Käymälä

16.11.2018

Tunnetko eläimet? Rakastelisitko tuntemattoman eläimen kanssa? Voiko kansa jolla on kieli ja kirjallisuus olla tuntematon?

LUONTORUNOUS NOOAN ARKISSA

Vuonna 1995 siinteli mielessäni se spinozalainen kyberromanttinen (kansallisromanttisen vastakohtana) luonto-hakukonerunous, josta ei riviäkään ole vielä paperilla. Runouden resonanssipinnoiksi oli tarkoitukseni uuttaa kaikki siitä elämäntunnosta, joka ei mitenkään sanallistu tai kuvallistu, joka on pikemmin äkkiä jostakin tyhjästä voimakkaana ja tunneperäisenä ilmaantuvan tuoksukummittelun kaltainen. Tuoksukummittelu, joka ei ole luonnollinen tuoksu, vaan muistiavaimen kaltainen kyberneettinen (idealismin ja materialismin hierofanteilla kansoitetun lasisillan) ylittävä tuoksu, joka kerralla avaa portit hylkyyntyneiden intergalaktisten nooanarkkien kantamaan bonsaimodernismille vastakkaiseen luontolyriikkaan. Se oma ääni on aikojen takana matkaavan aluksen syväjäädytyksestä vahingossa ennen aikojaan lautasen kilahdukseen heränneen Dionysoksen oma ääni.

Kumonosu-jō — Spider Web Castle, alkyd on canvas, 136x108 cm, 2016

14.11.2018

Karaokesta on löydyttävä Kentin Andromeda, Depeche Moden Enjoy the Silence, Paten Nuori sydän, Viktor Tsoin Vosmiklashnitsa.

Armeijan ekstaasi ja kauhu on siinä väitteessä että miehillä on järjestysnumero, perinpohjainen myyttinen järjestys jota ei voi itse muuttaa. Järjestys jossa he siittävät, iloitsevat, itkevät ja kuolevat kansakunnan jumalien päätöksestä. Jos naisilla olisi sama kohtalo en tiedä miten fantasian kävisi.

Olemme yhtä mieltä siitä että Venäjää ei voi eikä saa kritisoida henkilö joka ei puhu ja kirjoita täydellistä Venäjän kieltä.

Mutta saako Venäjää sympatisoida enimmäkseen kielitaidoton ja yleissivistyksetön?

Nollatasona Venäjän arvioinnissa kai voidaan pitää sitä että kykenee opettamaan Leo Tolstoille kielestä yhtä paljon kuin Nabokov opetti englanniksi kirjoittaville.

Varisten orgioitten päätteeksi
Koiraat kuolevat
Sisäiseen verenvuotoon

Jumalan niskakivun kitinässä
Helvetin hyväksyntä

On vain tämä hetki
Mutta täysikuu on huomenna

Ja hän omaksuu
Että asiat voisivat olla huonommin

On ehkä syyskuun alkupuoli. Olemme tutun kanssa käymässä Yhdysvaltojen luoteisosassa nykyään jo poismyydyn mummonmökkimme takapihalla verstasliiterin edessä. On alkusyksyinen kuulas ilta. Kierrämme talon ilta-auringon puolelta etupihalle, jonka takana näkyy ryhmä nuoria miehiä. Kiinnitän huomiota epäluontevalta tuntuvaan vaatetukseeni. Housuni ovat tiukat, huonosta rumanvärisestä vaaleasta kankaasta ommellut. Mustassa kireässä teepaidassani on okkulttiselta vaikuttava symboli, josta en saa tarkemmin selvää. Yhdellä miehistä, joiden luo tulemme on samantyyppinen teepaita. Esittäydymme kätellen, ja jos nyt oikein muistan, esittäydyn omalla nimelläni. Henkilöistä ainoa, jonka muistan tavanneeni aiemmin, sanoo muistavansa tuttuni. Ensin tarkasti minua katsottuaan hän korostetun tietoisesti ja varmalla äänellä valehtelee, ettei muista tavanneensa minua aiemmin. Välittömästi tartun miestä koukistelulla oikeankäden etu- ja keskisormella nenästä ja pyörittelen hetken. Puhevikaista tai vammaista korostettusti esittävällä kovalla äänellä lausun: "Minä olen narsisti. En pidä siitä, jos tapaamani ihmiset eivät muista tavanneensa minua."
 
Kuulen oman nimeni karjaistavan unen rajamailla tai jossakin vastaavassa tilanteessa. Se vaikuttaa tutulta minut tuntevan ihmisen, miehen tai naisen, ääneltä. Se on huuto rannalta, joku lähisukulainen, kun hymyssä suin pienessä sievässä kävelen heikoille jäille. Aina siihen reagoi välinpitämättömällä kädenhuiskaisulla tai olankohautuksella. Ehkä se on suojelusenkeli, joka huutaa viimeisenä keinonaan kun sydämen kärventäminen ei auta. Tai järvi joka puhuu torjuvasti lapselle. Tai ehkä se on vanha sydänystävä, joka aikojen takaa ottaa telepaattisesti yhteyden. Ehkä kuulen itsestäni puhuttavan jossakin, hyvää taikka pahaa.  

13.11.2018

SPINOZA VASTAAN LINKOLA

Elonkehä-lehden tilaajana saatan todeta, että suomalaista syväekologiaa vaivaa filosofinen yksisilmäisyys ja postmoderni haluttomuus tutkia perimmäisiä metafyysisiä kysymyksiä ekologian taustalla. Hyvin harvalle suomalaiselle syväekologille on tuttuja keskustelut aiheesta Ayahuoscan kanssa. 
   
Filosofisesti kysymys maaplaneetan ilmaston lämpenemisestä on perustava kysymys, johon ei voida vastata tieteellisten kokeiden pohjalta, koska maapallolla ei ole varaa tehdä epäonnistuneita kokeita. Me emme tiedä miksi se järisyttävä järjestys, josta maaplaneetta ja sen evoluutio ovat emergoituneet on olemassa. Ja jos se vain jotenkin tapahtui, me emme tiedä miten kauan tämä järjestyksen tila mahdollisesti kestää. Tältä spinozalaiselta filosofiselta pohjalta Perttu Häkkinen sivaltaa alla olevan haastattelun lopussa Pentti Linkolaa. 
  
Laajempi kysymys, joka aukeaa on se, että meillä on enemmän ja vähemmän immanentteja tieteellisiä kysymyksiä. On vahvasti immanentteja luonnontieteen kohteita, kuten esimerkiksi konetekniikka. Ja on heikommin immanentteja kohteita (joiden suhteen tieteellinen toisinnettavuus ei ole mahdollinen) kuten planeetan ilmastonmuutos ja ekologiset muutokset. Kaiken immanentin (tonaalin saari) perusta on aina transsendentti (naguaali). 
   
Immanenttisuuden (sopimuksellinen) vahvuus riippuu siitä, kuinka paljon idealistisella filosofilla on aiheen suhteen huomautettavaa materialistiselle filosofille. Konepajatekniikan osalta tällaista huomautettavaa on tietyllä tapaa vähemmän kuin ilmastonmuutoksen osalta. Logiikka ei edellytä determinismiä. Determinismi on pelkästään ihmisen havaintoon liittyvä sopimuksellinen muoto (Kant, Hume). On sovittu että determinismi pätee sillä alueella jota kutsumme järkevyydeksi. Puhtaalle logiikalle tällainen ihmisten välinen sopimus ei merkitse mitään. Se, että jos kehruujenny ei tänään toimi samojen luonnonlakien mukaan kuin eilen tai jos aurinko ei nouse huomenna niin kuin eilen, ei pelkän puhtaan logiikan perusteella ole tavatonta. Vain ihmisten välinen sopimus determinismistä sotii näitä ajatuksia vastaan, ei logiikka.
 
Silti on monta kudontakonetta, monta moottorisahaa, jotka kaikki toimivat tänään niin kuin eilenkin. Ihmisellä on vain yksi planeetta ja yksi oma elämä, joiden tieteellinen toistettavuus ei ole yhtä selvä asia kuin kassakoneen. Kysymys joka seuraa on tämä: millainen määrä luonnontieteellistä dataa tarvitaan jonkin asian epäilyksettömäksi osoittamiseen. Spinozan vastaus on, että mikään määrä dataa ei riitä, niin kauan kuin syvimmät ontologiset kysymykset ovat vastausta vailla.

Kaikki tapahtuu välttämättä niin kuin se tapahtuu. Ei ole olemassa vapaata tahtoa missään substantiaalisessa mielessä. Ihmisen vapaus koostuu siitä tai sikäli, kuin hän näkee kaiken tapahtuvan adekvaatit (eli oikeat) syyt. Kaikki ihmisten ja muiden eläinten tekemä on aina deterministisesti merkityksellistä, koska kaikella on vaikutus ikuisessa luonnossa. Attribuutteja jumalalla on loputtomasti hänen täydellisen luonteensa vuoksi, mutta ihmiset tuntevat niistä vain ajattelun (mielen) ja ulottuvaisuuden (aineen). Koska nuo kaksi ovat saman asian eri puolia, on kaikilla ainetason ilmiöillä vastineensa mielitasolla ja toisin päin. Esimerkiksi jos ainetasolla kivi putoaa, on mielitasolla tästä vastineena Jumalan ajatus tuosta samasta tapahtumasta.
Spinoza



 
"Ei kukaan, ei edes Proust, ole vaikuttanut vuosisatamme kirjallisuuteen yhtä vähän." 
Nerot eivät vaikuta, koska heidän tiensä ovat jäljittelemättömiä. He pikemmin estävät haitallisia vaikutuksia ja tarjoavat sydämelle liikkumatilaa.

Kun kahdeksantoistavuotiaana olin runsaslumisessa kirpeässä talviyössä onnellinen auratessani kylän teitä traktorilla ja hinaillessani suistuneita juoppokärryjä takaisin tielle, oli esteettinen visioni tämä: miten ilmaista sydämen hiljainen laajuus taiteen avulla. Mikään silloin tuntemani taide, kaikista vähiten kansallisromanttinen, ei tiennyt näistä aikeista mitään. Sen tunteen vaikutuksen alaisena ihminen havaitsee tunnissa enemmän taidetta kuin lajimme on tuottanut kuluneen kymmenen tuhannen vuoden aikana. Enkä sittemminkään ole taiteesta löytänyt paljon muuta kuin yhä synkempiä ihmismielen älyllisiä labyrintteja (ehkä Antti Hyryn, Proustin ja Castanedan proosaa lukuunottamatta). En ole löytänyt keinoa ilmaista maagista yksinkertaisuutta joka oli olemassa tuona talviyönä kaiken välittömässä tuntemisessa ilman välittäviä sanoja, ääniä tai kuvia.

Miljoonasti olen eksynyt välineiden mahdollisuuksiin ja kadottanut alkuperäisen mysteerin, joka säteilee traktorin valonheittimissä kuusen oksilla vastasataneen lumen kaiuttomassa puoliavaruudessa jääketjujen kilinää. Saman veroista kokemusta maailmasta koskaan löytämättä palaa mieli katoavaisuudesta surumielisenä noihin kirpeätalvisiin iloihin, jolloin sittemmin lyhyeksi jäänyt nuoruuteni jokainen tunne oli liioittelemattoman eroottisuuden parfymoima. Ajassa ennen internetiä jokaisessa hengenvedossa tuntui valoisana pyhyytenä autuas etäisyys maailman pahaenteiseen kohinaan. Siellä jossakin hallusinoi läpikotaisin inhottava ihmisen postmoderni tautologia-tila, joka oli lakannut etsimästä vastauksia perustavanlaatuisiin kysymyksiin ja kokenut helpommaksi torjua ne kokonaan. Spinozan silmin katselin tuota maailmaa, enkä missään nimessä aikonut koskaan tehdä syvempää tuttavuutta sen kanssa. Syvimät tunteet, kitaran sormeilu ja muisti kuin innokkaan lukiolaisen opiskelema matematiikka hehkuvat Spinozan peruskysymystä: Miksi yleensä mitään on olemassa? Mutta pian väkivaltainen liittolaisen kohtaaminen repäisi minut irti kotikonnuilta, kieputti toisiin maailmoihin, minkä jälkeen en enää löytänyt tietä omaan Ixtlaniini tästä maailmasta. Niinpä paremman vaihtoehdon puutteessa alkoi syvä sukellukseni sellaisen ihmisen maailmaan, joka ei tiedä mitä toivoa elämältä tai kuinka ylipäätään toivoa yhtään mitään, ihmisen, joka on kiinnostunut kaikista samoista asioista kuin itse olin, mutta vastakkaisesta syystä.

KAHDEN KULTTUURIN ONGELMA

Kahden kulttuurin ongelmat ilmaisi aikoinaan C.P. Snow ja nyt esimerkiksi Aalto-yliopiston integraalisen projektin myötä voidaan kysyä, onko näissä asetelmissa tapahtunut muutoksia, onko C.P. Snown esittämiin perusajatuksiin havaittavaissa päivtystarvetta?

Kysymys on monisyinen. Onko yliopistojen yhdentymisen takana aito ajatus yhdestä laajasta lobotomiavapaasta tietoisuudesta, vai pelkkä vallankaappaus, jolla moninaisuus alistetaan yhä (kaikessa rimpuilevassa ja kiemurtelevassa liberaalisuudessaan) kapeutuvamman tietoisuudentilan orjuuteen? 

Ei ole syytä unohtaa, että ihmisillä on luonnostaan tarve asettua toisiaan vastaan: voimautua vastavoiman olemassaolosta. Kuka voimautuu rahats kuka kunniasta, mutta hyvin hyvin harva voimautuu itse tekemisestä ja universumin tietoisuuden tutkimusmatkan käsittämättömästä kauneuskokemuksesta. Perusinsinööri haluaa olla paperinohut ei-foliohattu: hän voimautuu ärsyttävyydestä ja påätemisentarpeesta, pikkuvanhuudesta ja ydinsotaaväistämättömästä turhantarkkuudesta. Feministi haluaa olla kiihhottava mutta samalla seksuaalisesti torjuva, mustavalkoinen mutta ällyllisesti laiska. Vain ärsyttääkseen, vain imeäkseen luentosaleissa ajelehtivaa ylimääräistä energiaa.
    
Jos kohta Crowleykin sanoo että "The Great Work is the uniting of opposite", on sillä, joka tarttuu kahden kulttuurin ongelmaan perusajatuksenaan tietoisuuden ja sielun pohjimmainen ykseys, suuria terveyttäkin uhkaavia vaikeuksia näköpiirissään. Hän ei saa osakseen myötätuntoa ja ymmärrystä miltään suunnalta. Insinöörit epäilevät häntä, porvarit karsastavat, taiteilijat ja humanistit vihaavat väkivaltaisuuteen ja kannibaaliseen rituaaliin asti, kadunmies epäilee ja inhoaa, kommunisti haluaa laittaa leirille avantgardistina ja idealistifilosofina, uskovainen haluaa polttaa noitana, ateisti vihaa aitona jumalan hulluna.
  
Länsimaisissa yhteiskunnissa taiteilijat ja humanistit loisivat insinöörien ja juristien pyörittämästä kansantaloudesta. Insinöörit, lääkärit ja juristit ovat meillä työnsä rasittavuuteen nähden alipalkattu orjien luokka, joita maahanmuuttajat ja taiteilijat ruoskivat ja hyväksikäyttävät mielin määrin.  Porvariammattilaiset kulkevat luonnovarojen fossiilisten polttoaineiden reppuselässä, ja loppu yhteiskuntaa kulkee heidän reppuselässään.
  
Taiteilijat ja humanistit pelkäävät tekoälyä, joka suurin ponnistuksin on luotu ihmisille apuvälineeksi. He pelkäävät työpaikkojen puolesta? Mutta koska nämä ihmiset ovat alkaneet palkkatyötä arvostaa? Hehän ajattelevat pohjimmiltaan olevansa aatelisia: liian hyviä ja arvokkaita jumalan luomia oikeaan työhön. Jopa peruspäivärahalla toimeentulevat heistä avoimesti halveksivat väsyttävää, aistit turruttavaa palkkaorjuutta. He suhtautuvat tahalliseen itsensä väsyttämiseen palkkatyöllä juuri niin kuin don Juan ja muut Castanedan noidat, jotka arvostavat tahdonvoimaa yli kaiken (eikäpä siitä voi ketään syyttää ellei siihen sekoitu nietzscheläistä metafysiikan kieltämistä, jolloin asenne muuttuu satanismiksi). Mutta aina vain sen rahan on jostain tultava. Ja keskinäisesti rahanahneempia ihmisiä (ei koskaan tasan, vaan aina kohtuuttomasti yhdelle ja ei ollenkaan toiselle) en ole koskaan nähnyt kuin taiteilijat.
  
Siis käytännössä nämä hengen aateliset halveksivat sitä, että joku rahapalkkaa vasten, alipalkattuna työnsä rasittavuuteen nähden, luo heille apuvälineitä ja helpottaa heidän helpohkoa ja rasitteetonta elämäänsä entisestään.
  
Tietysti on nyt turha vastavuoroisesti voivotella sitä miten inhottava on sitten näiden itsensä väsyttäneiden menneitä vuosisatoja haikaileva taidemaku, tai käsitys luovuudesta, joka ei koskaan hahmota näitä Aleister Crowleyn ylpeitä sanoja:
"As all true Art is spontaneous, is genius, is utterly beyond all conscious knowledge or control, so also is sex. Indeed, one might class it as deeper still than Art; for Art does at least endeavour to find an intelligible means of expression. That is much nearer to sanity than the blind lust of the sex."

Mutta ei näitä sanoja kyllä hahmota lopulta taiteen kenttää panttivankinaan pitävä porvariston trollidelegaatiokaan. Me emme lopultakaan taiteen kentältä löydä paljonkaan vastaanajattelua ja vastaantekemistä. Usein miten me löydämme vertailua ja suoraa yhteiskunnallista ammatillista rinnastamista. Taiteilijuus haluaakin olla porvarillinen ammatti. Taiteilija on meillä koko ajan huolissaan siitä tekeekö se työtä samalla luterilaisella etiikalla kuin tavan porvari. Ja sinnekö sitten pitäisi niin sanotusti heittäytyä? Mistä ja minkä varaan, kysyn vain.

Tämä ristiriitojen, käsittämättömyyksien ja taktisten hämäyksien verkosto on loputon. Se saa rauhassa olla, sillä kukaan ei voi nähdä sitä, ellei ensin tarkasti sitä miten nämä kaksi maailmaa elävät symbioosissa. Tämä symbioosi on kummallinen hämäys, joka perustuu yhteiskuntasopimukseen siitä, että mikään ei koskaan muuttuisi henkisellä tasolla.
  
Porvarin velvollisuus on olla rajoittunut. Kansan velvollisuus on olla sokea ja tyhmä. Taiteilijan velvollisuus on näennäisesti noudattaa porvarillista työmoraalia. Toimittajan velvollisuus on olla poissa valvomasta poliisia, kulissientakaisemmista vallanpitäijistä puhumatta.
 
Tämän kaiken näkee selvästi se keskinkertaisuus, joka terveytensä ja hyvinvointinsa uhalla hyppää korkeiden raja-aitojen yli. Sillä keskinkertainen hän on, koska keskinkertaisuutta ja äärimmäistä väsymystä ei kukaan osaa erottaa toisistaan. Ei-keskinkertaisuus on pelkkä energian ja voimaantumisen funktio. Ei ole väliä vaikka ei näe, ei ymmärrä, ei kuule, ei tiedä. Ei-keskinkertaiset jatkavat ikuista energistä väittelyään näennäisyyksien vastakkainasettelussa ei minkään puolesta.  

9.11.2018

Lieneeekö keskinkertaisuudella ja äärimmäisellä väsymyksellä eroa. Keskinkertaisin asia maailmassa on Albert Einstein, joka on liian väsynyt puremaan edes näkkileipää.

Teatteriesityksen nautittavuus ei perustu sattumaan vaan ohjaustyöhön. Elokuvan nautittavuus ei perustu johdatukseen vaan tapahtumien mielekkääseen aikajärjestykseen. Virtuaalitodellisuuden paremmuus ei perustu sielun suunnitelmaan vaan kokonaisuuden sekoamattomaan täydellisyyteen. Jumalan olemassaolon todistus on tämä: universumien järjestys on sekoamaton.

UNIVERSAALISHAMANISMI ILMAN METAFYSIIKKAA

Monet 1900-luvun ajattelijat ovat saaneet vaikutteita Nietzscheltä. Mutta Castanedan suhteen on toisinpäin. Nietzsche on saanut vaikutteita Castanedalta. Tosin ei riittävästi. Kaikki Nietzschen tärkeimmät käsitteet, kuten tahdonvoiman keskeisyys, ovat Castanedalta. Mutta kaikki on paketoitu kummalliseksi shamanismiksi ilman metafysiikkaa. Nietzschen rakennelmaa ei voi eikä pidä ottaa tosissaan enää Castanedan jälkeen.

8.11.2018

ELÄMÄNTEHTÄVÄ

Universumin syvimmän olemuksen paljastaminen arvailemalla.

PSYKEDEELINEN SIVISTYS

Paavo Väyrynen se trippaa kannattajakorttien ja puoluekokousten maailmassa käsittämättä sitä, että trollien kanssa ei voi perustaa puoluetta. Väyrynen ei käsitä, että joillakin häntä uhkana pitävillä tahoilla on niin paljon rahaa, että sadan trollin palkkaaminen Väyrysen puoluetoveriksi ei ole ongelma. Niinpä Väyrynen erotetaan itse perustamastaan Kansalaispuolueesta. Puolue käyttää nyt kymmeniä tuhansia euroja Väyrysen vastaiseen oikeudenkäyntiin. Väyrynen ei tiedä, että me elämme trollien ja hipstereiden epätodellisessa maailmassa, jossa mikään ei ole sitä miltä näyttää. Jos Väyrynen olisi aikoinaan vain kiltisti vetänyt LSD:nsä hänen ei nyt tarvitsisi ottaa trippiä tässä muodossa laiskanläksynä. Hän voisi vain rauhallisesti herätä unestaan.

Miehistä ottaminen ja kilpailu. Naisellista luvanantaminen ja myöntäminen. Nainen on vahvempi. Siksi feminismi perustuu älylliseen laiskuuteen.

Voiko sanoa ihmiselämäksi sitä joka ei kerran osoita Albert Einsteinin olleen väärässä.

YHTEISYMMÄRRYKSEN ETSINNÄSTÄ

Akira Kurosawan elokuva Seittien linna hyvin kiteyttää ihmisen osan: mielipiteillä, tiedolla, yhteisellä tiedollisella perustalla ei ole merkitystä. Maailman totaalisessa ahtaudessa ihminen ryhtyy sotaan toistaan vastaan pelosta ja pakosta, löytyi siihen peruste tai ei. On tavallaan naiivia yrittää keskustella, kun kyse on aina tahallisesta ohipuhumisesta. Kun vaihtoehdot ovat tyrannia tai kuolema, tapa tai tule tapetuksi, se oikeutta minkä hyvänsä sodan tekosyyn. Universumi ei ole niin kohtuullinen ja säädyllinen paikka, että keisarina olemisen tai keppikerjäläiseksi downshiftaamisen väliltä voisi valita. Kuolema on aina kaikissa pareissa toisena vaihtoehtona. Kurosawan hahmot eivät osaa puhua muuten kuin kiljumalla, teurastettavan sian äänellä. Mikään viulunkieli koskaan ei ole ollut soittimen särkymättä niin kierällä kuin näiden ihmisten hermot. Se onkin pitkälti ainoa psyykkinen tila maan päällä.
"As all true Art is spontaneous, is genius, is utterly beyond all conscious knowledge or control, so also is sex. Indeed, one might class it as deeper still than Art; for Art does at least endeavour to find an intelligible means of expression. That is much nearer to sanity than the blind lust of the sex." Aleister Crowley

7.11.2018

TIEDEUSKOLLA TILKITTY SHAMANISTINEN MONOPOLI

Perttu Häkkinen oli kummallinen mies. Hän valitsi ohjelmiensa aiheet erikoisen tarkasti. Tämä Perttu Häkkisen Salaseurat -ohjelma kannattaa kuunnella erityisellä huolella. Tässä on paljon asiaa nimen omaan rivien välissä.

Dejavuna tulee mieleen, että olen kirjoittanut tämänkin asian samoin sanoin jo monta kertaa. Tulkoon sanottua uudelleen.

Kuten Häkkisen ohjelman luento-osuudestakin kuulemme vapaamuurarit ovat olleet Euroopassa aikoinaan vaikutusvaltaiinen veljeskunta. Valistusajalle tultaessa sen riveihin kuuluivat kaikki vastavallankumoukselliset eliitit englannin kuninkaasta alkaen. Viimeaikoina järjestön vaikutusvallan on katsottu vähentyneen. Vaikutusvallan näennäiseen vähentymiseen syy on se, että sekularismi ja materialistisreduktionistisen rationaalisen tiedeuskon varjona huuhaa-leima osuu vapaamuurareihin. Huuhaamyytti on skandaaleissa ryvettyneelle vapaamuurarijärjestölle suojeleva ja hyödyllinen. Se pitää huolen että järjestöä kohtaan ei toisaalta tunneta liikaa ns. "vakavaa kiinnostusta". Salaseurahan ei etsi voimaa demokraattisesta kannatuksesta.
 
Jos oletetaan, että vapaamuurarien rituaali-initiaatiot ovat voimavaikutukseltaan jotakin ayahuoscaseremoniaan verrattavaa, siis todellisia maagisia seremonioita, näkemys toiminnasta tarkentuu. Oikeaoppisesti shamanoidut ayahuoscaseremoniathan eivät ole huuhaata, vai?
   
Tämä voi olla 1900-luvulle tultaessa niinkin yksinkertainen kuvio, että Nietzschen kaltaisilla puhtaasti immanenttiin rajautuvilla filosofeilla ja tiedeuskolla pidetään ihmiset tiukasti poissa maagisesta tiedosta. Tiede tutkii tonaalin saarta ja hyvä niin. Mutta Nietzsche sanoo: naguaali on olematon reaaliteetti. Nietzsche ei ole universaalishamanistinen filosofi, koska hän kieltä metafyysisen, ei niin kuin Wittgenstein asiana josta ei voida puhua, vaan ontologisesti "olemattomana reaaliteettina".
 
Kun maaginen tieto on siivottu ihmisten arkimaailmasta, se voidaan tuotteistaa ylikansallisten salaseurojen koossapitäväksi superliimaksi rituaalien kautta. Samalla eliittiin kuuluvat ihmiset pystytään rajaamaan ja kontrolloimaan tarkasti.Tämä on fasismia, joka pääkallohakaristein koristellun sotilasasun sijaan naamioituu arkeen.
 
Mitään ei voi saavuttaa kaatamalla salaliittoteorioita ja kaaosta ignoranttien niskaan. Aggressiivinen kouluttamattomille suunnattu salaliittopuhe ei johda vallankumoukseen vaan mielenterveysongelmiin. Tiedeuskon sokaisemalle huuhaata on lopulta kaikki muu paitsi kadun banaali kovuus -- tai ei yhtään mikään. Mikään ei ole verifioitavissa, koska kysymys on uskosta. Uskosta tieteellisen metodin kaikenkattavuuteen myös ihmisen tietoisuuden osalta.
 
Vaikka väitetysti vapaamuurareille totuudella on vain välinearvo (kuten maagikoilla aina), tämä väite ei horjuta valtaa, joka on totuuden tuntevan käsissä. Tämä vallanhimon vauhti imaista nimen omaan ruutulattiasta.
 
Vallan vahtikoirista nekin, jotka systemaattisesti kiinnittävät huomiota eliitin esoteeriseen symboliikkaan ja jotka tiedostavat eliitin tosiasiallisen olemassaolon, lähtevät päivittelystä, että "on se niin hirveää kun tällainen huuhaaeliitti meillä on". Siis ei niin, että ongelma olisi yleinen psykedeelisen sivistyksen puute vaan niin, että eliitti on huuhaan vallassa, jolta ihmiset pitää järkiuskon puitteisiin pelastaa. Kuitenkin kun voidaan olla varmoja siitä, ettei kukaan kontrolloidun rituaalikoneiston ulkopuolella tiedä "mitään mistään", ollaan vaarallisessa tilanteessa jossa demokratia muuttuu kaaosmagiaksi. Amazonin shamaanien juomat myyvät länsimaissa. Ihmiset eivät kykene saamiensa trippienkään jälkeen kontekstoimaan oman olemassaolonsa luonnetta.
 
Vapaamuurarit "myöntävät" ettei heidän rituaaleissaan ole mitään "maagista". He "myöntävät" että touhu on vain vanhojen setien hassua huuhaata. Toinen harhautusdiskurssi on maallistaminen: että kysymys on vain keskinäisen avun veljeskunnasta tai hyväntekeväisyydestä, eikä suinkaan noituuden monopolista.
      
Kun katsotaan keitä vapaamuurarihin on historiallisesti kuulunut alkaen englannin kuninkaista, on vaikea uskoa "paskaahan me vain jauhtetaan" -harhautusdiskurssiin. Salaisuuden pitäminen on keskeinen asia. Ja ajatus, että salaisuus olisi vain koulutyttöjen keskinäiskuiskintaa, eikä mitään olennaista, on salaajalle hyödyllinen.

Miksi ihmeessä vapaamuurarit eivät käyttäisi kaikkia olemassa olevia keinoja. Rationaalisina älykkäinä olentoina, miksi he eivät käyttäisi substansseja ja tulisi maagisista ilmiöistä tietoiseksi? Miksi he uskottelisivat itselleen jotakin minkä voi myös kokeellisesti toistaa ja todentaa? Jouni Mömmö ja satanisti Saarinen vihjaavat, että ainakin Turussa vapaamuurarit nimenomaan käyttävät psykoaktiivisia substansseja. Vain hölmöt eivät tutki ja ota selvää ihmisen tietoisuuden luonteesta ja mahdollisuuksista. Siksi yliopistoja kielletään tutkimasta psykoaktiivisia aineita ja ihmisen tietoisuutta: jotta yliopistot olisivat alasajettavia hölmöjä vailla auktoriteettia ja kaikki valta olisi niillä jotka todella tietävät kovat faktat tietoisuuden perimmäisestä luonteesta. Tämän ihmiskunnan keskeisintä ja ylivoimaisesti tärkeintä tutkimuskysymystä koskevan tutkimuskiellon täytyy olla osa salaseuraista suunnitelmaa.
     
Kova rituaaliydin, jonka savuverhoina nietzscheläisyys ja tiedeusko tehokkaasti toimivat, on globaalia eliittiä koossa pitävä liima. Näiden hyväntekijöiden päämääränä näyttää olevan ehdottoman tietämättömyyden ylläpitäminen maailmassa. Typeryys nähtävästi kiihottaa heitä. He nauttivan väärikäsityksen levittämisestä. He ehdottomasti kieltäytyvät opettamasta: he vihaavat psykedeelistä sivistystä maailmassa, mutta rakastavat sitä omassa keskinäisen avun salaseurassaan, jonka kautta yksin he eivät ole saman maailmallisen mittaamattoman massatyperyyden armoilla kuin jokamies. Kulttuuriteollisuus on tärkeä tekijä tässä tietämättömyyden lisäämisen ja psykopatologisen sulkemisen tilassa. Kulttuuriteollisuus ei valtavirrassaan tuota mitään avaavaa, ei mitään todellista tietoa, vaan pelkkää väliverhojen takaista korviketta. 
 
Tämä koko rakenne perustuu maagisen universaalishamanistisen tiedon kieltämiselle. Nietzsche on tässä universaalishamanismin kieltämisessä ensimmäinen filosofi: universaalishamanismi on Nietzschelle "olematon reaaliteetti", siis huuhaata. Ja tätä väitettä ei muuta miksikään se, että Nietzsche näennäisesti oli kirkon ja vapaamuurariuden vihamies. Tämä on se hämäys, johon Steinerin tasoiset tyypit kompastuivat. Mitään muuta hämäystä ei ole eikä tarvita. Kaiken muun hämäykset ihmiset luovat itse. Totuuden vastustaminen tietämättömyyden ja tunnereagoimisen hysteerisellä yhdistelmällä ei merkitse mitään, ei auta mitään. Rituaaliydin tarkoittaa rationaalisuusdeterminismin illuusion läpi näkemistä. Mayan teatterissa se joka on saanut koko maailman rationaalisuususkon valtaan, näkee itse sen läpi rituaalinsa tiskistysaukosta.

Me olemme piilosilla oman mielemme labyrintissä. Me emme voi kuunnella Wagnerin Parsifalia samalla ajattelematta eliitin salaseuroja, kondensaattorin keksijää ja vapaamuurariutta -- kommunistia, joka käy läpi kaikki Amazonin shamaanit ja istuu sitten sokeana Siestarjoen sienimajoilla vallankumouksensa aattona. Me emme voi olla ajattelematta juuri tätä meidän tietämättömyyttämme. Tätä oman mielemme käsittämättömyyttä, joka on niin hienosti meiltä piilotettu.

Ainoa tapa vastustaa kaiken kattavaa kaaosmaagista tietämättömyyden ja eripuran rakennetta on rituaalitiedon, siis alkuperäisen universaalishamanismin salakuljettaminen ulos ja vapauttaminen maailmaan. Pienen eliitin tiedeuskolla ja populaarikulttuurilla tilkitty shamanistinen monopoli tyhjenee salaisuuden tyhjenemisen myötä. Sillä välin jokainen voi lueskella Aleister Crowleyn Magick Without Tearsia

6.11.2018

LÖYTYMÄTÖN ARTIKKELI

Ensyklopedia on saari tuntemattomassa. Tuntemattomuus on ääretön. Löytymätön artikkeli on tuntemattomuuden ensimmäinen sillanpääasema.

PARANTAJA

Me ajattelemme kaikenlaista. Me kyselemme: miksi kivi itkee. Parantaja tekee parannuksen puolestamme. > ajatteluvirhe

SEFIROT

elämän puu, maailman vanhin pesäpallokenttä. Kotipesä ei ole koskaan tämä maailma. > suora syöttö

AJATTELU

Ajattelijan työ on sitä, että parannus on tehtävä: pelkkä ajattelu ei riitä. > laiskuri > parantaja

KRUSIFIKSI, SHAMAANIMURHAN SYMBOLI

Menemättä Urantia-kirjaan sen syvemmin, minusta on psykologisesti tarkasti nähty se, että Kristus joka väitetysti oli jumala ja ihminen ei tietenkään voi kuolemallaan lunastaa toisten tulevien yksilöiden ja maailmallisten ignorattien puolesta yhtään mitään, eikä mikään kunnioituksen ja uskon arvoinen jumala tällaista vaadi. On psykologista tarkkuutta nähdä kiemura puhtaasti ihmismielikuvituksen sepitteeksi, johon sisältyy valtarakenteessa olevia taka-ajatuksia.

Itselleni Kristuksen ristinkuolema symboloi yksiselitteisesti sitä itseään toteuttavaa ennustusta, että maailma ei tee poikkeusta jumalan pojan suhteen. Kaikkia ihmisiksi syntyneitä koskee sama armoton korruptiolaki, eikä ihmiset tunnista jumalan poikaa joka on kätkeytyneenä ihmisen lihaan ja vereen.

Ristin symbolinen merkitys on maailman sokeus: ihminen ei yleensä näe eikä tunnista jumalallista. Ja silloin kun se tunnistaa, on tunnistamatta jättäminen maailman metodi. Ristin kantaminen kaulassa ilmoittaa: minä tunnen sokeutesi, minä tiedän että ihminen on sokea ja tulee tuomitsemaan väärin, rahan ja rikkauden sokaisemana.

Kristittynä oleminen tarkoittaa siis tätä: minä tiedostan sen, että se mikä minussa on jumalallista ja jumalan poikaa tullaan tuomitsemaan väärin. Oikea usko on tämän jatkuvan vääryyden sietämistä, joskus kevyellä joskus raskaalla hinnalla (sääli, varsinkin itsesääli on sairautta nimenomaan silloin kun säälittelee oman kohtalonsa raskautta suhteessa johonkin oletettuun kevyempään). Jos Kristus oli shamaani on krusifiksi turhan ja mielettömän shamaanimurhan symboli. Krusifiksi edustaa ihannetta ja päämäärää: yhteisölle elintärkeä tietäjä, noita, shamaani ristillä tai roviolla. Siis kenen päämäärää: kolonialistin, yksin kolonialistin päämäärää.

Mutta oikeaan uskoon ei kuulu vääryyden pieninkään tukeminen tai vahvistaminen, ei minkäänlainen mehustelu. Ja tämä on okkulttinen kysymys. On tunnettava metafysiikka, ettei tule tietämättään vahvistaneeksi vääryyttä. Uskovalle siis kaikki on tietoista, eikä mikään ole uskonasia. Uskova tietää, koska hän näkee. Ja se mitä hänelle jää uskonasiaksi on usko omien silmien, aistien ja sydämen suoraan todistukseen. Tämä energian suora näkeminen näyttää ulospäin uskomiselta, mutta sisältä päin se on pelkästään näkemistä ja tuntemista (erityisesti sydämen), eikä uskomista. Kaiken uskonnollisuuden perusta on tässä yhdessä ja samassa universaalishamanismissa. Se on kirjallisen tradition ulkopuolinen ja se kavahtaa SANAA, joka uskottelee muttei toisinna kokemusta suoraan aistittavaksi.

Avainshamaanien murhamehustelu yleisen noitavainohässäkän siivellä.
 
Siksi ihmisten auttaminen on vaikeaa: meidän täytyy rajata apu tarkasti vain jumalan pojalle, eikä apu saa joutua sokaisulle. On parempi olla kokonaan auttamatta, jos ei voi olla vahvistamatta sokaisua, eli maailmallisen teatterin kuollutta unispektaakkelia. Ihmisen auttaminen on vaikein asia maailmassa: auttavat kädet ovat lepran saastuttamat. Avustusjärjestöt ja -säätiöt ovat aina epäilyttäviä, koska niillä on agenda sokeutta tuottavassa valtarakenteessa.  
 
Kirjoitettuna välitetty tarina Kristuksesta symboloi maailmallisuuden sokeutta näkökyvyn vastakohtana. Tässä ei ole muuta tulevia sukupolvia koskevaa ilosanomaa ja sovitusta kuin mahdollisuus tiedostaa asia selkeästi. Maailman sokeuden, unimaisuuden ja lavastuksenomaisuuden tiedostaminen on yksilön omalla vastuulla. Mikään muu kuin sielun tuhoutuminen ei tapahdu tässä viimeisen tuomion teatterikoneistossa automaattisesti.
 
Kristuksen sanoissa: “Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” kuulemme kysymyksen: Jumalani, miksi loit maailman, jonka metodi on ymmärtämättömyys ja jonka verhot liehuvat sokeutta ja torjuntaa? Miksi minä olen nyt tässä maailmassa, maailmassa joka vastaa tarkasti omaa kuvitelmaani maailmasta? Vastaus on: Jotta sinä löytäisit tiesi sydämeesi, sillä muuta tietä ei ole kuin pohjaton kauhu ja ehdoton pakko. Niin maailma ajetaan alas radaltaan. Ainoa uskonasia on omien silmien, aistien ja sydämen vääjäämättömän todistuksen uskominen. Näkeminen, itsensä ristillä, kuolemaa virumassa näkeminen, on sen todeksi uskomista mitä näkee: se on tietoista työtä ja intentionaalista kärsimystä. Hallusinaatioita ei ole olemassa: kaikki on totta mikä on vailla hämäryyttä aistittavissa. On vaikea käsittää, että mysteeri on ajallinen lyhyt hetki, ja se pitää siinä ajassa hahmottaa ainutlaatuiseksi todeksi. Vaikka käsittämättömyys olisi (ja onkin) ikuisesti koettavissa, useimmat eivät pystyisi sitä uskomaan.
   
Jumala ei poikiaan tarvitse ristiinnaulituiksi sovitusuhreiksi. Uhrilla ei ole mitään arvoa tai merkitystä, ellei se ole tarkimman näkemisen sanelema. Ja jos se on sitä, silloin maailma röyhkeydessään häviää, koska maailman vääryys tulee läpinähdyksi uhrin kautta ja uhri saavuttaa kuolemattomuuden oman kuolemansa kautta (eikä tämä voi tarkoittaa jälleensyntyvää oravanpyörä-sielua). Ihme maan päällä tapahtuu kun ihminen ylittää oman luontonsa ja tavoittaa jumalallisen selkeästi.

Sokeus on maailman metodi

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com