Käymälä

15.8.2018

Ihmiset ilman jumalaa
Ovat kuin kasa tietokoneita
Ilman ainoatakaan toimivaa ohjelmaa

Jumalan rakkaus on kuin mikä hyvänsä rakkaus
Jos ei soittoa kuulu tulemme mustasukkaisiksi

Jos on valmis rakastamaan
On valmis kohtaamaan
Suuren eron tuskan
Elämä on työtä
Ja työ on kuoleman
Pelon vähentämistä

On asetettava rajoja.

Sanoja tulisi käyttää

äärimmäisen varovasti.

Mikään ei saa asettaa

rajoja sille.

14.8.2018

MARIA VAARA: LIKAISET LEGENDAT (1974)


"Mutta Paavali sanoo uupuneesti: - On jo ilta. Teidän elämänne on näytelmä ja teidän kuolemastanne tehdään vielä suurempi numero. Ihmisiä ristiinnaulitaan ja heitetään leijonien eteen. Miksi mustat linnut eivät lentäisi?"

Maria Vaaran Likaisten legendojen II osan ensimmäinen luku on hienoimpia lukemiani suomalaisia surrealistisia pienoisnovelleja. Toimisi animaatioelokuvana. II osan toinen luku sen sijaan on avoimesti pedogatea. Enempiä peittelemättä se kertoo uskonnollisessa yhteisössä elävän perheen sisäisestä pedofiliasta, mutta myös uskonnollisrituaalisesta pedofiliasta. Nämä sävyt eivät muutu leimaaviksi. II osassa on paljon todella arvokkaita lucidunimaisia jaksoja jotka on hienosti kirjoitettu. Supernaturaalinen kauhu esittäytynee tässä ensimmäisen kerran suomalaisessa kirjallisuudessa.

Vihdoin II osan luvussa 7. päästään castanedalaiseen kokoomapisteen siirtämiseen kun nainen muuttuu varikseksi shamanistisen hulluuden tilassa. Tässä kohtaa viimeisetkin epäilykset romaanin kirjallisesta merkityksestä hälvenevät. Tämä on todellisen soturin tekstiä.
 
Kirjan I osa kuvaa "tervettä" terapiajaksoa. Sitä lukiessa tulee miettineeksi onko näin tasapainoisia ihmisiä kuin tämä "skitsofreenikko" nykymaailmassa olemassakaan. Teksti ei anna vihjettä tekijänsä edes lievästä mielenterveysdiagnoosista.

KUOLEMAN KULTTI

Remeksen Uhrilennon (2001) koko rakenne perustuu siihen asetelmaan, että vallanpitäjien täytyi pelätä vanhan koulun kovia riippumattomia toimittajia ja siksi käyttää hillittömästi resursseja kyseenalaisten operaatioiden peittelyyn. Oliko tilanne vielä 2000 todella Remeksen kuvaama esimerkiksi Reutersin osalta, en tiedä. Ehkä Remeksen kuvaama ranskalaistoimittaja Sylvia kuolee romaanissa symbolisesti lajinsa viimeisenä edustajana Euroopassa. Nykyäänhän vastaava asetelma olisi naurettavan epäuskottava. Vastaavassa tilanteessa länsimedeiasta ei olisi mitään vaaraa, koska media on tietysti operaatiota suorittavan tahon ohjauksessa. Näin siis tilanteessa 20 vuotta Remeksen Uhrilennon jälkeen, kun jokaiselle on selvä asia se, että näissä asioissa riippumatonta ja vallanpitäjien kontrollin ulkopuolista valtamediaa, kustannustoimintaa ja muuta institutionaalista kulttuuritoimintaa meillä ei enää ole.
       
Tästä faktasta seuraa kulttuurikritiikkiäni. Kun kulttuuri sinänsä alkaa muistuttaa kulttia tai tällaista väkivaltaista uskonlahkoa, joita Remes myös samassa romaanissaan kuvaa. Lahkot ja kultithan yleensä marginalisoimalla ja mustamaalaamalla otetaan alas. Mutta kun jokin väittää olevansa kiertämättömästi koko näyttämö, monopoli, yksinapainen maailma vailla vaihtoehtoja, vailla mitään "toista koulukuntaa". Se alkaa muistuttaa kulttia vahvassa missiohakuisuudessaan. Sen missio on: minkä hyvänsä toimivan vaihtoehdon tukahduttaminen. Missiossa, joka on hyvin epäselvien intohimojen hämärässä julkilausumaton, ja jonka voimalle taiteilijan ja toimittajat antautuvat sokeasti ja jolle vapaa journalismi ja taidekin on vain väline muiden joukossa. 
  
Kuoleman kultin poetiikka on kaiken kattava madman-theory. Se ei kertakaikkiaan pohjimmaisen propagandaluonteensa takia tuota yhtäkään inspiroivaa, innostavaa, aidosti välipohjatta ja lasikatotta avaavaa teosta, ellei pidä viehkeää ajatuspoliisitoimintaa ja tehokasta henkistä sitomista inspiroivana. Tietysti monet pitävät. Mutta ei mitään vapauttavaa -- ei edes hulluutta vapauttavassa merkityksessä Narrina. Ei hulluutta elämänmyönteisessä merkityksessä, vaan ainoastaan kaaoksena. Ei mitään sellaista, minkä virvoittavassa tarpeessa me todella olisimme. Katsokaa miten se pelkää naurua ja huumoria tämä itsekontrolli. Sen itsetukahduttavuuden angsti palautuu takaisin laajempaan mielenhallintaoperaatioon. Ja sen energia ohjautuu pimeuyden kulttiin.


TONAALIN INVENTAARI

Joskus on hyvä yrittää tehdä tolkullinen inventaari siitä mitä jostakin aiheesta on tullut kaikkina aikoina sanottua. Ongelma kohdallani on se, että tässä blogissa on aiheesta kuin aiheesta tuppaa olemaan liikaa tekstiä, että inventaari tulkullisissa aikarajoissa olisi mahdollinen. Lukiessa omaa vanhaa tekstiä täytyy yrittää tiivistää olennainen sisältö, jos sellaista löytyy, ohi loputtoman redundanssin.

Redundanssin hahmottaminen on oma filtterinsä. Henkilökohtaisen kognitiivisen redundanssisuodattimen luominen on kovaa työtä, jossa mitään ei saa ilmaiseksi. Mutta työ on hyödyllistä ja kehittävää.

Nyt eräässä tällaisessa koostamisprojektissa uhkaa loppua aika kesken flunssan takia. Esiläpikäytyä mutta esikäsittelemätöntä materiaalia on pöydällä vielä tuhti nippu ja määrämittaan kompressoitu essee pitäisi olla painovalmiina jo tuota pikaa.

PORTRAITS

Isaac Newton is one of those historical characters whose painted portraits represent most wide range of entirely different and irreconcilable facial types. Wider range of face types deviation has only German romantic poets, somebody like Jean Paul Richer. Maybe this tendency to paint portraits has something to do with cultural appropriaation: "We want that he look like our circle of people". Or maybe cultural disappropriaation: "We want that he look like caricature as far as possible of our circle of people." From those impenetrable times, only portraits of Shakespeare are really coherent by facial expressions, perhaps because he really not was existed, as one individual person.

13.8.2018

KESKENERÄISET SILLAT

Tavalliset matkustajat, joilla on kiire, eivät arvosta arkkitehtoonisesti arvokkaita mutta keskeneräisiä siltoja. Keskenjääneenä maailman suurin silta voi innoittaa vain runoilijaa.
Hän tunsi itsesyytöksiä joita heroiini tuntee vieteltyään viattoman nuorukaisen.
Kulttuurimme on tukehtunut.

Se tukehtuminen ei ole vain neutraalia

hengittämisen lopettamista.

Se on hengittämisen vihaamista.

Se on vihan ja tuhon kultti

joka säntillisesti istuttaa tulpan

jokaiseen vedenpinnalle nousevaa

hengitysruokoon.

Kulttuurimme on vaaralliseksi

luokiteltava lahko.


Ensin rikastettu sitten

köyhdytetty 

uraani

"sopupelien holokausti"

kilpailuvietin sienipilvessä



(lainaus Timo Salo)

Verhojen takaa kurkistaa
Gobin autiomaan 
dinosaurusluuranko
öljyhiekassa jano kasvaa
ajanlaskumme rasvaiset päivät 
seuraavat öitä auringossa 
sulaneet aivot, statiinit, verhojen 
haalistuneet värikartat
lasi jonka liuotin nimeltä aika
pullistaa, lasin alla tiiviste 
kuplii, kasvihuoneen latvojen 
läpinäkymätön lehvistö
metsän umpinainen sali
auringossa kelluva 
öljyhiekka humahtaa vänkyrä-naisen
vyötäröstä, kerää tietoa verhonraosta
autiomaan reunalla kuivuus
peittää taakseen vesitornin
peltolammikoiden kirkkaudessa 
leguaani kaiuvautuu 
syliini nukkumaan
Fragmentaarisen poeettisiin kuviin perustuvan runon ongelmana on se, että tekstiä eteenpäin vievän motiivin luominen irrallisten fragmenttien väliin jää kokonaan lukijan harteille. Se voi olla usein hieman liikaa vaadittu. Vaikutelma saattaa olla vain äärimmäisen sekava. Lukijan harteille tuntuu jäävän valitseminen niistä vaihtoehdoista, joita ei selkeän yksiselitteisesti ole suljettu pois. Rinnalle voi ottaa kaukaisimman mahdollisen esimerkin: Ilkka Remeksen poetiikan. Remes ei jätä lukijalle tavallisesti kovin montaa tulkintavaihtoehtoa. Mutta ne, jotka jäävät ovat tarkasti harkittuja. Toisessa, aktiivisemmassa tapauksessa, lukijan pitäisi ikään kuin jaksaa tehdä päällekirjoittamisen koko työ. Voi olla että harvaa lukijaa motivoi sellainen interaktiivinen taiteelliseen työskentelyyn osallistuminen. Omia, varsinkin tänne blogiin laittamiani runofragmentteja vaivaa usein tällainen ongelma. Tosin en ajattele että tekstit olisivat valmiita. Ajattelen vain laittavani tekstiä muistiin ja itse joskus selkeänä hetkenä päällekirjoittavani ne valmiiksi. Ne ovat kuvaston fragmentteja, jotka odottavat koko visionsa avautumista, joko itselleni tai jollekin toiselle.
Terveys ei ole yhdellä
jalalla seisomista. Älä sano,
että sairauden aiheuttaa koukussa
oleva jalka joka kramppaa.
Jos terveys ei tästä kohene
sairauden aiheuttaja elää
ikuisesti ja sota jatkuu
jalkojen amputaatioon saakka.
Ruumis lässähtää hyvän ja pahan
tuolla puolen kuralammikkoon.

Keinulaudan päässä
rinnastat tasapainon horjuttajan
tasapainon palauttajaan.

Älä sano, että horjuttaja on rauhan mies
ja diplomaatti on trolli.
Älä sano, että se joka kartuttaa taitoa
ei osaa mitään.
Valheilla on aikansa.
Olet käyttänyt sen.


"me [...] jotka olemme vannoneet
uskollisuutta mielettömyydelle
meillä on vain yksi keino selvitä
järjissä,
tehdä menneistä tuleva ja käsitellä sitä,
ehtimiseen,
unohtaa että me olemme kuolemaan saakka uskollisia sodalle"
Haavikko: Selvä johdatus myöhempään historiaan (1966)


12.8.2018

Koleeramäki oli juuri lentokenttäbussin tungoksesta nousemassa lentokoneen portaisiin kun häiritsevä kirjainyhdistelmä osui hänen silmiinsä: Tu-204. Viimehetkellä varattu charterlento olisi lipun mukaan pitänyt lentään Airbusilla. Hän päätti vielä tarkistaa netistä lentoyhtiö Red Wings Airlinesin tiedot. Wikipediasta paljastui että saman lentoyhtiön samanlainen Tupolev Tu-204-100 kone oli tuhoutunut onnettomuudessa muutamaa vuotta aikaisemmin. Tieto ei mitenkään helpottanut Koleeramäen viimevuosina jyrkästi pahentunutta lentopelkoa. Lippu oli ollut ällistyttävän halpa, mutta siitä joutui nyt pulittamaan kylmällä hikoilulla. Hän yritti tarkkailla koneen alla seisoskelevia lentokenttämiehiä, muttei huomannut silmiinpistävää levottomuutta. Sensijaan lentoemännän näkeminen sai hänen polvensa notkahtamaan. Jos tämä oli kauneinta, mitä Venäjän kaltaisella maailla oli koneeseen varustaa, saattoi odottaa pahimman tapahtumista. Toisaalta takaako kauneinkaan emo täyttä, myyttistä, turvallisuutta? Psykologisesti ajatus on suoraviivainen: maljojen kuningatarta ei uhrata onnettomuuskoneeseen. Ehkä henkilökunnalla kuitenkin aina on laskuvarjot jossakin piilossa pahimman varalta, Koleeramäki mietiskeli. Miksi ei olisi?

Hän oli palaamassa Sotsista, psykedeeliavusteisen terapiatutkimuksen kansainvälisestä symposiumista. Moskovassa hän tapaisi vielä nopeasti Vitjan keskustellakseen tuoreista tunnelmista. Vitja sanoo että sekä USA että Neuvostoliitto käyttivät psykotrooppisten kasvien tutkimukseen enemmän rahaa kuin avaruusohjelmiinsa. Itseasiassa avaruusohjelmien näkyvä puoli, tähtien sota ja muu sellainen oli vain deelitutkimuksen peitehanke. Suurvalloissa psykotrooppisten kasvien vaikutusta on siis tutkittu hyvin paljon ja niistä on enemmän tietoa kuin mistään muusta inhimillisestä asiasta konsanaan. Mutta samalla kun julkinen tutkimus tehtiin laittomaksi, olivat viralliset tutkimusohjelmat täysin salaisia vuodesta 1968 asti, jolloin Yhdysvalloissa huomattiin, että Neuvostoliitto kerää tietoja heidän LSD-tutkimuksistaan samalla kun suorittaa omiaan. Tämän seurauksena koko valtava tutkimusdata on nyt käytössä käytännössä vain pienillä eliiteillä puolin ja toisin. Siksi poliittinen päätöksentekokin on yhä irtaantuneempaa siitä, mitä demokraattisesti toimiva kansalaisyhteiskunta ja sen tiede asioista ovat mieltä. Eikä tässä ole sinänsä mitään mystistä. Kysymys on pelkästään äärimmäisen tehokkaasti resursoidun tutkimustiedon määrästä, siitä kenellä on paras tieto.
     
Koleeramäkeä jotenkin surumielisesti huvitti ajatella sitä vilpitöntä ja avointa innostusta, jolla nuoret tutkijat nyt suhtautuivat äskettäin uudelleen avautuneisiin tutkimusnäkymiin. Tosiasiassa minkään suurvaltojen kovan tiedusteluyhtimen kannalta uuden ja kiinnostavan tiedon äärelle ei tultaisi vuosikymmeniin. Tämän pikku seikan tuominen julkisuuteen muualla kuin fiktiokirjallisuuden sivuilla olisi tietysti pelkkää foliohatun päähänsovittelua, senhän Vitja jos joku parhaiten tiesi.

Sattumalta Koleeramäellä oli lentokonelukemisenaan Ilkka Remeksen vanha romaani Uhrilento vuodelta 2001. Hän oli löytänyt kirjan paikalliskirjaston poistomyynnistä, mutta ajatteli samalla, että faktuaaliseen tarkkuuteen ja ajankohtaisuuteen pyrkivä jännityskirjallisuus oli jännittävintä parikymmenen vuoden iässä, kun etäisyys ajan hermoon alkoi saada mielenkiintoisia lisäulottuvuuksia.

Remeksen romaani kertoi siitä ajasta, kun länsimainen media oli ollut suhteellisen vapaata. Nyt se oli raudanlujassa poliittisessa ohjauksessa. Samalla tavalla kuin länsimaisen demokratian myös median riippumattomuuden oli taannut yksinomaan Neuvostoliitto olemassaolollaan. Tätä faktaa ei juuri nyt nähty kovin olennaiseksi, mutta pian se nähtäisiin.

Lento-onnettomuuden, lentopelon, hissipelon, yleisen korkeanpaikankammon ja kronofobian lisäksi Remes käsitteli romaanissa aivotutkimusta ja sivusi tuota suurvaltojen psykotrooppisten kasvien tutkimusta. Rakenteeltaan hienosti punottu, mutta turhan hengästyttävän jännärimäinen aivotutkija Antti Kairan kujanjuoksu oli myös huomattavan NATO-vastainen teos. Koleeramäestä tuntui, että nyky-Suomen media-ilmapiirissä tuota proosaa eivät julkaisisi enää muut kuin Johan Bäckman Instituutti. Ja tämä tunne ei kerro Remeksestä kirjailijana vaan Suomen muutoksesta.

Ehkä nykyaikaa kuvasi tarkimmin juuri se, että suomalainen nykyrunoilija oli kaikista tunnottomin olento maailmassa sille mitä todella tapahtuu. 2010-luvulla koko kulttuurista oli tullut yksi suuri psykologinen torjuntalihas. Runous oli viimeinen kanto kaskessa -- sekin vihdoin raivattiin. Moraalisesti Suomessa ja koko länsi-Euroopassa oli vaikea hengittää. Voi olla että täydellinen hengittämättömyys, totaalinen moraalisen tunkkaisuuden tila, oli ilmastonmuutoksen tosiasiallinen syy, pohdiskeli Koleeramäki. Sillä aavikoituminen on yhtä ihmissielussa ja maailmassa. Nixonin luomasta madman-theorystä oli tullut kaiken institutionaalisen taiteen poetiikka: kaikki oli tukahtumista ja tukahduttamista.
Aavikoituminen on yhtä sielussa ja maailmassa.
On yhtä mielenkiintoista istua linnassa ja olla ottamatta tatuointeja kuin ottaa tatuointeja istumatta linnassa.
“Life is but a dream, within a dream.” Shakespeare: The Tempest

Jos venäläiseltä kysyy, ihmisen fossiilisiin polttoaineisiin liittyvällä toiminnalla ei ole tekemistä ilmastonmuutoksen kanssa. Ilmastonmuutos tapahtuu, mutta ihmisen maailmallisesta toiminnasta riippumatta.

Englantilainen maailmanlopun mies taas on vakuuttunut ihmisen -- tavallisen ihmisen -- syvästä syyllisyydestä.

Carlos Castaneda puolestaan kehottaisi oppilasta pysäyttämään maailman. Maailmanviivat kun ovat osa ihmisen mieltä, tätä lyhyttä unta, jota elämäksi kutsutaan, ja ilmaston lämpeneminen on ihmisen kollektiivisen psyyken ja seksuaalisuuden projektio. Aavikoituminen tapahtuu sielussa. Vain tästä syystä runous on tärkeää.


///


I mean, if asked Russian citizen, human fossil fuel related activities have nothing to do with climate change. Climate change happens, but irrespective of human activity.

But apocalypsephile Englishman's is convinced of the deep-rooted guilty of a man made climate change - especially ordinary man.

Carlos Castaneda would urge the student to stop the world. "I mean that if your friend were a warrior he would help his child to stop the world." Lines of the word, when they are as part of the human mind, in this short of lucid dream that is called human life, the global warming must somehow be the projection of human collective psyche and sexuality. "Whenever your hand remains warm you can actually feel the lines of. the world with it." Desires and desertification takes place in the human soul. Only for this reason poetry is important.

10.8.2018

"Ihmisen itsenäisyys on sitä että se syö sokeria ja masturboi." Henry Hansen

9.8.2018

POIKA: (Lentoasemalla) Isä, mikä toi on?

ISÄ: Se on valvontakamera. 

POIKA: Mihin niitä käytetään?

ISÄ: Valvontakameroita on nykyään onneksi miltei kaikkialla. Ne ovat poikkeuksetta Joulupukin käytössä, tonttujen työtä helpottamassa. Tontut tarkkailevat pienten poikien kiltteyttä. Kiltteys on tarkimmin valvottu asia maailmassa ja vain kiltit pikkupojat saavat Jouluna paljon lahjoja.

ARISTOTELES JA VAPAAENERGIA

"Aristoteleen mukaan sielussa oli rationaalinen ja irrationaalinen osa. Aristoteles ei epäile naisen kykyä rationaaliseen ajatteluun, mutta hänen mukaansa naisen sielusta puuttuu auktoriteetti. Tämän takia nainen pystyy miestä heikommin hallitsemaan halujaan ja tunteitaan, ja miehen on ohjattava häntä." 

Kirjoitin eilen eräässä keskustelussa näin:

"Arkielämän lähes ylittämätön haastavuus syntyy energian rajallisuudesta ja sen joka hetkisestä täysin selkeästä käsittämisestä. En osaa elää sen kanssa. Antaisin heti vapaan tahtoni, jos saisin rajattoman energian. Ehkä tämä on femiinisin mahdollinen toivomus." 

Johdan tästä edelleen sen, että maallinen auktoriteetti tarkoittaa energiavarojen hallintaa ja suojelua. Patriarkka tarjoaa ehdotonta turvaa ja siksi lapset ja vaimot suostuvat kuuntelemaan hänen turhanpäiväistä jaaritteluaan. Mutta heti jos mieheltä puuttuu Venäjän energiavarat, nainen lopettaa iänikuisen käskeväsävyisen lätinän kuuntelemisen. Ei riitä että piilottaa ydinvoimalan sänkynsä alle ja saarnaa tuulivoimasta. Vain vapaaenergiateknologian keksijä on ihan oikea patriarkka, luultavasti nainen. Tarotissa vapaaenergiaa kuvaa vaaleansininen hevonen.
Trapetsitaiteilijalla rajaviranomaisen katse ja ääni.
Mutta häntä mitä sanon Casanovaksi
joka viettelee venäläisen naistullitarkastajan
Allegro-junassa.

MAAILMA JA LAULU OVAT YKSI



Mitä olinkaan tekemässä
sanoi maailma

Saimme sen unohtamaan
itsensä ja laulamaan

Vain annettava taskussa
kuljin ja elämä antoi
niin kuin sille annetaan

Pyytäjät kokoontuivat
reitilleni eikä kukaan
kehdannut kieltää
toiveidensa älyttömyyttä

8.8.2018

Pietari-space. Parhaiten Suomen ja Venäjän eroa kuvaa ehkä lähiömarketin kassan kirjatiski: Suomessa Aku Ankan taskukirjat, Venäjällä Rick & Morty -taskukirjat vastaavina pokkaripainoksina, hintaan 0.5 € / kpl. Ostin kaikki.

VAPAA TAHTO TANSSINA

Venäläisessä sirkuksessa, ainakin maan parhaissa, substanssi kyllä välittyy vähemmän vihkiytyneillekin. Vaikutuksen tekemiseenhän se perustuu ja tavoitteena on suostuttelu. Ja juuri sillä hetkellä kun alkaa penäämään totuutta suggestion tilalle pamahtaa lavalle pelle ottamaan luulot pois.
 
Itseasiassa täysin elävä ihmisolento on jatkuvassa muodonmuutoksen tilassa, eikä tässä ole mitään vaikeaa, paitsi sosiaalisesti. Muodonmuutos on jopa niin rajua, että jokainen tunnevivahde muuttaa ulkomuotoa selvästi. Muuttumattomuus on sen sijaan vaikeaa. Se edellyttää modernisuutta: metodista, sitkeää, väkivaltaista sisäisen dialogin ylläpitämistä. Sisäisen narinan on kuuluttava koko ajan ja sen on oltava loputonta monotonista toistoa. Tällaiset golemit sitten ryhtyvät sotimaan toisiaan vastaan pienimmästäkin illusorisesta erimielisyydestä.
 
Mystikko uskoo siihen, että oikeastaan vain erakkona tapahtuva muutos itsessä on arvokas ja muuttaa muita. Minkään toiminnan suorilla sosiaalisilla vaikutuksilla ei ole erikoisempaa merkitystä. Ihmisten käyttäytymistä determisoi kosmisessa taustassa resonoivat energiakentät (tämä on periaatteessa sama kuin tiedostamaton, koska nämä kentät ovat ihmisille tavallisesti täysin tiedostamattomia: ihmiset eivät kykene koodaamaan tai dekoodaamaan niitä tietoisella tasolla) ja erakkomystikko nimenomaan vaikuttaa niihin muuttamalla itseään. Hän ei tietenkään yksin muuta mitään, mutta on yksi verkonsolmu, mielummin rauhan kuin sodan asialla.
 
Tämän asian huomaa selvimmin nukkumalla ensin viidessä eri Airbnb-asunnossa Sotsissa ja sitten perään sama Pietarissa. Jokaisessa paikassa on oma energia ja omalaatuiset unet. Tarotilta voi kysyä mikä energiavahvistin on kyseessä kulloinkin. Viimeyönä oli ylipappi, ja sen mukaisia olivat unetkin.
   
Minulle tanssi muuttuu mahdolliseksi vain "ylipapin" tai "ylipapittaren" ekstaasissa, jossa kehoni valtaa jokin toinen energiahahmo. Tanssi ei ole villiä ja vapaata, vaan päinvastoin absoluuttisen kontrolloitua -- paitsi että en itse kontrolloi sitä, vaan lähinnä tarkkailen. Kerryttämilläni taidoilla ei ole suoraa merkitystä, vain kehon plastisella potentiaalilla on merkitystä. Harjoitus tietysti voi ylläpitää tiettyä potentiaalia, mutta ei vaikuta olenaiseen: hengen sanelemat muodonmuutokset ovat täydellisesti arkiharjoituksen tuollapuolen. Tanssin tai musiikin "tieto" ei joka tapauksessa tule minusta itsestäni tai kehostani. Tällainen on purkaus suhteessa normiolotilaan, joka on samassa suhteessa psykosomaattisten keholukkojen riivaama, alkaen keskusten milloin mistäkin väärästä työstä.
 
Tavallaan en juurikaan koe eläväni tällaisten "jumalallisten" innoituksen tilojen ulkopuolella. Siksi arkielämä ja sosiaalinen on minulle pysyvästi (nykyisin ehkä lievepää) helvettiä, koska se ei ole täydellisesti hengen ohjaamaa, vaan siellä on pelottavan sekopäisiä ihmisiä (alemman tietoisuuden tilassa oleva itseni mukaanlukien) typerine vapaine tahtoineen.

Voi olla, että metodinen ja tiedollinen tapa lähestyä tanssia voisi minullakin levitä rentoutumisena arkipäiväisen kokemuksen tavanomaisen kouristavan kauhun edessä. Mutta tuntuu että mikään sellainen ei ole mahdollista henkilökohtaisen kapasiteettini rajoissa: älykkyyteni ja oppimiskykyni ei riitä kokonaan käsittämään jumalallista. Arkielämän lähes ylittämätön haastavuus syntyy energian rajallisuudesta ja sen joka hetkisestä täysin selkeästä käsittämisestä. En osaa elää sen kanssa. Antaisin heti vapaan tahtoni, jos saisin rajattoman energian.

TÄMÄN MAAILMAN TOIVO

Jorma Rotko Facebookissa: "Onko Venäjällä olemassa jokin ideologia, josta suuntaa otetaan? Kun Neuvostoliitto 27 vuotta sitten romahti, arveltiin länsimaailmassa rauhan ajan koittaneen, koska samassa rytinässä meni myös taisteluhaluinen kommunismi. Kantava aate katosi, kylläpä liberaali demokratia omaksutaan ainoana vaihtoehtona.
Väärässä oltiin. Venäjällä on nykyisin ikioma ideologia ja tukeva onkin. Sen tärkein apostoli on Venäjältä jo 20-luvulla karkotettu filosofi Ivan Iljin, jonka ajatuksiin presidentti Putin tämän tästä viittaa. Hän myös postittaa usein Iljinin teoksia paikallisille johtomiehille.
Iljinin teoriat liittyvät vanhaan venäläiseen mytologiaan. Yksinkertaistaen: Venäjä on kuin viaton neitsyt, jonka rajojen takana vaanii kavala maailma haluten vietellä uhrinsa länsimaisiin paheisiin, mahdollisesti myös pyrkien valloittamaan tai hajottamaan valtion. Venäjä on syvimmältä olemukseltaan hyvä, kun länsi on pohjimmiltaan paha. Tästä syystä Venäjän mahdolliset virheet ja rötökset ovat anteeksiannettavia. Länsimaailman ”hyvillä” teoilla taas ei ole mitään arvoa, koska toimija on moraaliltaan kelvoton.
Venäjän pyhä tehtävä maailmassa on opettaa mahdollisimman monille maailman kansoille oikeaa ja säädyllistä elämää, kultuuraa. Parhaiten se onnistuu hyväksymällä niiden liittyminen
Venäjään tai sen vasalliksi. Venäjän moraalinen erityisasema on tuttua kauraa kansalle, sillä kirkko on saarnannut sitä kauan, pitäen pientä taukoa vain kommunismin lyhyenä aikana. Bysantista slaavilaiseen maailmaan levinnyttä kristillisyyden muunnelmaa kutsutaan ”ortodoksiaksi” joka tarkoittaa ainoaa oikeaa oppia. Luonnollisesti sen vihollisiin kuuluu läntinen katolinen usko protestanttisine muunnelmineen.
Tsaarin Venäjä oli paitsi autokraattinen myös teokraattinen valtio, sillä keisari oli kirkon pää. Presidenttiä ei voida valita kirkon ylimmäksi johtajaksi, mutta Putin ei ole kaukana. Ilman hänen suostumustaan ei kukaan nouse Moskovan patriarkaksi. Tällähän on tärkeitä poliittisia tehtäviä, esimerkiksi taistelu Ukrainan ortodoksista kirkkoa vastaan. Kun Putin vieraili 2001 keskellä Moskovaa sijaitsevassa Stretenskin luostarissa selitti sen arkkimandraatti Tihon Shevkunov sanomalehdessä Izvestija, kuinka tosiuskovainen on Putin: ” Jos rakastaa Venäjää ja toivoo sille hyvää, voi vain rukoilla Vladimirin puolesta, joka on Jumalan tahdosta asetettu Venäjän päämieheksi."
Yleisesti tunnettua on Putinin halu palauttaa Neuvostoliiton rajat, mutta ei hän siihen tyydy, vaan haaveilee suuremmasta vaikutusvallasta. Ongelmana on väestön ja varsinkin rahan vähäisyys. Putin on perustanut Eur-Aasian liiton, joka pitäisi aikanaan pystyä nujertamaan kilpailussa sekä EU että USA. Toistaiseksi liitto on merkityksetön, mutta haaveena on sen laajentaminen. Jospa Kiina vain kiinnostuisi…Myös tämä idea on kotoisin Iljinin kynästä. Hän perusteli sitä Euraasian mantereen geopoliittisella yhtenäisyydellä ja euraasialaisten kansojen ”historiallisella sielunveljeydellä”.
Elossa olevista vaikuttavista filosofeista kannattaa mainita Moskovan valtionyliopiston professori Aleksandr Dugin. Hän ei onneksi ole aivan Putinin lähipiiriä, mutta tärkeä vaikuttaja sekä valtapuolueessa ”Yhtenäinen Venäjä” että Kremlin haukkaporukassa. Dugin ei pidä maailmanlaajuista ydinsotaa minään ongelmana. Ukrainalaisista ”slaaviveljistä” hänellä on oma näkemyksensä: ”Tämän päivän ukrainalaiset ovat degeneroitunutta rotua, joka on ryöminyt esiin viemäreistä. Tappaa pitäisi!” Myös Dugin on Eur-Aasian liiton kannattaja sillä ehdolla, että tulevan suurvallan kansat hylkäävät rappeutuneen länsimaisen sivistyksen kokonaan ja lopullisesti."
Näinhän se asia on.
  
Tietysti Venäjän puolelta illusorista on fossiilinen "vapaaenergia". Venäjä on pitkään elänyt illuusiossa, jossa sillä on sekä vapaa tahto että vapaa energia. Länsimaissahan vapaata on vain tahto, ei energia. Ja tästä seuraa mainittu pahuus ja pedofilia länsimaisen kulttuurin ytimenä. Länsimailla ei ole elinvoimia pitää yllä hillitöntä talouskasvuaan, vaan kasvu otetaan ihmistä uhraamalla. Tämä tarkoittaa: ihmisen genetiikkaa tuhoamalla. Venäjällä asia on toisin: kasvu syntyy energian myynnistä. Mutta koska kyse on paitsi uusiutumattomasta myös saastuttavasta energiasta, tilanne on kestämätön. 
   
Talouspakotteilla länsimaat ovat halunneet kaventaa Venäjän vapaata tahtoa. Tämä näkyy Duginin tyyppisten filosofien ilmestymisenä näyttämölle. Duginia voi pitää fasistina. Hänen ajattelunsa on sisäisesti ristiriitaista, eikä ratkaise todellisuudessa mitään. Tämä on tiedossa, mutta ristiriita peitetään huolella ideologian kaapuun. Esoteerinen, aito fasismi ei perustu hyväuskoisuuteen vaan kylmään huijaukseen.
   
Ihmiskunnasta voi tulla hyvä ainoastaan, jos vapaaenergiateknologia löydetään ja valjastetaan kaikkien käyttöön. Muussa tapauksessa tämä maailma ei hyväksi muutu.
  
Aksiomaattisesta lähdevesikirkkaasta toivottomuudesta seuraa se, että esimerkiksi taiteeseen ja kirjallisuuteen panostaminen on sinänsä turhaa. Se on turhaa, koska se on illusorista. Kaiken "maailmallisen" ytimenä on pedofilia ja ihmisuhri, myös taiteen ja kirjallisuuden, jopa runouden.
  
Siksi, loogisesti ajatellen, kannattaa keskittyä vain koviin tosiasioihin: Carlos Castanedan opastamaan kokoomapisteen siirtämisen harjoitteluun. Juuri Venäjällä monet ovat ymmärtäneet tämän. 

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com