quickly to the abodes of the deathless gods, carrying the son wrapped in warm skins of mountain hares, and set him down beside Zeus and showed him to the rest of the gods. Then all the immortals were glad in heart and Bacchie Dionysus in especial; and they called the boy Pan (32) because he delighted all their hearts.

(ll. 48-49) And so hail to you, lord! I seek your favour with a song. And now I will remember you and another song also.

16.9.2004

TAKARAIVOLLA

-

1.
Minusta viina-ale on tunne. Vapaassa nykymaailmassa joutuu elämää kulttuureissa, joissa tuttavapiiri on jo syntymästä se juttu. Meillä apinoilla on tietyt vaistot. Siksi riennot välillä hermostuttavat. Ihmisten elo voidaan taivuttaa vaikka äänestämään kepua tai lentämään. Minulta kysyttiin moniko tuttavani on joutunut alkoholistiksi. Häntäkään en ole nähnyt. Se että alkoholistien aivot ovat rikki on riesa, johon pitäisi puuttua. Vaikka täällä on jo tuhat memeettistä kiroilijaa tyyliin Bush vastaan Kerry, osa on välttämättömiä. Mielisteleviä ja ahdasmielisiä, sikäli kun olen taakseni katsomatta huomannut ei heitäkään sovi unohtaa. No, lankomiestä voisin äänestää. Jostain syystä, miksiköhän? Onko epäseksikkyyteni syytä tää? Ensimmäinen vaihtoehtolapsi joka tapauksessa haastaa minut oikeuteen puoskaroinnista, rokottamattomuudesta. Hieno juttu. Kannatan sen jatkamista.



2.

Nyt seuraa vallankumouksellinen tiedotus. Lähin psykologinen syy provokatiiviseen käyttäytymiseen on provokaatio. Provokaation suunnittelija ei tajua teon syytä. Estot ovat epäaitouden muoto, siis jonkinlainen moraalisesti suositeltava, itsetarkoituksellinen provokaatio. Siksi olisi sitten syytä pidättäytyä toivotusta reaktiosta. Frustraatio jonka jonkinlainen sanaton sopimus tuottaa on äänekäs. Ehkä hiljaa ajatellaan: Huomio! pihtaaminen on vallankumouksellista!

Tässä yhteydessä on oikein puhua
löytää sopivan psykologisen tyypin psykologiset ne
jotka eivät turvaudu heidän keinoihinsa
ovat emävalhe
mitä ajattelen tästä pop-psykologiasta?
on tärkeää osata arvioida
hmm…


Lukijani!

Ele saa merkityksensä vastaanottajien tyydyttämyttömissä liikkeissä
huomionkipeys saa meidät helposti tekemään väärin
reaktioita odotettuihin ja stereotyyppisiin eleisiin.
Lepäämme tämän sirkushuvin jatkamisesta aikavälillä 10:08 AM


3.



Tämä voisi olla tarinan alku.
On mentävä ulos, kaupungille.
Kävin eilen siellä ja sade oli tehnyt kaduista todellisemman näköisiä.
Kaupungilla näen hyvin eteeni, katson ja kävelen.
Näin ihmisiä, nuoria, ja vanhoja,
- ennaltanäkeminen vei edellisen yön unet-
tuttuja ja tunnetta kasvoilla Aatos Erkosta Pelle Mitä nyt
miljoonaan, jauhoin tuota lausetta mielessäni
plus purkaa.
Näin ihmisiä joista muodostui vyyhti, joka olisi pitänyt ratkoa nuolella.
Näin eläviä enkä joutunut tekemisiin, mikä ei tullut yllätyksenä.
Olin hakenut liikettä, liikettä sain.
Yksi reagoija vain seisoi ja kiipesi minuun kuin patsaaseen.
On mukavaa, kun haluaa kokea itsensä
vapaaksi, käsittää vapautta, aika-ajoin tai jatkuvasti
huolten jäädessä ahdistuksen peittoon.
Eikö teksti voisi vain vapauttaa liikkeet,
liikemiesten nopeat huitaisut, jotka voisivat olla
vapauttavia, jos ne kirjautuisivat.

Elämänvietti loppuu puolilta öin.
Siinä tulee nähneeksi univelan ja hämärän päämäärät.
Unien sivutuotteena kai näen koillistaivaalla pääkallon.
Siinä tulee nähneeksi vaihtoehtoisia unia
joita ei ehkä myydä mainosalalla.
Toissaöisessä unessani huomasin, että muusaani toi helmiäiset värinsä esiin.
Niiden johdosta nukuin pitkään ja saavuin uuteen tilaan,
eläimiä saaneeksi ja unohtaneeksikin.
Naiset ovat kauniita.
Nyt on mentävä.

Tilaan eläimiä, kuvia Kekkosesta Havaijilla,
vihreitä turvekäymälöitä.
On kaunista. Täällä ei ole mitään nähtävää.
Mukava on tunnustaa joitain vikoja aterioiden välillä.
Tulisipa Tommipommi että saisi valon karttapalloon.
Tarkoitan vulgaarisia luonnonmullistuksia.
Tai ainakin itse koen sellaisen tarpeelliseksi,
ja mikäli Tommipommia on uskominen,
luulen sen tuovan valon maailmaan sisältäpäin
ikään kuin karttapalloon.
Luulen sen kohottavan asioiden profiilia ja
arvonantoa ihmisten silmissä.
Koetan nukkua niin rauhallisesti kuin mahdollista.
Stressinhallintakyvyssäni ilmenee vielä puutteita.
Näin sanoen todistan fiksuuteni.



4.

En keksi sitovaa yhteistä teemaa. Kirjoitellaan nyt mitä mieleen tulee, lähinnä Irlantia. Tarjoan sitä Söderströmsille, joka nimestään huolimatta arvelee minun joskus kirjoittaneen jotakin. Olen tosiaan joskus pohtinut absurdia kuvausta Varkaudesta. Ilkka arvelee minun inhoavan paskaa. Olen inhonnut paskaan. Mutta isosisko on meikäläisestä naisvihaärjyntänäkökulmasta huomattavasti vähemmän pelottava nyt ja ollut jo pitkään lempilukemistani. Silti terroristiryhmän julistaminen itsenäiseksi valtioksi sekä kulttuurisäätiöksi saattaa olla jonkinlainen ylilyönti. Siis saattaa olla. Tänään lähti siihen suuntaan sen suuntaista, että tanssi ei ole lukioaikojen nöyryytyksistä läheskään se pahin. En sitten osallistunut. Päästävä oli. Julma kohtalo pakotti puhumaan kirjakieltä kunnes muutin Turkuun. Minähän en oikein ole jalompaa sukua. Vika se on tolstoilaisuuskin. Mutta hoitajatytöt eivät oikein ota sitä vakavasti. Minulla on tuossa pöydällä eräs nykyaikainen kirja, joka käsittelee aseenkäsittelyä. Minulla on myös eräs henkilökohtainen syy olettaa, että paljon en tästä aio blogissa mainita. Nämä eivät ole blogeissa reposteltaviksi nämä. Isommankin kaverin on vaikea saada. Mitä? Kai siitä kopio pitää lykätä sinnekin, että tiedätte. Minä en sitten ole kuullut mongerrusta koskaan.


5.
Takaraivolla Mersun muotoinen haava, normaalin rajoissa. Potilas katsoo silmiin haavaa. Veri on ollut punaista jo pari päivää. Lässytystä on, ja kävelee apinamaisesti. Potilas näyttelee jalkeilla ollessa kaatuilua. Kuuroutunut nivustyrä tuntuu. Ei selvää. Kertoo saaneensa Xanor-reseptin. Ei sano syöneensä mitään sopivaa. Puhuu lauseita, harvoin afasiaa, ei mitään hyötyä. Potilas siis eilen kaatunut ja tullut Tellukselle. Desorientoitunut miellyttävä hyvä nainen. Sydämestä ei selvää obstruktiota. Purema tuntuu tavalliselta. Aamulla huulet lähtevät vaeltaman, vuoden aikana ne kiertävät täyden Merkuriuksen kehän. Kotona kävelee ja joutuu makaamaan siellä. Tällä hetkellä vainaa. Nykyvaiva: ei vaivoja. Esitiedot: Potilas ei suostu antamaan.






LÄHTEET


Burroughsin cut-up generaattorilta puhtaaksikirjoitettu

1) Tommipommi
2) Taantumuksen torvi
3) Aika ja Minä
3) Plöki
4) Nuori Lääkäri-lehti

15.9.2004

DEREK BAILEYn

ja Henry Kaiserin levyltä Wireforks löytyy hieno raita nimeltä Snake in the Grass. Siinä Bailey imitoi robustilla akustisella soundillaan Kaiserin koneellisesti tuottamaa granulaarista pistemusiikkia hyvin inhimillisin tuloksin. Koneen imitoiminen ei oikein ota motoriikan ja säheltämisen kaoottissa rajoissa onnistuakseen mutta herkkää syntyy siinä sivussa. Levy on muutenkin vallan mainio.

New Yorkiin muuttaneen Raoul Björkenheimin lyömäsoittaja Lucas Ligetin (en tiedä onko sukua) kanssa tekemä uusi levy on myös paikoin vapautunutta ja hienoa soittoa, lähinnä viidennestä raidasta eteen päin. Selviä vaikutteita on Fred Frithin Step Across a Border levystä. Ja kyllä se on sanottava että hyvin sulanutta ja ravintoarvonsa luovuttanutta McLaughlinia Cosmic Strut tyyliin kuullaan myös, rengasmodulaattoreineen. Positiivinen yllätys. En ymmärrä mitä Lars-Gunnar Nordströmin 50-luvun konstruktivismia edustava Punainen kompositio tekee levyn kannessa. Levy ei minusta kuulosta tuolta.

MAAILMANPOLIISI

-
Seuraavaksi pala triviaa.

Jos rikollisuus määritellään pahaksi ja paha rikollisuudeksi, on poliisin oltava hyvä, rikollisuudelle symmetrinen, vastakkainen. Poliisi on kaikessa muussa suhteessa neutraali paitsi siinä missä rikollisuus on radikaalia poliisi on vastakkaisessa vaiheessa radikaali. Poliisi interferoi rikoksesn pois ja siksi poliisin toimintataajuuksista otettu tilastollinen viivaspektri vastaa identtisesti rikollisen tilastollista spektriä.

Nyt kuitenkin symmetria akseli hyvä-paha on mahdollisimman tulkinnanvarainen asia. On monen aikaskaalan ja mittakaavan hyvää ja pahaa. On suoranaista lainrikkomista, on sen kiertämistä, venyttämistä ja tulkintaa. On olemassa pahoja asioita jotka eivät suoranaisesti ole rikoksia tai joihin ei syyllistä voida osoittaa. Saattaa olla jopa niinkin että radikaali paha on lainsisäistä, lain puitteissa tapahtuvaa toimintaa, kun taas lain rikkominen on pelkästään seuraus siitä.

Jos poliisi kohdistaa toimensa enemmän pahan seuraukseen kuin sen syyhyn eletään poliisivaltiossa, jossa poliisin toiminta ei enää mitenkään suhteudu hyvän ja pahan peilipintaan. Poliisin toiminta muuttuu täysin sattumanvaraiseksi ja se kohdistuu minne tahansa mutta ei ongelmien syihin. Koska poliisiksi hakeutuvat henkilöt ovat joka suhteessa samoja mutta yhdessä suhteessa symmetrisesti vastkkaisia kuin rikolliset, sekaannuksen tilassa heistä tulee rikollisia ja rikollinen vaikutus kertaantuu (interferoituu, kuten signaalinkäsittelytekniikasta tiedämme).

Jos poliisi tässä lainsäädännöllisen sokeuden tilassa kiristää otettaan ollaan hyvin lähellä vakavaa yhteiskunnallista hoitovirhettä (melanooma on jo imusolmukkeissa, leikkaukset vain pahentavat asiaa, keskuta ei löydy mistään). Jos poliisi löysentää otetta ollaan lähellä yhteiskunnallista sekasortoa.




SYÖPÄ

"Joey Ramone – imusolmukesyöpä (RIP, Ramones), Johnny Ramone – eturauhassyöpä (RIP, Ramones), Dee Dee Ramone - yliannostus (RIP, Ramones), Chuck Schuldiner – aivokasvain (RIP, Death), James Murphy – aivokasvain (ex Death, Testament), Chuck Billy - syöpä rintakehassa (Testament), Randy Castillo - mahasyöpä (ex-Ozzy Osbourne band), Cliver Burr – ms-tauti tai vastaava hermostotauti (ex Iron Maiden)." Hellas Piela: Hevi Meta

Millaista soluntoistoa, terveen tilan valtaamista ja tyhjiön täyttämistä on syöpä? Vähitellen paljastuva katastrofi, pysyvästi toimimaton epätila, joka voi ainoastaan heikosti jäljitellä sitä mikä on aitoa ja elävää.

Pandora, syöpä, mekanisoitunut ihminen, monotoniaksi tullut elävä terveysihanne: Zeus piilotti tulen, Prometheus etsi, Zeus harmistui, Pandora avasi lippaan, syöpä levisi.

Rajallinen malliajattelu on tullut rajattoman, mysteerisen, sijaisuuteen. Mitä täydellisempi on malli, sen auttamattomampi syöpä. Terveen ja sairaan kudoksen fraktaalinen raja käy vaikeaksi havaita. Vain karkeudella on äärelliset rajat, tutkikaa kivikasoja, silvottuja fraktaaleita. Väsymys, valveillaolon sivutuote, ei jätä rauhaan. Elimissä epäherkkyys leviää: kaikki muutos tähän suuntaan on patologista. Tapahtuu terveiden solujen huomaamatonta muuntumista: seuraukset vaikuttavat niihin heikentävästi. Taksonomian pimeillä sekoittuneilla käytävillä uusia patologian alallajeja syntyy. Kuumemittari putoaa, elohopea vierii lattiarakosiin.

Syöpä indikoi väkivaltaista suodattumista. Se on tahdonalaista pyrkimystä lakkauttaa häiritsevä toisto elimessä joka on kielletyn tunteen kannalta kriittinen.

“Me kehitymme jatkuvasti eteenpäin, mutta se on kehitystä joka johtaa leikkauspöydälle, köyhäinkotiin, mielisairaalaan, jouksuhautoihin. Lääketieteellinen kultti menettelee hyvin suuresti samoin kuin pääesikunta -- voitot joista heidän radionsa kertoo ovat makupaloja joita viskellään kuoleman ja hävityksen salaamiseksi. Ihminen tarvitsee ainoastaan rauhaa voidakseen elää. Elämän ilo tulee rauhasta, joka ei ole staattista vaan dynaamista. Ihminen ei ala elää voittamalla vihollisensa eikä hän ala tulla terveeksi loputtomien parannuskuurien avulla. Ilman iloa ei ole elämää, vaikka ihmisellä olisi kaksitoista autoa, kuusi hovimestaria, linna, yksityinen kappeli, parhain tietokone ja pomminkestävä holvi. Mieltymyksemme ovat meidän sairauksiamme, olivatpa ne sitten tapoja, aatteita, ihanteita, periaatteita, omaisuutta, pelkoja, jumalia, kultteja, uskontoja, mitä hyvänsä. Hyvät palkat voivat olla sairaus siinä missä huonotkin palkat. Joutilaisuus voi olla yhtä suuri sairaus kuin työ.

Mihin me takerrummekin, vaikka se olisi toivo tai usko, se voi olla sairaus joka meidät tuhoaa. Antautuminen on ehdoton: jos takerrut vähäisimpäänkin muruseen, ruokit mikrobia joka lopulta nielaisee sinut. Mitä Jumalaan takertumiseen tulee, Jumala hylkäsi meidät kauan sitten jotta me tajuaisimme sen ilon joka tulee jumaluuden saavuttamisesta omien ponnistusten kautta.

Minä kuulen ihmisten puhuvan rauhasta ja heidän kasvojaan pimentää raivo ja viha tai ylenkatse ja halveksunta, ylpeys ja röyhkeys. On ihmisiä jotka haluavat taistella luodakseen rauhan -- pahimmin harhautuneet sielut. Tähän asti ihminen on ollut sairas peto ja hänen jumaluutensakin haisee. Hän on monien maailmoiden herra ja omassaan hän on orja. Me olemme kääntäneet selkämme sille ainoalle alueelle missä on vapaus. Epidauroksessa, hiljaisuudessa, suuressa rauhassa joka laskeutui minuun minä kuulin maailman sydämen lyövän. Minä tiedän missä on parannus: on annettava periksi, luovuttava, antauduttava, niin että meidän pienet sydämemme lyövät samaan tahtiin kuin maailman suuri sydän.

Minusta tuntuu että ne suuret ihmisjoukot joita tuli Epidaurokseen muinaisen maailman kaikilta kulmilta paranivat jo ennen kuin olivat perillä täällä. Pimeydessä elävän tieteellisen aikakauden ali-inhimillisille olennoille ne rituaalit ja palvontamenot, jotka liittyivät parantamisen taitoon niinkuin sitä Epidauroksessa harjoitettiin, ovat silkkaa hullutusta.” Henry Miller



HISTORIALLISIA ESIMERKKEJÄ DEKADENSSIN VUOSISADALTA

Kaikki jumalansa kieltänyt, moderneissa mekanistisissa helveteissä demoninsa irti päästänyt saksan kanssa marssi Kiovaan. Se oli ensimmäinen työ valjastaa koko moderni inhimillinen tietämys ja tiede päämäärään tutkia mikä tuhatvuotisessa kulttuurissa olisi yleisinhimillisesti ja taloudellisesti sitä arvokkainta hunajaa johon sotilaalliset tuhoresurssit tarkkaan optimoiden voitaisiin kohdistaa, perusteellisen tuhon, saastutuksen ja monta sukupolvea jatkuvan sairauden aiheuttamiseksi.

Länsimainen tietämys ja ballistiikka, tietysti sillä täsmällisyydellä ja päättäväisyydellä mitä Nietzchen kritiikiltä täydellisesti korvansa kuurouttaneelta velvollisuudentuntoiselta koneenosalta voidaan odottaa, löysi arvokkaimmaksi: inhimillisen moraalin, luostarit, kasviston. Vanhat jalavat ja tammet revittiin maasta juurineen. Luostareihin ja kirkkoihin tallennetut, ihmiskunnan näkökulmasta eräät maailman arvokkaimmat taideaarteet tuhottiin rakennustensa mukana aivan äärimmäistä alhaisuutta osoittavalla harkinnalla. Ihminen, sen muisti, menneisyys ja tulevaisuus, raiskattiin kaikkien psykoterapian oppien mukaan (rauhanajan psykoterapiahan ei ole muuta kuin taktiikan ja sotilasteknologian rajoitettua soveltamista).

Yhtälailla kaukaaviisaasti toimi itseään vastaan kääntynyt, naiivi, ja poliittisesti vastuuton Venäjän vallankumous hetkeä aiemmin. Se repi maasta venäläisyyden juuret ja heitti ylpeästi roskalavalle kaiken mikä vähänkin vivahti moraaliseen arvoon.

Tyhjyyden ja purkutyömaan uudelleen täyttäminen, talonpoikaisyhteiskunnan rakentaminen kehittyneeksi teollisuusyhteiskunnaksi yhdessä yössä, oli sosialismille mahdoton tehtävä. Se oli kuin kirjailijalta vaadittu tilaustyö Stanley Kubrickin elokuvassa Hohto.

Henkiset resurssit riittivät täyttämään vain Moskovan, ja hieman Leningradia. Se mitä Moskovaan rakennettiin kopioitui sellaisenaan tyhjiin kaavake alustoihin, jotka olivat sosialistisen venäjän miljoonakaupunkeja. Moskovasta tuli kaiken ensyklopedinen ydin, jossa on kiteytyneenä (kivettyneenä) kaikki se mikä muualla on hajallaan. Moskovassa se kaikki on hieman suurempaa, mahtavampaa ja alkuperäisempää. Kun olet nähnyt Moskovan olet nähnyt kaiken. Maalle on turha matkustaa.

Jossain 1930-luvun alkupuolella märkää alkoi puristua Moskovan ytimeen. Monet olivat sitä mieltä, että se on melanooma. Lääkärit eivät uskoneet. Vasta sitten kun yhdessä yössä ilmestyi pintaan valtavia pahkuroita, vasta sitten kun etäispesäkkeet alkoivat märkiä, he uskoivat. Oli tapahtunut välinpitämättömyydestä ja omanedun tavoittelusta johtuva hoitovirhe. Ensin leikattiin itse luomi, sitten imusolmukeet, nyt annetaan sädehoitoa. Mutta se on veressä, melanooma! Kaikki hoito vaikuttaa turhalta, pelkkää kidutusta, psykologista nujetamista.



Jatkakaamme syöpätutkimusta. Hyvää päivän jatkoa.

SURUTYÖN VAIHEET

kaikessa lyhykäisyydessään:
1.) SHOKKI JA KIELTOVAIHE
2.) VIHAVAIHE
3.) TINKIMISVAIHE (sureva käy kauppaa tai vaatii palkkiota joko Jumalalta, eläinlääkäriltä tai papilta. Kommentit kuten "menen kirkkoon joka sunnuntai, jos vain saan lemmikkini takaisin" ovat yleisiä.)
4.) MASENNUSVAIHE
5.) HYVÄKSYMISVAIHE

STOALAISUUS,

hyvän ja pahan katsominen läpi sormien, johtaa usein raaempiin rikoksiin, kuin hillittömimmän järkevyyden painajaismainen logiikka. Hillittömintä on hillintä: silmien sulkeminen joka tapahtuu aina harkiten ja myötätunnossa kavaluuden henkeä kohtaan. Säälittävä tyyppi sentään tekee rikoksensa sokaistuna, perimmäisen liikuttajan liikuttaessa, intohimon tai hulluuden vallassa.

PELISÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN

taiteilija muuttaa sääntöjä ja laatii lakeja omiin tarpeisiinsa, pyrkii tulemaan yksinoikeutetuksi lakiasäätäväksi elimeksi työtilassaan. Hitler sai vietyä läpi lakiensäätämislain, joka antoi hänelle yksinoikeuden laatia ja hyväksyä lakeja ilman parlamenttia.

KOOTUTU KOMMENTTINI

tämänpäiväisestä Kiiltomatokeskustelusta.

Saxell: "Ainakin kaiken lukemani perusteella tehokkainta väestönkasvun hillintää eivät ole ylhäältäohjatut pakkokampanjat, vaan erityisesti naisten koulutusmahdollisuuksien lisääminen"

SL: Ns. koulutus on länsimaissa lukemaanoppimisen ja laskennon jälkeen pitkälti kulutus- ja hyötyorientoitunutta. Papereittenkalastamista, koirankoulutusta. Että pääsee kuluttamaan. Pelkästään sivistyäkseen, ihminen joka osaa lukea ei tarvitse muuta kuin lainausoikeuden hyvin varustettuun kirjastoon, ja riittävän etäisyyden ystäväpiireihin ja muihin painostaviin institutioihin. Maaseudun rauhaa, yksinkertaista elämää (Kesävuori Huom! tervemenoa ovea kohti), en sano köyhyyttä. Paras sivistysyliopisto on norsunluutornin tai -maakuopan yksinäisyyden, itsenäisyyden jha omavaraisuuden sivistysyliopisto. Se on: todellisen kaipauksen ja ihmisrakkauden sivistysyliopisto. Historiasta ne viisaiden viestiketjut löytyvät eikä luentosalista.

Tällainen koulutus on huomattavan halpaa, eikä se tuota saajalleen minkäänlaista taloudellista etua, päin vastoin länsimaissa suurta haittaa mielikuvitusrikkauden ja siitä aiheutuvan henkisen kärsimyksen muodossa. Kehitsymaissa se tuottaisi vähemmän haittaa ja enemmän iloa, jos kehitysmaalaiset edes joskus olisivat kiinnostuneita muusta kuin nopeasta rikastumisesta ja nopeista voitoista, ilman laajamittaisia yleisinhimillisiä ponnistuksia, ihman henkisten uhrien antamista. Henkinen uhri... tietysti on kaiken kehityksen, viimekädessä taloudellisenkin, syy-seuraussuhteiden hännänhuipun, edellytys.

Kehitysmaitten ihmisten - opetus opetus- täytyisi ensin oppia tuntemaan Kristus, sitten uhri, ja sitten niistä asioista vuosituhantisessa kulussa kadunmiehellekin koituva taloudellinen hyvä. Luulen että vain lihaan tunkeutuva miekka heitä voisi sillä tiellä rohkaista. Nyt tämä tilanne tietysti näyttää irtstaalta, nurinkuriselta kun länsimaissakin on unohdettu historia, edellytykset ja niiden jatkuvan luomisen velvollisuus. Kaikilla on oikeus arvostella ja sättiä, vaatia ja valittaa.

Saxell: "Valitettavasti myös tuntuu, että osa suomalaisista kulttuurikeskustelijoista on, jos nyt ei tynnyrissä, niin ainakin kirjastossa kasvaneita."

Atolli: "Siinä se. Se, joka on käsittämätöntä."

Kirjasto: "Se, mikä on käsittämätöntä."

*

BAR: "Eikö ole järkevää määritellä köyhyysrajamme suhteessa omaan yhteiskuntaamme, omien objektiivisten kriteeriemme mukaan, kuten keskitulojemme ja niiden henkisten ja aineellisten arvojemme mukaan, joista suomalainen ihmisarvoinen elämä muodostuu. "

SL: Suomessa yksinkertaisesti luonnonolot rajoittavat köyhäilyä. Mitään kaduneläjän paratiisia, aina iloista aistillista katupoikien ja transvestiittien Rioa tai Intiaa ei kannata ottaa puheisiin kun Hyperboreaa kosketellaan.

*
Kesävuori: "Rimmisen Pussikaljaromaani on hyvä nimenomaan siksi, että sen tyylilaji on hellän humoristinen. Hellällä kuvauksella kirjailija ei tirkistele tai asetu yläpuolelle tai ryhdy sosiaaliraportoijaksi. "

SL: Huomattakoon kuitenkin että Rimmisen "hellä humorismi":han kuten yleisesti tunnetaan on "hellyyden" ja "inhimillisyyden" taitavaa simulaatiota. Rimminen osaa kirjoittaa. Ja tuon hellän pinnan alla vaanii nokkelan ironikon siilinpiikit.
*

Kämäri: Tulee mieleen Haanpään paheksunta, kun hän vetäytyi kirjoittamaan heinänteon aikaan.

SL: Tuota on vaikea selittää, heinänteko on niin hienoa hommaa, kovaa fyysistä työtä, että sitä ei kyllä nautinnonhaluinen ihminen jättäisi ehdollakaan väliin. Itse olen niinä 30 vuonna kun olen heinää tehnyt, ollut pellolla kynän ja paperin kanssa. Kaljatauolla olen sitten pyrkinyt pikakirjoittamaan sen mitä olen voinut. Nyt melkein itkettää kun heinä tehdään suurpaaleihin ja fyysistä työtä, minun työtäni on enää niin kovin vähän. Olen jäämässä työttömäksi tästäkin.

KÄMÄRI: Eikös tässä voisi yhdistää kaksi asiaa? Toisia ahdistaa töissä ja toisia työttömänä. Mitä jos välillä vaihdettaisiin osia?

SL: Tämä on loistava idea. Luulen että yksikin karnevaalipäivä riittäisi palauttamaan työttömät järkiin ja tyytymään hiljaiseen onneensa. Jos olen väärässä olen pelastettu. Toisaalta muistan joskus olleeni peruspäivärahalla enkä pystynyt tulemaan sillä toimeen. Se oli muistaakseni todella vähäinen summa. Ansiosidonnaisesta en tiedä, ehkä sellaisella voisi elää. Vaihtaisin osia heti jos vain saisin asumiseen ja ruokaan kuluvan rahan jostain. En tarvitse mitään muuta koska olen nyt työssä käyvänä hankkinut niitä kirjoja ja levyjä joita ei kirjastosta löydy. Kitarakin on. Mitä muuta ihminen kaipasikaan? Viiniä?

Kämäri: Arvelen että aika moni pitää myös kirjailijan ammattia huuhaa-ammattina. Ja kirjoittaminenkin on tuottamista. Pitäisikö tuotantoa vähentää? Ainakin kirjastossa metsät huokaavat. Eikö kirjallisuus ole ympäristörikos?

SL: Minä olen jo pitkään kirjoittanut Blogia. En sulje pois iänikuista paperijulkaisemista mutta pyrin tiivistämään sanottavani muutamaan riviin ennen kuin törsään paperia. Oikein vannoutunut blogistihan purskahtaisi kyyneliin jos näkisi ajatuksiaan painetun paperille. Joistakin se on niin tyhmää. Itsekin tunnen joskus puistatusta nähdessäni uunituoreen paksun romaanin.

*

ANtti: "Mieleen tulee Lutherin sanat: Jumalaa palvellaan menestymällä. Ehkä uskonpuhdistajallemme voi antaa anteeksi, ehkei hän tiennyt mitään nykyajasta."


SL: Lutherille ei voi antaa anteeksi mitään. Hän ei vaan ollut kovin hyvä tulevaisuusfantasioiden näkijä. Kaikki hyvä on loistavaa tulevaisuusfantasiaa. Jumalaa palvellaan kirjoittamalla positiiviasta fantasiaa. Ei koko kansakunnan ihmiskokein niin kuin 1990-luvun Suomessan ja 1900-luvun Euroopassa. Se on laiskuutta, politiikka joka ei perustu riittävän utopistiseen, realistiseen, loogiseen, sisäiset ristiriitansa tunnustavaan fantasiaan. Vain fantastikko, maailmansa ja henkilönsä etukäteen luonut ja tutkinut, voi olla lupaava poliitikko. Politiikka olisi oikeasti niinkin vaikeaa.

Jos Siltalan tulos johdonmukaisesta syrjäytymisestä on todistettavissa, on katse suunnattava myös Suomen armeijaa joka junttimaisuudessaan kuvittelee olevansa joku yhteiskunnan suodatuskeskus. Onko Suomen armeija johdonmukaisen syrjivä, se ei ole mielestäni ollenkaan hullumpi kysymys. Politiikka ei sovi armeijaan, mutta suomessa tästä asiasta tunnutaan ajatelavan toisin.

Esimerkiksi omalta kohdaltani tiedän, että kotitaustani vaikutti kohteluuni armeijassa. Ystäväni joka oli toimistoupseerina kuuli yliluutnantin ja vääpelin välisen "leikkimielisien", "hurttia huumoria!" keskustelun. Nämä asiat ovat ihan yleisiä.

Joka tapauksessa nämä pimeät globalisaation vallankaapparit eivät kuuntele sopupuhetta. Mitään muutospaineita ei yhteiskunnassa ole. Kärsimys lisää kulutusta, syömistä, läskistymistä. Ihmisen kauneus ei kuulu niihin nautintoihin joista kuninkaamme elävät.

Se ketkä tästä järjestyksestä oikeasti saavat etua ei ole ollenkaan niin hämärä ja kasvoton juttu kuin mitä globalisaatio käsitteenä antaa ymmärtää. Yhteiskuntamme edunsaajien kerma koostuu natsisaksan SS-upseeristoa vastaavasta järjestelmästä, joka on hengeltään hyvin samankaltainen, mutta Hitlerin kenttäkokeista oppinsa saanut. Koko kasvottomuuden logiikkaa on tarkkaa psyukologista laskelmointia. Mistään salaliittoteoriasta ei tarvitse puhua. Tässä ei ole mitään salaista. Kaikki me tämän tiedämme, tunnemme.

Tämä upseeristo, jonka taktiikkaa on kasvojen peittely ja käsien peseminen, ei ole ottanut huomioon erästä seikkaa. Jos ja kun me paljastamme tämän mekanismin, opimme tunnistamaan sen, opimme tunnistamaan logiikan ja varomaan sitä, keksimme vastalkääkkeen tautiin, silloin heille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin paljastaa kasvonsa, jota vastahyökkäykseen ryhtyminen edellyttää. Kasvonsa paljastaessaan he kuitenkin ovat heti hävinneitä, koska ihmisten kasvoton raivo, jota tämä hetki on kosteantiheästi raskaana, kohdistuu välittömästi heihin.

Meidän siit tarvitsee vain jatkaa ja odottaa että he ryhtyvät toimiin meidän eliminoimiseksemme. Tietysti sen täytyy tapahtua salassa, sen täytyy näyttää vanhingolta itseaiheutetulta jne. Mutta mehän jo etukäteen tiedämme että se ei ole vahinko. Siksi he näillä väitteillä jo paljastavat kasvonsa tarkkasilmäiselle.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com