Käymälä

23.6.2018

MOANA

Psykedeelikulttuuri on voimissaan Kaliforniassa. Disney-studioillakin on saatu ayahuoscakokemuksista 150 miljoonan dollarin budjetilla aikaan budjettiaan suurempi lastenohjelma. Tällaisten elokuvien lopputekstejä katselee haltioituneena. Ei voi kuin ihailla sitä (planeetan lahjakkaimpien ihmisten) muurahaisarmeijaa, joka kaiken mahdollistaa.

Moanan lipunmyyntitulot tähän mennessä on $643.3 miljoonaa. Vertailukohdiksi voi ottaa Blade Runner 2049:n: budjetti $150–185 miljoonaa, lipunmyynti $259.2 miljoonaa. Euroopasta Luc Bessonin Valerian: budjetti €197 miljoonaa, lipunmyynti hieman yli €200 miljoonaa.

Kun viritetään suuren kuvan mittakaava Cameronin Avatarin (lipunmyyntitulot $2.788 miljardia) ja Titanic (lipunmyyntitulot 2.6 miljardia) mukaan. Suurten kapitalististen tuotantoyhtiöiden rinnalle on vertailun vuoksi hyvä nostaa kansallinen huippuprojekti: Aki Louhimiehen Tuntematon 7 miljoonan euron budjetilla. Tässä suurinpiirtein näkyy kapitalistisen yrityksen ja kansallisvaltion tosiasiallinen voimasuhteiden ero. Toisaalta yksi ayahuoscakokemus on ainakin 150 miljoonaa kertaa kiinnostavampi kuin sota.
 
Voidaan vielä katsoa elokuvahistoriaa ja tuoda Cameronin Avatarin rinnalle Cameronin lempiohjaajan Parajanovin Granaattiomenoiden budjetti: nolla ruplaa.

KÄRPÄSLÄTKÄ

Jos planeetta ei pidä siitä mitä ihminen tekee, se kyllä ilmaisee sen, sulan laavan muodossa.

22.6.2018

Kunniankukko nurinpäin on narri ja narri nurinpäin on kunniankukko.
Vasta silloin
kun kaikki tosi kiepsahtaa
heittäydy siivillesi

Enkö olisi kiitollinen
kaukaa nähdystä rakkaudesta
kaukaa nähdystä maailmasta
jonka sisäisistä laavavirroista
en mitään tiedä.

Vastoin kaikkea luonnonjärjestystä
enkö osaisi itse mustanaukon tavoin
pitää valon omana tietonani.

On ihme että näemme
täydellä tarkkuudella
täydellä nopeudella
pakenevan valon
kuin toisen ihmisen asiat.

Mikä velvoittaisi täydellisemmin
meitä kadun vilinässä kuin
kaksitoistaulotteinen keho
miljardien kaltaistensa joukossa

Vastoin kaikkea luonnonjärjestystä
tekemään valo jaolliseksi
on silmä kehosta esiin kutsuttu

Mikä velvoittaisi täydellisemmin
kadun vilinässä kuin yhteisestä
sopimuksesta viritetty kuorolaulu


Syntymäkuuseni oksalla
missä myös päivät keikkuvat
kasvojen harmaissa suruharsoissa
kiduttavan terveinä ja hyväntuulisina
sairaalan sen osaston käytävillä
missä kuolema tulee vastaan
kaikki maailma on väärinluentaa
ensin yhtä ja sitten toista

Loppuun asti
uskot jaksavasi
pitää totena sen
minkä tiedät

Näinkö kaukaista muistoa opettivat
keittolevyt kun kosketit
menit liian pitkälle
astuit harhaan
yritit kertoa tavallasi tarinaa
mutta limakalvot ajattelivat
on muitakin voiteta kuin vesi
 
Näytelmä saavuttaa täyden tyhjyytensä
nieleminen on hiekan olemus
valomiehet sammuvat
pitkään asumaton huone
unohtaa itsestään tärkeän
yksityiskohdan

Kun avaat silmäsi
et sinäkään muista
miten kaikki oli
näkemisen arvoista

ylitsevuotava kiitollisuus
kaikki vaihtelun puuttuminen
tukkirekan rinnalla
vesiliirron varassa
on opeteltava uudelleen
nämäkin liikkeet
joissa annan kaikkeni
savijumalan kuivuudessa
hermoratojen väistellessä
lasinkirkasta suorinta tietä
jota kuitenkin on kuljettava
harjoittelematta
halvaantumatta kaikesta
koskaan toistumattoman
vaihtelun puutteesta
Valtajärjestelmä on se, että häpeämättä vaativaan sävyyn puhutaan uskosta, mutta ei paljasteta ensimmäistäkään salaisuutta. Uskon vaatiminen ja kätkeminen ovat saman hirttosilmukan kaksi puolta.
Pohjois-Koreassa seikkailimme upseerin johdossa Etelä-Korean rajan vuorilla. Todella hienoja suuria kukkia löytyi tarumaisesta Kumgangin kansallispuistosta. Joku tehdas valmisti johtajan spermella voideltuja rusinoita. Yöllä toistui kolmesti värisyttävä yksinuottinen ja pitkä valitushuuto. Sellainen, mistä Paulaharju puhuu.

HALUAISIN OLLA PILVI JA NÄHDÄ MAAILMAA

Viimeisessä postuumisti julkaistussa teoksessaan The Active Side of Infinity Castaneda sanoo, että don Juanin shamanismitradition edeltäjät tulevat Siperiasta.
"As if I had no volition of my own, I approached the old man and immediately began a long tirade on how much I knew about medicinal plants and shamanism among the American Indians of the plains and their Siberian ancestors"
Castaneda puhuu teoksessa käärmeshamaneista, vuorileijonashamaaneista, pilvishamaaneista, ja vesishamaaneista. Vesishamaani muuttuu vedeksi, pilvishamaani pilveksi. Chemtrail-pilvet voivat olla pilvishamaani. Karhushamaanit ja pöllöshamaanit ovat ihan suomalaisessa kansaperinteessäkin, tai siperialaisessa ainakin.

 "On another occasion, he confided that the shamans of the Southwest were capable of transforming themselves into different entities, and that the categorization schemes of "bear shaman" or "mountain lion shaman," etc., should not be taken as euphemisms or metaphors because they were not."  
 "I have always been partial to the esoteric mutations of shamans," he said to me another day. "It's not that I can explain the mutations, or even believe that they take place, but as an intellectual exercise I am very interested in considering that mutations into snakes and mountain lions are not as difficult as what the water shaman did. It is at moments like this, when I engage my intellect in such a fashion, that I cease to be an anthropologist and I begin to react, following a gut feeling. My gut feeling is that those shamans certainly do something that can't be measured scientifically or even talked about intelligently. "For instance, there are cloud shamans who turn into clouds, into mist. I have never seen this happen, but I knew a cloud shaman. I never saw him disappearing or turning into mist in front of my eyes as I saw that other shaman turning into water right in front of me. But I chased that cloud shaman once, and he simply vanished in an area where there was no place for him to hide. Although I didn't see him turning into a cloud, he disappeared. I couldn't explain where he went. There were no rocks or vegetation around the place where he ended up. I was there half a minute after he was, but the shaman was gone." 

Henki ikään kuin liikkuu pitkin tiettyä ulottuvuutta ja pintautuu sitten erinäisissä elikoissa. Castanedan termein kokoomapiste siirtyy tai siirretään alas, tiettyihin paikkoihin. Kokemuksessa samaan aikaan ihmiskehon kanssa voi esiintyä kasvikeho, sienikeho, eläinkeho ja kivi- / mineraalikeho. Moniulotteisessa kehossa on käyttöliittymät kaikkiin organismeihin.

Siperialaiset kansansadut on täynnä varoittavia kertomuksia siitä, kun ignorantti pamahtaa karhuksi, eikä osaa päästää itse itseään pois hahmonsa pinteestä, koska saatavilla ei ole ystävällismielistä shamaania, joka auttaisi. Jänöjussit, ketut, varikset ja myyrät ovat myös optioina. Mitä vähemmän aivokapasiteettia elikolla on, sen nopeammin itsemuistanta kadottaa ihmishahmon ja sen vähemmän mahdollisuuksia kääntää kokoomapiste takaisin ihmisssijaintiin. Tätä on käytetty myös noutuudessa kirouksina, kuten saduissa on.

Entä sitten, jos olisinkin tyytyväisempi jäniksenä? Tämä ihmisyys ei selvästikään ole suurta tyytyväisyyttä tuottanut. Ihmisyydessä epätyydyttävintä on seksuaalisuus, jonka toimimaan saaminen yhteiskunnallisesti ihmisen toisaalta olemattomalla tietoisuuskapasiteetilla on ilmeisesti lähes mahdotonta. Ihmisjoukkoja ei voi saada toimimaan itselleen miellyttävällä tavalla. Kärsimys on itseaiheutettua, rajattomasta tyhmyydestä johtuvaa. Mutta ihmistä ei nähtävästi voi mitenkään parantaa seksuaalisesta sairaudestaan. Ihminen hakeutuu magneettimaisesti itseleen kiduttavimpaan ja epäsopivimpaan systeemiin ja järjestelmään, joka on myös ekologisesti kaikkea kestävyyttä vailla.

Nähdäkseni liian pienet yhteisöt tuhoavat seksuaalisuuden. Mikään arkaainen heimokulttuuri ei ole ratkaisu. Neusvostoliiton loppuajat on ensimmäinen ja ainoa inhimillinen systeemi jossa seksuaalisuus on toiminut sellaisella tavalla, jota voisin itse kokeilla. Mikähyvänsä heimo on pelkka painajaisajatus, koska diversiteetti ei ole heimossa vain heimoissa. Nykymaailmassa on hyvää se, että voi Tere Vadenin valittelevin sanoin "lähteä yhteisöstään meneen". Vaden siis valittelee tätä nykymaailman ehkä ainoaa hyvää ominaisuutta. Näille arkaaisuushaihattelijoille juuri se, että lynkattava ihmisuhri voi paeta kannibalisoivasta, kutistuvasta, verensä vähyyteen surkastuvasta yhteisöstään, on huono asia.

Neuvostoliittomuotoinen sosialismi oli älykäs ratkaisu kaikkiin tällaisiin heimo-ongelmiin. Vaikka eliitti sielläkin oli. Mutta Neuvostoliiton eliitti ei tehnyt sitä, mitä länsimainen postmoderni eliitti yksinomaan tekee: tukahduttanut seksuaalisuutta.

Ainakin neuvostoliittolaista elitismin muotoa pitäisi analysoida antropologisesti tästä näkökulmasta, että mitä siellä eliitti konkreettisesti teki ihmisten seksuaalisuudelle. Voin olla väärässäkin... koska olen nähnyt vasta seuraukset 1990-luvulta.

Meidän todellisuudessamme, todellisuudessa, jossa en haluaisi olla millään tavalla mukana, ihmisten massamittainen seksuaalinen traumatisoiminen on eliitin ensimmäinen ja ainoa työkalu. Tämä toiminta tuhoaa rodun ja nimenomaan seksuaalisuuden täydellisesti. Ihmissielua ei voi virittää millaiseen hyvänsä traumatodellisuuden tuottamaan LSD-kehoon.

Eliitti on toteuttanut tämän psykedeelisen ohjelmointinsa kuluneen 900 vuoden aikana. Kenties eliitti haali neuvostoliitossakin valtaa ja omaisuutta. Mutta se ei hallinnut elinvoimaa tukahduttamalla niin kuin meidän eliitti tekee.  Tietysti tämä asia pitäisi tieteellisesti analysoida. Antropologinen analyysi Neuvostoliitosta. Mutta meillä ei taida olla enää riippumatonta tiedettä, joka voisi tällaisia tuloksia tuottaa. Tiede tuottaa ohjatusti tuloksia tukahduttamisen projektin tarpeisin. Tiede ei tuota avaavia ja terapeuttisia tuloksia. Tiede ei tuota avauksia ja uusia mahdollisuuksia. Tämä on diskursiivisesti selvä asia. Tiede on suunnattu selkeästi ja yksiselitteisesti ihmistä ja ihmishahmoa vastaan. Ihmisen olemuksen tuho nähdään seksuaalisen olemuksen tuhona, johon pyritään kaikin keinoin. Vasta seksuaalisuuden täydellinen tuhoaminen tuottaa hahmottomien orjien haaveksitun ja himoitun valtameren ilman elämänilon ainoatakaan pilkahdusta.

Kysymys ihmisen seksuaalisuudesta on ensisijaisempi kuin kysymys planeetan ekologiasta. Tukahdutettu ja loputtomaan tyytymättömään sijaistoimintataisteluun (taloudellinen kilpailu) seksuaalisuuden tukahduttamisen kautta sorrettu neurotisoitunut ihminen, ei oman häpeänsä huolelliselta peittelyltä (yleensä silmittömän taloudellisen yltäkylläisyyden naamiossa) yksinkertaisesti kykene kiinnittämään huomiota muuhun kuin omaan pohjimmaiseen hätäänsä, joka johtuu pieleen menneestä seksuaalisuudesta. Suurista kuvitelmistaan huolimatta hän ei pysty mitään suojelemaan -- ei itseään, ei toisia eläinlajeja, ei planeettaa. Hän on kyykyssä oman seksuaalisuutensa kanssa. Tällaista yhtälöä ei Pentti Linkolan kaltaiset pinnalliset puoskarit näe. He moralisoivat massojen kulutustottumuksia (siis psykologisia sijaistoimintoja), mutta eivät ratkaise ongelmaa. Linkola on tuuleenhuudettuine vaatimuksineen sivistymätön, vastuuton ja kenties lapsellinen ihminen, joka ei ole Freudiansa lukenut. Mitä muuta valtamereksi räjähtänyt pornoteollisuus muka on, kuin kiertämätön konkreettinen todiste tästä. Sen havaitsemiseen ei tutkimusta tarvita. Pornoistettu seksuaalisuus ei tarkoita muuta kuin kontrollia. Vapaus ja liberaalisuus tässä kuvien kapitalistisen tuotannon ja esittämisen mielessä ei tarkoita yksilötasolla muuta kuin suuremman kognitiivisen dissonanssin sietämistä kuvien ja oman elämän välillä. Ja kognitiivisen dissonassin sietäminen on turruttavaa. Se ei edusta eikä edesauta herkempää luontosuhdetta.

Neuvostoliitto oli kuitenkin ratkaisuesitys, kenties alkeellinen ja toimimaton, mutta yritys oikeaan suuntaan: miten lukemattomat heimot saadaan toimimaan yhden sateenvarjon alla. Toimintaedellytyksistä tärkeimmäksi nähtiin tämä seksuaalisuuden täysi avaaminen heimojen välillä. Uskontokielto oli välineellinen, ei tietoteoreettinen kehys. Kokonaanhan neuvostoliitto ei heimoidentiteettejä pyyhkinyt pois. Kyllä tataarit ovat tataareja yhä edelleen.

21.6.2018

Ihminen ei toistu heti
aina samasta paikasta
josta kerran löysit
elämäsi rakkauden

Taivas työstää pilviä
piirtää aina saman
kuvion edessään
olevan selkään

ONNEKSI RUNOUS ON SUURI

Minun sairauteni on se, että en keksi miten tässä maailmassa voisi elää terveyden tunnusmerkit täyttäen. Terveydeksi tunnistamani sävykkäiden tunteiden rikkaus ja ainutlaatuisuus, joka minulla joskus kauan sitten oli, ja jonka etsiskelyyn olen käyttänyt enemmän kuin elämäni, on ehkä lopullisesti menetetty. En löydä kadonnutta aikaa. Joka hetki on liian myöhään. Taide ei tavallani näytä tuovan sitä takaisin, vaikka auttaa muistamaan menetyksen. Voin olla asiasta masentunut ja itsetuhoinen. Voin kokeilla kaikkia maailman sotaa lievempiä lääkkeitä. Voin treenata itseni fyysisesti huippukuntoon. Terve sielu viihtyy terveessä ruumiissa, mutta terve ruumis ei tuo tervettä sielua takaisin. Pohjimmainen sairaudentunto on ja pysyy. En voi asialle mitään, eikä näköjään kukaan muukaan voi. Parantaminen jatkuu parantavan energian virtaamisena. Jos minä olen menettänyt tapaturmaisesti pitkän unettomuuden kuumeessa jotakin joka on minulle korvaamatonta, miten voi olla, että kukaan toinen ei ole menettänyt sellaista tai ollut menettämättä. Kohtalotoverittomuus pakottaa solipsistisiin pohdintoihin. Miksi toiset ihmiset ovat sopeutumishaluisia amnesiaan, mutta minä en. Ehkä kysymys on vain siitä, etten mitenkään pysty päättelemään ihmisten sisäisiä tiloja niiden taidolla päinvastaisista ilmauksista. Miten maailman mielekkyys on minulle kokonaan sen muistikuvan varassa, jonka avulla hahmotan menetykseni keskeisyyden (itselleni). Olenko aikajanalla, joka ei kuulu minulle. En ole vieras enkä tuttu. Saanko ketään oivaltamaan mitä tarkoitan: siinä mielessä taide ja ilmaisu on minulle turhaa. Yritän olla herättämättä huomiota, viemättä tilaa miltään tärkeämmältä. Paljon tärkeämmältä, toisille, ei minulle. Teen hissukseen asioita, lannistuneena ja toivottomana, ettei minua voisi lannistaa. Itse muistaakseni, ylläpitääkseni surua, rajatonta kärsimystä, ainoaa todella omaa.
 
**
 
Nyt kymmenen vuoden etäisyydestä katsottuna Ville-Juhani Sutisen essee McDonald'sin kasvishampurilainen (eli keppihevosten kolonnat ja hyvästijättö runoudelle) on tuoreinta tekstiä mitä kymmeneen vuoteen muistan lukeneeni. Ehkä kirjoittamishetkellä 2009 saatoin katsella tätä hymähdellen, mutta kulunut vuosikymmen pakottaa olemaan kaikesta samaa mieltä.

Suosittelen esseetä jokaiselle, joka tänä aikana julkaisee, kritisoi, kirjoittaa, tai ei julkaise.

"runous, sellaisena kuin se nyt esiintyy, ei milloinkaan voi tehdä mitään sen enempää kuin tarjota lohtua niille, joilla ei enää ole toivoa." Sutinen

Lisäisin tähän, että niin, ellei sitten pidä "enempänä" elämäntehtävänä sitä, että voi evätä senkin lohdun, mutta samalla ahnehtia itselleen muhkean ja hievahtamattoman varman koko elämän apurahaputken. Nykyäänhän runokirja on juuri hieno ja tarpeeton designesine, joka mahdollisimman eleisesti evää kaiken lohdun. Muistaakseni Anja Vammelvuo oli tähän "modernin runouden" piirteeseen todella kyllästynyt vuonna 1958. Ei näiden eleiden tarkoitus ole enää aikoihin ollut mikään muu kuin masennuksen ja aloitekyvyttömyyden lisääminen siellä missä julkinen mainonta ei ole kiellettyä.

"Hyötyä on ajatella tätä: kirkas murhe heti
aamuisin naapurissasi"
Jouni Inkala, Pyhien seura 1996

20.6.2018

YHDEN SUUREN ASIAN MIES

Taannoin erästä kirjaa hyllyyn laittaessa sen vierestä löytyi alkeishiukkasfysiikan emeritusprofessori K.V. Laurikaisen Fyysikon tie vuodelta 1982, jonka sain lukion fysiikan opettajalta. Kun avasin kirjan, sieltä löytyi lukioaikainen alleviivaus, itselleni epätyypillisesti, viivaimella tehty:

"Tässä yhteydessä Einstein käytti tunnettua iskulausetta "rakas Jumala ei heitä arpaa". Tässä Einstein kiinnittää huomion kvanttimekaniikan tunnusomaisimpaan piirteeseen: muuttuneeseen kausaliteettikäsitykseen. Sen vuoksi yleisesti ajatellaan että Einsteinin maailmankuva oli periaatteellisesti deterministinen ja siksi hän siis oletti maailmassa vallitsevan ehdottoman kausaliteetin."

Enpä ole noista ajoista pitkälle päässyt. Yhä edelleen pohdin vain tätä yhtä kysymystä: millaiset täytyy olla piilomuuttujat ja piilovakiot universumissa, joka selvästi ja toistuvasti ei kunnioita olettamaamme determinismiä. Havaitsemamme ilmirenderöinti käyttäytyy yhdellä tavalla tiettyyn pisteeseen asti. Mutta aistejamme rajoittavan renderöinnin ulkopuolella on toiset peruslait. Muutamaa vuotta myöhemmin TKK:lla opiskellessani en edes tiennyt, että jotkut kylmälaboratorion opiskelijat (joista muutamia tunsin) tutkivat kysymystä täyttä häkää ja pelotta psykoaktiivisten kasvien avulla. Juuri tällaista on luterilainen pimennys.

K.V. Laurikainen jatkaa, viitaten säieteorioiden tutkimukseen:
"Einsteinin asenne on antanut aiheen etsiä kätkettyjä parametreja (piilomuuttujia), joiden avulla voitaisiin ainakin periaatteessa kuvailla tarkasti mikrohiukkasten tiloja (klassisen mekaniikan mielessä), niin kuin Einsteinin ankara realismi edellytti. Näitä kätkettyjä parametreja koskevat teoriat eivät ole syntyneet minkään koetuloksen vaikutuksesta eikä niistä ole [toistaiseksi] voitu johtaa uusia tuloksia, jotka vastaisivat havaintoja. Aihe niiden kehittelyyn on siis puhtaasti muodollinen ja ensisijaisesti ontologinen: hiukkasten ja niiden tilojen oletetaan olevan olemassa mistään havainnoista riippumatta."

19.6.2018

siinä ties
missä mies
siivet anna
Saatana, kanna

17.6.2018

KONFIRMAATIO

Vuoden kovin kognitiivisen dissonanssin piikki onnellisesti takana. Ei edes tarvinnut lähteä maijalla kirkosta, kun mummoilla, joille kirkon pihalla saarnasin, vapisi käsi niin paljon ettei poliisille soittaminen onnistunut nopeasti.

Ehkä tämä on pikkumaista nipotusta, valittaa nyt jostain sivuseikasta, mutta mitä se Jeesuskin sanoisi tästä pirunnyrkistä, jota luterilaiseksi tapauskonnonharjoittamiseksi kutsutaan. Mistä se koostuu?

1) Abstrakti Jumala, jota kukaan seurakuntalainen ei ole kokemuksellisesti tavannut.  
2) Täsmällisesti määritelty vihollinen: ne jotka eivät USKO tähän millään seremonialla tai rituaalilla yltämättömään olentoon.  
3) Kokemuksellisten uskonnollisten välineiden ja keinojen lakipohjainen kieltäminen.  
4) Kokemuksen monopoli ilman kokemuksen tarjoamista.

Mikä tällainen kokemusta estävä uskontojärjestelmä on muu kuin valtajärjestelmä?

Kysymys ei ole siitä, uskooko ignorantti tähän nimenomaiseen Jumalaan tai kieltääkö toinen ignorantti tämän Jumalan olemassaolon. Kysymys on siitä, että vastakkainasettelulla uskovainen-ateisti saavutetaan sama valtahierarkia, jolla valtiot tyypillisesti pitävät jäseniään panttivankina vihollisvaltiota vastaan. Täsmällisesti määritelty viholliskuva pitää yhteisön koossa.

Lietsoiko Kristus tällaista valtapoliittista rakennetta? Ei lietsonut.

Jos oppi olisi oikea ja yhä uudelleen kokemuksellisesti tuoreutettu ja elävöitetty, sille olisi vaikea löytää vihollista. Mutta kun oppi on sitä, että yhdestä Raamatun kappaleessa ylistetään hämärää nonsensikaalista uhrirituaalia (biologisen olennon ristinkuolema, joka muka jotenkin tarkoittaisi laajempaa asiaa kuin biologisen olennon tuhoamista) ja toisaalta kerotaan kuinka Jeesus tullimies Matteuksen talossa kielsi ihmisuhrit. Miten voi muka Jeesuksen kieltämä ihmisiuhri vaikuttaa jälkeentulevien syntitaakkaan millään tavalla? Ja mikä tämän uskonnon muka sitten elävöittää muu kuin saman uhrirituaalin jatkaminen yhteiskunnallisella tasolla?

Tämä uskonto on hämärä. Ehkä kaikki uskonnot ovat hämäriä. Ne elävät verestä ja runsaasta vihollisesta, joka tietoisesti tuotetaan opin hämäryydellä, kokemuksen poistamisella, uskolla ignoranssissa ja yleisellä nonsensikaalisuudella.

Silti konfirmaatiotilaisuus oli kaunis tilaisuus. Silti suurin osa naispapin puheesta oli yleisinhimillisesti rakentavaa ja hyvää. Silti, jos pitäisi täydellisen puoskaroinnin ja valtiokirkon väliltä valita, tilanne olisi vaikea.

En siis sano, että luterilaisuus on täysin nurinkurinen kulttuurimuoto. Toisivoisin vain, että kirkossa hieman siirryttäisiin avoimemmaksi uskonnon kokemukselista puolta kohtaan. Jos nyt tämän asian kanssa tosissaan ollaan.
 
Vain kokemuksellinen syventäminen on todellista rauhantyötä. Vain sillä tavalla sekulaari luonnontieteen kyllästämä länsimainen ihminen alkaa tietää vähemmän ja suhteelistamaan omaa tietoaan oikealla tavalla. Ja kenties lopulta avautumaan nöyrästi sille todella syvälle ja suurelle mysteerille, joka on kaikkien uskonnollisten opetusten ytimessä ja jota me emme suinkaan ole tieteen keinoin lähiaikoina tavoittamassa.

Kokemuksellisuuteen on oltava käytössä kaikki keinot. Vastaväitteen esittäjä hiljennetään muistutuksella siitä, että kirkko on aina ollut kärkäs lähettämään nuoria miehiä (ignorantteja) sotaan. Ignorantit eivät ole mitään sotureita. Mikä hyvänsä uskonnollisen kokemuksen tavoitteluun käytetty traditionaalinen keino on vähemmän pelottava ja riskialtis kuin sota.
Ihmiset, jotka eivät tiedä, että länsimaissa ignoranssi on suunnitelmallista, tietoista, itseaiheutettua, metodisesti ylläpidettyä ja sotilaallisesti puolustettua, herätessään liioittelevat radikaaleja keinojaan ja aliarvioivat ignoranssia ylläpitävän rakenteen, koska he luulevat että kysymys on VAIN yksilöjen heräämisestä, kuten heidän omalla kohdallaan.

Mistään sellaisesta ei todellisuudessa ole kysymys. He eivät ole vielä tehneet oikeaa analyysiä castanedalaisen soturin selvänäköisyydellä siitä maailmasta johon ovat syntyneet. Ihmissoihdut palavat Rooman torilla. Herätysliikkeitä on historia sameanaan, kenenkään heräämättä.

16.6.2018

Tänään kuunnellut Muraililtail Allégories, for ensemble (1989-90) ja Un Sogno (2014). Kummassakaan ei käynyt aika pitkäksi. Tuolta löytyy Muralin teoksien teknisiä ohjeita ja esitysohjeita, joita kannattaa lueskella kuunnellessa. Selkeyttävät musiikillisia intentioita.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com