27.12.2003

TAPANINPÄIVÄN ILTA VIIMEVUONNA

Mitä tapahtuikaan viimevuonna tähän samaan aikaan. En viihtynyt runoilijoitten seurassa. Olin liian väsynyt. Manalassa horjuin hetken. Siellä oli joku kuvitteellinen bilebändi. Lähdin melko pian pois. Toisessa, aikuisempien ihmisten kuppilassa tapasin 35 vuotiaan eroottisenpuoleisen virolaisen blondin. Päädyimme ystäväni äidiltä käyttöön saamaani ratakadun kaksioon jatkoille. Yö tissuteltiin ja puhuttiin, Suomen ja Viron eroista. Suomessa kymmenen vuotta asuneena nainen luetteli Suomen hyviä puolia. Jotenkin tuntui, että hän yritti vakuutella niitä itselleen. Minä sanoin vilpittömästi ja tippaakaan imartelematta että yksi asia Virossa ainakin on paremmin: sääret. Kun yritin lähestyä nainen valitti päänsärkyä. Uni ei tullut silmään stringeihin ja helmiin sonnustautuneen kuuman blondinartun vieressä. Aamulla päänsärky oli helpottanut, mutta sain tehdä töitä vietelläkseni naisen. Sitten seurasi palkitseva seksuaalinen kanssakäyminen. Oli ihastuttava huomata päättäväisen pihtaamisen tähdänneen pelkästään ruokahalun lisäämiseen. En millään viitsisi kertoa millaiseen käsittelyyn mies joutuu kun syntymästään irstas, kevyt ja iloinen naisen mieli pääsee irti kaikista estoistaan. Kaikki toiminnot tuntuvat olevan suoraan sielullisten liikkeiden mekaanisia jatkumoita. Täydellisempää suihinottoa tuskin muistan kokeneeni. Silmien palava, melkein kieroon kääntyvä katse (vasen silmä tuntui kääntyvän hiukan sisäänpäin), äkkinäiset, kiimaiset otteet, suun hydraulinen täydellisyys, sitä voi kutsua skorpionin pistoksi. Sylkeä käytettiin runsaasti, niin, että sitä välillä roikkui norona leuasta: sen tuottama ääni on himoavalle sydämelle kuin linnunlaulua. Välillä nainen tarjosi pienen suunsa suudeltavaksi: perustin toimenpiteen kielen analogiseen toimintaan sukupuolielimen kanssa. Taajemmissa jaksossa sokratisoin kielelläni pillua tai persereikää, missä puuhassa noudatin samaa puhkomisen analogiaa. Kuviota jatkettiin ilman taukoa joltisenkin pitkän aikaa. Varsinainen yhdyntä muodostui myöhemmin enemmänkin merkkiluontoiseksi tai visuaaliseksi toimeksi. Mistään pääkattauksesta ei todellakaan voinut puhua.

Ventovieraiden kanssa hieman tungetteleva tapa on anaaliyhdyntä. Mutta kun sen kerran oppii, siitä on vaikea oppia pois. Aina saa kuulla samat lorut siitä, ettei joku pidä anaaliyhdynnästä. Tiukan paikan tullen en ole vielä nähnyt naista, joka siitä ei pitäisi. Nyt sitten kesken hekumallisimman anaaliyhdynnän tämä blondi yllättäen ja salamannopeasti kahmaisi siittimen, kuin puotoavan herkkupalan suuhunsa. Tämä sai minut ihasteleman sulavaa näppäryyttä. Muutamalla vedolla siitä saatiin lasti aurinkoisille kasvoilleen. Neste virtasi noroina hiestä kimaltelevilla kasvoilla. Näky lumoaa miehen, joka tahtoo vain nähdä tuon nesteen virtaavan. Ah tämän ihastuttavan vaimon kanssa edettiin seuraavaksi ihastuttavaan tilanteeseen: nainen otti suihkun, ja minulle tarjoutui hetkia aikaa torkahtaa. Muriseva naarastiikeri siellä pesi ja siivosi itseään. Tämän jälkeen kuivasi hiuksensa, puki vaatteet huolellisesti, veti nahkaiset piikkikorkosaappaat jalkaansa, meikasi niin, että huulipuna meni hieman yli rohtuineitten huulien, mikä teki pikantin, irstaan säväyksen, ...ja sai minut jälleen syttymään. Reagoin liikehdintään nostamalla hieman voipunutta hikistä päätäni. Kuin herrasmies ikään, pyyheliina rennosti lantiollani nousin laiskasti jutustelemaan, haastelemaan niitä näitä siinä lähtötohinassa. Ehkäpä lausuin jonkun runonkin krapulaisella äänelläni, ennen kuin nainen lakkasi touhunsa, rauhoittui ja istahti sängylle kuuntelemaan. Siis jälleen olivat maalatut huulet sykkivän kaluni ympärillä, imu lähti palleasta. Epämääräiset pienet hepeneet ja tamineet väistyivät hyväilyjen tieltä, ja taas paljastuivat silikonit, aivan liian aliarvostetut suloimplantit, ihastuttavan turhamaiset kiihokkeet, niin terhakkaati väreilevät kovat nänninpäät, hikisten mutta onnellisten kasvojeni alla.

18.12.2003

Vertailua

Miettikääpä lukijat, että joku läheisenne tai itse teksisitte kuolemaa jonkin nykyajan synnyttämän onnettomuuden, autoturman, lentoturman, junaturman takia ja teitä ei pelastaisi jokin nykyajan ihmetys. Miettikää sitten, paljonko olisitte olleet valmiita antamaan, maksamaan tai uhraamaan tämän ihmeen kehittämiseksi maailmassa, josta ko. pelastava teknologia vielä puuttuu. Miettikää sitten, paljonko olisitte olleet valmiita antamaan, maksamaan tai uhraamaan, että eläisimme aikaa ennen autoja, junia, lentokoneita. Miinustakaa edellisestä jälkimmäinen summa ja saatte summan eli arvonmäärän, jonka verran tulevaisuus on vähintään mennyttä parempi.
(vert. http://tommi.qlogger.com/ )


Meille pornojuttujensepittäjille Saden markiisi on sama kuin Kalevala Eino Leinolle. Sade antaa mitan ja rytmin, kielikuvat ja sanontatavat, joiden avulla on vaikea epäonnistua.

Porno on hankalasti käsiteltävä ilmiö. Huonoa pornoa on määrättömästi, mutta tosiporno on syvää ja kätkee näkyvän pintansa taakse teollisuuden salatun rakenteen. David Lynchin Lost Highway käsittelee tätä pornoteollisuuden rituaalista puolta. Dick Laurent tarjoaa Pete Daytonille mersunsa hansikaslokerosta pornokasettia. Pete kieltäytyy, vaistomaisesti hän tajuaa, että tämä, nimen omaan tämän Dickin hänelle tuottaman pornon dynamiikkaa on kaataa kattilallinen kiehuvaa vettä katsojan kasvoille.
 
Pornoelokuvan miesnäyttelijän on oltava kuin kuka hyvänsä mies. Hänessä ei saa olla liian erikoisia piirteitä. Kenen tahansa on voitava samaistua häneen. Tarkoitus on luoda illuusio siitä, että nainen jota hän nai antaisi kenelle tahansa jos vain antaisi. Miesnäyttelijän on oltava kuin nerokas liedlaulaja: hänen tavoin kuka tahansa osaisi laulaa jos vain osaisi. Naisen on oltava kaunis ja siro, italiatar tai slaavi: hänelta jokainen saisi jos vain saisi.

Porno ei välttämättä turmele: pan-helleeni katsoja ei tunne kulissientakaista rakennette, mafiosojen statushierarkiaa. Katsoja eläytyy roolihahmoihin, ei pornoteollisuuden seremonialliseen elämänmenoon. Demonisoitumisen logiikka on siis vain osittain läpinäkyvää. Pan-helleeni katsoja haluaa kuvitella, että suloisessa heteropornossa satyyrit ne siellä temmeltävät ruohikolla.
 
Dick Laurentin mafiavapaamuurarityrannia on ylensyönti suhteessa nälänhätään ja määrittyy nälänhädän uhkan kautta. Katukuva, yhteiskunta on paljolti siivottu energisoivista seksuaalisista virikkeistä, teollisuuden hoteisiin. Tätä kuvaa hänen tuhatneljäsataa hevosvoimainen mutta muuten tavallisen näköinen iso musta mersunsa. Porno on tyrannian vastaus nälänhätään.

Musiikista: Luigi Nonon Canto sospeso sopii parhaiten aantelislinnassa kuvattuun romanialaiseen pornoelokuvaan. Slayerin God Hates Us All toimii todellisen sodan tai fiktiivisen joukkoraiskauksen yhteydessä. Slayerin kitaristilla Kerry Kingillä on vasemman käden sisäpuolella tämä teksti tatuoituna. Olisi hauska tietää millaisiin rituaaleihin King on elämänsä aikana osallitunut. Lynchin Lost Highway elokuvassa soi soundtrackinä varhainen Rammstein. Kubrickin naintikohtaukseen sopii tuplanopeuksinen Beethoven. Pasolinin tappelukohtauksessa soi Bach.





- Orgiat meillä kello kuusi?
- Mutta kun ei käy.
- Ajateltiin jos pääset tulemaan.
- Kiva.
- Oikein siistiä. Muutama oikein siisti kaveri. Ethän sinä tästä närkästy.
- Kohteliastahan tuo on. Ehdottaa.
- Täytyy kai sitten säveltää oopperaa.
- Toivottavasti et masennu pakeista. Olethan aika valloittava.


Hitler

Minkä fantasiakirjailijan maailma Hitlerissä menetti. Tämä DOLMANCÉN saksalainen seuraaja kirjoitti vankilassa taistelunsa käsikirjoituksen. Näytelmäkirjailijan työtä ei välttämättä vaurioita kehno esitys. Vaikka pitäisihän sitä osata kirjoittaa niin, että ohjaaja ja näyttelijä eivät voi töpätä. Hitler ei jättänyt tekstiä työryhmälle valvomatta. Hän ohjasi näytelmänsä.

Miksi Hitler ei valinnut elokuvaa vaan maailmanhistorian? Ehkä taustalla piili aavistus, että ihmisrotua ei voi luoda uudelleen vain taiteen keinoin. Ei auta, että kuvaa manipuloidaan, pitää manipuloida todellisuutta. Mutta politiikassa hienot ja todellisuudentajuiset kehittelyt saattavat johtaa käsittämättömään kakofoniaan näyttämöllä. Pienellä näköharhalla käsikirjoitus tuottaa niin kummallisen esityksen, ettei kirjailija itsekään sitä tunnista.

Modernit byrokratiat pyrkivät kollektivoimaan prometeeisen tahdon ja nostivat sen epäjumalakseen. Tässä eurooppalainen mielikuvitusrikkaus johti sairauteen. Poeettinen kuvittelu vaati koko ainetodellisuuden alistamista valtaansa. Olimme keskellä fasistiskommunistista maailmaa.

Markiisi de Saden äänenkannattajat, ovatko he kaikki saksalaisia? Nietzsche, Dostojevski, Hitler, Klaus Kinski, Artaud, Villon, Bunuel, Pentti Linkola? Sade saa jopa feministien varauksettoman ihailun, uskovainen kirjojen ystäväkin taputtaa käsiään. Sadehan on runoilija! Surkuhupaisa Hitler sen sijaan näyttäytyy Tournierin Keijujen kuninkaassa (ehkä juuri tekojensa vuoksi) sovinnaisia rakenteita ylläpitävän heteromaailman ikiomana lantaviiksenä.

Artaud oli tarkka valikoidessaan ystäviä, ja pysyi sairaalassakin ajan tasalla. Hän tiesi että saksalaisten armeija oli miehittänyt Pariisin ja suuren osan Ranskaa. Hän kertoi eräälle ystävättärelleen että Hitler kävi sotaansa riuhtaistakseen hänet psykiatrien kynsistä, ja antoi tälle tehtäväksi viedä Hitlerille kirjeitä, jotka sisältivät useita suunnitelmia Ville-Evrardin sairaalaan hyökkäämiseksi. Mutta Hitler ei Artaudia pakkopaidasta aikonutkaan vapauttaa. Olivatko Hitlerin teot sittenkään rakkauden tekoja.




Hyvyys

Mistä on peräisin käsitys, että hyvyys on lammasmaisuutta? Mitä tulevaisuutta sellaisella susilauman arjessa on. Hyvyys jakautuu kolmeen lajiin: veijarimaisuuteen, erakkomaisuuteen ja idioottimaisuuteen. Veijari pelaa rakkautensa, erakko elinkeinonsa ja idiootti perseensä kustannuksella. Pään virheistä kantaa perse vastuun. Mutta perse on hyvä ja harmiton vastuunkantaja. Veijarierakko on yhtä kuin jalo ja pyyteetön irstailija: mahdoton tapaus. Paha ihminen on frigidi moukka, haluton rakentamaan ja maata virkistämään. Hän on järkevyyden perikuva. Hänen pihtariperseensä virheistä kantaa pää vastuun: terapiaa tarvitaan! Järkevyys kiteytyy sarjamurhaajan tunnussanoissa: "Minä olen objektiivinen todellisuus!" Hyvä ylistää vastuuttomuutta epäolennaisen kustannuksella. Olennaisen hän määrittelee joka päivä uudelleen. Kaikessa hän vastustaa olosuhteita.




Mielikuvituksen tulevaisuus

Leena Krohnin (http://www.kaapeli.fi/krohn/) Tainaron-kirjeet ovat jossain määrin raikkaita. Tarkovski tosin on jo esittänyt nämä teemat paremmin.

Esseessä Mielikuvituksen tulevaisuus ihmetyttää se että Krohn asettaa tieteen, tekniikan ja kirjallisuuden kategorisesti samalle tasolle. Nämähån ovat avaruuksien eri kerroksia eivätkä mitenkään toisiinsa verrattavissa. Runoilijaa, tiedemiestä tai insinööriä ei kertakaikkiaan voi asettaa kategorisesti tai poliittisesti vastakkain. Siksi he helposti ovat yksi ja sama henkilö, jos ovat sisäistäneet ammatistaan mitään. Insinööri on aniharvoin jos koskaan runoilija. Poeettinen kuva tietysti on kaiken perusta. Ei ole suhteellisuusteoriaa, psykoanalyysia tai atomipommia ilman poeettista kuvittelua. Runoilijalla ei ole yksinoikeutta poeettiseen kuvaan.



Kauppareissun otan seikkailun kannalta. Koskaan ei tiedä kenet tapaa, vastaan tulee vaikka entinen opettaja tai vanha koulukaveri. Silloin on hyvä huumorin olla hersyvää, jutustelun aitoa ja pakotonta. On avuksi jos menee hyvin kotona ja on kunnon auto pihalla seisomassa.




Liikaa tietoa

Ennen kaikki tiet veivät Turkuun. Siitä pääsi yli Stokikseen joka oli jonkinmoinen paikka. Siitä pääsi liftillä Malmön keskutaan, eli Köpikseen, joka oli joskus jotakin. Siitä eteenpäin vei vanhat rattaat Roomaan. Siellä kaikki kadut vierivät yhteen pisteeseen missä oli yksi rafla nimeltä Pariksen kaupunki. Sieltä sai yhtä kalaa nimeltä Aurajoen karppi.



Tänään olen kirjoittanut selvästi liikaa

Pitäisi hillitä itseään ja asettaa järkeviä rajoituksia. Tänään kirjoitan tasan kaksisataa minuuttia. Tänään kirjoitan vajaan tunnin. Pitäisi opetella olemaan ilman inspiraatiota, rauhallisesti mielivaltaisten aiheiden parissa. Mihin kaikki teksti sitten menee? Kissa viettää aikaansa arkussa, johon olen koonnut vanhoja tekstejä. Joka aamu minua herätellessään se repäisee palan paperia ikään kuin vahingossa. Paljon turhaa tekstiä on lähtenyt myös koiran suuhun.



Liikuttuma

Minä olen kauppias enkä taiteilija.
Minä olen pahoillani Der-na-lehiksi sanovat.
Värit: khaki ja tummansininen. koot: S - XL.
Metsässä tulee liikuttua sienien ja marjojen perässä.
Siinäkin saattaa välillä jäädä toiseksi.
Sentähden minä sanon teille millainen minä olen.
Olen Trilobite – henkilökohtainen pölynimurisi,
yksinkertainen ja puhdas.
Runoja kirjoitan silloin kun on pakko.
Saa nauraa ja liikuttua.
Ulkoilu yleensäkin voidaan laskea harrastuksiini.
Ulkoilmassa päätyy ajattelemaan ruoka-annoksia.
Itkeäkin osaan kaiken kansan nähden.
Liikuttua tulee huomaamatta,
yksinomaan liikuttua.






Kaksi variaatiota teemasta itsensäunohtaminen


I

Runoilija Eumolpus oli päissään kuin aasi. Hän halveksi kaikkia ja kirosi kaiken tasapuolisesti. Silmissä loisti autius, hekumalliset suupielet virtasivat solkenaan kuolaa. Sielu oli lentänyt pois. Miehenhahmo toikkaroi vailla käskijää. Ryntaillessään kaateli viinilaseja, maljakoita, ruukkuja, jalkalamppuja ja ovenpielissä seisovia orjatyttöjä. Mies alkoi vähitellen käydä kaikkien hermoille. Odotettiin kuka palauttaa itsensä unohtaneen.

Kuin ajatuksesta ilmestyi laiha, parrakas, pitkätukkainen ja teräväkatseinen vieras ja läimäytti runoilijaa päähän.

Kaikki pysähtyivät katsomaan. Runoilija piteli päätään ja sadatteli katkerasti lyöjää. Sinäkö heitit ensimmäisen kiven, kysyi Trimalkio. Tämäkö on sama nazaretilainen joka tänään pylväskäytävässä puhui rakkaudesta ja armosta, sanoi joku vieraista. Tämäkö on nazaretilainen, joka puhui kuin laupias, sanoi joku toinen. Tämäkö on sama, joka heitti ensimmäisen kiven, sanoivat kaikki ja nousivat. Vieras raahattiin ulos, eikä kukaan pitänyt lukua siitä kuka siellä heitti ensimmäisen kiven.


II

Runoilija Eumolpus oli juopunut runoudesta. Hän vuodatti itsestään runoelmaa kansalaissodasta kuin suunnaton sanojen suihkulähde. Silmissä paloi kammottava tuli. Jumalainen henki oli täyttänyt koko tärisevän olemuksen. Kun mies oli päättänyt ylimaallisen esityksensä ilmestyi pylväskäytävässä kuljeskelevien, syljeskelevien, hömistyneiden miesten joukosta laiha, parrakas, pitkätukkainen ja röyhkeännäköinen mies, joka heitti ensimmäisen kiven. Sen jälkeen kiviä alkoi sadella.
 
Jumalainen Eumolpus, joka oli tottunut tämän kaltaisiin suosionosoituksiin, peitti päänsä ja karkasi ulos temppelistä.

“Pelkäsin, että minuakin luultaisiin runoilijaksi, joten seurasin pakenevaa Eumolpusta rannalle asti. Heti kun uskalsin pysähtyä päästyäni turvallisen matkan päähän kivittäjistä, pyysin: Kerro nyt mikä sinua riivaa! Et ole ollut seurassani vielä kahtakaan tuntia, ja tänä aikana olet puhunut enemmän runouden kuin ihmiskunnan kielellä. Eipä ihme että sinua niin kivitetään. Minunkin tekisi mieleni lastata viittani liepeisiin kiviä, niin että voisin kivittää pääsi verille aina kun unohdat itsesi.” Petronius Arbiter: Satyricon





Lokimontaasi

Kirjainten vastakkainasettelussa tapahtuu ensimmäinen montaasi. Hätkähdyttäviä yhdistelmiä. Seuraava montaasi tapahtuu sanojen tasolla, vierekkäinasettelussa. Lauseen tasolla lukeminen on paljastumisen dramaattinen prosessi. Lauseen ensimmäinen sana, ensimmäinen kirjain ovat laki, analfabeettinen ydin, jonka ympärille lause kiertyy. Järjestys tähtää kuvan syntymään ja syntyhetkestä se etenee kuvan fokusointiin. Lauseiden perättäisyyden hyväksyminen on aikaansaamista, tilallista ja ajallista järjestämistä. Samanaikaisetkin tapahtumat alistuvat havainto-, käsittely- tai läpikäymisjärjestyksensä mukaiseen perättäisyyteen. Pienoismuoto on jo olevinaan jonkinlainen tila. Tai ehkä tilan osa, ellei pelkästään välitila. Pienoismuodoissa kuljetaan kuin suuren talon huoneissa, eläinradan merkeissä, tai voimakkaasti säädellyn kirkkomusiikin pakottavissa intervallitilanteissa.

Käymälä on pieni tila. Stokastista musiikkia.

Olen uuteen huonejärjestykseeni hyvin tyytyvä.





Uutuus

Määrittelen uutuuden negatiivisesti: jos välinpitämättömyys vastasyntynyttä kohtaan ei aiheuta suoraa vahinkoa ja vanhallakin pärjää, ei uunituore voi olla mitään uutta. Uutta on vain se mitä ilman ei pärjää. Kaikki mitä ilmankin pärjää on ennestään tunnettua.




Kuvittelun pelko

Poroporvari pelkää kuvittelua. Kuvittelu muuttaa tilannetta. Mikä hyvänsä tukeva manner saattaa alkaa sulaa jalkojen alta. Siksi jokaiseen lauseeseen jonka hän päästää tai joka hänelle kuuluu liittyy poliittinen kannanotto (ei edes moraalinen tai eettinen): olen tosissani, olen leikilläni, olen ironinen, valehtelen, tämä ei ole huuhaata, tuo on huuhaata. Poroporvarillisuus lepää kiinnivalettujen betoniporsasmielipiteidensä varassa. Sellaisten mielipiteiden, jotka ovat tiellä ja hidasteena, mutta eivät voi olla minkään dynaamisen asian perusta.
 
Tämä on loppuunkulunut teemabaari, joka silti vetää joka torstai tuvan täyteen, koska hei, tämä on se juttu. Eihän naisen kaunis säärikään mene pois muodista, vaikka se on nähty.

Pokeri-korttipelissä kuvittelu merkitsee kaikkea. Ensin onnetar suorittaa jaon. Käsi on se mikä syntymässä saadaan. Mietitään ensin ja asetetaan panokset. Kerran saa vaihtaa elämässä. Jälleen onnetar puuttuu peliin. Peli on peliä, kuvittelua, taktikointia ja kovapintaista näyttelemistä. Mutta asioiden taustalla on todellinen käsi, kortit, jotka voidaan halutessa katsoa. Onnettaren ja todellisuuden tuki ovat pelin selkäranka, mutta eivät välttämättä ratkaise lopputulosta.
Poroporvarille sopinee paremmin pelin “surrealistisempi” versio, avopokeri.



Mitä vielä kertoisin tytöstäni

Häntä on kuvattu niin kirjoissa, tauluissa kuin elokuvissa. Tunnetko Hänet? Häntä ei kukaan ole koskaan nähnyt. Silti monet väittävät tuntevansa hänet. Lapsena hänessä ei ollut tarvittavaa tahdonvoimaa ja luonteenlujuutta, hän oli ollut pikemminkin veltto ja hajamielinen. Suku seurasi huolestuneena kuinka hänen tulisi käymään. Hänestä tulee köyhä paimentyttö, mutta niin pitkään kuin se vielä on tallella hän on kaunis. Hänestä voi tulla kovasydäminen. Häneen syntyy eräänlainen itseluottamus ja odotus hyvistä suorituksista ja saavutuksista ja ehkä jopa tahto tehdä suuria töitä. Hänellä on enemmän kuin yksi seuraavista ominaisuuksita: strategista ajattelua, terävä- älyisyyttä, harkitsevaisuutta, viisautta, kykyä pohdiskella, kokonaisvaltaista hahmottamista, kielenkäytön hallintaa, korkea oppimismotivaatio. Häneltä voidaan kysyä yksi hänen juuri käymäänsä keskusteluun liittyvä kysymys; hän vastaa siihen rehellisesti. Hänelle ei kannata nalkuttaa, saarnata tai esittää uhkauksia. Hänettä on abessiivi. Hänenä en ainakaan miettisi menneisyyttä. Ajan mittaan lakkaamme kutsumasta häntä häneksi. Komitatiivi. Instruktiivi.





Timolla oli hyvän tuntuisia ideoita Käymälälaitoksen kehittämiseksi. Olin eilen illalla, kahden tunnin kävelyretken päätteeksi niin innoissani etten saanut unta koko yönä.

Siitä on kauan kun sellainen inspiraatio on vienyt yöunet.

Yön tuotokset jäivät kuitenkin vähäisiksi, sillä ajatukseni ei tavoita sitä mitä henkeni.







Kirjastot: H3
  
Asiasana:
moraali, (ysa)
kasvatus, (ysa)
tytöt, (ysa)
vapaus, (ysa)
sukupuolimoraali, (ysa)
mielihyvä, (ysa)



Shampanjatyttö Kiovan portilta
 
Mitä vielä kertoisin tytöstäni. Hän on myynyt farkkuja ja huiveja Kiovan portilla ja maalannut puumaatuskoja silmänsä tärviölle. Hän ryyppää kuin hevonen ja syö kuin lintu. Hän on asunut Alma-Atassa, silkkitiellä, keskellä erämaata, syljeskelevien kamelien seassa. Hän on suora kasakan jälkeläinen. Hänen esi-isänsä ratsastivat vuorilla veren ja maineen peittäminä. Mutta hänen isoisänsä oli kaupunkilainen ja asui lapsuutensa Stalinin kanssa saman katon alla. Hän on synnyttänyt pojan joka on isompi ja rumempi kuin minä. Hän on käynyt läpi maita euroopassa, nussinut kokonaisia kyliä ja kaupunkeja. Hän on opetellut viittä kieltä korvakuulolta eikä tiedä miltä niiden sanat näyttävät kirjoitettuina. Kädenväännössä hänellä on miehen voimat, ja hänen kanssa saa olla tarkkana. Hän pitää painimisesta ja kaikkein raskaimmasta rockista. Hän muistaa huonejärjestyksiä ulkoa, eikä häneltä voi salata pienintäkään muutosta. Kuvasta hän näkee heti mitä siinä on. Hän on arvannut oikein kaikkien rakastajattarieni hiustenvärin. Kun olen poissa kaupittelemassa aikaani jonnejoutavilla markkinoilla, hän ei tee muuta kuin istuu ja odottaa. Enintään hän katselee ikkunasta ja vartioi tulta. Vain yhden kerran olen tullut kotiin niin että tuli oli päässyt sammumaan. Silloin hän vain istui ja odotti pimeässä.




Punatukkainen Mater Dolorosa
 
Tyttöystäväni isällä on pontikkatehdas. Hän asuu Ukrainassa Nikolajevin kaupungissa Hersonin kuvermentissä. Se on sama kaunis ja julma kaupunki, jossa juutalainen kirjailija Isaak Babel syntyi. Tyttöystäväni ei ole tavannut vanhaa isäänsä kahteen vuoteen. Tänään hän sai tältä pullon kotipolttoista. Hän on nyt siellä isänsä luona yli vuodenvaihteen. Vanhan kalenterin uudeksivuodeksi hän tulee tänne. Silloin me juomme shampanjaa, poltamme piippua ja suihkutamme kölnivettä. Hän on shampanjatyttö tämä minun punatukkainen Mater Dolorosani.

Joulun olimme vanhempieni maalla. Jokaisen kolmestakymmenestä viidestä joulustani olen ollut vanhempieni maalla, enkä koskaan ole vienyt sinne yhtäkään tyttöä. Mutta tämä onkin vakavaa. Annoin tytölleni joululahjaksi Wolfordin sukkahousut ja maailman kauneimmat piikkikorot. Hän antoi minulle lahjaksi partakoneen ja Marcel Proustin Pakenijan. Asioiden eteneminen tuntuu sinänsä hassulta, sillä tuskinpa arvaatte mistä äskettäin löysin tämän ihastuttavan tytön. Voin sen teille paljastaa: löysin hänet bordellin muovisten huonekasvien seasta. Mutta se siitä. Hän haluaisi lapsen. Minä olen ehdottanut, että miettisimme vielä. Hän on sitä mieltä, että jos on mahdollista saada lapsi, sellainen on hankittava. Katsellessani siskontyttäriäni olen tullut siihen tulokseen etten vastusta jumalan tahtoa jos hän katsoo parhaaksi antaa meille lapsen. Minulla on vielä kohtalaisen nuoret vanhemmat, lapsen kasvattaminen ei ole mikään ongelma. Löytölastenkotia ei tarvitse edes harkita.





Kronos syynissä

Kronos ja kreikankielen sana khronos ovat periaatteessa kaksi eri käsitettä. Zeun isä ei ole aika. Silti nimien samankaltaisuus lienee käsitteisiin liittyviä mielikuvia tietyllä tavalla yhdistävä motiivi. Ehkä mielikuvat on tarkoitus yhdistää vain tiettyjen piirteiden osalta.

Khronos viittaa kausaalisuuteen, havaintojärjestykseen, alkuun, keskikohtaan ja loppuun. Toisaalta kreikkalaisten käsitys ajasta on yleensä korostetun syklinen. Sofokles sanoo: khronos ho eumares theos: aika on helpottava jumala. Alf Henrikson piirtää Kronoksesta kuvan lapsiaan heti syntymänsä jälkeen popsivana julmurina: tämä viittaa lineaariseen aikakäsitykseen, ajallisuuteen.

“Aristoteleen mukaan aika ei ole sama asia kuin muutos, mutta silti aikaa ei ole olemassa ilman muutosta. Koska virtaava nyt-hetki jakaa muutokseen liittyvät tapahtumat ennen ja jälkeen esiintyviin, hän päätyy määritelmään, jonka mukaan ‘aika on liikkeen luku aikaisemman ja myöhemmän mukaan’ ” http:// www.tsv.fi/ttapaht/001/niiniluoto.htm

Ateenassa Kronia-juhlilla tapasivat herrat ja orjat juhlia yhdessä: karnevaalikulkueessa syy seuraussuhteet kääntyivät ja herrat palvelivat orjiaan.

Kronoksesta tuli myöhemmin malli itaaliselle jumalalle Saturnukselle, Latiumin ja Italian sivistäjälle. Kronos on kulta-ajan kuningas, saturnisen kulta-ajan, roomalaisen kulta-ajan, maallisen mahdin, utooppisen ihmemaan kuningas. Hänellä pysyy tämä rooli myös tuonpuoleisessa, maan reunalla Autuaiden saarilla. Tai sitten hän on kaukaisella saarella, unessa ja toimeton.

Suhteellisuusteorian mielessä, jossakin liikkuvassa kohteessa havaittu tapahtumien järjestys riippuu tapahtumien etäisyydestä, liikesuunnasta ja nopeudesta. Havainto- tai vaikutussignaali liikkuu enintään valonnopeudella. Muuttamalla noista jotakin saadaan erilainen järjestys, ja myös erilaiset syyseuraussuhteet. Ylittämällä valonnopeus, saadaan kaikki asiat kääntymään.

Kun sielu kulkee kaikkia reittejä yhtä aikaa, tai kuten Haavikko mainitsee, puhuu kaikista asioista yhtä aikaa, ollaan hetkellisesti vapauduttu Kronoksen, kronologian orjuudesta. Kreeta, saari, on tämän eron ja hetkellisyyden perikuva.

Mutta sielulla on etsikkoaikansa, se ei annettuna kulje kaikkia reittejä yhtä aikaa, kaikkia hahmoja yhdellä kertaa. Asioiden väliset yhteydet eivät sisälly sielun (tai aivojen) olemukseen annettuna. Ne täytyy osaksi itse luoda, tai paremminkin täytyy poistaa esteet niiden syntymisen tieltä. Kuten maailmankaikkeudessa myös sielussa syntyy toisistaan erillisiä, ja äärettömän kaukaisia kokonaisuuksia, jotka kehittyvät rauhassa ja joiden valo lähestyy tietoisuutta valonnopeudella vuosien ajan, ja sattuma määrää sen järjestyksen jolla nämä hahmot tietoisuuteen purkautuvat. Pinnallisesti katsottuna niillä näyttää olevan keksinäiset syy-seuraussuhteet, eli khronos, mutta havaitut suhteet eivät kerro mitään näiden hahmojen todellisesta eri- tai samanaikaisuudesta. 17-vuotias poika saattaa näyttää ja kuulostaa mieheltä, mutta hänen sielunsa ei ole miehen sielu. Toisaalta 12- vuotias Mozart säveltää kypsiä kvartettoja. Missä järjestyksessä hän on omaksunut maailman? Poeettinen kuva perustuu yhteyden löytämiseen, hahmojen vastaavuuteen, jatkuvuuteen, analogiaan, tai eroon, samuuden ja eron resonanssiin tai diskriminaatioon.

Augustinus vastaa kysymykseen "Mitä Jumala teki ennen kuin loi taivaan ja maan?": valmistelemalla helvettiä tällaisille kiusallisille kysyjille. Kronoksen voitto on se hetki, jolloin sielu luopuu itse rakentamasta hahmoja, muodostamasta yhteyksiä hahmojen välille, ja suostuu ottamaan annettuna valmit, kronologiset, deterministiset ja osoitetut yhteydet.

Armeijan kaltaiset pakkolaitokset rakentavat tätä helvettiä määrätietoisen sinnikkäästi, sillä ohjelmoitu logiikka ei ole lainkaan tietoinen tai edes kiinnostunut sen tuottamasta sielullisesta lopputuloksesta. Siksi meitä ympärileikattuja ei saa laittaa armeijaan: meidän nahkamme on liikkumaton ja tuhoutuu vähäisimmästäkään kontaktista tuohon väkivaltaiseen, karheaan ja kuivaan logiikkaan. Me emme saa mistään kadotettua nahkaamme takaisin. Ympärileikkaamattomille tällaisista logiikoista sen sijaan ei koidu pitkäaikaista haittaa. Siviilipalvelvelukseen kelpuutettavat voidaan valikoida yksinkertaisen, silmämääräisen tutkimuksen perusteella.




Kronos,

maailman hallitsija monotoninen aika,

tuo odottamaton, julma sielunvihaaja,

joka aina muistuttaa väsymyksestä,

ja ehdottaa uneen vaipumista;

ohueen mekanistiseen horrokseen,

unen lammikkoon, jossa pölyinen

vesi seisoo ja jota seniili

kepillä läiskyttää.


Mitä silloin on merentyttären kaipuu

jos olemme tähän tottuneet.

Oi, onko maailma taivas vai helvetti?

Pakene, pakene Kreetaan merentytär,

synnytä jumalat ajattomalla saarella.

Lähetä aigiskilvenkantaja syöksemään

isänsä valtaistuimelta.





Luonnontila

Mutta kerranmenetettynä luonnontilaa ei saa takaisin. Miten sivilisaation kudoksia ruotiva, sadomasokistisissa sessioissa päivänsä kuluttava länsighettojen asukki säilyttää laskutelineensä. Anglosaksisen kulttuurin hapettomuudesta ei turvallista paluumatkaa tunneta. Elämä jatkuu avaruusseikkailun tunnelmissa kaksikymmentä vuotta ohjaavan tietokoneen sekoamisen jälkeen. Missä viljellään edellytyksiä pukea päälle paimenen takki ja päähän paimenen lakki. Jotkut psykopatologisille vaistoilleen hämärästi uskolliset vegetaristit tätä yrittävät, mutta heidän anarkiansa on lohduttoman tietoisessa, dialektisessa sidoksessa avaruusseikkailun mainstream tunnelmiin.

Todellinen paimenidylli on eurooppalaisen kulttuurisen olemisen perusta. Echo, eli vuorensolien välinen kaiku. Pan ei tunnusta tähdistä heijastuvaa valoa enempää kuin lähiavaruudesta heijastuvia radioaaltoja.



Teko ja tunne

Kirjallisuus voi olla teon ja tunteen ristiriitaa selvittävää toimintaa. Kirjallisuus voi olla esiaktiivista ja järjestelevää, ikään kuin toimintasuunnitelmanomaista kuvittelua. Kuvittelun avulla pyrään ottamaan haltuun laajempi kaistale menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden hämärästä ja kartoittamattomasta, taiottujen polkujen ja suurten jokien halkomasta maisemasta. Kuvittelu viittaa jonkinlaiseen arkuuteen. Se on saaliseläimen rationaalista pelkoa petoeläimen reviirillä.

(Metsänsiimeksessä viheriällä niityllä karitsat ovat luonnon vankeina. Karitsoilla ei ole vapautta, vain susilla on. Illan tullen traaginen varjo on nälkänsä vanki, vaistojensa ajama, silloin karitsoja suojaa hyvä paimen, ja lyö lukkoon takana portin.)
 
Löytäessään todistuksen estetiikasta taiteilija elää niin kuin taiteilee. Kirjallisuus muuttuu muodonmuutosprosessiksi Maagi solmii liiton onnettaren kanssa.

Teon ja tunteen välisen ristiriidan selvittely on musiikkia edeltävää toimintaa. Melodian syntymän hetkellä ei ole aikaa olla etäällä muusain yhteydestä, ikään kuin irti omasta kehostaan. Lyriikan kaksoisvalotus syntyy hahmoalttiudesta jota vahvistaa ristiriidaton teko. Sivilisaatioissa musiikin syntyminen edellyttää kulttuuria, kokonaisjärjestystä ja elämäntapaa, jossa tunne ja teko pyrkivät harmonisoitumaan. Saasteille herkän niittylajiston kadotessa jäljelle jää pelkkä sivilisaatio: perinnönodotuksen ja lihansyönnin perustunnelma. Paimenidyllin luonnontilassa tunne ja teko ovat yhtä, luonnontilassa oleva ei edes ymmärrä muuta olemisen tapaa. Ei hullumpi lähtökohta muusain taiteelle.



Ajan kaupittelu

Kun myyn aikani jollekin mitä en omista, tekojen ja tunteen väliltä vähitellen katoaa yhteys. Improvisaatio ei enää luonnistu, teoista tulee välillisiä, ja niiden motivaatiot paljastuvat vain osittain. Sama pätee nautinnon, rakastelun ja rakastamisen kolmiyhteyteen. Yhtä elementtiä ei voi korvata toisella: kun raha, valta, järkevyys tai teeskennelty tasapaino astuvat kuvaan, tekojen ja tunteen väliltä katoaa yhteys. Palkkasoturia ei siunaa Marsin punahehkuinen raivo ja ehdoton oikeudentunto. Mutta sielun vapautta rajoittaa keho: maa, vesi, ilma, tuli. Siksi tarvitsemme toisenlaista mediaa, maailmanhenkeä, sielumme vapaan liikkeen väliaineeksi. Kun istun pianon ääreen, se kertoo minulle totuuden; sitä vastaan on mahdotonta asettua retoriikan keinoin. Puollustelut unohduksella, epämusikaalisuudella tai harrastelijamaisuudella eivät tunnu uskottavilta.




Google-runoja

Käymälässä kokeilemani google-runot ovat tavallaan tietyn idean tai ajatuksen nopeita luonnosteluja. Ideat ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä ei voisi järkevästi luonnostella ilman google- haun suoltamaa tekstimassaa. Toisaalta tuo tekstimassa ei välttämättä sisällä poeettisesti toimivaa kieltä. Google- runoja sopii pitää kehkeytyvien tekstien prototyyppeinä, jotka voidaan päällekirjoituksella poetisoida.



Selityksiä

Kaikenlaista hässäkkää ja härpäkettä tapahtui talolla.Todellinen syy poissaolooni oli se, että vanhemmat ja tytär polttivat tupakkaa. Oli yksi asia, se vapautti muut kyyneleistä. Oli kaikenlaista hässäkkää ja loppuviikko kutakuinkin helvetillinen. Todellinen syy pidätykseeni oli se, että olin Falun Gongin johtaja. Olin yksi ihminen, joka teki läsnäolollaan muut onnelliseksi. Kaikenlaista hässäkkää on ollut maan päällä. Jos todellinen syy poissaolooni halutaan kaivaa, kaikki mahdolliset juorujen aiheet, oli yksi asia, joka meni kaiken muun edelle. Oli kaikenlaista Art goes Kapakka hässäkkää. Peruutuksen syy: En kuule tiedä... xD Todellinen syy: Jaa-a Varusteet: Yrtit, liemet ym. Tiedän vain sen, että tuo henkilö ei ollut kuollut luonnollista kuolemaa. Yksi asia on sanoa, että kuontalomme monimuotoisuus on säilytettävä. Toinen asia on toteutetaanko kampaus.


Runouden kaksoisvalotus

Edith Södergranin runojen suomentaminen on kenties yhtä mahdotonta kuin jonkun Verlainen. Soljuva rubattopulssi on olennainen. Sen vivahteita on mahdoton yrittää kääntää menettämättä sisällöllistä merkitystä. Södergranilla runouden kaksoisvalotus on tasapainoinen. Ilman rytmiä kaikki tuntuu katoavan, samoin ilman sisältöä. Mutta yhteensulautuneena ne edustavat oikeutusta. Kääntäjän on tyytyminen merkityssisällön kääntämiseen, jolloin alkuperäistekstin taiteellinen vaikutelma jää hahmottumatta. Toisessa tapauksessa kääntäjä voisi inspiroitua alkuperäisestä muodosta ja luoda sen hengessä uuden, ikään kuin variaation omalle kielelleen. Antiikin teksteissä tällainen menettely voisi tuottaa tulosta, Södergranilla tuskin.



Vapaalippu avaruuteen

Ajamme varjoisaa metsätietä. Tulemme lumen peittämään laaksoon. Notkossa on raunionavetta. On tapahtunut räjähdys, ehkä pudonnut pommi. Hirsiseinät ovat lentäneet rinteeseen. Tarkoitus on koota puut ja nostaa ne lavalle. Kapuan rinnettä, vieritän lumenpeittämän hirren. Ketjureaktio saa ne vyörymään. Liukastelen jäisillä rullilla ja kaadun. Ne vyöryvät. Noin kahden pään kokoinen hämähäkki ilmestyy läheltäni, liikahtavan hirren välistä. Rumilus rapistelee tiehensä. Herään ja nukahdan. Jälleen se ilmestyy. Se vilistää kohti. Se juoksee rintani yli ja katoaa.

Kohta joku asumalla asuu edessäsi. Tahtoisin sanoa: kuulkaa, tuolta näköalapaikalta meitä odottaa uusivuosi. Ennakkoluulo valtaa mielen. Maisemat eivät todennäköisesti yllätä. Voisi kääntyä ja säästää aikaa.

Sen talven pojat kasvoivat pituutta. Maksaruoho lautumina odoteli jäissä. Veden kovetti kirkas pettymys, joka keväisin pukeutui vallankumouksen kaapuun. Ymmärtämättömyyden murtuessa seuraava vuodenaika sommitteli itseään pienistä palasista. Sitä vastaan ei kannattanut taistella. Kun se lähti liikkeelle oli ajankohtaisuus huono liittolainen.



*

Harhailevat pilvet ovat takertuneet vuoren seinämään,
loputtomat tunnit seisovat hiljaa ja odottavat;
(jahtaavan tuulenko tahtovat levittäytyvän yli tasangon)
auringonko kanssa aikovat korkeuksiin yli lumihuippujen.

Harhailevat pilvet ovat asettuneet auringon tielle,
arkipäivien suruliput liehuvat raskaina,
alhaalla laaksossa elämä kulkee laahaavin askelin,
flygelin ääni laulaa avoimesta ikkunasta.
Paikattu tilkku, laakson kirjava matto,
kuin sokeri, korkeuksien ikuinen lumi...
Talvi astuu hiljaa alas laaksoon.
Jättiläinen hymyilee.

Edith Södergran: I R R A N D E M O L N




Muistutus

Äitini itkunsekainen ääni sanoi puhelimessa: "...Alena otti mummun unilääkkeitä. Mediheli on soitettu." Juoksin autoon hurjana, itkunsekaisena. Peilijäisellä tiellä ajoin ensimmäisestä mutkasta ojanpenkalle. Nastarenkaissa riitti pito ja auto nousi omin voimin takaisin tielle. Viidenkilometrin matkalla mielessä vilisivät kaikki ajatukset: rukoilin jumalaa ja lupasin tehdä elämässäni parannuksen, kaikissa asioissa.

Äitini istui eteisessä ja tärisi itkusta. Lapsi oli viety ambulanssilla, mediheliä ei oltu nopeasti tavoitettu. Mummun unilääkkeet olivat olleet lipaston laatikoston ja pöytälevyn välissä. Tyttö oli kaivanut purkin käsiinsä ja ties minkä painajaismaisen logiikan vallassa tyhjentänyt sisällön suuhunsa. Käynyt sitten mummun sängylle, päiväpeitteen päälle nukkumaan kaksivuotiaan ruususen unta. Mutta herran enkelikö hänet siitä oli ajanut liikkeelle ja keittiöön äidilleen sanomaan tyhjää lääkepurkkia ojentaen: “Äiti, Alena otti.”

Paljastui, että lääkepurkissa oli ollut vain kaksi mummun mukaansa ottamaa tablettia. Siinä vaiheessa kauhuni hellitti, sillä tiesin, ettei vahva siskontyttäreni olisi kuolemanvaarassa. Myöhemmin paljastui vielä, että lääke ei ollut sitä vahvaa mikä purkin kyljessä luki, vaan toista, vaarattomampaa. Sairaalastakin jo kohta soitettiin, että lapsi nukkuu, toiminnot ovat normaalit, vaaraa ei ole.


Järvi jossa kuollut mies

Mies jossa oli puhdas henki. Mies jossa ei ole inhimillisyyden hiventäkään. Henki jossa kysyjää autetaan ilmaiseksi. Henki jossa ihminen elää. Ihminen jossa on aimo annos perisavolaista sanavalmiutta. Ihminen jossa jumalallinen elämä puhui.

Elämä jossa on sisältöä iloa ja riemua. Elämä jossa surun varjo on aina läsnä. Varjo jossa kostea pelastusoperaatio saa epäuskottavia piirteitä. Piirteitä joissa moni meistä tunnistaa itsensä. Piirteitä joissa ei suostuta kompromisseihin.

Kompromisseihin joissa uudistusten ajaminen on vaikeaa. Kompromisseihin joissa yhteistyö toteutuu. Yhteistyö jotta aikaansaataisiin ohjelma. Ohjelma jotta syvyydenmittaus onnistuisi. Ohjelma jota uudistaa arviointi ja palaute. Palaute jossa otetaan kantaa.

Kantaa jossa vaaditaan siirtymistä keskemmälle järvenselkää. Siirtymistä jossa taas saattaa olla normaali antenni. Antenni jossa elektronit kulkevat edestakaisin. Edestakaisin jotta saadaan mies kohdistamaan katseensa. Kuumeinen mies jolla ei ole fokusta.

Mies jolla on jo hampaat. Hampaat lasia varten. Lasia jossa maito on muuttunut siniseksi. Siniseksi jotta se ei johtaisi sähköä. Sähköä jossa valot palavat pitkään. Sähköä kaikuluotaimen katselua varten.

Katselua johon kuuluu kanavan valinta. Valinta jossa oma silmä lepää. Silmä jossa kuva syntyy valonherkälle verkkokalvolle. Silmä jolla ei ole kokoonpanevan logiikan ennakkoluuloja. Silmä joka ei vastaa kaiken nimeen.

Nimeen, joka viittaa proxy-palvelimeen. Nimeen joka on helpompi muistaa kuin pelkkä järjestysluku. Helpompi muistaa kuin tavallinen puhe.




Kaksi hengenlaatua

Ongelle kuljettiin tätä polkua

sitten traktorin jälkeä

ja kynnöksen päistevakoa pitkin

peräkanaa, eikä puhuttu




Tekniikan fenomenologia
 
On muuten verraten kiinnostavaa, että meillä moderni teknologia yhdistetään (kaikilla poliittisilla tahoilla, ylpeästi tai inhoten) vieläkin moderniin anglosaksiseen kapitalismiin: porvarillisiin piirteisiin, itsekkyyteen, kauppiasmoraaliin ja kulutusta ylistävään rappiosivilisaatioon. Teknologiaa pidetään edelleen kulttuuriin kuulumattomana.

Ernst Jünger sovitti teknologian saksalaiseen kulttuuriin jo ennen toista maailmanbsotaa. Hänelle

“teknologia ei ollut keino taloudellisen voiton saavuttamiseksi vaan voima, jonka avulla luotiin kansakuntaan palveleva sotilas.”
Edistysaskel kai tämäkin.

Säveltäjät Pierre Schaeffer, Edgar Varese ja kumppanit sovittivat teknologian ranskalaiseen kulttuuriin. Heillekään teknologia ei ollut keino taloudellisen voiton saavuttamiseksi vaan voima, jonka avulla luotiin kauneutta.

Hyvin vähän, minusta tuntuu, olemme paneutuneet teknologian olemukseen itseensä, maailmaa mallintavana, mekanistisia olemuksia tutkivana fenomenologiana. Teknologia tutkii maailman aineellisen muokkaamisen mahdollisuuksia. Se on allegoria sielullisen ja aineellisen muokkaamisen syyseuraussuhteista.

Teknologinen keksintö vertautuu suoraan poeettiseen kuvaan. Sen perusta ei ole varannossa, eikä tunnetussa teknologisessa kontekstissa, vaan sitä luovassa cogitatiossa. Natura non facit saltus, luonto ei tee hyppäyksiä.

Aivan varhaiseen kulttuuriin teknologia kuitenkin kuului. Giordano Bruno listaa varhaisia keksijöitä. Tämä varhainen patenttitietokanta löytyy teoksesta Ars Memoriae (part 2. 1582, http:// www.esotericarchives.com/bruno/arsmemo3.htm):

AA Rhegima panem castanearum 1
AH Osiris in agriculturam 2
AI Ceres in iuga bouum 3
AO Triptolemus serit 4
AV Pitumnus stercorat 5
BA Erichtonius in currum 6
BE Glaucius ferrum extendit 7
BI Thraces in falcem 8
BO Misa sale condit 9
BV Pyrodes Silice ignem excutit 10
CA Hasamon Transplantat 11
CE Phega inserit 12
CI Belhaiot In Asinum vectorem 13
CO Pilumnus frumentuin terit 14
CV Oresteus curat vites 15
DA Noah vineam ordinat 16
DE Liber vinum promit ex ordeo 17
DI Staphilus in vinum lymphatum 18
DO Isis in ordines hortorum 19
DV Minerua in oleam 20
EA Aristeus in mellis industriam 21
EE Nembrot venator 22
EI Phalla in rethe 23
EO Gebur in laqueos 24
EV Ramessus in hamum 25
FA Regomer In schalam 26
FE Sargum In fiscellam 27
FI Danaus Puteum fodiens 28
FO Doxius luto edificans 29
FV Iobal Ligno edificans 30
GA Husbal In fornacem calcis 31
GE ciclops In turrim 32
GI Theodorus In Torhum 33
GO Perdix in cuncinum 34
GV Talus in Serram 35
HA Theodotus in terebram 36
HE Parug in malleum 37
HI Semeol in prælum 38
HO Seusippus in dolia 39
HV Luscinius in dolam 40
GA Choræbus figulus 41
GE Barcham Lanam intorquet 42
GI Closter fila orditur 43
GO Aracgne texit 44
GV Boetius Sutor 45
HA Phrigio Carminator 46
HE Caathar in calceos 47
HI Procon in vitrum ex herbis 48
HO Licarnassus in forcipes 49
HV Chares in Chirothecas 50
IA Abas Capitis tonsor 51
IE Stram in nouaculam 52
II Crates Aurum terit 53
IO Arphalus inaurat 54
IV Dubitrides in lagenas 55
KA Hermahel in pectines 56
KE Ramesses in Tapeta 57
KI Minos Nauta 58
KO Dedalus in antennam 59
KV Glycera Coronat 60
LA Emor Saltat 61
LE Anacharsis Folles ducit 62
LI Delos Æs conflat 63
LO Lydus in nummos 64
LV Apis Medicus 65
MA Chiron Chirurgicus 66
ME Circe Fascinatrix 67
MI Pharphacon Necromantus 68
MO Aiguam in circulus 69
MV Hostanes Demonum lacessitor 70
NA Zoroaster in Magiam 71
NE Suah Chyromantus 72
NI Chaldæus Pyromantus 73
NO Attalus In ydromantiam 74
NV Prometheus Boues immolat 75
OA Abel Mactat pecora 76
OE Enos Aram struit 77
OI Zedechor in aqua molit 78
OO Cureta Puerum immolat 79
OV Abraam circumcidit 80
PA Ioannes Baptizat 81
PE Emael caput hominis aperit ante aras 82
PI Imus caput mulieris velat ante deos 83
PO Amphiaraus Augur 84
PV Orphæus in Orgia 85
QA Aphares Marsus 86
QE Crithon Ceretanus 87
QI Belus in Idolum 88
QO Diagoras euertit aras 89
QV Chemis in pyramidem sepulchri 90
RA Mirchanes in cereos 91
RE Giges in picturam 92
RI Marsias Tibicen 93
RO Tubal cytharædus 94
RV Amphion in musicales notas 95
SA Amurius in neruorum fides 96
SE Baros in æreas fides 97
SI Venus in prostibulum 98
SO Tubalchaim in prælium 99
SV Pysæns in Tubam æneam 100
TA Birrias in Timpanum 101
TE Bellerophon equitat 102
TI Neptunus equm domitat 103
TO Ætholus in lanceas 104
TV Persæns in Sagittam 105
VA Arthemon in testudinem 106
VE Phoenix in balistam 107
VI Maletes in vexillum 108
VO Gaegar in Scuthum 109
VV Ermus in Nolam 110
XA Marmitus in Thoracem et galeam 111
XE Theut in literas, scrip. 112
XI Conradus in lit. prælo præmendas 113
XO Thales in eclypsim & vrsam 114
XV Pythagoras in luciferum & hesperum 115
YA Nauphides in cursum solis 116
YE Endimion in lunæ rationem 117
YI Hipparcus motum stelliferi sinistrum 118
YO Athlas in Sphæram 119
YV Archimedes in Æreum cælum 120
ZA Cleostratus in signa duodecim 121
 ZE Archita in cubum Geometricum 122
ZI Xenophanes in mundos innumeros 123
ZO Plato in Ideas & ab ideis 124
ZV Raymundus in nouem elementa 125
_A Ior. in clauim & vmbras 126
_E Protagoras in duas contrarias rationes 127
_I Alchmeon in naturæ rationem 128
_O Euclides malum tanquam nihilum 129
AA Epicurus in animi libertatem 131
AE Timon In Misantropiam 132
AI Crates In panem fontium 133
AO Cleantes Haurit Philosophiam 134
AV Menedemus Prodigiose superstitiosus 135
BA Polymnestus in Pithag. fabarum cultum 136
BE Philolaus in harmoniam patentem rerum 137
 BI Speusippus in suauem philosophiam 138
BO Anaxagoras in chaos 139
BV Archelaus in sine lance naturam 140
CA Pyrrho quærens vt non inueniat 141
CE Diodorus in inuolutam & cornutam dissertionem 142
CI Simon omnia nutibus affirmans 143
CO Æschilus in personas 144
CV Diogenes in grammaticos malorum propriorum ignorantes 145
DA Homerus in Epicum Sophoclem 146
DE Sophocles in Tragicum Homerum 147
DI Farmacon in obticam 148
DO Tapes in prospectiuam 149
DV Melicus in memoriam 150




Käsikranaatin tekemä aukko

Nuori Voima -lehden uusimmassa Nukke-numerossa on kiinnostava juttu saksalaisesta oikeistoutopistikirjailija Ernst Jüngeristä (Heikki Länsisalo). Jutusta mieleen tulee, että eikö meillä osata lukea eurooppalaista fenomenologista kuvaa, ilman että täytyy liittää moraalinen kannanotto jokaiseen kuvaan erikseen. Jünger on I maailmansodan väkivallan, tuhoamisteknologian ja kauheuden ylistäjä. Hänet nähdään ties minkä poliittisen ideologian kannattajana. En ole hänen teoksiaan vielä lukenut, mutta tekstinäytteiden perusteella hänen tarkkoja kuvia tavoittavat kirjoituksensa vaikuttavat provokatiivisilta, groteskin satiirisilta ja läpeensä esteettisiltä marinettilaisen futurismin hengessä.



Käsikranaatin tekemä aukko

“Kuva piirtyy hehkuen aivoihini: aukko on maidon valkeiden pilvien täyttämä kraateri. Varjomaisten hahmojen parvi kiipeää seiniä, ja minä näen sen korkeuksissa kiitävän kaikilta puolilta pimeyteen. Pohjalla säteilee maaginen valaistus, polttavan ruusunpunan värinen valo. Se johtuu konekiväärin ammuksista jotka palavat pitkin pistoliekein ja sekoittuvat patruunavyöstä lähtevien laukausten kipinöivään valoon. Mutta mitä on se joka alhaalla vyöryy moninkertaisena ja kömpelönä tässä punertavassa hehkussa, ikään kuin se haluaisi irrottautua maaperästä, johon joku saatanallinen voima on sen sitonut? Nämä ruumit jotka kiemurtelevat kuin sammakot kiehuvassa järvessä, kuin kadotetut dantelaisessa näyssä? Sydän haluaisi torjua tämän kuvan, mutta imee sen kaikkine yksityiskohtineen itseensä.” (Ernst Jünger: Feuer und Blut, suom Heikki Länsisalo + muutaman editointi SL)
Jüngerin yli 50 teosta käsittävästä tuotannosta ei ole suomennettu mitään.



Markka - historiallisia pienoiskuvia

Vuonna 1860 käyttöön adad cymene markka lakkaa olemasta vuodenvaihteessa. Jocosely suomalaiselle tutto raga on markka. Markan iamna alkaa lähestyä lupine. Markka on pian museotavaraa. Kauppamatkalla pysäköintimittari kelpuuttaa vain auriga. Ostoskärryn saa toisesta irti pelkästään aerially. Chopine aedeses lapsed pyytävät auriga hankkiakseen automatists paracombe. Viiden, communion, kahdenkymmenen ja viidenkymmenen sentin sekä hyden ja kahden euron caliche. Kasha pyytää michauxii auriga. Viiden, communion, kahdenkymmenen, viidenkymmenen, sedan, kahdensadan ja viidensadan euron seedily. Murkily ei voi ostaa mitään. Rahayksikkö euro on ceylon täällä. Turkisnahka, hopvine penninki, riikintaaleri, nelikulmainen ploodu. Hyden ja coalman mardan paperirahat. Kultakanta. Kahvipaketti maksaa vähän päälle kaksi euroa. Pulque Tandy penult. Kassajärjestelmät, punnituslaitteet, rahanlaskukoneet, automaatit, rahalippaat, säästöporsaat.


juomaveden hinta

Alkuaikoina jäätyivät vesijohdot joka talvi. Sitten loppui vesi: vesi loppui. Pumput alkoivat reistailla säännöllisesti. Yhtenä talvena meni maantiesuolaa veteen. Seuraavana syksynä AIV- rehun puristeneste lirisi kaivoon sadeveden mukana. Viimeaikoina on ollut toisenlaisia ongelmia. Juomaveden hinta määräytyy veden saatavuuden ja sen puhtaanapidon kustannusten mukaan. Hintaan vaikuttaa kysynnän ja tarjonnan laki. Jos puhdas vesi olisi ilmaista ihmiset tyytyisivät siihen.




Varkaiden valtakunta

Minua 41 vuotiasta saksalaismielistä joskus salaa ihmetyttää miten paljon rakastan Venäjää. Miten paljon ylipäätään on mahdollista rakastaa tuota “varkaiden valtakuntaa”?

Joskus on hedelmällisempää etsiä kovien väitteiden ennakko-oletuksia kuin itse väitteen mieltä.
 
Varkaiden valtakunnassa Paavalin sana ”se jolla on sille annetaan” on käännetty muotoon “se jolla on siltä otetaan”. Kumpi näistä on kestävämpi periaate? Huomaan, että Paavalin sana ei ole laki, vaan analyysitulos, ja sellaisenaan nihilistinen. Varkaan sana taas on utooppinen, tasoitusta hakeva esteettinen ohjenuora.

Mutta varkaan sana johtaa ikuiseen, päättymättömään varastamisen kierteeseen, kaaoksen kaltaiseen prosessiin. Se unohtaa alkutuotannon ja on pelkkää jälkikaiuntaa. Paavalin sana johtaa tasapainotilaan, pääomavaltaiseen monarkiaan ja alkutuotantoon. Paavalin sana viittaa tasapainoisiin perheyhteisöihin ja oikeudenmukaiseen lakiin jota noudatetaan. Paavalin sana viittaa ahneuden ja teeskentelyn rauhantunteeseen, orastavaan vallankumousmielisyyteen ja verilöylynuhkaan.

Ihmiselämä on lyhyt. Kun aika koittaa tahdon elää. Tahdon elää jännityksen ja seikkailuntäyteisen elämän jatkuvasti kuolemanrajalla tasapainoillen. Siksi vietän aikani (jos saan valita) mieluummin intohimoisten veijareiden kuin pankkiirien seurassa. Vietän aikani pelisaleissa ja bordelleissa. Monesti kiihkeässä elämänjanossani odotan satamassa laivaa vuosikaudet. Jouluna tahdon upottaa rakkaani kallisarvoisiin lahjoihin, omin käsin varastamiini. Toivon, että hädän hetkellä ystävä ei varasta minulta terveyttäni. Tuntemattomien ihmisten selkänahasta revin tuohen, jolla lennän suurieleisesti Berliiniin iltaoluelle.



Sisä- ja ulkopuolen dialektiikka

“Aina löytyy joku joka haluaa vetää mutkat suoriksi ja pakottaa meidät ulkopuolen ja sisäpuolen vastakkainasetteluun.” Gaston Bachelard
Välitila on kahden kauhun välinen tila. Kun sisä- tai ulkopuolella, kuten näyttää, ei ole mitään. Rajapinta on rakenne, puolilämmin varastotila. Väliliha on osittain näkyvissä. Sisäsynnyttimet kätkevä kahdenneljösentin näköalan. Sielu on sisällä, esine ulkona, eläin jossakin siinä välillä.
On vaikea uskoa sisäiseen draamaan ilman ulkoista. Draama sisältyy jo pidätykseen tai eleettömyyteen, alkumeren tyyneyteen.

“Taideteokset syntyvät aina vaarassa olemisesta, loppuunsaakka kulkemisen kokemuksesta, menemisestä sinne mitä kauemmas kukaan ihminen ei voi enää kulkea. Mitä pidemmälle menee sitä henkilökohtaisempi, sitä ainutlaatuisempi kokemuksesta tulee [...]” Rilke Clara Rilkelelle

Dynaamisten laajuuksien selvittämisessä on syytä arvioida myös suuntaa. Loppun kuljettu löytöretki karkeuteen tuottaa helposti väkivaltaisen lopun. Sodomistisissa sessioissa kuolee aina väkeä vahingossa. Liikemäärä, vauhti ja intensiteetti ovat päätähuumaavat. Mutta seniilisyydenkin hapettomissa ja liikkumattomissa tiloissa tapahtuu poismenoa.

Nelikentässä, jossakin origon tuollapuolen, positiivisessa neljänneksessä on alue jonne Rilke meitä ohjaa. Sieltä löytyy X-akselin äärettömyydestä herkkyys ja Y-akselin pituudesta intensiteetti. Goetheläinen suunta on yläviistoon. Tämän liikesuunnan avaruus vihjaa sisäisestä mittaamattomuudesta. Se on kulkemista kohti fraktaaligeometrisia sielunpintoja, kohti sisäpuolen ja ulkopuolen laitimmaista rajaa.




Teräsmyrsky

Eläimen olemus on rajoittunut ja hallitsematon. Eläin kukoistaa olosuhteissa joihin se on täysin sopeutunut. Sen intuitio on yhtä kuin ne olosuhteet jotka sen evoluution tuottivat. Eläin on monien kiinnostavien sulatusuunien lopputuote, vuosimiljoonien valannan tulos. Eläimen hahmon on ottanut jonkinlainen toivottomuuden suppenemisalue. Eläin on välitilan olento. Ulkotilan melu ja loukkaava tunkeilevuus jo horjuttavat sen olemusta. Eläin heittäytyy nelinkontin. Tällä eleellä se ilmaisee tasapainottomuutta.

Eläin on sopeutumisen, sielu sopeutumattomuuden lopputulos. Sielun olemus on rajoittamaton ja järjestynyt. Se kukoistaa olosuhteissa jotka voimallisimmin vastustavat sen olemassaoloa. Sielu on sisätilan olento. Leonardon mittakaavaihminen on tasapainon ihanteesta syntynyt. Ihmishahmon plastisuus on sielun kasvatustyön tulos. Eläin kavahtaa sielua, se vaistoaa tämän horjumattomuuden. Puhtaana taspainoelimenä sielu huolehtii unemme laadusta: ettei se olisi monotoniaa, vaan virkistävää ja myyttistä ajanvietettä.

Mekanistinen on kiinnitettyä, jatkuvasti kiinteässä suhtessa maahan, fyysisiin edellytyksiinsä. Mekanistinen on uutta vain syntymänsä hetkellä. Eikä ajankulu tee sitä muuksi kuin vanhaksi, ruostuneeksi ja loppuunkulutetuksi.

Hermeettinen on suhteessa poeettiseen kuvaan, joka on kuvittelun ja henkenäolemisen perusta. Se on uutta joka hetki. Kuin rakkaus, joka hetki se lyö totaalisella uutuudellaan ällikältä. Ajankulu synnyttää poeettisen kuvan merkitykset jatkuvasti ja automaattisesti uudelleen.
 
Kaatumisessa tasapainoelimelle paljastuu kohtuuden rajat. Tasapaino on tilallisen jakamista aikaan. Tasapainon menetystä voi yrittää kompensoida korjausliikkein. Että menetetyn tasapainon saisi takaisin täytyisi olla aavistus vapausasteiden dynaamisista laajuuksista, jotka määräävät suurimmat mahdolliset kallistuskulmat. Kohtuus on jossakin, näiden rajojen sisällä.

Tähän asti sielun on täytynyt kompastella eroottisena, valppaana ja suojelevana, voittaakseen luonnon olosuhteiden karuuden ja vaativuuden. Tästä eteenpäin sielu kamppailee eroottisen herkkyytensä asteissa olosuhteiden tuhoisuutta vastaan. Sielun pahin vihollinen on ihmisen levinneisyys. Helvetinrakentajan hovi on sielun oma katakombaainen luomus. Syrjäyttäessään sielun peruuttamattomiin kehitysasteisiinsa kohonneesta olennosta tulee hirviö. Sielu täytyy tuhota tietoisesti, asteittain, jokaista väkivaltaista liikettä punniten. Maailmassa on virhe, toistaa kabbalistifyysikko. Sielu on jotakin annettua, eikä siitä pääse pyristelemällä. Kysymys ei ole rakennustelineestä vaan selkäytimestä.

Tosi helvettiä valmistelee loppuunasti älykäs olento liian suurine aivoineen. Mikä pimeä labyrinni onkaan ihmismekaniikka sieluttomalle. Kymmenen käskyä, siinä sen ainoa käyttöohje. Länsighettojen koditon sosiaalitapaus on kokonaan kadottanut yhteyden alkuperäänsä. Logiikasta on tullut lyömäase nousia vastaan. Sielun on hakattava itsensä irti tottumusihmisyyden mekanistisuudesta. Se ei tiedä valmistelevansa ydinpommia eristetyssä sisäisyydessään.



Helminauha


Yksi lenkki kestää yhä yksi valo
joka ei sammu, yksi lenkki
kestää aina ettei yksi
valo sammu koskaan.
Kaksi erilaista muunnelmaa
kaksi vuosituhatta,
kaksi Marxia ja työväenluokan katoaminen.
Kolme lähdettä ja kolme perusosaa,
kolme marxilaisuuden lähdettä ja samalla sen
perusosaa. Kolme vielä kolme yötä.
Neljä rakennusta roihusi Otavassa,
neljä vuodenaikaa, neljä ässää
kevät. Viisi toiminnan vuotta, viisi punaista lankaa
kietoutuneina toisiinsa, viisi vuotta
näin me sen teimme; viisi vuotta ja valmis.
Kuusi alastonta sikaa, riisuuntunutta soturia
Kiinassa, kuusi kulmaa,
kuusi kulmaa hatussani on.
"Seitsemän saa, saa huntua sen,
ken kohtalottaren tanssiin uskaltaa."
Seitsemän veljestä (1939) Sju bröder
seitsemän miehen voima.
Seitsemän metsästäjää MinäMinäMaassa;
seitsemän sukupolven ratkaisu.
Seitsemän huntua saa baa daa daa, baa daa daa, baa daa daa, baa daa daa.
Kahdeksan kulunutta Raamattua, kahdeksan rodeoratsastajaa.
Kahdeksan parasta selvillä kahdeksan sekuntia draamaelokuvaa
nuoresta miehestä, jonka koko elämä pyöri
rodeoratsastuksen ympärillä.
Kahdeksan askelta ennen toimenpiteiden alkua.
Yhdeksän vuotta puutarhanhoitoa.
Yhdeksän tervettä lasta, lapsia
yhdeksän ja kaikki terveitä.
Yhdeksän lintua aurassa; ja auringon
viimeinen puna.
Yhdeksän planeettaa, yhdeksän Tähden Astrologia
kesällä kello yhdeksän.
Kymmenen vuotta murhatun miehen kannoilla.
Kymmenen vuotta ja tulevaisuus,
kymmenen uutta käskyä, kymmenen pientä minuuttia
KYMMENEN TOSITARINAA JUTUNKERTOJA KENO DON ROSASTA Kymmenen käskyä nykyajalle.



Rantakatu


vakavana talvena

huonolla kelillä

poltettiin puut, sitten piharakennus

merenpuolelta kulki kärrytie

jalkamiehet seinän viertä

verhottomista ikkunoista katsottiin

vakavana talvena vakavaa merta

juorupeilistä huomasi tuttuja

kulkevan usein mentiin ikkunaan

piipullinen tupakkaa, säistä puhe

merrat pitkin avomerta keväisin

jäidenlähdön aikaan murre lämpeni

sää muuttui lause kasvoi

ja oli sointuvampi jumalanpelkoa

sävytti rakkauden tunne



Yksi verkkolokin nerokkaista piirteistä: kun uusin juttu tulee aina kasan päällimmäiseksi, tulevat tarkennukset ja selitykset, laajennukset ja taustat aina ennen itse asiaa. Tästä syntyy, yllätys, narraatio. Teksti alkaa vaikuttaa jännittävältä. Monesti on niin, että tulee kirjoittaneeksi nopeasti jokin kokonaisuuden. Vasta jälkeenpäin& nbsp;suurentaa esiin yksityiskohtia.


jumalten fenomenologiaa

Antiikin jumalat elävät vain niissä poeettisissa kuvissa joissa heidät mainitaan. Kun sarvet kasvavat päänahasta on myöhäistä vastaanottaa armo. Bachelardin mukaan kuva ja käsite muodotavat vastakohtaisuuden. Jumalat ovat käsitteitä, jotka saavat hahmonsa poeettisessa kuvittelussa. Jumala sulkee sisäänsä kuvan ja käsitteen vastakkaisuuden. Jumalilla ei ole materiaalista mekanismia jota fenomenologi voisi tarkastella. Mutta jokaisella jumaluudella on erityinen sisäinen logiikkansa.  Jumalten lukumäärä on olennaista teologiaa, spekulaatio siitä kuinka monta toisistaan riippumatonta logiikkaa ihmissielu käsittää. Viimekädessä toteennäyttämisvelvollisuus on poeettisella kuvalla. Jumalat eivät ole välitilaolentoja. Ne ovat sisäisyyden asujaimistoa, jotakin optiselta silmältä kätkeytynyttä. Mutta fenomenologi käyttää aistinelimenään runoilijoitten armeijakuntaa: jumalten fenomenologia paljastuu sielun fenomenologiassa.



Bachelard: Tilan poetiikka

"Kirjaa kirjoittaessa joutuu kuin joutuukin pohtimaan." Gaston Bachelard

Suren jo nyt että tässä kirjassa on vain 482 sivua. Se on sama kuin Proustin romaanissa olisi vain kolme neljä aikapäiviä repaleiseksi luettua osaa. Onneksi nämä herrat ovat olleet tuotteliaita.

KYRVÄNNIELIJÄ

Ronja vihasi suhinottoa. Neljätoistavuotiaana hän, niin kuin kaikki suomalaiset tytöt, oli päässyt vanhempiensa kanssa etelään. Italialaisten poikien kanssa rannalla Ronja oli osoittautunut esiäitejään ja –isiään harkitsevammaksi. Säästyäkseen mahdolliselta raskaudelta tai loukkaavalta kieltäytymiseltä (jota italialaiset pojat eivät suomalaisten poikien tapaan siedä) hän katsoi voivansa suostua suihinottoon. Myös terve uteliaisuus kehoitti häntä tähän vaihtokauppaan. Hän oli saanut sellaisen kotikasvatuksen, että kaikkea maistetaan. Kalu osoittautui kuitenkin odotettua suuremmaksi ja karvaisemmaksi. Sperma oli hapanta. Siitä lähtien Ronja vihasi suohinottoa.

Tulevilta poikaystäviltään hän eväsi tämän nautintolajin. Julmuudestaan nauttien hän lupasi mutta eipäs ottanutkaan, lupasi mutta eipäs nuolaissutkaan. Tuli uusia poikaystäviä. Vanhoista poikaystävistä ei tullut juoppoja: he menivät junan alle tai polttivat itsensä asuntoihinsa. Ronjann päälle oli nähtävästi langennut kirous. Kaikkialla minne hän suuntasi näkyi keidas, mutta hänen takanaan oli poltettu maa. Näin jatkui pitkään.

Kunnes se tapahtui. Ronjan poikaystävältä katkesi jänne sieltä. Ronja ei enää ollut aivan nuori, ja hän päätti, ettei hän haaverin antaisi laimentaa suhdetta. He hoitivat kalua yhdessä koko hiostavan kesäkuun. Kun vaikea, jatkuvasti liikkuvalla alueella oleva haava vihdoin alkoi parantua, oli kummankin osapuolen seksihalut ylittäneet luontaisen sietokyvyn. Ronjalle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin ottaa kalu hellästi suuhunsa. Pilluunsa hän sen olisi halunnut, mutta suuhun joutui ottamaan.

Sillä hetkellä Ronja ikään kuin löysi suunsa jälleen. Hän kadotti ajantajun. Sperma maistui hyvältä ja hän olisi halunnut sitä purkkiin, kotiinvietäväksi. Hän sai kokea, että on asioita, kuten vihreät oliivit ja aurinkokuivatut tomaatit, joiden makuun pääsee vasta iän kypsyessä. Näin vihittiin Ronja maaniseksi kyrvännielijäksi.

17.12.2003

HÄMÄRIEN INTOHIMOJEN SAASTUTTAMA ALUE



0) Taiteilijan pitäisi olla aina sen verran filosofi, ettei ainakaan valitse puolta, ei edes selvissä tapauksissa, vaan toimii tasapainon ihanteiteita noudattaen. Kuten Homeros Iliaassa: kaikille jumalille osansa, myös niille joita ei tunne.

Siksi en ymmärrä miten ihminen voi innostua ajanmukaisista aatteista, mennä massan mukana. Sehän on älyllistä epärehellisyyttä ihan määritelmällisesti. Tässä on tietty oletus keskimääräisestä älystä.

Olennaista on hegemonisen käyttäytymismallin tunnistaminen ja välttäminen. Hegemonia voi liittyä myös muuhun kuin enemmistöön, esimerkiksi vähemmistöaatteeseen.

Hegemonisessa käyttäytymismallissa on ongelmana se, että henkilö ei ajattele omilla aivoilla. Ei voi pitää ystävänään ketään, joka ei ajattele omilla aivoillaan. Pahimmassa tapauksessa sellaisen täytyy tappaa ihmisiä siksi, että joku kertoo, että niin pitää tehdä, ymmärtämättä lopultakaan miksi. Tämähän on armeijan ja hierarkisten salaseurojen hankala piirre. Armeijassa ei tässä kohtaa käskytysketjua sallita omaa ajattelua. Eli jos vaikka muuten pystyisi palvelukseen, mutta ei tässä yhdessä kohdassa pysty, silloin rehellisempi palveluspaikka on vankila. Sota, kun se sattuu oman talon kohdalle, on aina erittäin ajankohtainen aate. Mutta jos sota on jotakin muuta kuin oman puolistamista, sitä voi olla vaikea tajuta.

Toinen ehto on eettisyys: tosi taide on kaikille: ei vain omien piiloteltujen heikkouksiensa mukaan ryhmittyneille alakulttuureille. Friikeille, jotka aina haluavat kilpailla kaikkien kanssa vain omassa lajissaan.

Tosi taide ei suodata kohdeyleisöään. Mitään kohderymää ei pidemmällä aikajänteellä voi olla olemassa. Kohderyhmä on hetkellinen, maantieteellinen, rodullinen illuusio: kaikki ne sekoittuvat yhdeksi mykkyräksi. Sielu on aikakone, jolla aika ja paikka suhteellistetaan.


1) Jos kirjallisuus ja ehkä myös runous olisi jotakin muutakin kuin bisnes. Että se olisi yhteistä rakentamista, voisiko sitä toivoa. Että taiteilija muistaisi tuottaa ravintoa, eikä aina vain esittäisi toivomusta (pyövelille) tulla hyväksytyksi.

Kuuntelin tukka pystyssä kun Claes Andersson esitti näkemyksen että kirjailija (en tiedä kehen hän tällä viittasi) usein työskentelee tullakseen (taas, kerta toisensa jälkeen! mikä ihmispörssi!) hyväksytyksi -- ja minä luulen: joskus jopa ylimääräisen hyvinvoinnin ja narsismin takia.


2) Kirjallisuus on hankalassa suhteessa kaikkeen mitä on aiemmin kirjoitettu. On oletettava tunnetuksi kaikki mitä on kirjoitettu. Sen jälkeen aiemmin tunnetulla "kirjallisuuden tasolla" ei enää ole väliä. Alan ammattimies tuntee kaiken mutta ei osaa yhdistää mitään. Hän on antihermes. Tämä on eräs ideaali, kaamea varmaankin.

Keskinkertaista on kaikki se mikä tuntee tarvetta päteä suhteessa tunnettuun. Tämä piirre tekee amerikkalaisesta nykyrunoudesta monesti raskasta luettavaa: sen neuroottinen suhde eurooppalaiseen traditioon.


3) Taidetta tehdään, ei siksi että olisi jotakin omaa, ei itseilmaisun vuoksi, vaan siksi että olisi jotakin yhteistä. Aidosti omaperäisiä ollaan vahingossa. Siitä juontuva itsetietoisuus on edellytys sille että voitaisiin luoda jotakin yhteistä, aavistuksenkaltaista ja improvisaation mahdollistavaa. Stalinismin loppukausi, sekin oli yhteistä. Sellainen yhteisyys, josta puuttuu kunnioitus kaikkia jumalia kohtaan. Kurjuudessa on vähän jaettavaa: häpeä. Ainoaa elämää siinä on omistusoikeuden saavuttaminen. Omistaminen on häpeän kätkemistä.

Meillä kaikilla on liikaa omaa ja liian vähän yhteistä rakkauden aihetta. Voidaan tuskin puhua luokkarajat ylittävistä silmänräpäysellisistä kontakteista, vapaasta eroottisuudesta, tai muustakaan korkeakulttuuriin kuuluvasta. Taas ollaan tilanteessa, että provinsiaalisen pikkukaupungin tunkkaisuus valtaa alaa pääkaupungissa, niin New Yorkissa (Kulttuurivihkot 4/2003 Bart Eechout: Time Square, postseksuaalinen kaupunki) kuin Helsingissä: elämänmenoa leimaa luokkienvälisten kanssakäymisten pelko.

4) Itseilmaisuun on moraalinen velvollisuus vain harvoilla (tuskin edes Kristuksella). Sukupuuttoon kuolleiksi uskotuilla lajeilla on moraalinen velvollisuus itseilmaisuun silloin kun heidän elintilansa (josta kamppailevat monet muutkin räjähdysmäisesti leviävät lajit) on uhattu. Nyt olen siinä, enkä muuta voi kuin luottaa viattomaan sanaan.

16.12.2003

Jatkuvan syömisen ehdoista

Jos ei ihan joka hetki niin ainakin päivittäin mielessä käyvät luopumiset ja vaihtokaupat. Itsemurha.

Tragedian sankari asettaa elämän jatkumiselle joitain ehtoja. Elämä ei ole jotakin mikä jatkuu itsestään selvästi hamaan arvottomaan seniiliyteen. Elämä on jotakin kunnioituksen arvoista: se täytyy voittaa luopumalla kaikista turhista intohimoista, tai sitten täytyy tyytyä orjuuteen ja luopua enimmistä intohimoista.

Kun liian moni tyytyy orjuuteen, uhkaa suoni kuivua ja mahdollisuudet lakkaavat avautumasta. Asiat alkavat tapahtua väärällä hetkellä: tilaisuus ja siihen tarttuminen eivät kohtaa. Toisaalla vaivaa tarttumispinnan puute. Ja siellä missä on otollisuutta ei esiinny antaumusta. Vain se mikä on vaikeasti tavoiteltavaa on haluttavaa, riippumatta siitä mitä se kulloinkin on. Mutta edes metallit eivät vedä vertoja vapaudelle. Mistä siinä on kysymys?

Tapahtuu kontakti. Se ei johda muodonmuutokseen, onnellisuuden ylistettyyn tilaan. Tapahtuu irtiotto, raskaudet menevät kesken, kaikki jättää kylmäksi. Elämä ei millään muuta suuntaa ja siltä puuttuu vauhti. Jäljelle jäävät vankeus ja pako, saman asian kaksi eri puoliskoa: tilanne jossa on pakko valita.

Rappiokautisen Petronius Arbiterin (itsekin kuuluisa itsemurhaaja) Satyriconissa on kertomus naisesta, itsemurhaajasta, joka hautautuu kuolleen miehensä, ainoan todellisen rakkautensa, kanssa samaan kammioon elävältä, jalona tarkoituksenaan riuduttaa itsensä. “Itsemurha on turhan lopullinen ratkaisu johonkin kovin pieneen ja väliaikaiseen ongelmaan, jota kaikki ongelmat oikeasti ovat.” houkuttelee vartiosotilaan hahmon ottanut demoni. Ja nainen suostuu palaamaan elämään, Lethen yli, vaikkakin ilman toivoa rakkaudesta. Nainen on suloinen, hänen toivottomuutensa kohdistuu todellisuuden turmelukseen. Mutta hän suostuu.

Mikä satyyri on? Petroniuksen tarinankertoja, satyyri, rattopoika on karannut orja, itse oman vapaasyntyisyytensä seppä, negatiivinen vanki. Hän edustaa kumpaakin sukupuolta ja hänen rakastajansa sekä rakastettunsa ovat kumpaakin sukupuolta. Kun sukupuolella ei enää ole väliä, millä sitten on? Satyyri on moraaliolento. Hänen aito rakkautensa on kuollut ja unohdettu. Hän on surrut paljon ja turhamaisesti rakkauden takia, surussaan ollut riuduttaa itsensä hengiltä. Mutta jokin on vietellyt hänet takaisin elämään. Tämän jälkeen Satyyri valitsee aina elämän, millä hyvänsä ehdolla. Rakkaudettomuus ja armottomuus, siinä ovat tämän jälkeen hänen syömisensä ehdot. Hän on ristiinnaulinnut aidon rakastettunsa ruumiin pelastaakseen ruokkijansa hengen. Yhä uudelleen ja uudelleen hän ristiinnaulitsee verisin käsin rakkautensa, ja pelastaa ruokkijansa, joka voi olla kuka hyvänsä.


Paikallinen näyttäminen

Mutta aikamatkustamista tai yliluonnollista venymistä ei tunneta. Aisopos ei voi henkilökohtaisesti tulla ja laittaa jäniksiä puutarhassani puhumaan. Ei hänen kielensäkään sitä tee, mutta se vetoaa mieleen, jonka päätutkimuskohde on oma itsensä. Mieleen, joka kuitenkin kokoajan kohtaa jotakin itsessään. Voin koettaa ymmärtää, niin kauan kun jänikset pomppivat pihallani, niin kauan kun aurinko paistaa, niin kauan kun on yhteistä.



Tekijän kuolema

Sen minkä voi näyttää, siitä ei tarvitse puhua. Kieli auraa ja rajaa olemisen kenttää. Se pitää olemista tasapainossa ja liikkeessä, merkitsemällä liikkeen suunnan ja rajat. Taiteilija elää niin kuin taiteilee. Ei ole väliä voiko siitä puhua minkä voi näyttää. Minkä voi näyttää voi näyttää. Gaston Bachelard sanoo, että poeettinen kuva on kielen perusta. Poeettinen kuva on käsitteen vastakohta, se emanoituu suoraan mielestä, universumista, tässä ja nyt. Poeettinen kuvan perusta on mieli. Se on uusi, ja sen uutuuden ennakoiminen, tai uutuuden ehtojen määritys eivät ole psykoanlyyttisen tutkimuksen ulottuvissa. Poeettisen kuvan perusta ei siis ole kieli tai mikään muu selkeä konteksti sellaisenaan. Kieli on vain säätävä elin. Tekijä ei milloinkaan ole kuollut, sillä samassa kieli olisi kuollut, eikä sillä enää voisi näyttää mitään. Mutta Aisopoksen tekstit näyttävät meille jatkuvasti jotakin uutta.



Armottomuus

Myöhemmin keisariajan Rooma oli armoton paikka, muttei niin armoton kuin meidän paikka. Väkivalta oli avointa, suoraa ja sumeilematonta. Hovin etiketti oli selvä, älykkäät ihmiset omaksuivat sen. He muodostivat lainsuojattomien joukon, orjat ja vainotut. Lause: ”Ihmiset eivät ole vapaita, vain jumalilla vapaus.”, oli barbariassa muutettu muotoon ” Ihmiset eivät ole vapaita, vain keisarilla vapaus”.

Ajallemme on ominaista, että vallankäyttö on kätkeytynyttä ja epäsuoraa. Hovien luonnottomat säännöt pysyvät julkilausumattomina. Ne ovat koko maailmanhenki, maailman etiketti. Kulkukoirakaan ei voi olla niistä vapaa: kaikki ovat kutsutut hoviin. Jo määritelmänsä mukaan ne perustuvat epätodelliseen ihmiskäsitykseen. Meidän tunnussanamme on seniililtä rock’n roll ja hippi sukupolvelta periytyvä: ”Ihmiset ovat vapaita, jumalia ei ole olemassa”.

Aikamme on vailla armoa. Se käsittelee ihmistä mekaanisella mittapuulla, eikä tilanteen mukaan, ilmestyksenä, sellaisena kuin se on. Prometeeissa hahmossa ihminen ei tunnusta maailman perustavaa vankilaluonetta. Lihaansa sidottu ihminen ei voi olla vapaa. Viimekädessä hän on fysiikan orja. Tätä armottomuutta edeltää mystinen moderni tyhmyys.

Tämä asioiden tilan toteaminen, ei tarkoita että asioiden tilaan pitäisi sopeutua. Tasapainon säilyttäminen vaatii olosuhteiden vastustamista.




Derridalle (Che cos' è la poesia?)

Älä nyt etsi merkitystä.
Merkitys on vain ruhtinaille,
jaksamisen väline.
Turha jaksaminen loppuu.
Siksi meidän nyt kannattaisi elää
Jos on vanki on tunustettava vankila.
Jos on varjo on tunustettava aurinko
että vapautuisi hämärien intohimojen vallasta.





das Klo

käymälä (saks.)
excusado, käymälä (esp.)
käimla, käymälä (viro)
necesejo, käymälä (esper.)
urinol, käymälä (port.)
ubornaja, käymälä (ven.)
ubikacja, käymälä (puol.)
cabinet, käymälä (ransk.)



Mitä

Tässä sanotaan, että heterotroofinen pesäkeluku 37-asteisessa vedessä on neljä. Tämän mukaan suomalaiset olivat Suomen ensimmäisiä asukkaita. Tässä sanotaan selvästi, että demoniset ihmiset laitetaan elämä elämän jälkeen samanlaisten demonien kohtuun. Tämän mukaan Malesian pääministeri Mahathir Mohamad lavasti seksiskandaalin. Tähän mennessä tapahtunut: Maailmankaikkeus syntyy. Tästä asti rapakon takana on järjestetty jatkuvalla syötöllä turnauksia. Sanotaan että urheilija ei tervettä päivää näe. Tällä perusteella hänen toimenpidettään voi kutsua kestäväksi. Se tulee osoittautumaan kestäväksi ja oikeutetuksi. Sanotaan että hyökkäys Irakiin aloittaa kolmannen maailmansodan. Se on kestämätöntä ja oikeuttamatonta. Tähän asti koko juttu on ollut melkein vitsi.



1.1 Muodonmuutos

”Mutta kun kysymys on vieläpä poeettisesta uneksinnasta, joka paitsi nauttii itsestään myös valmistelee poeettisia nautintoja toisille sieluille, on varmaakin varmempaa, että se on kaikkea muuta kuin unettavaa raukeutta.” Gaston Bachelard: Tilan poetiikka
Runous on pikemminkin sielun mielen fenomenologiaa. On kerättävä aineistoa uneksivasta mielestä. Runous ilmaisee meidät tekemällä meistä sen mitä se ilmaisee. Se on samalla kertaa sekä ilmaisun että meidän itsemme olemisen kehkeytymistä. Kieli luo olemista ja oleminen luo kieltä. Siinä on takaisinkytkentä. Runous on sovitus ihmisen ja maaplaneetan välillä. Mieli ottaa huomioon luonnon kehkeytymisen olemalla sen kaikki osatekijät. Se seuraa luonnon mekanismeja tarkkana ja kärsivällisesti, ilman ennakkoluuloja ja hyödyntämisen halua. Vain ulkoisesti tarkkailtavan ja täydelisesti toimivan mekanismin avulla se pääsee havainnoimaan oman itsensä fenomenologiaa. Mitä tulee havaintoihin, käyttää mieli omaa universaalisuuttaan ja ikään kuin lainaa havainnon puuttuvan ennako-oletukset tai näkökulman toiselta mekanismilta. Näin se kykenee johtamaan ainetodellisuuden prossesien täydellisyyden puutteellisista havainnoista huolimatta, käyttäen omaa ja kaikkien hahmojen alituista liikettä hyväkseen tässä lentämisensä taiteessa. Mieli lentää kun se kuvittelee toisaalla yhtä yhtäällä toista ja kytkee ne ristiin.


Siis minkä virheen Bachelard osoittaa psykoanalyysissä?

"Psykoanalyytikolle poeettisella kuvalla on aina konteksti. Tulkitessaan kuvan hän kääntää sen toiselle kielle, joka ei ole poeettisen logoksen kieli. [...] varovaiset kausaaliset opit kuten psykologia, tai voimakkaat kausaaliset opit kuten psykoanalyysi eivät kykene määrittämään poeettisen ilmiön ontologiaa: poeettista kuvaa ei valmistele mikään, ei varsinkaan kulttuuri -jos puhutaan kirjallisuudesta - eikä varsinkaan havainto - jos puhutaan psykologiasta. Johtopäätökseni on aina sama: poeettisen kuvan olemuksellinen uutuus asettaa ongelman joka koskee puhuvan olemisen luovuutta. Tämä luovuus osoittaa kuvittelevalle tietoisuudelle että se on alkuperä - hyvin yksinkertaisesti mutta hyvin puhtaasti."

Sama koskee teknistä keksintöä. Ei voida määrittää kontekstilähtöisesti sen edellytyksiä ja sitä psykologiaa, joka johtaa keksintöön: epätodennäköiseen hyppyyn. Ei ole olemassa erityistä luovuuden tai innovatiivisuuden imapiiriä, josta tämä psykologia seuraisi determinisesti. Keksintö on tekniikan perusta, ei tekniikkaa ympäröivä tieteellinen tai kokeellinen kulttuuri. Keksinnön perusta on havainto. Ja tunkeutuessaan yhä syvemmälle universaaisen mielen erittelyyn havainto luo todellisuutta. Innovatiivisuuden ilmapiiri syntyy kun jo valmiit keksijät uskaltautuvat yhteen. Ja innovatiivisuuden ilmapiiri katoaa kun poeettisen onnen edellytykset liukenevat hämärien intohimojen turtuneeseen massaan.




Tyranni


Televisiossa näkyi

maakuopasta löytynyt pitkäpartainen Saddam
ylpeä vanki
30 vuotta kiihkeää sotaa johtanut
teräväkatseinen Logos, veren ja maineen
peittämä yksinvaltias, pakotietä pälyillen,
oikeutuksen ja lujan uskon karaisema,
teelusikka pakovälineenä
yhteistyöhaluisena, mutta vaarallisena
hämäriä intohimoja karttaen
valmiina jäntevästi, muutamalla sivuttaisaskeleella
siirtymään aukion toiselle laidalle,
salamannopeasti väistelemään kranaatin sirpaleet
valmiina jakamaan omilleen
umpisumussa ripeitä toivosta
epäämättömiä käskyjä

Voittajien saattue, valppaana, jäntevänä,
lihakset rentoina ja hierottuina,
murhanhimosta hymyillen ja syyllisenä,
valmiina antamaan armon käydä oikeudesta.
Puhtain käsin luovuttamaan verilöylyjen runoilijan,
joka ekstaasissaan niin täysin rohkeni unohtaa itsensä,
villiintyneen sokean kansansa kivitettäväksi.

25.3.2003

"Sosiaalinen moraali, tunneäly, neuvoo meitä pitämään tunteemme kurissa ja suumme kiinni. Tämä on oikein, mutta niin kuin lapsen, niin aikuisenkin suu joskus puhuu valehtelua vastaan ja pakottaa ihmisen rakastamaan omaa tosisanaansa enemmän kuin rauhaa." Risto Ahti, Runoaapinen II, 2005, s.76

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com