Käymälä

20.1.2017

Sisäkörvatulehduksen jälkeen hän kuuli melodiat vasemmalla korvalla duurissa ja oikealla korvalla mollissa.

PAULAHARJU

Paulaharju, joka tässä Tunturien yöpuolta -kokoelmassaan kirjoittaa ensin neljän jutut verran kärpässienimehua juovista lapinnoidista, laittaa sitten vihdoin haudasta nousseen papin haamun suuhun seuraavat sanat:

"Minä olen varastanut... juonut siunattua kirkonviiniä... sekoittanut vettä siunattuun viiniin... antanut alttarilta Kristuksen verenä... häpäissyt Kristuksen veren... minä olen siunatusta viinistä juopuen astunut Herran Jumalan kasvojen eteen... Minulle ei ulotu jumalan armo... Ei ole armoa maassa levätä... odottaa tuomiopäivää... Maa ei ota vastaan... Ei ole rauhaa..."

Kuka ties, olisiko nyt niin, että kuollut pappi puhuukin Odinin joulusimasta (eli haomasta, tai harmaliinista, tai somasta) Kristuksen verenä. Sima mainitaan Snorrin teksteissä (Suomi, Englanti).  Tokihan Paulaharju sen tietää, että kun soturijoukko pamahtaa ulos Valhallan 540 porttisesta salista, sen suonissa ei virtaa mikään Kristuksen vereksi väitetty viini vaan Odinin joulusima, joka tekee miekkamiehen ninjaa ja samuraita nopeammaksi silppuriksi.

Myrkyttänyt pappi ei sentään seurakuntaansa.

"The attested texts speak of soma/haoma as intoxicating, yet the plants used in the present ceremonies associated with these texts arc not intoxicating, nor is intoxication reflected in the conduct of the ceremonies. "

"Despite the apparent conservation of minute details, these contemporary ceremonies are based on earlier practices which involved the drinking of an extract of an intoxicating plant. In neither tradition is the ceremony conducted with an open acknowledgment that the plant regularly used as soma or haoma is not the one originally used, or that the character of the rite was ever markedly different from what it is now."

Maaginen myrkynaistimiskyky kehittyy soturiseremonian jälkeen. Tarkoitus on herättää maaginen kyky aistia myrkky ENNEN kuin laittaa sitä suuhunsa. Oksennusreaktio, vastenmielisyys, jo ennen maistamista, mutta varsinkin maistamisen jälkeen. Kyky toimii pilaantuneeseen ruokaan ja tuhoavaan ruokavalioon, länsimaisiin lääkeaineisiin ja alkoholiin. Jos soturirituaalin sisällöksi merkityksellistyy bilepäänsekoitus ja disorientaatio, se on hengenvaarallinen. Kysymys ei ole toleranssin hankkimisesta, vaan myrkkyjen aistimis- ja väistämiskyvystä.


NIIN KOVAA PUUTA

Ostin eilen elämäni ensimmäisen kunnollisen klassisen kitaran Katajanokan Kitarasalongista. Salonkia on kolmisen vuotta pitänyt alun perin kölniläinen soitinrakentaja Uwe Florath. Myynnissä on esimerkiksi hyvin mielenkiintoisia  historiallisia akustisia kitarasoittimia. Mielenkiintoiset toki niillä on hinnatkin. Florath rakentaa itse historiallisista soittimista jäljitelmiä.

Ostamani kitaran kansikuusen tarina on mielenkiintoinen. Kuusi kaadetaan alpeilta noin kahden tuhannen metrin korkeudesta varhain kevättalvella. Yö on kuuton, eli kuu on pienimmillään. Kaadettu puu liu'utetaan lunta pitkin alemmas laaksoon, siirreltävämpään paikkaan. Puu jätetään kuivumaan puoleksi vuodeksi, jonka aikana sen kasvattaa vielä oksiaan, jolloin samalla sisäsolukko kuivuu, koska juuret eivät enää ime uutta vettä. Vasta tämänjälkeen puu karsitaan. Kun solukko on sisältä täysin kokoon kuivunut, ulkoinen kosteus ei enää haittaa. Puu voidaan kuljettaa vesiä pitkin kohteeseen, josta sen autokuljetus on mahdollista.

Florath demonstroi kannen toimintaa kuljettamalla sormeaan, jolloin kannen soivat mooditaajuudet muuttuivat selvästi. Uusi asia oli se, että hyvin tehdyn akustisen kitaran kansi antaa periksi tallan edestä, niin että vibrato liikuttaa myös tallaa eteen ja taakse päin samalla tavalla kuin viulussa, jossa talla liikkuu herkästi. Näin saadaan aikaan sävykäs vibrato.   


KOLME HENGENVAARAA

Nelivuotiaana juoksin ympäri taloa ja töräyttelin keuhkojeni täydeltä muoviklarinettia. Ennen kuin äiti ehti huomata, kaaduin jo nenälleni, onneksi keittiön lattialla, joka oli liukasta lakattua mäntylautaa. Siksi klarinetin pyöreä kello luisti sivuun. Äiti katsoi kurkkuun kauhuissaan, ja kun huomasi että kitalaessa on vain haava, hän lisäsi kipuani tukistamalla muistutukseksi hölmöilystä. Matolla klarinetin nokka olisi painunut kaulani lävitse. Viisaan vanhemman ruumiillinen kuritus yritti iskostaa lapsen mieleen hengenvaaran.

Eräänä kesäaamuna noin viiden vanhana hakkasin kirveellä halkoa, jonka satuin asettelemaan hitsauskoneen voimavirtakaapelin päälle. Kirves halkaisi ensin halon ja sitten kaapelin, mutta lipsahti kädestäni ennen kuin sähkö sulatti valurautaisen terän. Tukka pystyssä juoksin kertomaan vanhemmille. Olin pelästynyt ja selvästi käsittänyt vaaran. Eempusta en saanut edes tukistusta. Se oli niin lähellä. Salaman katsottiin riittävän itsessään muistutukseksi suuresta vaarasta.
 
Lapsuuteni oli vielä aikakautta, jolloin lapsen fyysinen rankaiseminen oli tavallista. En saanut montaa kertaa kunnon selkäsaunaa. Kerran kouluaikana menin ystävän kanssa kouluvaatteissa kaivamaan navetan lantatunkiosta kärpäsentoukkia pilkkisyötiksi. Keppiä tuli vaikkei siinä mitään erityisempää hengenvaaraa ollut. 
 
Kolmetoistavuotiaana kaaduimme naapurin pojan kanssa kiikkerällä kanootilla kotijärvellä. Varhain keväällä järvessä oli vielä osittain jäätä ja vesi kylmää. Pelastusliivejä meillä ei tietenkään ollut. Kanootin pohjan päällä olin pelastaja ja kaveri sinertävä pelastettava. Hän ei osannut ollenkaan uida. Sen enempää en voinut tehdä kuin pitää hänen päänsä pinnan yläpuolella. En uskaltanut niin kylmässä vedessä lähteä uimaa keskeltä järveä rantaan. Enkä uskaltanut ajatella kovin selvästi. Ei siinä muuta vaihtoehtoa ollut kuin apuahuutaen jäädä hukkumaan tai alkaa tehdä uintiliikkeitä nopeasti jähmettyvällä keholla. Olisimme varmasti hukkuneet ellei alaluokkalainen poika olisi kuullut rannalle ja kotipihalleen avunhuutoja. Sinne oli järveltä sen verran matkaa, että tuulen oli täytynyt olla myötäinen ja muutenkin hyvä tuuri. Hän pelasti henkemme ja hänelle myönnettiin henegenpelastusmitali. Poikaa en ole sen jälkeen nähnyt.
  
Peruskoulun historianopettajana pilkkasi seuraavat vuodet meitä siitä, että olimme hukkua lampeen jossa jalat ylettyvät pohjaan. Hän halusi aina tahallaan sekoittaa kyseisen järven samalla suunnalla olevaan pienempään lampeen. Lahti on itse asiassa kymmeniä metrejä syvä. Sen osoittaa syvyyskartta kalastuskunnan mökin seinässä. Minusta opettajan pilkka oli mautonta. Ehkä hänkin halusi lisätä vahingon vaikutusta lisärangaisuksella, jotta varovaisuus uurtuisi voimakkaammin mieleen.

Pihavalvojana hän kyttäsi tupakkanurkkausta ja jakoi röökaajille rangaistuksia. En polttanut, siitä minua ei rangaistu. Lasta tai ajattelematonta nuorta rangaistaan koska hänen omatuntonsa, kehonsa, elimensä ei sitä tee. Ketjupolttajia kaduttaa myöhemmin, sillä elimet, lähinnä keuhkot, rankaisevat nuoruuden intoilusta. Kuinka paljon helpompaa on ottaa kunnon selkäsauna ja oppia muistamaan, päästä tuhoavasta paheesta. Myöhemmin kun olen polttanut olen huomannut, että varoitukset tupakkatuotteiden kansissa on minua varten: yksikin sikari saattaa tappaa.
   
Pelastetaanko nykyään enää ketään, miltään? Kun pelastamisen pakkomielle iskee, valitsemme kohteeksi mahdottoman tapauksen. Siinä uppoaa pelastaja ja pelastettava. Emmehän me pysty ketään pelastamaan. Pelastaja ja pelastettava vain kuin kuolevat takertuvat toisiinsa, ja uskovat ihmeeseen.

Nyt luulen että olemme lähellä sitä paikkaa, josta Edgar Allan Poe kirjoitti novellissaan "A descent into the Maelström". Olen jo pitkään tuntenut kiihtyvää virtausta. Lähistöllä vaikuttaa kokonaisia laivoja nielevä pyörre. En tiedä onko se luonnon vai insinöörityön luomus, mutta täällä ei tosiaankaan liiku pelastajia.

    ”Ajatuksiinsa keskittyneenä ihminen ei huomaa ammottavaa kuilua. Ympäristöään tiedostamatta hän kulkee kovaa vauhtia vain parin askeleen päähän rotkosta, johon putoaminen tietäisi hengen menetystä. Ratkaisevalla hetkellä hän kuulee takaansa ääne, joka käskee: ”Seis!” Hän pysähtyy kuin iskun saaneena. Hän luulee, että joku toinen vaeltaja metsässä on varoittanut häntä, mutta ei näe ketään. Hän ymmärtää, että ilman kuulemaansa varoittavaa ääntä hän ei enää olisi elävien mailla.

    Materialisti sanoo nyt varmaan: kulkija on kokenut kuulohallusinaation; se on noussut tiedottomista syvyyksistä, joten hän ny voi kiittää onnellista sattumaa pelastumisestaan. On kuitenkin mahdollista selittää tapahtunut toisin. Esitän toisen mahdollisuuden, vaikka sillä ei voida mitään todistaa, vain kertoa se.

    Tapausta on pidettävä henkisen maailman vaikutuksena. Ihminen on karmansa kulussa tullut elämänsä taitekohtaan, kriisiin, jonka seurauksena elämä lahjoitettiin hänelle uudelleen. Jos kaikki olisi jatkunut ilman edellä kuvatun äänen väliintuloa, ihmistä ei enää olisi, hänen elämänsä olisi ollut lopussa. Uusi elämä on nyt kuitenkin oksastettu entisen jatkoksi. Ihminen on saanut lahjan, ja hänen on kiitettävä siitä niitä mahteja, jotka sallivat varoittavan huudon kaikua hänen korviinsa.” Steiner: Jälleensyntymine ja kohtalo, s. 22

Eskelinen Hesalaisessa kirjakerhossa Taru Torikan vieraana. Käytä aikasi hyvin, kuuntele tämä. 

18.1.2017

1120. MUSIIKKIVIDEOITA

Lyhytelokuva olisi liikaa näistä päivistä
Liikaa työtä. Ole Venuksen suosiossa,
siinä kaikki. Vihdoin taivaalle
lyhyitä rillipäisiä turisteja, kuunsiltoja
hiiliputkista hissejä ulkoavaruuteen, muzakkia, ei U2:ta.
Ajoittaista mielenkiinnon lopahtamista tähtien sotaan
yllättäviä asioita, yksi
joka avaimenperässä
Helmi roikkuu kaulassa, itse kalastettu
mutterin ympärille koodattu väitöskirja
Voi punainen Aurajoen monni
en minä muista mitään ikävää.
Ilmestyksen korjauslevyke
vapauttaa tilaa, rajoja


Tappelin tietokoneen kanssa
tämän tuntemani
meni vuoden lauseet
prosessorit koettivat ehjätä mieltäni
nähdä tyhmyys, joka on itseltä piilossa
antaa eläinperäisiä puhepalautteita
yhdistellä tuttuja asioita
Oma tiedostamaton joutui ämpäriin
jonka ympärillä on nyt renkaat.


Kiireinen observatorio
käsittää saunan
Poliisiradio, pitkä sejase
syvä Aleksanteri
ei kun hyvä
oli menettänyt toivonsa.
Jännittävä on täällä vakio
joulunasatavia jäämiekat
 

Sekatavarakauppa.
Temppelitietokone.
Ei olisi myynnissä hevosia
yksinkertaisimmat lauseet
merkityksensään tekevät
maatiaisrodulle, noille
pentuja, lapsia kävelemään
meihin päin, kitka
pitää eliöt alustoissa


Tyttö, päästä alaspäin nuori
Minoksen rituaali
mutkikkaassa unessa
tekoäly Japanissa
temppelitietokone Kiinassa
viisisataa go-mestaria
siirtää nappulaa
sanaan turvautumattomia
asenteellisia koodareita, eniten
juuri keinoja tietoisuuden syöksyä oksaan
varjostava lipplakki, alumiininen
baseballkypärä, mies kentällä kuin sitaatti
luonnon kaksintaistelualustalla
rauha siellä toinen täällä
sisäkorvan äyriäislaji
vaakunassa tasapaino, uusi
heraldiikka rauhankyyhkyjen
ystävyysottelu meni tappeluksi
jonka tiedän
johtavan sotaan


Hyppy näytösmielessä
voi olla tehty matka
radioenkelit parkkiruudussa
valkoisella asfaltilla
maalatut siivet
Aatami karistaa tuhkaa
On tähtäimen päivä.
Kakunjako etenee
hukkaamme yhdessä aikaa
tihkumalla kuivaa
hikeä. Aistin koneen
temppelitietokoneen
tässä satunnaislukujen
satuonnessa kolikolla
toimivia matalaäänisiä naisia
naboolainen riseilijä
tutkittava hiljaisuus
hautauspöytäkirja
harmaanimelä snautseri


Henkilöllä kotona kiltti pieni merileopardi
sanat suloisia lemmikkejä
selitys tukeva, puhtaasti
hermosolujen synnyttämä
käsien nelikenttä, huitominen
puhutut pisarat pärskyvät
Voi kaikki Salomonrakkautta
yrittäneet, veren virtausnopeus
on vakio


Neuvoja ei anneta, ahneutta kannattaa
odottaa, sukuelinten käsittely
lämpimän meren yllä
makeassa ilmassa tai suolaisessa
kulkevalle, rohkeasti purjehtivalle
on ihmettä tarjolla
pikkuisistani, pensselinvedoista
värien surinaa, jotakin silminnähtävää
meubles: perhosten heraldiikka.

(6/3/06) 

TIEDON MERI

Kirjoitin joskus näyn käsien merestä. Kolmimiehinen soutuvene kulki ylöskurkottuvien käsien meressä: keulassa Kristus, perässä Buddha ja soutajana Nietzsche.

Vanha tietokonemanipulaatio tulppaanipellosta.

Ihmistiedon vellova meri, Internettinä, Wikipediana ja kirjallisen ennennäkemättömänä tulvana. Ulapassa huutaa jokin luonnoton ristiriita, puuttuva kokoava periaate. En osaa määritellä tai nimetä sitä, voin vain yrittää rajata, viitata myytteihin ja uskontoihin. En selvästi voi nähdä missä on "puuttuva jokin", missä sen keskus, mikä siinä, sen havaitsemattomuudessa ja läpitunkemattomuudessa, on olennaisinta.
  
Tiedon suhteen emme ole omavaraisia. Planeettaamme on tuskin yleispätevä universumin olosuhteiden mittapuu. Olemmeko toisilta galakseilta saatujen mittaustuloksien varassa. Ne täytyy meille jonkun antaa ja uskotella. Onko toisia galakseja vai pelkkä taivaankaton peilisalin kaleidoskooppi.
Elämänilo, huumori on puuttuvan tiedon tarkin mittalaite. Olla ottamatta vakavasti sitä, mihin ei vakavuus sovi. Poliittisesti määräytynyt tieto kuuluu vähiten vakavastiotettavien asioiden piiriin.

(12/21/10)


Käsien meren niittomies. Mosaiikki, Chateau de Avenieres tarot.

YLÖSNOUSEMUSTA ODOTELLESSA

Kävelen Sanomatalon, Lasipalatsin Kirjan, Eduskunnan lisärakennuksen ohi, ohi vallan ja vallattomuuden. Kävelen kohti työpistettä. Huomaan Kauko Röyhkän enkä vedä hiuksia poninhännälle. Ei miesnutturaa nyt. Hautaan hiuslenkin vielä hetkeksi nyrkkiini.
 
Röyhkä taluttaa nättiä blondia, piristää mieltä. Päässä humisee räkä ja verentungos. Vereni pitäisi laimentaa vedellä. Niin kuin keuhkot vähitellen muuttuvat uimarakkoksi (kuten Hans Castorpilla Mannin Taikavuoressa) muuttuu henkinen paine iän myötä verenpaineeksi. Katoavat kauhkot nostavat hemoglobiinin Paavo Nurmen lukemiin. Vedenalaisessa ei keuhkohengitys onnistu vaikka miten aikuistuisi.
  
Valta ulottaa otteensa meihin sillä voimalla, jolla olemme itse kiinnostuneita siitä. Jos tarkkailemme valtaa tai pyydämme siltä jotakin, se kontrolloi meitä. Jos emme tiedä vallasta, se ei kosketa. Olemme vapaita narreina. Narri on 0. Tarotin ensimmäinen valtti. Viimeinen valtti on Maailmakortti XXI, joka sulkee valttiympyrän. Siinä välissä on kaikki tieto tämän kaupungin ja maailman akupunktiopisteistä. 
   
Minun on tiedettävä. Minun on pakko saada tietää. Muuten törmäilen talojen seiniin. On tiedettävä missä rakennukset ja muistomerkit sijaitevat, että pääsisi joskus niiden ohi. Ja kun en enää tiedä, kun koko ajatusteni sekamelska kuolee, olen vapaa taas lapsena isäni tontilla. Äkkikuolema kuuluu hyväosaiselle. Se on lottovoitto, jossa entinen surkea elämä pyyhitään uuden hyvän tieltä. Aikuisuutta on kärsivällisyys, jolla suhtaudun lopullisen tonttini pienuuteen.


(7/23/07)


Kärpässieneltä narri lentoon lähdössä. Kun ei vain putoaisi nenälleen.

THANATOS, KRISTUSVIETTI

Ihmiset ilmoittavat että heidän seksuaalisella alueella kokemansa häpeäntunne on nolla. Pornoteollisuus ei häiritse ketään. Mutta Kristus pitäisi saada pikavauhtia ristille niin kuin aina ennenkin.
Jos ajattelen seksuaalisuutta elämässäni alueena, kuinka laajalla alueella siitä sanoisin että saattaa esiintyä häpeää? Katson, että häpeän määrä suhteutuu toteutumattomien halujen määrään. Toteutumaton halu on häpeällinen, koska itsellä ei ole ollut kykyä, taitoa tai muuta tarvittavaa halun tai ohikiitävän oikun toteuttamiseen. Olisi helppo sanoa, että syvin Minä ei sitä todellisuudessa halunnutkaan. 
  
Rudolf Steiner kehottaa 1912 julkaisussa vihkosessa jälleensyntymästä meitä nimen omaan konstruoimaan ja tutkimaan sitä "persoonallisuutta" joka haluaa sitä mitä emme halunneet eikä halua sitä mitä halusimme. Tuollainen olkiukko kuulemma olisi lähempänä edellistä inkarnaatiotamme tai seuraavaa inkarnaatiotamme. Tämä abstrakti "persoonallisuus" resonoi Freudin kuolemanvietin, Thanatoksen kanssa. 
  
Freudin mukaan Kuolemanvietti on meissä aktiivisesti vaikuttava voima siinä missä Eros, eli elämänvietti. Häpeäntunne on kuolemanvietin itselleni tuottaman piilevän vaikutuksen seurannainen. Se on osaltaan itseen indoktrinoitu torjutuksitulemisen pelko ja myös ennakkoluuloinen pelko siitä, että oma torjunta herää, eli Eros ei saa tyydytystä. Paljon on tapahtunut kehitystä tällä alueella henkilökohtaisesti ja yhteiskunnallisten asenteiden puolelta, siksi sanon 99%.
Luku kuvaa koko elämää, ei erityisesti nykyhetkeä.
  
Toisaalta tämä luku kuvaa vain kevyiden ohikiitävien oikkujen määrää suhteessa toteutuneen energisoivan syvätantrisen seksuaalisuuden määrään. Philip Kirkorovilla, Gene Simmonsilla ja Mötley Crüen hemmoilla suhdeluku voi olla ihan toisenlainen, koska heroiini on sumentanut heidän fantasiansa moniulotteisuuden ja he asuvat kaukana Pietarista. Tai sitten ei.
Se ei ole todellista Jumalan teatteria, jossa yleisöä ei kylvetetä paskassa ja kranaatinsirpaleissa. Älä mene yleisöksi Jumalan teatteriin, jätä syntymättä sinne missä tapahtuu. Kun ulkonaliikkumiskielto päättyy kadut alkavat houkutella. "pommikoneiden rinnalla Esa Kirkkopelto, Jari Halonen, Jorma Tommila ja Jari Hietanen olivat sittenkin pienen mittakaavan tuholaisia."

RASKAAN AIKAKAUDEN FILOSOFIAA

Paholaiskortin merkitys on raskas ja kaikki negatiiviset energiat keskittyvät kun Perkele ilmestyy paikalle. On tullut aika laatia heavy-musiikista se kahden rivin aforismi, jossa ilmiö jatkaa elämäänsä ajasta ikuisuuteen.

Tässä Mötley Crüen 2015 jäähyväiskonsertissa on paljon siitä. Voiko jäähyväiskeikka olla bändin paras? Tekniikalla tietysti saa ihmeitä aikaan ja zombinkin soittamaan. Jos rahat loppuisivat, jollain tavoin he tietysti kiertäisivät tämän "kuolema-tripin".
  
Varhaisteininä kuuntelin pelkästään heavyä. Kuunnelluimpien levyjen listalta ei yllätyksiä löydy: Judas Priest: Screaming for Vengeance, Defender or the Faith, Black Sabbath: Sabbath Bloody Sabbath, Iron Maiden: Peace of Mind, AC/DC: Highway to Hell, Back in Black, For Those About to Rock, Metallica: kaikki and Justice for Alliin asti jne. Viisitoistavuotiaana jäljittelin James Hedfieldin komppikitaratekniikan ja soitin heavybandissä jolle sävelsin biisit. Bändin nimi oli Luftwaffe, erityisenä keskittymisalueena natsisaksan nekromantia. Lämmittelimme Stonea. Kuten varhaisteini-iän reippaaseen kansallisromanttiseen menoon kuuluu, oli toimintaa ohjaava ajatus tämä Mannerheimin päiväkäsky rajan ylitykseen: 

"Sankarivainajat nousevat kesäisten kumpujen alta rinnallemme tänään, jolloin lähdemme suomelle turvatun tulevaisuuden luodaksemme saksan mahtavien sotatovoimien rinnalla ristiretkelle vihollista vastaan."
      
Mikä sitten on tai oli se heavy-musiikin sanoma ja suuri kertomus. Lemmy taisi kiteyttää sen näin: eri huumeet kuin hipeillä. Kissin absolutisti Gene Simmons on kertonut kannattavansa kaikkien huumekauppiainen rankaisemista kuolemantuomiolla. Silti huhut kertovat, että nimenomaan LSD:n avulla Simmons itse loi Kissin imagon. Mutta LSD on hippien huume, heroiini natsien ja rokkarien. Linkitetyllä Mötley Crüen videolla kappale Shout at the Devil kertoo paljon heroiinista ja sen korvaamismuodoista. Tuon kappaleen ilmapiirissä käsite "rodun heikentyminen" on keskeisessä roolissa. Rockarit ovatkin eräänlaisia rodun laadunvartijoita, Remullakin on tämä puoli.

 
Mötley Crüen miehet sanovat olevansa Kalifornian profeettoja, joiden jokaisen laulun ennustus on käynyt toteen Kaliforniassa. Mikä siis on käynyt toteen. Pornoteollisuuden räjähdysmäinen kasvu nyt ainakin. Pornoteollisuus täydellisimmin kiteyttää noiden laulujen asenteen. 
 
Katsoessani näitä itseään toteuttavia profetioita ja kenties jopa suunnitelmallisia mielenhallintaoperaatioita aloin jo myöhäisteini-iässä suhtautua heavy-musiikkiin varauksin. Avautui varhaisempi kulttuurikausi: Mahavishnu Orchestra: Vision of the Emerald Beyond, King Crimson: In a Court of the Crimson King, Zappa: Hot Rats, Shakti: Natural Elements. Mielessäni kehkeytyi jotenkin buddhalainen näkemys heavykulttuuriin. Perustimme vuonna 1992 bändin nimeltä Brahmen, joka oli väännös hindufilosofian universumin korkeinta järjestysperiaatetta kuvaavasta Brahman-käsitteestä. Bändiä johti kokeneempi Mahavishnu-friikki Kaj "Dada" Kangas. Vierailevana kitaristina nähtiin Riihimäen originelli kitaratranssendentalisti Pekka Rasimus, jolla oli "kaikki Zappa vinyylinä". Bändin huippuhetki olisi ollut yhteiskeikka legendaarisen Wigwam-yhtyeen kanssa, joka peruuntui rumpalin sairastumisen takia. Minulla alkoi armeija, joka päättyi ruumiista irtoamiseen. Kovalevyni tyhjennettiin, musiikki, käytännössä sadat sävellykset (vaikka soitin joka iltamyöhä kitaraa yksin kasarmin vintillä kuin kummitus) hävisivät tietoisuudesta tai menettivät merkityksensä. Olin kuitenkin nuotintanut keskeisen osan koskaan niihin enää palaamatta. Kasarmilla vainajat piinasivat minut öisin miltei hengiltä ja eräänä yönä Minä jäi karkumatkaltaan palaamatta, vaikka fyysinen kehoni oli ja odotti. Noiden tapahtumien myötä myös bändi kuoli.
    
Teininä en kuunnellut miltei ollenkaan klassista musiikkia. Muutamia harvoja poikkeuksia oli Mussorgskyn Näyttelykuvat ja jotkut Chopinin Nocturnot. Flamencokitaristeja ja Astor Piazzollaa kuuntelin. Klassinen jazz meni ja on aina mennyt kokonaan ohi. Tänäkään päivänä en "ymmärrä" Charlie Parkeria. Mutta kuuntelisin kyllä kiinnostuneena, jos soittaisi livenä. Vanhoja huonolaatuisia äänitteitä en jaksa penkoa. Eräs musiikillista makuani määrittävä piirre on epäilevä suhtautuminen Jimi Hendrixin palvontaan ja valtaosaan 60-80 luvun suosittuun rockmusiikkiin. Jethro Tullin olen löytänyt vasta kuluneen kahden kuukauden aikana. Innostuminen nykymusiikista ja elektroakustisesta musiikista tapahtui vasta yli 20 vuotiaana jonkinlaisena bändimusiikkin ja rytmimusiikkin antiteesinä. Halusin dekonstruoida musiikillisen ajatteluni.
  
Kokemani kiinnostus Neusvostoliittoa ja sen hajoamista kohtaan on sukua varhaiselle halulle pitää etäisyyttä heavy-musiikkin ilmapiiriin ja asennemaailmaan. En ole demonisoinut heavyn sisältöjä, jotka ovat yksi Tarot-teatterin välttämätön kortti. Mutta heavy-kulttuuri ei vastaa paholaiskortin muodostamaan haasteeseen, vaan ainoastaan esittää ja tekee tietoiseksi kortin symboliikkaa erilaisilla keinoilla ja tasoilla.
   
Neuvostoliiton historiallista merkitystä analyyttisenä vastauksena Tarot-pakan paholaiskortin muodostamaan haasteeseen (ja vain siihen) ei olla ymmärretty. Maailmanhistoriallisesti oikeaoppisella tavalla, täytyy ensin analysoida Tarotin paholaiskortin symbolifunktiota ja sitten eräällä tapaa Kurt Gödelin hengessä laskea siihen systeeminen aksiomaattinen ratkaisu maailmateatterin kontekstissa. Tämä edellyttää pientä älyllistä ponnistusta.
  
Koko tämä keitos pyörii sen teeman ympärillä, joka on aina ollut tämän blogin ydinteema.
 

Miehen ja naisen erossa pitäminen. Sukupuolien sota.

  
 
Shamaanin sauva (caduceus) miespuolisen orjan päälaella pystyssä. Paholaisella otsassa jouluntähti sakara ylöspäin.



Israelilainen shamaani seremonian alkuminuuteilla.

Daavidintähti on symmetrinen, nurinkäännettynäkin sama. Sephirothin, elämänpuun, symmetrinen vastinpari on Qliphot, kuolemanpuu. Agrippan Okkultiassa kabbalaviitteet ovat hämärintä aluetta. En ole koskaan saanut niistä mitään irti. Vaikutelma on se, että Kabbala on luotu tukkimaan aivot, vapauttamaan Baal-Molokin pappiskultti ja harhauttaa alistuneesti opinhaluinen omituinen ihminen 70 vuodeksi omituisen turhaan työhön.

HOMEENTAJU

Taiteilijat kasvavat välineensä teknisten edellytyksien mukana. Menneiden vuosikymmenien tyylejä ei voida jäljitellä energisesti vaan korkeintaan parodinen vaikutelma välttäen koska tekijät eivät nyt ole samanlaisista haasteista ja niiden voittamisista innoissaan kuin tekijät omina aikoinaan. Retron energia tulee eri lähteestä. Sanonta, että taiteessa prioriteettikysymyksillä ei ole merkitystä, ei nojaa faktatietoon todellisuudesta. Päin vastoin, elokuva ja musiikki kehittyvät täysin riippuvaisina uutuuksista, koska suosio riippuu materiaalin raikkaudesta. Vaikka uutuudet menettävät miltei yhtä nopeasti raikkautensa kuin ruoka kaupan hyllyllä, ei homehtuneesta ravinnosta tule tuoreelle kilpailijaa. Huomataan, paitsi että muusa nimeltä uutuus sparrasi tekijöitä ylittämään hetkellisesti itsensä, tuore ravinto on myös kuluttajalle terveellistä. Silti uutuudessa on paljon ikiaikaista, uudella tavalla nähtyä vanhaa, uudelleen elävässä muodossa. Homeentajun puuttuminen on taiteilijan kiusallisin ominaisuus. 

17.1.2017

AVARUUSSEIKKAILU

Pitkällä, koko elämän kestoisella tripillä olo alkoi muovata paitsi heidän kehoaan, myös DNA:ta. Yhdestä nuorena kauniista ja komeasta tuli kuin linnanmäen peilisalin lyhytkaulainen ja leveä kuvajainen. Toisesta tuli kenguru, jolla oli häntä väärinpäin, etupuolella. Myötätuulessa hän nojasi häntäänsä eikä liikkunut. Miehekäs ryhti kenguruillakin on, vaikka nauramatta niiden uhoa ei voi katsella. Tämä kaukainen tulevaisuus todisti vain Grimmin veljesten kokoamien satujen muuttamattomien alkuperäisversioiden puolesta editoituja laitoksia vastaan. 

TERÄVÄ NENÄ

Terävimmät ajatukset ovat vähiten kuolemattomia, sanoo Nietzschen saattohoitaja Steiner, sillä mysteerien näkeminen ei lisää ajatuksiin terävyyttä. Varma tyttö, sanoi Nietzschen kätilö. Todellisuudessa me olemme se, joka toivoi kaikkia epäonnistumisiamme. Samalla tavalla seuraavassa elämässä me estämme sen tomppelin haihattelut. Nietzschellä oli epäkansallissosialistisen tuuheat viikset, jotka estivät suutelemisen. Mikään ei pukenut Steineriä paremmin kuin kotiopettajattaren hillitty asukokonaisuus. Mitä suuremmaksi hänen sisäinen patoutunut halunsa kasvoi, sen laajemmalle levittäytyi pornoteollisuuden rakennuskompleksit Hampurin ja Hollywoodin vedenjättömailla. Oi Hampurin juurikaspellon mullan tuoksu varhaiskeväässä.

Transgenderhahmo paholaisena. Vasemmassa kädessä caduceusta symboloiva sauva, jonka shamaanipaholainen asettaa miepuolisen rituaaliorjan päälaelle. Dildovyön keksi Aristofanes.
Se on monimutkainen sulava kädenliike shakkipöydän yläpuolella. Mutta siirto se ei ole.

16.1.2017

Jouluperinteissä riittää ihmettelemistä. Kaunis keskenkasvuinen kuusi otetaan juuriltaan ja istutetaan hepeneisiin ja keinovaloihin keskelle huonetta jalkaan, josta vettä se luulee imevänsä omilla juurillaan maasta. Loppiaisen jälkeen kuusi lentää kuin kesäkissa. Jouluntähti vielä ikkunan takaa katselee sitä sakara alaspäin. Taaskaan ei alkanut uusi vuosi sakara ylöspäin.  



HENKIMAAILMA, VALLANHIMO, RUNOUS JA PROOSA

Totunnaisesti ihmiset etsivät apua henkimaailmasta silloin kun kyllästyvät ihmisten vallanhimoon toistensa suhteen. Vallanhimon peittelyksi tehdyt "hienot" jutut tuntuvat aina epäpuhtailta. Mutta henkimaailman koetaan olevan tästä kuolevaisten välisestä likaisesta pelistä vapaana. 

Eräällä tavalla kirjallisuus on huiputuksen ja illuusion historiaa. Proosassa kysymys on siitä millainen illuusio kullakin aikakaudella on myytävissä ihmisille (tai ainakin tekijälleen) realismina eli todellisuuden uskottavana kuvauksena tai fiktiona eli ihmisen kuvittelukyvyn uskottavana rajankäyntinä.

Eriasia on sitten sellainen proosa, joka on todellisuuden uskottava kuvaus aikakaudesta riippumatta. SItä ei voi aikalainen tietää ja tunnistaa sortumatta hybrikseen. Se havaitaan vasta aikakausien koettelemana. Ja toista on tieto, joka naamioidaan fiktioksi, ettei se herättäisi liikaa levottomuutta niissä, jotka eivät tietoa kykene vastaanottamaan.
 
Runoudessa meediomaisen automaattikirjoitusluonteen menettäminen tarkoittaa muuttumista tekstuaaliseksi satunnaislukugeneraattoriksi, jossa mikä hyvänsä tekstuaalinen elementti voidaan arpoa lopulta miten hyvänsä ja kaikki säännöt tuntuvat mielivailtaisilta sosiaalisilta sopimuksilta ja yksinomaan sosiaalista merkitystä kantavilta silmäniskuilta.

Kun taas runous yksitotisena meediomaisena ilmoituksena tai profetiana ei olisi ollenkaan runoutta, vaan sitä epäsosiaalista itseään. Profetiat ja näyt tekee masentavan lukukelvottomiksi se, että ne pulppuavat milloin mistäkin lähteestä, eivätkä usein vakuuta vaikka niiden tekijä olisikin riittävän tylsä uskoakseen niin. Ne ottavat itsensä tosissaan aina vaikka aihetta on harvoin. Niistä voi puuttua kaikki sanontatavan ironista tilaa ja etäisyyttä luova taidokkuus ja intertekstuaalinen tietoisuus.
  
Ei niinkään sisältö, kuin vasta muoto ja rytmi luovat vaikutelman korkeampien voimien sanelusta ja tekijänsä ylöstempautuneesta hurmostilasta. Siksi mikään ei ole niin kiihkeän ja vallanhimoisen jäljittelyn ja harjoittelun kohteena kuin muoto ja rytmi. Sisällön intensiteetin oheteessa ne jäävät helposti vain tekijänsä synaptisiksi voimannäytteiksi. Vallanhimoiseksi väitteeksi siitä, että merkittävää on vain synapsien määrä. 

ILJA JANITSKIN JA MIELENSÄPAHOITTAJAT

"Kavalin tapa vahingoittaa jotakin asiaa on se, että puolustetaan sitä tahallisesti väärin argumentein." Nietzsche 

Taiteilijana kasvottoman liberaalin vallan kanssa toimiminen saattaa olla autoritaarisia kasvollisia valtasysteemeitäkin kielteisempää. Näyttää siltä, että tällä hetkellä taidekentänkin todellinen musta magia piiloutuu liberaaleina ja demokraattisina esiintyviin piireihin. Noissa porukoissa hegemonia ja sisäkuri on suuri ja älyllinen vakava integriteetti lepsu. Laput ovat tiukasti silmillä ja kriittinen katse hyvin valikoiva ja kokonaisnäkemystä pelkäävä. Tällaisten hepojen ohjaksia voi pidellä kulissien takaa suurin piirtein kuka hyvänsä. Senpä takia ei ole selvä kuka tai mikä suggestiojärjestelmä tuota namusetien ihmemaata ohjaa. Itsekritiikistä, kriittisestä epäilystä ja diskurssianalyysistä ei näy jälkeäkään. "Oikeassa olemisen" paatoksen kantorakettiin voidaan ladata huomaamatta lisäagendoja.
  
Venäjäviha tietysti on yksi perinteinen lisäagenda. Venäjävihaa tarvitsee pieni valtaeliitti oman taloudellisen erityisasemansa säilyttämiseen. Tämän eliitin intresseissä on lahjoa kiltit taiteilijat, operatiivisesti paimentaa vaikeat tapaukset (katso tarkka kuvaus: Råtta Booris ja Silakka Anneli, katso myös SES rahoitus) ja hiljentää vaikeimmat. Sama pätee toimittajakuntaan. Kaikki jotka suostuvat laitetaan laulaman sama liturgia, jonka tutuusarvoja ei henkilökohtaisesti pystytä arvioimaan. Ollaan koko ajan räikeällä etäisyydellä Hannu Salaman "kirjoitan sen mitä olen omin silmin nähnyt"-periaatteesta. Kun he päästävät suustaan tuon valmiiksikirjoitetun liturgian, tiedetään kuka siihen kukkopilliin oikeasti puhaltaa. Tai siis ne tietävät, jotka sen tietävät. Heitä on vähän.

Puhutaan huolettomasti informaatiosodasta, kuin jostain objektiivisesta tosiasta tai esileikistä johonkin ilahduttavaan. Myös taide on osa informaatiosotaa ja -sodassa. Olen itse tässä blogissa pyrkitynyt käsitelemään paitsi metatasolla myös suoraan ns. kirjallisuuden kiellettyjä aiheita. Infosota tarkoittaa tällaisten kieltolistojen luomista ja niiden noudattamisrajojen kiristämistä. Suomessa kirjallisuutta sensuroi kolme tahoa: apurahalautakunnat, kustannustoimittajat ja kirjavälitys. Nämä kaikki on operatiivisesti ohjattua toimintaa. Neljäntenä on vielä kirjailijat ja lukijat, jotka tuottavat itsesensuurinsa hyvin pitkälle itse rajoja sen enempää kokeilematta. He ovat niin herkkiä "aistimaan".

 
Minkä asialla tällainen keskusohjattu ja kiertämätön kansallinen taidesysteemi, jolla tekijöitä, lopputuloksia ja lukijoita on niin tavattoman helppo manipuloida, ylipäätään toimii. Voiko se ollenkaan toimia taiteen vapauden puolesta (henkisyyden asialla, tai edes olematta jyrkästi syvimpien henkisten arvojen vastainen). Onko keskusohjaus toisaalta enää kansallistakaan. Operatiivinen toiminta taitaa olla kansainvälistä ja kansalliset rajat ylittävää. Aikaisemmin voitiin vedota siihen, että jos ei kotimaassa niin ulkomailla. Ero taitaa olla jo kadonnut. Kotimaassa ja ulkomailla ovat vastassa samat tantat.
 
Suomessa 2005-2010 ajanjaksolla kirjakauppa Kirjan BOD-kustannus ohitti hetkeksi monoliittirakenteen ja nähtiin millainen mätäpaise puhkesi kun energia hetken ohjautui monoliitin ohi. Se oli todellakin kuin puikolla olisi tyhjentänyt mätäpaiseen. Hyh hyh, sanoivat sensuuriviranomaiset, mädäntymisen eritteet, lähinnä visva, ei miellyttänyt heidän esteettistä makuaan. He päättivät laitta liikehdinnän siististi pakettiin. Luin Vastakaanon-antologian 2011 tällaisena operatiivisena signaalina. Syy luentaani oli se, että tekstivalintojen esteettistä linjausta sarkastisena ja harhaanjohtavana. En usko, että tekstejä kirjaan oli valinnut mikään suoranainen "innostus" tai "aatteen palo". Tietenkin tuota 2000-luvun vapauden hetkeä ja mahdollisuuksien selvää visiota oli toiselta puolen vesittämässä juuri tuo visva, eli runsas lässähtänyt näköalaton ironia ja komeljanttarimaisen egoistinen relativismi. Alistujakansan alistuja ei niin vaan ota ohjia omiin käsiinsä, jos ne sille kerran tarjotaan.  
 
Ensyklopedia julkaistiin vuonna 2011 ja se oli viimeinen "taiteellisesti vapaan" aikakauden teos. Tuo aikakausi sai kestää viisi vuotta. Se oli taistelun viisivuotiskausi. Sen jälkeen on nopeasti palattu "normaaliaikoihin". 2011 keskeiset pienkustantamot oli otettu operatiiviseen kontrolliin ja Kirjan BOD-paino Lasipalatsista vedetty alas. Mitään ei tietenkään tullut tilalle. Alasajo oli operaatio. Tämä ei ole sisäpiiritieto, vaan päätelmä. Lopulta tuli Leevi Lehdon sairastuminen ja ntamon lopettamisilmoitus, aikakauden virallinen päätös, vaikka ntamo ollut omien havaintojeni mukaan ohjauksesta vapaa enää 2011 jälkeen.
      
Poikkeusyksilöitä ei operatiivisesti hallittu kirjallisuus salli. Siitä pitävät huolen skenet, joihin on helppo soluttaa mielensäpahoittajilla. Kaiken maailman hienovaraiset pellet pelkäävät sitten jokaista liikettään, etteivät vain pahoita jonkun "kaunottaren" mieltä. Lopputuloksen tästä operaatiosta on vallitseva ajattelun tyhjiö ja mielipiteiden hegemonia. Ajattelua on niin vähän, että edes tyhjiön olemassaoloa ei havaita. Informaatiosodan tarpeellisuudesta ja edullisuudesta (joka nimenomaan estää ajattelun) on jokainen kentän toimija syvästi vakuuttunut. Se on ihmeellinen vakaumus. Kaikki raikkaus ja hengittävyys, itsenäisyys ja omaperäisyys on noitien ja mielensäpahoittajien kieltämää. Luovat virtaukset saavat tulla vain ulkomailta operatiivisesti johdettuina.
  
Tällaisella toiminnalla on pitkät perinteet Suomessa. Markku Eskelinen määrittää kirjallisuushistoriassaan (2016) ensitapaukseksi Aleksis Kiven. Irmari Rantamala eli Maju Lassila on  pahempi ja monimutkaisempi esimerkki. Myös sotien jälkeen helminauha jatkuu. Logiikka on aina sama: turhuuden ylettömällä juhlimisella painetaan suurelle yleisölle näkymätöntä mestaria. Yksi näiden "väinämöisten" alaspainamisen muoto on mainittu apurahoitta ja kustannussopimuksitta jättäminen samalla kun tuhatmäärin täysin tiedotonta tavaraa saa rahoituksen ja menee tuutista ulos. Tätä teollista ohjelmaa kuvaa oikein hyvin Lönnrotin patsas Helsingin Lönnrotinkadulla. Siinä kujeellinen, salamyhkinen vapaamuurari Lönnrot painaa alas oikeaa nimetötä Väinämöistä. Lukemattomien esimerkkien valossa tätä voi pitää teollisena ohjelmana suomalaisessa kulttuurissa. Postmodernilla ajalla on siirrytty jo ennaltaehkäisevään väinämöistorjuntaan, jolloin kilpailluasetelmaa runoilijan ja runoilevan poliisin (operatiivin) välillä ei edes pääse syntymään, kun operatiivi on niin paljon etevämpi.
  
Tämä lähinnä hyvin sarkastiselta ruotsalaishuumorilta haiskahtava kansallinen traumassa rypeminen saa alkunsa ruotsalaisesta kolonialismista ja lukutaidottomuuden pimeistä vuosisadoista. Kansalaissodan yhteydessä se initioituu suomalaisväestön sisäiseksi, kun suomalaiset jakaantuvat sisäisiin sortajiin ja sorrettuihin. Alistettu alistuu. Ja alistaa.
  
Eräs tähän kuvioon loistavasti istuva psykologinen mekanismi on ylistämällä alistaminen. Kun Suomessa instituutio oikein nostaa jonkun tyypin, siinä on aina strateginen tausta. Mikään ei milloinkaan ole "vilpitöntä kulttuurityötä", vaan aina klaanipeliä. Vilpitöntä itsenäistä olemisvastuuta suomalaisilla ei tuntuisi juuri olevan huolenaiheena. Pienen maan toimijat eivät koe omilla valinnoillaan ja päätöksillään olevansa vastuussa tai vaikuttamassa ihmiskunnan kohtaloihin. Sen sijaan keskittytään kiusaamiseen ja imemään toisista verta.
     
Venäläinen on. Suomalainen taas liian usein kokee, että koko ihmisyyden merkityssisällöksi riittää Venäjän sättiminen. Sitä voisi kutsua jonkinlaiseksi apuaatelisuudeksi, aatelishulluudeksi ilman omaa aatelisarvoa ja perintöä. Mimeettinen halu aatelisuuteen, ilman että käsitetään olemisvastuusta tai mitään kiusanteon ylittäviä päämäärämerkityksiä. On vain kuivunutta taaksepäin katsomista, putkinäköisyyttä, takertumista muutamiin ulkokohtaisesti omaksuttuihin uskonkappaleisiin ilman uutta ja elävöittävää, avaavaa ja uudistavaa merkitystä.
  
Tässä tilassa on itselleni vaihtoehdoksi jäänyt enää blogikirjoittaminen. Kirjallisuuden kieltolistan tabuista olen tietoisesti tehnyt puheenaiheita. Tarkoitukseni on ollut irvailla liberaalien piirien luomaan sallivuuden illuusiota, joka on nyt vain täydellisemmin kafkamainen tabujen valvonnan ja sensuurin väline. Liberaalisuuden tämän kaikista sairain ja kieroin taidepolitiikkaa ulottuva muoto on vain naamiokudelma henkisesti sairastuttavammalle sensuurille kuin kasvollinen autoritaarinen valtajärjestelmä pystyi kehittämään. Kasvollisen vallan kekkoslainen sensuuri oli lopulta aika suorapuheisen avointa ja selkeää poliittista ja ideologiapohjaista sensuuria. Liberaalien piirien loputon hyväntahtoisuus, auttavaisuus, sallivuus ja parempi ihmisyys, jolla ei ole pelkoa paljastetuksi tulemisestaan, voi sen sijaan jatkaa kulissien takaista väkivaltaansa poikkeusyksilöitä kohtaan, mutta kiistää poliittisen agendansa ja jopa ideologisuutensa julkisuudessa loppuun asti. Samalla kun stalinismin karkeutta kauhistellaan Neuvostoliiton historiassa, sitä toteutetaan hienovaraisemmassa muodossa kotona, täsmälleen yhtä ideologisena ja biopoliittisena. Menestysellisesti esitetään moniarvoisuutta ja monikulttuurisuutta, eikä tähän tarvita nykyään edes toisinajattelijoiden vainoja, sulkemista mielisairaalaan tai vankilaa. Voi ajatella niinkin, että on hyvä, kun poliittisia vainoja ei sentään esiinny ja blogikirjoitus on mahdollista. Kenties ihmiset ovat lammasmaistuneet. Kenties taivaalta tosiaan levitetään chemtraileja, lammaskaasuja. Tai kuka ties asiat ovat hitaasti muuttumassa kohti parempaa.
       
Nykyisessä sananvapausilmastossa joku MV-lehden "mutkat suoraksi" -vetovoima muodostuu liberaalien perversioiden ärsyttävyyttä vasten. Kuvio on huolestuttava. En hyväksy MV-lehteä journalismin standardikseni. Mutta ymmärrän MV-lehden tarpeen ja tilauksen nykyisessä henkireijättömässä ilmapiirissä. MV:n tapaiset aidot protestit saavat koko ajan lisää moraalista kantavuutta älymystön itsepetoksen jatkuvaa laajenemista vasten. Mielensäpahoittajat, jotka estävät vapaata ajattelua muilla areenoilla, pelaavatkin suoraan Ilja Janitskinin pussiin. Janitskinin paikka on linnassa -- mutta se voi olla presidentinlinna.

En kannata jatkettua itsepetosta. Se on lopulta pelkkää populistien pussiin pelaamista. Kannatan diskurssianalyysiä ja tosiasioiden tunnustamista. Tämä linjani on kuitenkin saanut osakseen erittäin vähän ymmärrystä, ellei jatkuvia tappouhkauksia lueta "ymmrtämiseksi". Tilanne on ajanut minut taiteen kentällä marginaaliin, jossa olen yksin ja joka yritetään nujertaa kaikin keinoin, apurahojen katkaisu vain yhtenä osa-alueena. Koska en alistu liberaalien piirien väkivaltaiseen uhkailuun ja hyödyttömään voivotteluun ja hegemoniseen torjuntaan ja primitiiviseen ulossulkemiseen, vaan pyrin analyysiin, minut yritetään likvidoida. Tiedän, on vaikea uskoa tätä typeryyden ja henkisen tylsyyden tasoa todeksi. Janitskinin tapaisia pelureita ei voi tylsyydellä ja typeryydellä päihittää. Heidät on päihitettävä sillä, että saavuttaa heidän kunnioituksensa ja luottamuksensa. Se taas edellyttää symmetrisestä kaksijakoisesta vastakkainasettelusta luopumista ja uusien suuntien näyttämistä.
   

14.1.2017

TYTÄR: Amerikassa on parhaat laulajat. Amerikkalaisilla naisilla on outo siisti ääni ja söpöimmät silmät.

ISÄ: Eikö Venäjällä ole mitään vastaavaa?

TYTÄR: Eipä juuri. Amerikka on kaikkein siistein.

ISÄ: Mutta Amerikka valtiona on ollut olemassa vain vähän yli 200 vuotta. Suomi on ollut olemassa 100 vuotta. Venäjä on ollut olemassa jonkin verran kauemmin. Japani on ollut olemassa 3700 vuotta. Kiina on ollut olemassa 4100 vuotta. Egypti on ollut olemassa 5170 vuotta. Mistäköhän se sitten johtuu, että amerikkalaiset ovat parhaita?

TYTÄR: En tiedä. Amerikasta tulee myös parhaat elokuvat. Disneykin on amerikkalainen.

ISÄ: Walt Disney keksi Disneylandin Kööpenhaminan tivolissa, jossa mekin viime kesänä kävimme. Mutta nykyään Disney on sitä illuminatiroskaa.

TYTÄR: Nyt sinä pilasit minun lapsuuteni.

ISÄ: Anteeksi, ei ollut tarkoitus pilata lapsuuttasi.

LIBERAALI SAVUVERHO

Todellinen noituus ja fasismi piiloutuu liberaaleina ja demokraattisina esiintyviin piireihin. Ei voi sanoa, että "suvakit ovat niitä fasistisia vihanpuhujia". Näin ei voi yleistää, koska juuri vilpittömät ovat naamion rakennusaine. Mutta noissa porukoissa älyllinen integriteetti on niin lepsu, että ohjaksia voi pidellä kulissien takana suurin piirtein kuka hyvänsä. Itsekritiikkiä, kriittistä epäilyä ja diskurssianalyysiä ei ole. "Oikeassa olemisen" paatoksen kantorakettiin voidaan ujuttaa huomaamatta lisäagenda.  Nietzsche huomauttaa: "Kavalin tapa vahingoittaa jotakin asiaa on se, että puolustetaan sitä tahallisesti väärin argumentein." 
  
MV-lehden "mutkat suoraksi" -vetovoima syntyy paljolti juuri näiden perversioiden ärsyttävyyttä vasten. Minusta koko kuvio on äärimmäisen valitettava ja huolestuttava. Se on matalaoktaaninen henkinen tila. Mutta ymmärrän kyllä sen toimintadynamiikan.
  
Liberaalisuuden tämän kaikista sairain ja kieroin muoto on vain hieno naamiokudelma vielä henkisesti sairastuttavammalle sensuurille kuin kasvollinen valta pystyi kehittämään. Kasvollisen vallan sensuuri oli kuitenkin hyvin avointa ja selkeää, kun taas tämä loputon hyväntahtoisuus, auttavaisuus, sallivuus ja parempi ihmisyys, jolla ei ole pelkoa paljastetuksi tulemisestaan, voi kiistään agendansa loppuun asti.

13.1.2017

SOTILASDIKTAATTORI TIEDEMIEHENÄ

Tieteellisen argumentin ehdottomuus riippuu vain sen takana olevan sotajoukon vahvuudesta.
   
"I believe in clear-cut positions. I think that the most arrogant position is this apparent, multidisciplinary modesty of "what I am saying now is not unconditional, it is just a hypothesis," and so on. It really is a most arrogant position. I think that the only way to be honest and expose yourself to criticism is to state clearly and dogmatically where you are. You must take the risk and have a position." Zizek



Jos esität erikoisen argumentin, jonka takana ei ole vahva yhteisö, ihan varmasti se on aluksi vain hypoteesi, eikä mikään dogmi, ellet halua että sinut dogmeinesi hiotaan pölyksi taivaan tuuliin. Ja lupaan, että mikä hyvänsä dogmi voidaan hioa taivaan tuuliin sen totuusarvosta riippumatta. Vaikka olisikin suhteellisuusteoria, se kannattaa aina tunnustaa, että oikeasti se on vain hypoteesi. Yksin oikeassa oleminen on toki arroganttia.
 
Kenraalilla taas on kaikki vapaus muotoilla tieteellinen argumenttinsa näin: "Kuule Saddam energia toiseen on valon nopeus kertaa minun kakka. Toivon että olet samaa mieltä." Sotilasdiktaattori on vapain ja autonomisin tiedemies.

USKOKSI KÄTKETTY TIEDON MONOPOLI

Tsaarien haudoilla -jaksossa Rantamala avaa kirkon (läntisen ja itäisen) mustan magian. Munkki imee omalla "uskonvarmuudellaan" ensin verta Harhamasta. Harma ihailee munkkia, mutta ei kysy, mistä munkin "uskonvarmuus" johtuu.
   
Munkki ei kerro Harhamalle seremoniallisesta magiasta tai substanssista. Munkki ei kerro että kysymys ei ole uskosta, vaan tiedosta, ja kenen hyvänsä asioita pohdiskelevan (ainakin nykyisin) saatavilla olevasta tiedosta, nimittäin seremoniallisesta tiedosta.
 
Munkki monopolisoi tietomuodon ja naamioi sen "uskoksi", vaikka kysymys ei ole riittävän valmistautuneelle, kuten Harhama epäilemättä on, muusta kuin muutamasta kupillisesta substanssia. Munkki valehtelee, että kyse on vain voimakkaammasta henkilökohtaisesta uskoa, biologisesta alkuperältään. Vaikka seremoniallinen magia on kollektiivista ja ei-henkilökohtaista. Rotuopit (vääristyneen kaikenkattava biologisen perimän fataalisuuden painotus) seuraavat seremoniallisen magian piilottamisesta, eli vasemmankäden polusta. Fasismi on vasemmankäden polun äärimmäinen suojamuoto.
  
Toiselta puolelta pappi kirkossa ruoskii kirkkokansaa (mutta ei aatelistoa) nöyryyteen. Pappi polttaa (kirkkokansan mutta ei aateliston) sieluja ehdottomalla nöyryydellä ja tulisella raudalla henkisen janon, typistää sielun kuin eläimen katkaistun sarven ja toteuttaa aateliston monopolia suojaavan henkisen kastraation.
   
Se oli sitä aikaa, uskon aikakautta. Meidän aikanamme kukaan länsimainen ihminen ei enää usko. Hahama ei tiedä vielä sitä minkä jokainen ihminen tietää meidän aikakaudella tietää: usko on yhtä kuin epätieto. Ei ole mitään uskoa. On vain väkevää initiaatiotietoa ja epätietoa. On tiedettävä miten asiat ovat. Tai sitten on oltava niin vahva kieltämisessä, että se kantaa kuoleman rajan tuolle puolen. Jos et kestä kieltämisessä ja alat epäillä, sinun on pakko tietää. Onneksi siihen on lääke. Haparoiva, sumuinen, ilman tietoa oleva usko on enää islamistiterroristien sairaus.   

VALHE EI OLE VAIN VALHE

Suomalainen valtamedia on menettänyt uskottavuutensa niin sanotun informaatiosodan myötä. Informaatiosota on mustaa magiaa. Ei pitäisi antaa poliittisilla tai sotilaallisilla kohtuuttomuuksilla elintilaa mustan magian pimeimmille puolille. Jos oudon voimakkaaksi muuttuva vihanlietsonta ulkopoliittisissa asioissa tai oudon suuriksi muodostuvat varallisuuserot sisällä karkaavat, ollaan tilanteessa, josta voi lukea lisää täältä (alusta eka kappale).
       
Minusta näyttää siltä että Obaman eliitti käyttää klassisia mustan magian keinoja Trumpia vastaan, mutta varsinkin Putinia. Ukrainassa on käytetty noita Agrippan mainitsemia pahimpia keinoja, samoin Syyriassa. Suomessakin on tätä pahinta ja vaarallisinta mustaa magiaa osaavia henkilöitä. Natsisaksassa oltiin sotkeuduttu siihen, samoin kenties jo Suomen sisällissodassa.
  
Kuka ties näin huonot ajat ovat planeettojen liikkeen funktio. Siinä vaiheessa, kun klassisen Erichthon inkarnaatio ilmestyy ja "sivistyneistö" pitää sitä parhaana ystävänään, ollaan jo yhteiskunnassa, josta on turvallisuus kadonnut.
   
Miten tällainen mustan magian kierre katkaistaan ja suunta muutetaan päinvastaiseksi? Tiede, media tai älymystö siihen ei pysty. Ne kaikki on noiduttu. Kysymys on ihmisen älykkyystasolle vaikea, kenties mahdoton. Sitä kannattaisi kuitenkin pikemmin vakavasti pohtia kuin vain romahtaa siihen toteamukseen, että sodat ovat väistämättömiä. Niinhän ne ovat, jos mustalle magialle ja sen harjoittajille ei yritetä laittaa rajoja. Pahimmat harjoittaat löytyvät nimen omaan länsimaisen valtaeliitin piiristä.
   
Siksi sodat on edelleen ihmiskunnan keskuudessa. Yhteiskunnallinen turvallisuus on samaa juurta kuin sen toinen ääripää, sota. Gurdjieff selittää Beelzebub's Talesin 43. kappaleessa tämän asian.
  
Mustan magian synkimmät historialliset muodot ovat AINA rikos ihmisyyttä vastaan ja niistä rangaistaan yksiselitteisesti ja historia tuomitsee ne yksiselitteisesti. 
Ihmiskunnan ongelma on se, että kaikki se elämän ymmärrys ja taito, joka on tulevaisuudessa välttämätöntä, tuntuu olevan ihmisen nykyisten evolutiivisten kykyjen ulottumattomissa.



Kannattaako rauha ehdolla millä hyvänsä tai sota ratkaisuna?
 
Tarot vastaa kaksoiskysymykseen.

Rauhantilaa ehdoilla millä hyvänsä kuvaa Narri 0. Tämä voi kuvata myös vastuuttoman kevyttä suhtautumista nykyaikaiseen sotaan.

Prosessin päämäärä on Kohtalo X.

Luovuttava on Taidoista XIV. Nykyaikainen suursota täysimittaisena vie ihmiskunnan kivikaudelle. Vastakohdat eivät sulaudu toisiinsa. Taidottomuuden seurauksena kohtuuttomuus kärjistää vastakohdat.
    
Tuloksena on epäonnistuminen Lantit 7. Tämä tarkoittaa viivästymistä.
   
Viisas neuvo on menestys Lantit 6. Kortti kuvaa antamista ja vastaanottamista, vilkasta kaupankäyntiä ja rakkautta diplomatiana.

12.1.2017

Täysin maaginen heppu opettaa. Puhdas energia.

Hae tästä blogista

Ladataan...
"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com