3.11.2004

PELLISEN ARVOSTELU

eräs, on Kiiltomadossa.

Eeva Saesmaa: Runonomainen teksti ei päästä helpolla.

SL: Proosan ja lyriikan osalta, vaikeasta ja helposta voidaan puhua vain siinä mielessä mikä tekstin merkitystiheys. Merkityksentäyteinen on tietysti helppoa ja tyhjä vaikeaa. Kumapaakaan ei voi lukea kovin nopeasti: ensimainitussa merkityksien tajuaminen ja asioiden yhdistely (teoksen rakentaminen) ottaa aikaa, jälkimmäisessä oppi, se, että tajuaa tekstin merkityksettömäksi ja sen tekijän mielessä liikkuvien varjojen ja väärien lähtöoletusten erityisluonteen.

Eeva Saesmaa: Sitä on raskasta lukea pitkiä katkelmia kerrallaan. Ensimmäisellä lukukerralla on vaikea tietää, kuinka Pellisen teosta pitäisi lukea. Jos keskittyy kieleen runoutena, jää kokonaisuus tavoittamatta. Kun yrittää koota tekstin romaanimaiseksi kokonaisuudeksi, kadottaa kielen ja sen loputtomat vivahteet.

SL: On helppo tietää, että kaikkea muuta paitsi teknistä selostusta pitää lukea jälkimmäisellä tavalla. Edellä mainitulla tavalla proosaa lukee vain kustannustoimittaja ja sellainen joka ei syvimmiltään usko tekstin mielekkyyteen. Tekstiin ja taiteeseen uskova lukee aina "kielen loputtomat vivahteet" hyväkseen, sikälin kun kieli nyt olisi mitenkään loputonta tai vivahteikasta sinänsä. Kielessä ei ole enempää eroja kuin todellisuudessa, todellisuudessa ei ole enempää (havaittuja) eroja kuin kielessä, Pellisellä kuin muillakaan. Vain se metafyysinen maailma, josta Pellisen kieli tarjoaa tavallista selkeämmän (koska omaperäsen, eikä vain tautologisen) kuvan on meistä kiinnostavaa. Toki on ihmeteltävää, että aine, kieli, suostuu sitä, kolmiulotteisessa ainetodellisuudessa tapahtuvaa maailmaksi nimitettyä prosessia, niin eksaktisti ilmaisemaan. Kyllä jonkun matemaattisen merkkijärjestelmän hämäryys ja tautologisuus on tähän verraten raivostuttavaa.

Eeva Saesmaa: Lukukokemuksena Dostojevskin suomalainen sihteeri on ristiriitainen. Pellisen lauseet kulkevat oudosti. Omat ajatukset pitää yrittää vääntää samaan muotoon, ja se sattuu.

SL: Tässä täytyy olla kysymys länsimaisesta perusvirheestä kiinnittää hahmot liian tiukasti. Eksaktin kielen illuusiosta joka vieläkin ihme kyllä kummittelee joidenkin pöllämyustyneiden nörttien ajatuksissa. Ajatuksia ei tarvitse vääntää mihinkään, mikäli ne perustuvat todellisuudentajuun. Ottakaa Pellisen näkökulma ja Pellisen etäisyys, sillä siitä selviää. Näkökulma vaihtuu, etäisyys muuttuu, niin, ihmiskäyttöliittymä kosmokseen ei ole lentotaidon ideaaliammattilainen, pistemäinen helikopteri joka killuu viikkoja samassa pisteessä tai kaasupallo tyhjiössä. Väljentäkää, ottakaa mukaan matalat taajuudet, tarkoitan toistoja joita mitataan ei MHz, tai Hz vaan päivissä, viikoissa, kuukausissa, vuosissa, vuosituhansissa. Kuunnelkaa Stockhausenin momentformia opinhaluisina enemmän kuin kriittisinä purupäinä (kuten joku pedantti Rolf Nevanlinna jyväskylän kesässä), muuttukaa suurpiirteisemmäksi hahmoalttiudessanne ja enää ei satu.

Eeva Saesmaa:Tässä mielessä Pellisen absurdeina lauseenpätkinä leijuva kieli on hyvinkin fyysistä. Se pyörryttää. Tukipisteet katoavat; sanojen avaruudessa ei ole mitään, mistä ottaa kiinni. Olo on pahoinvoiva, silmissä mustenee.

SL: Kuunteletjkohan sinä ollenkaan mitä minä puhun? Tarkoitin että vain todellisuudentaju voi olla tukipiste. Jos ei totuudenrakkaus, sillä ihmeellisiä versioita olen kuullut totuudesta, niin ainakin valheen vihaaminen on ainoa ihmisiä yhdistävä tekijä. Puhukaa tuhat vuotta totta ja ymmärrätte Jeremiaa tai Jesajaa paremmin.

Mitään romaanin ulkoananettua muotoa ei ole olemassakaan. Tämä on älytön harha joka viihtyy toimettomissa rukkasissa akatemioiden naulakoissa.

Mitään sellaista lukutapaa kuin kokonaisuuden tajuaminen, sellaista ei olekaan. Yrittäkää kokeeksi tajuta tämä universumi kokonaisuutena. Arvelen että mielessänne alkaa pyöriä jumalat ja sydämenkuvat, ei kokonaisuus.

Me voimme hahmottaa suuria taajuksia yhtä hyvin kuin pieniä taajuuksia. Matalimmat taajuudet eivät ole sama kuin tasavirtakomponetti eli kokonaisuus. Tolstoin Anna Karenina, Proustin tai Petroniuksen teokset kertoo, että ideaalisin romaani rakentuu orgaanisesti kuin runo, mittaansa kuin suuri plataani, eikä siinä ole mitään esteettistä erityisarvoa äärirajojen piksellimäisellä hahmottamisella. Toki äärierajat, muoto, voidaan hahmottaa, tai jopa puutarhuri voi antaa sen ulkoa, mutta puut eivät täydenny muotoihanteisiin, ellei muotoihanteenne ole luonto. Puu kasvaa loppuun asti, samoin sampi, mikä siinä on ulkoaannettua muotoa? Hahamo. Picasson viivasta ei tee nerokasta se että se olisi lähellä ympyrän abstraktiota, kuten joku teknistä piirustusta harrastava insinööri voisi kuvitella. Luonto ei jäljittele abstraktioita. Yrittäkää, edes, unohtaa, jo platonismi.

Eeva Saesmaa: Miten kieli, joka on selvästi merkityksistä tiiviiksi latautunut, voi samalla olla merkitsemättä mitään?

SL: Idioottimaista! Merkkijonon merkitykset eivät ole luonnossa vaan merkin havaitsijan epätäydellisyydessä. Mitä tyhjempi on pää, sen täsmällisempiä ovat symbolien merkitykset. Kun Matti Nykänen lukee vankilan harrastehuoneessa Molieren Tartuffea, merkitsee Tartuffen hahmo hänelle kolmea asiaa, häntä itseään, erästä vankitoveria ja hieman muunnetussa muodossa Merviä. Kun Linne tutkii ketunleivänlehteä se merkitsee hänelle niin montaa asiaa ettei niitä ole kenelläkään aikaa luetella. Kun minä katson Pellisen lausetta se merkitsee minulle äärettömästi hahmoja kuten ympyrä merkitsee kasvoja, jalkapalloa, pesäpalloa, lautasta, rannerengasta, kaukoputkea jne.

Täsmällinen kieli merkitsee kaiken aikaa kaikkea tekemällä mielekkäät erot selviksi ja jättämällä mielettömät erot esittämättä. Merkitys kohoaa riittävän suuresta erojen järjestelmästä, eli tekstimassasta, aivan itsestään, eikä sillä että Jari Tervo suunnittelee romaaninsa olemattomissa kuivettuneissa aivoissan huolella ole mitään, ei pienintäkään inhimillistä merkitystä, keinotekoisilla eroilla, yhden ja saman nimittämisellä moneksi, sokeudella oikeille eroille. Se on pelkkää lukijan halaveksuntaa ja häpeällistä oman tyhmyyden osoittamista. Akateeminen viinin maisteluilta, kun kaikissa pulloissa on samaa mehua, eikä kukaan edes tiedä miltä viinin pitäisi maistua.

Eeva Saesmaa: Ennen Pellisen teokseen tarttumista kannattaa harkita, mitä lukukokemukseltaan toivoo. Jos etsii tarinaa ja ajatusten kokonaisuutta, tämä teos eksyttää armotta.

SL: Miksei sanoisi yhtä hyvin : Jos etsit valhetta, illuusiota, yksinkertaistusta, väärin nähtyjä eroja, keinotekoisia eroja, hukattuja todellisia eroja, väärinymmärrettyä elämää, plaaneja ja arkkitehtuuria, asfalttia kokemuksen ja elämän kustannuksella, eli tarinaa, ajatusten kokonaisuutta, tämä teos eksyttää armotta.

Eeva Saesmaa: Tässä symbolien metsässä liikutaan Pellisen ehdoilla. Silta tekstistä mieleen ja ymmärrykseen jää kuitenkin ainakin minulla rakentumatta.

SL: Hyvä moottoriteiden ruusu, vuoristossa liikutaan aina luonnonehdoilla. Vain venäjällä yritettiin vuoria siirtää ja jokia kääntää. Olisi voinut jäädä sinulta suhteellisuusteoriakin keksimättä, ketunleipä nimeämättä tai jopa Arkkimedeen laki muotoilematta. Ja laivat senkun seilaisivat, tuurilla, kuten tähänkin asti.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com