Käymälä

1.10.2016

HISTORIAN PERUUTTAMISEN VAATIMUS

Neuvostoliiton hajotessa Nato lupasi olla laajenematta kohti Venäjän rajoja. Se oli vale, laajeneminen tapahtui suunnitellusti. Nyt Nato takaa Viron kaltaisissa ihmisoikeuksien takapajuloissa historian peruutusprojektia. Historia täytyy peruuttaa, Viron venäläisten täytyy muuttaa "kotiin" ilman neuvotteluehtoja. Muuten Naton takaama aparteheid (joka voidaan muuten perustaa muuhunkin kuin ihonväriin) jatkuu. Apartheidin salliminen on jakamisen jakamista. Kun häiritsevä on eristetty ja tuhottu, etsitään uusi häiritsevä loputtomasti. Ihonväri perusteena on vain alku, myöhemmin perusteeksi tulee mikä hyvänsä piirre, joka voidaan eristää.
  
Historian peruuttaminen on Naton projekti. Sen sanoma täysin eristetylle Venäjälle on: ethän vain ole narsisiti ja rakasta itseäsi enemmän kuin ihmiskuntaa? Lopeta uhittelu, alistu ja tuhoa sielusi. Tapa itsesi!
 
Näin psykoanalyysin syvinpiä opetuksia käytetään salakavalan ja näkymättömän apartheidideologian rakentamiseen. Ideologian joka murentaa kehitysedellytyksiä muualla kuin imperiumin pankkikeskuksessa syöpäkasvaimen julmuudella.
 
Keskitysleiriltä pelastunut Primo Levi sanoo vuotta ennen itsemurhaansa (1987) seuraavaa:

"Kukaan ei pysty ennustaman kuinka pitkään jatkuvaa ja kuinka kovaa rääkkäystä sielumme kestää, ennen kuin se alistuu tai särkyy."

Historian peruuttaminen ehdottomana vaatimuksena on planeetankokoisen ruutitynnyrin rakentamista. Se on viisauden, kaupankäynnin, anteeksiannon ja diplomatian vastakohta. Se on demonisen hillittömyyden, hegemoniatunnon, okkultismin ja mustan magian synkin tuote.
   
Historiaa peruuttava kokee, että sillä on varaa vaatia mitä hyvänsä, että sen eristävä ja torjuva hegemonia on niin rajaton ja totalinen. Historiaa peruuttamalla Krim kuuluisi Ukrainaan. Historiaa peruuttamalla mongoleilla olisi oikeus vaatia puoli Eurooppaa itselleen. Historiaa peruuttamalla Saksa voisi vaatia Yhdysvaltain miehitysjoukkojen poisvetämistä alueeltaan vuonna 2016. Historiaa peruuttamalla intiaanit olisivat oikeutettuja heittämään jenkit mereen. Ja Nokia-Suomi voisi palauttaa vaurautensa veroparatiiseista.







Sarjassamme vihdoin lukemista Martti-Tapio Kuuskosken "must to read" lisuri vuodelta 1996.

30.9.2016

Paikoin aika mielenkiintoinen ranskalaisen Eric Trochun kokeellinen albumi Tape Safelta:

JULKINEN TELOITUS ARMOKUOLEMANA

Ajatus valtiollisesta taiteilijan virasta on outo. Mutta kriitikon virka olisi varsin selkeä. Kriitikko lausuisi julkisesti juuri niitä perusteluja ja arvotuksia, joita apurahalautakunnat suoraan soveltaisivat päätöksissään. Kriitikon virka olisi määräaikainen, 20 vuotta. Mutta koeaika 3 vuota. Koeaikana teilauksia pitäisi tehdä vähintää kerran kolmessa kuukaudessa ja teilausten perusteellisuuden arviointi olisi jatkon määrittävä tekijä. Kriitikolla olisi kaksi aseistettua turvamiestä ja sihteeri. Keneltäkään tuotteliaalta taiteilijalta ei voitaisi evätä tiettyä minimiapurahaa ellei häntä olisi julkisesti teilattu. Teilausten tilauskanta olisi suhteessa käytettävissä olevan rahan kalkyyliin. Kuka hyvänsä omia teoksiaan julkistava jonkinlaista apurahaa joskus nauttinut voitaisiin milloin hyvänsä kriitikon oikusta nostaa valtakunnan tärkeimmän päivälehden mestauslavalle teilattavaksi. 
ihmiset on erilaisia
yksi ei anna pillua kenraalille
vaikka siitä seuraisi ydintalvi
toinen on järkevä: myy persettä
muttei sieluaan
metsään
ei sahan kanssa
vaan köyden
ei hakkuuhommiin
vaan lannoitteeksi
Sanoin muutama viikko sitten eroavani kirkosta, mutta vielä en saanut aikaiseksi. Jos eroaisin se ei missään tapauksessa tarkoittaisi liittymistä johonkin toiseen kirkkoon, kuten ortodoksiseen, täkäläiseen enempää kuin Moskovan alaiseen. Kirkkokulttuuri ei Suomessa tänä päivänä kovin väkevästi edusta vakavaa metafyysistä pohdiskelua. Hiukkasfysiikkakin tekee sen rehellisemmin. Hegemoniaan kuuluminen tai kuulumattomuus on valtionkirkkojärjestelmässä oman laskelmointinsa asia, jolla ei minun käsittääkseni ole tekemistä muun jumalallisen kuin korkeintaan Odinin ja hänen korppiensa kanssa. Jos uskonto olisi tiukan lakisääteisesti yksityisasia, tilanne olisi toisenlainen. Kirkkoon kuulumista voisi jatkaa pienemmin tunnontuskin. Valtion ja kirkon pikkutarkka erottaminen mahdollistaisi myös maahanmuuttajien painostamisen: heidän olisi pidettävä uskonto yksityisasiana, eikä sallittaisi uskonnon tuomista häiriöksi asti esiin. Kun tämä koskisi kaikkia tasapuolisesti, asiaa voisi pitää oikeudenmukaisuusperiaatteen nimissä ratkaistuna ja päätöksen valvontaan voisi lisätä surutta paatosta. Mitä tulee samansukupuolisten kirkollisiin avioliittoihin kannatan kaikkien avioliittojen yhdenvertaista rekisteröimisperiaatetta. Jokainen saisi yksityisesti liittää rekisteröintiinsä uskonnollisuutta, mutta uskonnollinen liitännäinen olisi pelkkä yksityisasia. Minua ei periaatteellisesti houkuttele hegemoniakirkko, mutta se tekee protestiluontoisestakin erosta vaikean, koska kirkosta eronneiden ja uskonnotomien protestoivat argumentit ovat tyyliä: "en usko näkymättömään". Tällaiset teologiset banaliteetit ovat lapsellisen yksinkertaisia ja populistisia. En voi antaa edes pienen pientä symbolista tukeani typeryydelle. Jos he eivät tunnista emergenttejä näkymättömiä voimakenttiä, psyykkisiä entiteettejä, ja muuta sellaista, miten he voisivat olla kaltaiseni ihmisen kanssa ryhmääntyjiä, kun minä olen noiden järkyttävän voimakkaisen kenttien lähes tahdoton orja, joka viimeisillä voimillani herkeämättömässä rukoustilassa tavoittelen parempaa tietoisuutta graniittisen konkreettisena tuntuvasta ilmiömaailmasta (jota en suinkaan päätäpahkaa nimitä Jumalaksi. Satuhahmoilla on monta nimeä ja satujen elinvoima ääretön). Minä tarkkaan (tahtomattanikin) sitä alkuilmitötä, jota teologia vain etäältä kuvailee ja abstrahoi ja jota koskevaa puhetta se monopolisoi ja hallinnoi. Oma eroprotestinihan ei olisi kuitenkaan mitään sukua tämän eroajaporukan "en usko joulupukkiin"-sanomalle yleensä. Minä näet tietenkin ajattelen kaappaamattoman alkukommunistin tavoin: jos psyykkiset entiteetit uhkaavat uskonnon varjolla johtaa meidät tuhoon, kirurgin on toimittava materiaalisen todellisuuden ehdoilla. Mutta tämä ei ole mikään teologinen pohdinta vaan äärimmäinen hoitotoimenpide, jolla huuruihin uskomisestaan epileptiseksi tullut potilas palautetaan järkiinsä. Vähän jostain tälaisesta syystä en kestä Hannu Salaman tekstiä. Ollaan ns. oikealla asialla niin sekopäisin perustein kuin ikinä mahdollista. Ei sellainen jesuiittoja kaada.
Populaarikulttuuri on tienviitta pois oikealta tieltä.

Siksi huipulla ei ole mitään ruuhkaa.



Vielä kymmenen vuotta sitten olin sillä kannalla, että Internetin vääjäämättä piilotajuiset sisällöt purkavan ja jäsentävän kerrannaisvaikutuksen takia psykoanalyysi voitaisiin jo jättää ja ihminen olisi kuin huvipuiston laitteen kieputuksen jälkeen pöllähtänyt lajina terveen järjen piiriin. No, se oli silloin. Asian tilan harkitsematon ja liian aikainen juhliminen ei tuottanut muuta kuin kovat otteet vanhan kirkkokulttuurin ja kaikkein rappeutuneimpien dogmien palauttamiseksi. Nyt ollaan sitten tilassa, että eteneminen tapahtuu jälleen jäänaskalein. Minusta siinä ei ole mitään ilonaihetta että Freud on niin ajankohtainen kuin on. Freudin ihmiskuva on todella matalaoktaaninen. On valtava onnettomuus, että se on niin virheetön. Eihän se toisaalta ole neron itsensä vika, että hän vain näkee sen mitä toiset eivät uskalla nähdä, matalammalle, alemmas.

NEOMANIA

"Kun ulkomaailmasta tulevien ärsykkeiden tulva ylittää psyykkisen käsittelykyvyn, minä menettää mahdollisuuden eheyden ja hallinan kokemukseen, ja tämä on mielihyvää ja mielipahaa merkittävämpää. Tärkeä kohta Freudin ajattelussa oli, että traumaattisen tilan aiheuttaja ei perimmältään ole ulkoinen ärsyketulva, vaan sen käsittelemättömyys, mikä koetaan avuttomuudeksi ja kyvyttömyydeksi suojella itseä." Ikonen Rechardt Thanatos

Esteettisen prosessiin päätepisteenä voidaan nähdä muuttamisen tarpeen katoaminen. Kirja joka on ollut myyntilistoilla tuhat vuotta ilman muuttamisentarvetta on menestyskirja. Neomania taas tarkoittaa asennetta, jossa muutos on itseisarvo. Neofilia puolestaan voisi merkitä avointa suhtautumista aidosti uusiin mahdollisuuksiin.
 
Patenttijärjestelmän voi nähdä sairastavan eräässä mielessä neomaniaa. Muutos on itseisarvo, koska vain uusi ja keksinnöllinen rekisteröidään. Teknologisen tiedon rajavalvontajärjestelmän näkökulmasta kaikki muu on emotionaalisesta latauksesta vapaata: tunnettua. 

Jos teknokraattinen ihminen soveltaa tämän rajavalvontakoneiston periaatteita omassa ihmisenmittakaavaisessa elämässään, hänestä epäilemättä kehkeytyy neomaanikko. Hän alkaa nähdä elämässäkin ravintoarvoa vain mutaatiossa.
     
Mutta taiteessa, joka on henkistä ravintoa, ei prioriteettikysymyksillä ole merkitystä. Vanhat muodot pulpahtavat tietyllä ajanhetkellä elinvoimaisina pintaan. Muinaisten keittiöiden herkut maistuvat nykyihmiselle ja herättävät eloon kuin tyhjästä yksilötasolla uuden makujen maailman. Taide on pitkä, elämä lyhyt, ihmiskunnalle vanha on uutta yksilölle, joka tapailee ensiaskeliaan.
 
Silti huippukeittiön makumuotoilija halua katsoa tarkasti mitä maailmassa on nyt, mikä on mahdollista nyt. Kenties jotakin täysin uutta voi käyttää mausteena tai lisukkeena vanhassa. Kenties uudesta voi loihtia jopa pääruokalajin. Mutta kysymys on aina neofiliasta, laajenevasta ymmärryksestä, synteettisestä lisäyksestä tunnettuun olevaan.
    
Makuuhaavoissa hautuva kaipaa asennonvaihtelua. Hänen näköalansa ovat aina samat rauhaset. Ihminen haluaa tulla ravituksi monipuolisesti. Anatomian laboratoriossa jokainen lihas täytyy erikseen löytää. Kuntosalilla ne kaivetaan poimuista ja rasvasta, muunnetaan löysästä idusta ideansa toteutumaksi. Ravinto suunnitellaan tarinaksi. Tarjoilija kertoo sen aina samalla tavalla. Saman ahmiminen muistuttaa traumatoistoa tai neuroosia. Maailma on hienonhienosti toisistaan poikkeavista aina samalla tavalla kerrotuista tarinoista kudottu.
  
Se on häiritsevää, äärimmäisen häiritsevää. Miksi maailma ei voi rajoittua minun tarinaani, siihen mitä minä olen. Ukrainalaisilla oligarkeilla on yksityisarmeijat, jotta he voivat poistaa todellisuudesta kaiken heitä henkilökohtaisesti häiritsevän, olipa se kylä tai kaupunki. Jos he menestyvät juoksussa he poistavat kaikki muut urheilulajit. Esteettisen prosessin päätös on puhdistustarpeen loppuminen.
  
Mutta ensyklopedisti istahtaa alas ja ryhtyy jäsentämään häiritsevyyden muotoja. Paljon on maailmassa lajeja, vastakkaista ja toisilleen häiritsevää syntyy joka hetki. Sekoittunut väri häiritsee puhdasta. Puhdas väri häiritsee toista puhdasta väriä. Ensyklopedisti piirtää yhteismitattomat asiat samaan mittakaavaan, luetteloi täydellisyyden puutteen muodot ja kukoistuksen moneuden.  
Pentti Ikosen ja Eero Rechardtin Thanatos, Häpeä ja muita tutkielmia on vahva ehdokas autiolle saarelle lähtevien reppuun. Älyllisen järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkit täyttyvät siinä salaamisessa jolla tätä tietoa pidetään poissa ulottuviltamme tai lukion opetusohjelmasta.

29.9.2016

Markku Eskelisen ruokaisa blogi. Vihdoin jotakin luettavaa. Vihdoin!
He halusivat lisätä määrätöntä ylellisyyttä yhden promillen miljoonasosan taistelemalla maailmansodassa itseään paljon suurempaa ydinaseilla varustettua armeijaa vastaan, jonka jokainen mies taisteli viimeisestä leipäpalasta ja hengestään. He syyllistyivät siihen tavanomaiseen ajatteluvirheeseen että hillittömästi suurempi ylellisyys myös takaisi laitteiden paremman hallussapidon tositilanteessa. He unohtivat ylenmääräisen lisäämisen kiihkossaan sen, että voivat menettää olennaisen. Mahdollinen voitto ei ole misään suhteessa mahdolliseen menetykseen: se tekee sotaväestä haluttoman. Mutta sellaista on täydellisyydentavoittelu aina: se ei välitä kukoistuksesta. 
Rauhan kustantama mielihyvä ei ole ihan täyttä mielihyvää. Rauhalla on kielletyt sanat ja sensuuri. Omakustanteista mielihyvää rajoittaa eristys. Jos eristys pettää, mielihyvästä ei tule rauhan kustantajaa. Rauha joudutaan palauttamaan koko mielihyvän hinnalla.  
   
Irti päässyt tuli on varsin yleinen vitsaus. Myrkkykaasusukeltajalle riittää joka päivä töitä. Joka päivä pienempiä tai suurempia onnettomuuksia, joissa aina hieman myrkkyä vetää naamarin tiivisteen läpi henkeen. Elämä lyheni, mutta siitä maksettiin. Vapaat radikaalit, työttömät ja maahanmuuttajat, ne joiden hommat robotti hoitaa, ovat hänen silmissään jonkinlaista eliittiä.  Hyväntuulisia, rytmikkäitä ja rentoja köyhiä jesuiittoja, joiden elämänlaatua ei oikeistohallituksen tempaukset hetkauta. Myrkkykaasusukeltajaa kismittää. Tämänkö takia hän äänestää perussuomalaisia. Hän, jonka työllä on merkitys. Joka päivä roikottuu helvetin liekeistä pari kolme pöllämystynyttä hipsteriä tai pakolaista, jotka eivät edes jälkeenpäin näytä tietävän että heidän henkensä pelastettiin, ja että kuka sen likaisen homman siinä tarkalleen ottaen teki. Jälkeenpäin he vain naureskelevat, että koskaan eivät kasta pianistinsormeaan palkkatyön eteeriseen tulipätsiin enempää kuin kalanperkuulaitoksen vilvoittavaan altaaseen, vaikkei tulisi robottia, joka tässä nimenomaisessa hengenpelastustyössä olisi heitä osaavampi.
Joku oli yön aikana preparoinut pehmeä-äänisen ja harmoonisesti sävykkään pianon Jonh Cagen ääniä päästäväksi soitininvalidiksi. Olin ravoissani ja nousin lähteäkseni. Ikkunasta näin peilikuvana takanani istuvan tutun miehen hyväksyvän ilmeen. Sinä saat lähteä hän sanoi. Muut nyökkäsivät vihaisesti. Tiesin, että hänen vihainen äänensä tarkoitti vapauttavaa tuomiota. 
    
Mestauslava saattaa olla paitsi tarinan loppu myös sen alku. Mestauslavalta alkavat tarinat ovat oma kriitikoita kiduttava luokkansa. Ajatelkaa herra kriitikkoa, joka on kannattanut kahdeksan kuutiometriä raikasta ilma syrjäyttävän laiskanlinnansa mestauslavan eteen. Laiskanlinnassaan hän viruu odottamassa näytelmää jonka on määrä helpottaa hänen makuuhaavojensa kirvelyä. Kun kaikki on valmista kuuluu hallitsijalta armahdusmääräys. Sehän on kuin suolaa kriitikon haavoihin. Aristotelisessä ymmärryksessään kriitikko odottaa loppua, eikä voi käsittää keskikohdan jälkeen tulevaa uutta alkuteemaa. Vaikka oli sunnuntai, pyövelin lepopäivä. 

Kuudenkymmenen Pietarissa eletyn vuoden jälkeen nainen lähtee kotiseudulleen Tveriin. Kotikylässä on enää yhdessä talossa elämää. Se on hänen veljensä talo. Veljen talossa sisarukset muistelet yhteisiä muistoja ja juovat sisaren tuomaa vodkaa. Sisko kertoo suurkaupungissakin yksinäiseksi muuttuneesta elämästään. Lopulta veli sanoo: tämä sinun vodkasi vaikuttaa oudosti. Hän hakee kaapista oman etiketittömän pullonsa ja kaataa juomalasillisen itselleen. Lasin tyhjennettyään hän alkaa tuijottaa siskoa lasittunein silmin.

- Kuka sinä olet? En tunne sinua. Mitä sinä näillä asumattomilla seuduilla teet? Käsitätkö, että voin tappaa sinut ja upottaa talon takana olevaan suohon ilman että kukaan kaipaa sinua tai tietää olinpaikkaasi? 

Sisko poistuu vähän äänin. Vierailu on tällä kertaa ohi.

28.9.2016

Ahneus saa olla äärimmäistä, mutta ajattelu ei. Olisipa maailman muuttaminen yhtä helppoa kuin sananvapauden rajoittaminen. 

LYSISTRATE

Arhi: "Mitä, imitoiko joku Tarja Halosta? Ei, Tarjahan se on lounaalla Juttutuvassa. Puhuu kuinka puutarhanhoito on epännistunut. Kuulostaa symboliselta."
 
En olisi Halosen aikaa luullut muistelevani kaiholla.
 
Poliittinen realismi on jenkkikenraalien seksuaalisen ruokahalun käsittämistä ja tyydyttämistä. Se on parasta sodanvastaista työtä. Make sex not war. Ole realisti, älä höpötä rakkaudesta.
  
Ydinaseiden kehityksen jälkeisen maailman vaihtoehdot ovat aina samat: anaaliseksi tai ydintalvi. Jenkkikenraalin ajatus kulkenee tätä rataa: jos se seksi on niin vaikeaa, ei varmaankaan ole vaikea kestää sadan vuoden ydintalvea.  
   
Aristofaneen Lysistrate-komediassa on paitsi sodanvastainen myös sotaanjohtava sanoma. Lysistrateen johdolla naiset julistavat lemmenlakon siihen saakka, kunnes kenraalit lopettavat sotimisen. Näytelmässä on lyhytnäköistä pasifistista sanomaa ja kevytmielistä naureskelua seksin kustannuksella. Tässä piilee komediallinen sarkastinen ydin: todellisuudessa lemmenlakko johtaa yhä paheneviin sotiin. Ja tietenkin kreikkalaiseen käytäntöön, että pojat saavat korvata lakkoilevat naiset henkensä pitimiksi.

Aristofaneen komedia kuvaa freudilaisesti Eroksen ja Thanatoksen ristiriitaa. Miehet pyrkivät mielihyvän tyydyttämiseen rauhan kustannuksella, naiset rauhaan mielihyvän kustannuksella. Samansuuntainen liike, jossa Eros ja Thymos saavuttaisivat sekä mielihyvän että rauhan samalla kertaa näyttää kreikkalaisen lebensraumin maailmassa mahdottomalta. 

KIVESTÄ RAKENTAMINEN

Kalkkeutuminen on lähellä kristallisoitumista oleva prosessi lopputuloksensa kiinteyden puolesta. Ensyklopedisti fokusoi abstraktioiden tasolla. Tuska voi helpottua naimisiin joutumisesta, täsmällisestä, joka päivä samana toistuvasta tuoksusta, jossa riittää tiheästi tunnistettavaa. Kunnes impotenssin pelko, ruusun kaukaa kantautuva tuoksu, pakottaa jälleen kalkkeutuneet jäsenet liikkeelle. Kukoistus tapahtuu kiveyksen ympärillä. Mutta jokaisen kiven sisällä saattaa virua tuhat vankia. Kivi on sisältä yhtä haastava materiaali työstettäväksi kuin ulkoa. 

27.9.2016

Kun Neuvostoliitto tukahdutti ääniä, ne olivat kaikki lahjakkuuksia, joiden kaikista vaikeuksista huolimatta syntyneitä teoksia meidän pitää ihailla niiden melko selvistä puutteista huolimatta. Kun meidän maailmamme tukahduttaa ääniä, ne ovat kaikki nollia. Jos niitä jostain syystä silti kuuluu, se kertoo vain siitä, että Neuvostoliitosta omaksutut tukahduttamisen keinot eivät meille enää riitä.
Loppumaton voimavara maailmassa on intiaanien juopotteluun kohdistettu paheksunta.
Hän kyllä kirjoitti tunnelmallista päiväkirjaa, mutta ei rakentanut näkyvää kaupunkia siinä sivussa. Jos meillä olisi Tarkovskista vain hänen päiväkirjansa. Tai Saarikoskesta vain hänen runonsa. Tai Max Jacobista vain hänen maalauksensa. Kuinka paljon niissä näkyisikään jälkiä menestymättömän ihmisen epäsujuvasta käsirysystä maailman varjojen kanssa. Vaikka me luolan seinän tiukkailmeiset tuijottajat analysoimme joka ikisen eteemme ilmestyvän varjokuvan tästä maailman loppuun, silti aurinkorannalla makaava tietää ainakin 21 juttua enemmän.
Wabi-sabi on japanilaisen estetiikan käsite, joka kuvataan epätäydellisyydessä, keskeneräisyydessä ja häviävyydessä olevaksi kauneudeksi sekä yksinkertaisuuden ihannoimiseksi.
 
Kyselin kaverilta "Netlabels killing music industry" FB-ryhmästä. Hän myönsi olevansa ryhmän perustaja. Netlabelit ovat Illuminatille vaikeasti läpsittäviä kärpäsiä määränsä puolesta. Jos ne voitaisiin tuhota, ne tuhottaisiin. Mitään kilpailua ne eivät muodosta hegemonialle. Ilman resursseja voi tehdä hyvin vain tiettyjä rajattuja asioita.
  
Yhä vapaampi on maailmamme. Siksi siinä on yhä vähemmän todellisia vaihtoehtoja: sitä missä on kasvua ja potentiaalia, kaikki kukoistukseen tarvittavat hivenaineet.
  
Kahdenkymmenen vuoden herpaantumattomalla tarkkailulla olen saanut selville sen, että paljon kyselty "Venäjän etu" on vain kukoistus. Venäjän tarkoitus on pyrkiä kukoistuksen tilaan sellaisilla keinoilla, että kukoistus voisi kasvaa ja laajentua ja luoda synergiavaikutusta myös muualle, parhaassa tapauksessa koko planeetalle. 
  
Mutta kun kukka kukkii, se on aggressio. Resursseja ei säästetä kilpailevien kukoistuspyrkimysten myrkyttämiseksi, ainakin jos Yhdysvalloilta asiaa kysytään.
  
Kilpailevan kukoistuksen ajatus, toinen kukka aavikolla, se on pahinta täydellisen tyhjyyden jälkeen. Kaunista on yksi kukka aavikolla, painajaismaista kaksi. 
 
Siksi epätäydelliset kaupungit tulee hävittää. Vain täydellinen kaupunki saa olla olemassa, vain sille on rajattomasti tilaa aavikolla. Täydellisessä kaupungissa on täydellistä kokonaisuus ja jokainen yksityiskohta. Ne ovat olemassa ainoalla mahdollisella tavalla. Koska ihminen on Jumalan kuva, voi kuva olla vain yhdenlainen. Jumalan kuva asuu kaupungissa ja kaupunki voi olla vain yhdenlainen. Pahin rutto täydellisen tyhjyyden jälkeen aavikolla on vaihtoehdon esittäminen. 
 

MAAILMANHISTORIAN SUUNNITTELUTYÖSSÄ

Mehevintä on päästä kertomaan kahvikutsuilla henkeäsalpaavan puhdaspiirteinen syvimmässä mahdollisessa merkityksessä inhimillinen ja opettavainen tarina, jonka alun, keskikohdan ja lopun voi osoittaa ennustaneensa (siis kirjoittaneensa ja julkaisseensa) täsmällisesti oikein jo ennen tarinan alkua. Toiseksi mehevintä on päästä kertomaan tai ainakin kuulemaan kaikkia maailman ihmisiä syvimmällä tavalla koskeva tarina jossakin sen lopun tuollapuolen, vaikka olisi itse ennustuksineen ollut väärässä. Vasta kolmanneksi mehevintä on ennustaa kaikki oikein, mutta kuolla ennen loppua.
Puhutaan äärioikeistosta ja äärivasemmistosta kuin jostain symmetrisistä ilmiöistä, mutta mitään tällaista ei tietenkään ole olemassa. Jos olisi äärivasemmisto, se ei olisi äärioikeistolle symmetrinen, koska äärioikeisto on vain vallanpitäjien likainen työkalu äärivasemmiston kurissapitämiseen. Reusrsointi ei ole symmetristä eikä mikään muukaan. Jos asiaa katsoo tarkemmin, on kysymys siitä, että tietty vallanpitämisen malli tuottaa yhteiskunnassa jonkin kriittisen tyytymättömyysaineksen, josta pieni osa radikalisoituu jollakin tasolla vaikuttavaksi toiminnaksi tai kirjoitteluksi. MV-lehti on minusta aidosti tällaisen radikalisoitumisen toisinaan tarpeellinen varaventtiili (ottamatta kantaa erillisten juttujen sisältöihin tai siihen onko niillä jokin yhteinen linja). Mutta nyt MV-lehteä vastustaa ns. äärivasemmistokin, mikä on indikaatio taas uudesta kaappauksesta.

Jos katsotaan yhteiskunnan uumenissa vaikuttavan sotapuolueen koostumusta, huomataan että se koostuu pelkästään oikeiston ja äärioikeiston jäsenistä. Radikalisoitunut vastavoima on siis AINA sodanvastainen, ja tarkemmin sanottuna sotapuolueen vastainen, voima. Sotapuolue ja sitä vastustavat näyttää olevan yhteiskunnan luu syvällä lihassa. Tämän vastakkainasettelun alkuperä puhtaasti metafyysisenä ja animistisena on näkymätön suurimmalle osalle yhteiskunnan jäseniä. Riippuu hyvin monista tekijöistä voisiko suuri joukko sotapuolueelle mitään, vaikka jotenkin pystyisi näkemään ongelman ennen kuin on liian myöhäistä. Loppupelissä sotapuolue päättää suuren joukon elämästä tai kuolemasta. Se on palkinto suurestä kärsivällisyydestä ja hyvin hitaasti tapatuneesta taitavasta naamiopelistä. Se palkinto lunastetaan suorana fyysisenä nautintona hillittömässä väkivaltaorgiassa. Se on ihmispedon juhlahetki, jolloin se vihdoin pääsee sille ruokakupille, josta se on aina halunnut louskuttaa verta ja lihankappaleita. Sitä ennen tapailee kärsivällisyys ja sivistys äärimmäisen hienostuksen ja kontrollin horisontteja.

**

Kun tätä täydellä painollaan kehkeytyvää isoa kuviota katsoo ja näkee millä innolla pienet ja suuret tekijät asettuvat katalyytiksi tähän prosessiin, on tietysti ensimmäinen ajatus se, että prosessi on vääjäämätön, koska sitä ajaa kaksi suurinta moottoria, viettienergia ja trauma. Se mitä me näemme Ukrainassa tai Syyriassa on tämän prosessin lopputulos. Kun prosessi laajenee, sen lopputulos laajenee maailmassa. Millään keinolla lopputulos ei ole rajattavissa alueellisesti tai vältettävissä laajemmin, jos kehityssuunta maailmassa säilyy samana.

Niinpä, jokainen joka ei toiminnallaan pyri siihen, että koko tämän todellisen ilmastonmuutoksen -- metafyysisen ilmastonmuutoksen -- kehityssuunta saataisiin käännetyksi, on pelkkä prosessi katalyytti tai parhaimmillaan hidaste. Hidastaminen ei helpota olemista nyt, se vain lykkää vääjäämätöntä kuin pään pyörittely hammaslääkärin tuolissa.

Denialistit väittävät dentistejä vastaan: hampaassa ei ole reikää, tuolista voi vain poistua. Tiedottoman yhteiskuntalihan sisällä vastavoimat eivät voi paljonkaan hidastaa prosessia. Vastavoimien poistaminen nopeuttaa prosessia, mutta ei missään tapauksessa käännä sen suuntaa. Poistamisesta seuraa vain uusien vastavoimien syntymistä. Vastavoimat ovat ainoat, jotka voivat herätellä tiedotonta yhteiskuntalihaa. Mutta herääkö liha ennen kuin on liian myöhäistä.
Yö väitelty. Kakka pärjää Pissaa vastaan ainakin paremmin kuin muut ulosteehdokkaat. Pissa heiluttelee itseään suuressa kaaressa ja tekee lupauksia jotka ovat ilmeisen katteettomia. Toivottavasti myös laajempi yleisö sen näkee. Kakka hymyilee leveästi Pissan touhulle, mikä toivon mukaan edistää asiaa. Ihmettelen jos Pissan pisteet tästä kohoavat, mutta hullumpaakin on nähty. Paljon hullumpaa, kuten jokainen järkevä ihminen käsittää.
"Hyvää syntymäpäivääni. Jos haluat antaa minulle lahjan, kirjota tähän kannanotto jonkin näkemyksen puolesta, jota et itse allekirjoita, hyväksy tai ymmärrä. Tee parhaasi asettuaksesi sitä kantavan ihmisen saappaisiin. Yritä katsoa maailmaa hänen silmillään. Pyri tosissasi argumentoimaan, parhailla ulottuvillasi ja kuviteltavissasi olevilla argumenteilla, esittämäsi näkemyksen puolesta. Yritä vakuuttaa myös itsesi. Tekstin pituus vapaa, ja aihe voi olla niin filosofinen, poliittinen, historiallinen, makukysymys, moraalinen kysymys kuin vaikkapa jokin tosi arkinenkin juttu." HV

Pommitus kesti 78 päivää. Yöt ja päivät jatkuva mielettömällä rynkytyksellä tapahtuva paviaanimainen raiskausorgia. Se oli uskomattoman kaunista katsottavaa. Siinä on svistyneen ihmisen -- sellaisen joka ei kirjeissään mainitse kertaakaan reipasta heteroseksuaalisuutta -- koko merkitys ja sisältö. Sotapuolue, jos sinulla on ovenkahvanasi trauma, löytää kanssasi yhteisymmäryksen. Ensimmäistä kertaa voit tuntea hengittäväsi täysin vapaasti.

26.9.2016

Matti Rossin kirjan Raunioista nousee Donbass (2015) psykedeelisen värikkäässä kannessa näkyy venäläinen sotilas Pyhän Yrjön nauha kaulassa. Kannessa lukee venäjäksi: "Suuri Isänmaallinen sota" neuvostoliiton vapaamuurarisymboliikkaan upotettuna. Ei voi olla ajattelematta: miksi ihmeessä kirja näyttää tältä? Mitä myynnillistä tai informatiivista tarkoitusta palvelee näin ilmivieraannuttava ulkoasu? Rossi oli opiskellut 1950-60 luvuilla Edinburghin yliopistossa, Pennsylvanian yliopistossa ja British Councilin stipendiaattina Birminghamin yliopiston Shakespeare Institutessa. Hän oli työskentellyt ohjelma-assistenttina BBC:n maailmanpalvelun suomenkielisellä osastolla Lontoossa. Oliko tämä nyt englantilaisen tyylitajun mukainen julkiasu? Epämääräisestä hahmosta huolimatta kirjan sisällö on sellainen että sitä ei kannata jättää lukematta. Rinnalla menee Rossin parhaista Shakespeare-suomennoksista vaikka Rikhard III.
Kuolemanrangaistus palvelee esteettistä mieltymystä aristoteliseen runousoppiin. Vasta kun tarinalla on alun ja keskikohdan lisäksi myös loppu, saadaan opettavainen tarina kahvipöydässä kerrottavaksi. Ilman kuolemanrangaistusta sukkeluus ja hilpeys on vähäisempää. Seuraelämä kärsii.  
  
Ottaen huomioon EU:n julkilausumat kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanon yleismaailmallisen keskeyttämisen tukemiseksi ja YK:n yleiskokoukselle 19. joulukuuta 2006 esitetyn julkilausuman kuolemanrangaistuksen lakkauttamisesta, jonka on allekirjoittanut 85 maata ympäri maailman, en sentään viitsi aivan rypeä tilassani. Minulla ei ole mitään hinkua esittää sellaisia hengellisiä taitotemppuja että yleiskokokous vielä ryhtyisi epäilemään julkilausumansa syvällisempää järkevyyttä. Dostojevski lähti mestauslavalta vankileirille tyynesti kansanjoukkoja villitsemättä. Hänellä oli puolellaan nuoruus, rangaistuksen lopulta lyhyt kesto ja suuri oppimiskyky. En mitenkään voi verrata itseäni häneen. Vaikka se ehkä tekisi olosta häthätää helpompaa. Ajattelin aluksi rankaista rankaisijoitani sillä, etten ajattelisi koko rangaistusta sen enempää. Voihan sitä, se joka siihen pystyy, muuttaa muotoaan, esimerkiksi pieneksi linnuksi, ja lentääpyrähtää kaltereiden välistä kauas vapauteen. Mutta siinä menisi asiasta saatavan opin mahdollisuus sivu suun. Jos ja kun minä joskus vapaudun, siinä maailmassa ei ehkä koko Venäjää ole olemassa. Toivon, että sitä ei lasketa syykseni.
Vähän loukkaa jos aikaa ja vaivaa jonka olen käyttänyt päivänpoliittisista asioista huolestumiseen pidetään täysin hukkaan heitettynä. Mutta totta se voi olla. Tämä aikakauden villitys on valtava määrä puhetta ja hukattua energiaa sellaisten huolenaiheiden parissa, jotka eivät tule koskettamaan maailmaa. Ne asiat jotka maailmaa todella koskettavat ovat hyvin tummia hevosia.
Olenko edes kertaa kunnolla ajatellut sitä, että syyttelemällä vihjaillen ja epämääräisesti toisia saatan saada heidät todella musertavasti murehtimaan. Murehtisinko tätä nyt sitten. Näin on sydämellisten kuolevaisten ihmisten maailma, jossa kukaan ei voi kuitenkaan lopulta toista auttaa.
Vaikka nämä rivit ovat enimmäkseen puuduttavaa luettavaa, ne ovat kutakuinkin vakaa todiste minusta. Voi sanoa, että se olin minä. Voi olla myös helpottunut. Jossittelulle suuremmista henkisistä potentiaaleista jää tässä hyvin vähän sijaa. Vaieta voi hyvillä mielin. Samoin hyvillä mielin voi jatkaa.
Miten häiritsevältä tuntuisi jos tälläkin hetkellä vankilassa viruva muusikko Charles Manson kirjoittaisi joka päivä muutaman jollakin tavalla hankalasti ohitettavan ja koskettavan blogitekstin, jota koko maailma joutuisi epätietoisena lukemaan. Miehessä ei olisi mitään pysähtynyttä. Mutta hänen elinvoimansa saisi koko maailman epäilemään itseään, oikeudentajuaan ja näyttämään pysähtyneeltä. Miten katkera minunkin olisi elää täydellisessä vapaudessani, josta en millään laillisella keinolla saisi tehtyä yhtä kiinnostavaa. Ja mitä sellaiselle maailmanpysäyttäjälle olisi tehtävä? Hänhän oli jo kärsinyt koko elinkautisen. Vieläkö siihen päälle kuolemanrangaistus?

"I wrote all this to show you how and why I don’t write much"

25.9.2016

"We have to observe what we are saying, what we are thinking, what we are feeling, what sensations we are having, what our movements are. We have to observe ourselves aright, from a definite starting-point, in a definite direction." Maurice Nicoll

KUIBERBELTIN KOMITEA

Kirjailijalle on omalla tavalla raskasta ottaa tehtäväksi kirjoittaa vain salaista päiväkirjaa läpi elämänsä. Uutiset aikakauden kirjallisista virtauksista ja menestyksistä kantautuvat auttamatta korviin. Mutta päiväkirjailija on päättänyt kirjoittaa vain totuuden. Hänen kirjaimistaan puuttuu kaikki se varmuus, joka luo julkivalheisiin tasapainoisen tarkasti suunnitellun jaettavan tyylin ja loiston. Hän on monessakin mielessä tikkiä pelaavan myhäilevän ritarikunnan vastakohta.
   
Ihmisen selkärankaan voi kristallisoitua elin, jota kutsutaan kyvyksi vastustaa. Päiväkirjailijan täytyy vastustaa monenmoista. Ennen muuta täytyy kieltää halu saada kiitosta, huomiota tai ymmärrystä toisilta ihmisiltä. Vastavuoroisesti voi vapautua pelosta kerätä ylenmäärin moitetta tai vihamiehiä. Päiväkirjailija ei voi toivoa itselleen ihmisoikeuksia tai sananvapautta. Eikä myöskään armoa miltään itseään suuremmalta tai pienemmältä. Siksi hän salaa koko olemassaolonsa. Hän pukeutuu aaltojohdinvillasta tehtyyn Marcello Mastroiannin tyyliseen villatakkiin, joka tarvittaessa tekee hänestä tutkassa näkymättömän.
 
Päiväkirjailijaa vaivaa uteliaisuus ja paranoidisuus. Hän ei voi olla ajatelematta, että jokainen ihminen salaa sydänverellä kirjoittamansa: nuo kiehtovan yliluonnollista totuutta hehkuvat liuskat. Elinvoimaisemmille jää sen lisäksi voimia viedä läpi elämän teatteri näkyvässä ja rakenteellisessa muodossaan. He eivät pakene verikivellä luotuun näkymättömyyteen. Vaan säntillisesti pyyhkivät kaikesta näkyvästä sydänverellä kirjoitetun. Siksi päiväkirjailija joutuu hakoteille, jos hän keskittyy liiaksi muuhun kuin omiin ruumiintoimintoihin. Hän ei tiedä mitään, koska hänellä ei ole lukijoita, jotka aamuyöstä soittelisivat ja kertoisivat salaisuuksia ja juoruja. Hänen arviointikykyään eivät kouli julkiset skandaalit ja riidat, eli "beefit". Hän voi rekisteröidä kuin mittalaite sen mitä hänelle itselleen kuuluu. Ja koska se on joka hetki totta, se ei kosketa toista ihmistä maailmassa.
   
Kirjailija joka julkaisee teoksensa on monta tilaisuutta osoittaa vaarattomuutensa. Mutta se, joka ei julkaise mitään, laittaa alulle juorujen vyöryn heti jos nuttunsa näkymättömyys hetkeksi herpoaa.  Maailmankuulujen whistleblowereiden Edward Snowdenin ja Julian Assangen sanotaan toimivan ilmiantajina ennen muuta Kuiperbeltin komitealle. He eivät ole loikanneet rautaesiriput toiselle puolelle toisen yhtä pahan ja rahanahneen mutta teknologisesti kehittymättömämmän isännän leipiin. He toimivat ennen muuta Kuiperbeltin komitean ehdoilla, siis omatuntonsa ehdoilla.
Hyviä uutisia. Fasismin tiedostaminen ja analysoiminen ei ole ongelma. Siihen tarvitaan vain kaikki. Jokaisen on annettava kaikkensa. Kaikki keinot on oltava käytössä, myös kaikki apuaineet ja substanssit. Kaikki joutuvat koville ja löysät otetaan pois. Maailma korottaa vaatimustasoaan meidän suhteemme. Se on vaikea kestää. Täytyy siirtää ja muuttaa pitkän massakauden läski vyötäröltä lihakseksi hihaan. Fasismia ei voiteta vastustamalla vaan haastamalla. Etäispesäkkeistä syöpää ei auta lepo ja yskänlääke. Eikä myöskään kirurgin veitsi. Lopputuloksena meistä tulee todellisia ihmisiä. Me kehitymme. En vielä tiedä miten se tapahtuu. Se olisi ihme. Mutta sitä kannattaa yrittää.

Rautiaiselta tällainen maltillinen näkökulma. 

Hae tästä blogista

Ladataan...
"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com